• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Keskustelua Baltic Connector -kaasuputken ja tietoliikennekaapelin vaurioitumisesta Suomenlahdella 8.10.2023

Sattumaako vai ei, mutta linux päivitysten lataaminen Saksan palvelimilta oli hieman hidasta eilen. :comp:

Kysyisin kyllä sitäkin, miksi länsimaat enää sallivat venäläisen tietoliikenteen kulkea alueidensa läpi. Poikki vaan ja käyttäkööt yandexia ja VK:ta ja muita paskapalveluitaan.
 
Huomenna alkaa kaapelin korjaaminen uutisten mukaan. Saa nähdä sitten kauanko kestää ehjänä.
 
Tuntuu tähän peilaten vähän irvokkaalta, että esim. valtionhalinnossakin halutaan edistää pilvipalveluiden käyttöä. Muutama kaapeli poikki ja järjestelmät lakkaa toimimasta, ellei se pilvi sitten sijaitse 100% Suomessa.
 
Ei pilven ole pakko olla ulkomailla. Suomessa on ihan hyvin pilveä saatavilla, joka on saavutettavissa maan sisäisesti FICIX:in kautta:
Samoin juurinimipalvelimia löytyy Suomesta.

Olisi kiinnostava kokeilla, mitä tapahtuu, jos kaikki Suomen ulkoiset yhteydet katkaisee. Mielestäni on ihan kohtalaisen hyvät edellytykset sille, että hyvin suunnitellut palvelut jatkavat toimimistaan maan sisällä, vaikka ulkoiset yhteydet olisivat poikki. Koska olemme vapaa länsimaa, ei tällaista "piuhat poikki kokeilun vuoksi"-asiaa valitettavasti pääse toteuttamaan, vaikka se olisikin monessa suhteessa hyödyllistä. :)

(Venäjällä tuollainen kokeilu on tulossa joulukuussa: Russia's federal censorship agency plans 'routine' tests disconnecting the Russian Internet from the global Internet — Meduza ... toivottavasti ei ennakoi tulevaa.)
 
Viimeksi muokattu:
Mielestäni on ihan kohtalaisen hyvät edellytykset sille, että hyvin suunnitellut palvelut jatkavat toimimistaan maan sisällä, vaikka ulkoiset yhteydet olisivat poikki.
Joku kyynikko saattaisi sanoa, että on melko heikot edellytykset sille, että käyttäjän n tai organisaation X käyttämät keskeiset palvelut olisivat hyvin suunniteltuja tai edes valmiita ja tuotantokäyttöön kelpaavia kovin suurta osaa ajasta vaikkapa vuosikymmenen mittakaavassa.
 
Kerro toki miten arkkitehtuuri toteutetaan jotta sovellus on kustannustehokas, vakaa ja kestää kaikki verkkohyökkäykset. Luulen että osaamisellesi olisi kysyntää. Se on nyt ainakin hyvä näissä merikaapeleiden rikkomisissa että tajutaan yleisestikin mikä merkitys on pilvipalveluiden servereiden fyysisellä sijainnilla.
 
En löydä tuosta asiayhteyttä viestiini.
 
Kiinalainen laiva on edelleen jumissa samassa kohtaa ja sotalaivat on edelleen kyseisen laivan vieressä. Ei kauheasti puhuta julkisuuteen siitä mitä tapahtuu, mutta eipä ole ainakaan vielä livistetty karkuun.
 
Mikäs tossa on? Onko siinä joku kapea kohta, jossa ei olisi kansainvälisillä vesillä vai miksi juuri tohon ovat pysähtyneet? Oliko tarkoituskaa lähteä mihinkää ja nyt miettivät miten sitä kehtais takas venäläiseen satamaan mennä. ONhan noissa ruokaa ja vettä varmaa viikoiksi/kuukausiksi, mut jossain vaiheessa tarttis johonki rantautua.

e: ehkäpä laivalla on jotain tosiaan jotain, mitä ei passais paljastua. Nyt sit ovat jäätyneet ja miettivät, että "fakfakfak mitäs tehhää. Ootellaa, että unohtavat?" :D Joka tapauksessa tosi outoa tollainen, että ovat vaa paikalleen jääneet "keskelle merta". No siinä on kolme laivaa ympärillä tarkkailemassa, jos joku koittaa laivasta karata tms :D

e2: vissiinki vaa kaks laivaa tällä hetkellä jäljellä
 
Viimeksi muokattu:
Jos tuo nyt päättäisi nostaa ankkurin ja jatkaa matkaa, salliiko mikään laki puuttua asiaan? Tuostahan vissiin alunperin kiisteltiin, että lain mukaan laivojen kulkuun ei juurikaan saa puuttua.
 
Jos tuo nyt päättäisi nostaa ankkurin ja jatkaa matkaa, salliiko mikään laki puuttua asiaan? Tuostahan vissiin alunperin kiisteltiin, että lain mukaan laivojen kulkuun ei juurikaan saa puuttua.
Lakeja voi tulkita niin monella tavalla, että kysymyshän kuuluu mitä käytännössä tehdään.

Siitä, että laiva on vielä paikalla ja ylipäänsä pysähtyi, voisi ehkä päätellä että kiinalaiset/ryssät eivät olleet täysin varmoja siitä, onko valkoisellakin miehellä katkeamispiste. Pitivät/pitävät nollaa suurempana todennäköisyyttä, että laiva upotetaan jos vittuilevat.
 
Ensimmäinen kerta voi olla vahinko (tuskin oli) mutta nyt laiva on vedellyt merta pitkin ankkuri pohjassa noin 160km matkan verran.
Ei kait nyt mistään vahingosta enää voi sanoa. Kyllä syyt ovat siellä sylttytehtaalla mutta ne "todisteet" vielä eivät ole riittäviä.

Viimeksi muokattu:
Ei mahda nyt päästä karkuun. Jos ei muuta, nii keksitään syy päästä laivaan. Viranomaisetki ymmärtää, että tämmöinen perseily ja "vahingot" ei voi mennä aina läpi. Kaipa peliä voidaan pelata molemminpuolin?
 
Käry taisi käydä. En tiedä pääseekö tuosta enää ankkurin nostamalla ja seilaamalla horisontiin.

Laivan rungossa ja ankkurissa on lehden mukaan raahaamiseen viittaavia vaurioita.

Onkohan Kiinan valtiolla osaa asiaan, vai onko Venäjän ja pienen kiinalaisvarustamon yksityisbisnes? Tuo vissiin parin laivan varustamo.
 
Lounaasta lähestyy kaksi saksalaista sotalaivaa lisää. Alkaakohan kohta tapahtua jotain :hmm:
1732738558772.png
 
Ensimmäinen kerta voi olla vahinko (tuskin oli) mutta nyt laiva on vedellyt merta pitkin ankkuri pohjassa noin 160km matkan verran.
Ei kait nyt mistään vahingosta enää voi sanoa. Kyllä syyt ovat siellä sylttytehtaalla mutta ne "todisteet" vielä eivät ole riittäviä.

En tiedä mitään merenkulusta, mutta vaikea uskoa, että ankkurin pudottaminen vauhdista, sekä vetäminen perässä ei aiheuttaisi meteliä tai vaikuttaisi merenkulkuun. Voisi kuvitella, että tuollaista vahingon mahdollisuutta on ihan järjestelmät ja henkilöstö tarkkailemassa.:D
 
Kyllähän se on jo nopeuden muutoksista ja mahdollisesti jopa kurssin vakaudesta pääteltävissä. Edellä olikin jo viime talven ylläriä kommentoinut tubettaja antanut analyysia.

Youtubessa suomalaiselta kokeneelta merenkulkijalta hyvää analyysiä, mitä tuossa Yi Peng 3:n tapauksessa on todennäköisesti käynyt ja miksi laiva on käyttäytynyt noin kulkiessaan kaapelien yli ankkuri merenpohjaa laahaten:

Kanava on tehnyt aiheesta useammankin pätkän.
 
Kyllähän se on jo nopeuden muutoksista ja mahdollisesti jopa kurssin vakaudesta pääteltävissä. Edellä olikin jo viime talven ylläriä kommentoinut tubettaja antanut analyysia.
Näin voisi ihan maallikkonakin päätellä, saati millaista eläimellistä meteliä tuollainen hankaaminen runkoon aiheuttaa sillipurkin sisällä. Pidän myös aika helvetin epätodennäköisenä, etteikö normaalissa tilanteessa kukaan olisi reagoinut näihin mitenkään, saati ole järjestelmiä, mitkä ilmoittaa tällaisesta.
 
Joo, ajattelin nopeasti lukien että tarkoitit paikallisten viranomaisten tarkkailua. Sehän ei ole koko tässä maailmassa kenellekään vapaalla jalalla olevalle normaaliälyiselle epäselvää, että kyseessä ei ole vahinko vaan sotatoimi.
 
Käry taisi käydä. En tiedä pääseekö tuosta enää ankkurin nostamalla ja seilaamalla horisontiin.

Onkohan Kiinan valtiolla osaa asiaan, vai onko Venäjän ja pienen kiinalaisvarustamon yksityisbisnes? Tuo vissiin parin laivan varustamo.
En usko että Venäjä uskaltaisi sooloilla kahdenvälisesti kiinalaisten yritysten kanssa geopoliittisissa kuvioissa ilman että sille on pyydetty siunaus Pekingistä. Tuollaisesta kiinnijääminen olisi helvetinmoinen kapula rattaisiin Kiinan ja Venäjän suhteille.
Kiina ei välttämättä ole tätä operaatiota suunnitellut tai toteuttanut, mutta ovat he vähintäänkin passiivisesti hyväksyneet sen.

Ensimmäinen kerta voi olla vahinko (tuskin oli) mutta nyt laiva on vedellyt merta pitkin ankkuri pohjassa noin 160km matkan verran.
Ei kait nyt mistään vahingosta enää voi sanoa. Kyllä syyt ovat siellä sylttytehtaalla mutta ne "todisteet" vielä eivät ole riittäviä.

Musta tuntuu että nuo paljon puhutut "kiistattomat todisteet" on kasassa ainakin sen suhteen että laiva voidaan viedä satamaan ja tutkintaa jatkaa. Syy miksi mitään ei tapahdu on lienee siinä että Kiina ja/tai Venäjä kuumeisesti tällä hetkellä miettii miten tästä pääsisi livahtamaan karkuun.

Ehkä kohta viereen ilmestyy toinen mysteerilaiva jonne tuon Yi Peng 3 rosvojoukko pakenee ja laiva jätetään kellumaan ilman miehistöä tai sinne vaihdetaan toinen porukka sisään jolla ei ole mitään tekemistä tapauksen kanssa. Periaatteessa helikopteri voisi myös poimia miehet pois tuolta, mutta lähin rosvopaikka on Kalingrad ja aika tiukalle menisi polttoaineen kanssa puhumattakaan siitä saako tuon Tanskan salmen läpi edes lentää.
 
En usko että Venäjä uskaltaisi sooloilla kahdenvälisesti kiinalaisten yritysten kanssa geopoliittisissa kuvioissa ilman että sille on pyydetty siunaus Pekingistä. Tuollaisesta kiinnijääminen olisi helvetinmoinen kapula rattaisiin Kiinan ja Venäjän suhteille.
Kiina ei välttämättä ole tätä operaatiota suunnitellut tai toteuttanut, mutta ovat he vähintäänkin passiivisesti hyväksyneet sen.

Musta tuntuu että nuo paljon puhutut "kiistattomat todisteet" on kasassa ainakin sen suhteen että laiva voidaan viedä satamaan ja tutkintaa jatkaa. Syy miksi mitään ei tapahdu on lienee siinä että Kiina ja/tai Venäjä kuumeisesti tällä hetkellä miettii miten tästä pääsisi livahtamaan karkuun.

Ehkä kohta viereen ilmestyy toinen mysteerilaiva jonne tuon Yi Peng 3 rosvojoukko pakenee ja laiva jätetään kellumaan ilman miehistöä tai sinne vaihdetaan toinen porukka sisään jolla ei ole mitään tekemistä tapauksen kanssa. Periaatteessa helikopteri voisi myös poimia miehet pois tuolta, mutta lähin rosvopaikka on Kalingrad ja aika tiukalle menisi polttoaineen kanssa puhumattakaan siitä saako tuon Tanskan salmen läpi edes lentää.
Vaan eikö siellä ollut joku venäläinenkin sotalaiva lähellä ankkurissa, joka ei noissa seurantasivuilla näy. Vai oliko kyseinen juttu vain uutisankka?
 
Ja taas on uusi kaapeli poikki.
Tällä kertaa Suomen ja Ruotsin välinen datayhteys.
Kaapelivaurio havaittiin tiistain vastaisena yönä ja sen kerrotaan tapahtuneen maalla Suomessa.

Poliisi epäilee rikosta.

Toinen vika onneksi saatu jo korjattua ja toista korjataan paraikaa. Mutta vaikutti eilen tuhansien suomalaisten netin toimivuuteen. Syytä tai syyllistä ei tiedetä, ja muuta niihin liittyvää ei ole vielä kerrottu.

Ruotsin ja Suomen välillä on kaapelikatkos, kertoo Ruotsin yleisradioyhtiö SVT. Rikon kerrotaan tapahtuneen maan päällä Suomessa. Kaapeli on SVT:n mukaan internetkaapeli.

Ruotsin Posti- ja televirasto (PTS) kertoo Dagens Nyheterille, että Suomessa on tapahtunut kaksi kaapelivikaa. Sen mukaan verkkoyhtiö Global Connect on kärsinyt vaurioista, ja he ovat parhaillaan korjaamassa niitä.

Ruotsalaisen Global Connectin viestintäpäällikkö Niklas Ekström kertoo Aftonbladetille, että toinen kaapelivika on Espoossa ja toinen Vihdissä. Ekströmin mukaan toinen vika on jo korjattu ja toista ollaan korjaamassa.

Hän kertoo, että noin 6 000 kotitaloutta Suomessa kärsi eilen ja sata yritysasiakasta oli ilman internetiä maanantaina jossain vaiheessa. Ruotslaisia vika ei koskenut.

Valokaapelit ovat aika turvattomia kun jakokaappeja on maan pinnalla näkyvissä paikoissa. Helppo katkaista ainakin pienen alueen yhteydet. Varmaan sorkkaraudalla lähtee auki.
 
Vihdin kaapelirikon aiheutti kaivinkone. Oletan, että ihan legit kaivinkone, eikä sabotaasikaivinkone. Kuulostaa siis vahingolta. Espoon tapauksesta ei vielä tiedetä.
 
Miksiköhän poliisi epäilee rikosta?

En kyllä tiedä. Poliisi ei omien sanojensa mukaan ole ainakaan aloittanut rikostutkintaa vielä kummastakaan kaapelirikosta. Ja toinen todettiin jo vahingoksi. Toinen vielä epäselvä. En osaa sanoa mksi SVT on uutisoinut rikosepäilystä.
 
Eikö se nyt olisi parempi ottaa ns. kovat otteet käyttöön nyt, eikä sitten kun kaapelit on 10:ttä kertaa poikki? Lyijyä kohti ja ennalta ehkäisyä liikkumiskieltoalueilla. Merialueillekin voisivat lätkäistä jonkun tilapäisen komennon että kaapelin lähellä saa liikkua vain saatettuna, ja sekin sovittava ennalta.
 
Vihdin kaapelirikon aiheutti kaivinkone. Oletan, että ihan legit kaivinkone, eikä sabotaasikaivinkone. Kuulostaa siis vahingolta. Espoon tapauksesta ei vielä tiedetä.
Olin oman it-uran alussa pari vuotta silloisen TeliaSoneran verkonvalvomossa hommissa ja näitä kaivinkoneen katkomien kuitujen aiheuttamia vikoja oli jatkuvasti, jos nyt ei päivittäin niin vähintäänkin pari keissiä viikossa.

Nykyään (10+ vuotta myöhemmin) kuvittelisin kuidun määrän kasvaneen merkittävästi etenkin taajamissa jossa noita eri operaattoreiden kuituja kaivellaan maahan vähän jokaiselle yhtiölle.
 
