Keskustelua maskeista ja maskin käytöstä (Koronavirus)

Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Yleinen harhakäsitys, että maski suojaa itseä. Samoin on postinkantajilla näkynyt.
Suojaahan ne, mutta vasta sitten jos ne ovat riittävän korkealle luokiteltuja ja niitä käytetään oikein. Ja sitten vielä pitäisi muistaa ettei missään tilanteessa koskettele kasvoja jne. En jaksa uskoa, että Woltin hepulla on kaikki vaaditut kohdat näistä kunnossa.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331

Ihan perusmaskeja nämä postikustitkin ovat käyttäneet, ei mitään suojaimia.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 703
Mihin ne kuriirit sitä maskia tarttee? Ainakin Tampereella jättävät ruuan oven taakse, soittavat kelloa ja ovat kerrosta alempana rappusissa kun avaa oven.
No itse en oo ruokakuriiri, mutta parempi fiilis mutustella noutosafkaa, kun tietää ettei siihen ole höngitty. Sama juttu kuin että mansikanpoimijat käyvät tauoillaan vesiklosetissa ja pesevät kädet...

Ehkä @Jurppii väite yhtä tosi
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 221

Mutta eihän se kuriiri ole kontaktissa siihen ruokaan. Se ruoka on omassa säiliössä paperikassin sisällä. Joka on valtaosan ajasta sen kuljetusboksin sisällä. Olettaen että en ala nuoleen sitä paperikassia niin en nyt heti hiffaa että miksi välittäisin onko kuriirilla maski vai ei.
 
Mielikuva on monesti tärkeämpi kuin todellisuus. Jos kuskilla on maski, saattaa asiakkaalle jäädä positiivisempi ja siistimpi mielikuva koko tapahtumasta, vaikka itse ruokaan olisi keittiössä kuinka syljeskelty.
 
No joo, ehkä noin. Tosin kerta niitä lähettejä ei näe niin tiedä vaikka niillä olisikin maskit.
 
Liittynyt
13.08.2020
Viestejä
34
Mihin ne kuriirit sitä maskia tarttee? Ainakin Tampereella jättävät ruuan oven taakse, soittavat kelloa ja ovat kerrosta alempana rappusissa kun avaa oven.
Mulle piti eilen täällä Tampereella Foodoran maskiton lähetti hissin ovea auki, kun huomasi että tulin ulos asunnostani. En tiedä jäikö nyt ruuat naapurin oven taakse, viimeksi kun itse tilasin odotti kaveri iloisena oven takana ruuat käsissään. Ei nyt ihan kirjaimellisesti sentään.

Olen lammas ja alan toimimaan suositusten mukaan.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 034
Mihin ne kuriirit sitä maskia tarttee? Ainakin Tampereella jättävät ruuan oven taakse, soittavat kelloa ja ovat kerrosta alempana rappusissa kun avaa oven.
Ei tuollaista yleistä käytäntöä Tampereella ole. Omalla otoksellani joka kerta on pizzakuski ojentanut tuotteet käteen, kun olen mennyt ovelle. Otos on reilu 10 tilausta poikkeustilan alusta tähän päivään.

Tämä on ihan firmakohtaista, paljonko niitä kiinnostaa toimia vaikka Foodoran mainostaman oletustoimitustavan mukaan. Ehkä vähän fiinimpää ruokaa tilaavat on profiloitu Kareneiksi, jolloin teatterimaski ja pakoon juokseminen kannattaa. Tilatessani paikallista pizzakebua on erona aiempaan ollut vain, että vähän pidemmällä kädellä ja vähäpuheisemmin ojentavat tuotteet ja kipittävät kovempaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 225
Miten se maskien käyttö sitten yleisesti onnistuu? No ei ilmeisesti kovin hyvin:

Tottahan nämä. Ja minusta olisi ollut ihan aiheellista keväälläkin kertoa asia näin, eli että tilannetta on arvioitu ja maskeja ei suositella koska epidemia ei ole kriittisessä vaiheessa (huomioiden se että niitä käytetään paljon väärin) ja saatavuus on huono. Sen sijaan valehdeltiin, että maskit ei auta tai valehdeltiin että maskit auttaa "korkeintaan muita ihmisiä" (tätä valehdellaan osittain edelleen, riippuu lähteestä).

Lisäksi oikein hankittiin tilaustyönä jokin naurettava "tutkimus" jossa osoitettiin että Suomi ainoana maana maailmassa tietää että maskeista ei ole hyötyä. Tämä hilpeä teos on valitettavan unohdettu julkisessa keskustelussa enkä nyt itsekään viitsi ruveta sitä kaivamaan esiin, mutta tähän oli ministeriöstä kaivettu jotain 25-vuotiaan näköisiä "johtajia" ja muita hyvin jänniä tyyppejä pistämään nimensä alle.
 
Kaikki on naurettavaa tai valehtelua, mikä sotii omaa maailmankuvaa vastaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 225
Kaikki on naurettavaa tai valehtelua, mikä sotii omaa maailmankuvaa vastaan.
No nythän ne jutut ja toimenpiteet on täysin päinvastaisia kuin silloin. Ei tässä välissä ole mikään tutkimusdata muuttunut mihinkään, kaikki on ollut aasialaisilla olemassa jo ennen nykyistä koronaa.
edit: enkä nyt tiedä mikä tässä on sinun kuvittelema "minun maailmankuva", itse vastustan maskisuosituksia (muuten kuin riskiryhmien kanssa oltaessa), koska ihmisten pitäisi elää elämäänsä ja keskittyä tärkeämpiin asioihin eikä tästä päästä eroon moneen vuoteen.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
No nythän ne jutut ja toimenpiteet on täysin päinvastaisia kuin silloin. Ei tässä välissä ole mikään tutkimusdata muuttunut mihinkään, kaikki on ollut aasialaisilla olemassa jo ennen nykyistä koronaa.
Keväällä tehtiin Suomessa selvitys, jossa todettiin, että maskejen yleisestä suosittelusta olisi olosuhteet huomioiden enemmän haittaa kuin hyötyä. Maskeja ei käytetty oikeastaan lainkaan ja Suomen koronatapaukset menivät lähestulkoon nollaan. Samanlaiseen käytäntöön päätyivät mm. Norja, Tanska sekä Islanti joiden tulokset taudin torjunnassa olivat myös maailman kärkiluokkaa. Ei se kai ihan naurettavaa tietoa ollut?

Lisäksi maskeista nyt muutenkin liikkuu ristiriitaista tietoa ja omasuojasta lähinnä hataraa spekulaatiota.
 
vipe

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 887
Minun täytyy tunnustaa, että viimeksi kun olen pitänyt minkäänlaista maskia päässä, olin hiomassa remontin yhteydessä seiniä. Siitä on jo useampi vuosi, eikä ole kovinkaan vahvaa muistikuvaa miltä se tuntui, mutta sen muistan että kuuma siinä tuli. Olisikohan ollut joku venttiilillä varustettu FFP2-tason maski, kun ne eivät siinä vaiheessa montaa euroa per paketti maksaneet. En kyllä mitenkään innolla odota minkäänlaisen maskin kanssa liikkumista yhtään missään.
Samanlaisia minun maskini ovat. Juuri tallissa chekkasin, että hiontahommia varten aikoinaan hommattu laatikollinen (kun halvalla sai!) 3M FFP2-maskeja oli yhä paikallaan.

Ellei tule tosiasiallista pakkoa laittaa (esim. jotkut isommat tapahtumat, futismatsit tms. voisivat kai myös pakottaa siihen järjestäjän toimesta, eos?) niin saavat pysyäkin laatikossaan. Tosin kai se kannattajahuivi on helpompi vaihtoehto noissakin vetää vaan vähän nenälle, niin henkikin vielä kulkee.
 
Elux

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
31.07.2018
Viestejä
373
Ihme nitinää maskien käytöstä. Se on helppo huudella etten minä ainakaan käytä jos työt voi tehdä koti sohvalta käsin ja ruuat tilataan ovelle. Itse joudun päivittäin työskentelemään kouluissa ja päiväkodeissa sekä terveyskeskuksissa erilaisissa ilmanvaihdon huolto ja säätö tehtävissä eikä tulisi mieleenkään mennä niihin ilman asianmukaista maskia
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 781
Ihme nitinää maskien käytöstä. Se on helppo huudella etten minä ainakaan käytä... ilmanvaihdon huolto ja säätö tehtävissä eikä tulisi mieleenkään mennä niihin ilman asianmukaista maskia
Huono rinnastus. Ilmansuodattimen vaihdot, kanavapuhdistus yms. ihan omaa tasoansa. Vähän niin kuin:

Kävelykypärä vs. esim.kaivoskypärä
Vapaa-ajan kumiasusteet vs. sähkötyöt
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Ihme nitinää maskien käytöstä. Se on helppo huudella etten minä ainakaan käytä jos työt voi tehdä koti sohvalta käsin ja ruuat tilataan ovelle. Itse joudun päivittäin työskentelemään kouluissa ja päiväkodeissa sekä terveyskeskuksissa erilaisissa ilmanvaihdon huolto ja säätö tehtävissä eikä tulisi mieleenkään mennä niihin ilman asianmukaista maskia
Eikö se kotisohvalta tekeminen ole ihan perusteltu syy olla käyttämättä? Sinulla on persuteltu syy käyttää, joten käytä ihmeessä jos siltä tuntuu.
 
vipe

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 887
Ihme nitinää maskien käytöstä. Se on helppo huudella etten minä ainakaan käytä jos työt voi tehdä koti sohvalta käsin ja ruuat tilataan ovelle. Itse joudun päivittäin työskentelemään kouluissa ja päiväkodeissa sekä terveyskeskuksissa erilaisissa ilmanvaihdon huolto ja säätö tehtävissä eikä tulisi mieleenkään mennä niihin ilman asianmukaista maskia
Niin, tuskin tulee yllätyksenä että ihmisillä on erilaisia tilanteita ja kukin voi arvioida järkevyyden omalla kohdallaan? Ööh okei, joudut työssäsi käyttämään (varmaan ihan syystäkin) maskia, miten se nyt tähän liittyy millään tavalla? Palomiehillä ja raksamiehillä on työssään kypärät, kaikille kypärät päähän? :geek:

Ihan vastaavasti ärsyttää "nitinät" toisten maskin käyttämättömyydestä vaikka perusteet olisikin olemassa. Joillekin tuntuu nämä suositukset rinnastuvan pakkoon. Ja ennen suositusta ei toki ole sitä maskia voinut käyttää jos sen on kokenut tarpeelliseksi, eiku. :hmm: Hieno lammaslauma kerta kaikkiaan.
 
ssg

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 833
Minkä verran noita sossun maskeja saa hakea per päivä ja paljonko niistä maksetaan huuto.netissä? ;)
Onko edes tietoa mistä, miten ja milloin noita sossun maskeja saa? En ainankaan googlettamalla löytänyt vielä mitään tietoa miten Helsingissä näitä jaetaan.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Onko edes tietoa mistä, miten ja milloin noita sossun maskeja saa? En ainankaan googlettamalla löytänyt vielä mitään tietoa miten Helsingissä näitä jaetaan.
Ne on muuten sitten kangasmaskeja ettäs tiedätte eli ei niillä hirveisiin säästöihin pääse.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 225
Ne on muuten sitten kangasmaskeja ettäs tiedätte eli ei niillä hirveisiin säästöihin pääse.
Vielä kun tekee niistä tarpeeksi rumia tyyliin joku "yhdessä me tästä selvitään" teksti valkoisella pohjalla niin eipä pahemmin jälleenmyyntiarvoa ole :smoke:
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 004
Ihmiset on tyhmiä:
– Kestomaski pitäisi joka käyttökerran jälkeen pestä pesukoneessa. Mutta kuka panee pesukoneen päälle vain pestäkseen kasvomaskinsa. Sehän on todella epäekologista ja täysin järjetöntä, Karhamo miettii.
...koska sitähän se tarkoittaa, että se maski on pestävä välittömästi vaikka muuten tyhjässä koneessa :facepalm:
– Jos aivastaa tai yskii, maski pitää ottaa pois, sitten yskiä ja pyyhkiä nenä kertakäyttönenäliinaan ja vaihtaa maski. Mutta mitä jos rupean nyt tässä yskimään? Missä pesen kädet ja mitä teen? hän kysyy.
Ilmeisesti Suomessa on vaan sellasta porukkaa, jolle on pakko antaa jotain inttiohjeita niin, että totaalinen ääliökin osaa kasata rynkyn / käyttää maskia.

