Kannettavien takuut

Liittynyt
17.12.2016
Viestejä
428
Tässä on tullut katseltua talouteen uutta kannettavaa hintaluokassa 0-1000 euroa, ja täytyy kyllä ihmetellä noita laitteille annettavia takuuaikoja. Ymmärrän sen yhden vuoden takuun siinä 199 euron pilipalihärvelin tapauksessa, mutta hyvin paljon näyttää löytyvän noita 600+ euron laitteitakin, joille ilmoitetaan "takuu 12 kk, akku 6 kk". Onko kyse siitä, että laatu on niin infernaalista, ettei valmistajakaan siihen uskalla luottaa? Muumi-läppärikin tuntuu olevan näitä vehkeitä parempi vaihtoehto.

Ja kyllä, tiedän, että näissä tapauksissa se virhevastuu on usein laajempi kuin itse takuu, mutta tarkoitus olisi kuitenkin käyttää sitä laitetta myös sen ensimmäisen vuoden jälkeen, eikä tuhlata aikaa myyjäliikkeen kanssa tappelemiseen.

Mitenkäs muut? Valitsetteko vain laitteita, joiden takuuajoissa on jotakin järkeä? Vai ladotteko kerran vuodessa uuden nipun seteleitä tiskiin, kun se edellinen saranavammainen paske on paukahtanut 1 kk takuun päättymisen jälkeen, ja myyjäliike veloittaa 500 euroa tarkastusmaksua, koska kosteusvaurio?

Vaikka ei sillä, eihän se takuukaan mitään nykypäivänä takaa. Valtaosalla myyjistä ja valmistajista taitaa päätoimialana olla vastuunpakoilu.
Edit: Lievennetäänpä sen verran, että ainakin yksi toimija näyttää suoraan sivuilla ilmoittavansa, että kuluttajansuojalain mukaisesti kuluttaja-asiakkaille takuu on käytännössä 24 kk (virhevastuu). Tosin tämäkin näyttää olevan harvinainen poikkeus.
 
Viimeksi muokattu:

Pertti Kosunen

Basic Input/Output System
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 107
Jos 3 vuoden takuu ei maksa järjettömiä, niin sen voi ottaa lisukkeena. Kotivakuutushan hoitaa myös jonkinmoiset ongelmat.

Mm. Verkkokauppa.comista ei ole uskaltanut ostaa pitkään aikaan mitään elektroniikkaa noiden "kosteusvaurio, takuu ei korvaa" jne. juttujen vuoksi.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
460
Aika pitkälti vaihtelee myös aluekohtaisesti tuo velmuilu valmistajan takuiden kanssa.
Lenovo/IBM/Dell on niitä yrityspuolen firmoja joilla moiseen velmuiluun ei ole varaa, mutta se näkyy vähän hinnassakin
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 045
Jos 3 vuoden takuu ei maksa järjettömiä, niin sen voi ottaa lisukkeena. Kotivakuutushan hoitaa myös jonkinmoiset ongelmat.

Mm. Verkkokauppa.comista ei ole uskaltanut ostaa pitkään aikaan mitään elektroniikkaa noiden "kosteusvaurio, takuu ei korvaa" jne. juttujen vuoksi.
Verkkokaupan Vuoden lisätakuu oli kyllä täyttä kusetusta.
Yksi läppäri olisi mennyt (2V2kk virhevastuuseen valmistajalle) Olisi pitänyt lähettää.
Möhläsin kuitenkin ja otin VK:aan yhteyttä, koska oli "takuu".
Ilmoittivat, että ei saa kuntoon, koska emovika (sen tiesinkin ja sen heille myös ilmoitin) Tyyppivika ko mallissa. Ilmoittivat että antavat rahoista 50% takaisin, koska laitteen käyttöarvo on laskenut tms selitys. Koska ei ollut oma kone, en viitsinyt haistatella, mutta pistetään tähänkin nyt varoitus VK:n takuu koijauksesta. Eli ko takuulla voi pyyhkiä haitaria. Tosin ilmainen se oli silloin, että ei sinänsä. RMA:sta olis saanut uuden koneen.
 
Viimeksi muokattu:

KLF

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 788
Toi 12kk perustakuu on jokapäiväistä bisneskoneissa. Yrityskäyttäjille myydään niitä 3-5 vuoden takuupaketteja koneen mukaan.

Käytännössä niissäkin on kuluttajakäytössä toinen 12kk virhevastuuta mutta sen aktivoiminen on usein käsipeliä valmistajan tuen kautta, sisältäen kuittikopioiden lähettelyä ja odottelua. Toiset valmistajat on tehny tämän helpoksi (puhelinsoitto riittää) ja toiset vaikeammaksi (suunnilleen itäsaksalaista byrokratiaa).

Mm. Verkkokauppa.comista ei ole uskaltanut ostaa pitkään aikaan mitään elektroniikkaa noiden "kosteusvaurio, takuu ei korvaa" jne. juttujen vuoksi.
Kuka helvetti veis läppärin verkkikseen "huoltoon" ylipäätään? Eihän niillä taida olla yhdenkään merkin huoltoedustustakaan. Jos Lenovo hajoaa, se viedään Lenovo korjaamoon. Jos Fujitsu hajoaa, se viedään Fujitsu korjaamoon... kun Dell hajoaa... Ei nää valmistajat ihan huvikseen ole järjestäneet suomen kattavia huoltoverkostoja (no, ainakin ne isommat kaupungit) joihin voi koneen viedä paikanpäälle tai josta lähtee se onsite-korjaaja varaosien kanssa.

Kuluttajaromut nyt yleensä lähtee ulkomaille korjattavaksi, ruotsiin, tanskaan, puolaan tai herraties mihin kehitysmaahan.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 898
Kuluttajaläppärien takuista päässyt itsekin nauttimaan. Joskus ostin Acerin läppärin (tästä jo yli kymmenen vuotta) ja siitä hajosi kovalevy. Tietysti päätin laittaa takuuseen. Liike mistä läppäri oli ostettu lähetti läppärin Tanskaan huoltoon... Kovalevyn takia. Tuossa reissussa kesti 4 kuukautta. Parin viikon olisin käsittänyt, mutta jos olisin tiennyt huollon kestävän näin kauan niin olisin nuollut haavani ja ostanut uuden levyn.

Yritysläppärien ja näyttöjen huolloista onkin enemmän kokemusta. On kyllä kaksi eri maailmaa. Onhan noita pystynyt kuluttajakin ostamaan on-site takuilla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 020
Verkkokaupan Vuoden lisätakuu oli kyllä täyttä kusetusta.
Yksi läppäri olisi mennyt (2V2kk virhevastuuseen valmistajalle) Olisi pitänyt lähettää.
Möhläsin kuitenkin ja otin VK:aan yhteyttä, koska oli "takuu".
Ilmoittivat, että ei saa kuntoon, koska emovika (sen tiesinkin ja sen heille myös ilmoitin) Tyyppivika ko mallissa. Ilmoittivat että antavat rahoista 50% takaisin, koska laitteen käyttöarvo on laskenut tms selitys. Koska ei ollut oma kone, en viitsinyt haistatella, mutta pistetään tähänkin nyt varoitus VK:n takuu koijauksesta. Eli ko takuulla voi pyyhkiä haitaria. Tosin ilmainen se oli silloin, että ei sinänsä. RMA:sta olis saanut uuden koneen.
Uskon tarinan vain osittain.

Tuo verkkokauppa.com kolmannen vuoden takuu on kyllä kieltämättä ”takuu”, eikä takuu. Mutta, ainakin kun kävin jäähdytinvikaisen koneen kanssa siellä siinä noin 2,5 vuoden kohdalla, ne olivat siellä tiskin takana todella selkeitä siitä, mikä tuon ”takuun” toimintamalli on. Siis, korjaavat viat, joiden korjaaminen maksaa vähemmän kuin koneen jäännösarvo. Jonka puolestaan laskevat ikävähennyksillä 2 %-yksikköä per kuukausi. Siis, 50–70 % koneen arvosta, riippuen missä kuussa takuuta tarvitsee.

Ja, ainakin minua varoittivat useampaan otteeseen, että ei välttämättä kannata jättää konetta tuohon takuuseen, koska siinä on tuo jäännösarvoehto. Joka tosiaan aktivoituu, jos sen tuotteen toimittaa sinne takuuhuoltoon. Jätin silti, koska vika oli mielestäni selvästi halvempi korjattava kuin tuo noin 40 % koneen alkuperäisestä hinnasta. Korjasivat se. (Hetki siinä toki meni, koska Sony oli välissä ehtinyt tosiaan lopettaa kannettavavalmistuksen.)

En oikein keksi miten tuon voisi selvemmin sanoa, kuin mitä ne itse sanovat: ”Kolmantena vuotena valmistajan takuun päätyttyä virheellinen tuote hyvitetään pääsääntöisesti lahjakortilla, missä huomioidaan tuotteen arvonalentuminen eli ikävähennys.” Kolmen vuoden takuu

Parempi tuo kuin ilman, mielestäni. Ei tuo yli kaksivuotiaan koneen meneminen virhevastuun piiriin ole mitenkään itsestään selvää. Kahta vuotta näyttäisi tietokoneille ja niiden osille suositellun tuoksi kestoksi.
 
Jos ko laitteita hajoaa radikaalisti melko yleisesti, s.e. laitteesta tulee kierrätyskama kerralla, niin esim läppärissä tai TV:ssä tms on täysin selvää, että jops laiootetta on käytetty normaalisti, niinkuin keskimäärin voisi olettaa, kyseessä on selvästi tuote, joka on valmistusviallinen.

Akku on täysin ymmärrettävä (jos se on irroitettava), jotta takuu on lyhyempi. Jättämällä tyhjän akun vetelehtimään sen saa helposti rikki. Tosin niissä on valvontapiirit, joten voisi hyvin velvoittaa tutkimaan, onko se väärinkäytetty ja pistää sillekin 2-3V tuotevastuuta, jotta toimii vielä vähintään 50%:sesti..

Eipä nuo silloin "muistaneet" sanoa tasan mitään ja kuitissa ei asiaa mitenkään lukenut, muutakuin takuu laajennus tms ja 3V.
Takuuseen ei kuulu minkäänlaiset ikävähennykset, varsinkaan tuollaiseen 2-3V väliin, tietokoneelle. Jos ei perse kestä, niin ei pidä Mennä leikkimään edes koko "takuu" sanan kanssa. Myisivät vaikka jotain tuoteturvaa tms, jolloin heti näkisi, että kyseessä ei todellakaan ole takuu, vaan jotain täysin muuta, joka käy ilmi ehdoista.

Jos olisivat "muistaneet" tuon mainita, kone olisi mennyt RMA:na valmistajalle. Asia oli nimittäin jo miltei sovittu.

Eipä ole VK vieläkään tainnut tuota korjata... Pistäisivät nyt hyväihme, edes "rajoitettu takuu", koska mitenkään täysimittainen takuuhan tuo ei ole ja tuolla tavoin sanottuna tuon luonnollisesti ajattelee olevan normitakuu. Ei kovinkaan moni käy tutkimaan jotain linkkiä, jonka jälkeen avautuvan sivun jossain kohti lukee lisärajoituksista.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
01.01.2018
Viestejä
1 117
Omalla Lenovon kuluttaja puolen kannettavalla on hieman ongelmaa trackpadin kanssa ja olen aika varma, että se on hardware-tason ongelma. Tähän läppäriin lenovo myy vajaalla 40e on-site takuuta, niin tarkoittaako tuo vain sitä, että tulevat paikan päältä hakemaan kannettavan ja sitten vievät saksaan moneksi viikoksi. Vai tulevatko paikanpäälle ja vaihtavat trackpadin toimivaan samantien, tässä tapauksessa olisi ilman muuta hintansa väärti. Kokemuksia? Jos kone viedään joka tapauksessa niin täysi back uppi kannattaa varmasti ottaa ulkoiselle kovalevylle, onko jotain muuta mitä kannattaa tehdä?
 
KLF

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 788
Onsite, tehdään asiakkaan tiloissa alusta loppuun
Pickup & Return, kone noudetaan kotiovelta ja palautetaan samaan paikkaan
Depot / korjaamohuolto, viet itse koneen korjaamolle ja haet sieltä
Jossain periferiassa koneen voi joutua postittamaan itse korjaamolle
Jos korjauksella ei ole kiire, postita kone kauppaan mistä ostit sen ;) Muista valittaa foorumeilla ettei tullut kuntoon alle kahdessa viikossa...

Mikäli kone lähtee käsistäsi, backupit kannattaa ottaa. Mikään ei takaa etteikö huollossa vedetä käyttistä uusiksi. Jonkun kasaan liimatun ultrabookin tai tabletin kohdalla ei ole varmaa edes saatko saman koneen takaisin... :p

Tee koneelle uusi käyttäjä jolla on adminoikeudet ja tyhjä salasana. Sillä korjaaja pääsee testaamaan ja päivittämään ajureita yms. Ei tarvitse antaa pääsyä omalle tilille ollenkaan.
 
etrade

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.12.2016
Viestejä
146
Huh huh, mitä juttuja.
Ei kyllä kannusta ostamaan mitään Suomesta, muutakun verkkovirta muuntajat heikkovirralle.
 
E.T

Liittynyt
27.02.2017
Viestejä
6 254
Tuossa hintaluokassa taitaa olla aika hiljaista yli 1v takuun saanti mistään. Yleensä tollaiset 3v takuut myydään lisäoptiona esim:

Dell ProSupport takuulaajennus, XPS 12/13/14/15 - 349,00€
Lenovo Kolmen vuoden onsite-takuulaajennus - 99,00€

Noissa toki tulevat korjaamaan sen koneen jo paikanpäälle (jos ei ihan perämettässä asu)
Tonnin hintaluokassa on tosiaan hiljaista edes kuluttajansuojan virhevastuun mukaisten takuiden kanssa.
Mutta Lenovolla kyllä sisältyy 3v onsite takuu kahden tonnin läppäreihin.

Mikkihiirisofta taas sitten ei tarjoa edes takuulaajennuksia kalliimpiinkaan Surface vekottimiinsa.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 045
Tonnin hintaluokassa on tosiaan hiljaista edes kuluttajansuojan virhevastuun mukaisten takuiden kanssa.
Mutta Lenovolla kyllä sisältyy 3v onsite takuu kahden tonnin läppäreihin.

Mikkihiirisofta taas sitten ei tarjoa edes takuulaajennuksia kalliimpiinkaan Surface vekottimiinsa.
Ainankin alkupään surfacethan oli kiinni liimattua kertakäyttökamaa. Ei sellaisille kannata mitään takuunlaajennuksia myönnellä.
 
E.T

Liittynyt
27.02.2017
Viestejä
6 254
Ainankin alkupään surfacethan oli kiinni liimattua kertakäyttökamaa. Ei sellaisille kannata mitään takuunlaajennuksia myönnellä.
Sitä se on uusinkin Surface Book, jossa pitäisi ottaa aivan kaikki että saisi reilun 16GB:n muistin.
Millähän lienee tarkoitus putsata pölyjä jäähdytyksestäkin...

Kevyellä irroitettavalla näppiksellä olevaksi Surface Pron "tablet first" tyylin laitteeksikin löytyy kilpailijoita, jotka aukeavat ruuveilla.
Muistithan ovat kyllä pienissä ja ohuissa laitteissa juotettu kiinni, mutta esim. SSD:nkin pystyy akun lailla vaihtamaan.
Lenovollakin löytyy "Hardware Maintenance Manual" avausohjeineen kaikkineen netistä.

Surface Book on konseptina ihan kiinnostava ja näytön kuvasuhdekin oikein mukava hyödyllistä pystytilaa antavana.
Mutta en sitä kyllä tasan tarkkaan tule hankkimaan vanhan T500 Thinkpadin talven aikana korvatessa.
Hintaan nähden "haista paska"-tason huollettavuuden ja takuun lisäksi löytyy niin monia puutteita.
Joiden takia käytettävyys kevyemmin kuljettava tablettinakin olisi rajallinen. (ei yhtäkään USBia esim kortinlukijalle)
 
Liittynyt
29.08.2018
Viestejä
1 194
Onko Acerin carry-in takuulaajennuksista kokemusta? 4v carry-in Chromebookiin ei olisi pahan hintainen.
 
Obi-Lan

¯\_(ツ)_/¯
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 058
Niin ne viiden tonnin macitkin on vuoden takuulla ellei ota erillistä apple carea.. Katsoin että Microsoftilla olisi joku apple carea vastaava "Microsoft Complete" mutta eipä sitä MS kaupasta ainakaan löydy.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 514
Viestejä
4 164 874
Jäsenet
70 419
Uusin jäsen
KukkoPärssinen

Hinta.fi

Ylös Bottom