Järkikone sopuhintaan?

Liittynyt
08.04.2019
Viestejä
77
Aikoinaan tuli paljonkin harrasteltua PC-rakentelun parissa. Kovia kellotuksia tuli tehtyä, vesijäähyjä rakenneltiin ja Pifastia ajettiin kilpaa. Näytönohjaimia viriteltiin ja kelloteltiin. Jostakin syystä homma kuitenkin jäi totaalisesti, konsolipelaamisen ja läppäriin siirtymisen takia. Nyt vanhan läppärin vedellessä viimeisiään, palasi halu rakennella pitkästä aikaa (varmaan kohta 10 vuoden tauon jälkeen) jonkinlainen järkevä PC, jolla voisi jopa harrastaa satunnaista pelaamista ilman hermojen menettämistä. Näyttökin kaipaisi samalla päivitystä, koska silläkin alkaa olla 6-7 vuotta ikää.

Olen alustavasti tehnyt taustatutkimusta, mutta vähän tietämättömänä lähden pakettia kasailemaan. Budjetti voisi olla koneelle n.800-1000€ ja näytölle 250-300€.

* Koteloon en halua mitään valoshowta, eli esimerkiksi kokomusta hillitty kokoonpano voisi olla paikallaan. Fractal Design Meshify C - Dark TG miellyttää silmää, joten siitä voisi aloittaa.

* Virtalähteeksi löytyisi valmiiksi uusi käyttämätön Corsair 650W VS650, kelpaako tämä vielä nykykoneisiin?

* Emolevyn ja prossu osalta ehkä suurimmat kysymysmerkit. Jotenkin AMD Ryzen 5 2600 kiinnostaisi, mutta emolevystä en osaa tehdä minkäänlaista päätöstä. Mitä pitäisi ottaa huomioon sen valinnassa? Periaatteessa koneen hankkimiselle ei ole mahdotonta kiirettä, joten kannattaako odotella Ryzenin uutta sukupolvea? Koskahan nämä ovat oikeasti myynnissä?

* Prossutuulettimeksi suosituksia, tehokas ja hiljainen?

* Muistiksi G.Skill 16GB (2x8GB), Ripjaws V, DDR4 3200MHz, CL16. Näitä näytti porukka paljon ostavan. Onko näissä joku etu muihin nähden?

* Kiintolevyiksi aluksi ennestään löytyvät 250GB 850 EVO SSD -levy + joku perinteinen 1TB.

* Mikä olisi kyseiseen kokoonpanoon järkevä näytönohjain? RX580? GTX1660?

* Näytöksi joku 144Hz 27" maybe?

Pientä kellotusta olisi tietysti tarkoitus testata, mutta ei mitään extremeä tällä kertaa. Kone saisi tietysti mielellään olla mahdollisimman hiljainen. Jos joku viisaampi voisi näiden pohjatietojen perusteella opastaa eteenpäin, niin olisin kiitollinen...

EDIT: Suosituksia tilauspaikoista myös otan vastaan (Mailboxde-osoitekin löytyy).
 
Viimeksi muokattu:

Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 665
Emoksi: Asus ROG Crosshair VI Hero AMD X370 So.AM4 Dual Channel DDR4 ATX Retail

Näissä kannattaa muistaa, että tarvinnee BIOS-päivityksen uudempiin Ryzeneihin (varsinkin jos miettii vasta tulossa olevia 3xxx malleja), mutta tuolla kyseisellä saa ajettua ilman vanhempaa prossua BIOS Flashbackillä. ( + Mindfactoryltä itseltään ilmaiset postiin Saksaan (=mailboxde), kun tilaat yöllä. )

Itse olen ollut tyytyväinen: Thermalright Macho Rev. B <= jos tahtoo parasta niin noin +30€ hintaa (ostopaikasta riippuen) ja noctua nh-d15
 
Viimeksi muokattu:

Warfe

Insinööri
Tukijäsen
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
1 615

Jos meenaa tuon Noctua laittaa, kannattaa se ostaa Jimssiltä, melkei kympinhalvempi siellä.
 
Liittynyt
19.05.2017
Viestejä
529
Ite pähkäilin pitkään näitä rytsölöitä ja kolusin amazonit / mf läpi, lopulta päädyin tilaamaan jimmyltä ku halutti asennukset hoitaa jo ens vkl... Emoksi valikoitu perus b350 lankku ku ei jaksa enää säätää kellojen kanssa... Eiköhän tuolla mennä taas seuraavaan sukupolveen asti komiasti.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 200
Jos ei ole tosiaan kiire niin pistä hetkeksi jäihin ja odottele uudet ryzenit. Kesällä launch ja eiköhän noita viimeistään loppukesästä saa.
 
E.T

Liittynyt
27.02.2017
Viestejä
6 259
Hinta-suorituskykysuhteen/tulevaisuudenkeston osalta Zen2 Ryzeneiden odottaminen olisi järkevintä.
Ensi kuun alun AMD:n 50v juhlissa varmana tulenee lisätietoja ja Computex näyttää todennäköiseltä malliston julkaisuajankohdalta.

Tosiaan tiedä josko AMD haluaa yllättää Navin julkaisulla, niin GPU-puolellakin olisi mahdollisuuksia kilpailun kiristymiseen.

Näytön osalta taas on parempi katsoa että löytyy FreeSync.
Näytön kuva/virkistystaajuuden synkronointi näytönohjaimelta tulevien kuvien tahtiin parantaa pelien sulavuutta silloin kun kone ei pysty näytön virkistystaajuuteen.
Ja näyttöhän tulisi varmasti olemaan käytössä pitempään.

* Virtalähteeksi löytyisi valmiiksi uusi käyttämätön Corsair 650W VS650, kelpaako tämä vielä nykykoneisiin?

* Prossutuulettimeksi suosituksia, tehokas ja hiljainen?
Tuo brändikusetus on perushalpis antiikin aikaisella suunnittelulla ja halpaosilla, mutta kyllä se pari vuotta menisi.
Jos nyt ei ole seisonut jossain hyllyssä jotain viittä vuotta.
Elektrolyyttikondensaattorit ovat siitä kenkkuja osia, että ne eivät pidä myöskään pitkäaikaisesta varastoinnista.

Prossujäähyksi tämä olisi perushyvältä tasolta parhaan hintainen.
SilentiumPC Fera 3 HE1224 v2 -prosessorijäähdytin - 28,90€
Pysyttäessä kohtuumitoissa ja täydessä DIMM/PCI-e slottien vapaana pysymisessä Mugen 5 olisi sitten todella tehokas jääden vain pykälän huippuluokasta:
Scythe Mugen 5 Rev.B Tower Kühler
Scythe Mugen 5 Rev.B. prosessorijäähdytin - 49,90€
 
Liittynyt
08.04.2019
Viestejä
77
Tässä päivitettyä listaa harkituista komponenteista (kokonaishinta näille n.900€);

Mitä pitäisi vaihtaa ja miksi? Emo ja sen piirisarja, sekä näytönohjaimen malli ja merkki tuottavat eniten harmaita hiuksia.
Näytöksi luultavasti tulossa joku 27"/1440p/144Hz/Freesync (toimiiko Gsync nykyään näissä kaikissa)? Hintaa näytölle taitaa kertyä vähän ennakoitua enemmän (300-400€).
 
Warfe

Insinööri
Tukijäsen
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
1 615
Ite ottaisin sata SSD:n ja laittaisin säästyneet rahat ja pikkasen lisää että saisin RTX 2060. 1660ti vähän tehoton 1440p/144hz.
 
Liittynyt
08.04.2019
Viestejä
77
No tämä, esim. 120Gb SSD saa kuitenkin alle 15€ mihin mahtuu oikein hyvin käyttis ja esim. Office paketti. Kylkeen perinteinen kiintolevy ja siltikin säästyy rahaa.
Sinne pitäisi mahtua myös muut usein käytetyt ohjelmat; Adobe Photoshop, Illustrator, Lightroom yms. Toisaalta ennestään tosiaan löytyy tuo 250GB 850 EVO SSD, jonka voisi ryöstää vanhasta läppäristä uusiokäyttöön ja tilata siihen vaikka tuon pienemmän halpiksen.

Jotenkin tuntuu turhalta laittaa paljon rahaa tuohon näytönohjaimeen, koska pelaaminen tulee tuskin olemaan kovin aktiivista. Mahtaako tämän hintaluokan nykynäytönohjaimilla olla suurtakaan eroa kuvankäsittelyssä?
 
Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 665
Mahtaako tämän hintaluokan nykynäytönohjaimilla olla suurtakaan eroa kuvankäsittelyssä?
Muistin määrä / nopeus voi teoriassa tulla ongelmaksi. Tosin ainakin ennen se oli pikemminkin keskusmuistin ongelma (esim. ison 4k+ kartan muokkaaminen photoshopilla yhdellä ytimellä ja 1-2Gb DDR1 muistilla niin ongelman huomasi helposti. Nyt kun käytössä on 64bittinen käyttöjärjestelmä sekä ohjelma muistin määrä voi helposti kivuta päälle 4Gb per käsitelty isompi tiedosto/kuva)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 200
Kuvankäsittelyssä ei kyllä ole nykypäivänä näytönohjaimella juuri mitään väliä, prosessori+ram tärkeämpi. Videoeditointi on sitten homma erikseen.
 
Liittynyt
08.04.2019
Viestejä
77
Onko näissä B450-emoissa yleensä jo bios sillä tasolla, että ei vaadi bios-päivitystä etukäteen? Uskaltaako tilata ilman päivitystä?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 046
Onko näissä B450-emoissa yleensä jo bios sillä tasolla, että ei vaadi bios-päivitystä etukäteen? Uskaltaako tilata ilman päivitystä?
Kyllä. Jos ostat 2000-sarjan Ryzeneitä, esim. 2600. 3000-sarjassa tarvitset BIOS-päivityksen.
 
Liittynyt
08.04.2019
Viestejä
77
Taitaa tuo be quiet! Dark Rock PRO 4 olla sittenkin turhan isokokoinen tähän kokoonpanoon. Vain 40mm jää ilmeisesti tuulettimen alle muisteille tilaa ja Ripjawsseilla taitaa olla 42mm korkeutta. Samoin jäähyn korkeus voi olla tarkalla Fractal Design Meshify C-koteloon.

Vaihtoehtoina 50€ hintaluokassa Thermalright HR-02 Macho Rev. B tai Scythe Mugen 5 Rev.B. Näissä ei kai isoja eroja ole, äänekkyydessä eikä jäähdytystehossa?
 
Liittynyt
19.12.2018
Viestejä
1 423

Sitä tuuletinta pystyy tarvittaessa nostamaan ylöspäin. Pitäis mahtua nuot ripjawsit drp4:seen ja mahtuu kans tuohon koteloon specsien perusteella.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
6 111
Nvme-levyn sijaan kannattaa ennemmin ostaa b-die muistit ja sata-ssd. Eron voi jopa nähdä peleissä.

Toinen vaihtoehto on vaihtaa vielä jäähykin pari kymppiä halvempaan Machoon ja muistien sijaan iskeä säästöt nopeampaan näytönohjaimeen. Sillä säästetyllä 75€:lla saa vaihdettua 1660ti:n rtx 2060:een tai Vega 56:een.
 
Liittynyt
08.04.2019
Viestejä
77
Seuraavaan pakettiin päädyin. Tuon M.2-levyn nyt tilasin ihan mielenkiinnosta. Tilasin myös Gigantin halpis-SSD:n, eli pääsee itse vertaamaan käytännön eroja neljän massamuistin kesken (970 Evo Plus M.2 vs. 850 EVO SSD vs. PNY CS900 SSD vs. 1TB HDD). Kotelon tilaan Suomesta.

Ja monitorin valinta alkaa seuraavaksi. Siitä taas vinkkejä kaipailen...
 
Nyt kun kallis M.2 SSD on hankittu, laita se käyttislevyksi.

Jos on aikaa säätää, tämä on paperilla hyvä:
Samsung C32JG50 32&quote; kaareva pelinäyttö - Näytöt

Siinä vaan on huono laatukontrolli, että voi saada huonon yksilön. Hyvä yksilö, niin olet saanut "puoleen hintaan" pelinäytön, joskin ilman freesync/g-sync.
 
Liittynyt
08.04.2019
Viestejä
77
Jos on aikaa säätää, tämä on paperilla hyvä:
Samsung C32JG50 32&quote; kaareva pelinäyttö - Näytöt

Siinä vaan on huono laatukontrolli, että voi saada huonon yksilön. Hyvä yksilö, niin olet saanut "puoleen hintaan" pelinäytön, joskin ilman freesync/g-sync.
Onkohan tämä sama kuin Samsung's CJG5, josta löytyy paljonkin arvosteluja ulkomaan eläviltä?
Mitäs etuja tai haittaa tuosta kaarevuudesta mahtaa olla? Äkkiseltään ei ehkä paras kuvankäsittelyssä. Ja mites tuo VA-paneeli, hyvä vai huono asia?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
08.04.2019
Viestejä
77
* ViewSonic VX3258-2KC-MHD, 32" VA 1440p Curved 144Hz (FreeSync) - 343,85€ (toimitettuna)
* Samsung C32JG50, 32" VA 1440p Curved 144Hz (EI Freesync) - 303,90€ (toimitettuna)

Kumpi, jos kumpikaan?
 
Osta se, joka on helpompi palauttaa, jos et tykkääkään.
 
Liittynyt
08.04.2019
Viestejä
77
Kone kasattu ja kaikki toimii hienosti, paitsi...

Heti alkoi ärsyttämään tuon powerin (Corsair VS650) äänekäs rapina. Nyt siis heti tilailtava joku vähän laadukkaampi ja hiljaisempi tilalle. Ehdotuksia?

Mikä järkevin hankinta näistä;
- Corsair 650W RM650x - 93,68€
- Corsair 750W RM750x - 104,10€
- Seasonic 750W PRIME Ultra 750 Gold - 119,00€
(kaikki hinnat toimitettuna)
 
Liittynyt
08.04.2019
Viestejä
77
Annoin ehdotuksia kuten pyysit.
Miksi kysyt jos jo tiedät mitä tahdot?
Arvostan tietysti ehdotustasi, mutta onko muuta perustetta tuon hyötysuhteen lisäksi? Oli kuitenkin hieman kalliimpikin kuin nuo ehdottamani vaihtoehdot. Itsellä kun on vähän hakusessa tämä tietotaito näiden nykyisten virtalähteiden tekniikasta...
 
Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 665
supernova g2 tuuletinkäyrä on paljon aggressiivisempi ja alkaa pyöriä koko tuuletin pienemmällä kuormalla kuin focus+. Toki en tiedä onko muutettu niistä ajoista kun itse omistin g2.
Voisiko olla että sekoitat G3 missä tuuletin lähtiessään päälle saattoi pitää ikävän suurta ääntä mutta ei ollut pienellä kuormituksella käytössä? Siitä on useampi käyttäjä valittanut ja ollut jopa valmis vaihtamaan G2 malliin jos joku vain siihen suostuisi. Olen aika varma että tässä tuuletin on jatkuvasti päällä mutta ei pidä suurta ääntä, toki varmasti ääni on suurempi kuin virtalähteessä missä tuuletin ei ole päällä ollenkaan.
 
G2 se oli, ilmeisesti uusittu mallistoa ja G3 ottanut sitten sen roolin semipassiivisena virtiksenä kun tuo nykyinen G2 on tosiaan aktiivijäähdytyksellä.
 
E.T

Liittynyt
27.02.2017
Viestejä
6 259
G2 se oli, ilmeisesti uusittu mallistoa ja G3 ottanut sitten sen roolin semipassiivisena virtiksenä kun tuo nykyinen G2 on tosiaan aktiivijäähdytyksellä.
Mikäs sen mukavampaa kuin että powerin sisuskalut/toiminta muuttuu ilman mitään mallin vaihtumista päällepäin...
 
Liittynyt
11.02.2017
Viestejä
621
Täällä 850W supernova g2, eco-tilassa miellyttävän hiljainen. Takana erillinen kytkin tilan vaihtoon.

Eiköhän tuossa hintaluokassa ole melkein saatavuudesta kiinni minkä ottaa. Tämänkin ostin tarjouksesta.
 
No nimenomaan kun nykyiset G2 ei ole enää semipassiivisia niin ei voi verrata noihin vanhoihin.
 
Liittynyt
11.02.2017
Viestejä
621
No nimenomaan kun nykyiset G2 ei ole enää semipassiivisia niin ei voi verrata noihin vanhoihin.
Kysyin vielä mielenkiinnosta evga:n chatilta apua ja sieltä todettiin että g2 sarjaan ei oltu heidän mielestään tehty muutoksia kuin joihinkin ensimmäisiin G2 1300 yksiköihin nimenomaan kytkinten osalta. Tämä tietenkin suolan kanssa koska kyseessä vain chat palvelu.

Ehkä sitä suosittelisi ottamaan tuon Seasonicin 750W PRIME Ultra 750 Goldin jos luvattu 12 vuoden takuu pitää kutinsa ja vielä tuohon hintaan 119,00€.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 549
Viestejä
4 190 376
Jäsenet
70 766
Uusin jäsen
Kotitie

Hinta.fi

Ylös Bottom