Kerroinlukoton Intel Core i3-7350K -prosessori julkaistaan ja Suomihinta on 220 euroa

Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 529

Useat sivustot, kuten Techpowerup, uutisoivat viikonloppuna huhusta, jonka mukaan Intel ei julkaisi Core i3-7350K -prosessoria vielä tammikuun alussa. Koska alkuperäiset lähteet ovat muun muassa Japanista ja Saksasta, julkaisulla saatetaan tarkoittaa myös prosessorin saapumista myyntiin.

io-tech.fi on vahvistanut omista lähteistään, että huhut ovat virheellisiä. Intel tulee julkaisemaan Core i3-7350K -prosessorin muiden Kaby Lake -koodinimellisten 7. sukupolven Core-prosessoreiden kanssa virallisesti 3. tammikuuta ja prosessorit saapuvat myyntiin 5. tammikuuta. Suomalainen jälleenmyyjä vahvisti io-techille, että myös Core i3-7350K -prosessori on tilattavissa tukkureilta ja sen myyntihinta Suomessa tulee olemaan noin 220 euroa.

Core i3-7350K on kaksiytiminen ja Hyper-Threading-ominaisuuden avulla se kykenee käsittelemään samanaikaisesti neljää säiettä. Prosessori toimii kaikissa tilanteissa 4,2 GHz:n kellotaajuudella, eikä siinä ole käytössä rasituksessa kellotaajuutta nostavaa Turbo Boost -ominaisuutta. Kerroinlukko on auki eli ylikellottaminen onnistuu kerrointa nostamalla. Veroton suositushinta Yhdysvalloissa tulee olemaan 168 dollaria.

Intel on jo pitkään rahastanut ylikellottajia kerroinlukottomilla K-sarjan prosessoreilla ja ne ovat valmiiksi suorituskykyisimpiä ja kalleimpia malleja. Myös Core i3-7350K -mallin hinnoittelu on haasteellinen, sillä edullisin aito neliytiminen Core i5-7400 -prosessori maksaa 182 dollaria eli se on vain 14 dollaria kalliimpi.

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)
 
Viimeksi muokattu:

mRkukov

Hrrrr...
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 708
Eiköhän tuo ole maksimaalisen single-thread performancen etsimiseen tarkoitettu?
 
BOT

Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
2 404
Maksoin omasta i5-4570 muistaakseni 205 € kun Haswell oli uusinta mitä saatavilla. Tässä saattaa tosin olla käpy haudattuna, kunhan AMD julkaisee Ryzenit, niin Intel laskee prosessoreidensa hintoja isosti ja saa mediatilaa hyvien alennusten merkeissä. Tosin mitä tämä tarkoittaa sitten brändin puolesta? Onko järkevää laskea hintoja nykyisenä markkinajohtajana vai pitää eliitti-imagoa yllä?

Pohjalinja: liian kallis laitos. Tuolla hinnalla pitää poistua jo neliytiminen i5, joka on pykälän alempana kerroinlukotonta versiota.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 185
Pari vuotta sitten tuli maksettua i5 4670k mallista vissiin 215-225€ uutena (suomesta). On se jännää että cpu-puolella tämä trendi näyttää olevan joka vuosi huonompaa rautaa samalla rahalla. Toivotaan hartaasti että Zen ei floppaa...
 
Lobo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
122
300 € neljä vuotta sitten i7 3770K, ei varmaan kannata vaihtaa
 
J-2017

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
197
Ei näköjään kannattanut odottaa kerroinlukotonta i3 prosessoria.
 
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
579
Kyllä minä nyt mieleni pahoitin, kun nimenomaan tätä julkaisua odotin.
Toivottavasti Rusina korjaa tätä hinnoittelua.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 760
269€ i7-4770K .. 2014 jouluna cdonin joku alennus..
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
425
Useat sivustot, kuten Techpowerup, uutisoivat viikonloppuna huhusta, jonka mukaan Intel ei julkaisi Core i3-7350K -prosessoria vielä tammikuun alussa.
Ja itse aiheeseen... Ompahan kallis kaksiytiminen. Suunnilleen saman verran maksoin kaksi vuotta takaperin 4c/8t Xeonistani, jota tosin ei kellotella ja käy vain 3,8 GHz, mutta kuitenkin.
 
Viimeksi muokattu:

CalEpitan

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.11.2016
Viestejä
1 702
joku 79€ olisi sopiva hinta tuollaiselle surkealle toimistotyö prosessorille
kuten aiemmat kommentoijat ovat hoksanneet, CPU hinnoittelu on lähtenyt täysin käsistä jo kauan sitten
voisi joku ahkera tehdä vaikka hinta/teho jne kehitystä 2010-2016 aikaväliltä..
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941
Ihme ulinaa. Jos tuntuu, että on kallis, niin älkää ostako.

Tuo saattaa esim. Civ VI:ssä olla markkinoiden nopeimpia prossuja, koska AI:n threadautuvuus on vissiin nolla concurrency-resolvaamisen välttämiseksi, jolloin maksimaalinen yhden ytimen kellotaajuus käytännössä ratkaisee ison kartan vuoron vaihtojen keston.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 336

Vaikuttaisi siltä että suurin osa vuoronvaihtoajasta menee yksiköiden liikkeiden animointiin vaikka sen pistäisi nopeutettuun tilaan. Olisi hauska tietää kauanko vaihdossa menee todellisuudessa.

Ja hintahan on hupaisa vaikka se saattaisi ollakin yhdessä pelissä toimiva ratkaisu. Tuskin kukaan ostaa prosessoria vain yhden sovelluksen takia.
 
CalEpitan

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.11.2016
Viestejä
1 702
Ihme ulinaa. Jos tuntuu, että on kallis, niin älkää ostako.

Tuo saattaa esim. Civ VI:ssä olla markkinoiden nopeimpia prossuja, koska AI:n threadautuvuus on vissiin nolla concurrency-resolvaamisen välttämiseksi, jolloin maksimaalinen yhden ytimen kellotaajuus käytännössä ratkaisee ison kartan vuoron vaihtojen keston.

Se on kallis. Enkä aio ostaa. Jos tuntuu että törkeistä hinnoista annettu negatiivinen palaute on "ulinaa" niin älä sitten lue näitä ketjuja. Jos jotain single core tuloksia joku 0,0001% maapallon väestöstä kaipaa niin kellotelkoot jotain pena nelosia sitten siihen tarkoitukseen kammareissaan, ei tuollaista paskaa tuohon hintaan pitäisi enää nykyään kenenkään markkinoille tuoda. Vuosi on ihan pian 2020.
 
Walla

//TODO: Add Title
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
2 895
Pari vuotta sitten tuli maksettua i5 4670k mallista vissiin 215-225€ uutena (suomesta). On se jännää että cpu-puolella tämä trendi näyttää olevan joka vuosi huonompaa rautaa samalla rahalla. Toivotaan hartaasti että Zen ei floppaa...
Euron arvo on lasketellut melkolailla, joskus Sandybridge ajan huipuissa sillä sai noin 1,5 taallaa kun nyt sillä saa käytännössä yhden. Jos 1€ olisi edelleen n. 1,5USD niin tuo prossu maksaisi 150€, joka olisi aika paljon järkevämpi hinta. Tosin silloin i5:tkin olisi olisi sitten jotain 170-200€ kuten tuolloin olikin, joten ei tuossa toki silti järkeä olisikin.
Ja tietysti ALV:täkin on nostettu tässä välissä.

Varsinkin kun ottaa vielä jäähyn ja emon huomioon, niin tulee halvemmaksikin ottaa se 4Ghz päälle boostaava i5 kuin kellotella tuota.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
21 879
Aivan kauheaa!

Siis jos $168 = 220€. Tällä muuntokurssilla i5-7600K on 312€...
 
Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 529
Tuo euro-dollari heikentynyt aika rajusti kun tällä hetkellä 1 Euro = 1.04765 U.S. dollars, kun se taisi n. 5 vuotta sitten oli yli 1,5 dollaria (edit: näköjään vähän aika kullannut muistot 9 vuotta sitten)
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 185
Euron arvo on lasketellut melkolailla, joskus Sandybridge ajan huipuissa sillä sai noin 1,5 taallaa kun nyt sillä saa käytännössä yhden. Jos 1€ olisi edelleen n. 1,5USD niin tuo prossu maksaisi 150€, joka olisi aika paljon järkevämpi hinta. Tosin silloin i5:tkin olisi olisi sitten jotain 170-200€ kuten tuolloin olikin, joten ei tuossa toki silti järkeä olisikin.
Ja tietysti ALV:täkin on nostettu tässä välissä.

