Kellojen kääntelyn typeryys: kansalaisaloite kesäajasta luopumiseksi

Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
2 384
Pahin asia on se, että jos jokainen maa saisi alkaa soloilemaan kellon aikojensa kanssa. Tärkeetä olisi että maailma toimisi jonkin standardin mukaan, esim aikavyöhykkeiden mukaan.
 
ollipolli

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
28.03.2020
Viestejä
118
Asiat voi tehdä helposti tai vaikeasti. Suomi nyt sooloilee ihan kaiken muunkin kanssa, niin miksei samalla kellojenkin kanssa. :rofl:
 
Liittynyt
09.04.2018
Viestejä
1 989
Taisi nyt kellojen siirtelyn lopettaminen siirtyä hamaan tulevaisuuteen, mikä on ihan hyvä, kun ei tuosta pysyvästä kesäajasta näyttänyt varmuutta olevan.
 
Liittynyt
02.12.2016
Viestejä
516
Vängätään sitten. Kun kesäaika otettiin käyttöön, se silloin niistetty tunti luvattiin palauttaa syksyllä. Niin tehtiinkin sinä vuonna ja seuraavinakin, ja se on
oikein. Jos tänä vuonna jäädäänkin pysyvästi kesäaikaan, haluan rahaa siitä tunnista, jonka nyt menetin. Mun aika ei ole halpaa, varsinkaan jos se on nukkumisesta pois :)

Mutta asiallisesti puhuttuna, aivan se ja sama mitä kello on kunhan sitä ei koko ajan olla ronklaamassa. Mennään vaikka GMT-aikaan ja sopeutetaan aikataulut maakohtaisesti ja paikallisesti, esimerkiksi siten että "normaali" virastoaika Suomessa on GMT klo (8.00 - 2h) - GMT klo (16.00 - 2h) ja sillä sipuli. Tai jotain muuta, mitä sitten porukalla päätettäisiinkään. Kaikkiin maihin vielä sama systeemi niin hyvä tulee.

E: eiku.. :) ehkä tuota päätöstä pitää vielä miettiä.. mites se meneekään.. ääh.. on tämä vaikeaa kun kellot on mitä sattuu eri maissa
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 946
Tais kuitenki olla että Heathrowlle ei riitä finnairille sopivia laskeutumisaikoja jos meille tulee kesäaika ja niille jää talviaika.
Aika naamapalmu, jos tuo on todellinen argumentti. Ei tuossa tarvitse tehdä muuta kuin pitää todelliset (ilman aikavyöhykkeitä ja kesäaikoja olevat) kellonajat samoina kuin ennenkin, niin päästään alkuun. Jos Finnair haluaa sitten muuttaa näitä, niin voi aloittaa neuvottelut haluamiensa tahojen kanssa. Mitään tämmöistä tekosyytä venyttää kellojen siirtelyä ei pidä hyväksyä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 253
Väestöllinen vai maantieteellinen keskipiste ja otetaanko vesialueet mukaan?
Ei sillä taida olla väliä, eikös suomi osu +2 haarukkaan molemmilla :D
Mutta mitenköhän iso ero noilla määreillä on?
Veikkaan että väestökeskiarvo on 50km lännemmässä kuin maantieteellinen.

E: maantieteellinen keskipiste on siikalatvalla (64°10′50.55″N, 25°48′11.6″E) ja väestöllinen sappeella (61.3876° N, 24.5081° E)
Googlemaps ei osaa kertoa pelkkää leveys suuntaista eroa kilometreissa.
 
Viimeksi muokattu:

TheMeII

Übertaktungspotenzial
S Y N T H W A V E
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
7 000

69 kilometriä, mittasin muuttamalla samat N-piirit ja laskemalla tuosta päijänteen yli, ylempänä olis ollu lyhyempi matka, mutta myös kapeampi aikavyöhyke.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 599
Eipä ole kellojen kääntely päättymässä ihan lähiaikoina, vaikka kuinka olisi meillä asiasta päätetty.

Joo, ihan hyvä. Tuntuu, että porukka on ehkä lopulta valveutuneempia tuon kellojen siirtelyn hyödyllisyydestä, kun noita eri argumentteja kesä ja talviajan puolesta on esitetty.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 614

Minäkin olin alunperin kellojen siirtelyä vastaan, mutta tämän kaiken vänkäyksen jälkeen olen enemmän tämän tutun käytännön puolella. Pimeys ei kiinnosta, joten tämä on ok.

Edit.
Korjattu ajatus/kirjoitusvirhe
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
25.07.2018
Viestejä
62
Minäkin olin alunperin siirtelyn lopettamista vastaan, mutta tämän kaiken vänkäyksen jälkeen olen enemmän tämän tutun käytännön puolella. Pimeys ei kiinnosta, joten tämä on ok.
Ensin vastustit siirtelyn lopettamista ja nyt kannatat nykyistä systeemiä?
Selitätkö vielä mikä ero noilla käytännössä on, kun ei oikein aukene.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 614
Ensin vastustit siirtelyn lopettamista ja nyt kannatat nykyistä systeemiä?
Selitätkö vielä mikä ero noilla käytännössä on, kun ei oikein aukene.
Siitä on jauhettu aiemmin ketjussa varmaan sadan viestin verran, niin ei oikein jaksaisi aloittaa samaa alusta. Tässä yksi aiempi kommenttini aiheesta.

Tiivistettynä olen tullut siihen tulokseen, että nykyinen malli on ainakin omalla kohdalla parempi kuin suunniteltu pysyvä talvi-aika, joka aiheuttaisi sen että varsinkin alku -ja loppukesästä kun on iltaisin töiden jälkeen aikaa tehdä ja harrastaa, tulee pimeää tuntia aiemmin. En liiemmin pidä kellojen kääntelystä, mutta se on silti pienempi paha kuin tuo pimeys.
 
Liittynyt
25.07.2018
Viestejä
62
No jaa.

Kellojen siirtelyn lopettamisen vastustaminen ja kellojen siirtelyn kannattaminen ovat ainakin minulle kaksi täysin samaa asiaa. Okei, toinen on vastustamista ja toinen kannattamista, joten pieni sävyero siinä on. Mutta kuitenkin käytännössä tarkoittavat samaa asiaa.

En nyt nopealla vilkaisulla löytänyt yhtäkään noista sadasta viestistä, joissa tuota eroa on pohdiskeltu, mutta kiva, että olet päässyt eroon negatiivisuudesta ja lähestyt asiaa positiivisuuden kautta.
 
En nyt ihan hoksannut mihin viittasit tuolla negatiivisuudella, mutta ehkä se ei ole niin olennaista. Olen ollut alunperin pysyvän kesä-ajan puolella (ja olisin edelleenkin), mutta kanta muuttui koko kääntelyyn siinä vaiheessa, kun alettiin pakottamaan talviaikaa pysyväksi. Varmaan se pysyvä kesä-aikakin ottaisi monia päähän, joten kokonaisuutena tämä nykyinen lienee paras kompromissi suurimmalle osalle. Tai ainakin minulle näin.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 614
Lue boldatut kohdat huolella niin ehkä tämä aukeaa. ;)
Aah joo, sori, pitääkin korjata. En huomannut kirjoittaneeni noin. Tarkoitin tietenkin, että olin alunperin kellojen siirtelyä vastaan. Ja olen toki edelleen, mutta jos vaihtoehto on pysyvä talviaika, niin sitten valitsen mieluummin nykyisen mallin.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 174
Aikavyöhykkeen vaihtaminen neukkujen suuntaan on äärimmäisen typerä tapa toteuttaa se, että voi itse lähteä 9-to-5 töihinsä kukonpierun aikaan ja nauttia kesäiltojen valosta keväällä ja syksyllä. Jos pitää valita se tai kellojen siirtely, siirrän mieluummin kelloa vaikka joka viikko.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 855
Ennen oli sinänsä aika sama, mutta nyt konkretisoituu tämä järjettömyys ihan tosissaan kun on alle vuoden ikäinen lapsi. Nukkuminen on muutenkin todella huonoa ja herätään ~viideltä. Nyt sitten käännetään kelloja niin herätään jatkossa neljältä :facepalm:
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
669

Ennen olin sitä mieltä että tuo kellojen siirto on ihan yhdentekevä asia, ainut joka välillä ärsytti oli se että ei muistanut milloin kellot siirrettiin ja olit myöhässä koulusta tms. mutta todellisia ongelmia se ei aiheuttanut

Nyt kun on pieniä lapsia niin tuosta on paljon enemmän harmia kun tuo lasten sisäinen kello ei käännykkään niin nopeasti kuin aikuisella ja 5 sijaan 4 aikaan saattaa joutua heräämään viikonkin.
 
voffer

huru-hara
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
1 048
Tässä selkeesti kaks viimestä kommentoijaa siis ei todellakaan halua lopettaa kesäaikaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 855
Tässä selkeesti kaks viimestä kommentoijaa siis ei todellakaan halua lopettaa kesäaikaa.
Kyllä nimenomaan näin. Parempi kun olisi aina kesäaika. Talviaikakin on nytkin vaan 5kk kun on muutenkin pimeää niin en näe mitään hyötyä koko virityksestä. Paljon parempi olisi aina olla kesäajassa jossa nytkin suurin osa vuodesta ollaan.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 946
Ainakaan itselleni absoluuttisella kellonajalla ei ole merkitystä (ts. kesä- tai talviaika tai vaikka sitten suoraan GMT+0/UTC0), koska yhteiskunnan toiminta kyllä pyörähtää järkeviin kohtiin kohtuullisessa ajassa. Esimerkkinä käy hyvin Espanja, jossa käytetään keskieuroopan aikaa (GMT+1), mutta yhteiskunta toimii kellonaikaan nähden hyvin myöhäisellä rytmillä eli töissä käydään ja muuta elämää eletään käytännössä auringon suunnilleen samoihin aikoihin kuin muuallakin.

Kellojen kääntely taas luo turhan epäjatkuvuuskohdan, josta on syytä päästä eroon jo periaatteestakin, mutta myös käytännön syistä.
 
Liittynyt
28.12.2019
Viestejä
2 798
Lapset nyt kasvaa nopeasti eikä tuommoisia tunnin vuorokausirytmin haittoja muutaman vuoden päästä edes muista olleen, joten tuo nyt ei ole oleellinen pointti. Mutta noin muuten olen kyllä jatkuvan kesäajan kannalla. Ehdottomasti sitä valoa tarvittaisiin pitemmälle iltapäivään kuin aamuun.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 599
Ainakaan itselleni absoluuttisella kellonajalla ei ole merkitystä (ts. kesä- tai talviaika tai vaikka sitten suoraan GMT+0/UTC0), koska yhteiskunnan toiminta kyllä pyörähtää järkeviin kohtiin kohtuullisessa ajassa. Esimerkkinä käy hyvin Espanja, jossa käytetään keskieuroopan aikaa (GMT+1), mutta yhteiskunta toimii kellonaikaan nähden hyvin myöhäisellä rytmillä eli töissä käydään ja muuta elämää eletään käytännössä auringon suunnilleen samoihin aikoihin kuin muuallakin.

Kellojen kääntely taas luo turhan epäjatkuvuuskohdan, josta on syytä päästä eroon jo periaatteestakin, mutta myös käytännön syistä.
Eteläisempien maiden osalta tuo kellojen siirtely vaikuttaa paljon vähemmän, koska vuodenaikaiset vaihtelut ovat suhteellisen pieniä. Yhteiskunnan rytmi on ajautunut myöskin aikavyöhykkeen ja valoisan ajan mukaiseksi.

Kesäaikaa kutsutaan englanniksi daylight saving time ja nimi tulee suoraan siitä, että päivänvaloa säästetään. Aurinko alkaa nousta aiemmin kuin jollain päivärytmillä elävät heräävät ja tuota hukkanaheitettyä valoa säästetään tunnilla siirtämällä se iltaan, koska päivärytmi nyky-yhteiskunnassa on iltapainotteinen.

Oikeastaan talviajan puolesta puhuu vain se verrattain kapea hetki, kun hämärä aamu saadaan valoisammaksi.

Väitteet siitä, että omaa päivärytmiä voisi sovittaa mielensä mukaan valoisuutta ajatellen eivät ole realistisia, joten joko tyydytään siirtelemään kelloja tai ei, mikäli ei niin silloin kesäajassa on järkeä.
 
?..

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
06.04.2018
Viestejä
3 125
Ennen oli sinänsä aika sama, mutta nyt konkretisoituu tämä järjettömyys ihan tosissaan kun on alle vuoden ikäinen lapsi. Nukkuminen on muutenkin todella huonoa ja herätään ~viideltä. Nyt sitten käännetään kelloja niin herätään jatkossa neljältä :facepalm:
Niin ja joku toinen lapsi herää myöhemmin. Sehän absurdia oliskin, että sinun skidisi heräämisaika merkitsisi yhtään mitään isommassa mittakaavassa. Mutta tottakai sen ymmärtää, että oma henkilökohtainen mukavuus on se joka merkitsee eniten.
 
Liittynyt
16.07.2020
Viestejä
1 631
Eteläisempien maiden osalta tuo kellojen siirtely vaikuttaa paljon vähemmän, koska vuodenaikaiset vaihtelut ovat suhteellisen pieniä. Yhteiskunnan rytmi on ajautunut myöskin aikavyöhykkeen ja valoisan ajan mukaiseksi.

Kesäaikaa kutsutaan englanniksi daylight saving time ja nimi tulee suoraan siitä, että päivänvaloa säästetään. Aurinko alkaa nousta aiemmin kuin jollain päivärytmillä elävät heräävät ja tuota hukkanaheitettyä valoa säästetään tunnilla siirtämällä se iltaan, koska päivärytmi nyky-yhteiskunnassa on iltapainotteinen.

Oikeastaan talviajan puolesta puhuu vain se verrattain kapea hetki, kun hämärä aamu saadaan valoisammaksi.

Väitteet siitä, että omaa päivärytmiä voisi sovittaa mielensä mukaan valoisuutta ajatellen eivät ole realistisia, joten joko tyydytään siirtelemään kelloja tai ei, mikäli ei niin silloin kesäajassa on järkeä.
Itse kannatan pysyvää talviaikaa ihan vain siitä syystä, että lapset saavat edes vähän enemmän aamuihin valoa ja turvaa koulutielle.

Pelkästään omaa napaani katsoen, niin ihan sama, kunhan tuo siirtely loppuisi. Menee aina viikko-pari, kun tuohon sopeutuu.
 
Liittynyt
23.09.2020
Viestejä
287

Osta niille heijastin ja otsalamppu
 
Liittynyt
16.07.2020
Viestejä
1 631
Osta niille heijastin ja otsalamppu
Ei ole enää omia lapsia siinä iässä, mutta voihan tässä maailmassa muitakin ajatella, vaikka taitaa olla vähän poissa muodista, kun tämänkin aiheen valitusta kuuntelee :) Paremmin se yleinen luonnonvalo auttaa kuin nuo heijastin ja otsalamppu. Ja vähemmän vaaraa aikuisille ihmisille on siitä, että pimeä tulee illasta aiemmin.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 614
Ei ole enää omia lapsia siinä iässä, mutta voihan tässä maailmassa muitakin ajatella, vaikka taitaa olla vähän poissa muodista, kun tämänkin aiheen valitusta kuuntelee :) Paremmin se yleinen luonnonvalo auttaa kuin nuo heijastin ja otsalamppu. Ja vähemmän vaaraa aikuisille ihmisille on siitä, että pimeä tulee illasta aiemmin.
Jos tällainen päätös tehtäisiin sillä verukkeella, että joillakin lapsilla on koulumatkalla paikkoja, joissa olisi kiva olla parempi näkyvyys, niin aika löyhin perustein ollaan liikkeellä.
 
Liittynyt
16.07.2020
Viestejä
1 631
Jos tällainen päätös tehtäisiin sillä verukkeella, että joillakin lapsilla on koulumatkalla paikkoja, joissa olisi kiva olla parempi näkyvyys, niin aika löyhin perustein ollaan liikkeellä.
Ja aikuisten ihmisten valitus jostain harrastusten valoisuudesta olisi jollain tasolla järkevämpi? Tuo nyt sentään on lasten osalta pakollista liikkumista ja kyse turvallisuudesta. Sanoisin, että ainakin kertaluokkaa vähemmän löysä.
 
Liittynyt
23.09.2020
Viestejä
287
Ja aikuisten ihmisten valitus jostain harrastusten valoisuudesta olisi jollain tasolla järkevämpi? Tuo nyt sentään on lasten osalta pakollista liikkumista ja kyse turvallisuudesta. Sanoisin, että ainakin kertaluokkaa vähemmän löysä.
Kumma, kun lapset on pimeässä osannut ennenkin liikkua, niin nyt ei? Jos pimeys on niin suuri ongelma, niin koulukyyti on siihen hyvä ratkaisu tai sitten voisi neuvotella koulunalkamisaikoja myöhemmäksi, mikä on monien tutkimusten perusteella hyvä asia.

Lapset liikkuu myös iltaisin kavereiden luo ja harrastuksiin. Silloinko on ok olla pimeää ja vaarallista liikkua, mutta ei aamulla?
 
Liittynyt
16.07.2020
Viestejä
1 631
Kumma, kun lapset on pimeässä osannut ennenkin liikkua, niin nyt ei? Jos pimeys on niin suuri ongelma, niin koulukyyti on siihen hyvä ratkaisu tai sitten voisi neuvotella koulunalkamisaikoja myöhemmäksi, mikä on monien tutkimusten perusteella hyvä asia.
Kyse olikin turvallisuuden lisäämisestä, jos pitäisi valita käytetäänkö tuo siirto nyt välillä aikuisten harrastusvalo vs. lasten koulumatka. Tuohon aikuisten harrastusvaloisuuteen nämä keskustelut kun tuntuvat aina kääntyvän, jostain kumman syystä. Entä moneenkos tuhanteen tuollaiseen kyytiin ajattelit antaa maksusitoumuksen, koska ilmaistahan se ei ole? :)

Siitä olen kyllä samaa mieltä, että jos valittaisiin kesäaika, niin ainakin alakoulun alkamiset pitäisi siirtää tunnilla eteenpäin samassa yhteydessä.
Lapset liikkuu myös iltaisin kavereiden luo ja harrastuksiin. Silloinko on ok olla pimeää ja vaarallista liikkua, mutta ei aamulla?
Tuohon voi heti alkuun todeta, että nuo liikkumiset eivät ole pakollisia. Sen jälkeen se on sitten vanhempien harkinnan mukaan, mihin mennään ja miten. Esim. kaveri saattaa asua vieressä, mutta koulu on 3km pimeän pyörämatkan päässä.
 
Liittynyt
21.11.2018
Viestejä
1 333
Eteläisempien maiden osalta tuo kellojen siirtely vaikuttaa paljon vähemmän, koska vuodenaikaiset vaihtelut ovat suhteellisen pieniä. Yhteiskunnan rytmi on ajautunut myöskin aikavyöhykkeen ja valoisan ajan mukaiseksi.

Kesäaikaa kutsutaan englanniksi daylight saving time ja nimi tulee suoraan siitä, että päivänvaloa säästetään. Aurinko alkaa nousta aiemmin kuin jollain päivärytmillä elävät heräävät ja tuota hukkanaheitettyä valoa säästetään tunnilla siirtämällä se iltaan, koska päivärytmi nyky-yhteiskunnassa on iltapainotteinen.

Oikeastaan talviajan puolesta puhuu vain se verrattain kapea hetki, kun hämärä aamu saadaan valoisammaksi.

Väitteet siitä, että omaa päivärytmiä voisi sovittaa mielensä mukaan valoisuutta ajatellen eivät ole realistisia, joten joko tyydytään siirtelemään kelloja tai ei, mikäli ei niin silloin kesäajassa on järkeä.
Niin, jos alettaisiin muuttamaan kellonaikoja leveyspiirien sijasta pituuspiirien mukaan, kun kerran ihmiset tykkää näitä kelloja räplätä |irony_ends]

Itte kesäajan puolesta. JOS pelkkä talviaika jäisi ainoaksi vaihtoehdoksi, olen mieluummin vaikka viikottaisten kellonsiirtojen kannalla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 705
Kyse olikin turvallisuuden lisäämisestä, jos pitäisi valita käytetäänkö tuo siirto nyt välillä aikuisten harrastusvalo vs. lasten koulumatka. Tuohon aikuisten harrastusvaloisuuteen nämä keskustelut kun tuntuvat aina kääntyvän, jostain kumman syystä. Entä moneenkos tuhanteen tuollaiseen kyytiin ajattelit antaa maksusitoumuksen, koska ilmaistahan se ei ole? :)

Siitä olen kyllä samaa mieltä, että jos valittaisiin kesäaika, niin ainakin alakoulun alkamiset pitäisi siirtää tunnilla eteenpäin samassa yhteydessä.

Tuohon voi heti alkuun todeta, että nuo liikkumiset eivät ole pakollisia. Sen jälkeen se on sitten vanhempien harkinnan mukaan, mihin mennään ja miten. Esim. kaveri saattaa asua vieressä, mutta koulu on 3km pimeän pyörämatkan päässä.
Miten ihmeessä se "harrastusvalo" rajoittuu aikuisiin? Samalla tavalla se lapsille toimii. Ja lisää samalla (marginaalisesti) sitä turvallisuutta niillä matkoilla.
 
Liittynyt
21.11.2018
Viestejä
1 333
Lasten koulut alkaa siinä 9-10 aikaan ala-asteen aikana. Ne, joilla se koulu alkaa klo 8, niin on sen verran isoja, että se parin kilometrin koulumatka _sijoita tähän liikkumismuoto_, ei ole heille ongelma.

Pimeä tulee jo neljän jälkeen talviaikana, mieluummin sinne sitä valoisuutta edes tunniksi pitemmälle.
 
Kyllä täälläpäin alkaa edelleen klo 8 myös alimmilla luokilla. Jossain päin Suomea noita on taidettu koittaa siirtää myöhemmäksi, mutta mikään yleinen käytäntö se ei ole.
 
Liittynyt
16.07.2020
Viestejä
1 631
Miten ihmeessä se "harrastusvalo" rajoittuu aikuisiin? Samalla tavalla se lapsille toimii. Ja lisää samalla (marginaalisesti) sitä turvallisuutta niillä matkoilla.
Edelleenkään ei ole mitään pakollisia lasten harrastusmenoja. Koulu on tietääkseni edelleen pakollinen ja koskee kaikkia lapsia. Harrastusten osalta on enemmän vaihtelua miten mennään ja koska niitä on. Voivat olla vaikka illalla, jolloin on pimeää joka tapauksessa ja sinne mennään vanhempien kyydillä.
 
Just. Niin se koulukin saattaa alkaa vaikka ysiltä ja sinne mennään vanhempien kyydillä.

Kysymykseni ei liittynyt mitenkään koulumatkoihin, vaan siihen että miten ihmeessä se "harrastusvalo" olisi joku aikuisten juttu.
 
Voidaan vaikka puhua yleisestä harrastusvalosta kouluajan ulkopuolella :) Lähinnä tuota harrastusvalo -perustetta tulee siihen malliin aikuisilta ihmisiltä, että heidän omat harrastukset kärsii, kun ei ole valoa. Tästä siis tuo. Tottakai itsekin menisin mieluummin valoisalla vaikka lenkille, mutta jos valitsen välillä lasten turvallisempi koulumatka vs. sen ulkopuolinen valoisuus, niin ainakin omasta vinkkelistä tuo on aika no-brainer.
 
Niin no, sitä harrastusväitettä varmaan kuulee aikuisilta ihmisiltä siksi, että he osallistuvat aktiivisemmin tällaisiin keskusteluihin koululaisiin verrattuna. Itse en ole havainnut moista että yleensä kyseessä olisi nimenomaan ne omat harrastukset, vaan yleisesti kaikkien ulkoharrastukset.

Mutta, onko nykyään lasten koulumatkojen turvattomuus pimeyden takia oikea ongelma mikä tarvitsisi suurta parannusta? Ja jos, niin mistä (liikenneturvallisuus?)-tilastoista tämä ilmenee?

Suomalaisten vähäinen liikkuminen ja ylipaino taas ovat merkittäviä kansanterveydellisiä ongelmia, mihin kyllä kaivataan aktiivisia toimia sen korjaamiseksi. Eikä ainakaan sitä että valoisaa ulkoiluaikaa entisestään kavennetaan.
 
Ainakin sanamuodot ovat usein oman harrastuksen mukaan, mutta harvapa sitä tietty muiden harrastusten puolesta punnertaa :)
Mutta, onko nykyään lasten koulumatkojen turvattomuus pimeyden takia oikea ongelma mikä tarvitsisi suurta parannusta? Ja jos, niin mistä (liikenneturvallisuus?)-tilastoista tämä ilmenee?
Onpas hankala löytää mitään tarkkoja tilastoja ainakaan yhtäkkiä. Useimmissa mainitaan Liikenneturvan tekemä joku tutkimus, missä todetaan näin: "Kuukausittain tarkasteltuna alakouluikäisille tapahtuu eniten vahinkoja pyöräilijöinä toukokuussa ja syys-lokakuussa. Jalankulkijoina alakouluikäisille sattuu eniten vahinkoja marraskuussa." Sama viittaus on monessa paikassa, esim. Sadat koululaiset joutuvat vuosittain koulumatkalla onnettomuuteen – Liikenneturva muistuttaa aikuisten vastuusta. Tuo sinänsä olisi aika lailla noita syksyn pimeitä ja sateisia aikoja, mutta olisi kyllä ihan mielenkiintoista löytää joku tarkempi tutkimus/tilasto, mistä näkisi esim. jakauman aamun ja iltapäivän välillä jne.
Suomalaisten vähäinen liikkuminen ja ylipaino taas ovat merkittäviä kansanterveydellisiä ongelmia, mihin kyllä kaivataan aktiivisia toimia sen korjaamiseksi. Eikä ainakaan sitä että valoisaa ulkoiluaikaa entisestään kavennetaan.
Sinänsä samaa mieltä, mutta en oikein usko, että tuo valon määrä siihen merkittävästi auttaa. Jos intoa on mennä, niin tuskin se siihen valon puutteeseen kaatuu. Itse kaipaisin enemmänkin lämpöä, jos pitäisi lämmön ja valon välillä valita :) Nimim. sormet jäässä pakkasella kunnes veri alkaa kunnolla kiertää.

Mutta joo, jonkinlainen kompromissi tämän osalta olisi tuo edelläkin mainittu, että esi-/alakoulu siirrettäisiin yleisesti alkamaan tuntia myöhemmin koko Suomessa, jos kesäaika otettaisiin käyttöön. Jos tuota ei tehtäisi, niin koulumatkat muuttuisivat entistä huonompaan suuntaan. Toisaalta kaikkia koululaisia se ei auttaisi kuitenkaan, koska osa joutuisi vanhempien töiden vuoksi menemään edellen klo 8 koulun aamupäiväkerhoon ennen koulun alkamista, tai millä nimellä sitä nykyään kutsutaankaan. (mm. tämän takia tuota koulun alkamista ei ymmärtääkseni ole koko Suomessa muutettukaan)
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
26.08.2017
Viestejä
1 273
Talviaika on paras. Jos tahtoo aurinkoa, voi mennä lomailemaan etelään tai järjestää elämänsä alkamaan ja päättymään eri aikaan.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 614
Talviaika on paras. Jos tahtoo aurinkoa, voi mennä lomailemaan etelään tai järjestää elämänsä alkamaan ja päättymään eri aikaan.
Kesäaika on paras. Jos tahtoo pimeyttä, voi vetää vaikka pipon silmille.

/Sarkasmi
 
TheMeII

Übertaktungspotenzial
S Y N T H W A V E
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
7 000
Intian aika olisi hyvä. +3 meistä niin aurinkokello toimisi edelleen, sitä vaan tarvitsisi kääntää 90 astetta ja iltoihin saisi reilusti valoa
 
moukula

Team AMD
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 501
Itselle kellonaika on vain numero, ei sillä ole sen kummempaa merkitystä. Jos haluaa harrastaa valoisan aikaan, niin pitää vaan järjestää aikataulu niin että ehtii harrastaa valoisan aikaan. Sama se että näyttääkö kello siinä vaiheessa klo 13 vai 23. Tuo siirtely on omasta mielestäni turhaa säätöä. Toki jos ois semmonen vanhan kansan ihminen jolle on joku ihmeellinen pakkomielle että pitää herätä aina klo 7 että on "ihmisten aikaan" liikkeellä niin voi harmittaa. Minusta voitaisiin muutenkin siirtyä pikkuhiljaa siihen suuntaan että yhteiskunta pyörii 24/7 eikä oltaisi lukittuja tuohon 8-16 virka-aikaan.
 
moukula

Team AMD
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 501
UTC aika olisi paras, oltaisiin aina standardin mukaisessa ajassa :vihellys:
Se olisi tosiaan optimaalista että koko maailma pyörisi saman kellon mukaan. Ei tarttis miettiä että montako tuntia mihinkin on eroa. Toki sitten ihmisten pitäisi vain tottua siihen että jossakin tulee valoissaa klo 8 ja jossakin vaikkapa 17.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 614
Se olisi tosiaan optimaalista että koko maailma pyörisi saman kellon mukaan. Ei tarttis miettiä että montako tuntia mihinkin on eroa. Toki sitten ihmisten pitäisi vain tottua siihen että jossakin tulee valoissaa klo 8 ja jossakin vaikkapa 17.
Voi hyvä isä sentään. Tämä se vasta olisikin kätevää. :D

Nyt voi sentään katsoa, että minkä verran kello on jossakin päin maailmaa ja siitä voi sitten päätellä että kannattaako sinne olla yhteydessä vai ei. Jos olisi käytössä universaali aika, ei olisi tällaista mahdollisuutta lainkaan. Mieleen tulee aika monta muutakin käytännön ongelmaa, joka tästä seuraisi. Ei aikavyöhykkeitä ihan vitsinä ole luotu. Nämä kesä/talviaikasysteemit ovat sitten eri asia.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 291
Viestejä
4 190 698
Jäsenet
70 721
Uusin jäsen
juukaliz

Hinta.fi

Ylös Bottom