"Hei valtio! Mitä teen jos minua yskityttää?" :facepalm:
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 221
...koska sitähän se tarkoittaa, että se maski on pestävä välittömästi vaikka muuten tyhjässä koneessa :facepalm:
Tosin on tuossa se pointti että maski pitäisi pestä vähintään 60 asteessa ja ainakin itse pesen ehkä kerran tai kaksi kertaa viikossa pyykkiä 60 asteessa.
Mutta joo, vähän avutonta menoa silti.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 004
Tosin on tuossa se pointti että maski pitäisi pestä vähintään 60 asteessa ja ainakin itse pesen ehkä kerran tai kaksi kertaa viikossa pyykkiä 60 asteessa.
Mutta joo, vähän avutonta menoa silti.
Ajattelin ite niin, että noita kangasmaskeja ostaa useamman, niin voi sitten kerralla pestä vaikka 90 asteen kuorman.

E: jos vaan kuminauhat kestää
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 658
Ei niitä maskeja tarvii koneessa pestä. Osassa maskeja on ohjeetkin siihen että esim. nopea keittäminen kattilassa toimii.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
2 361
Luulis nyt 60asteen konepesun vaikka kerran viikossa riittävän maskeille. Pesee vaikka pyyhkeiden seassa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 658
Luulis nyt 60asteen konepesun vaikka kerran viikossa riittävän maskeille. Pesee vaikka pyyhkeiden seassa.
Toki, jos sulla on niin paljon maskeja että riittää hillota niitä loppuja siellä pyykkikorissa. WHO:n suositus pesusta on vähintään kerran päivässä, mutta se jo ottaakin huomioon kaikenlaiset banaanivaltiot missä peseminen ei ole niin yksinkertainen homma. Ihanteellinen olisi joka käyttökerran jälkeen.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Liika tieto lisää tuskaa. Jos tavoite on että kaikilla on vaan joku roiskeläppä naamalla ja viis siihen kertyvien pöpöjen aiheuttamista taudeista niin mitä vähemmän ihmiset ajattelee ja tietää, sitä parempi. Sitten taas jos etenkin yksilön tarkoitus on toimia "oikein" ja minimoida omat haittavaikutukset niin kyllähän homma mutkistuu tai ainakin niitä maskeja pitäisi olla iso nippu matkassa. Ja laittaa päälle vasta kun tarvitsee, ei 30-60 minuuttia etukäteen koska sittenhän se taas pitäisi jo vaihtaa.
 
?..

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
06.04.2018
Viestejä
3 125
Jospa sitä toistaiseksi kulkisi kaikki matkat kävellen tai pyörällä ellei ole aivan pakko käyttää julkisia, ei tarvi sitten ainakaan stressata näistä maskeista. Pysyypähän kestävyyskunto hyvänä. Pakko noita on varmaan silti joku paketti pistää tilaukseen, tai sitten ostaa niitä kankaisia
Ei sinun tarvitse käyttää maskia julkisissa, jos et halua. Turhaa stressaat. Elät vain normaalisti. Jos liikaa stressaa niin sehän on myrkkyä terveydelle.
 
Liittynyt
07.12.2017
Viestejä
186
Korona on uskonto jota sinun pitää julkisesti tunnustaman. (sensuroitiin iltalehden kommenttiosiossa, maassa jossa ei ole ennakko sensuuria / perustuslaki 12§)

En usko koronaan, jos sellainen todella on olemassa niin sen on teholuokkaa influenssa.
On mielenkiintoista että kevään aikana kukaan ei kuollut kausi influessaan, ensimmäistä kertaa vuoskymmeniin?

Maski"pakko" no eipä taida voida pakottaa maskeja naamalle, vaikka sellainen kuvan mediaa lukemalla saa.
Maskin tehoa viruksia vastaan on kyseenalaista, luonnollisesti maskiin pärskiminen rajoittanee virusten ja bakteerien leviämistä, joskin toteen näyttämättä kuinka hyvin.
En usko että maskilla on todellista käyttökohdetta missään muussa skenaariossa kuin sairaalassa. (noniin Matti Näsäviisas, ihan kiva ffp1-3 on pölysillä raksoilla tarvittaessa)
Maskin käyttö on perusterveelle harmiton mutta hengitysvaikeuksista ja happisaturaatiovajareille se on suorastaan myrkkyä.

Mielestäni kyseessä on vouhotus jonka varjolla tehdään todella tyhmiä ja kalliita "ratkaisuja", sanoisin suoraan huijaamiseksi, savuverho jolleen ihan muulle.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 221
Ja parempi paikka tuolle keskustelulle:
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Oliko tästä joku virallinen tilasto jossain?
Oli niitä kai joku kolme kuolemaa. Kai se normivuonna niittää sen 700-1000 henkilöä mutta nää on näitä, että mikä kuolinsyyksi sitten lopulta päätyy: Kukaan ei tiedä, kuinka moni on jo tänä vuonna kuollut influenssaan - 700 vuosikuolemaa tilastoitu aiemmin

Ei kukaan vielä ole ehdottanut, että jos kevään himmailulla saatiin nuo nollaan niin... miksi ei? "Ettekö te välitä vanhoista ja sairaista?!?" ;)
 
Tilipitappitippitappi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 310

Eli käytännössä normi-influenssaan kuolleet on nyt vain tilastoitu eri laariin. Ja mitä tulee kuolinsyyhyn koronan suhteen, niin sama tilanne siinäkin - oliko kuolinsyy koronavirus, vai perussairauden paheneminen.
 
No kyllä se kuolinsyy on saattanut olla oikeastikin eri kuin vaikka 2019 mutta voidaan sanoa, että rajoituksilla on ehkä säästetty ihmishenkiä jopa normikuolleisuuteen verrattuna.
 
Tilipitappitippitappi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 310
No kyllä se kuolinsyy on saattanut olla oikeastikin eri kuin vaikka 2019 mutta voidaan sanoa, että rajoituksilla on ehkä säästetty ihmishenkiä jopa normikuolleisuuteen verrattuna.
Mikä se olikaan se keski-ikä koronaan kuolleilla? Yli 80-vuotta? Tilastojen perusteella, kuoleeko esim. 87-vuotias saattohoidossa ollut ja koronaviruksen saanut koronaan vai vanhuuteen?
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Mikä se olikaan se keski-ikä koronaan kuolleilla? Yli 80-vuotta? Tilastojen perusteella, kuoleeko esim. 87-vuotias saattohoidossa ollut ja koronaviruksen saanut koronaan vai vanhuuteen?
Hyvä kysymys. Mutta jos sillä oli tauti aktiivisena kuollessaan niin ehkä sen voi merkata koronaksi. En tiedä miten influenssan kohdalla, laitetaanko sielläkin sitten toisinaan jonkun elimen pettäminen tai vastaava syyksi? Olisinpa lääkäri. Paging Dr. @taffeli
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 054
Mutta edelleen. Sitä maskia ei siis tarvitse/kannata käyttää kuin paikoissa jossa ei ole mahdollisuutta pitää sitä turvaväliä. Toki suomalainen lammas käyttää sitä ulkoilessa koiran kanssa, autossa yksin istuessa jne. koska saa siitä turvallisuuden tunteen. Ei siinä mitään eikä se ole minulta pois.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 945

On tuosta epäsuora sosiaalista painetta pönkittävä hyöty. Näytät esimerkkiä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 054
On tuosta epäsuora sosiaalista painetta pönkittävä hyöty. Näytät esimerkkiä.
Joo, tänään kävin Kampin kauppakeskuksessa kun oli aikaa asiakastapaamiseen. Laskin että noin joka kahdeskymmenes käytti maskia ja suurin osa oli nuoria 15-20v. Sitten eläkkeelä olevat ehkä hiukan enemmän. Nuorilla se kangasmaski tuntuu olevan se juttu.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 945
Onhan sillä vaikutus, mutta onko tämä vaikutus positiivinen? Varovaisuus olisi kyllä, mutta entä pelko, paniikki, syyllistäminen ja vittuilu?
Jos ihmiset vaikka sitten pelossa ja paniikissaan päättävät alkaa käyttää maskia, niin hyvähän se on epidemian kannalta. Jos mielenterveys järkkyy, niin siihen saanee sitten apua ammattilaisilta.
 
Liittynyt
01.01.2020
Viestejä
176
Jospa sitä toistaiseksi kulkisi kaikki matkat kävellen tai pyörällä ellei ole aivan pakko käyttää julkisia, ei tarvi sitten ainakaan stressata näistä maskeista.
Meitä on nyt Suomessa monta kaatamassa julkisen liikenteen palveluita... Katsotaan onko HSL:n aikuisten ABC-kertalippu kympin jo tuossa vuoden vaihteessa.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Jos ihmiset vaikka sitten pelossa ja paniikissaan päättävät alkaa käyttää maskia, niin hyvähän se on epidemian kannalta. Jos mielenterveys järkkyy, niin siihen saanee sitten apua ammattilaisilta.
Joo mutta ei se ole hyvä, että sosiaalisella paineella painostetaan ihmiset käyttään niitä muutenkin liian harvoin vaihdettuja paskaisia maskejaan sielläkin, missä siihen ei suositusta edes ole. Ja maltas nyt mielesi, se on edelleen suositus vain ja sulla on kunnon nasse niin ei huolta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
786
Täällä länsirannikolla ei ainakaan kovin suurta sosiaalista painetta pääse muodostumaan. Eilen tuli käytyä kolmessa eri kaupassa kahtena eri ajankohtana ja bongattuja maskeja pyöreä nolla. Tänään taas neljän ja viiden välissä isommassa kauppakeskuksessa ja oikein koitin erikseen maskeja bongata siinä kuitenkaan onnistumatta. Avovaimo meni kanssa bussilla aamulla töihin ja eipä sielläkään kuulemma kenelläkään maskia ollut.
 
?..

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
06.04.2018
Viestejä
3 125
Joo mutta ei se ole hyvä, että sosiaalisella paineella painostetaan ihmiset käyttään niitä muutenkin liian harvoin vaihdettuja paskaisia maskejaan sielläkin, missä siihen ei suositusta edes ole. Ja maltas nyt mielesi, se on edelleen suositus vain ja sulla on kunnon nasse niin ei huolta.
Juuri näin. Luultavasti maskin käyttö itsessään on jo terveysriski, joten hyödyn pitäisi olla sitä suurempi. Nykyisillä infektioluvuilla...ei kovin perusteltua.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 054
Juuri näin. Luultavasti maskin käyttö itsessään on jo terveysriski, joten hyödyn pitäisi olla sitä suurempi. Nyt kun katsoo infektiolukuja niin ei mitään tarvetta millekkään maskien käytölle.
Kyllä, juuri näin. Eri asia on terveydenhoidon maskinkäyttö mutta suuri yleisö ei sitä välttämättä ymmärrä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 302
Viestejä
4 156 817
Jäsenet
70 406
Uusin jäsen
Eppupelaa

Hinta.fi

Ylös Bottom