Japanilainen JOLED aloittaa PC-näyttöihinkin sopivien OLED-paneelien massatuotannon ensi vuonna

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448



OLED-näytöt ovat arkipäivää muun muassa puhelimissa, mutta tietokonenäyttöjen markkinoilla on ollut hiljaisempaa. Nyt tunnelin päässä alkaa näkyä valoa, sillä JOLED on ilmoittanut saavansa keskikokoisten paneelien massatuotannon käyntiin ensi vuonna.

Japanilainen orgaanisiin LED-teknologioihin erikoistunut JOLED on ilmoittanut kehittäneensä maailman ensimmäiset tulostettavien OLED-paneelien massatuotantolinjat. Linjastot rakennetaan Japanin Chibassa sijaitsevaan tuotantolaitokseen, jossa yhtiön on tarkoitus aloittaa massatuotanto vuonna 2020. Tuotantolaitoksen kapasiteetti tulee olemaan noin 220 000 paneelia kuukaudessa.

JOLED tulee olemaan paneeliensa suhteen varsin omavarainen, sillä printattavien OLED-paneelien esityöt tullaan tekemään yhtiön Nomissa sijaitsevassa tuotantolaitoksessa, joka aloittaa toimintansa niin ikään 2020. Tuotettavat näytöt tulevat olemaan kooltaan keskikokoisia eli 10- – 32-tuumaisia ja niiden pääasiallisiksi kohteiksi on suunniteltu automarkkinoita sekä high end -tietokonenäytöt.

JOLED on rahoittanut tulostettavien OLED-paneelien massatuotantoteknologian kehitystyön reilun 200 miljoonan euron rahoituspotilla, jonka se keräsi myymällä osakkeitaan INCJ:llle, Sonylle ja Nisshalle. Nisshan kerrotaan lisäksi tekevän yhteistyötä JOLEDin kanssa OLED-paneelien kosketussensoreiden parissa.

Vaikka uusien tulostettujen paneelien massatuotanto aloitetaan vasta ensi vuonna, yhtiöllä on jo nyt valikoimissaan PC-käyttöön suunnattuja OLED-paneeleita. Esimerkiksi Asuksen jo nyt valikoiduista kaupoista löytyvä ProArt PQ22UC -näyttö käyttää yhtiön tulostettua 21,6-tuumaista OLED-paneelia. Ennen varsinaista massatuotantoa paneelien hinnat ovat kuitenkin ilmeisen kalliita, sillä Asuksen näytön hinta on reilusti yli 5000 euroa.

Lähde: JOLED

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)
 

E.T

Liittynyt
27.02.2017
Viestejä
6 254
Toivotaan että tällä kertaa se valo tunnelin päässä ei ole juna.
Olisi jo aika alkaa päästä eroon kaikista nestekiteiden ongelmista katselukulmissa, kontrastissa ja vasteajoissa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 281
Miten ne näissä pc-oledeissa estää palamisen? Ja jos se on joku mullistus niin tuleekohan jollain syklillä sitten myös tv:eisiin.
 

greenlight

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 635
Saaden tilalle valikkojen kiinnipalamisen, auringonpaisteen aiheuttaman näytön hajoamisen jne..
Jos sulla on jotain muutakin elämää etkä käytä pimennysverhoja 24/7, niin ole ihan suosiolla ostamatta...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 272
Saaden tilalle valikkojen kiinnipalamisen, auringonpaisteen aiheuttaman näytön hajoamisen jne..
No oletan (lue: toivon), että OLEDia ollaan nyt vihdoin tuomassa PC-käyttäjille juurikin, koska kiinnipalamiseen on kehitetty jokin kikka-kolmosen tapainen.

Toinen isoista syistä on tuo suurtuotannon mahdollistaminen, kun se on muistaakseni ollut yksi OLEDin ongelmista. Se ongelma taitaa olla tosin olla menneen talven lumia, koska tehdäänhän OLED-TV:täkin suurtuotannolla nykyään.
 
Liittynyt
15.01.2017
Viestejä
334
Kaikki nuo ongelmat todennäköisesti koskettavat artikkelin firmankin tuotteita. Eiköhän niiden päihittämisestä olisi muutoin uutisoitu. Toki vasta kun tuotteita on kaupoissa niin nähdään miten asia on. Mikä tahansa kehitysaskel näyttömarkkinoille on tervetullutta niin hitaasti teknologia kehittyy sillä sektorilla.
 
Liittynyt
21.08.2018
Viestejä
5 527
No oletan (lue: toivon), että OLEDia ollaan nyt vihdoin tuomassa PC-käyttäjille juurikin, koska kiinnipalamiseen on kehitetty jokin kikka-kolmosen tapainen.

Toinen isoista syistä on tuo suurtuotannon mahdollistaminen, kun se on muistaakseni ollut yksi OLEDin ongelmista. Se ongelma taitaa olla tosin olla menneen talven lumia, koska tehdäänhän OLED-TV:täkin suurtuotannolla nykyään.
Oled TV.llä olen pelaillut satunnaisesti eikä siinä vielä ole palanut mikään pysyvästi, mutta se kieltämättä voi silti olla mahdollista.
Toistaiseks kaikki "haamut" ovat lähteneet pois.

Ylivoimaisesti parhaan kuvan tuollaisella OLED paneelilla saa verrattuna Tn/Ips tms...
HDR.llä höystettynä aivan mahtava kokemus. (Vaikka jotkut hifistit ei sellaisella voikkaan pelata kuulemma imputlagin tms. takia)

Saaden tilalle valikkojen kiinnipalamisen, auringonpaisteen aiheuttaman näytön hajoamisen jne..
Oled TV ainakin vielä on kunnossa ilman mainetsemiasi ongelmia, oli itseasiassa aikaisempikin täysin kunnossa.
eli normaalissa peli käytössä toimii oikein hyvin.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
Kaikilla ei nyt vain ole yhtähyvä tuuri, esim:


Ilmeisesti läikkiä voi tulla, kun aurinko paistaa osaan panelia ja osa jää varjoon.
 

Merkava

מרכבה
BANNED
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
1 233
Ilmeisesti läikkiä voi tulla, kun aurinko paistaa osaan panelia ja osa jää varjoon.
Kanavan omistajahan kertoo kommenteissa että jäljet ei jääneet pysyviksi. Videosta voi myös aavistella millaisessa pätsissä televisio on ollut - laajoja ikkunapintoja.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
179
Oled TV.llä olen pelaillut satunnaisesti eikä siinä vielä ole palanut mikään pysyvästi, mutta se kieltämättä voi silti olla mahdollista.
Toistaiseks kaikki "haamut" ovat lähteneet pois.

Ylivoimaisesti parhaan kuvan tuollaisella OLED paneelilla saa verrattuna Tn/Ips tms...
HDR.llä höystettynä aivan mahtava kokemus. (Vaikka jotkut hifistit ei sellaisella voikkaan pelata kuulemma imputlagin tms. takia)


Oled TV ainakin vielä on kunnossa ilman mainetsemiasi ongelmia, oli itseasiassa aikaisempikin täysin kunnossa.
eli normaalissa peli käytössä toimii oikein hyvin.
Onko sulla miten pitkiä aikoja ollut jotain staattista kuvaa? Peleissä UI:t tahtoo olla samalla kohtaa jatkuvasti, mutta nekin yleensä välillä vaihtelee tai tulee välivideoita jne, ja sit tietenkin moni ei aivan tajuttomia maratooneja vedä. Tietokoneella taas se työpöytä, tai osa siitä voi olla ruudulla tuntikausia, jopa koko päivän liikkumatta.
 

Marti77

Team H2O
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
4 395
Kyllä oled paneli kestää aika hyvin puhelimissa eikä vuosien käytön jälkeen ole hirveästi tullut jälkiä vaikka puhelimessa on usein se sama näyttökuva.
Tietokonekäytössä se työpöytä on se pahin ongelma kun reunat ovat aina samoissa kohdissa sekä netin selauksessa myöskin ellei käytä kokoruutu tilaa..
 
Liittynyt
21.08.2018
Viestejä
5 527
Yksi S6 oli jossa oli kuvat palaneet ruutuun, näppäimistö näkyi melko selvästi.
Onkohan myös tekemistä kirkkauden kanssa tämä kiinni palaminen

Onko sulla miten pitkiä aikoja ollut jotain staattista kuvaa? Peleissä UI:t tahtoo olla samalla kohtaa jatkuvasti, mutta nekin yleensä välillä vaihtelee tai tulee välivideoita jne, ja sit tietenkin moni ei aivan tajuttomia maratooneja vedä. Tietokoneella taas se työpöytä, tai osa siitä voi olla ruudulla tuntikausia, jopa koko päivän liikkumatta.
Jokusia tunteja taitaa olla status barit tms. samassa kohtaa, mutta siinäkin välissä tulee joku inventory/map ruutu avattua välillä.
Työpöytä käytössä ruudunsäästäjä suojaa ettei kuvat jässähdä jos jää vahingossa päälle.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
579
Yksi S6 oli jossa oli kuvat palaneet ruutuun, näppäimistö näkyi melko selvästi.
Onkohan myös tekemistä kirkkauden kanssa tämä kiinni palaminen
Tuttu tunne. Sama ongelma oli S7:lla. Sunnilleen vuoden käytön jälkeen (vaihdan puhelimen vuoden välein).
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 339
Viestejä
4 157 817
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
Eycte

Hinta.fi

Ylös Bottom