io-tech.fi / TechBBS-foorumin statistiikkaketju (istunnot ja sivulataukset)

Liittynyt
21.09.2017
Viestejä
4
En ole Venäläinen, mutta lähestulkoon päivittäin tulee näillä sivustoilla vierailtua. Tai no Google.ru:ssa harvemmin. Yandex indeksoi mielestäni paremmin venäjänkielisen sisällön.
Joo, oma veikkaus olisi lähinnä että venäjänkieliset asentavat useammin tuon toolbarin jolla Alexa sitten nuo statsit mittailee. Tulokset näyttävät häränpyllyä varmaankin myös siksi, ettei Alexa kykene mittaamaan lähes 60% päätelaitteista, joilla internettiä selaillaan.

Io-techin sijat selittänee se, että olettaisin sitä selattavan pitkälti ihan pöytäkoneilla ja tässäkin threadissa montaa on kehotettu asentamaan Alexan toolbar, joten voisi olettaa monella Io-techin selaajalla näinollen tuon toolbarin olevan ihan vain tuloksia nostaakseen.

Oikeat tilastot löytyvät yleensä ainoastaan palvelimelta, jolla sivustoa ylläpidetään. Mainoksenestoohjelmistot esimerkiksi estävät Google Analyticsin toiminnan, niin sinänsä edes sen antavat luvut eivät ole täysin tarkkoja, toki huomattavasti tarkempia kuin Alexan luvut.
 

mRkukov

Hrrrr...
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 717
Oikeat tilastot löytyvät yleensä ainoastaan palvelimelta, jolla sivustoa ylläpidetään. Mainoksenestoohjelmistot esimerkiksi estävät Google Analyticsin toiminnan, niin sinänsä edes sen antavat luvut eivät ole täysin tarkkoja, toki huomattavasti tarkempia kuin Alexan luvut.
Muron tilastot löytyy otavan omasta palvelusta. Todennäköisesti kerätty tarkemmin kuin esim google analyticsistä.
Silti io-techin analytics antaa paljon kovempia lukuja kuin muro. Eli näistä kahdesta on ainakin selvä voittaja tiedossa. :)
 

oisqi

Rajat "VegaGOD" Monga ♿️
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
440
Muron tilastot löytyy otavan omasta palvelusta. Todennäköisesti kerätty tarkemmin kuin esim google analyticsistä.
Silti io-techin analytics antaa paljon kovempia lukuja kuin muro. Eli näistä kahdesta on ainakin selvä voittaja tiedossa. :)
juuh, kyllä vaan toi Ylilauta taitaa silti "oikeissa" statseissa olla edellä.

Ylilaudan tilastot elokuulta

Lähetettyjä viestejä: 1 321 313 kpl
Käyntikertoja: 3 501 558 kpl
Yksittäisiä kävijöitä: 1 039 100 kpl
Sivulatauksia: 21 582 046 kpl
Sivulatauksia per käyntikerta keskimäärin: 6,16 kpl
Keskimääräinen vierailun kesto: 10 min 49 sek
Sivupyyntöjä yhteensä (sivulataukset + media): 826 771 834 kpl
Kaistankäyttö: 40,31 TiB
Torjuttuja botteja: 12 149 kpl
Keskimääräinen sivun latausaika (ennen kuvia): 0,29 sek
AdBlockin käyttäjiä: 29,6 %

vs io-techin n. 6,75miljoonaa latausta viimeisen 30pv aikana.
 

Kaiser Soze

Johtaja
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 963
Mainoksenestoohjelmistot esimerkiksi estävät Google Analyticsin toiminnan, niin sinänsä edes sen antavat luvut eivät ole täysin tarkkoja, toki huomattavasti tarkempia kuin Alexan luvut.
Eivät estä. Googlea käyttämällä on triviaalia hankkia jopa tarkka määrä adblockerin käyttäjistä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 159
Etusivunani on toiminut ampparit.com/it varmaan vuodesta 2010. En ole sieltä pitkään aikaan selannut it-uutisia, koska io-techiä ei sieltä löydy. Nyt uusi etusivuni on www.io-tech.fi :tup:

Selaan vielä amppareista äänestetyimmät osion, mutta sekin on vuoden sisällä täyttynyt pelkistä maahanmuuttovastaisista uutisista. Olisin kyllä itsekin plussannut niitä uutisia, mutta kymmenestä äänestetyimmästä kahdeksan saattaa olla samoja uutisia, mutta eri lähteestä. Ennen tuolta saattoi löytää mielenkiintoisia artikkeleja.

Muropaketti on jäänyt kokonaan. Taisin edellisen kerran kesällä lukaista otsikot läpi ja todeta, että ei täällä ole mitään lukemisen arvoista.
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 113
Mainoksenestoohjelmistot esimerkiksi estävät Google Analyticsin toiminnan, niin sinänsä edes sen antavat luvut eivät ole täysin tarkkoja, toki huomattavasti tarkempia kuin Alexan luvut.
Sen takia kannattaakin laittaa uBlock Originissa Google Analyticsin analytics.js-skripti sallituksi tällä sivustolla vieraillessa, jos sitä mainoksenestoa on ylipäätänsä tarvitsee io-techissä käyttää :).
 

Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 581
io-tech syyskuussa:

985 000 vierailua

195 000 uniikkia kävijää

6,7 miljoonaa sivulatausta

15,7 % uusia kävijöitä

---

Syyskuussa vain 30 päivää, yhdellä lisäpäivällä oltaisiin yli miljoonassa vierailussa, 200 000 uniikissa kävijässä ja 6,9 miljoonassa sivulatauksessa. Uskoisin, että nämä kaikki menee rikki lokakuussa, kun sivusto täyttää samalla 16.10. lokakuuta vuoden (beta).
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 541
Muropaketin puolella viikkosivulatausten määrä on ensimmäistä kertaa alle 1300000 latauksen: 1287527 sivulatausta. Pikkuhiljaa vajoaa.
 

Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 581
Tuossa kun kaivelin resoluutioon liittyen tietoja, niin tässä lisää muitakin tilastoja kiinnostuneille:

io-techin kävijät syyskuu 2017

Useimmat kävijöistä vierailivat io-techissä kuukauden aikana yli 200 kertaa. Toiseksi suurin ryhmä oli vain kerran vierailleet ja kolmanneksi suurin ryhmä 101-200 kertaa vierailleet.

Desktop 55,4 %
Mobile 39 %
Tablet 5,6 %


Selain:

Chrome 62,7 %
Firefox 17,4 %
Safari 9,5 %
Opera 2,96 %
Edge 2,26 %
Samsung Internet 2,03 %
Internet Explorer 1,66 %


Käyttöjärjestelmä:

Windows 50,7 %
Android 34,3 %
iOS 9,2 %
Macintosh 3,1 %
Linux 2,3 %
Windows Phone 0,27 %
Chrome OS 0,12 %


Resoluutio (desktop):

1920x1080 40 %
2560x1440 13 %
1920x1200 9 %
1366x768 6 %
.
.
1280x720 2,36 %
.
.
3440x1440 1,65 %
.
.
3840x2160 0,98 %

(2160p-resoluution osuuteen voi vaikuttaa käytössä oleva skaalaus)


Mobiililaitteiden osuudet:

iPhone 12,8 %
OnePlus A3003 3 9,4 %
(not set) 7,7 %
Apple iPad 7,4 %
Huawei PLK-L01 Honor 7 3,3%
OnePlus A5000 5 3,06 %
Samsung SM-G930F Galaxy S7 2,54 %
Huawei FRD-L09 Honor 8 2,49 %
Huawei NEM-L21 Honor 5c 2GB RAM 2,43 %
Samsung SM-G935F Galaxy S7 Edge 2,25 %
 
Viimeksi muokattu:

Pertti Kosunen

Basic Input/Output System
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 107
Minkälaisessa raudassa foorumi pyörii, prosessori/muisti?

Eilen tuli ruuhka-aikaan database erroria aika tiuhaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 276
Minkälaisessa raudassa foorumi pyörii, prosessori/muisti?

Eilen tuli ruuhka-aikaan database erroria aika tiuhaan.
Huomasin saman. Ettei sitten tuolla kävijäennätyksellä ollut asian kanssa tekemistä? Siitä on pidempi tovi, kun viimeksi kaatui palvelin.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
2 133
Eilen foorumilla uusi kävijäennätys yhtäaikaisesti käyttäjiä 3852
Ja ihan hieno sivulataus piikki. Katsoin että viimeisen 29 päivän keskiarvo oli 225'223, eilen oli 351'131 eli vaivaiset +55,9% :comp:

Mitä F-Solutions tuumasi, jos edes mitään? Oliko näihin valvojaisiin varauduttu jotenkin verrattuna normaaliin kuormaan? Tästä kerrasta varmaankin hyvä ottaa mallia seuraavaan.
Mutta yllättävän hyvin kyllä foorumi pysyi pystyssä mitä nyt tietokanta virheitä pukkasi vähän väliä.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 175
Sampsa, päivitä statistiikka suuremmaksi, käyrä meni jo isommaksi kuin 250 000.
 

Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 649
Minkälaisessa raudassa foorumi pyörii, prosessori/muisti?

Eilen tuli ruuhka-aikaan database erroria aika tiuhaan.
Hiukan tulee fillis, että itse foorumia pyörittävä rauta jaksaisi, mutta takana oleva kanta kyykkää noissa foorumivalvojaisissa.
 

Pertti Kosunen

Basic Input/Output System
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 107
Hiukan tulee fillis, että itse foorumia pyörittävä rauta jaksaisi, mutta takana oleva kanta kyykkää noissa foorumivalvojaisissa.
Mietin vaan yleisellä tasolla, että minkä luokan rautaa tämän kokoinen XenForo foorumi vaatii.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
252
Paljonko tätä edeltävä kävijäennätys oli? Foorumivalvojaiset saivat kyllä melkoisen sivulatauspiikin.
Täälläkin huomattiin toissapäivän latauspiikki kun en päässyt välillä sivustolle database errorin takia.
 

Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 581
TechBBS:n beta-testi käynnistyi vuosi sitten 16.10.2016

Aika pitkälle on päästy jo ensimmäisen vuoden aikana, kiitos kaikille enemmän tai vähemmän aktiivisille käyttäjille :tup:



:atk:

:kotona:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
526
2560x1440 150% skaalauksella

Jo murossa sai näin, saivupalkin pois näkökentästä.
 

Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 581
2560x1440 150% skaalauksella

Jo murossa sai näin, saivupalkin pois näkökentästä.
Tukijäsenille on myös tarjolla useita vaihtoehtoisia ulkoasuja (myös ilman sivupalkkia) :tup:

(en tosin tiedä miten viestisi liittyy foorumin statistiikkaan) :confused:
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 113
Eilen lähes 270 000 sivulatausta. Taitaa olla uusi ennätys, jos ei lasketa foorumivalvojaisia. Ihan kivat synttärit :kahvi:.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
719


Aika huvittava yksityiskohta. :rofl:
Tässähän huomaa kuuluvansa harmaaseen massaan, kun nimenomaisesti Honor 8 Lite löytyy omasta taskusta... tosin Jimmyltä en ole tilannut mitään melkein viiteen vuoteen, niin ikään turkulaisessa Tietokonekaupassa tosin kävin muutamia kuukausia sitten ihan paikanpäällä.
 

Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 581
Uniikit kävijät ovat kasvaneet tammikuu -> syyskuu 100 %

Tammikuun 2018 year-to-year kasvu tulee olemaan todennäköisesti jotain 125-150 %
 

Zefram Cochrane

The Engineer
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 844
Tuossa kun kaivelin resoluutioon liittyen tietoja, niin tässä lisää muitakin tilastoja kiinnostuneille:

io-techin kävijät syyskuu 2017

Useimmat kävijöistä vierailivat io-techissä kuukauden aikana yli 200 kertaa. Toiseksi suurin ryhmä oli vain kerran vierailleet ja kolmanneksi suurin ryhmä 101-200 kertaa vierailleet.

Desktop 55,4 %
Mobile 39 %
Tablet 5,6 %


Selain:

Chrome 62,7 %
Firefox 17,4 %
Safari 9,5 %
Opera 2,96 %
Edge 2,26 %
Samsung Internet 2,03 %
Internet Explorer 1,66 %


Käyttöjärjestelmä:

Windows 50,7 %
Android 34,3 %
iOS 9,2 %
Macintosh 3,1 %
Linux 2,3 %
Windows Phone 0,27 %
Chrome OS 0,12 %


Resoluutio (desktop):

1920x1080 40 %
2560x1440 13 %
1920x1200 9 %
1366x768 6 %
.
.
1280x720 2,36 %
.
.
3440x1440 1,65 %
.
.
3840x2160 0,98 %

(2160p-resoluution osuuteen voi vaikuttaa käytössä oleva skaalaus)


Mobiililaitteiden osuudet:

iPhone 12,8 %
OnePlus A3003 3 9,4 %
(not set) 7,7 %
Apple iPad 7,4 %
Huawei PLK-L01 Honor 7 3,3%
OnePlus A5000 5 3,06 %
Samsung SM-G930F Galaxy S7 2,54 %
Huawei FRD-L09 Honor 8 2,49 %
Huawei NEM-L21 Honor 5c 2GB RAM 2,43 %
Samsung SM-G935F Galaxy S7 Edge 2,25 %
Itse 3840x2160 käyttäjänä kummastuttaa, että osuus on vain 0,98 %.o_O
 

TheMeII

Übertaktungspotenzial
S Y N T H W A V E
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
7 004
Itse 3840x2160 käyttäjänä kummastuttaa, että osuus on vain 0,98 %.o_O
Kuten sampsa sanoi se saattaa olla skaalausten vuoksi liian pieni.

Toiseksikin tätä selataan vaikka millä laitteilla. Töissä, kouluissa, kirjastoissa tai läppäreissä harvalla on 4k näyttöjä. Mobiililaitteet on poistettu mutta laskeeko esimerkiksi Windows tabletit sitten pöytäkoneiksi vai mobiiliin. Itse kun koneen kanssa (esim biosissa) temppuilen pidän tuossa pöydällä w10 tabua jossa on muutama sivu auki ja joskus pelatessa se on siinä kokoajan.
 

Tim Apple

Amazing!
Tukijäsen
Team Apple
Liittynyt
07.01.2017
Viestejä
716
Ite ainakin selaan himassa alaspäin skaalatulla 4K-näytöllä ja sitten enemmän tulee töissä selailtua, niin siellä on se perus 768 mikälie.
 

Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 581
Onkohan tuossa vain full screen tilassa surffaajat?
Ei ole, kyseessä on näytön ei selaimen resoluutio. Kuten aiemmin todettu niin 4k-resoluutiolla Windowsin skaalaus tunnistuu jonain muuna kuin 3840x2160-resoluutiona. Todellisuudessa siis enemmän kuin 1 %.
 

Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 581
Viimeiset 30 päivää meni ensimmäistä kertaa 7 miljoonaa sivulatausta rikki (Jimm'sin valvojaiset edesauttoi tätä n. 100 000 sivulatauksella, mutta eiköhän tämäkin vielä mene rikki ilman valvojaisia) :tup:

 

Dataelukka

Such tech, many forum wow
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
140
Hieman offtopiccia taas, mutta applenkin vehkeet retina-näytöillä tarjoaa eri skaalauksia, 2560x1600 on oman läppärin "resoluutio" mutta efektiivinen reso taitaa olla nyt muistaakseni 1440x900, pienimmillään 1280x800 eli neljännes maksimista

Kaverilla on taas joku isohko vanha televisio pc-näyttönä hd-resolla 720p, että kai nämäkin on makuasioita asioiden näkyvyyden ja muiden seikkojen tähden.
 

Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 581
io-techin kasvu jatkuu, lokakuussa meni rikki kaikki ennätykset (month-to-month kasvu):

1 070 000 vierailua (+9 %)
210 000 kävijää (+8 %)
7,5 miljoonaa sivulatausta (+12 %)
15,6 % uusia kävijöitä (first time visits)

TechBBS-foorumille rekisteröityneitä uusia käyttäjätunnuksia: 1053 kpl
Viestejä kirjoitettu: 172 000 kpl (+10 %)


Vertailun vuoksi io-tech syyskuussa:

985 000 vierailua
195 000 kävijää
6,7 miljoonaa sivulatausta
15,7 % uusia käyntejä (first time visits)

TechBBS-foorumille rekisteröityneitä uusia käyttäjätunnuksia: 830 kpl
Viestejä kirjoitettu: 156 000 kpl

---

Kiitos kaikille, jotka ovat olleet mukana rakentamassa tätä sivustoa ja yhteisöä :tup:
 
Viimeksi muokattu:

Hessu

Tukijäsen
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 420
Ja jos homma jatkuu samalla linjalla niin eiköhän tuo käyttäjämäärä kasva edelleenkin. :tup:
 

Exe

Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
105
Miten nuo uniikit käyttäjät lasketaan? Jos vierailen täällä kotikoneelta, töistä ja kännykällä, niin onko se kolme käyttäjää? Kirjautuneena olen kotoa ja kännykästä käsin, en töistä.
 

Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 581
Miten nuo uniikit käyttäjät lasketaan? Jos vierailen täällä kotikoneelta, töistä ja kännykällä, niin onko se kolme käyttäjää? Kirjautuneena olen kotoa ja kännykästä käsin, en töistä.
How users are identified for users metrics - Analytics Help

Tuo uniikki kävijä ei taida olla enää ihan validi termi vaan juurikin mainitsemasi kolme käyttäjää tai vierailun lähdettä. Vierailut sitten tarkoittaa kuinka monta kertaa kaikki käyttäjät vierailevat yhteensä.

“Unique Visitors” Now Called “Users” on Google Analytics - Community Sales & Marketing News
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 685
Viestejä
4 188 846
Jäsenet
70 780
Uusin jäsen
Tauno.T

Hinta.fi

Ylös Bottom