Intelin perustaja Gordon Moore on kuollut

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 452


Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
Intelin perustajiin kuulunut ja Mooren laista kenties parhaiten nykypäivänä tunnettu Gordon Moore on kuollut. Moore oli kuollessaan 94-vuotias. Hänen kerrotaan kuolleen rauhallisesti kotonaan Hawaijilla perheensä ympäröimänä.

Moore perusti Intelin yhdessä Robert Noycen kanssa vuonna 1968 ja toimi yhtiön varatoimitusjohtajana vuoteen 1975 asti, jolloin hänet nostettiin yhtiön johtoon. Vuonna 1979 Moore valittiin yhtiön toimitusjohtajaksi ja hallituksen puheenjohtajaksi. Moore toimi Intelin toimitusjohtajana vuoteen 1987 asti, jonka jälkeen hän jättäytyi sivummalle toimien vain hallituksen puheenjohtajana. Vuonna 1997 hän eläköityi muodollisesti, mutta piti emeritus puheenjohtajan titteliä vielä vuoteen 2006 asti.

Intelin ulkopuolella Moore oli aktiivinen filantrooppi keskittyen etenkin luonnonsuojeluun, tieteisiin ja hoitotyön edistämiseen. Hän on perustanut vaimonsa kanssa vuonna 2000 myös Gordon and Betty Moore Foundation -järjestön, jonka kautta on lahjoitettu hyväntekeväisyyteen tähän päivään mennessä jo yli 5,1 miljardia dollaria. Presidentti George H.W. Bush on myöntänyt Moorelle National Medal of Technology -mitalin ja presidentti George W. Bush puolestaan maan korkeimman siviilille myönnettävän mitalin eli Presidential Medal of Freedomin.

Mooren lain juuret löytyvät vielä Inteliäkin kauempaa, sillä hän julkaisi kuuluisan ennustuksensa piirien transistorimäärän kaksinkertaistumisesta joka vuosi jo vuonna 1965. Vuonna 1975 Moore viilasi ennustustaan todeten piirien transistoribudjettien kaksinkertaistuvan seuraavat kymmenen vuotta joka toinen vuosi. Myös muunlaisia tulkintoja Mooren sanomisista on nähty, mutta Intel lienee virallisin historian kirjoittaja tämän saagan osalta.

Moorea jäävät kaipaamaan koko teknologiamaailman lisäksi tämän vaimo Betty, lapset Kenneth ja Steven sekä neljä lastenlasta.

Intelin muistokirjoitus Moorelle

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Viimeksi muokattu:

TheMeII

Übertaktungspotenzial
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
6 985
Niin joo. Hyvin peittynyt muistissa tuo pikkuseikka Intelin perustajuudesta Mooren lain alle. Varmasti joskus tuon tiesinkin mutta tuli nyt lukiessa "yllätyksenä".
 
Liittynyt
08.02.2019
Viestejä
93
Intelin obituaari näyttää aika ikävältä. Saisiko tuon vaikkapa muotoon "Muistokirjoitus Moorelle, Intel" tai joku vastaava.
 
Liittynyt
30.01.2021
Viestejä
363
^ Intelin muistokirjoitus Moorelle olisi eräs hyvä muotoilu. "Intelin obituaarin" puolestaan saattaa tulkita jopa muistokirjoitukseksi Intelille, ja sana on muutenkin vähän turhan 'hienohelmainen'.
 
Liittynyt
20.03.2018
Viestejä
911
Sytytän kynttilän muistollesi näin kun ei muuten oikein voi. Hyvää matkaa missä nyt ikinä oletkaan.

candle.jpg
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 247
Niin joo. Hyvin peittynyt muistissa tuo pikkuseikka Intelin perustajuudesta Mooren lain alle. Varmasti joskus tuon tiesinkin mutta tuli nyt lukiessa "yllätyksenä".
No nyt käy järkeen se Intelin näyttisajureiden päivitystä ajellessa välillä näkyvä infoteksti "Intelin nimeksi piti alun perin tulla Moore Noyce, mutta se kuulosti liikaa sanoilta More Noise ja ajatuksesta luovuttiin." Aina kun oon tuon lukenut niin oon ihmetellyt että mikä ihmeen Moore Noyce, pitäisikö sen sitten kuulostaa joltain muulta kuin More Noiselta.
Mutta joo, kevyet mullat ja sitä rataa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 800
Tokkopa monikaan tänne kirjoittavista olisi alalla ilman häntä(-kin)?
Hän käytti ilmeisesti jo eläessään suuren osan valtavasta omaisuudestaan jotenkin yhteiskuntaa hyödyttävästi, päin vastoin kuin suurin osa uudemman sukupolven edustajista. Nimenomaan tästä isot propsit Gordonille, mitään et mukaasi saanut mutta sinut tullaan muistamaan IT-historiassa positiivisesti koska käytit omaisuutesi paremmin :love:
 
Liittynyt
28.11.2017
Viestejä
6 461
Mielenkiintoista nähdä kuoleeko Mooren laki pian Mooren edesmentyä. Kepeät mullat suuri mies.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 509
Viestejä
4 164 673
Jäsenet
70 418
Uusin jäsen
NKoo

Hinta.fi

Ylös Bottom