• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Julkisia hankintoja - menikö oikein vai vetikö hyväveli-verkosto omaan taskuun?

Onhan tuo siltä osin hieman nurinkurista että johto ajaa (johtaa) lafkan tilanteeseen jossa pakko käynnistää YT koska talous on pakkasella, ja silti korjaa siitä jonkun potin kotiin siitä huolimatta. HSL kuitenkin jo pidemmän aikaa poltellut vanhoja ylijäämiä, joten sikäli tilanteen ei olisi pitänyt olla ylläri kenellekkään yläkerrassa.

Toisaalta sitten se 110 000 jaettuna 30 hengellä ja neljälle vuodelle ei kyllä kauhean huikeat boonukset per nuppi ole, varsinkin 4 vuodelle jaksotettuna. Mutta onhan se silti eittämättä aika irvokasta nykyinen tilanne huomioiden. Arvatenkin myös niitä avaimittarien kriteerejä ei tatusti laskettu uudelleen v -24 & 25 kun henkilökunnalta jäi poonukset saamatta.... Rules for thee, jne.
Töissä on bonusjärjestelmä, se tulee historian mukaan, ja yleensä se on ihan sopimusperusteinen. Jos tänä vuonna alkaa firman talous kyykkää, niin ne on silti maksettava. YT:t voi myös tulla, koska ei ole tarvetta enää työvoimalle tietyissä toimissa.

Ja harvoin kaikilla on täysin samallaiset bonus mittarit. Ihmiset tekee vähän erilaisilla tavoitteilla töitä.
 
Jossain pörssifirmassa kova kikkailu ei ole pidemmän päälle välttämättä mahdollista koska joku isompi omistaja ei tykkää jos joku niistää rahaa epärehellisesesti tai rajoja hipoen itselleen, mutta tällaisessa julkisessa firmassa voi tehdä mitä vaan eikä ketään kiinnosta ja ne joita kiinnostaa eivät voi tehdä asialle mitään. Eli johto tekee kaikki päätökset ja toimet vain sillä perusteella miten saavat itselleen maksimi bonukset, johdolle ei ole mitään merkitystä sillä miten firmalla oikeasti menee ja miten joukkoliikenne toimii.
 
Onko pitkäkin kokemus julkisten firmojen johdossa vai mutulla mennään?
 
Tässä on melko haiseva, ellei löyhkäävä juttu miten asiat voidaan aina järjestää.

Eli 38 työntekijää irtisanottiin, ja samaan aikaan palkitsi jodon 110 000e bonuksilla.
Ja ne herkullisemmat kohdat:

Sitten myös

2/5, vähän kehno. Mutta ei hätää, keinot keksitään:

Unohtamatta toki:

Eli nosteaan lipun hintaa niin saadaan tulostan mittari tappiin. Aika vaikea homma sinällään ja kyllä tuollaisen asian keksimisestä jo pitää palkitakkin! Ei monella olis tullut mieleen tuollainen.

Ja sitten lopuksi vielä rusinat pullasta.
Unohdit parhaan kohdan (alla). Jokseenkin hauskaa, että hallituksen PJ mielestä johdon palkitsemisen evääminen olisi koko henkilöstölle aika lamaannuttava kokemus. Eihän nuo bonukset todellisuudessa mitkään isot ole per henkilö, mutta HSL:n kyvyttömyys ratkaista sitä (omasta mielestäni) ongelmaa numero 1 on ollut hauskaa seurata. Vantaan pohjoisosasta (ABC lippu) keskustaan maksaa 4,5 € eli 24 snt/kilometri omassa tapauksessani. Jos vaikka kahdestaan menee Helsingin keskustaan, kannattaa poikkeuksetta ajaa sähköautolla julkisen liikenteen sijaan. Yksinkin julkisilla tulee mentyä vain jos on pakottava tarve nautiskella alkoholia. Hinnasta 30% pois, niin allekirjoittanut kulkisi pääasiassa julkisilla ko. matkan. Ollaan jo vahvasti kysyntä-hintakäyrän väärällä puolella, jolloin hinnannostot eivät kassapulaa korjaa.

Palkkioiden maksaminen oli viime kädessä HSL:n hallituksen harkinnan varassa. Hallituksen puheenjohtaja Mirita Saxberg (kok) perustelee palkkioiden maksamista johdonmukaisuudella.

”Jos hallitus päättäisi erillisellä harkinnalla, että tätä vuosia tehtyä työtä ei palkittaisi odotetusti, olisihan se yt-neuvottelujen jälkeen koko henkilöstölle aika lamauttava kokemus”, hän sanoo.
 
Vantaan pohjoisosasta (ABC lippu) keskustaan maksaa 4,5 € eli 24 snt/kilometri omassa tapauksessani. Jos vaikka kahdestaan menee Helsingin keskustaan, kannattaa poikkeuksetta ajaa sähköautolla julkisen liikenteen sijaan.
Jos vaan tosiaan ajaa sinne hesan keskustaan ja takas, toki. Muuten pitää maksaa myös pysäköinnistä.
 
Jos vaan tosiaan ajaa sinne hesan keskustaan ja takas, toki. Muuten pitää maksaa myös pysäköinnistä.
Menee jo hieman OT, mutta sähköautolla 50% alennus kadunvarsipysäköinnistä ja toki illat ja viikonloput maksuttomia. Toki pidemmät vierailut arkipäivisin eivät kovin hevillä kannata.
 
Irvokasta tässä on myös se, että yksi noista bonusmittareista (50k€), laitettiin uusiksi, kun määrittelyvaiheen mittarilla ei päästy niihin lukuihin, joilla saisi bonusta :mad:
50k€? eilmeisesti viittaat siihen että ilman inflaatio tarkistusta ei olisi täyttynyt.

Noista ei nyt oikein ota selvää onko alkuperäisissä mittareissa ollut mukana millanen inflaatio oletus, juttu tuo mieleen että oli millainen oli, niin ei vastannut toteutunutta. Antaa toki tilaa sille että tehty ihan oma "inftaalio" tarkistus.

Mutta ei tuosta jutusta nyt ihan selvinnyt oliko bonusten maksussa jotain mokaa vai ei. Siitä nyt jäi vähän sellalinen että jonkun mielestä olisi pitänyt jättää maksamatta koska oli YT ollut. no sen harvoin saa jättää maksamatta.
 
Olis kyllä mukava tietää että kuinka monta kertaa ns. "duunaritason" bonuksissa ja tulospalkkioissa on otettu jotain inflaatioita huomioon jos ei ole mittari täyttynyt..
 
kyvyttömyys ratkaista sitä (omasta mielestäni) ongelmaa numero 1 on ollut hauskaa seurata. Vantaan pohjoisosasta (ABC lippu) keskustaan maksaa 4,5 € eli 24 snt/kilometri omassa tapauksessani. Jos vaikka kahdestaan menee Helsingin keskustaan, kannattaa poikkeuksetta ajaa sähköautolla julkisen liikenteen sijaan. Yksinkin julkisilla tulee mentyä vain jos on pakottava tarve nautiskella alkoholia. Hinnasta 30% pois, niin allekirjoittanut kulkisi pääasiassa julkisilla ko. matkan. Ollaan jo vahvasti kysyntä-hintakäyrän väärällä puolella, jolloin hinnannostot eivät kassapulaa korjaa.

Vantaan pitäisi maksaa enemmän lipustasi.

Ykstyisautoilu on vain niin halpaa ja tehokasta, ruuhkamaksuilla sita haluttaisiin korottaa

Tosin voisi noihin lippuhin kehittää jotain dynaamista hinnottelua, mutta maanpäällisessä seutu liikenteessä ihan matkakohtaista vaikea.
 
Olis kyllä mukava tietää että kuinka monta kertaa ns. "duunaritason" bonuksissa ja tulospalkkioissa on otettu jotain inflaatioita huomioon jos ei ole mittari täyttynyt..

Riippuu bonuksista, tavoitteista, alasta, mittareista. linjalla, myynnillä jne, jos euro mittarin, niin voi olla vuositavoitteet, joten alasta riippuen inflaatiot leivottu tavoitteisiin. mutta eiköhän isossa talossa jurisiti niihin inflaatio lausekkeet laita.

Jos pidempi tavote ohjelma, euro mittarit, niin jotain indexejä.

tulospalkkioissa on otettu jotain inflaatioita huomioon jos ei ole mittari täyttynyt..
Jos lnjalla , myynnilla on euromääräinen tuotantotavoite, niin inflaatio harvoin negatiivinen, niin se lähinnä leikkaa.

Lokistiikka, liikenne, kuljetus, niin siellä perinteet nopeistakinvaihteluista kustannuksissa, energian hinta heittelyiden muodossa. Veikkaan että HSL jutussa käänteinen vaikutus voi juontaa kustannuksista, mukaanlukien polttoainelisät.

Eli jos jokin kannustin on kustannustekiä, euromääräinen, niin tälläisellä alalla energian hinta voi heitellä rajust ihan vuoden sisään.

Johto ei voi ihan vapaasti laskuttaa kuntia, jos vosi niin vosi pitää talouden tukevassa kunnossa, lippujen hintojakaan tomivajo johto ei voi optimoida ihan vapaasti.

Koronaikaan HSL tyyppisiä yhteisökätuettiin rajusti.
 
Helsingissä on niin kuuma, että Oodi-kirjaston eteen pystytettiin viilennyspiste:
Piste jäähdyttää ilmaa vesisumun ja kasvillisuuden avulla. Se voi laskea lämpötilaa jopa 10 astetta.
Sääennusteiden mukaan Helsingissä tulee olemaan tulevina kymmenenä päivänä noin kaksikymmentä astetta lämmintä. Hellerajaa ei siis olla hätyyttelemässä.
Vaikeaa sanoa, kuka oikeasti hyötyy tästä. Mitä maksoi ja saavatko helsinkiläiset verorahoille vastinetta?
Hullulta kuulostaa.
 
Helsingissä on niin kuuma, että Oodi-kirjaston eteen pystytettiin viilennyspiste:

Vaikeaa sanoa, kuka oikeasti hyötyy tästä. Mitä maksoi ja saavatko helsinkiläiset verorahoille vastinetta?
Hullulta kuulostaa.
Noita näkee kaikissa eurooppalaisissa kaupungeissa. Tokkopa tuollainen kovin paljon maksaa ja tuon uutisen mukaan taitaa olla Helsingin omistaman yhtiön maksama?
 
Noita näkee kaikissa eurooppalaisissa kaupungeissa. Tokkopa tuollainen kovin paljon maksaa ja tuon uutisen mukaan taitaa olla Helsingin omistaman yhtiön maksama?
Toki vähän turha nyt tässä enää tälle kesälle, mutta jos esim ensi kesä on kuten viime kesä oli niin toivottavasti tulee heti vapun jälkeen takaisin.
 
Helsingissä on niin kuuma, että Oodi-kirjaston eteen pystytettiin viilennyspiste:
https://www.hs.fi/helsinki/art-2000012187949.html

Vaikeaa sanoa, kuka oikeasti hyötyy tästä. Mitä maksoi ja saavatko helsinkiläiset verorahoille vastinetta?
Hullulta kuulostaa.

Lukasin linkin, eli juju ei ole että nimenomaan nyt olisi hellejaksi missä erityisen tarve jäähdytykselle.

Hanke on Helsingin innovaatio yhtiön, joka ydein aluetta on kaupunkin ympäristön kehittäminen, ilmeisesti kokeiluun vauhdittanut euroopan kovat helteet,kuivuus. Vaikka meillä ei ole tulossa kesän kuumpimpia hetkiä, mutta eiköhän meillä parinkymmennen asteen aurinkoiset kelit jotain kerro tomivuudesta.

Toki elokuiset kelit , lyhyt testijakso ei aseta rakennelmaa teknisesti koville. Mutta toivottavasti kertoo jotain siitä jäähdytysvaikutuksesta, käytettävyydestä.
 
Olisiko meno kirjastoon sisälle paras tapa viilentää itsensä, jos oikein ahdistaa? Talvella siellä ainakin lämmittelevät kaikenlaiset joutomiehet.
Jos Helsingillä on rahaa, niin ei kun lisää noita pisteitä ensi vuodeksi.
 
Jos Helsingillä on rahaa, niin ei kun lisää noita pisteitä ensi vuodeksi.
Ehdottomasti! Aivan samaa mieltä. Kuumalla kelillä tuollaisista tykkää erityisesti lapset, ja kyllä se aikuisellekin kelpaa kun puistopicnikillä voi ottaa pikku viilentävät. Ja jospa Hesan esimerkillä noita alkais tulla muuallekkin.
 
Valtioriippuvainen ihminen haluaa, että muut veronmaksajat rakentavat kaikenlaista kivaa. Rahaa on, sanoi eräskin demari.

Jos halutaan suojella ihmisiä, pitää lisätä lämpöä.
Liika lämpö ei silti ole Suomessa suuri ongelma. Se aiheuttaa vuosittain 200–300 kuolemaa. Vaarassa ovat erityisesti vanhukset, joille nestehukka ja lämpöhalvaus yhdessä perussairauden kanssa voivat koitua kohtaloksi.
Kylmyys sen sijaan aiheuttaa yli kolmentuhannen suomalaisen kuoleman vuodessa. Myös maailman mitassa kylmyys tappaa selvästi enemmän kuin kuumuus. Siihen ei tarvita paukkupakkasia.
Suomalaisiakin kuolee eniten tavanomaisilla talvisäillä. Kuolleisuus on täällä alimmillaan, kun ulkoilman lämpötila on 14 astetta. Ilman kylmeneminen nostaa verenpainetta ja lisää sitä kautta sydäninfarktin, aivoverenvuodon ja äkkikuoleman riskiä.
 
Valtioriippuvainen ihminen haluaa, että muut veronmaksajat rakentavat kaikenlaista kivaa. Rahaa on, sanoi eräskin demari.
Siis ylipäänsähän kaupunkien&kuntien homma on järjestää asukkailleen myös kaikkea pikkukivaa. Hyvänä esimerkkinä tosiaan tuollainen pikkujuttu kun tihkusuihkut helteillä. Helsingin talous on varsin hyvässä kunnossa vrt. monet muut. Mutta Hesa onkin pitkään ollut kok-vihreät linjoilla, ja se näkyy tosiaan vaikka siinä että kaupungin talous on kunnossa, ja tuollaisiin pikkukivoihinkin on varaa.
 
Eipä tommonen puinen vesisumutinviritys paljoa maksa, käsittääkseni eu:lta tulee vielä 2/3 rahoitus tuohon. Muistan nähneeni vastaavan Portugalissa jo joskus vuonna 2006.

Kyllä minun mielestä viikon ehdoton helmi löytyy julkiselta puolelta HSL:n Mirita Saxberg (kok) puolustuspuhe johdon bonuksille neljä viikkoa yt:n jälkeen. En tiedä mitenkä helvetin vieraantunut pitää olla oikeista töistä, että väittää valtakunnan lehdessä kaikkien firman duunareiden oikein LAMAANTUVAN, jos johtoa ei palkita, siitä ettei tavoitteita saavuteta. Ollaan kyllä jossain kokoomuslaisuuden ytimessä, kun verorahoja saa jakaa omasta perseestä revityillä perusteilla mahdollisimman törkeään aikaan rajattuna vain ja ainostaan johtohenkilöille. HSL:n hinnat nousee joka vuosi, samalla kun kävijämäärät laskee ja vuorot harvenee, niin en tiedä millä helvetin perusteilla noita bonuksia edes jaetaan. Ymmärtäisin jos siellä olisi joku oikeasti keksinyt pyörän uudelleen ja saanut järjestettyä pks-seuduille asiakkaille maksuttoman joukkoliikenteen, missä kuskien työolot on kunnossa, minkä rahoitus tulee jostakin kalevalan sammosta ja joka jättää toimivuudessaan Wienin joukkoliikenteen varjoonsa.

Kysyisin melkein, että kuinka suuren ja hyvinpalkatun johdon tarvitsee firma, mikä käytännössä on monopoli asemassa ja saa reilusti julkista rahoitusta vuosittain?
 
Käsittääkseni kanssa julkinen liikenne on varsin huono ja kallis, ei mitenkään sillä tasolla että johto ansaitsisi penniäkään bonuksia. Ennemmin sillä tasolla että koko johto ansaitsisi monon kuvan takapuoleen.
 
Kysyisin melkein, että kuinka suuren ja hyvinpalkatun johdon tarvitsee firma, mikä käytännössä on monopoli asemassa ja saa reilusti julkista rahoitusta vuosittain?

HSL toimintamenot luokkaa miljardi, omia työntekijöitä nelisen sataa, en tiedä miten plajon asiointuntijoita, miten paljon käytetään ulkopuolista asiantuntijoita.

Monopoli asema, julkisenpuolen toimiminen ei mitenkään poista osaavan johdon tarvetta.

En tiedä mikä esim HSL tjn kiinteä palkka, googletellun mukaan kannustin osuus oli 1300 euroon asti. Ilmeisesti jäi vajaaksi. Nyt voimassa olevassa mallissa perus palkka yli 10 000 alle 15 000 ja mahdollinen bonus 20% asti.

Nuo siis jostain uutisrippeistä napattu. nopeasti ei osunut silmään paljonko esim tomitusjohtajan palkka oli edellisellä kaudella.

Se onko joku 14 000€ kuussa tuosta tehtävästä paljon vai vähän, riippuu vähän siitä onko vain joku nimimies vai Johtaja. Julkisenpuolen yhtioiden johtotehtävät ovat haastavia.
 
Käsittääkseni kanssa julkinen liikenne on varsin huono ja kallis, ei mitenkään sillä tasolla että johto ansaitsisi penniäkään bonuksia. Ennemmin sillä tasolla että koko johto ansaitsisi monon kuvan takapuoleen.
HSL joutuu toimiin poliittisen ohjauksen alla, omistajien poliittisten päätösten touteuttajana. Länsimetro, pikaratikka , Kuurunuvuorensilta jne. niin ne on isoja kuvia, missä joukkoliikenne on yksi väline. Infrahankkeet Iinvestoinnit) ei toki suoraan näy investointeina HSL tilinpidossa. (maksaa käytöstä)

Ja ei kai sitä metro tai muuta raide liikennettä nyt huonoksi voi sanoa, ja kumipyörä liikennenekkin toimii.
 
Viimeksi muokattu:
Sinänsä HSL:n kuralla oleva talous ei kyllä ole täysin laitoksen oman johdon harteilla, vaan suurin syyttävä sormi osoittaa ihan HSL-alueen kuntapäättäjien suuntaan.

HSL:llä on skitofreeninen tavoite että min 50% menoista pitäisi kattaa lipputuloilla, mutta HSL:llä itse ei käytännössä ole mitään sanavaltaa siihen, millaisia liikenne-investointeja alueella tehdään, vaan sen päättävät kunnat itse.

Eli kun kunnat päättävät, että halutaan länsimetroa, kehärataa, pikaratikkaa, kruunuvuorisiltoja, vantaa-ratikkaa ymv, niin yhtäkään näitä päätöksistä ei ole tehty siltä pohjalta "parantaako tämä HSL:n lipputuloja?". Ja vaikka HSL itse olisi sitä mieltä että "paska juttu, talous kaatuu", niin käytännössä se ei yksin pystyisi tuollaisia hankkeita torppaamaan.

Oman mausteensa tähän soppaan tuo HSL:n perussopimuksen infrakorvausjärjestelmä, jossa HSL maksaa "vuokraa" kaikista ylläolevan kaltaisista uudesta liikenne-infrastruktuurin käytöstä maailman tappiin asti siitä hetkestä alkaen kun se otettu käyttöön. Ei siis siihen asti kunnes hankinta kuoltetettu tmv, vaan ikuisesti. Ja rahat menee samaan laariin - eli kunnalle - joka päättänyt että tällainen megaliikennevirveliprojekti muuten sitten rakennetaan. Eli mitä enemmän tietyllä kunnalla on uutta schaibaa, sen suurempi suhteellinen osuus HSL:n lipputuloista käytännössä kanavoituu juuri sille kunnalle.

Muistaakseni ilman näitä 15v jatkukuneita kasvavia infrakorvaushärdellejä HSL:n muut perusmenot olisi about samalla tasolla kuin organisaation alkuvuosina, ja viime vuosien kasvu (sekä sitä myötä nousseet lippujen hinnat) selittyy suurimmaksi osaksi nimenomaan noilla nousseilla infravuokrakuluilla.

Jotenkin tää pitäisi saada niin että jos HSL:n pitäisi olla vastuutettu alueen liikennejärjestelmän tuloksellisuudesta niin sitten sitä myös kehitetään siitä näkökulmasta ensisijaisesti. Tämä ei tietenkään kaupunki/liikennepoliittisesti ole aina se paras päätäntätapa kokonaisuutta tarkastellen, mutta silloin pitäisi keskustella siitä miten esim. sen länsimetron tai vantaa-ratikan kunnille mahdollistamat lisääntyneet maa-alue-omistusten tuotot kanavoidaan sen uuden liikenne-infran rahoittamiseen, eikä niin että sitä perusinfrastruktuuria maksatetaan (ja sitten vielä vähän päälle) sitä rahalarista, jonka pitäisi käyttää yksinomaan sen liikenteen operointiin.
 
Tässä mennään korruptiossa ja törkeydessä jo ihan omille leveleille. On ne vihreät aika vekkuleita, 290 000 € verorahoja omaan taskuun. Maksumuurin takana ikävästi kyllä tuo juttu.

Ensinnäkin hyvinvointialue on hyvinvointialue jonka tehtävä lienee järjestää terveydenhuolto. Mihin tarvitsee viestintäkonsultaatiota noin järjettömillä summilla? Eikö nämä rahat olisi voinut laittaa vaikka sairaiden ihmisten hoitoon?
 
Vastaperustettu kummin kaiman firma tuottajana ja hankinta nipin napin alle kilpailutusrajan?

Hajaantukaa, ei täällä mitään nähtävää. Vai miten se menikään? "Ikävää, kun kaivelette tällaisia" :)

Tämäkin toisin lienee juuri sellainen paperilla tarpeeksiOK asia josta on käytännössä mahdotonta saada ketään tuomiolle tai muuten vastuuseen.
 
Eikös se ole vihreiden edustajan PUOLISO, jolta palvelua ostetaan, eikä mikään kaukosukulainen.

Parempaa korruptiota tm
 
Eikös se ole vihreiden edustajan PUOLISO, jolta palvelua ostetaan, eikä mikään kaukosukulainen.

Parempaa korruptiota tm
YLE tuskin tästä mitään uutisoi, mutta mielestäni tämä pitäisi olla a studiossa niin että hopsu voisi tulla kertomaan ja avaamaan tämän keissin, studioon myös Antti lindman ja Sofia virta kertomaan kuinka tämä on sitä reilua peliä ja kaikille hyväksi.
 
Tässä mennään korruptiossa ja törkeydessä jo ihan omille leveleille. On ne vihreät aika vekkuleita, 290 000 € verorahoja omaan taskuun. Maksumuurin takana ikävästi kyllä tuo juttu.

https://www.hs.fi/helsinki/art-2000012197204.html

Linkki tosiaan maksumuurintaakse, niin mitä tökeyden huippua siellä oli. jotta muutkin saa käsityksen.

Alusta selvisi niukastia, Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue tilannut viestintäkonsultointia.

Ensinnäkin hyvinvointialue on hyvinvointialue jonka tehtävä lienee järjestää terveydenhuolto. Mihin tarvitsee viestintäkonsultaatiota noin järjettömillä summilla? Eikö nämä rahat olisi voinut laittaa vaikka sairaiden ihmisten hoitoon?

Tämä maksumuuri linkeillä keskustelua on aika vaikeaa.. Sori sen takia en pysty ymmärtämään mitä ajat viestillä takaa. Jos sairaanhoit ydintehtä, niin sillon tuskin kritisoisit viestintäkonsultoinnin hankintaa.

Eikös se ole vihreiden edustajan PUOLISO, jolta palvelua ostetaan, eikä mikään kaukosukulainen.

Parempaa korruptiota tm
Pitääkö tilata hesari että näistä saa jotain tolkkua.
 
YLE tuskin tästä mitään uutisoi, mutta mielestäni tämä pitäisi olla a studiossa niin että hopsu voisi tulla kertomaan ja avaamaan tämän keissin, studioon myös Antti lindman ja Sofia virta kertomaan kuinka tämä on sitä reilua peliä ja kaikille hyväksi.
Ja sitten me herättiin. Ei ole tapahtumassa.
 
Mistä tuon hankintapäätöksen näkee (näkeekö?)?

E: täältä

Kuvaus hankinnan kohteesta
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue hankkii konsulttipalvelua
viestinnän tehtäviin.

Sopimuksen kohteena on hyödyntää
konsultin osaamista hyvinvointialuetta tukevissa tehtävissä muun
muassa alueellisen, valtakunnallisen ja EU-tason vaikuttamistyön
valmistelussa sekä lausuntojen, kannanottojen ja
vaikuttamismateriaalin valmistelussa.

Lisäksi konsultointia
hyödynnetään yleisesti yhteiskuntasuhteisiin liittyvässä
viestinnässä sekä hyvinvointialueen edunvalvontakokonaisuuden
rakentamisessa.

Konsultointipalvelua hankitaan aikavälille 15.09.2026 –
15.02.2029.

Hankinnan ennakoitu arvo 290 000 euroa (alv 0 %).

Hankintamenettely
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue on pyytänyt 24.06.2026
tarjouksen edellä kuvatusta palvelusta perustettavalta Uncle Tell
Oy:ltä. Valintaperusteena oli soveltuvin Palveluntuottaja. Uncle
Tell Oy on antanut 31.07.2026 päivätyn tarjouksen.

Erikoisosaamisen takia Uncle Tell Oy on soveltuvin
Palveluntuottaja.

Edellä esitetyn valintaperusteen perusteella toimittajaksi valitaan
perustettava yritys Uncle Tell Oy.

Tarjouksen käsittely
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue on saanut 31.07.2026
tarjouksen perustettavalta yritykseltä Uncle Tell Oy.

Länsi-
Uudenmaan hyvinvointialue on tarkastanut tarjouksen ja
todennut sen soveltuvaksi hankittavan palvelun tuottamiseen.

Tarjouspyyntö jätetty yhdelle yritykselle ennen yrityksen perustamista, tarjous päivätty yrityksen perustamispäivälle, hankintapäätös tehty alle viikossa (todellisuudessa ennen yrityksen perustamista) ja valintaperusteena Erikoisosaamisen takia Uncle Tell Oy on soveltuvin Palveluntuottaja.

Konsultointi kun on kyseessä niin ei aivan päivänselvästi käy ilmi, mitä konsultti tekee, mutta hyvinvointialuetta tukeva vaikuttamistyö kuulostaa hieman rahan ruinaamiselta sekä kansallisella-, että EU-tasolla. Tai sitten blogikirjoituksilta sopivalla tahdilla n. 10000€/kk kuten esimerkiksi lääkärilehteen.

Haiseeko? Omaan nenään aika pahasti.

1786520286309.png
 
Viimeksi muokattu:
Mistä tuon hankintapäätöksen näkee (näkeekö?)?

E: täältä

Tarjouspyyntö jätetty yritykselle ennen yrityksen perustamista ja valintaperusteena Erikoisosaamisen takia Uncle Tell Oy on soveltuvin Palveluntuottaja.
Hilma-palvelusta voi etsiä. Löysin jonkun viestintäilmoituksen "jälki" statuksella, mitä liene tarkoittaa.

Löysitkin oikean. Ihan paskaahan tuo lappu on perusteluineen 😂. Kerrotaan että ostetaan yrityksestä mikä perustetaan hommaa varten, ja koska se on paras niin valitaan em. perusteilla. Ei helevetti.
 
Pitääkö tilata hesari että näistä saa jotain tolkkua.
Tässä mennään korruptiossa ja törkeydessä jo ihan omille leveleille.....

No, juttu oli sisällöltään ihan muuta.

Länsi-uudenmaan hyvintonti alue, tekemässä kahden ja poulenveuoden hankintasopimusta (esin 5kk , sitten loput), ilmeisesti ihan alan kokoneen ammattilaisen kanssa, valittu useammasta.

Jutussa ei puhuttu mitään korruptiosta, etkä postauksessasi sitä avannut. Väitätkö että hyvinvointi alue pyrkii vaikuttamaan tällä sopimuksella kansanedustajaan. Inka Hopsu Wikipedian mukaan jäsen ulkoasianvaliokunnassa ja ympäristövaliokunnassa.
 
Konsultointi kun on kyseessä niin ei aivan päivänselvästi käy ilmi, mitä konsultti tekee, mutta hyvinvointialuetta tukeva vaikuttamistyö kuulostaa hieman rahan ruinaamiselta sekä kansallisella-, että EU-tasolla.
Joo-o, kyllähän tässä on ihan selvästi kyse veronmaksajien rahoilla maksettavasta lobbaustyöstä, kuten tuosta lainaamastasi päätöksestä käy ilmi: "alueellisen, valtakunnallisen ja EU-tason vaikuttamistyön valmistelussa sekä lausuntojen, kannanottojen ja vaikuttamismateriaalin valmistelussa."

Muutama hyvä lainaus myös hesarin uutisesta. Toistaiseksi epäselväksi jää, mitä kautta tämä yllättävä tarve konsultoinnille hyvinvointialueelta tuli. Kovin nopeasti näkyy ainakin tarve nousseen ja valinta tehty.

"Inka Hopsu vastasi HS:n yhteydenottoon viestitse. Hän kertoo puolisonsa perustaneen yrityksen tehdäkseen tarjouksen hyvinvointialueelle."

Puolisokin piilotettu yrityksestä kun tajuttu, että asia voikin näyttää kyseenalaiselta

"Korkeaoja selittää lisänneensä Hopsun hallitukseen välttämättömänä varajäsenenä mutta tehneensä muutospyynnön rekisteriin tajuttuaan sen olevan julkinen.
”Väärinkäsitysten välttämiseksi halusin sen ottaa pois”, hän sanoo HS:lle puhelimitse.""
 
Muutama hyvä lainaus myös hesarin uutisesta. Toistaiseksi epäselväksi jää, mitä kautta tämä yllättävä tarve konsultoinnille hyvinvointialueelta tuli. Kovin nopeasti näkyy ainakin tarve nousseen ja valinta tehty.

Tämän takia teinkin hankintamenettelyyn liittyvän tietopyynnön, jotta pääsee omin silmin näkemään, miten tällainen hankintapäätös kokonaisuudessaan syntyy, jottei maksajapuolella pääse syntymään väärinkäsityksiä mikäli asiassa ei olekaan mitään ihmeellistä.
 
Normaalia elä tee tee niin kuin minä teen vaan niin kuin minä sanon settiä mikä taitaa olla vasemmiston ja varsinkin vihervasemmiston käytöstä. Lennellään ja reissataan itse ja muille sanotaan ettei saa aiheuttaa päästöjä...
 
  • Tykkää
Reactions: skl
Näin Turussa asioita hoidetaan:
Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen virkamiehen epäillään ottaneen yhdeltä toimijalta lahjuksia sekä suosineen tätä yhtiötä kilpailutuksissa virkatoimintaan kuulumattomalla tavalla.

Tekijä toimi silloisen Varsinais-Suomen ely-keskuksen sekä nykyisen Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen liikenneosaston hankintatehtävissä ja kilpailutuksissa. Tutkinnanjohtaja rikosylikomisario Kaarle Lönnroth Lounais-Suomen poliisista kertoo, että tapaus koskee liikenteen suunnittelua ja rakentamista.

Miehen epäillään saaneen yli 20 000 euron hyödyn yhtiöltä, jota hän suosi.

– Hyöty on tullut henkilökohtaiseen talouteen alihintaisena vuokrana ja erilaisina alhaisina hankintakustannuksina, selventää Lönnroth.

Tapauksen esitutkinta on poliisin mukaan loppusuoralla. Virkamiestä epäillään asiassa törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä, virkavelvollisuuden rikkomisesta ja törkeästä lahjuksen ottamisesta. Miestä lahjoneen yhtiön kahta edustajaa epäillään törkeästä lahjuksen antamisesta.

Elinvoimakeskuksen liikenneosasto huolehtii valtion maanteiden sekä kävely- ja pyöräteiden kunnossapidosta, suunnittelusta ja rakentamisesta. Taho edistää turvallisuutta liikenneympäristön parantamisella ja yhteistyöllä viranomaisten kanssa.
Linkki maksumuurin takana.
 
Hesarin uutisen mukaan tuosta päätöksestä koskien viestintäkonsultointia on tehty oikaisuvaatimuksia, hyvä niin. Päätöksen mukaan tarjous on pyydetty vain yhdeltä toimijalta, eihän tuo mikään kilpailu ole. Tätä hankintaa ei ehkä hankintalaki koske, mutta on tuo kuitenkin heidän oman ohjeistuksensa vastaista myös:

"Julkisissa hankinnoissa on niiden arvosta riippumatta kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia, ja muita toimittajia, tasapuolisesti ja syrjimättömästi sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen."
-Ei ole tasapuolista ja syrjimätöntä kun pyydetään vain yhdeltä tarjous

"Käymme aktiivisesti markkinavuoropuheluita, jotta tunnemme markkinatilanteen siten, että saamme mahdollisimman monen tarjouksen"
-Niimpä vissiin
 
Joo-o, kyllähän tässä on ihan selvästi kyse veronmaksajien rahoilla maksettavasta lobbaustyöstä, kuten tuosta lainaamastasi päätöksestä käy ilmi: "alueellisen, valtakunnallisen ja EU-tason vaikuttamistyön valmistelussa sekä lausuntojen, kannanottojen ja vaikuttamismateriaalin valmistelussa."

No hyvinvointialueet rahotietaan verorahoin, se olisi vähän outoa jos palkkion maksaisi yksityinen.

Puolisokin piilotettu yrityksestä kun tajuttu, että asia voikin näyttää kyseenalaiselta

"Korkeaoja selittää lisänneensä Hopsun hallitukseen välttämättömänä varajäsenenä mutta tehneensä muutospyynnön rekisteriin tajuttuaan sen olevan julkinen.
”Väärinkäsitysten välttämiseksi halusin sen ottaa pois”, hän sanoo HS:lle puhelimitse.""

Varajäseneksi usein tuupataan joku perheestä, jos ei ole jotain valmista verkostoa mistä sellainen.

Normaalia elä tee tee niin kuin minä teen vaan niin kuin minä sanon settiä mikä taitaa olla vasemmiston ja varsinkin vihervasemmiston käytöstä. Lennellään ja reissataan itse ja muille sanotaan ettei saa aiheuttaa päästöjä...

Ketjuun postattu useita viestejä, mutta ei aloittaja tai muutkaan nyt ole keronut miten sote alue nyt yrittää vaikuttaa kansanedustajaan, saati miten kansanedustaja olisi omalla kohdallaan edesauttanut.

Täällä postaillaan jotain maksumuuri linkkejä, joita lukijat joutuu availeen vain todetakseen ettei se vastaus ollutkaan siellä.
 
No hyvinvointialueet rahotietaan verorahoin, se olisi vähän outoa jos palkkion maksaisi yksityinen.
Kysymys onkin, että onko veronmaksajien edun mukaista, että heidän rahojaan käytetään yksittäisen viestintäkonsultin palkkaamiseen ja jonka työtehtävä vaikuttaa olevan lobbaustyötä. Ehkä se sitten on edun mukaista, jos tällä arvioidaan saatavan tuloja enemmän kuin mitä palkkioihin menee.

Muistutetaan nyt samassa, että ko. hyvinvointialueella näkyy olevan palkkalistoillaan ainakin neljä viestintäpäällikköä jo valmiiksi. Näiltä se lobbaus ei ilmeisesti onnistu.

Varajäseneksi usein tuupataan joku perheestä, jos ei ole jotain valmista verkostoa mistä sellainen.
Toki. Kun tällaisia kytköksiä kuitenkin on, niin silloin pitäisi olla viisi kertaa tarkempi siitä, että asiat hoidetaan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan.

miten sote alue nyt yrittää vaikuttaa kansanedustajaan, saati miten kansanedustaja olisi omalla kohdallaan edesauttanut.
Ei välttämättä mitenkään. HS:n artikkelissa hyvinvointialueen henkilöstöjohtaja kuitenkin myöntää, että konsultin palveluja tarvitaan "hänen mukaansa yhteydenpitoa etenkin valtion suuntaan." Samaten todentaan myös, että "yrityksen perustajan yhteys kansanedustajaan oli hyvinvointialueen tiedossa".
 
Näin Turussa asioita hoidetaan:

Linkki maksumuurin takana.
Turun tautia.

Hankintapalveluiden toiminta on täällä aika uskomatonta välillä. Kertoisin lisää jos voisin. Jonkun tahon pitäisi tarkastaa tällä hetkellä auki olevat hankinnat ja katsoa moniko noudattaa hankintalakia ja moniko on yllättävän vastaava kuin tuo lainauksen tapaus.
 
Esitä nyt edes joku esimerkki.
Eivätkö kaikkien kuntien tiedot ole yleisesti saatavissa, jos ei ole erityistä syytä salata? Kunnat eivät ole kuin Yle, joka pystyy salaamaan rahojensa käytön.

Tuohon Luhvan asiaan haluan sanoa näin:
Tässä olla ostamassa mitään konsultointia, vaan kyseessä on hyvinvointialueen lobbauksen ulkoistaminen yhden henkilön yritykselle.
Hinta: 11 000 € / kk. Ei ole mitään yleistä hintatasoa tuo.

HS kertoo näin:
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen päätös tilata kilpailuttamatta viestintäkonsultointia 290 000 eurolla vasta perustetulta yritykseltä herättää kovaa kritiikkiä. Kyseisen hyvinvointialueen aluehallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Mia Laiho (kok) kertoi keskiviikkona pyytäneensä virkamiesten tekemästä päätöksestä selvitystä.
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen henkilöstöjohtaja Kimmo Sarekosken mukaan kyse on siitä, että kokenut viestinnän ja edunvalvonnan asiantuntija perustaa yhtiön ja tekee sitä kautta töitä muillekin, ensin erityisesti hyvinvointialueelle.
Luhvalla on jo ennestään tiedottajia. Tarvitaanko lisää?
Nyt tämä kannattaa katsoa loppuun asti.
 
Tuohon Luhvan asiaan haluan sanoa näin:
Tässä olla ostamassa mitään konsultointia, vaan kyseessä on hyvinvointialueen lobbauksen ulkoistaminen yhden henkilön yritykselle.
Hinta: 11 000 € / kk. Ei ole mitään yleistä hintatasoa tuo.

HS kertoo näin:

Luhvalla on jo ennestään tiedottajia. Tarvitaanko lisää?
Nyt tämä kannattaa katsoa loppuun asti.
Toivottavasti tuo hankinta nyt kaadetaan. Samalla voisi antaa kaikille hyvinvointialueen viestintä johtajille kenkää, kun ovat ilmeisesti täysin epäpätevä kun pitää tuollaisilla summilla ostaa konsultointia.

Vaikuttaa muutenkin siltä että hyvinvointialueiden ainoa tarkoitus oli tarjota hillotolppavirkoja hyväveli järjestölle. Ainakaan minkäänlaista parannusta ei ole tullut mihinkään terveydenhuoltoon liittyvään ja kustannukset vain nousseet järjettömästi, mikä toki on luonnollista kun mitään muuta ei tehdä kuin perustetaan näitä kovapalkkaisia virkoja joiden toimenkuvana ei ole mitään järkevää eikä hyödyllistä.
 
Tuohon Luhvan asiaan haluan sanoa näin:
Tässä olla ostamassa mitään konsultointia, vaan kyseessä on hyvinvointialueen lobbauksen ulkoistaminen yhden henkilön yritykselle.
Hinta: 11 000 € / kk. Ei ole mitään yleistä hintatasoa tuo.

Mikä on yleinen hintataso ?

HS kertoo näin:

Luhvalla on jo ennestään tiedottajia. Tarvitaanko lisää?
Nyt tämä kannattaa katsoa loppuun asti.

Tuo linkki vapaasti luettavissa ainakin toistaiseksi ja siellä avattu tarinaa enemmän

Hyvintoin alue on aiemmin hakenut viestintäjohtajaa jolta olisi sujunut nuokin homman, sellaista ei ole löytynyt aikanaan.
Yhteiskuntasioita hoitamaan ollut useitakin vaihtehtoja. Korkeaoja ilmeisesti ehdottanut yrityksen kautta tekemistä, 5kk tarjousta pyydetty. Onko tilaajan tavote sitten ollut tuo vai määräaikainen työsoppari.

Vaikuttaa vähän siltä että virkamies vähän ollut luova vähentääkseen burokratiaa.

Luhvalla on jo ennestään tiedottajia. Tarvitaanko lisää?
Nyt tämä kannattaa katsoa loppuun asti.

Linkkisi mukaan tarvitaan. Se voisiko kyseinen heppu korvata jonkun aiemmin, niin julkisella puolelle siinäkin vaikeutensa.
 
Mikä on yleinen hintataso ?

Tuo linkki vapaasti luettavissa ainakin toistaiseksi ja siellä avattu tarinaa enemmän

Hyvintoin alue on aiemmin hakenut viestintäjohtajaa jolta olisi sujunut nuokin homman, sellaista ei ole löytynyt aikanaan.
Yhteiskuntasioita hoitamaan ollut useitakin vaihtehtoja. Korkeaoja ilmeisesti ehdottanut yrityksen kautta tekemistä, 5kk tarjousta pyydetty. Onko tilaajan tavote sitten ollut tuo vai määräaikainen työsoppari.

Vaikuttaa vähän siltä että virkamies vähän ollut luova vähentääkseen burokratiaa.

Linkkisi mukaan tarvitaan. Se voisiko kyseinen heppu korvata jonkun aiemmin, niin julkisella puolelle siinäkin vaikeutensa.
Kyseisellä hyvinvointialueella on ainakin kolme tiedottamiseen ja viestintään liittyvää johtajaa, mutta ilmeisesti he eivät osaa tehdä työtään tai heidän työkuvaan ei kuulu mitään niin sitten tarvitaan ulkopuolinen konsultti tekemään heidän työt?
 
Sinänsä perinteinen julkkarin ongelma että Osaajille(tm) ei voida maksaa kilpailukykyistä palkkaa, koska syyt.

Jostain syystä samantasoisen Osaajan(tm) hankkiminen sitten ostopalveluna konsulttiyhtiön kautta kuitenkin tuntuu aina löytyvän tarpeeksi rahaa. ...Ja tää siis ihan pitkäkestoisille tarpeillekin, tieddän itsekin muutaman kaiffarin jotka tehneet duunia samalle julkkarille konsulttina yli 10v...
 
Jutun mukaan sinne on etsitty kyseiseen hommaan tekijää, ja ei ole aikanaan löytynyt sitä moniosaajaa, eli siitä voi päätellä että palkatuilla on kyllä hommia, varmaa eri työnkuva, ei jutun mukaan riittäävää kyvykkyyttä tuohon.

Sinänsä perinteinen julkkarin ongelma että Osaajille(tm) ei voida maksaa kilpailukykyistä palkkaa, koska syyt.

Jostain syystä samantasoisen Osaajan(tm) hankkiminen sitten ostopalveluna konsulttiyhtiön kautta kuitenkin tuntuu aina löytyvän tarpeeksi rahaa. ...Ja tää siis ihan pitkäkestoisille tarpeillekin, tieddän itsekin muutaman kaiffarin jotka tehneet duunia samalle julkkarille konsulttina yli 10v...
Korostuu toki julkisellapuolella missä ne palkkaukset on kankeita, yksi tapa ratkoa ongelmaa on määräaikaiset sopparit, mutta niissäkin säätämistä vaatimusten ja palkkakusen kanssa. Ja jos julkinen haku niin sieltä sitten ilmestyy joku sarjahakia esi täytetty valitus valmiina.

No ei se helppoa ostaa konsulttipalveluitakaan, jos yksi esimerkki tämä nyt keskusteltu.
 
Oikeastiko luvn on tilaamassa kallista konsultointia henkilöltä joka ei tiedä edes sitä, mikä kuuluu yleissivistyksenä minkä tahansa organisaation johdossa työskentelevälle. Eli että yhtiön hallituksen jäsenten ja myös varajäsenten tiedot ovat julkisia
Konsulttisopimuksen tehneen Uncle Tell -nimisen yrityksen omistaa Lauri Korkeaoja, jonka puoliso on vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu. Kaupparekisterin mukaan Inka Hopsu oli muutaman päivän uuden yhtiön hallituksen varajäsen.
...
Korkeaoja teki muutospyynnön rekisteriin tajuttuaan tiedon varajäsenestä olevan julkinen.
Toistaitoisuus on vahvasti läsnä.

Jotensakin huvittavaa on myös se, että Korkeaojan puoliso, kansanedustaja Inka "hönö"-Hopsu juuri heinäkuussa kirjoitti Instagram-julkaisuunsa korruptiosta moittien Orpoa ja hallitusta Garden Helsinki -kohuun liittyen:
Ilman kunnollisia, avoimia vertailuja eri hankkeista, kannattavuuden ja hyötyjen arviointia, näyttää valitettavasti siltä, että kaverin Garden Helsinki -hanke kiilasi jonon ohi.
No ei se helppoa ostaa konsulttipalveluitakaan, jos yksi esimerkki tämä nyt keskusteltu.
Ei montaakaan asiaa ole julkisella puolella helppo ostaa tai ainakaan kilpailuttaa, tiedän kokemuksesta. Yksi suurimpia haasteita on tasapainoilla sen kanssa, että kilpailutukseen laitettavat kriteerit ovat sen verran tiukat, että tarjouksina ei tule mitä tahansa paskaa, mutta toisaalta sen verran löyhät, ettei niillä tahallaan tai tahattomasti suljeta tarjoajia pois. Tähän liittyy myös julkisen sektorin taipumus laittaa vaatimukset sen verran tiukaksi, että pienet toimijat eivät niitä pysty täyttämään, jolloin peliin pääsevät mukaan vain suuret toimijat, joiden tarjoaman palvelun tosiasiallinen laatu on yleensä pieniä huonompaa.

Toinen on se, että jos kisasta halutaan muutakin kuin hintakilpailu, on laatuspeksien laadinta hankalaa jos haluaa että niillä saisi eroja aikaan. Näistä tulee oman havainnon mukaan usein niin löyhät, että suurin osa tarjoajista saa laadusta maksimipisteet, jolloin kisa muuttuu hintakisaksi.

Kolmas on se, että jostain syystä pieleen menneissä hankinnoissa ja kisoissa kukaan ei koskaan saa mitään sanktiota vaan siinä vaan joutuu sitten veronmaksaja kärsimään. Tilaajapuolen pitäisi paljon rohkeammin käyttää reklaamaatiokorttia siinä kohtaa kun homma menee pieleen, jotta riittävän monen reklamaation jälkeen kyseisen toimijan voi kenkäistä pois. Tämä on tosin ongelma siinä kohtaa, jos kyseessä on hankinta (puitejärjestely), johon on valittu vain yksi toimija. Tällöin kyseisen hankinnan joutuu kilpailuttamaan uudestaan ja rumba alkaa alusta. Tästä syystä monessa julkisessa organisaatiossa siedetään paskaa palvelua kun ei haluta lähteä uudelleenkilpailutukseen.

Ja vastaavasti pitäisi paljon rohkeammin lätkiä varoituksia ja ääritapauksessa irtisanomisia niissä tapauksissa, kun julkisen sektorin toimija on tehnyt jonkun hankinnan selvästi vastoin hankintalakia. Nythän käytännössä tuosta ei saa rangaistuksena kuin sen, että vähän riepotellaan uutisissa ja sitten homma jatkuu samanlaisena.

Tämän tyyppiset järjestelmät voisivat olla yksi ratkaisu, tosin tuon järjestelyn luomiseen pätee nuo samat lainalaisuudet kuin suoraan kisaankin. Meillä oli 2022-2024 hyviä kokemuksia Hanselin aurinkovoimajärjestelmien dps:stä. Kilpailutimme useisiin kiinteistöihimme aurinkoenergiajärjestelmien hankinnan ja hankinta meni näppärästi ja ilman raskasta paperibyrokratiaa ja hinta/laatusuhde oli hyvä. Tosin tuossa dps:ssä oli tarjoajia ihan hyvin.

Vastaavasti Hanselin sähköautojen latausasemien hankinta-dps:än hylkäsimme, koska katsoimme että siinä oli laitettu tarjoajien vaatimukset liian tiukoiksi ja lopputulos oli että tarjoajalistalla oli muistaakseni vain 4-5 kpl suuria, valtakunnallisia toimijoita.

Itse näkisin, että ratkaisuna julkisiin hankintoihin voisi kokeilla paria asiaa. Yksi on mahdollisimman kattava reaaliaikainen avoimuus, esimerkiksi niin, että olisi olemassa laskuportaali, josta kuka tahansa näkisi helposti, mikä instanssi on tilaajana, kuka on toimittaja/urakoitsija, laskun loppusumman ja vähintään laskun aiheen/projektin tai jopa laskun liitteet ja tuntilistat. Tämä olisi huomattava parannus nykyiseen, jossa vain x kertaa vuodessa organisaatio toimittaa julmetunpituisessa excelissä laskudatan nähtäville.

Toinen kokeilemisen arvoinen asia olisi, että kilpailuttaisiin hankinnat ja puitejärjestelyt kuten nyt ja myös vaikkapa valittaisiin toimittajat kuten tähänkin asti. Mutta tämän lisäksi annettaisiin tilaajille mahdollisuus tilata samoilla spekseillä ja hinnoilla haluttaessa myös puitejärjestelyn ulkopuolelta. Tällä olisi helppo taklata tuo paskan palvelun tilanne kun se paska tarjoaja tietäisi että jos tilaajaa ei miellytä, he voivat helposti samoilla spekseillä ottaa kilpailijan tekemään.

Itse olen esimiehen hyväksynnällä tällaista muutaman kerran tehnyt kun oli kyseessä kiinteistökohde, jonka tunsi hyvin urakoitsija, joka ei ollut meidän puitesopimuskumppanimme. Ilmoitin että meidän puittarin ehdot ja hinnoittelu on tämä ja jos nämä on ok hinnat, niin voin tilata homman teiltä, joka sopi urakoitsijalle. Nämä ovat olleet siis pieniä keikkoja, jotka olisivat joka tapauksessa jääneet hankintalain rajan alle.
 
Viimeksi muokattu:

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
314 722
Viestejä
5 341 264
Jäsenet
84 883
Uusin jäsen
TLSIO

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom