io-techin vuoden 2019 luetuimmat jutut ja katsotuimmat videot

Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 529



io-tech.fi täytti 1. tammikuuta kolme vuotta ja alun todella nopean kasvun jälkeen tekeminen on tasoittunut vakaalle pohjalle kohti tulevaisuutta.

Vuonna 2019 keskityimme edelleen sisällön ja oman tekemisen kehittämiseen. Vuoden lopulla rekrytoimme porukkaamme mukaan Oskari Mannisen, joka on jo ehtinyt testaamaan useamman älypuhelimen (Honor 9X, Nokia 6.2, Motorola Moto G8 Plus & Xiaomi Redmi Note 8T).



Suurin kasvu viime vuonna nähtiin io-techin Youtube-kanavalla, jonka tilaajamäärä kasvoi yli 20 000 tilaajalla 35 000 tilaajaan ja kanava nousi Suomen ja Pohjoismaiden suurimmaksi tekniikkamediaksi Youtubessa. Videoita julkaistiin vuoden aikana 67 kappaletta, niitä katsottiin 4,7 miljoonaa kertaa, yhteensä 228 700 tuntia.

io-tech.fi-sivuston ja TechBBS-keskustelufoorumin kävijämäärä tasoittui viime vuoden aikana noin 300 000 uniikkiin kuukausikävijään, vierailuita kertyy kuukausittain noin 1,5 miljoonaa ja sivulatauksia yli 10 miljoonaa. Uusi kävijäennätys tehtiin marraskuussa, kun sivustolla vieraili 319 506 uniikkia vierailijaa.

TechBBS-keskustelufoorumille on rekisteröitynyt kolmessa vuodessa yli 35 000 jäsentä. Viime vuoden aikana foorumille kirjoitettiin yhteensä yli 2 miljoonaa uutta viestiä ja uusia jäseniä rekisteröityi yli 8000 kappaletta. Alkuvuoden aikana foorumi päivittyy nykyisestä Xenforo 1.5-versiosta uuteen 2.1-versioon.

io-techin viikottaisen tekniikkakatsaus-podcastin tekeminen jatkui ja suora live-lähetys siirtyi vuoden lopulla pelkästään Youtubeen. Jälkikäteen podcast on kuunneltavissa Spotifyssä ja iTunesissa. Podcastilla on noin 3000-4000 viikottaista katselijaa ja kuuntelijaa.



io-techin luetuimmat uutiset 2019
  1. Mitä suomalaisten on hyvä tietää Huawein tilanteesta ja puhelimista?
  2. NVIDIA julkaisi Adaptive-sync-tuen avaavat GeForce 417.71 -ajurit näytönohjaimilleen
  3. Päivitys testilabrasta: Nokia 9 Pureviewin kamera kuvanlaatuvertailussa
  4. AMD antoi ensimaistiaisen 3. sukupolven Ryzen-työpöytäprosessoreista (Zen 2)
  5. NVIDIA julkaisi GeForce RTX 2060 -näytönohjaimen
  6. AMD tuo syyskuussa myyntiin 16-ytimisen Ryzen 9 3950X -prosessorin
  7. AMD:n Radeon VII on maailman ensimmäinen 7 nanometrin pelinäytönohjain
  8. Legendaarinen pelihiiri teki paluun: Logitech G MX518
  9. Jimm’siltä ja Asukselta myyntiin 17999 euron pelitietokone
  10. Huawei vahvisti io-techille: Markkinoilla olevien mallien Android-tuki jatkuu kaikilta osin täysin normaalisti



io-techin luetuimmat artikkelit 2019
  1. Testissä AMD Ryzen 9 3900X & Ryzen 7 3700X (Matisse)
  2. Testissä AMD Radeon RX 5700 & 5700 XT (Navi)
  3. Testissä AMD Radeon VII (7 nm Vega 20)
  4. Kokeiltua: Samsung Galaxy A50
  5. Suuri näytönohjaintesti GeForce vs Radeon (2019)
  6. Ensituntumat: Samsung Galaxy A80, A70 ja A40
  7. AMD vs Intel ylikellotettuna ilmajäähdytyksellä (2019)
  8. Testissä NVIDIA GeForce GTX 1660 Ti (TU116)
  9. Testissä NVIDIA GeForce RTX 2060 Super & 2070 Super
  10. Testissä OnePlus 7 Pro



io-techin katsotuimmat videot 2019
  1. Kokeiltavana 7000€ Samsung 75" 8K QLED-televisio (+PUBG)
  2. Kasasimme Suomen parhaan esports-tietokoneen!
  3. Suomen HALVIN pelinäppäimistö on PARAS?
  4. Onko Lidlin halpa pelinäppäimistö hyvä?
  5. Kasasimme 10000€ tietokoneen!
  6. Kasasimme Suomen PARHAAN budjetti-peli-PC:n?
  7. Testissä Deltacon HALPA mekaaninen mininäppäimistö
  8. Kasasimme Suomen PARHAAN alle 1000€ pelitietokoneen?
  9. Suomen HALVIN mekaaninen näppäimistö on PARAS?
  10. Paljon MUN SETUPPI maksaa?



io-techin toimitus kiittää lukijoita edellisestä vuodesta ja toivottaa hyvää uutta vuotta 2020!

t: Sampsa, Juha K, Petrus, Niko, Juha U, Oskari

Huom! Foorumiviestistä saattaa puuttua kuvagalleria tai upotettu video.

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)

Palautelomake: Raportoi kirjoitusvirheestä
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
02.02.2017
Viestejä
515
Tuottaako Youtube juuri noillakaan katsojamäärillä, jos sopii kysyä? Vai oletteko kytkeneet mainokset pois päältä kanavallanne alusta saakka?
 

Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 529
Tuottaako Youtube juuri noillakaan katsojamäärillä, jos sopii kysyä? Vai oletteko kytkeneet mainokset pois päältä kanavallanne alusta saakka?
Eipä juuri Youtuben maksamilla mainostuloilla, mutta nuo erikseen tehtävät yhteistyövideot sitten asia erikseen ja ovat kasvavassa määrin ihan merkkittävä osa liiketoimintaa.

Tässä meidän Youtube-kanavan analytiikkaa viime vuodelta:

 
Liittynyt
25.11.2016
Viestejä
2 026
Paljonko palaa aikaa viikkotasolla (tuntia/hlö) noin keskimäärin tämän kaiken pyörittelyyn?
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 480
Viestejä
4 163 702
Jäsenet
70 414
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom