Kaljakellunta 2019

Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
2 820
Vihoviimeisimpiä tapahtumia, joihin lähtisin. Aloituksessa oleva kuvakin näyttää ihan järkyttävälle ryysikselle.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 802
"Poliisi ilmoittaa suoraan, että ei voi antaa lupaa kaljakellunnalle.

– Huhujen mukaan Vantaalla järjestetään tulevana lauantaina taas kaljakellunta. Emme voi antaa lupaa tällaiselle toiminnalle ja olemme poliisissa huolissamme siitä, millaista haittaa tästä koituu paikallisille asukkaille ja luonnolle, poliisi tiedottaa.

Poliisi varoittaa, että kaljakelluntaan osallistuvia tullaan valvomaan tarkasti. Häiriökäyttäytymiseen, roskaamiseen ja ulostamiseen tullaan puuttumaan.
"

Poliisi sai tarpeekseen kaljakellunnasta – viimeksi joesta löytyi kondomeja, tölkkejä ja jopa arkkupakastin: ”Maksimirangaistus 6kk vankeutta”Poliisi sai tarpeekseen kaljakellunnasta – viimeksi joesta löytyi kondomeja, tölkkejä ja jopa arkkupakastin: ”Maksimirangaistus 6kk vankeutta”

Miettii, mikä itku tulisi jos esim. poliisi tekisi saman johtopäätöksen lupaasioissa mm. pride tapahtumalle, joka on ollut ainakin viime kerralla roskainen tapahtuma. Asiasta uutisoitiin oikein mediassa yleisesti.
Tai jos säädöksissä asetettaisiin kaikille kokoontumisille lupaa vastaan pieni, vaikkapa 100000 euron takuu... Itkuhan siitä tulisi ja olisi professoreja myötä kritisoimassa perusoikeuksiin nojaten moisen muutokseen.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
2 820
Nyt olisi aika viileä kellua kyllä. Olisikin kova skaba, jos pitäisi joko Prideille tai kellumaan lähteä.
 
Liittynyt
12.01.2017
Viestejä
1 895
Löytyi arkkupakastin.Tuskin on ainoa pakastin,jääkaappi,ym kylmälaite,
mitä on pohjasta naarattu.
Kuinkapaljon joen pohjasta löytyy fillareita,mikroja,pölynimureita,pieniä kodinkoneita.
Autonrenkaita,ostoskättyjä,sekalaista romua,ym,ym,ym...
Mitä sinne on vuosikymmenien saatossa heitelty.
Varmaankin seuraavaksi järjestetään ( Kiljukellunta )

:spenguin::spenguin::sbeer:
 
living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 881
Saisi varmaan aika hyvää tiliä jos lähtisi keräämään tölkkejä.

Illalla tai seuraavana päivänä muutama kumivene myös talteen, ennen kuin ne kerätään jätelavoille.
 
Aku79

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 085
Onhan nuo joet ja rannat yleensä aika hirveässä kunnossa tuon jälkeen, kun porukka ei tajua roudata omia kamoja vittuun, jätetään niin kuin johonkin kaatopaikalle.
 
living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 881
Meinaan mennä ainakin katsomaan Heurekan nurkille väenpaljoutta, koska himasta on lähtöpaikkaan vain 2km fillarimatka.

Kylmää kaljaa reppuun ja nurtsille istuskelemaan :kippis:
 
Liittynyt
08.01.2017
Viestejä
411
Mietin tässä nyt vaan, että onko se kakkaaminen sinne puroon NIIN yleistä, että menee tasoihin roskaamisen ja kännisten valvonnan kanssa?
Ei puroon, vaan nuo vajakit kusee ja paskantaa rannoille talojen pihoille.

Kurjaa, että sinänsä hauska idea on pilattu ääliömäisellä käyttäytymisellä. Ei tuota taideta muuten saada kuriin kuin organisoimalla virkavaltaa tarpeeksi paikalle mukanaan niin isot nivaskat sakkolappuja, että jokaikisestä julkivirtsaamisesta, -paskomisesta ja luontoon jätetystä roskasta kirjoitetaan sakko. Jostain syystä halua vaan ei sitten kuitenkaan tunnu löytyvän.
 
Vision

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 468
Ääliömäiselle käyttäytymiselle on ainoastaan yksi hidaste ja se olisi kylmä sää.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 868
Mukavahan tuollainen tapahtuma varmaan on osallistujille.

Toisaalta jos taas eivät osaa omia jälkiään siivota ja paskantelevat ja kusevat toisten mökkien pihaan ja laitureille ja veneen laidan yli, niin kyllähän tuollaiselle voisi siinä tapauksessa stopin pistää.

Voisi kuvitella että jos levittäisivät reitin verren tuulen yläpuolella oleville oleville pelloille ja muuten sopiville paikoille sian- ja lehmän lietelantaa kunnon satseja ja väliin kanapaskalla perusteellisesti ruohikoita lannoittaisivat, niin kyllä siinä moni kellujaksi tuleva lähtisi pois jo ennen kuin vesille pääsee. Vielä kun lähtöalueelle ruiskuttelisivat jotain merkaptaaneja ilmaan, niin kananmunanpaskan haju olisi tyrmäävä.

Ainakin itse jättäisin mielellään kylmät oluetkin tuollaisessa karussa paskanhajussa juomatta.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 871
"Poliisi ilmoittaa suoraan, että ei voi antaa lupaa kaljakellunnalle.

– Huhujen mukaan Vantaalla järjestetään tulevana lauantaina taas kaljakellunta. Emme voi antaa lupaa tällaiselle toiminnalle ja olemme poliisissa huolissamme siitä, millaista haittaa tästä koituu paikallisille asukkaille ja luonnolle, poliisi tiedottaa.

Poliisi varoittaa, että kaljakelluntaan osallistuvia tullaan valvomaan tarkasti. Häiriökäyttäytymiseen, roskaamiseen ja ulostamiseen tullaan puuttumaan.
"

Poliisi sai tarpeekseen kaljakellunnasta – viimeksi joesta löytyi kondomeja, tölkkejä ja jopa arkkupakastin: ”Maksimirangaistus 6kk vankeutta”Poliisi sai tarpeekseen kaljakellunnasta – viimeksi joesta löytyi kondomeja, tölkkejä ja jopa arkkupakastin: ”Maksimirangaistus 6kk vankeutta”

Miettii, mikä itku tulisi jos esim. poliisi tekisi saman johtopäätöksen lupaasioissa mm. pride tapahtumalle, joka on ollut ainakin viime kerralla roskainen tapahtuma. Asiasta uutisoitiin oikein mediassa yleisesti.
Tai jos säädöksissä asetettaisiin kaikille kokoontumisille lupaa vastaan pieni, vaikkapa 100000 euron takuu... Itkuhan siitä tulisi ja olisi professoreja myötä kritisoimassa perusoikeuksiin nojaten moisen muutokseen.
Prideilla on järjestäjä joka ottaa vastuun, Kaljakellunnalle ei ole ilmoittautunut järjestäjää joka ottaisi vastuun. Siinä on vitun iso ero.
 
Liittynyt
11.06.2017
Viestejä
305
ne ympäri vuoden joka paikkaan paskovat ja kusevat hurtat ei haittaa mutta jos yhtenä päivänä vuodessa joku ihminen tekee saman... :eek::nb:
 
selectamatic

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.04.2019
Viestejä
2 064
Pervoilutapahtumassa ne roskat sentään jää maan päälle, mistä ne on helppo kerätä, mutta kaljakellunnassa ne on joen pohjassa, josta ne on aika helvetin hankala ja kallis kerätä.

Joku voisi tehdä ekoteon ja käydä puukottamassa kaikki kumiveneet puhki heti alkumetreille.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
424
Jouku noheva kotipoliisi voisi käydä kuvaamassa kaikki osallistujat tavaroineen kellunnan alkupäässä ja lopuksi isommat reitin varrelle jääneet roskat. Sitten vain nettisivu pystyyn naamakuvien kera, jossa jokainen voisi yhdistää paskasakin ja paskasakin paskakasat.
 
selectamatic

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.04.2019
Viestejä
2 064
Poliisihan voisi jokaisen kaljankittaajan paperit tarkistaa heti ensimmäisessä mutkassa. Tuskin monellakaan on papereita mukana, niin saa kaljat kerättyä pois osallistujilta.
 
Liittynyt
02.06.2018
Viestejä
4 604
Kyllä tää on hieno tapahtuma. Hyvä että suomessakin osataan kellua. Vahtis poliisi yhtä innokkaasti valtamerikellujia kun tätä tapahtumaa.
 
living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 881
Ainakaan ketään ei ole vielä kuollut, vaikka "tapahtumaa" on järjestetty jo vuodesta 1997 saakka.

Roskakaaos uhkaa! Kaljakellujat täyttävät Keravanjoen taas, sivulliset keksivät, kuinka lyödä rahoiksi – ”Olen kuullut, että jotkut ovat keksineet tehdä bisnestä”
Kaljakelluntaa on järjestetty paikkaa vaihdellen Helsingin ja Vantaan alueella vuodesta 1997 alkaen. Tapahtuma alkaa ensi lauantai-päivänä klo 11. Reitti alkaa tänä vuonna Tikkurilasta Heurekan kulmalta ja kulkee Keravanjokea pitkin.

Tapahtuma on kerännyt tuhansia osallistujia aiempina vuosina. Henkilövahinkoja ei ole toistaiseksi sattunut, mutta poliisi on sakottanut yksittäisiä henkilöitä ja toimittanut voimakkaasti päihtyneitä putkaan.
 
Liittynyt
08.01.2017
Viestejä
411
Mukavahan tuollainen tapahtuma varmaan on osallistujille.

Toisaalta jos taas eivät osaa omia jälkiään siivota ja paskantelevat ja kusevat toisten mökkien pihaan ja laitureille ja veneen laidan yli, niin kyllähän tuollaiselle voisi siinä tapauksessa stopin pistää.

Voisi kuvitella että jos levittäisivät reitin verren tuulen yläpuolella oleville oleville pelloille ja muuten sopiville paikoille sian- ja lehmän lietelantaa kunnon satseja ja väliin kanapaskalla perusteellisesti ruohikoita lannoittaisivat, niin kyllä siinä moni kellujaksi tuleva lähtisi pois jo ennen kuin vesille pääsee. Vielä kun lähtöalueelle ruiskuttelisivat jotain merkaptaaneja ilmaan, niin kananmunanpaskan haju olisi tyrmäävä.

Ainakin itse jättäisin mielellään kylmät oluetkin tuollaisessa karussa paskanhajussa juomatta.
Lainaan nyt tätä viestiä vaikkei tähän suoraan vastaus olekaan.

Monetkaan vieraspaikkkakuntalaiset eivät tunnu tietävän, että tapahtumaa ei tosiaankaan järjestetä missään landella satunnaisten kesämökkien ja peltojen keskellä vaan ihan keskellä asuinalueita. Toki puistoakin on ympärillä, mutta nää idiootit käyvät siis ihan omakotitalojen ym. pihoilla sotkemassa ja tekemässä tarpeitaan. Joka vuosi on asukkaiden laitureita rikottu jne... Ei se jokavuotinen ulina lehdissä tämän tapahtuman jälkeen ihan aiheetonta ole.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 163
Jouku noheva kotipoliisi voisi käydä kuvaamassa kaikki osallistujat tavaroineen kellunnan alkupäässä ja lopuksi isommat reitin varrelle jääneet roskat. Sitten vain nettisivu pystyyn naamakuvien kera, jossa jokainen voisi yhdistää paskasakin ja paskasakin paskakasat.
Ei siinä yksi henkilö riitä. Aivan karmeassa kunnossa on Vantaanjoki ja sen reunusta tuon jälkeen. En minä näitä paskojia ole henkilökohtaisesti nähnyt, mutta roskia on ollut kaikki rannat täynnä edellisinä vuosina. Ja joki on täynnä humalaista ja häiritsevästi käyttäytyvää porukkaa, mutta se ei oikeastaan häiritse minua. Vain noi roskat.

Jos valitetaan mereen päätyvän muoviroskan määrästä, niin tuolla on joessa ja joen rannalla enemmän kuin meidän kerrostalo tuottaa 5 vuodessa tuon tapahtuman jälkeen. Tölkkejä ei näkynyt yhtään, mutta onneksi niistä saa rahaa ja ihmiset tekevät tuolla tiliä tapahtuman jälkeen. Kuitenkin osa niistä päätyy mereen, ja ne eivät hajoa sinne koskaan -> siksi niitä kierrätetään ja niistä maksetaan rahaa! Jotkut vajukit ei vaan sitä ymmärrä ..

Myöskin positiivisena puolena: tämä järjestetään koulujen jo alettua. Ei pilata rantoja ja jokea koululaisten kesälomalla. Ei kiusata lapsia. Siitä saavat kyllä pisteet.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 726

Ei kait ne koulut nyt vielä ole alkanu?!
 
shp

DEUS VULT
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
111
Tästä roskaamisesta on kaupungin edustajat valittanu joka vuonna, mutta aina kun itse olen ollut vilkuilemassa, niin eipä sinne ole kaupunki ennakoivasti vienyt esim roskalavoja tai paskahuuseja. Tästä voisi tehdä kaupungin puolelta ihan hyvän tapahtuman, mutta kaikki hauskanpito tulee olla kiellettyä, niin EPEK.
 
Kaupunki maksaa pienen joukon hauskanpidon? No.. roskalavat ok, voisi vähentää niitä 50 000€ siivouskuluja..

Ihmisen ulosteet ovat maatuvia, niin eipä tarvitse minun verovaroistani bajamajoja kustannella..
 
Ukko Ylijumala

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
20.07.2019
Viestejä
201
Tästä roskaamisesta on kaupungin edustajat valittanu joka vuonna, mutta aina kun itse olen ollut vilkuilemassa, niin eipä sinne ole kaupunki ennakoivasti vienyt esim roskalavoja tai paskahuuseja. Tästä voisi tehdä kaupungin puolelta ihan hyvän tapahtuman, mutta kaikki hauskanpito tulee olla kiellettyä, niin EPEK.
Juu, taas yhteiskunnan asia hoitaa roskalavat sinne. Mites jos kaljakellujat ihan itse hoitaisivat roskansa?

Alkoholi maistuu, mutta kaikki muu pitää yhteiskunnan hoitaa, ja tietenkin ilmaiseksi. Aikuiset ihmiset. :facepalm:
 
selectamatic

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.04.2019
Viestejä
2 064
En oikein ymmärrä mistä sitä roskaa tuossa tapahtumassa syntyy? Kaljatölkit tulee ja lähtee samalla kassilla ja luulisi muidenkin naposteltavien roskat menevän samaan pussiin. Kelluntalaitteen voi purkaa paketista jo kotona.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 739

Niinhän se maksaa puliukkojenkin touhut, maksukyvyttömät nistit jne jne jne jne. Roskalavan paikalla rahtaus kaupungille maksaisi about 100e (ukot on kk-palkalla) 10 lavaa 1000e ja tuolla saisi ehkäistyä haittoja arviolta 20ke edestä... Joten kyllä mä ennemmin syyttäisin kuntaa kuin käyttäjiä, tapahtuma on kuitenkin täysin avoin ja 100% kaikkien tiedossa. Tuo ei nyt kuitenkaan ole mikään erämaa jossa käyttäjä itsekin voisi hieman enemmän harkita minne roskansa kippaa, mutta jos ollaan ns. taajama-alueella ja roskiksia ei missään niin ei yhtään ihmetytä jos jos ketään ei 1,5 promillen kännissä kiinnosta minne karkkipussinsa vippaa kun pönttöä ei ole lähettyvillä...

Jos kaupunki edes kerran yrittäisi eikä roskikset auttaisi niin vinkumisen jollain tavalla ymmärtäisin...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 305

Suurin roska lienee monen kohdalla se kumivene, joka hylätään maihinnoustessa, kun humalassa ei jakseta saati välitetä viedä sitä pois. Ylipäätään alkoholi tekee välinpitämättömäksi, jolloin muistakaan roskista ei jakseta huolehtia.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 868
En oikein ymmärrä mistä sitä roskaa tuossa tapahtumassa syntyy? Kaljatölkit tulee ja lähtee samalla kassilla ja luulisi muidenkin naposteltavien roskat menevän samaan pussiin. Kelluntalaitteen voi purkaa paketista jo kotona.
Nehän kumiveneet, ilmapatjat ja muut kelluntavälineet pakastimista lähtien ja mukana olevat muut romut ja tölkit ja pussit heitellään sinne pitkin Vantaajokea ja sen rantoja. Sitten kustaan ja paskannellaan ihmisten pihoille ja terasseille ja varmaan suoraan jokeenkin.

Kaupungille siivouskulut taitavat olla tapahtumasta joku 50 tuhatta euroa. Ilmeisesti myös vapaaehtoisia on siellä palkatta siivoilemassa.
 
selectamatic

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.04.2019
Viestejä
2 064
Niinhän se maksaa puliukkojenkin touhut, maksukyvyttömät nistit jne jne jne jne. Roskalavan paikalla rahtaus kaupungille maksaisi about 100e (ukot on kk-palkalla) 10 lavaa 1000e ja tuolla saisi ehkäistyä haittoja arviolta 20ke edestä... Joten kyllä mä ennemmin syyttäisin kuntaa kuin käyttäjiä, tapahtuma on kuitenkin täysin avoin ja 100% kaikkien tiedossa. Tuo ei nyt kuitenkaan ole mikään erämaa jossa käyttäjä itsekin voisi hieman enemmän harkita minne roskansa kippaa, mutta jos ollaan ns. taajama-alueella ja roskiksia ei missään niin ei yhtään ihmetytä jos jos ketään ei 1,5 promillen kännissä kiinnosta minne karkkipussinsa vippaa kun pönttöä ei ole lähettyvillä...

Jos kaupunki edes kerran yrittäisi eikä roskikset auttaisi niin vinkumisen jollain tavalla ymmärtäisin...
Meinaat, että niitä roskiksia pitäisi panna kellumaan sinne kulkijoiden sekaan? Tasan varmasti ne tämän tapahtuman roskaajat ei minkäänlaista ylimääräistä liikettä tee roskien viemiseksi, jos se ei siinä käden ulottuvilla ole, jos edes sittenkään.
 
Sähän voit maksaa ne lavat sinne, kun on niin helppoa.

Ihan yhtä paljon vituttaa nistien ja juoppojen itkut kun kaikki pitäisi ilmaiseksi saada.

Älkää vetäkö sitä kaljaa jos ette pysty jälkiänne hoitamaan. Ei voi olla liikaa vaadittu aikuisilta ihmisiltä, vai voiko?

Varmaan on ihan ok kusta ja paskantaa ja jättää roskansa kaljakellujien omille pihoille. Ai eikö?

No joo, tämä tästä. Ei jaksa selittää roskaväelle kuinka asiat hoidetaan. Tehkööt mitä haluavat, ei ole minun pihani eikä minun ympäristöni. :cigar2:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 739
Meinaat, että niitä roskiksia pitäisi panna kellumaan sinne kulkijoiden sekaan? Tasan varmasti ne tämän tapahtuman roskaajat ei minkäänlaista ylimääräistä liikettä tee roskien viemiseksi, jos se ei siinä käden ulottuvilla ole, jos edes sittenkään.
Sanoisin että riittäisi kun niitä olisi riittävän tiheästi rannoilla jonne roskat olisi helppo pudottaa... Periaatteessa ei tarttisi olla edes roskiksia, kunhan olisi vain merkattuja "jätteen dumppaus pisteitä", jokainen jaksaa 20min hillota tyhjää tölkkiä paatissaan jos tietää että sille löytyy droppauspiste lähitulevaisuudessa.

Mutta mutta, JOS kaupunki järjestäisi jotain jätehuoltoa niin se epäsuorasti indikoisi tapahtuman olevan ok ja sehän ei sovi joten parempi kieltää kaikki ja itkeä 50ke siivouskuluista, jotka tulevat joka tapauksessa yhtä varmasti kuin manulle illallinen :)...

Sähän voit maksaa ne lavat sinne, kun on niin helppoa.

Ihan yhtä paljon vituttaa nistien ja juoppojen itkut kun kaikki pitäisi ilmaiseksi saada.
Ainoa vaan että nuo roskat tulevat yhtä varmasti kuin nistien kulut ja KUN asialle sentään olisi jotain tehtävissä kulujen minimoisen kannalta niin eikö niin kannattaisi toimia kun kulut on 100% varmoja jos mitään ei tehdä...
 
living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 881
Vähän offtopic, mutta otetaan lisää afrikkalaisia moniosaajia, jotka tulevat maksamaan ehkä pikkuisen enemmän kuin kerran vuodessa oleva kaljakellunta?

Viherpiiperöt voivat mennä keräämään roskia ja kumiveneitä.
 
Ukko Ylijumala

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
20.07.2019
Viestejä
201
Vähän offtopic, mutta otetaan lisää afrikkalaisia moniosaajia, jotka tulevat maksamaan ehkä pikkuisen enemmän kuin kerran vuodessa oleva kaljakellunta?

Viherpiiperöt voivat mennä keräämään roskia ja kumiveneitä.
No juu, puhutaan melko pienistä kustannuksista, mutta jos lähdetään tolle linjalle niin mitään ei voi kritisoida. Eihän nyt yksi perseily oikeuta toista perseilyä.

Voitais jo pikkuhiljaa päästä näissä alkoholijutuissa muiden länsimaiden tasolle, eli niin että perseilijät laitetaan kuriin niin muut saavat ostaa viininsä ja muun alkoholinsa lähikaupasta. Eihän tämä toki onnistu meillä kun kaljakellunnan roskien kerääminen on ylivoimainen este aikuisille ja alkoholin vaikutuksen alaisena tehdyt perseilyt ovat lieventävä asianhaara.

Pitäis kusta ja paskantaa näitten kellujien kaljojen päälle, niin ehkä ymmärtäisivät. :geek:
 
living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 881
Nyt on kai tällä kertaa enemmän sheriffeja paikalla ainakin, mutta ei nekään ehdi joka paikkaan.

Pari vuotta sitten ajelin pyörällä selvinpäin valokuvaamaan Tapanilaan ja ainakin silloin moottoripyöräposliini ajeli hiekkatietä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 409
Viestejä
4 216 891
Jäsenet
71 043
Uusin jäsen
pig

Hinta.fi

Ylös Bottom