Eikö se nyt olisi parempi ottaa ns. kovat otteet käyttöön nyt, eikä sitten kun kaapelit on 10:ttä kertaa poikki? Lyijyä kohti ja ennalta ehkäisyä liikkumiskieltoalueilla. Merialueillekin voisivat lätkäistä jonkun tilapäisen komennon että kaapelin lähellä saa liikkua vain saatettuna, ja sekin sovittava ennalta.
En nyt lähtisi kaikkia kaivinkonekuskeja "lyijyttämään".
 
Miksei noilla tärkeän infran alueilla ole muuten kaivuukieltoa? Vai onko tämä ihan normibisnestä että joka paikassa kaivellaan eka ja sitten kysellään?
No näiden kaivuri-Penojen pitäisi pyytää kaapelin näyttöä jos on epäilystä että kaivavat sellaisen läheisyydessä. Aika varmaan monet uunot jättävät välistä koska kiire ja muut kootut selitykset.

Nää viathan korjataan pääasiassa aiheuttajan laskuun.
 
Miksei noilla tärkeän infran alueilla ole muuten kaivuukieltoa? Vai onko tämä ihan normibisnestä että joka paikassa kaivellaan eka ja sitten kysellään?
Meinaat että turhaan siellä kaivetaan? Eiköhän siellä kaiveta, että saadaan uutta kaapelia tai muuta maahan. Ei ne kamat sinne maan alle itsekseen ilmaannu.
 
En meinaa mitään, katso ylläolevaa vastausta, oli aika paljon parempi.
Elisan turvallisuusjohtaja Jaakko Wallenius kertoi aiemmin, että Vihdin kaapelivauriossa ei ollut kyse sabotaasista. Hänen mukaansa kaapelitöitä tehnyt kaivinkone oli katkaissut sen vahingossa.

”Valitettavasti näitä vahinkoja sattuu”, Wallenius sanoo.
 
Niin, yritin kysyä että olikohan kuski edes tietoinen että kaivelee tärkeän infran alueella, kun en tunne alaa.
 
Miksei noilla tärkeän infran alueilla ole muuten kaivuukieltoa? Vai onko tämä ihan normibisnestä että joka paikassa kaivellaan eka ja sitten kysellään?
Kriittisempiä naruja taitaa mennä pitkälti julkisilla mailla, erilaisten väylien reunalla, niissä nyt touhutaan ihan kunnossapidon takia, maastossa merkinnät voi olla tosi vaatimattomia. Taajamissa sitten ollaan jo alueilla missä nyt jatkuvasti kaivellaan. Yksityismailla kuituja menee myös, maanomistaja/haltialla välttämättä käsitystä missä kaikkialla menee ja ne merkinnät maastossa voi olla todella vaatimattomia.

Putinin sekoilujen jälkeen orastava helpotus tiedon saantiin hyyty, siis ei nyt ole karttaa mistä noin vain voi tarkistaa.

Kaivuukielto ei siis ole vaihtoehto.
 
Veikkaan että vastaavia kaapelikatkoksia on ollut ennenkin, ne ei vaan ole ylittäneet uutiskynnystä.

En toki sano etteivätkö jotkin katkot voisi olla sabotaasiakin ja siksi varmaan nykytilanteessa uutiskynnys ylittyy.
 
Veikkaan että vastaavia kaapelikatkoksia on ollut ennenkin, ne ei vaan ole ylittäneet uutiskynnystä.
On niitä ollut ja on niistä uutisoitukin. Ei ollenkaan tavattomia. Nyt ymmärrettävästi uutisointi on isompaa sillä epäilyt heräävät helposti. Tässä satunnainen kaapelikatko Lohjalla vuodelta 2014. Meni pää ja varayhteys samalla kertaa.

Meinaat että turhaan siellä kaivetaan? Eiköhän siellä kaiveta, että saadaan uutta kaapelia tai muuta maahan. Ei ne kamat sinne maan alle itsekseen ilmaannu.
Helsingissä on muutama alue johon on kaivettu kolmen eri operaattorin valokuidut ja kaikki tietenkin erikseen. Noissa tapauksissa tuntuu vähän turhalta.
 
Kuitua on katkottu aika tiuhaan tahtiin, kuten täälläkin on mainittu.
Pääasiassa nuo kuitujen kaivamiset ovat olleet paikallisten kuitujen katkoksia, mutta onhan noissa välillä isojakin käyttäjämääriä pimentynyt. Varareititykset ovat usein pahimpaan hätään auttaneet, ellei kyseessä ole ollut päättyvä haara ilman varareittejä.

Mutta tässä kun on ilmeisesti kyseessä Suomen ja Ruotsin välinen runkolinja, niin silloin asiaankin suhtaudutaan vähän vakavammin. Varsinkin, kun kaikille tällaisille häiriölle on nyt erityisesti herkistytty.

Noiden merten alaisten kaapeleiden kohdalla olen jo jonkin aikaa ihmetellyt, miksi niitä ei ole vedetty mahdollisimman paljon aluevesialueille vaan keskelle itämerta.
Meren poikki meneville noin ei tietenkään voi tehdä, mutta Suomi-Saksa -kaapelit oltaisiin voitu vetää pääasiassa Suomen /Ruotsin/Tanskan/Saksan aluevesien kautta (ja laittaa murkulaa niskaan jos vieraan vallan alus sinne ilmaantuu kaapeleita haravoimaan).
 
Kaivajien vastuullahan on selvittää mitä maan alla jo mahdollisesti on, ennen kuin aletaan kuokkimaan. Monessa tapauksessa näitä ei ehkä viitsitä tai "ehditä" tehdä, vaan mennään tuurilla ja oletuksilla. Toki kaivaja maksaa, jos jotain sattuu.

Yksi ongelma on, että tiedot ovat operaattorien omissa systeemeissä, joten perusteellinen selvitys etenkin rakennetummalla alueella vaatii, että tiedot pitää kysyä useammasta paikasta. Tätä helpottamaan Traficom oli juuri lanseeraamassa sijaintitietopalvelun, mutta viime aikojen julkisen keskustelun valossa tämä vedettiin paniikkiholdiin Ministeri Ranne: Sijaintitietopalvelua ei toistaiseksi käynnistetä - Liikenne- ja viestintäministeriö. Toki tämän lisäksi on kaikki muu maanalainen infra, tärkeimpinä tietysti sähkö ja vesi, joiden tiedot pitää myös selvittää.

Vähän aikaa sitten oli myös uutisointia, että merkittävä kaapelikatkojen aiheuttaja on viime aikoina ollut nopea kuiturakentaminen Villit valokuiturakentajat ovat rikkoneet niin paljon elintärkeitä kaapeleita, että Suomen huoltovarmuus on uhattuna.
 
Nyt kumpikin kaapelirikko ilmoitetaan vahingoksi.

Kyberturvallisuuskeskuksen poikkeamahallinnasta vastaava johtaja Samuli Bergström vahvistaa Ilta-Sanomille, että sekä Vihdin että Espoon kaapelirikot johtuivat vahingosta, kun kaivinkoneen kauha osui siihen.

– Molemmat ovat kaivinkoneen kauhaisemia ja molemmat on saatu korjattua.
 
Alkaa touhu olla melko huvittavaa kun heti ensimmäisenä "asiantuntijat" on sanomassa, että hybridioperaatio tämä on vaikka ei ole mitään tietoa asiasta: "Suomen ja Ruotsin välisessä kaapelirikossa vaikuttaa olevan kyse hybridisodankäynnin kaltaisesta toiminnasta, Jyväskylän yliopiston kyberturvallisuuden työelämäprofessori Tapio Frantti sanoo." Professori ei yllättynyt kaapelirikosta: "Yhteen ja samaan tekijäänhän se viittaa"

Kaapeleita on aina mennyt kaivuutöiden yhteydessä poikki ja tulee menemään jatkossakin. Kuitenkin toivoisi, että nämä "asiantuntijat" ei ihan mitä tahansa sylki suuhun tuo laukoisi, jos eivät tiedä mitään asiasta jota kommentoivat. Ankkurin raahaaminen meren pohjassa on hybridioperaatio, jos ihan virallisella työmaalla kaivinkone vahingossa katkaisee kaapelin se ei ole hybridioperaatio.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
260 388
Viestejä
4 519 743
Jäsenet
74 619
Uusin jäsen
k(n)fidens

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom