iPhone XR:n seuraaja OnLeaksin renderöintivuodossa

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269

OnLeaks on yhdessä PriceBaba-sivuston kanssa julkaissut ensimmäiset renderöidyt kuvat väitetystä toisen sukupolven iPhone XR -puhelimesta. OnLeaks-tiliä Twitterissä pitävän Steve Hemmerstofferin luotettavuus huomioiden kuvien paikkaansapitävyys on varsin todennäköistä, mutta laitteen virallisesta nimestä ei ole vielä varmaa tietoa. Joidenkin tietojen mukaan XR:n seuraajan nimi saattaisi olla iPhone XE.

Renderöintien perusteella laitteen etupuolen ulkonäkö ei tule muuttumaan juurikaan nykyisestä XR:stä, mutta lasiseen takakuoreen on luvassa muutoksia. Vasemmassa yläkulmassa sijaitsee neliskanttinen kamerakyhmy samoin kuin aiemmin nähdyissä kalliimman iPhone-mallin renderöinneissä. Erona takakameroita on kuitenkin kolmen sijaan vain kaksi kappaletta, joka on tavallaan hassua kyhmyn koko ja muoto huomioiden.

Apple vaikuttaisi pysyttelevän samassa näyttöpaneelissa, jonka läpimitta on edelleen 6,1 tuumaa ja yläreunassa sijaitsee suurikokoinen lovi. Myös tarkkuuden ja paneelitekniikan arvellaan pysyvän samana. Näppäin- ja liitäntätilanteen kanssa ei vaikuttaisi myöskään tapahtuvan mullistuksia - laitteen alapäädyssä on edelleen Applen oma Lightning-liitäntä.

iPhone XR:n seuraajan teknisistä tiedoista ei ole toistaiseksi varmoja tarkempia tietoja. Laite tullaan todennäköisesti julkaisemaan ensi syksynä kahden kalliimman iPhone-mallin parina.

Lähteet: Twitter, PriceBaba

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
3 171
Ekosysteemin kanssa työn puolesta naimisissa oleva kaveri sanoi juuri muutama päivä sitten, että vaihtaa XR:n seuraavaan iteraatioon kun vuotokuvissa mulkosilmä-kameralla varustettu tuleva XS oli liian ruma.

Livekuvaa kaverista kun linkkaan sille aamulla tämän uutisen.

Mutta joo, toivottavasti on edes ominaisuudet kohdillaan kamerassa, kyllähän sitä kyhmyn ja mulkosilmän kanssa voi elää jos vastineeksi saa parasta.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 067
Tämähän voisi olla vaikka joku aprillipila. Tuo neliökyhmyhän on aivan saakelin ruma.
Miten mitat mahtaa mennä?
Näyttäisi että Apple standardoisi kamerapaikat jolloin samat suojakotelot kävisi kaikkii vuosimalleihin.

Voidaan tehdä xx malli jossa uutta on yksi lisäkamera ja homma halpaa tehdä vain kameramoduli vaihtamalla.
Apple osaa kyllä hyvin optimoida omat kustannukset. Neljän kameran mallikin on mahdollinen.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
466
Apple hukannu tietynlaisen eleganssin näissä tuotteissa. Tuo kamerakyhmy tulis pyrkiä hävittämään kokonaan. Ei kasvattamaan sen kokoa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 690
Jokohan tämä tulisi amoled-näytöllä?
Ei taida olla amoled tässä. Omaan silmään tuo takaosan värinen kyhmy näyttää ihan hyvälle, toki parempi kokonaan ilman, mutta kun joku pitää joka tapauksessa olla. Se kokomusta kyhmy ei ollut yhtä hyvän näköinen.
 
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
518
Apple hukannu tietynlaisen eleganssin näissä tuotteissa. Tuo kamerakyhmy tulis pyrkiä hävittämään kokonaan. Ei kasvattamaan sen kokoa.
Jep, Steve Jobs kun on mennyttä niin yritetään myydä samaa bulkkia kuin muuta. Enää iOS pitää pinnalla mutta kuinka kauan...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 690
Jep, Steve Jobs kun on mennyttä niin yritetään myydä samaa bulkkia kuin muuta. Enää iOS pitää pinnalla mutta kuinka kauan...
Toki muistettava, että iPhone X oli viime vuoden myydyin puhelin ja iso osa sen kokonaismyynnistä tapahtui jo 2017, eli ei ollut mukana niissä luvuissa edes. En silti kiistä etteikö Steven poistumisella olisi vaikutusta iPhonen kehitykseen.
 
Liittynyt
25.01.2019
Viestejä
3 683
Nämä nyt kannattaa aina ottaa suolan kera, mutta vaikka olisi tuon näköinen, niin eipä haittaa, käytännössä suurin osa hommaa mustana, valkoisena ja harmaana puhelimensa, ei sama muotoilu näy ihan yhtä häiritsevänä niissä. Etenkin musta ja valkoinen eivät paljon mustista kameroista ole moksiskaan, päinvastoin, toisessa ne eivät näy ja toisessa luovat kontrastia. XR nyt muutenkin on sopivan sweetspotissa ominaisuuksien ja hinnan puolesta Applelta, että tuskinpa seuraaja kovin paljon on mitään muuta sekään.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 210
Jep, Steve Jobs kun on mennyttä niin yritetään myydä samaa bulkkia kuin muuta. Enää iOS pitää pinnalla mutta kuinka kauan...
Mutta kauanko se, ettei iOS koskaan muutu jaksaa kantaa eteenpäin?

Applella on uskollisimmat ja fanaattisimmat käyttäjät, mutta niiden keski-ikä vanhenee kokoajan koska ne on ne jotka on vaihtaneet Appleen silloin kun Android oli selvästi huonompi kuin iOS ja ovat syvällä ekosysteemissä ja eivät haluakkaan muutosta. Joka vuosi kasvaa kuitenkin lisää ihmisiä kännykän käyttäjiksi ja miksi ihmeessä ne koskaan siirtyisi iPhone käyttäjiksi? Jenkeissä toki varmaan vielä jatkossakin tulee uusia iPhone käyttäjiä, mutta tuleeko niitä muualle kun eihän iPhone ole kilpailukykyinen jos ei valmiiksi ole sitä porukkaa jolle kelpaa vain iPhone

Itse vaihdoin iPhonen käyttäjäksi alle 2v sitten ja enhän minä tule tämän puhelimen jälkeen iPhonea käyttämään, koska olin ehtinyt jo kokea se iPhonea paremman Android kokemuksen ja odotan paluuta siihen.

Mulla on 3 lasta ja en keksi mitään loogista syytä miksi hankkisin niille iPhonet. Jos lapsille ilmaiseksi jostain tupsahtaisi iPhonet, niin enhän minä niiden käyttöä estäisi tai kieltäisi, mutta mitään järjellistä syytä en keksi miksi itse hankkisin lapsille iPhonet.
 
Ei kait näillä käyttiksillä nyt oikeasti ole juuri mitään eroa käytön kannalta. Pari nappia eri kohdissa. Toinen vain on googlen analytiikkakoneiston jatke ja toinen ei.
 
Jos noin olisi, eikai kukaan käyttäisi iPhoneja paitsi ehkä promille käyttäjistä ja nekin ideologisista (google) syistä.

Mutta koska nimenomaan käyttiksillä on väliä ja eroa, niin iOS:iin ja Applen ekosysteemiin mieltyneet ihmiset ovat valmiita maksamaan jopa hiukan extraa saadakseen hiukan heikompaa rautaa ja se lähtökohtaisesti hiukan heikompi (ei kuitenkaan merkittävästi heikompi) rauta myös pysyy paljon pidempään arvokkaana kuin se alunperinkin hiukan parempi rauta ja kaikki se vain sen käyttöjärjestelmän (iOS) ja ekosysteemin ansiosta.

Ja toisaalta koska käyttiksillä ja niiden ominaisuuksilla tosiaan on väliä niin minun seuraava puhelin on Android.
 
smb

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
532
Ehkä toiset vaan tykkäö iOS käyttää eri syistä. Kyllä iOS on muuttunut ja muuttuu. Miten Android sen kummemmin on muuttunut mihinkään? Se pirun kumilenkkiefekti tuntuu androidia vaivaavan kaikissa laitteissa. Eli kun scrollaat esim. selainta niin liikkeessä on kuminauhaefekti, usein vielä kyllästettynä lagilla.

Googlen softakauppa on täynnä spywarekuraa ja softat kyselevät oikeuksia täysin ihmeellisiin juttuihin. Tuntuu koko käyttiksen idea olla lypsää sekä laitevalmistajien, googlen ja app developereiden taholta kaikki mahdollinen data irti käyttäjästä.
 
Merkava

מרכבה
BANNED
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
1 233
Tuntuu koko käyttiksen idea olla lypsää sekä laitevalmistajien, googlen ja app developereiden taholta kaikki mahdollinen data irti käyttäjästä.
Ei tunnu vaan on. Android puhelimen ruuvaaminen edes hiukan tietosuoja-asetuksiin plus tietojen palautus vie varmaan 6h siihen täysin keskittyen. Menee yleensä parissa pv sillon tällön näpräten mitä nyt jaksaa putkeen vapaalla tehdä.

Ärsyttävää nyhertämistä jota ei viitti usein tehdä. Vaihdan kapulaa 6kk välein. OP 7 Pro seur ja saa hetken taas olla rauhassa.
 
Liittynyt
21.08.2018
Viestejä
5 527
Se pirun kumilenkkiefekti tuntuu androidia vaivaavan kaikissa laitteissa. Eli kun scrollaat esim. selainta niin liikkeessä on kuminauhaefekti, usein vielä kyllästettynä lagilla.
Oot käyttänyt jotain Galaxy S2 jossa kumilenkkiä ja lagia ja nyt luulet tietäväsi miten androidi toimii :facepalm:
Osta oikealla rahalla kunnon androidi niin saat sellaiden jossa tuota lagia ei ole.
Eikös iPhonen hinnalla saa jo kovan android luurin tai peräti kaksi.
 
smb

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
532
Oot käyttänyt jotain Galaxy S2 jossa kumilenkkiä ja lagia ja nyt luulet tietäväsi miten androidi toimii :facepalm:
Osta oikealla rahalla kunnon androidi niin saat sellaiden jossa tuota lagia ei ole.
Eikös iPhonen hinnalla saa jo kovan android luurin tai peräti kaksi.
Tota kuminauhaefektiä ja lagia oli satasen androideista aina sinne highendiin asti. Liikkeen laitteissa näin.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 464
Viestejä
4 162 986
Jäsenet
70 411
Uusin jäsen
domppaaaa

Hinta.fi

Ylös Bottom