Kameran kuvanlaatuvertailussa Samsung Galaxy S9 ja Galaxy S8

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 272



Samsung esitteli uudet Galaxy S9 -mallit puolisentoista viikkoa sitten Barcelonassa ja io-tech julkaisi ensituntumat tuoreeltaan julkaisun yhteydessä. Galaxy S9:n testiartikkelien vaitiolovelvollisuus loppui tänään iltapäivällä, joten päätimme toteuttaa pienen vertailun Galaxy S9:n kameran kuvanlaadusta verrattuna edeltäjämalli Galaxy S8:aan. Galaxy S9:n testaus on jo käynnissä, mutta testijakso on vielä kesken ja artikkelia voinee odottaa julkaistavaksi myynnin alkamisen tienoilla, eli ensi viikon lopulla.



Galaxy S9:n kamera tuo mukanaan kaksi merkittävää uudistusta edeltäjämalliin nähden: objektiivissa on vaihtuva aukkosuhde ja kamerasensorin yhteyteen on integroitu DRAM-muistia. Kameran megapikselimäärä on pysynyt edelleen 12:ssa, mutta sensori on päivitetty uuteen Samsungin ISOCELL Fast -sarjan SAK2L3-malliin. Sensorissa käytetään edelleen 1,4 mikrometrin pikseleitä ja nopeaa Dual Pixel PDAF-tarkennusta, mutta lisäksi se pystyy integroidun 256 megatavun LPDDR4 DRAM-muistin ansiosta tallentamaan lyhyen pätkän 720p 960 FPS suurnopeusvideota Sonyn huippumallien tapaan.

Sensoriin integroitu nopea muisti on mahdollistanut myös muunlaisen kuvankäsittelyn nopeuttamisen entisestään, jota on hyödynnetty erityisesti hämäräkuvauksessa. Heikossa valossa kuvaa otettaessa Galaxy S9 ottaa yhteensä 12 kuvaa kolmessa neljän kuvan sarjassa ja muodostaa niiden pohjalta lopullisen otoksen. Tämän "multiframe noise reductioniksi" kutsutun tekniikan avulla kohinan määrän kerrotaan vähentyneen 30 % Galaxy S8:n kameraan nähden.

Viime vuosina lippulaivaälypuhelimien kameroiden aukkosuhteet ovat pienentyneet tasaiseen tahtiin ja tällä kertaa suhdeluku on pienentynyt kaksi kymmenystä (f1.7 -> f1.5) viime vuoden mallista. Nyt lisänä on kuitenkin vaihtoehtoinen pienempi f2.4-aukko. Tarkalleen ottaen GS9 ei ole ensimmäinen vaihdettavalla aukkosuhteella varustettu kamerapuhelin, sillä esimerkiksi 2009 julkaistussa Nokia N86 -mallissa oli mahdollisuus valita f2.4, f3.2 ja f4.8 -aukkosuhteiden väliltä, mutta muista nykypuhelimista ei vastaavaa ominaisuutta löydy.

Pääsyitä kahden eri aukon käyttämiseen on kaksi: suuren aukon kanssa linssien reuna-alueiden vääristymien sekä kuvan ylivalottumisen ja puhkipalamisen hallitseminen on hankalampaa. Samsungin mukaan pienempää aukkoa käyttämällä päästään näistä ongelmista lähes kokonaan. Tästä syystä Galaxy S9:n kamerassa on mekaaninen aukko, jonka f-arvoa voi muuttaa 1.5:n ja 2.4:n välillä. Automaattitilassa aukko suurenee automaattisesti valon määrän laskettua riittävän alhaiseksi ja manuaalitilassa käyttäjä voi vastaavasti valita f-arvon itse.



[read more="Lue lisää" less="Piilota teksti"]

















Otimme Galaxy S9:llä sekä Galaxy S8:lla vertailukuvat neljässä eri tilanteessa, joista kaksi sijoittui päiväsaikaan ja kaksi hämäräolosuhteisiin. Rinnakkaisvertailukuvassa on pikselitason 415 x 600 pikselin rajaus otoksista ja alapuolelta saa klikkaamalla auki täysikokoiset versiot kuvista.

