io-tech mukana MWC-tapahtumassa - tiivistelmä odotettavissa olevista julkaisuista

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 338



Maailman suurimmaksi mobiilialan tapahtumaksi profiloitunut vuotuinen Mobile World Congress starttaa jälleen maanantaina Barcelonassa ja io-techin toimituksesta sekä Sampsa että Juha ovat paikan päällä seuraamassa julkaisuja ja tutustumassa uutuuslaitteisiin. Vaikka varsinaiset messut avaavat ovensa Fira Gran Via -messukeskuksessa maanantaina ja jatkuvat torstaihin asti, julkaisee osa valmistajasta (Samsung, Huawei, HMD Global) uutuustuotteitaan jo sunnuntaina järjestettävissä tilaisuuksissa.

Huawei julkistaa uudet P11/P20-älypuhelimensa maaliskuun lopulla Pariisissa, joten kiinalaisjätiltä ei ole odotettavissa MWC:ssä "suuria julkaisuja". Sen sijaan yritys esittelee huhujen mukaan uudet MediaPad M5 -taulutietokoneensa 8- ja 10-tuumaisina versioina ja myöskään uusi Watch-älykello ei ole mahdottomuus.

LG:ltä ei ole odotettavissa tänä vuonna MWC:ssä uutta lippulaivapuhelinta, sillä huhujen mukaan yrityksen suunnitelmat huippumallin suhteen ovat menneet hieman uusiksi. Sen sijaan LG julkisti jo perjantaina uudet edullisen hintaluokan K8- ja K10-mallit, joita se esittelee tapahtumassa. Lisäksi LG:ltä on odotettavissa kameran tekoälyominaisuuksilla paranneltu S-versio viime syksynä julkaistusta V30-huippumallista.



Motorola (Lenovo) esittelee MWC:ssä suurella todennäköisyydellä uudet Moto G6 -älypuhelimensa. Uusi mallisto koostuu kolmesta mallista: G6:sta, G6 Plussasta sekä G6 Playsta. G6-mallistossa on vuotojen mukaan siirrytty mm. 18:9-kuvasuhteen näyttöhin sekä pykälää uudempiin 400- ja 600-sarjan Snapdragon-piireihin. Julkaisuvuorossa saattaa olla myös uusia X- ja Z-sarjan malleja.

HMD Global esittelee MWC:ssä tiettävästi ainakin kolme uutta Nokia-älypuhelinta. Odotettavissa on ainakin Android Go -käyttöjärjestelmään perustuva alle sadan euron Nokia 1, tammikuussa Kiinan markkinoille julkaistun Nokia 6 (2018):n globaali versio sekä keskihintaluokkaan sijoittuva mielenkiintoinen Nokia 7 Plus.

Samsungin tulevat GS9-mallit ovat olleet kattavien huhujen ja vuotojen kohteena jo jonkin aikaa, eikä laitteista ole todennäköisesti jäljellä enää juuri mitään arvailun varaa. Huhujen ja vuotojen perusteella laitteiden ulkonäkö päivittyy vain hyvin maltillisesti ja keskeisimpiä uudistuksia tulevat olemaan uudet suorituskykyisemmät järjestelmäpiirit sekä uudistettu kameratekniikka muutettavalla aukkosuhteella. Perus- ja plus-version väliltä löytyy myös tiettävästi aiempaa enemmän eroavaisuuksia kameran ja muistimäärien osalta.

Sony järjestää julkaisutilaisuutensa maanantaiaamuna ja siellä odotetaan nähtävän ainakin kaksi uutta Xperia-puhelinta. Uutuuksien nimet ovat huhujen mukaan XZ2 ja XZ2 Compact ja ne ovat yrityksen ensimmäiset 18:9-kuvasuhteen näytöllä varustetut puhelinmallit. Designin osalta muotoilu on vuotaneen XZ2-pressikuvan perusteella aiempaa pyöristetympää ja sormenjälkitunnistin on siirretty kyljestä takakuoreen.

Pienemmistä tekijöistä Blackberryn odotetaan julkaisevan ainakin kaksi uutuutta, joista kummastakin pitäisi löytyä fyysinen QWERTY-näppäimistö. ASukselta on tiettävästi luvassa iPhone X:ää näyttöratkaisultaan muistuttava ZenFone 5 tehokkaalla Snapdragon 845 -järjestelmäpiirillä. Muita mielenkiintoiselta vaikuttavia poimintoja ovat mm. brändipuhelimet CAT:lta ja Energizeriltä, joista ensimmäisen S61-malli on varustettu lämpökameralla ja jälkimmäisen P16K Pro -malli jättikokoisella 16 000 mAh akulla.

Voit käydä kertomassa itseäsi kiinnostavista tuotteista TechBBS:n MWC-ketjussa. MWC:tä koskeville uutisille lisätään etusivun oikeaan reunaan oma laatikkonsa.

Mobile World Congress 2018

Huom! Foorumiviestistä saattaa puuttua kuvagalleria tai upotettu video.

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)

Palautelomake: Raportoi kirjoitusvirheestä
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
753
Onko tietoa onko ZTE messuilla mukana? Kusisin hunajaa jos ZTE Axon 7:lle tulis jo seuraaja.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 219
Tuo nokia 7 plus kyllä kiinnostaa. Harmi vain kun nämä kaikki nokian puhelimet ovat niin tylsän värisiä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 219


Mun mielestä tuo kuparinväri on kiva
Itse tykkään kirkkaista väreistä. Ennen nokia vitosta oli se lumia 640 kirkkaan oranssina. Se oli hyvä ja erottuva väri. Samoin aikoinaan oli yks nokia jonka malli ei nyt enää muistu, sellaisena limen vihreänä. Se oli myös mieleinen väri. Nykyään tuntuu että puhelinten värit on juurikin noita musta-harmaa-valkoinen akselilla ja jotain kuparia tai hopeaa.
 

Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
11 515
Huomautetaan vielä, että suurin jytky ei tässä tiivistelmässä ole mainittuna :eek: :geek: :comp:
 

leripe

Ehdotuksia otetaan vastaan
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 187
Mites Nokia 9 tai uusi lippulaivamalli?
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
307
Kohtahan tuo selviää https://nokiapoweruser.com/countdown-timer-nokia-event-mwc-2018-live-streaming-link/
 
Liittynyt
16.05.2017
Viestejä
508
Mitähän tuollaisellakin pölynkerääjällä tekee? Tohon 80€ hintaan irtoaa jo monta oikeasti hyvää älypuhelinta. Ja mitä tuosta linkistä pystyy päättelemään niin heikko akku ja en ylläty vaikka kamera olisi jälleen kerran joku max 2mpx viritys (valmistupaikkana museo?). Katsotaan sitten kun tulee tyyliin n95 tai vastaava nykyaikaiseen versioon puettuna ilman sitä fyysistä näppäimistöä.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 627
Well 8110i oli sentään Matrix puhelin ja pähein Nokian koskaan julkistama puhelin. Ei ehkä paras, mutta onhan tuo stilettimainen banaani legendary kamaa!
 
Liittynyt
05.03.2017
Viestejä
123
XZ2 Compact hypistelyt videolle jos sellainen löytyy käsien ulottuville!
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
187 112
Viestejä
3 403 636
Jäsenet
60 928
Uusin jäsen
islam

Hinta.fi

Ylös Bottom