Kellojen siirtäminen

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 126
Taas se aika vuodesta kun siirretään kelloja. Mites porukat täällä suhtautuu aiheeseen? Itselle sopisi kesäaika parhaiten. Nyt pimeä tulee taas tuntia aikaisemmin iltapäivällä ja väsyttää myös jo alkuillasta.
Pitäsikö koko kellojen siirto lakkauttaa, mielestäni kyllä mutta sehän ei taida maakohtaisesti olla edes mahdollista koska EU.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
327
Täältä ääni puhtaalle normaaliajalle. Kesäaika ei sovi meikäläisen kropalle.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 799
Siirsin heti tiedon tavoitettua tovinen sitten paniikissa herättävän sarastevalon kellon että autonkellon, ettei tule vahingosta sitä ensimmäistä parkkisakkoa tai myöhästymistä.

Niin se valoisan vapaa-ajan määrä väheni/loppui perusduunarilta maantieteellisen asemansa mukaan. Typerää, jos valoisa aika on näissä "led-valotykki" aikoina jossain vielä välttämätöntä, etteikö ne olisi työntekijän ja työntajan kanssa silloin sovittavissa tunnin muuttuvina aikoina.
 

Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 637
Taas se aika vuodesta kun siirretään kelloja. Mites porukat täällä suhtautuu aiheeseen? Itselle sopisi kesäaika parhaiten. Nyt pimeä tulee taas tuntia aikaisemmin iltapäivällä ja väsyttää myös jo alkuillasta.
Pitäsikö koko kellojen siirto lakkauttaa, mielestäni kyllä mutta sehän ei taida maakohtaisesti olla edes mahdollista koska EU.
Äkkiseltään ei tule mieleen mitään typerämpää ajan, vaivan ja resurssien tuhlausta kuin kellojen siirto tunnilla edestakaisin kahdesti vuodessa.

EU:n vuoksi ei tämän idioottimaisuuden lopettaminen tosiaan onnistu enää maakohtaisesti, mutta toisaalta en usko että Suomessa niin edistykselliseen päätökseen kyettäisiin muutenkaan, joten aivan sama.

Muistisääntönä kaikille jotka aina pähkäilevät että kumpaan suuntaan kelloa siirretään -->
Kelloa käännetään aina "kesää kohti", eli koska nyt mennään lokakuussa ja kesä meni jo, käännetään kelloa taaksepäin. Keväällä kesä on edessä, joten kelloa käännetään eteenpäin.
 

jjjjussi

pelinjohtaja
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 106
Niin siis nyt käännetään kelloa taaksepäin. kello on siis 18. eikä 19. Jippii, keväällä asia toisin eli ei okei.

Tästä paskasta pitäisi luopua ehdottomasti. Päättömät edustajat eivät edes tästä pääse sopuun.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
52
Tietokoneet, kännykät ja vähänkään fiksummat kellokytkimet on ihan kivoja, kun osaavat siirrellä itse kellonsa, mutta turhaa säätämistä kaikkien seinäkellojen, auton ja muutamien muiden härvelien kanssa. Ja sitten joku kello kuitenkin jää siirtämättä ja saa joskus taas ihmetellä, että mitähän se kello oikeasti on.

Ärsyttävää sekin on, kun joillakin ihmisillä on tapana jättää joku tietty kello siirtämättä ja se näyttää aina samaa kesä- tai talviaikaa. Itsehän tietysti sitä eniten käyttävät ja tietävät sen olevan eri ajassa, mutta aiheuttaa toisinaan sekaannuksia. Lasken vähän samaan sarjaan, kuin keittiön kellon pitämisen "kuusi minuuttia etuajassa, että ehtii töihin."

Ja vaikka huomenna saakin nukkua sen tunnin pidempään, niin keväällä siirto kuitenkin kostautuu.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 637
No tuohon ei ole sotkettu muuta ylimääräistä, kuten aikavyöhykkeen vaihtoa, joten sinne voisi jossain vaiheessa käydä tunnistautumassa. Ja koska tuo äänestys on voimassa sekä kelloja eteen- että taaksepäin ruuvatessa niin siihen tulee kaksi piikkiä joten ehkä tuolla on jopa teoreettiset mahdollisuudet saada tarpeeksi ääniä. Ellei jotkut tomppelit ala höpöttämään jostain yhdys sana virheistä tai muusta turhasta. Vaikka tuskin sillä että aloite menisi läpi olisikaan mitään vaikutusta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
213
Hölmöläisten peitonjatkamistahan tämä kellojen siirtely täysin on täällä pohjolan perukoilla. Etenkin kun talvi/normaaliajan "hyöty" on käytännössä negatiivinen, eli päivänvaloa otetaan pois nimenomaan työpäivän jälkeisestä vapaa-ajasta. Aamukiireessä kun yleensä ei harrastella vaan koetetaan saada mahdollisimman nopeasti mukulat syötettyä, puettua ja toimitettua tarhaan, ja sitten verenmaku suussa painetaan liisariskoodalla turbo punahehkussa "tientukkoja" kiroten töihin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 690
Agraariaikaukauden jäänne. Tästä voisi luopua jo nyt ja samantien. Vituttaa tuo kellojen kääntely manuaalisesti, kun kaikki ei ole ser:ssa kuitenkaan. Voisihan tuon kansalaisaloitteen vaikka allekirjoittaa, menisi käsittelyyn jos menee, ja sitten voi kun mutta muuallakin...

Ei mulle mitään uniongelmaa tuosta tule, tunti sinne tai tänne. Silti on sitä kerätty aineistoa että ei ole kaikille terveellistä. Näistä saadaan lukea lehdistä seuraavan viikon verran.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
278
Onko laskettu kuinka paljon kustannuksia tämä kellojen siirtäminen aiheuttaa? Nyky-yhteiskunnassa ei varmasti ainakaan mitään tuo ja tuskin on tuonut ennenkään.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
274
Tää on ihan parasta <3
Nyt meneekin seuraavat viikot kehon totuttelussa uuteen "kellonaikaan". Illalla tulee aikaisemmin pimeä. Ketä vittu kiinnostaa että aamulla on "tunnin" valoisampaa viikon ajan? Vittu että vituttaa.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
52
Montakohan kertaa tuota kansalaisaloitetta on koitettu ajaa läpi ennenkin. Hakemalla kelloa tuolta kansalaisaloitteesta löytyy jo 5 vanhempaa yritystä. Jokatapauksessa kävin rustaamassa nimeni tuohon listaan.
 

J-2017

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
197
Työpaikalla kellojen siirto "oikeaan aikaan".
 

jjjjussi

pelinjohtaja
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 106
Kyllähän tuo tänäänkin jo aiheutti sekaannusta, kun tietokoneessa oli asennuksen jäljiltä edelleen väärä aika. Vaikka kaikki muut kellot heti aamulla siirsin oikeaan aikaan.
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
193
Melko yhdentekevää. Talvella on pimeää aamuin illoin joka tapauksessa, ja kesällä valoisaa. Matkustelun myötä joutuu omaa kelloa rukkaamaan useammalla tunnilla useamman kerran vuoteen, joten kellon kääntökään ei aiheuta poikkeuksellisia uni tms. vaikeuksia. Pärjäisin kyllä ilman kellon kääntöäkin, mutta ei vaikuta oman elämän laatuun käännetään tai ei.
 

SweeneyTodd

Smooth Operator
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 758

hokkis

Välituontilisensoija
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
338
Ei kai enää nykyään tälle siirtelylle ole mitään järkiperustetta. Merkitys on nolla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 395
Ennen tuolla kellojen kääntelyllä ei ollut muhun muuta vaikutusta kuin hetkellinen vitutus kun joutuu seinäkelloja kääntelemään mutta näin vanhemmiten on viimeisten parin vuoden aikana vienyt jo useamman päivän tottua eri kellonaikaan. Nuorempana vaikutus oli tasan sen yhden aamun verran ja sen jälkeen sisäinen kello kääntyi oikeaan aikaan.

Mulle on ihan sama kumpaa aikaa jäädään käyttämään kunhan sitä kelloa ei käänneltäisi ja väänneltäisi pari kertaa vuodessa.
 

jko

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
87
En kyllä ymmärrä miksi joku haluaisi pysyä koko vuoden tässä talviajassa, tänäänkin alkoi hämärtyä jo neljän jälkeen ja kuukauden päästä on pimeää jo kolmelta, lisäksi illalla alkaa väsyttää aikaisemmin. Ja kesällä olisi jo heinäkuussa pimeää kymmeneltä. Jos kellojen siirtely joskus päätetään lopettaa niin toivottavasti kellot jätetään pysyvästi kesäaikaan.
 

jjjjussi

pelinjohtaja
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 106
Kesäajasta onkin ollut puhetta, että siihen voitaisiin siirtyä.
 

jjjjussi

pelinjohtaja
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 106
Jotain poliitikkoja kun haastateltiin, siitä tosin on jo aikaa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
11
Kesäaika ei ikinä kelpaisi enemmistölle, koska kamala venäjän aikavyöhyke ja yleinen aamuvirkkujen tyrannia.

Onhan nuo fanaattisimmat halunneet siirtyä toiseenkin suuntaan tunnilla, keski-euroopan vyöhykkeeseen, että oltaisiin henkisesti enemmän eu:n ytimessä, melkein kuin brysselissä istuisi kun talvella pimeä tulisi heti kohta puolenpäivän jälkeen itärajalla. Kääntäen se mitä tehtiin hitleriä ihailleessa francon epsanjassa.

Taitaa muutenkin olla tuo kesä- ja talviaikojen vaihtelu ja aikavyöhykkeet eu:n pakottamat jollain sopimuksella.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
128
Tämä kellojen siirtely on kyllä kummallinen juttu. Yhtään kukaan ei sitä halua, eikä kukaan tiedä miksi niin tehdään, mutta niin vain tehdään.
 

Diziet Sma

Tukijäsen
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 399
Kesäajasta onkin ollut puhetta, että siihen voitaisiin siirtyä.
Tai vaihtaa aikavyöhykkeeksi Keski-Euroopan UTC+1, kuten THL:n tutkimusprofessori Timo Partonen on ehdottanut: Suomen pitäisi vaihtaa aikavyöhykettä, sanoo unitutkija.
Tätä nykyä sijaitsemme aikavyöhykkeemme länsilaidalla. Jos siirtyisimme Keski-Euroopan aikaan, olisimme vyöhykkeen itälaidalla, joka on terveyden kannalta ihannesijainti. Varhaisempi aamuvalo helpottaisi heräämistä, iltakukkuminen vähenisi, ja meillä olisi vähemmän kaamosoireita kuin aikavyöhykkeen länsilaidan ihmisillä.
 

Awelonian

Residentti maahanmuuttaja
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 542
On tämä kellojen siirtely jotenkin niin uskomattoman turhaa. Mitään tällä ei saavuteta, paitsi akuutin vitutuskäyrän jyrkkää nousua. On se hienoa kun muksukin herää sen 5:40 "uutta aikaa", eikä tuo nyt tietysti enää nukahda kun on se päivärytmi jo olemassa. Ja sitten se säätö. Aina työpaikalla on joku, jolle tämä kellojen siirtäminen tulee yllätyksenä. Samat ihmiset yleensä yllättyy joulukuussa kesärenkailla ajaessaan, että Suomessa tulee talvisin lunta tai on liukasta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 246
Oma kroppa nyt ei sentään niin herkkä ole että tunti sinne tai tänne vaikuttaisi mitään, olisi jäänyt huomaamatta koko asia jos siitä ei lehdistä tai täältä lukisi (kun koneet ja kännykkä siirtyy itsekseen).

Mutta samaa mieltä kyllä siitä että kohtalaisen vammaista ottaa sitä alkuillan valoisaa aikaa väkisin pois.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 439
Vanhoja perujahan tämä on ja nykyään täysin turha. Onneksi ei kovinkaan paljoa vaikuta "omaan sisäiseen kelloon" mutta yhteisen hyvän nimissä koko hommasta olisi syytä luopua.
 

Rantakemisti

Moderator
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 267
Ihan turhaa venkslaamista, kuten muutkin ovat sanoneet. En mielestäni edes tunne sellaista ihmistä, joka olisi ääneen sanonut kannattavansa kellojen siirtelyä. Ehkä tästäkin jäänteistä päästään joskus eroon.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 246
Onko se aikaero jenkkien itärannikon ja Suomen välillä nyt sen 6 tuntia kevääseen asti vai miten tämä menee?
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
133
Kesäajasta saisi luopua. Nyky-yhteiskunnassa mitään väliä siirretäänkö kellonviisareita vai muutetaanko aikioloaikoja (tms.) tunnilla suuntaan tai toiseen. Jokus aikanaan maanrakennustöissä ollessani tuli aloitettua keskikesällä jo kuuden aikaan. Työpaikkakohtainen sopiminen on tässäkin asiassa paikallaan.

Ja onhan tuosta siirtelystä todettu olevan terveysriskejäkin[URL="http://"].[/url]
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
519
^Kellojen siirtelystä tulisi luopua, mutta käyttöön mieluummin kesäaika kuin normaaliaika. Jos ihminen nukkuu 23-7, hereilläoloajan keskikohta on klo 15 iltapäivällä. Kesäika olisi siten lähempänä tätä päivän keskikohtaa. Kello 12 keskipäivä on ainoastaan unirytmiä 20-04 noudattaville, en tosin tiedä ainuttakaan. Vanhemmilla ihmisillä rytmi voi ollakin tuollainen, tuntemani henkilöt nukkuvat sitten myös päiväunet, kun ovat heränneet niin aikaisin. Sen mitä olen nettikeskusteluissa huomannut, aikaisin heräävät ja tähän rytmiin luonnollisesti tottuvat vaikuttavat olevan kusipäisiä egoisteja, joille on vaikea käsittää, ettei kaikilla ihmisillä ole sama rytmi vaikka kuin yrittäisi. Minulla ei esimerkiksi ole mitään hyötyä mennä kymmeneltä sänkyyn odottelemaan unta, se kun ei yksinkertaisesti tule. Ei auta herätä aikaisin, olen sitten vain päivällä yliväsynyt. Iltaa kohti piristyn, ja olen tehokkaimmillani.

Yhteiskunta pyörii yhä enemmän 24/7, ja ihmisten vapaa-aika painottuu iltaan ja yhä enemmän myöhäisiltaan. Ulkoilullekin olisi paljon paremmat puitteet, kun ei olisi pimeää heti iltapäivästä. Ei todellakaan mitään keski-Euroopan aikaa käyttöön, mieluummin vaikka normaaliaika ilman siirtelyitä.
 

jjjjussi

pelinjohtaja
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 106
Hupsista. Kellon veivaaminen todellakin saisi loppua.
 
Liittynyt
09.12.2016
Viestejä
137
Eiköhän tuo ole täysin turha aloite, koska:
http://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/HTML/?uri=CELEX:32000L0084&from=FI

Eli aloite pitäisi sen sijaan tehdä täällä:
Open initiatives - European Citizens' Initiative - European Commission

Tuonne kun joku jaksaa (asiallisen) aloitteen asiasta tehdä, niin allekirjoitan heti.
Montahan kertaa tämäkin aloite on ollu ja aina lopahtanut kun ei oo saanut riittävää kannatustavaikka porukka uhoaa.. Minusta täysin turhaa moinen kellon vääntely ja sen voisi lopettaa.. Allekirjoitusta aloitteeseen niin saataisiin se edes käsittelyyn.. Toki ne voisi sen sittenkin torpata..
 
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
604
Pienen lapsen isänä voin sanoa että koko kellojen siirtäminen on täyttä idiotismia. Lapsen unirytmin muuttaminen ei aina ole niin helppoa.

Idioottimaista tuo siirtäminen on kyllä muutenkin.
 

SweeneyTodd

Smooth Operator
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 758
Montahan kertaa tämäkin aloite on ollu ja aina lopahtanut kun ei oo saanut riittävää kannatustavaikka porukka uhoaa..
Luitko edes tuota lainaamaasi viestiä? Asiasta on säädetty EU-direktiivillä.
Eli aloite pitäisi tehdä EU:lle. Siellä en ole asiasta minkäänlaista aloitetta nähnyt.

Voihan Suomi tietysti hakea poikkeuslupaa, mutta mitä ihmeen järkeä siinä taas olisi. Suoraan voisi lakkauttaa pelleilyn koko EU:n alueella.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
888
Niinpä, varmaan yli 90% maailman ihmisistä ovat aivan kyrpiintyneitä tähän 2x vuodessa kellojen runkkaamiseen ja uni-rytmin uudelleen opettelemiseen. Mutta tuskin tähän mitään muutosta tapahtuu.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 665
Tää on sellainen hassu asia. Kukaan ei tunnu kellojen siirtelystä pitävän, mutta asia on silti niin mitätön, ettei kukaan viitsi muuttaa sitä. Go figure. Ihmiset ovat saamattomia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 690
Ja silti presidentti Medvedev venäjällä vaan päätti että nyt loppui pelleily ja kellojen siirtely seis. Ad. 2014.
Ei ole kuulunut että mitään ongelmia olisi tullut, ja sillä maalla on kokoa muutama hehtaari.

Asiahan ei ole muuta kun päätös siirtää kelloja EU alueella. Nyt tarvitaan joku joka sen tekisi.
 

root

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 316
Äkkiseltään ei tule mieleen mitään typerämpää ajan, vaivan ja resurssien tuhlausta kuin kellojen siirto tunnilla edestakaisin kahdesti vuodessa.
Paitsi ehkä joku iso maa, kuten Australia. Niillä on jo valmiiksi kolme eri aikavyöhykettä. Ja sitten jotkut osavaltiot siirtelevät kelloja edestakaisin ja toiset eivät siirrä.
 

Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 637
Paitsi ehkä joku iso maa, kuten Australia. Niillä on jo valmiiksi kolme eri aikavyöhykettä. Ja sitten jotkut osavaltiot siirtelevät kelloja edestakaisin ja toiset eivät siirrä.
No sehän vain alleviivaa tuota DST-typeryyttä. Vaikka kyse on pienestä asiasta, niin tämä ahdistaa joka vuosi enemmän ja enemmän, kun erehtyy asiaa ajattelemaan. Kaiken maailman "6min päivässä" KiKy-paskeita saadaan runnottua läpi, mutta ei tällaista pikkumuutosta, joka kuitenkin aiheuttaa välillisesti vaikka mitä kustannuksia ja ongelmia vuodesta toiseen.

Fuuuuuuuuu..!
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 682
Viestejä
4 188 716
Jäsenet
70 778
Uusin jäsen
Heiniks

Hinta.fi

Ylös Bottom