Varsinkin kun ottaa vielä jäähyn ja emon huomioon, niin tulee halvemmaksikin ottaa se 4Ghz päälle boostaava i5 kuin kellotella tuota.
En puhunutkaan sandy bridgestä, vaan 2v sitten ostetusta haswellistä. Ei se kurssi niin paljoa ole laskenut mitä nuo hinnat ovat nousseet.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
167
Itse ostin 2 vuotta sitten 4690K:n 190e Jimm:siltä tarjouksesta, hyvin taipuu 4,5 Ghz. Vai että 2-ytimestä yli 200e, joo-o.
 
Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
1 307
Alkoiko kellot pyörimään taaksepäin kun ytimet vähenee ja hinta kasvaa?
 
Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 625
Softa skaalaa koko ajan enemmän ytimien mukaan, niin mihin tuollaista prosessoria edes tarvitsee?
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
238
HTPC/pelikäyttöön. Suosituimmilla konsoliemulaattoreilla (Dolphin) vähemmän loogisia ytimiä korkeillla kellotaajuuksilla on hyvä yhdistelmä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
129
Luulisi että tuo olisi hyvä prosessori pelikäyttöön, mutta kyllä nyt (viimeistään) hinnat on lähtenyt lapasesta! Nyt vaan kädet ristiin, että Ryzen onnistuu yllättämään kaikki.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 047
Kai noissa hinnoissa pitäisi ennemmin miettiä miten ne ovat $MSRP:nä menneet tässä vuosien varrella.
 
Liittynyt
20.11.2016
Viestejä
379
Näillä hinnoilla tulee olemaan varmaankin järkevämpää ostaa lukitty skylake prossu ja BCLK kellottaa noilla sky-oc biosseilla. Muutenkin aika huonoon rakoon tuo i3 tulee, sillä jo esim Skylake kohdalla ei ole mitään järkeä ostaa i3-6300 koska i3-6100 on reippaasti halvempi ja lähes samat kellotaajuudet ja i5-6400 on vain parikymppiä kalliimpi.

i5-6400 lähtee suomessa noin 210€ ja jos hinnat ei nyt lähde noitten vanhojen prossujen kanssa taivaisiin niin en näe mitään järkeä hankkia noin kallista 2 ytimistä prossua.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
374
Oma 4690k lähti Jimmyltä aikalailla tasan 200€:lla 2014 elokuussa. Naurettavaa hinnoittelua.
 
IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 966
Alkaa olla harvassa pelit jotka hyötyy Core i3-7350K mallin mahdolisesta kellotuksesta verrattuna Core i5-7400 mallin neljään todelliseen ytimeen (neljä HT:lla näkyvää ydintä nyt kun ei ole lähellekkään sama asia), minkä lisäksi niiden pelien määrä jotka vaatii vähintään 4 todellista ydintä että toimisivat ollenkaan vain lisääntyy.

Mielestäni olisi ollut Inteliltä rehelisempää myydän tämä Pentium i3-7350K Edition (tms) nimellä Core nimen sijasta koska se sopii parhaiten sentyylisiin peleihin joissa Pentium AE loisti.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 375
Ihme ulinaa. Jos tuntuu, että on kallis, niin älkää ostako.

Tuo saattaa esim. Civ VI:ssä olla markkinoiden nopeimpia prossuja, koska AI:n threadautuvuus on vissiin nolla concurrency-resolvaamisen välttämiseksi, jolloin maksimaalinen yhden ytimen kellotaajuus käytännössä ratkaisee ison kartan vuoron vaihtojen keston.
Disabloi i5:sesta kaksi ydintä.
 
Liittynyt
04.01.2017
Viestejä
29
Eiköhän tuo ole maksimaalisen single-thread performancen etsimiseen tarkoitettu?
niin: Arma, 2, 3, DayZ-modit ? Ehkä jotkin muutkin pelit, mutta nämä itsellä ajankohtaisia jo neljä vuotta (Multiplayer ja Single) Tämä vaikuttaa hauskalta ja halvalta kokeilulta noin kuuden vuoden vanhan koneen päivitykseen ;) Tämä kone päivittyy: 2500euroa jo mennyt, ja kohta tonni+ (ilman näyttöä) lisää, mutta sinänsä 3v sitten aloitettu projekti. Haluan pelata täysillä, enkä vetää karkit maassa.

022.jpg

single procerror high= But they already have done 64bit- engine to Arma ..? %(
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 367
Viestejä
4 158 563
Jäsenet
70 411
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom