Uuden koneen päivitys olisi edessä. Kaikki komponentit pitää hankkia uudelleen, vanha kone menee vaimolle sellaisenaan editointikäyttöön.
Rajoitukset:
Budjetti on joustava, ensisijaisesti kiinnostaa mahdollisimman hiljainen kokoonpano tyylikkässä pienessä kotelossa ja mahdollisuuksien mukaan johdot piilotettuina kokonaan. Tarvittaessa mahdollista tehdä esimerkiksi työpöytään reikää / vetää johtoa seinien läpi, mikäli siten saadaan johdot helpommin piiloon. Itse koneen ottaisin mielellään valmiiksi koottuna pakettina, vaikka kokoaminen kyllä itseltä tarvittaessa onnistuu.
Näytöksi olen miettinyt Samsung Odyssey Neo G9 (S49G95) 49" parempia saa ehdottaa, mutta pöytätilan maksimointi töiden vuoksi hyvin tarpeellinen, pelatessa periaatteessa selviäisin myös pienemmällä näytöllä, mutta tilan rajallisuuden vuoksi tähän hyvin hankala ottaa useampaa näyttöä. Työhuoneeni on vain reilun 117cm leveä, joten sen leveämpää näyttöä en valitettavasti voi edes ottaa harkintaan tilan puutteen vuoksi.
Näytön tulen todennäköisesti asentamaan jonkinasteisella seinäjalalla, eli sellaisestakin otan mielellään kokemuksia vastaan.
Työhuoneen värimaailma on ruskeaa nahkaa, tumman vihreät seinät, valkoiset pariovet ja pellavan väriset verhot. Kotelon tulisi istua myös sisustukseen.
Koteloksi olen miettinyt ulkonäöllisesti miellyttävää esimerkiksi:
Itse koneella tullaan pelaamaan lähinnä Dotaa, mahdollisesti myös RDR2 tai vastaavia, jos tulee uusia hyviä pelejä vastaan. Työkäytössä jonkin verran 3d mallintamista aatamin aikuisilla sovelluksilla, paljon excelin pyörittämistä ja välillä kymmeniä, jopa satoja eri pdf tiedostoja pyöritän avoimena. Koneen tehot ajattelin aina mieluummin ajaa yläkanttiin, että varmasti riittää potkua myös tulevaisuudessa.
Oheislaitteet tarvitsen todennäköisesti uudet myös, mahdollisesti ostan samanlaiset kuin aikaisemminkin, mutta jos on suositella hiljaista mekaanista näppäimistöä niin sellainen kiinnostaisi. Hiirenä olen tykästynyt Razer Death adder, mutta sekin joutaisi mahdollisesti vaihtoon ja vanha vaimolle.
Nykyinen kone on asus rog strix 1080ti, 16gb muistia, i7 8700K, Asus Rog Strix Z370-F emolevy, ja pari Samsung evo 970 m2.ssd 1 teran mallina. Ikää tällä työjuhdalla alkaa olla paria kuukautta vaille kuusi vuotta. Talosta löytyy giganen kuitu, mutta nykyään taitaa olla oletuksena verkkokortissa sen verran potkua, että se liikkuu.
Mikäli on ehdottaa tuohon vanhaan koneeseen jotain pientä parannusta, jolla videoiden ja kuvien käsittelyä voisi helpottaa niin antaa tulla, helpotetaan vähän paremman puoliskon elämää samalla.

- Fractal Design Terra Jade värityksellä,
- North
- Era