Juoksu

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Anonyymi
  • Aloitettu Aloitettu
Mulla tais tulla kilometrit täyteen tältä vuodelta. Kolmisen viikkoa sitten polvi kipeytyi lenkillä ja lekurin kautta nappikuurille. Reilun viikon polvi olikin suunnilleen kivuton, mutta flunssa iski loppuviikosta. Sunnuntaina pieni luontoretki kävellen ja sen jälkeen ollut vasen akilles sitä mieltä, että nyt tää perseily saa riittä. Perseilyllä se tarkoittaa liikuntaa noin yleensä.
 
Vuoden tavoite tuli täyteen, nyt voi palautella ja hiihdellä rauhallisesti enskuun ja juosta lyhyempiä lenkkejä pari kertaa viikossa.

Untitled.png
 
Kolme viikkoa sitten ostin maastolenkkarit ja aloitin nollasta juoksemista. Run-walk, sprint intervallit ja rauhallisia lenkkejä yhteensä kolme kertaa viikossa. Tällä hetkellä viikossa tulee kilometrejä alle 15km ja tarkoitus nostaa rauhallisesti. Amatöörinä ajattelin kysellä kenkävihjeitä. Tarvitsen kovan alustalle kengät. Ongelma on jalan koko, 30cm melko leveä ja täys lättä vielä.
 
Altralta löytyy isoja kokoja ja ovat melko leveitä kenkiä. Käytän itse koon 50 Altroja ja jalkojen mitat ilman sukkia 302/307mm jonkun mittauksen mukaan. Mulla tuo jalan koko vaihtelee useamman millin. Varmaan Wide-malli olisi hyvä. Sitä en tiedä, että löytyykö tuolta oikealla tavalla tuettua mallia, jos jotain erityistukea kaipaat.
 
Kiitos. Löysin partioaittasta Altra juoksukenkiä ja vielä ison kokoisia. Ehdin ostamaan tänään Asics gt-1000 12mallia mutta joskus pitää kokeilla altrat.
 
Ensimmäiset kengät niin ajattelin mennä perus tukikengillä. Ekat kengät juoksin Salomon speed cross 6lla. Asics ovat jo paljon paremmat kovalla pinnalla.
 
Kokemuksia Altran kengistä:

Omille jaloille pitää ostaa 0,5-1 kokoa tavallista isommat jatkossa. Ehkä jalat on leventyneet näiden käytön myötä ja nämä alkaa tuntumaan vähän pieneltä tai jotain en tiiä. Varpaankynnet tahtoo kärsiä alamäissä.

Torin 6: hyvät kengät kävelyyn ja juoksuun asvaltilla ja soralla. Pito oli ihan riittävä talvellakin, kunhan ei jäällä juossut. Hyvä vaimennus. Todella mukavat jalassa. Pohjakuvio kulunut aika roimasti jo alle 500km aikana. Päälikangas repeillyt sieltä täältä, varmaan oksat ja juuret ym. rikkoneet. Veden imaisee läpi kärjestä jos maa on yhtään kostea. Ostan uudemman malliversion sitten kun näitä ei enää voi käyttää.

Escalante 3: näitä oon käyttäny aika vähän, kun paljon tiukempi malli Torin 6 verrattuna. Kevyet jalassa ja ns. "nopeat" juosta. Reilu 20km lenkki vedetty ilman ongelmia. Tuskin ostan uudempaa mallia, kun Torin paljon mukavampi omaan jalkaan. Lähinnä arkikenkinä käyttäny kesäisin.

Lone Peak 6: todella mukavat ja hyvin rullaavat polkujuoksuun. Pito hyvä poislukien märkä muta ja lehdet. Todella mukavat jalassa. Vaimennus hyvä, kivet ym. kyllä tuntee mutta ei epämukavasti. Vesi poistuu kohtuu nopeasti juostessa. Pohjakuvio ja päälikangas kuin uudet n.400km jälkeen. Ostan uudemman mallin jossain vaiheessa, kun nämä tuntuu liian lyhyeltä nyt. Nämä oli itselleni ensikosketus nolladropin kenkiin.

Ei kyllä huvita palata "tavallisiin" kenkiin näiden jälkeen. Leveä varvastila ja nolladroppi tuntuu omille jaloille just oikealta. Siirtyminen 4mm korosta näihin kävi ongelmitta.

E. Lenkkeilyinto on alkanut vähän palautua talven jälkeen, kun ostettiin rattaisiin eteen juoksuratas. Näppärä hakea tytär päivähoidosta (vajaa 5km yhteensä) ja viikonloppusin käydä vähän pitempi päiväunilenkki.

E2. Escalanten pohjakuvio kerää kaikki pikkukivet sisäänsä. En tykkää
 
Viimeksi muokattu:
Kolme viikkoa sitten ostin maastolenkkarit ja aloitin nollasta juoksemista. Run-walk, sprint intervallit ja rauhallisia lenkkejä yhteensä kolme kertaa viikossa. Tällä hetkellä viikossa tulee kilometrejä alle 15km ja tarkoitus nostaa rauhallisesti. Amatöörinä ajattelin kysellä kenkävihjeitä. Tarvitsen kovan alustalle kengät. Ongelma on jalan koko, 30cm melko leveä ja täys lättä vielä.

Muutamia valinta- ja ostovinkkejä:

- pohjan paksuudesta ja vaimennuksesta ollaan montaa mieltä, mutta itse suosittelisin katujuoksua aloittelevalle ns täyskorkeaa ja -vaimennettua kenkää.
- kenkä on se alue varusteista mihin kannattaa oikeasti keskittyä ja satsata jos tarkoitus on juosta yhtään enemmän
- Suomessa kunnon juoksukenkien hinnat on yleensä kovin suolaisia ja valikoima yleisesti aika rajattu. Käytännössä kenkähankinnat tuleekin tehtyä ulkomaisista nettikaupoista ja niiden alennusmyynneistä. Vähän alennusmyyntejä seuraamalla ja poistuvia malleja hankkimalla yleensä säästää jopa huippukengistä 50-70% vs kotimaisten liikkeiden ´ovh´. Tällöin tietysti pitää olla suht hyvä näkemys sopivasta kengän koosta, mutta kenkävalmistajilla on yleensä muuntotaulukot kilpailijan kokoihin verrattuna. Myös runrepeat.com:n size guide on hyvä apuväline.
- alennusmyynneissä huomioi varastointiaika. Vuosimallivaihdoksen yhteydessä poistuvaa mallia tyhjennetään hyllystä edullisesti ja näitä ostan itsekin usein, mutta jos alennuksessa on malli useamman vuoden takaa, niin jättäisin kyllä ostamatta kun pohjavaahto ei vuosien varastoinnin jälkeen ole enää kovin kuranttia.

Muutamia muita kenkiin liittyviä vinkkejä:

- uudet kengät on hyvä ´sisäänajaa´ omiin jalkoihin. Ekat 30-50km kannattaa ottaa maltillisesti ja välipäiviä pitäen, etenkin jos droppi muuttuu olennaisesti edellisistä kengistä. Jotkin kengät myös ovat laatikosta otettuna kovat, ja pehmenevät selkeästi parin juoksun jälkeen.

- kengillä on rajoitettu elinikä, ja tämä on juoksijakohtainen. Vaikka esim talvijuoksukauden jälkeen kengät saattavat näyttää vielä melkein uusilta, niin välipohjan vaahto kestää vain rajoitetun määrän iskuja ennenkuin se alkaa menettää vaimennusominaisuuksia. Itse keskikokoisena (70kg) juoksijana saan peruskengistä yleensä 500-600 hyvää kilometriä ja siirrän kengät roskikseen tai puutarhatyöihin viimeistään noin 800 km kohdalla.
 
Ja konkreettisempia vinkkejä:

Hyväksihavaittuja peruskenkiä katujuoksuun:
- Puma Velocity Nitro (tosi mukava peruskenkä ja loistava pito pohjassa. rakenne vähän löysä)
- Saucony Axon ja Triumph (kimmoisa vaahto ja hyvä pito, vähän epästabiili)
- Hoka Rincon ja Mach (ok peruskenkiä. vähän eloton ja helposti hankaa jalkaholvin kohdalta)
- Asics Nimbus ja Cumulus (ryhdikäs peruskenkä, hyvä vaimennus mutta ei liian pehmeä).

Nike Pegasus ja Adidas SL myös kovasti käytössä juoksukavereilla, mutta näistä ei omakohtaista kokemusta. Testien perusteella edustavat napakampaa koulukuntaa.

Hyväksihavaittuja ostopaikkoja: Zalando (ja Lounge), RunningXpert, RunnerInn, Bergfreunde, Sportshoes, MisterRunning, Amazon.de.
 
Onko kokemusta pohkeiden tukkoisuudesta ja mahdollisesti siitä johtuvaa polven sisäsivun ärtymisestä? Kenties aloittelijan perusongelmia?

itse siis olen juoksijan irvikuva, salilla käyneenä painavahko juoksuun ja talvella kun koitti hiukan hölkkää aloitella niin ensin meni pohkeet tukkoon ja sen jälkeen alkoi polvet ärtyä.

Hommasin Foot Balance pohjalliset pronaatiotuettuna, auttoi vähitellen pohkeisiin mutta saattoi olla että pohkeiden voimistuttua ongelma siirtyi polviin.

Nyt löytyi tehokas pohkeen hieronta tapa, hierotapalloa kun upottaa sinne niin kyllä tuntuu ja voi olla että polven oireilukin helpotti. Toivottavasti polvikivut siis kireän pohkeen takia eikä kuluman tms.

Eli varmaan parempi runttailla pohkeita auki ja jättää hölkkä joksikin aikaa pois, ja ehkä tuetut vaimennetut kengät kesäksi.
 
Tää menee ehkä tasolle itsestäänselvyydet, tai sitten ei, mutta vinkkaisin myös kiinnittämään huomiota sukkiin. Itsellä ainakin homman miellyttävyys nousee isosti kun on kunnon sukat jalassa, joten kannattaa hankkia niitäkin muutama pari eikä juoksennella ”tavallisissa sukissa”. Itsellä on kaapissa muutamia erilaisia urheilusukkia eri tarpeeseen ja lämpötiloihin, sekä muutamat juoksusukat, ja kyllä nuo juoksusukat on omaan makuun lenkkeilyyn parhaat.
 
Onko kokemusta pohkeiden tukkoisuudesta ja mahdollisesti siitä johtuvaa polven sisäsivun ärtymisestä? Kenties aloittelijan perusongelmia?

itse siis olen juoksijan irvikuva, salilla käyneenä painavahko juoksuun ja talvella kun koitti hiukan hölkkää aloitella niin ensin meni pohkeet tukkoon ja sen jälkeen alkoi polvet ärtyä.

Hommasin Foot Balance pohjalliset pronaatiotuettuna, auttoi vähitellen pohkeisiin mutta saattoi olla että pohkeiden voimistuttua ongelma siirtyi polviin.

Nyt löytyi tehokas pohkeen hieronta tapa, hierotapalloa kun upottaa sinne niin kyllä tuntuu ja voi olla että polven oireilukin helpotti. Toivottavasti polvikivut siis kireän pohkeen takia eikä kuluman tms.

Eli varmaan parempi runttailla pohkeita auki ja jättää hölkkä joksikin aikaa pois, ja ehkä tuetut vaimennetut kengät kesäksi.

Erilaiset jalkakivut tuntuu valitettavasti ”kuuluvan” lajiin. Osa menee itsellään pois ja osa vaatii ammattiapua. Tärkeintä on ymmärtääkseni nostaa kuormaa hitaasti ja maltilla, jotta keho tottuu juoksemiseen. Jalkojen tukilihasten vahvistaminen löytyy myös aina suosituksista ja niitä fysioterapiassa on minulle sekä muille juoksukivuista kärsiville tutuille määrätty. Uskoisin, että sinullekin parhaan arvion oireen syistä antaisi joku juoksemisen päälle ymmärtävä fyssari tai viimekädessä ortopedi.

Mulla leikattiin viime kesänä polvi, joka ei juoksussa oireillut, mutta monessa muussa lajissa kyllä. Tuosta vammasta aiheutui erittäin voimakasta kipua polven sisäpuolelle nivelen kohdalle. Silloin tuli luettua kaikenlaista tuosta vammasta, mutta melkein kaikki oli nettimutuilua. Tuolloin mutuiluista jäi mieleen, että vahva holvikaaren tuki tai pronaatiotuki saattaa kohdistaa turhaa rasitusta polven sisäsyrjään, kun isku ei vaimene jalan kiertoliikkeen kautta. En tiedä onko väitteelle tutkimusnäyttöä.

Jos kipu on jatkuva, niin selvittäisin ammattilaisen kanssa mistä kipu johtuu. Minullakin vasta magneettikuvasta selvisi kivun todennäköinen syy, vaikka useampi fyssari ja lääkäri väänteli jalkaa. Jälkiviisaana on helppo todeta, että sinne ortopedille olisi pitänyt mennä jo vuotta aiemmin… ehkä kulumaakin olisi ehtinyt tulla vähemmän.
 
Mikä on, kun lenkkikenkäni tuppaa 1. kulumaan rikki akillesjänteen kohdalta? Ei tarvi karkeasti kuin noin 150-250 km käyttää kävellen ja juosten, niin useamman kerran käynyt noin. Alkaa tuossa vaiheessa olla jo aika käyttökelvottomat, kun hankaa niin pahasti ja nopeasti rakon, vaikka kengät muuten ei pahemmin uudelle häpeä. Mielestäni koko on suht ok, ehkä pikemminkin väljä kuin toisinpäin. En tykkää hirveän tiukoista kengistä tai vetää nauhoja kireälle. Voisko siinä kuitenkin olla syy? Ei kyllä missään nimessä yhtään hölsky jalassa, eli en suinkaan niin reiluja kokoja käytä

Voisiko tuollaiset kengät vielä pelastaa jotenkin?
 
Voi, olen korjauttanut muutamat lenkkikengät räätälillä, joka on neulonut nahkapaikan kantapäähän. Mitä aiemmin korjaa, sen parempi, koska tuosta paikasta katoaa ne pehmusteet nopeaa. Nahkapalan voi laittaa jo uutena, se kestää kengän iän ja yli, vaikka pitäisi kenkiä löysällä.

Mitä kenkiin tulee, niin kannattaa lukea netin arvosteluja. Esim. RunRepeat tekee dremelin tarkkaa analyysiä, miten kengän kangas kestää.
 
Hyvä vinkki. Ehdin ajatella samaa. Kumpi nahan puoli - kiilto- vai mokkapuoli - tulee eteenpäin eli jännettä vasten? Voisin itse yrittää korjausta. Mietin, että pysyisiköhän kontaktiliimalla? Jos jaksat vaivautua, niin näkisin oikein mielelläni kuvat korjauksista malliksi.
 
Mikä on, kun lenkkikenkäni tuppaa 1. kulumaan rikki akillesjänteen kohdalta? Ei tarvi karkeasti kuin noin 150-250 km käyttää kävellen ja juosten, niin useamman kerran käynyt noin. Alkaa tuossa vaiheessa olla jo aika käyttökelvottomat, kun hankaa niin pahasti ja nopeasti rakon, vaikka kengät muuten ei pahemmin uudelle häpeä. Mielestäni koko on suht ok, ehkä pikemminkin väljä kuin toisinpäin. En tykkää hirveän tiukoista kengistä tai vetää nauhoja kireälle. Voisko siinä kuitenkin olla syy? Ei kyllä missään nimessä yhtään hölsky jalassa, eli en suinkaan niin reiluja kokoja käytä

Voisiko tuollaiset kengät vielä pelastaa jotenkin?

Joskus takavuosina sain samanlaista jälkeä aikaan kosteilla/märillä puuvillasukilla. Jos ei jo ole käytössä, niin kannattaa siirtyä keinokuituisiin sukkiin. Juoksussa etenkin kannattaa suosia ohuita ja sileitä ’teknisiä’ sukkia.
 
Kiitos vinkistä. Tätä osittain epäilinkin. Mulla on semmoset perinteiset, vähän karkean tuntuiset tennissukat, oisko puuvillaa suurelta osin, jotka kehittää paljon semmoisia rouhivia, kovia nukkapalloja pintaansa.
 
Hyvä vinkki. Ehdin ajatella samaa. Kumpi nahan puoli - kiilto- vai mokkapuoli - tulee eteenpäin eli jännettä vasten? Voisin itse yrittää korjausta. Mietin, että pysyisiköhän kontaktiliimalla? Jos jaksat vaivautua, niin näkisin oikein mielelläni kuvat korjauksista malliksi.
Paikka ei pysy pelkällä liimalla, pitää neuloa. Omalla räätälillä oli liimattavia paikkoja mutta sanoi heti, että ne tulee irtoamaan ensimmäisellä kilometrillä. Ne ovat tarkoittu lähinnä nahkakenkiin, missä kova pinta, ei juoksukenkiin.

Tällä hetkellä ei ole yhtäkään korjattua kenkää käytössä, ne vaihtuvat niin tiheään, kun parissa kuukaudessa pohjat on loppu.
Harmi, ettei tullut otettua kuvaa korjauksista, ne oli tosin hyvin tehty. Muut urheilijat luulivat, että tehtaan tekemät.

Sukalla ei ole vaikutusta kulumiseen, vaan kenkien materiaali on liian halvalla tehty. Suosittelen räätäliä, jos kengistä haluaa hyvät, toi on hyvin tuttu korjaus heille.
 
Muistatko mitä yhden parin korjaus yleensä maksanut, noin? Ja muistatko sen nahan asentoa, kumpi puoli jalkaan päin, jos koitan itse askarrella?
 
20-30 €, niissä pienräätäleissä (Keski-Suomessa), jotka toimivat kauppakeskusten auloissa. Työ on pieni ja nopea tehdä.
 
Mulla menee myös samalla tavalla kengät rikki. Ja nimenomaan aina oikean jalan kengästä. Hyvä vinkki tuo puuvillasukkien vaihtaminen toisiin.
Nastalenkkareihin kävin laitattamassa suutarilla nahkapaikan, mutta muuten on yleensä menneet kengät vaihtoon.
 
20-30 €, niissä pienräätäleissä (Keski-Suomessa), jotka toimivat kauppakeskusten auloissa. Työ on pieni ja nopea tehdä.

Tää on vähän siinä ja siinä kannattaako työ teettää, jos on maksanut kengistä 40-50€, kuten itse kuvan Adduista Outlet Storesta, vaikka normaalihinta kalliimpi onkin.
 
Ajattelin herätellä muutaman vuoden jälkeen taas juoksuharrastusta.
Kengät pitäisi ostaa.

Aiemmin oli käytössä Skechersin Gorun 3 ja 4 joista kyllä tykkäsin kun ovat erittäin joustavat pohjaltaan ja rungoltaan ja antavat itse jalkojenkin tukilihasten tehdä töitä.

Eli siis ei täysin paljasjalkakengätkään ole haussa, mutta ei kiitos mitään jäykkäpohjaisia ja runkoisia "hyvin tukevia" joita suurin osa tuntuu olevan.

Suosituksia?
 
Itsellä parhaat kengät tähän mennessä ollut Asics gel-excite 8. Tarpeeksi matala kanta, kun yritän juoksua ohjata enemmän päkiälle kuin kantapäälle. Wave Kizuna 3 ollut pettymys jäykkyyden ja korkean kannan vuoksi. Sen verran tuore juoksija olen että on vielä hieman kokeiluasteella kenkien malli.
 
Mulla meni noi Kizuna 3:t rikki pikkuvarpaiden kohdalta n. 200km jälkeen, ja myös kantapään kohdalla on isot reiät kuten tuossa @Azaloom kuvassa yllä. Oli vielä ekat juoksukengät jotka ostin harrastuksen aloittamisen jälkeen ja XXL:n jalka-analysaattorin suositus, mutta pettymys oli kova. Toki tuohon voi vaikuttaa se, että revin kenkiä liian väkivaltaisesti jaloista pois.

Tänään testasin Adidas Response IG1417 kenkiä lenkillä ja vaikuttivat tosi hyviltä. Tiedän kyllä että Asicsen esim. GT-1000 tai Nimbus olisi tosi hyviä malleja, mutta kokeilen nyt aloittelijana että millaisia nuo budjettikengät on, kun kengät ei enää kestä sitä paria vuotta kuten aiemmin kun kilsoja alkaa kertyä.
 
Tuo kyllä harmittaa kun kengät ei kestä. Tätä kokenut muiden kenkien osalta, mutta minulla on nyt 360km takana Kizuna 3:lla ja ovat ihan ehyet. Kyllä ne menee harjoittelussa, mutta pidemmille lenkeille en niillä mielellään lähde. Asicseilla takana matkaa jo kohta 600km, niin niille tulee korvaajien hankinta jossain välissä.
 
Voiko droppiin luottaa lainkaan juoksutuntuman osalta specsinä? On tuommoset paremman vaahdon kengät ekaa kertaa ja pari milliä isompi droppi kuin vanhoissa tuntuu paljon pehmeämmän kannan takia lähes 0mm dropin kengältä(4mm--->6mm kyseessä). Tykkään kyllä kengistä, ei siinä mitään, mutta tullut varmaan pitkään blokattua vaihtoehtoja turhaan rinnalta pois, kun aiemmin käytössä olleet 10mm dropin kengät tuntuivat vähän tönköiltä muuhun kuin ihan hölkkään. Vaikuttaa aivan turhalta tiedolta myynti- ja arvostelusivuilla.
 
Tekisi mieli juoksuliiviä. Onko suosituksia jos tarpeina olisi lähinnä ison kännykän ja avaimien mukana kantaminen? Lisäksi toisinaan mukana takki, pyyhe ja juomapullo. Suurin haaste tuntuu olevan löytää riittävän isoilla taskuilla oleva liivi, jotta noin 170 x 90 x 10 mm kokoinen luuri mahtuisi mukaan.
 
Ootko juoksuvöitä miettiny? Pyyhkeen ja takin koko toki rajoittaa.

Salomonin Adv Skin liiveissä on ainakin osassa vetoketjutasku edessä. Itellä 12 litran malli, jonka taskuun menee 160mm x 75mm x 10mm puhelin helposti. Käy kokeilemassa liikkeissä jos lähistöltä löytyy? Eteen saa lötköpullon tai pari ja selkäpuolen taskuun menee mukavasti muut rojut.

Nyt sain parannettua ½ maran aikaa 2.19->2.09. 10km jaksoin painaa 5.40 tahtia mutta sitten alkoi sykkeet painaa ja kone hyytyi täysin, jostain 8km kohdilta sykkeet oli jo nousseet 183 :D Jännää on että en ollut varsinaisesti hengästynyt (no totta vitussa olin hengästynyt) vaan jotenkin ne energiat vaan suli johonkin. Mitä suosittelisitte että alkaisin treenauttamaan juoksussa seuraavaksi, kun tavoite olisi päästä alle 2h? Nyt penikoiden takia tuli noin 7vko:n aikana juostua lähinnä kerran viikossa "intervalli" juoksuja, niissä nousi aina metrimäärä esim 8x400-->5x800 ja lepo juosten saman verran tai puolet mitä meni nopeaan juoksuun. Kuitenkin nuokin lenkit venyivät lopulta yli 10km pituisiksi ja vika "ladder" intervalli oli mulla 15km aikaan 1.31 kun päätin vielä löntystellä kevyesti hölkäten pari kilsaa extraa.

Jos jalat alkaisi kestämään niin ehkä 1x pitkä rauhallinen lenkki ja 1x vaikka tuollainen intervalli viikossa?
 
Tuli vedettyä eilen kaverin kanssa Yli-Luosto - Pyhä väli. 46km & 8h27min taukoineen. Reitti on suurelta osin todella teknistä ja hidasta. Eka yli 30km suoritus itselle ja kaikin puolin onnistunut reissu. :tup:

Yli-Luostolla.
IMG20240907104937.jpg

Ukko-Luoston maisematuvan paikkeilta näkymä taaksepäin Yli-Luostolle.
IMG20240907123956.jpg

Ukko-Luoston huipulta näkymä loppureitille. Kaukana näkyy Pyhän kuru(t) hienosti.
IMG20240907125114.jpg

Ukko-Luosto jonku vaaran päältä.
IMG20240907162121.jpg

Pyhä alkoi lähenemään.
IMG20240907162948.jpg

Vielä tsekkaus taaksepäin Ukko-Luoston suuntaan.
IMG20240907163001.jpg
 
Mitä suosittelisitte että alkaisin treenauttamaan juoksussa seuraavaksi, kun tavoite olisi päästä alle 2h?
Penikkatauti kuriin ja paljon matalan intensiteetin treeniä ja nousumetrejä. Itellä meni tällä treenimäärällä elokuussa puolikas 1:59:24 yksin juostessa. Ei ollu tarkotus kokeilla ennätystä, mutta kulki niin hyvin ettei viittiny jättää kokeilematta. Oon tänä vuonna pyrkiny pitämään sykkeet 140-150 lenkkeillessä ja tuntuu että peruskunto on kehittynyt hyvin. Cooper vain 2700m viime viikolla.
 
Liitteet

  • Screenshot_2024-09-09-01-58-19-65_d9aa206de00b4b7c29deeb8e9ccbd9e7.jpg
    Screenshot_2024-09-09-01-58-19-65_d9aa206de00b4b7c29deeb8e9ccbd9e7.jpg
    165,4 KB · Luettu: 44
  • Screenshot_2024-09-09-08-56-31-99_d9aa206de00b4b7c29deeb8e9ccbd9e7.jpg
    Screenshot_2024-09-09-08-56-31-99_d9aa206de00b4b7c29deeb8e9ccbd9e7.jpg
    101,2 KB · Luettu: 46
  • Screenshot_2024-09-09-08-56-43-64_d9aa206de00b4b7c29deeb8e9ccbd9e7.jpg
    Screenshot_2024-09-09-08-56-43-64_d9aa206de00b4b7c29deeb8e9ccbd9e7.jpg
    94,4 KB · Luettu: 37
Penikkatauti kuriin ja paljon matalan intensiteetin treeniä ja nousumetrejä. Itellä meni tällä treenimäärällä elokuussa puolikas 1:59:24 yksin juostessa. Ei ollu tarkotus kokeilla ennätystä, mutta kulki niin hyvin ettei viittiny jättää kokeilematta. Oon tänä vuonna pyrkiny pitämään sykkeet 140-150 lenkkeillessä ja tuntuu että peruskunto on kehittynyt hyvin. Cooper vain 2700m viime viikolla.
Täytyy varmaan kyllä alkaa vetämään näitä zone 2 settejä kun niitä ihan joka tuutista markkinoidaan :D Voisin investoida sykevyöhön sillä en usko että tuo rannesyke on noin tarkkaan treenaamiseen enää hirveän tarkka.
 
En tiedä miten Garminin sovellus/kello on omat alueet arponu. Tuo 140-150 on semmonen mukava alue, vähän hengästyy muttei kuitenkaan erityisen raskasta ole. En mä koko ajan kelloa vilkuile kun kyllä sopivan syketason suunnilleen tuntee.
 
Liitteet

  • Screenshot_2024-09-09-12-09-19-82_d9aa206de00b4b7c29deeb8e9ccbd9e7.jpg
    Screenshot_2024-09-09-12-09-19-82_d9aa206de00b4b7c29deeb8e9ccbd9e7.jpg
    105,6 KB · Luettu: 47
En tiedä miten Garminin sovellus/kello on omat alueet arponu. Tuo 140-150 on semmonen mukava alue, vähän hengästyy muttei kuitenkaan erityisen raskasta ole. En mä koko ajan kelloa vilkuile kun kyllä sopivan syketason suunnilleen tuntee.
Kello laskee vissiin alueet sun maksimisykkeen perusteella. Luotettavimman tiedon saisi kun kävisi tekemässä jossain ammattilaisella sen jonkun kynnystestin missä sulta otetaan juoksumatolla kaikki irti ja mittaillaan verestä laktaatteja ym.

Juoksuaikaa saisi kyllä hyvin parannettua kun nyt saisin pudoteltua painoa vielä ainakin 8kg. Muistan kun 68kg parikymppisenä treenasin kisoihin (ei juoksu) treenaamalla pari kertaa viikossa juoksemalla - silloin meni aina 10km johonkin 55min tuntumaan ja se oli kevyt lenkki :D Nyt on sellainen 86-88kg keskimääräinen paino, riippuen vähän onko stressiä.
 
Tuo 8kg painon pudotus tuo jo aika ison vaikutuksen kisan aikaan. Itse olen kokeillut noita Garmin coach ohjelmia ja niissä nuo juoksumatkat ei ole huiman pitkiä. 3-4 treeniä viikkoon ja parin viikon väklein pitkä viikonloppulenkki.
Nyt on tosin menossa 5km harjoitusohjelma, kun ajattelin kokeilla auttaako se saamaan nopeutta ja samalla kasvattaa kuntoa että voisi pidentää matkaa ensi kesään.

Keväällä puolikas meni 2:18 aikaan ja nyt viikko sitten 2:10. Ensi keväänä jos saisi sen alle 2h niin voisi miettiä sitten kokonaiselle harjoittelua ja kohti 4h alitusta sillä matkalla (jos se onnistuis ennen kuin 50v on mittarissa)

Oma tausta on muissa lajjeissa ja muutama vuosi kun kuntoa on tullut tiputettua ihan urakalla, niin nyt on tehtävä paljon töitä.
 
Tajusin taannoin luistimia ostaessa että mulla on oikeasti aika leveä jalka, kun markkinoilta löytyvä levein/tilavin luistinmalli oli juuri ja juuri tarpeeksi leveä. Tässä kun tänä kesänä on pidentänyt lenkkejä sinne 10km nurkille niin tavan Asics Nimbusit alkaa hiertämään päkiän takaa holvikaareen rakkoa. Samalla kohdalla kengästä vastinparina löytyy kulunut pohjallisen reuna joka raapii ihon rikki. Leveämpää kenkämallia etsimään siis.

Tuli vaan tenkkapoo kun näissä tavallista leveämmissä malleissa on kyllä todella huono saatavuus varsinkin kivijaloissa. Testasin XXL:ssä kolmet eri Hokat widenä ja olivat vielä kapeamman tuntuiset sisäsyrjältäkantapään puolelta kuin nuo perus lestillä olevat Asicsit :confused: Paikallisessa Budget sportissa ja Intersportissa hyllysaatavuus verkkokauppojen perusteella 0. Stadiumin verkkokaupasta näyttäisi puolestaan saavan useampaa mielenkiintoista mallia, mutta ei ainakaan vielä huvita laittaa tulemaan reilulla tonnilla lenkkareita joista pitää yhden parin ja palauttaa loput. Onneksi ainakin eri värejä on saatavilla runsaasti.. :D

2024_09_09_12_21_47_Finland_B2C.png

Onko täällä kellään kokemuksia miten esim. Asicsilla tai New Balancella normaali vs. wide vs. extra wide suhteutuu keskenään leveyden suhteessa? Onko pohja oikeasti leveämpi vai vaan päällinen tilavampi?
 
Nyt sain parannettua ½ maran aikaa 2.19->2.09. 10km jaksoin painaa 5.40 tahtia mutta sitten alkoi sykkeet painaa ja kone hyytyi täysin, jostain 8km kohdilta sykkeet oli jo nousseet 183 :D Jännää on että en ollut varsinaisesti hengästynyt (no totta vitussa olin hengästynyt) vaan jotenkin ne energiat vaan suli johonkin. Mitä suosittelisitte että alkaisin treenauttamaan juoksussa seuraavaksi, kun tavoite olisi päästä alle 2h? Nyt penikoiden takia tuli noin 7vko:n aikana juostua lähinnä kerran viikossa "intervalli" juoksuja, niissä nousi aina metrimäärä esim 8x400-->5x800 ja lepo juosten saman verran tai puolet mitä meni nopeaan juoksuun. Kuitenkin nuokin lenkit venyivät lopulta yli 10km pituisiksi ja vika "ladder" intervalli oli mulla 15km aikaan 1.31 kun päätin vielä löntystellä kevyesti hölkäten pari kilsaa extraa.

Jos jalat alkaisi kestämään niin ehkä 1x pitkä rauhallinen lenkki ja 1x vaikka tuollainen intervalli viikossa?

Itse olen tykännyt zone 2 treenien lisäksi tehdä kerta viikkoon 3-5x2km maksimikestävyyden alapuolella olevia vetoja. Niillä tuli vauhtia helposti lisää. Muutamassa kuukaudessa sain 2:03 puolimaran parannettua 1:53 tasolle. Tosin paras aika toistaiseksi on tullut sillä, että tein vaihteluna 45min (plus lämmittely ja jäähdyttely) lähes kisavauhtisia juoksulenkkejä. En kuitenkaan usko, että tuo oli sen parempi kuin nuo kynnysvedot, enemmänkin vain juoksumäärän vaikutus kertautuu. Oma mielipide on, että kaksi tuntia alittuu jo pelkästään sillä, että käy säännöllisesti juoksemassa.
 
Kiitos! Samaa mieltä. Mulla on pari kuukautta aikaa seuraavaan rykäisyyn ja haluan maksimoida hyödyt, nyt kaikki on kiinni lähinnä penikoiden kunnosta sillä muuten olisin jo juossut reilusti enemmän. Netistä löytyi hyvin materiaalia ja toimivaa ilmeisesti olisi just 1x pitkä zone 2 ja 1x vauhtitreeni (oli se sitten vauhtileikkia, intervallia, ym.)
 
Onko veikkauksia mistä penikkatauti vois johtua?
 
Noh muistan kauan sitten kun vähän samanpainoisena aloin treenien ohella juoksemaan aktiivisesti niin se iski. Kun olin joku 68kg potkunyrkkeilijä melkein 20kg laihempana niin ei koskaan ollut ongelmia. Että veikkaan että painonpudotus auttaisi paljon vaivaan, myöskin olen aloittanut päivittäisen 10k askelta -tavoitteen, se on auttanut paljon! Logiikkakin on hyvin ymmärrettävä sillä kärjistetysti 0k askelta arjessa, kerran-kaksi viikossa tapahtuvaan 10k askeleen juoksuun on valtava kuormituspiikki.

Sain myös hyviä vinkkejä juoksukaverilta että tulisi vahvistaa syviä lihaksia pohje/sääri akselilta ja tämä tapahtuisi polven koukistuessa tapahtuvasta pohkeen aktivoimisesta, eli jalkapäivän kaveriksi tulee noin 3x5 raskaita pohjenousuja istuen. Paino mulla on tippunut pahimmasta kesäloma-ajasta jo -5kg mutta tavoite on reilusti alle 80kg, ei tämä nykyinen tunnu mitenkään luonnolliselta painolta itselle.
 
Tajusin taannoin luistimia ostaessa että mulla on oikeasti aika leveä jalka, kun markkinoilta löytyvä levein/tilavin luistinmalli oli juuri ja juuri tarpeeksi leveä. Tässä kun tänä kesänä on pidentänyt lenkkejä sinne 10km nurkille niin tavan Asics Nimbusit alkaa hiertämään päkiän takaa holvikaareen rakkoa. Samalla kohdalla kengästä vastinparina löytyy kulunut pohjallisen reuna joka raapii ihon rikki. Leveämpää kenkämallia etsimään siis.

Tuli vaan tenkkapoo kun näissä tavallista leveämmissä malleissa on kyllä todella huono saatavuus varsinkin kivijaloissa. Testasin XXL:ssä kolmet eri Hokat widenä ja olivat vielä kapeamman tuntuiset sisäsyrjältäkantapään puolelta kuin nuo perus lestillä olevat Asicsit :confused: Paikallisessa Budget sportissa ja Intersportissa hyllysaatavuus verkkokauppojen perusteella 0. Stadiumin verkkokaupasta näyttäisi puolestaan saavan useampaa mielenkiintoista mallia, mutta ei ainakaan vielä huvita laittaa tulemaan reilulla tonnilla lenkkareita joista pitää yhden parin ja palauttaa loput. Onneksi ainakin eri värejä on saatavilla runsaasti.. :D

2024_09_09_12_21_47_Finland_B2C.png

Onko täällä kellään kokemuksia miten esim. Asicsilla tai New Balancella normaali vs. wide vs. extra wide suhteutuu keskenään leveyden suhteessa? Onko pohja oikeasti leveämpi vai vaan päällinen tilavampi?

Pohjallinen on kyllä leveämpi, mutta ainakin New Balancen 2E on ihan liian kapea omaan jalkaani, eikä extra widejä taida saada edes Suomesta. Tällä hetkellä käytössä Sauconyn Ride 15 & 17 (Wide) normilenkkeihin. Vähän vauhdikkaampiin lenkkeihin Adidas Adizero Boston 11 (Normi) ja polkuhommiin Hokan Speedgoat 5 (Wide).
 
Nyt sain parannettua ½ maran aikaa 2.19->2.09. 10km jaksoin painaa 5.40 tahtia mutta sitten alkoi sykkeet painaa ja kone hyytyi täysin, jostain 8km kohdilta sykkeet oli jo nousseet 183 :D Jännää on että en ollut varsinaisesti hengästynyt (no totta vitussa olin hengästynyt) vaan jotenkin ne energiat vaan suli johonkin. Mitä suosittelisitte että alkaisin treenauttamaan juoksussa seuraavaksi, kun tavoite olisi päästä alle 2h? Nyt penikoiden takia tuli noin 7vko:n aikana juostua lähinnä kerran viikossa "intervalli" juoksuja, niissä nousi aina metrimäärä esim 8x400-->5x800 ja lepo juosten saman verran tai puolet mitä meni nopeaan juoksuun. Kuitenkin nuokin lenkit venyivät lopulta yli 10km pituisiksi ja vika "ladder" intervalli oli mulla 15km aikaan 1.31 kun päätin vielä löntystellä kevyesti hölkäten pari kilsaa extraa.

Jos jalat alkaisi kestämään niin ehkä 1x pitkä rauhallinen lenkki ja 1x vaikka tuollainen intervalli viikossa?

Vaikea sanoa, kun en ole koskaan juossut 1/2 maraa yli 1.50. Itse käyn vain lenkillä (12 - 18km) kolme kertaa viikossa. En edes varsinaisesti ajattele juoksemista vaan ihan kaikkea muuta ja yhtäkkiä olevan vaan himassa tai lähellä sitä. Sellainen 100 kilsaa kuukaudessa jo 15 vuoden ajan. Viime vuosi lähti vähän lapasesta ja juoksin yli 1000 meripeninkulmaa. Alko lähestyy kaikenlaisia raja-arvoja, niin sekosin. Halusi yrittää/kokeilla omia kykyjä. Lopulta meni 1909km eli yli 5km päivässä. Tänä vuonna tekee tiukkaa pelkkä 1000km. Nyt kasas vasta 616, mutta varmaan sisulla vedän loput 384 tähän vajaaseen neljään kuukauteen, kun ei taida luonne antaa periksi.
Tähän päälle vielä palloilua, mutta sitten olen jättänyt lenkin väliin. Noina välipäivinä kävelyä,salia tai pyöräilyä, mutta niissä syke ei tahdo nousta sinisen yläpuolelle. Tai sitten noin kerran viikossa ihan rokulipäivä.
 
Paljon kilsoja ja aerobista muutenkin niin ei ihmekkään että kulkee! Tavallaan kerroitkin jo reseptin hyviin aikoihin ja se on juokseminen. Ihan kuin paremmaksi tappelemaan tulet tappelemalla, oheistreeni on oheistreeniä.
 
Lyhyillä (kilsa ja alle) vedoilla saa vo2 maksimia nostettua, mutta jotta siitä nousseesta maksista sitten hyötyy kunnolla pidemmissä juoksuissa pitää ottaa pidemmät vauhtikestävyysharjoittelut mukaan. Eli vaikka kympin tempot jossa juoksee kympin tai jopa pidemmän sitä puolimaravauhtia tai vähän kovempaa.
Itse 5 päivän juoksuviikossa on 4 kpl 15-20km peruskuntolenkkiä 130-140 sykkeillä ja yksi kovempi lenkki, vaikka 15km 160 keskisykkeillä. Vo2 maksia kun reenaa keväällä peruskauden jäljeen niin 10x1km intervallit on se mitä teen kerta viikkoon joku puoltoista kuukautta. Vanhana miehenä toki ei enää palaudu niinkuin nuoret orhit niin välillä pitää ottaa hyvinkin kevyitä viikkoja ja vaikka kävellä juoksun sijaan.
Tossa tyypillinen kuukausi, viime kuu jossa alussa puoliviikkoa lomalta palautumista. Keltainen juoksu ja vihreä kävely.

IMG_20240910_181903.jpg
 
Kuulostaa hyvin järkevältä treeniltä, tosin nuo matkat ja määrät on aika isoja omaan tasoon. Tietenkin tottuneempi ja nuorempi on parempi palautumaan kuin näin myöhemmällä iällä juoksua harjoitteleva.

Muoks: kirjoitusvirheitä vähemmälle
 
Viimeksi muokattu:
Tuon oikean juoksijan ylläpitotreenilistan kopioiminen on vähän sama kuin ottaisi maran me-mieheltä ohjelman. Voi melkein vähemmän juosseet kääntää, eli vihreä juoksu ja keltainen sauvakävelyä.
 
Juu, ei tuota miksikään kopioitavaksi ohjelmaksi ole tarkoitettukaan vaan jokainen tietysti reenaa lähtötason ja tavoitteiden mukaan.
Pointtina vaan se, että jos esim. tähtää puolimaraan niin siihen tarvii sitä peruskuntolenkkiä ja pohjaa rakentaa ja opettaa kroppaa pidempiin juoksuihin.
Tottakai kun aloittaa niin lyhyillä säännöllisilläkin lenkeillää kunto kasvaa selkeästi ja nopeasti monta kuukautta, mutta kun ruvetaan juoksemaan pidempiä matkoja niin ilman pohjaa niin siinää se
raja tulee nopeasti vastaan.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
255 228
Viestejä
4 437 051
Jäsenet
73 516
Uusin jäsen
starscream

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom