Juotoskäryjen poisto

Liittynyt
14.11.2020
Viestejä
10
Olen nikkarointi harrastustani laajentamassa myös elektroniikan pariin. Asiaan liittyviä tarvikkeita olen hankkinut riittävästi ja opiskellut
omasta mielestäni perusteet riittävän hyvin aloittaakseni käytännön harjoitukset. Juotos harjoituksia tehdessäni totesin käryä muodostuvan enemmän kuin odotin. Sain sukulaiselta vanhoja tarvikkeita ja tokihan mukana tuli vanhaa lyijyä sisältävää juotoslankaa
useita rullia. EU:n myötä lyijy on korvattu muilla aineilla. Lyijyllisellä juotteella on kuulemma varsinkin aloittelijan helpompi saada aikaan
kelvollisia juotoksia, mutta käryt ovat toki haitallisempia. Haluan aloitella näillä lyijyllisillä, elikkä jonkinlainen käryn poistolaite lienee
välttämätön hankinta. Verstaani olen sisustanut pieneen autotalliin, jossa myös säilytän autoani. Toki nikkaroidessa auto on ulkona.
Näin ollen kärynpoistolaite tulisi olla pienikokoinen ja siirreltävä. Olisiko foorumilaisissa samankaltaisen propleeman kanssa painineita,
ei tarvitsisi ihan kantapään kautta asiaa ratkoa.
 
Liittynyt
14.05.2020
Viestejä
310
Tinaa tulee käytettyä aika vähän ja silloin kärytkin on pieniä, tinaimusukka on melkein pahin. Itse olen sen aikaa hengittämättä ja annan sauhujen nousta painovoimaisesti ilmanvaihtoon. Toiset on laittaneet jotain tietokonepuhaltimia puhaltamaan vähän pidemmälle.

Googleen jos kirjottaa "juotoskäryimuri" niin löytyy aika hätäisen hintaisia. Vanha pölynimuri autotallin ulkopuolelle tai imurin letku kanavatuulettimeen ajanee saman asian.
 
Ragnarokkr

"Ei mikään turha jätkä"
Liittynyt
21.12.2016
Viestejä
514
lähtökohtaisesti, älä käytä lyijyllistä tinaa ainakaan pääsääntöisesti. karsinogeenit ei ole kivoja. suosittelen myös opettelemaan käyttämään fluksia oikein, helpottaa lyijyttömän käsittelyä.
käryimurit on aika hinnoissa, voit koittaa dusata diy ratkasun jollakin perusimurilla ja siihen joku aktiivihiili suodin tms, tai 5v pöytätuuletin joka puhaltaa ainakin käryt muualle naamalta.
 
Ragnarokkr

"Ei mikään turha jätkä"
Liittynyt
21.12.2016
Viestejä
514
Lyijyllinen tina ei ole terveellistä, jos sitä meinaa syödä tai työntelee sitä johonkin muihin ruumiin aukkoihin. Itseäni ei ole juotostinan hartsin käryt juuri pelottaneet vaikka ei nekään välttämättä terveellisiä ole.
Lyijy on todella pehmeä ja tahraava metalli, lyijyllisestä tinasta jää jäämiä näppeihin joka voi kulkeutua näppien kautta kroppaan, ruuan tai naaman hieromisen yhteydessä
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 712
Sun kolvisi on aivan liian kuuma jos höyrystät sillä lyijyä.
Juu, ei se lyijy näissä lämmöissä savua vaan fluxi. Rosin fluxi on käsittääkseni männyn pihkasta valmistettua?
Fluxin lisäksi joissain laitteissa on suojalakka joka kyllä kirvelee silmissä, kun kolvilla juotoksia lämmittelee eikä mitään kovin terveelistä luultavasti ole. :)
 
Liittynyt
14.11.2020
Viestejä
10
Olen tähän ikään (eläke) asti touhunnut ilman näitä foorumeita. Perhana kun olisi paljon aikaisemmin älynnyt nämä kontaktimahdollisuudet, olisi pirun moni yritysten ja erehdysten kautta opittu asia selvinnyt ilman hermojen menetystä. No, parempi myöhään...
Olen purkanut muutaman soittimen ja television ja säästänyt piirilevyt harjoitus tarkoituksiin. Olen yrittänyt irroitella komponentteja melko huonolla menestyksellä. Juotokset vaatii melko korkean lämpötilan sulaakseen , reilusti yli 300 'C. Käytetäänköhän teollisuusjuotoksissa jotain erikoisseoksia ?
Miten on, käyttävätkö alan harrastajat purkukomponentteja missä määrin ja tarvinnee tarkasti tietää mm. millä lämpötilalla juotoksia purkaa jotta ko. komponentti ei rikkoudu.
 
Ei oikein omakaan kolvi jaksa sulattaa lyijytöntä tinaa. Pistän siihen aina ensin lyijyllistä tinaa lisäksi ja sitten imen tinaimusukalla. En tiedä kuinka oikeaoppista se on mutta niin ainakin irtoaa pienemmällä lämmöllä.

Joku voi käyttää purkukomponentteja ja ainakin jotain isompia keloja tai trankkuja on pelasteltu. Testauksessa useasti käytän ebayn kiinakomponentteja mutta lopullisen toimivan piirilevyn kasaan vaikka Partcon tai Digi keyn komponenteilla, joissa laatu on osoittautunut kelvolliseksi.

Eikä ole enää nykyisin komponentteja juotosvaiheessa hajonnut, joskus aikoinaan hajosi paljonkin. Läpijuotettavat jotenkuten menee mutta pintaliitoskamojen kanssa saisi olla omat uunit sun muut juoksutteet, mikroskoopit ja föönit. Toiset sanoo että "tosta noin vaan" mutta itse pyrin välttämään kun ruttoa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 305
Lyijyn höyrystyminen pehmeäjuotoslämpötiloissa on urbaanilegendaa (kovajuotoksissa ei). Juoksutehuurut eivät ole terveydelle hyväksi, mutta satunnaisessa juottelussa tuskin kovin suuri riski. Piirilevylakat ja muut käryävät materiaalit ainakin haisevat pahemmalta kuin hartsijuoksute, terveysvaikutuksista en tiedä. Käryimuri ei toki ole huono hankinta.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 343
Jos on oma autotalli, niin kanavapuhallin ja pätkä putkea puhaltamaan ulos. Joko valmiiseen ilmastointiräppänään tai tekee uuden reiän. Selviää kuitenkin muutamalla kympillä. Toki Wellerin Zero Smog tms. on ihan näppärä jos ylimääräinen 500-1000€ polttelee taskussa...

Eipä tuo lyijyllinen satunnaisessa harrastekäytössä ole vaarallista, kertymät niin pieniä. Meillä töissä oli jonkin aikaa myös lyijyllistä labrassa (siis paljon yleisen lyijyttömiin siirtymisen jälkeen), mutta sen jälkeen kun työterveys alkoi seuraamaan lyijykertymää tms. henkilökunnasta niin aika nopeasti johto totesi että poistetaan se lyijyllinen. Ja ei siis huonojen lukemien takia, vaan aivan turha menoerä tuollaiset labrailut sen takia että silloin tällöin joku juottaa lyijyllisellä.
 
Liittynyt
17.01.2018
Viestejä
2 081
Olen tähän ikään (eläke) asti touhunnut ilman näitä foorumeita. Perhana kun olisi paljon aikaisemmin älynnyt nämä kontaktimahdollisuudet, olisi pirun moni yritysten ja erehdysten kautta opittu asia selvinnyt ilman hermojen menetystä. No, parempi myöhään...
Olen purkanut muutaman soittimen ja television ja säästänyt piirilevyt harjoitus tarkoituksiin. Olen yrittänyt irroitella komponentteja melko huonolla menestyksellä. Juotokset vaatii melko korkean lämpötilan sulaakseen , reilusti yli 300 'C. Käytetäänköhän teollisuusjuotoksissa jotain erikoisseoksia ?
Miten on, käyttävätkö alan harrastajat purkukomponentteja missä määrin ja tarvinnee tarkasti tietää mm. millä lämpötilalla juotoksia purkaa jotta ko. komponentti ei rikkoudu.
Kondensaattoreita ei kannata uusiokäyttää, niillä on tapana pahentua käytössä ja iän myötä.

Yleensä on paljon helpompi käyttää uusia kuin purkaa vanhoja, lisäksi saa juuri sellaiset jotka tarvitsee.
Jonkin verran on kuitenkin tullut käytettyä purettuja juttuja, mm. muuntajia, iso lcd- näyttö ohjaimineen, joitakin liittimiä ja releitä sekä nippu atmega88 piirejä kun sain läjän vanhoja kortteja...
Helpoimmin lähtee kunnon kuumailmapuhaltimella.
 
luuponen

   ✜
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
529
anteeksi vaan mutta mitähän vittua? juotoksia tinalla ja hopealla tehny vuosia, käryt silti minimaalisia. (avaa ikkuna)
kaikkea ei tarvitse kuuklettaa haitallisuuden osalta. jos et kolvaa 24/7 niin jatkappa harrastuksia vaan
ihan omalla painolla. imho.
tsemppiä touhuun!

ps. sitten kun syövytät omia piirilevyjä, kerro lisää haitallisuudesta mistä toki olet kuuklettanut kaiken oleellisen. :D
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 119
Totta ihmeessä se kannattaa olla huoletta, kun muutamalla kympillä saa ne käryt pois nenästä..
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
51
Haluan aloitella näillä lyijyllisillä, elikkä jonkinlainen käryn poistolaite lienee välttämätön hankinta. Verstaani olen sisustanut pieneen autotalliin, jossa myös säilytän autoani. Toki nikkaroidessa auto on ulkona.
Näin ollen kärynpoistolaite tulisi olla pienikokoinen ja siirreltävä. Olisiko foorumilaisissa samankaltaisen propleeman kanssa painineita,
ei tarvitsisi ihan kantapään kautta asiaa ratkoa.
Riittää, että puhallat käryt pois nenän alta jollain konstilla ja tuuletat hyvin työskentelytilaa. Ainahan voi myös käyttää hengityssuojainta, jos käryistä on haittaa. Yli 20 vuotta olen ollut ammatikseni tekemisissä juottamisen kanssa. Lyijyllisen tinan aikoina työterveyden puolesta mitattiin lyijypitoisuudet kropasta säännöllisesti eikä siinä tapahtunut muutoksia. Toki hanskat on aina kädessä työskennellessä. Työturvallisuuskeskukselta löytyy KAMAT tietokortti pehmeäjuottamisen haitoista.

[offtopic]
Muistakaa sitten käyttää niitä turvakenkiä, jos vaikka lyijyä sisältävä tinapallero tipahtaa varpaille ettei vaan satu! :smoke:
Miks turvakengät muttei myös kyppärää?!
[/offtopic]
 
Aaltojuotoskoneissa juotospadassa on useampi sata kiloa sulaa tinaa. Esim. padan huoltotöissä on lämmönkestävät turvajalkineet ja muut suojavarusteet pakollisia. Eiköhän Työturvallisuuskeskus ottanut myös tämän huomioon suosituksissaan.
 
Liittynyt
02.09.2017
Viestejä
108
lähtökohtaisesti, älä käytä lyijyllistä tinaa ainakaan pääsääntöisesti. karsinogeenit ei ole kivoja. suosittelen myös opettelemaan käyttämään fluksia oikein, helpottaa lyijyttömän käsittelyä.
käryimurit on aika hinnoissa, voit koittaa dusata diy ratkasun jollakin perusimurilla ja siihen joku aktiivihiili suodin tms, tai 5v pöytätuuletin joka puhaltaa ainakin käryt muualle naamalta.
Lyijy ei oo karsinogeeni (terveyshaitat on ihan muita kuin syöpä), mutta ne fluxit on. Lyijyttömiä pitää juottaa kuumemmassa, jolloin sitä fluxiakin haihtuu enemmän -> lyijytön melkein haitallisempaa juottajalle kuin lyijyllinen. Harrastelijalle jokatapauksessa altistus on niin pieni, että ei tarvi olla huolissaan. Kannattaa vaan unohtaa ne lyijyttömät harrastekötöstyksissä, niin pääsee helpommalla. Turha tehdä asioista vaikeampia kuin ne on.
 
Liittynyt
14.11.2020
Viestejä
10
Tästä ketjusta vetämieni johtopäätösten perusteella toimin seuraavasti:
Autotallini sijaitsee rinteessä rivitalon alla, ikkunoita ei ole ja ilmanvaihto toimii painovoimaisesti. Tarkistan hormin puhtauden ja korvausilman riittävyyden. Siirrän työpisteen lähemmäs hormia ja hankin sopivan tehokkaan puhaltimen työntämään käryt hormin suuntaan. Harjoittelun myötä juotteiden ominaisuudet tullevat tutuiksi ja voin puntaroida tuon kovasti erilaisia käsityksiä poikineen lyijyn osuutta juotosten onnistumisissa.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 682
Viestejä
4 188 734
Jäsenet
70 778
Uusin jäsen
Heiniks

Hinta.fi

Ylös Bottom