- Liittynyt
- 14.10.2016
- Viestejä
- 22 747
Yhdysvaltalainen Oregon Liven mukaan Intel tulee uudistamaan valmistusprosessiensa nimeämistä kilpailutilantene vuoksi.
Uutissivuston mukaan Intelin työntekijät ovat kertoneet yhtiön tuotantosiiven johtajiin lukeutuvan Ann Kelleherin ilmoittaneen viime viikolla nimeämissuunnitelmista.
Sivusto kysyi asiasta myös suoraan Inteliltä, joka kieltäytyi kommentoimasta asiaa. Yhtön edustaja kuitenkin totesi samalla, että alalla on hyväksytty laajalti se tosiasia, että nykyinen nanometrinimeäminen on paitsi epäjohdonmukaista, myös harhaanjohtavaa, eikä se kerro mitään esimerkiksi transistoritason parannuksista valmistusprosessissa.
Esimerkiksi TSMC on luopunut prosessiensa virallisissa nimissä nanometreistä, ja esimerkiksi yhtiön "7 nanometrin prosessin" nimi on todellisuudessa N7.
Lähteet: Intel Could Rename its Semiconductor Nodes to Catch Up with the Industry, What’s in a nanometer? Intel may renumber its chips