Kaikissa valaistusolosuhteissa Galaxy S9:n kuvissa on nähtävissä edeltäjämallia vähemmän ylikorostunutta terävöintiä, joka on lähtökohtaisesti hyvä asia. Hämärässä värintoisto vaikuttaa eläväisemmältä ja luonnollisemmalta ja kohinaa esiintyy lupausten mukaisesti vähemmän. Tarkemman kuvien analysoinnin jätämme tässä vaiheessa lukijoille ja paneudumme asiaan hieman syvällisemmin varsinaisessa testiartikkelissa runsaan viikon kuluttua.

[/read]

Huom! Foorumiviestistä saattaa puuttua kuvagalleria tai upotettu video.

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)

Palautelomake: Raportoi kirjoitusvirheestä
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
577
"Tarkalleen ottaen GS9 ei ole ensimmäinen vaihdettavalla aukkosuhteella varustettu kamerapuhelin, sillä 2009 julkaistussa Nokia N86 -mallissa oli mahdollisuus valita f2.4, f3.2 ja f4.8 -aukkosuhteiden väliltä, mutta muista nykypuhelimista ei vastaavaa ominaisuutta löydy."

Jos suurennoslasilla, niin Motorola Motozine ZN5:ssä oli jo vuonna 2008 säädettävä aukko.

Tässä kameravertailussa S9 vei pidemmän korren.
 

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 272
"Tarkalleen ottaen GS9 ei ole ensimmäinen vaihdettavalla aukkosuhteella varustettu kamerapuhelin, sillä 2009 julkaistussa Nokia N86 -mallissa oli mahdollisuus valita f2.4, f3.2 ja f4.8 -aukkosuhteiden väliltä, mutta muista nykypuhelimista ei vastaavaa ominaisuutta löydy."

Jos suurennoslasilla, niin Motorola Motozine ZN5:ssä oli jo vuonna 2008 säädettävä aukko.
Nojuu, tarkoituksena ei ollut tuoda esiin, että N86 olisi ollut ensimmäinen, vaan että GS9 ei ole tämän suhteen ensimmäinen.
 

mRkukov

Hrrrr...
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 709
Jos suurennoslasilla, niin Motorola Motozine ZN5:ssä oli jo vuonna 2008 säädettävä aukko.
Ja sitä ennen myös Nokia n82 joka oli kaikin puolin parempi kamerapuhelin. :)

N82 ennen oli jo n95... mihinhän asti listaa pitäisi jatkaa. :)
 

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 272
Eli edelleen Pixel2:ssa paras kamera?
Hankala sanoa, kun eivät niitä vieläkään Suomessa virallisesti myy. Ainakaan ulkomaisten testien perusteella eivät ole yksimielisesti edes viime vuoden parhaita puhelinkameroita.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
198
Pitkästä aikaa huomioidaan taas kuvien laatu hyvässä valossa, pitkään menty niin että yritetty vain saada mahdollisimman hyvä kamera vähässä valossa, jolloin valoisan kuvat käytännössä vain huonontuneet ed. malleihin verrattuna. Selvästi miellyttävämmät yksityiskohdat S9:ssä esim. parkkipaikkakuvan alaosan havupuissa ja liukumäkikuvan oksissa taivasta vasten. Nyt kun vielä alkaisivat taas laittaa edes 16 mpix sensoreita.
 
Liittynyt
17.05.2017
Viestejä
204
Kuukauden päästä kauppoihin tulevalla Nokia 7 plussalla on ilmeisesti sama kamera kuin pixel 2:ssa. Olisko mitään tsäänssiä saada sitten vertailua GS9 ja N7plus välillä?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
801
Noh noh, ihan perusteltu muutos. Kun esimmäistä kertaa sai S8:n käteen, niin välittömästi kummastutti sormenjälkilukijan typerä sijoitus. Olisivat saaneet ysissä siirtää vielä sentin alemmas.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
37
Noitten kuvien perusteella luonnollisempaan suuntaan näyttäisi menneen kuvanlaatu, mikä on hyvä asia. Yliterävöitystä on vähennetty ja sävyt ovat hieman lämpimämpiä.

Vielä näyttäisi olevan Samsungilla liiallista värikylläisyyttä, joka ikäänkuin polttaa värisävyjä puhki. Suurin osa käyttäjistä kuitenkin varmaan tykkää.
 

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 272
Joku nimetön lähetti palautetta, että myös Honor 9:ssä olisi kaksi aukkovaihtoehtoa. Tavallaan kyllä, kuten monissa muissakin kaksoiskamerapuhelimissa, mutta tässä Galaxy S9:n tapauksessa puhutaan nyt yhdestä kamerasta ja objektiivista, jossa on vaihdettava aukkosuhde.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
443
Vähän laadukkaampiin laitteisiin tottuneena tuo reunaterävöinti näyttää koomiselta. Yliaggressiivinen kohinanvaimennus vain pahentaa sarjakuvamaista efektiä.
 
D

Deleted member 3664

Vieras (tunnus poistettu)
Noitten kuvien perusteella luonnollisempaan suuntaan näyttäisi menneen kuvanlaatu, mikä on hyvä asia. Yliterävöitystä on vähennetty ja sävyt ovat hieman lämpimämpiä.
Vähän laadukkaampiin laitteisiin tottuneena tuo reunaterävöinti näyttää koomiselta. Yliaggressiivinen kohinanvaimennus vain pahentaa sarjakuvamaista efektiä.
Joo tää on ollu mun ärsytyksen kohde jo vuosikausia Sampan puhelimissa. Niissä on joka vuosi markkinoiden kärkikastiin kuuluvat kamerat mutta kun oma maku ei tykkää niin yhtään siitä erittäin rankasta terävöinnistä mitä Samsung tekee. Mielummin katon jopa rakeisempia kuvia kuin tuota pirunmoista terävöitystä mikä mössöää kaiken ja siinä mielessä S9 ottaa askeleen oikeaan suuntaan.
 

mRkukov

Hrrrr...
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 709
Joo tää on ollu mun ärsytyksen kohde jo vuosikausia Sampan puhelimissa. Niissä on joka vuosi markkinoiden kärkikastiin kuuluvat kamerat mutta kun oma maku ei tykkää niin yhtään siitä erittäin rankasta terävöinnistä mitä Samsung tekee. Mielummin katon jopa rakeisempia kuvia kuin tuota pirunmoista terävöitystä mikä mössöää kaiken ja siinä mielessä S9 ottaa askeleen oikeaan suuntaan.
Screenshot_20180309-151716_Camera.jpg
 
Liittynyt
14.01.2017
Viestejä
439
Liittynyt
28.02.2018
Viestejä
57
Ei tuo nyt mikään älytön parannus ole. Joo huomaa kyllä eron kun katsoo suurennuslasin kanssa, mutta en ainakaan itse lähde noin pienen eron takia päivittämään uuteen puhelimeen.
 

rehunmasiina

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
551
Kyll S8:n kuvat näyttävät luonnollisimalta varsinkin väreiltään.
 
Liittynyt
31.01.2017
Viestejä
227
GSMArenan testien perusteella ollaan kyllä menty melkein huonompaan suuntaan, verrattuna S8:iin vähässä valossa kohinaa on enemmän ja tarkkuus myös kuva-alueen reunoilla selvästi heikkenee eikä tuo reunaterävöintikään nyt kokonaan ole historiaa. Toki molemmat erittäin hyviä verrattuna vaikka Pixel 2. Noh, yksilöissä on ereoja, odotellaan Juhan raporttia...
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 567
Viestejä
4 166 631
Jäsenet
70 423
Uusin jäsen
ngocminh247

Hinta.fi

Ylös Bottom