Kerro miksi tänään vituttaa! :(

Liittynyt
10.11.2017
Viestejä
147
Olet kyllä ihan oikeassa. Tuleehan tuota juotua ihan hillittömiä määriä ja uskon, että se on diabetes kun oirelee aina aamusta sillä kurin kuin edellä selitin. Ei se mua millään tavalla häiritse niin kauan kun juon, mutta sitten jos tulee tosiaan edes yksi selvä päivä väliin niin johan on kroppa aamulla tiloissa.

Muutenkin tosiaan niin on juotu jo niin vuosikausia, että onneksi aivot vielä yhä pelittää, mutta totta tuo, että kyllä se on kroppa kaikkinensa kun piiputtaa.

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 658
Roskakatosten käyttö. Ei helvetin perse voi olla niin vaikeaa.
-Pahviastia: Ne vitun pahvilaatikot kuuluu taitella. Mutta kun ei, ne sitä astiaa leveämmät 75" taulutv:n pahvit rutataan semmoiseksi isoksi möykyksi niin että yksi laatikko täyttää koko astian. Hienosti.
-Sekajäteastiat: Kolme rivissä. Melkein joka kerta kun vie roskia, niin eikö se keskimmäinen (noin ½ askelta muita lähempänä ovea) ole kukkuroilleen täynnä niin että kansi ei mene kiinni ja ties mitkä elukat pääsee levittelemään roskat pitkin poikin. Ja kaksi viereistä astiaa on täysin tyhjinä.
-Paperiastia: Ei, se sun muovikassisi johon keräät ne lehdet ei ihan oikeasti ole paperia.
-Lasi/Metalli/Bio: Yleensä juuri tietyssä järjestyksessä ja homma pelaa, mutta auta armias kun roskakuski välillä sattuu vaihtamaan metallin ja lasin päittäin, niin eikö niistä yhtäkkiä tule sekametallilasisammioita. Hienosti tuhottu kaikkien muiden lajittelupyrkimykset.
-Kaikki tyhjä tila: Ne saatanan huonekalut kuuluu ihan itse viedä pois, saatana.

:rage:
 
Liittynyt
10.11.2017
Viestejä
147
Itsehän en usko ilmastonmuutokseen, mutta olen silti sitä mieltä, että nykyaikainen lajittelu on täysin turhaa. Ei maapallon ilmasto pelastu sillä jos Suomen kansa lajittelee jätteensä ja lopettaa yksityisautiloihin joka käsittää niinkin uskomattoman osuuden Suomen liikennepäästöistä kuin 9% prosenttiyksikköä.

Parasta mitä maapallolle voisi nyt tapahtua olisi, että jokin supertulivuori purkauisi. Se ainakin hidastaisi osaltaan sitä piruillekkin maalailtua ilmastonmuutosta kun maapallon keskilämpötila laskisi sen asteen tai pari taivaan ollessa useamman vuoden täynnä tuhkaa estäen airingon säteiden pääsyn maapallolle.
 
Liittynyt
10.11.2017
Viestejä
147
Eikä sen purkauksen tarvis olla mikään kummoinen. Minulle riittäisi ihan se, että Yellowstone purkautuisi täydellä voimalla :) .

Liittynyt
17.10.2017
Viestejä
890
Roskakatosten käyttö. Ei helvetin perse voi olla niin vaikeaa.
-Pahviastia: Ne vitun pahvilaatikot kuuluu taitella. Mutta kun ei, ne sitä astiaa leveämmät 75" taulutv:n pahvit rutataan semmoiseksi isoksi möykyksi niin että yksi laatikko täyttää koko astian. Hienosti.
-Sekajäteastiat: Kolme rivissä. Melkein joka kerta kun vie roskia, niin eikö se keskimmäinen (noin ½ askelta muita lähempänä ovea) ole kukkuroilleen täynnä niin että kansi ei mene kiinni ja ties mitkä elukat pääsee levittelemään roskat pitkin poikin. Ja kaksi viereistä astiaa on täysin tyhjinä.
-Paperiastia: Ei, se sun muovikassisi johon keräät ne lehdet ei ihan oikeasti ole paperia.
-Lasi/Metalli/Bio: Yleensä juuri tietyssä järjestyksessä ja homma pelaa, mutta auta armias kun roskakuski välillä sattuu vaihtamaan metallin ja lasin päittäin, niin eikö niistä yhtäkkiä tule sekametallilasisammioita. Hienosti tuhottu kaikkien muiden lajittelupyrkimykset.
-Kaikki tyhjä tila: Ne saatanan huonekalut kuuluu ihan itse viedä pois, saatana.

:rage:
Luultavasti sama homma jokaisen taloyhtiön jätekatoksessa.
 
Liittynyt
25.11.2016
Viestejä
519
Lenovon näppikselle kaatu kaljat, tais jotaki mennä emolevyllekin, kun vetäs oikkaan koko paskan laturia myöten. Serri kutsuu vanhaa luottokonetta. Aiemmin päivällä meni puhelimesta näyttö paskaksi. Vitutuksella keskiviikko käyntiin:tup:
 
Liittynyt
30.11.2018
Viestejä
161
Roskakatosten käyttö. Ei helvetin perse voi olla niin vaikeaa.
-Pahviastia: Ne vitun pahvilaatikot kuuluu taitella. Mutta kun ei, ne sitä astiaa leveämmät 75" taulutv:n pahvit rutataan semmoiseksi isoksi möykyksi niin että yksi laatikko täyttää koko astian. Hienosti.
-Sekajäteastiat: Kolme rivissä. Melkein joka kerta kun vie roskia, niin eikö se keskimmäinen (noin ½ askelta muita lähempänä ovea) ole kukkuroilleen täynnä niin että kansi ei mene kiinni ja ties mitkä elukat pääsee levittelemään roskat pitkin poikin. Ja kaksi viereistä astiaa on täysin tyhjinä.
-Paperiastia: Ei, se sun muovikassisi johon keräät ne lehdet ei ihan oikeasti ole paperia.
-Lasi/Metalli/Bio: Yleensä juuri tietyssä järjestyksessä ja homma pelaa, mutta auta armias kun roskakuski välillä sattuu vaihtamaan metallin ja lasin päittäin, niin eikö niistä yhtäkkiä tule sekametallilasisammioita. Hienosti tuhottu kaikkien muiden lajittelupyrkimykset.
-Kaikki tyhjä tila: Ne saatanan huonekalut kuuluu ihan itse viedä pois, saatana.

:rage:
Jännä huomio samasta aiheesta. Tuli taannoin muutettua vuokrakämpästä omistusasuntoon ja roskiskatoksen käyttö on ihan eriliasta näissä kahdessa. Aiemmin siis kaikki taloyhtiön kämpät oli vuokrakämppiä (TA-asunnot) ja roskiskatoskäyttäytyminen oli juuri tuota. Nyt kun tietääkseni kaikki kämpät on omistuskämppiä, on roskiskatos ihan erilainen. Ilmeisesti se, että tuollaiset kannen yli tulvivat roskat yms. näkyy heti maksuissa hillitsee aika rajusti perseilyä katoksessa.
 
Liittynyt
18.12.2017
Viestejä
190

Roskaväen tunnistaa roskiskatosten kunnosta.
 
Tää on itseasiassa taloyhtiö missä hyvin harva kämppä on vuokralla, ja kaupunginosan tulotasokin on erinomainen. Mutta ilmeisesti siivottomuus, yleiset käytöstavat tai idiotismi ei katso tulotasoa tai omistusasujuutta.
 
Freeze

Elitisti
Team Folding @ Home
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 108

”diginatiivi”

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
994
Niin, tämä nyt ei oikein aukea mikä tässä ahdustaa?
PIPSAN VINKIT
  • Virkkaa tai ompele vanhoista tekstiileistä kestotalouspapereita, kestovanulappuja ja kestohevipusseja.
  • Uusiokäytä vanha lasipullo juomapulloksi.
  • Kysele tarvitsemiasi asioita tutuilta tai somessa. Ehdota vaihtokauppoja.
  • Kanna mukana esimerkiksi lasipurkkia ja käytä sitä take away -rasiana, juomalasina, kahvimukina tai biojäteastiana.
  • Käytä sitrusetikkaa huuhteluaineena tai yleispuhdistusaineena liottamalla sitrushedelmien kuoria etikassa vähintään kaksi viikkoa.
  • Kokeile Marseille-saippuaa! Sillä pesee kädet, hiukset, kehon, tahrat ja käsitiskit.
  • Kurkista roskiksiin ja roskalavoille, sieltä voi löytyä käyttökelpoisia tavaroita.
  • Korjaa vaatteita, kenkiä ja muita tavaroita, ennen kuin ostat uusia.
  • Vältä hävikkiä käyttämällä pilaantuvat ainekset smoothieihin, sosekeittoihin tai taikinoihin.
  • Käytä kaikki luovasti hyödyksi – tee korppujauhoja leipäpussin muruista, säästä kylpy- ja suihkuvedet vessan vetämiseen ja käytä biojätepussina kaupan pahvipakkauksia.

Se mikä jäi kertomatta on se paljonko he tulevat maksamaan yhteiskunnalle.
Oletan että vähintään 8000 euroa kk.

Se siitä ekoperheestä.
 
Viimeksi muokattu:

Freeze

Elitisti
Team Folding @ Home
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 108
Kyllä minuakin vituttaa, jos joku korjaa vaatteensa? No, murheensa kullakin.
 
”diginatiivi”

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
994
Ei siinä mitään jos korjais vaatteensa ja lopettas ton ekomainostuksen.
Ei todellakaan ekologinen perhe näin meidän veronmaksajien kannalta.

Sehän tässä vituttaa jos et itse osaa havannoida.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
609
Se mikä jäi kertomatta on se paljonko he tulevat maksamaan yhteiskunnalle.
Oletan että vähintään 8000 euroa kk.

Se siitä ekoperheestä.
Kyllä ainakin uutisen perusteella ainakin äidillä on työpaikka, mutta ei isällä?. Ei taida paljoa maksaa yhteiskunnalle tälläinen perhe?

Arkiaamuna koko perhe on kotona. Osmo on koti-isänä ja äitiyslomansa jälkeen töitä aloitteleva Pipsa työskentelee yrittäjänä enimmäkseen kotona.
 
”diginatiivi”

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
994
Kyllä ainakin uutisen perusteella ainakin äidillä on työpaikka, mutta ei isällä?. Ei taida paljoa maksaa yhteiskunnalle tälläinen perhe?
Jos noin kaunista niin ei enempää kuin 6000.
En kyllä löytänyt äidin työpaikkaa.

Valkeila aloitti opinnot kotitalousopettajaksi, ja hänelle kävi kuten monelle muullekin.

– Opiskeluaikana menin sosiaalisen paineen mukana, enkä jaksanut seistä valtavirtaa vastaan.

Sitten hän tapasi Osmon elokuussa 2015. Yhdessä he alkoivat miettiä, miten haluaisivat oikeasti elää ja miten siinä voisi onnistua.
Pipsa aloittelee myös uraa some-vaikuttajana.

En vaan löydä tai tiedosta mitä hän on tehnyt ihan töikseen ja miksi.

Eli 8000 euron riesa meille.
Plussaa kotimaisuusasteesta..
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
609
Taitaapi vasta aloitella uraansa some-vaikuttajana. Noh, eiköhän tämä offtopic jo riitä tässä ketjussa.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
2 218
Tympäisee kun ei oo tullut vieläkään uutta muutos veropäätöstä mitä saan palautuksia. Kohtalo tovereita?
Siinä mielessä kyllä, että sain jo tiedon palautuksista ja maksupäivän, kunnes tuli uusi kirje, jossa kerrottiinkin verotuksen käsittelyn olevan vielä kesken.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
113
Kele pitää vaihtaa alaa. Kylmälinja vuotaa kuin seula ja ihan itte juotellut kasaan. Koko päivä meni vuotoja metsästäessä ja vieläkin taitaa falskata.
 
Vitutus meinasi olla kova aamusella kun eilen paikkailtu karvi vuosi tänäänkin mutta kun sen lämmitin ja välillä vein mukulan isovanhemmilleen hoitoon - paineet oli pysyneet. Enää vitutti koko muu savotta.
 
Taika-Jim

Lepäilyä ja rakkautta
Tukijäsen
Liittynyt
01.12.2016
Viestejä
1 231
Näin elää ekoperhe:pipsa Valkeila elää puolisonsa Osmon ja heidän lapsensa Arvon kanssa helsinkiläisellä uudella asuinalueella 85-neliöisessä asunnossa...
Kissasaippuan vielä tajuan, mutta helsinginperseessä satasilla. Just joo. Olemme egolookisia, ja meillä menee ruokaan, asumiseen ja lainoihin vähemmän kuin kurvin opiskelijalla. Kusipäät isimaksaa idiootit.
 
Liittynyt
04.12.2016
Viestejä
1 587
ostin muksuille biltemasta uimaaltaan ja nyt siinä on reikä:mad: huomenna aamulla takaisin biltemaan :rage:
 
Liittynyt
17.07.2018
Viestejä
1 431
Vituttaa jo etukäteen 10vrk:n sääennuste, näyttää ensi viikon huipuksi tällä hetkellä +30°C :rage:. Tarkoittaa sitä että yölämpötilatkin nousevat helvetillisiin lukemiin. Koita siinä sitten kesälomasta "nauttia":sweat:. Tähän mennessähän tänä kesänä on ollut aika optimaaliset kelit, sopivan lämmintä mutta ei kuumaa.
 
Liittynyt
25.01.2019
Viestejä
3 682
^ toisen vitutus on toisen ilo. Ihan hyvä, että edes viimeinen lomaviikko näyttää lämpimältä. Taas sen näki, että lomia ei kannata Suomessa viettää. :darra:

Viimeisimmät lomat Suomessa: 1998, 2008 ja 2019. Kokeillaan taas joskus. :D
 
Taika-Jim

Lepäilyä ja rakkautta
Tukijäsen
Liittynyt
01.12.2016
Viestejä
1 231
Noh, toivottavasti on hyvät kelit ja vähän savumua:)
 
Liittynyt
14.03.2019
Viestejä
879
//OT
Viime vuonna valitin helteestä ku oli lähes mahdoton nukkua kämpässä. Nyt taloyhtiö on näköjään tehny viime kesän jälkeen jotain ku ei oo kertaakaan tarvinnu käydä kylmässä suihkussa sen vuoksi et sais nukuttua, tai jalkapohjat/-terät viilennettyä. Sekä ei oo tarvinnu poistaa täkkiä ja nukkua pelkällä pussilakanalla.

Ainoo näkyvä muutos, minkä oon huomannu, on et joskus lopputalvesta koko taloon asennettiin taloyhtiön puolesta langattomat lämpömittarit (voin ottaa kuvan jos joku haluaa). Ja (en oo satavarma) se et nykyisin koko taloa jäähdytetään yöllä jos/kun on viileää.
OT//

Ja vielä, ettei mee kokonaan OT:ksi: Vituttaa tää stanan mielenkiinnon puute mihinkään... Joskus aikoinaan oli julmetun upeeta puuhata tietokoneiden parissa ja keksiä niille uusia hommia. Nyt taas... Jonossa ois projektina vaihtaa virtualisointialusta ESXi:stä ProxMoxiin, sekä Windows Server 2016 Debianiin. Mut mielenkiinto nollissa :(:tdown:...
 
Rantakemisti

Moderator
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 251

Sekin saattaa vaikuttaa, että viime vuonna oli ~64 hellepäivää ja tänä vuonna on ollut tavanomaista viileämpi heinäkuu. :rolleyes:

Itse olen pysynyt nukkumaan ihan ohuen täkin kanssa kun viime vuonna oli vaikeuksia ihan ilman mitään. Ainakin Jyväskylässä yölämpötilatkin pysyi reippaasti 20 asteen yläpuolella, jolloin yöllinen tuulettaminenkin tuntui turhalta.
 
Asun itekki Jyväskylässä ja joo oon miettiny myös tuota et vaikuttaako toi jaksotus, niin ettei koko talo ehdi lämmetä ulkoa sisällepäin, tjms. niin ettei se kuumuus puske kämppään asti.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 558
Kaikkeen tekosyynä on tulorekisteri, se kuulemma vaikeuttaa todella paljon palkanlaskijan elämää. Viiden sekunnin googlella sain käsityksen, että sen saa integroitua suoraan palkkaohjelmistoon ja taas tietotekniikka tekee työt? Ei se nyt voi olla niin vaikeeta, eihän?
Kuulostaa samalta kun omalla työnantajalla kun palkanlaskentasysteemit vaihtui uuteen. Rahaa piti kuulemma säästää ja sen takia tuli eteen muutama mitä v*ttua yllätys, mutta firma säästi rahaa ja vain sillä oli merkitystä. Nyt on hienot taulukot missä näkee mm. tehdyt tunnit ja vuorot, mutta esim. tehtyjä ylityötunteja järjestelmä ei seuraa ja niitä on seurattava itse. Lisäksi osa palkanlisistä näkee vasta tilinauhassa vaikka ne on samassa järjestelmässä ja kaikkea muuta ihmeellistä.

Mutta kerroinko, että firma säästi rahaa järjestelmässä ja nyt sen järjestelmän tekemättä jääneen työn tekee ihminen oman työnsä ohessa. Onneksi se työntekijän tekemä työ on ilmaista...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 669

Tätä on kirottu.. meilläkin vaihtu tilitoimisto ja ennen näki tilinauhan omassa pankissa, mutta nyt pitää tehdä jotain saatanan tunnuksia jonnekkin ja antaa puhelinnumerot ja sähköpostit ja kirjautua sinne tänne että näkee palkkansa. En oo vaivautunu vielä kertaakaan sinne kirjautua kattomaan.
 
Sceppe

Team Tokmanni - on kahisevaa
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
2 126
Tätä on kirottu.. meilläkin vaihtu tilitoimisto ja ennen näki tilinauhan omassa pankissa, mutta nyt pitää tehdä jotain saatanan tunnuksia jonnekkin ja antaa puhelinnumerot ja sähköpostit ja kirjautua sinne tänne että näkee palkkansa. En oo vaivautunu vielä kertaakaan sinne kirjautua kattomaan.
Meillä firma ehdotteli samaa niin luottamusmiehet ja muutama johdon hemmo niin vahvasti ehdotusta vastaan niin jäi uudistus tekemättä. Säästöt vs mielipaha noin 250 työntekijälle.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 004
Tässä oli ensin porijazzit koko viikon, joista ei oikeastaan tullut mitään mainittavaa meluhaittaa. Nyt sitten vittu sunnuntaiyönä soi aivan vitusti kovempaa mm. Haddaway, Darude ja muu vitun paska musa. Pakko pitää parvekkeen ovea auki, että kämppä viilenee.

Toivotan vilpittömästi kaikille tuon paskan kuuntelijoille syöpää.
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
755
//OT
Viime vuonna valitin helteestä ku oli lähes mahdoton nukkua kämpässä. Nyt taloyhtiö on näköjään tehny viime kesän jälkeen jotain ku ei oo kertaakaan tarvinnu käydä kylmässä suihkussa sen vuoksi et sais nukuttua, tai jalkapohjat/-terät viilennettyä. Sekä ei oo tarvinnu poistaa täkkiä ja nukkua pelkällä pussilakanalla.

Ainoo näkyvä muutos, minkä oon huomannu, on et joskus lopputalvesta koko taloon asennettiin taloyhtiön puolesta langattomat lämpömittarit (voin ottaa kuvan jos joku haluaa). Ja (en oo satavarma) se et nykyisin koko taloa jäähdytetään yöllä jos/kun on viileää.
OT//

Ja vielä, ettei mee kokonaan OT:ksi: Vituttaa tää stanan mielenkiinnon puute mihinkään... Joskus aikoinaan oli julmetun upeeta puuhata tietokoneiden parissa ja keksiä niille uusia hommia. Nyt taas... Jonossa ois projektina vaihtaa virtualisointialusta ESXi:stä ProxMoxiin, sekä Windows Server 2016 Debianiin. Mut mielenkiinto nollissa :(:tdown:...
Ootko IT-alalla hommissa? Mulla loppu mielenkiinto noihin "koti-IT" projekteihin ku alotin IT-alan hommat. Alko harrastus tuntumaan työltä...
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
968
Ihan hieman vituttaa kun lomasuunitelmat oli mennä täksi viikoksi mökkille ja vielä sattu aivan perkeleen hyvät kelit, mutta sitten kun pääsee mökille niin ranta täynnä sinilevää.
 
Liittynyt
10.10.2017
Viestejä
1 019
En mä tiedä vituttaako tämä miten ankarasti, mutta pikkuveljen kanssa tehty atk-kimppatilaus on venynyt siihen malliin, että vikan lomaviikon varmaan viimeisenä päivänä pääsee kasaamaan veljen koneen ja päivittämään oman koneen virtalähteen ja näyttiksen. Näillä helteillä olis ollu mukava nauttia päivityksen tuomasta fps-boostista enemmänkin.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 434
Viestejä
4 161 554
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom