Intelin Coffee Lake -työpöytäprosessorit tulossa elo-syyskuussa

Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 577

Intel on kertonut 23. toukokuuta Koreassa järjestetyssä kumppaniseminaarissa loppuvuoden ja ensi vuoden ensimmäisen neljänneksen suunnitelmistaan. Kuva seminaarissa esitellystä Intelin työpöytäprosessoreiden julkaisuaikataulusta on vuodettu Reddit-sivuston keskusteluissa.

Edelleen 14 nanometrin viivanleveydellä valmistettavat 4- ja 6-ytimiset Coffee Lake-S -koodinimelliset 8. sukupolven Core -prosessorit esitellään elo-syyskuussa yhdessä Z370-piirisarjan kanssa. Kaksiytimiset Coffee Lake-S -prosessorit on luvassa vasta ensi vuoden tammi-maaliskuussa.

Alun perin Intelin oli tarkoitus julkaista Coffee Lake vasta ensi vuonna, mutta ilmeisesti AMD:n Ryzen-prosessoreiden takia julkaisua on aikaistettu puolella vuodella.

Huhujen mukaan Coffee Lake-S käyttäisi uutta Socket 1151 V2 -kantaa, jossa on sama määrä pinnejä kuin nykyisissä Skylake- ja Kaby Lake -koodinimellisten prosessoreiden Socket 1151 -kannassa, mutta ne eivät kuitenkaan olisi keskenään yhteensopivia.

Kiinnostavana yksityiskohtana diassa on esitelty myös Intelin Core X -sarjan lanseeraukseen liittyviä tietoja ja prosessorimallisto on kuvailtu 12-ytimeen asti vain viikko ennen julkaisua. Intel julkaisi kuitenkin lopulta Core X -prosessorit myös 14-, 16- ja 18-ytimisenä, jonka on arveltu olevan viime hetkellä tehty muutos suunnitelmiin vastauksena AMD:n kesällä julkaistavalle 16-ytimiselle Ryzen Threadripper -tehoprosessorille.

Lähde: Reddit

Huom! Foorumiviestistä saattaa puuttua kuvagalleria tai upotettu video.

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
1 830
Aivan mahtavaa, ku on saatu taas äksöniä prossumarkkinoille.

Nyt ku Vega sais GPU-puolelle samanlaisen säpinän.

Lähetetty minun D5803 laitteesta Tapatalkilla
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
475
Eiköhän ainut syy tähän ole, että saadaan nuo pöytälaatikossa majailleet 6 core prosessorit kuluttaja alustalle. Eli saadaan vastattua ryzenin monisäie suorituskyvylle myös halvemmilla prosessoreilla. Ennen Ryzenin julkaisua Intelin ei olisi ollut mitään järkeä julkaista näitä elokuussa, koska näin kaby laken myyntiaika jää lyhyeksi ja siitä saatavat voitot pienenevät.

Mielestäni tässä on kyllä turha alkaa sanomaan, että intel pelkäisi. Inteli pystyy halutessaan vastaamaan hyvinkin näihin julkaisulle tuomalla vaikka 8 coret kuluttaja alustalle 300€, mutta sillon voitot jäisivät pieniksi ja siihen ei ainakaan nyt ole vielä tarvetta. Toinen juttu mitä siitä voisi seurata on oikeuskäsittely (Suomessakin valion maidon tapaus).

Toki X299 alustalle tulevat 14-18 coret ovat viime hetken suunnitelmia, sillä tosiaan intel ei luultavasti uskonut AMD:n tuovat 16 coreja vielä. Mutta ne nyt eivät Z370 piirin julkaisuun vaikuta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
3 235
Hyvä että tulee core vaihtoehtoja työpöydälle, mutta mikä on taas IPC parannus vs kaby lake ja kumpi on lopussa pelikäytössä nopeampi, 6 core coffee lake vai hyvin virittyvä 7740K/7700K.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
2 150
Mielestäni tässä on kyllä turha alkaa sanomaan, että intel pelkäisi.
No vähän vitsailin siitä hajusta.

On kyllä korkea aikakin että intel antaa keskivertokuluttajillekkin muuta kuin 4/4 ja 4/8- suorittimia. Jo 2012 sanottiin että kyllä ne kohta tulee :shifty:
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 104
Onkohan tietoa, tukeeko nämä AVX-512sta?

Mutta näiden tuleminen näin pian tekee noista turhista Kaby Lake X:stä vielä entistäkin turhempia.
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
4 256
Eli samaan aikaan high-endiin julkastaan skylake (6. sukupolven core-prossu kuten intel asian ilmaisee) ja "tuhnualustalle" coffee lake (8. sukupolvi) ja kokonaiskustannus emon kanssa tulee olemaan tuolla jälkimäisellä pienempi... Maken järki, kuten sanotaan
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 529
Onkohan tietoa, tukeeko nämä AVX-512sta?

Mutta näiden tuleminen näin pian tekee noista turhista Kaby Lake X:stä vielä entistäkin turhempia.
Vähän veikkaan että aikaisintaan Cannonlake tuo edes raudan puolesta tuen "peruskuluttajaluokkaan" (ja tuskin se niissäkään päällä tulee olemaan paitsi Xeoneissa)
 
Fileguru

toaster blacksmith
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
113
Ohhoh, kylläpä alkoi tulla vilinää prossumarkkinoissa vihdoin ja viimein. Hienoa aaämdee. Kuten aikaisemminkin todettu, ryzenin tulo aiheutti yhtälön jossa kuluttaja voittaa istui kummassa leirissä tahansa tai ei kummassakaan. :kippis:
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
283
Aivan mahtavaa, ku on saatu taas äksöniä prossumarkkinoille.

Nyt ku Vega sais GPU-puolelle samanlaisen säpinän.

Lähetetty minun D5803 laitteesta Tapatalkilla
Ei tule valitettavasti saamaan, koska se tulee markkinoille sen verran myöhään, että siinä kohtaa se kilpailee kohta jo Nvidian seuraavan sukupolven kanssa eikä enää niin paljoa Pascalin kanssa, joten on parempi odottaa jo Voltaa.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 529
Ei tule valitettavasti saamaan, koska se tulee markkinoille sen verran myöhään, että siinä kohtaa se kilpailee kohta jo Nvidian seuraavan sukupolven kanssa eikä enää niin paljoa Pascalin kanssa, joten on parempi odottaa jo Voltaa.
Voltaa odotellaan markkinoille joskus ensi vuonna, aikaisintaan loppuvuodesta tänä vuonna. Vegan suorituskyvystä eri skenaarioissa ei tiedetä vielä mitään, se voi olla 1080-tasoa, 1080 Ti -tasoa, Volta xx80 -tasoa, ihan mitä vaan.
 
Sothis

★★★
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
611
No vähän vitsailin siitä hajusta.

On kyllä korkea aikakin että intel antaa keskivertokuluttajillekkin muuta kuin 4/4 ja 4/8- suorittimia. Jo 2012 sanottiin että kyllä ne kohta tulee :shifty:
Gulftown i7-970 oli 6c12t prossu Intelillä jo vuonna 2010. Ei niitä ostanut monikaan, kun siihen aikaan ei yli neljällä ytimellä tehnyt juuri mitään.
 
Liittynyt
23.02.2017
Viestejä
806
Ei tule valitettavasti saamaan, koska se tulee markkinoille sen verran myöhään, että siinä kohtaa se kilpailee kohta jo Nvidian seuraavan sukupolven kanssa eikä enää niin paljoa Pascalin kanssa, joten on parempi odottaa jo Voltaa.
Siinä olisi Nvidialla iskun paikka niin kuin hiitokilpailussa sanotaan. Julkaista vaikka paperilla Volta kun peli Vega tulee myyntiin. En yllättyisi yhtään jos sitä kuuluisaa litran mittaa tarvittaisiin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 042
Todennäköisesti IPC pysyy suunnilleen samana ja ytimiä lisättäessä joudutaan pudottamaan kellotaajuuksia. Veikkaisin, että Kaby Lake on vieläkin parempi yhden ytimen suorituskyvyssä (ilman kellotusta).
 
Tämä + 6 ydintä on vaikeampi saada yhtä korkealle nosteltua kuin 4 ydintä.
 
Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 649
Eli kuluttajasarjaan tulee 6-core, mikä tekee X sarjan 4-coreista samalla tarpeettomia. Laatuajattelua Inteliltä
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
3 235
Eli kuluttajasarjaan tulee 6-core, mikä tekee X sarjan 4-coreista samalla tarpeettomia. Laatuajattelua Inteliltä
Nuo coffee lake 6 coret on pakko olla hinnoiteltu nykyisten 6 ytimisten mukaisesti tai muuten joo tekevät omista 4 coreistaan tarpeettomia monen silmissä.

Kyllä on taas Inteliltä niin suoraa keskisormen näyttämistä, että emot lähtee vaihtoon. Onko tuolle mitään järkevää perustelua, miksei käy nykyiseen 1151-kantaan? Olisivat edes nimenneet vaikka 1152:ksi tms. :btooth:
Juu u... Hyvää yötä Z170M OC Formula.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 580
Onko tuosta Z370-alustasta vielä mitään tietoa, minkälaisia uusia ominaisuuksia se tuo mukanaan?
 
Liittynyt
05.02.2017
Viestejä
5 151
Todennäköisesti IPC pysyy suunnilleen samana ja ytimiä lisättäessä joudutaan pudottamaan kellotaajuuksia. Veikkaisin, että Kaby Lake on vieläkin parempi yhden ytimen suorituskyvyssä (ilman kellotusta).
On kyllä mielenkiintoista nähdä, miten tässä käy. Prosessorin TDP on sama kuin ennen. Valmistusprosessia on vain hieman hiottu. Sitten kuitenkin on lisätty kaksi ydintä. Toivottavasti kelloja ei jouduta pudottamaan paljoa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 303
Kyllä on taas Inteliltä niin suoraa keskisormen näyttämistä, että emot lähtee vaihtoon. Onko tuolle mitään järkevää perustelua, miksei käy nykyiseen 1151-kantaan? Olisivat edes nimenneet vaikka 1152:ksi tms. :btooth:
Jos tässä jotain positiivista haluaa nähdä, niin ainakin on helpompi siirtyä AMD:n leiriin, kun Kabystä aika jättää.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
441
Onkos nämä nyt sitten ensimmäiset ns. kuluttajaluokan hexacoret Gulftownien jälkeen? Westmere-EP:t tais olla pelkästään Xeoneita, vaikka nyt kuluttajalankuissa toimivatki ilman ongelmia. Ja siis onko tää Coffee Lake nyt käytännössä Skylaken refreshin refresh vai oonko nyt ymmrtäny jotain väärin?

Jotenkin kyllä ihme perseilyä tämä Intelin touhu, eikös nimenomaan jossain vaiheessa ollu puhetta, että Coffee Laket olis yhteensopivia Z270 piirisarjan kanssa? Eli TAAS uutta prossukantaa pihalle, eipä voi erityisen kuluttajaystävälliseks sanoo tätä menoo. Tässä kun vielä PCI-E 4.0 ja DDR5 häämöttää muutaman vuoden sisällä horisontissa, eli sillon menee viimestään palikat uusiks niin kuluttajaluokassa kun HEDT puolella.
 
Gulftown ei kyllä ollut kuluttajille suunnattu, kun halvin tuote oli $600..
 
Dygaza

Platinum-jäsen
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
694
Todennäköisesti IPC pysyy suunnilleen samana ja ytimiä lisättäessä joudutaan pudottamaan kellotaajuuksia. Veikkaisin, että Kaby Lake on vieläkin parempi yhden ytimen suorituskyvyssä (ilman kellotusta).
Paha sanoa miten toi heijastaa peleihin. Esim 5GHz 4C/8T vs 4.9GHz 6C/12T kelloilla nopeasti peleissä voi kääntyä että se 4.9GHz onkin nopeampi ajamaan niitä pääsäikeitä (game logic ja driver), koska sen hyötysuhde on parempi (joutuu odottelemaan vähemmän aikaa muita säikeitä).
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
3 235
Paha sanoa miten toi heijastaa peleihin. Esim 5GHz 4C/8T vs 4.9GHz 6C/12T kelloilla nopeasti peleissä voi kääntyä että se 4.9GHz onkin nopeampi ajamaan niitä pääsäikeitä (game logic ja driver), koska sen hyötysuhde on parempi (joutuu odottelemaan vähemmän aikaa muita säikeitä).
Entä 4.7-4.9 6c vs 5.2-5.4 7740K :D ? 7740K keskimääräinen hyöty vs 7700k on 200mhz kaikilla jäähytyksillä joten hyvin iso osa saa ainakin 5.2. Tosin mahdotonta sanoa kuinka hyviä nuo coffee laket ovat, voivat hyvinkin olla lähellä samaa mitä kaby lake vaikka ovatkin 6 ytimisiä huomioiden tuon TDP:n.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 935
Eikai tuo tarkoita saatavuutta, tuossa taulukossa puhutaan esittelystä. Saatavuus sitten ehkä puolen vuoden päästä kuten x299 alustan prossuilla.
 
Dygaza

Platinum-jäsen
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
694
Entä 4.7-4.9 6c vs 5.2-5.4 7740K :D ? 7740K keskimääräinen hyöty vs 7700k on 200mhz kaikilla jäähytyksillä joten hyvin iso osa saa ainakin 5.2. Tosin mahdotonta sanoa kuinka hyviä nuo coffee laket ovat, voivat hyvinkin olla lähellä samaa mitä kaby lake vaikka ovatkin 6 ytimisiä huomioiden tuon TDP:n.
Epäilen vähä että 4c vs 6c ei kyllä tule mitään 200MHz+ eroa enempää kellotuksissa. Uskon ite vahvasti ett 6C/12 tulee olemaan se nopein vaihtoehto suurimpaan osaan peleistä. Aika näyttää olenko oikeassa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 042
Epäilen vähä että 4c vs 6c ei kyllä tule mitään 200MHz+ eroa enempää kellotuksissa. Uskon ite vahvasti ett 6C/12 tulee olemaan se nopein vaihtoehto suurimpaan osaan peleistä. Aika näyttää olenko oikeassa.
Niin joskus tulevaisuudessa. Nykyiset pelit on vielä vahvasti korkeakelloisissa neliytimissä kiinni. Muutenhan kaikilla olisi i7-6800K.

Jos ei kellota yhtään, i7-7700K on paras vaihtoehto peleihin tänä vuonna. Jos kellotellaan, silloin asiat monimutkaistuvat ja joutuu spekuloimaan tuon uuden 6c/12t suorituskykyä..

Vähemmän yllättäen ajan kanssa enemmän ytimiä käyttävät pelit tulevat yleistymään..
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 580
Onkos nämä nyt sitten ensimmäiset ns. kuluttajaluokan hexacoret Gulftownien jälkeen?
Jos "kuluttajaluokalla" tarkoitat mainstreamia (esim. nykyiset Kaby Lake-S prossut) niin kyllä, se tässä on tarkoitus, eli murtaa tuo pitkä "4-corea mainstreamissa" putki. "Kuluttajaluokkaa" on myös nuo workstation-Broadwell-E prossut. Kalliit Xeonit sitten yritysmaailmaan.

Sieltä povataan Coffeelle myös 4C/8T i5-prossua, mutta aika näyttää mitä kaikkea on tulossa.

Ja siis onko tää Coffee Lake nyt käytännössä Skylaken refreshin refresh vai oonko nyt ymmrtäny jotain väärin?
Coffee Laken pitäisi olla optimointi-vaihe eli sama Skylake-arkkitehtuuri "14nm++" valmistusprosessilla. En tiedä meneekö Cannon Lake tuohon LGA1151 V2 sockettiin.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 124
Mikä on tosiaan ideana, että kanta vaihtuu jos pinnien määrä sama?
Onko tosiaan vaan rahastusta vai löytyykö tuolle mitään oikeaa syytä?
 
Dygaza

Platinum-jäsen
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
694
Niin joskus tulevaisuudessa. Nykyiset pelit on vielä vahvasti korkeakelloisissa neliytimissä kiinni. Muutenhan kaikilla olisi i7-6800K.

Jos ei kellota yhtään, i7-7700K on paras vaihtoehto peleihin tänä vuonna. Jos kellotellaan, silloin asiat monimutkaistuvat ja joutuu spekuloimaan tuon uuden 6c/12t suorituskykyä..

Vähemmän yllättäen ajan kanssa enemmän ytimiä käyttävät pelit tulevat yleistymään..
Niin, 6800k jää kelloissa avain liikaa 7700k:sta, eikä pelkästään kelloissa, vaan eroa on myös hieman IPC:ssä. Eli ei ole aivan validi vertaus. Itse en usko että Coffee Lake 4c vs 6c tulee olemaan yli 200MHz eroa kellotuksissa. Tuo ero on niin pieni , että jopa edes jopa kohtuullisesti säikeistyvät pelit (5-6 threadia), tullee olemaan nopeampia 6c prossulla paremman hyötysuhteen takia.

tuossa testi 5GHz 7700k vs 4.3GHz 6800k. Ikävä kyllä pelivalikoima suosii vähän 6800k:ta. Noissa peleissä kuitenkin 6C pääsee todella lähelle, vaikka eroa on paljon kellotaajuudessa.
 
Liittynyt
05.02.2017
Viestejä
5 151
Mikä on tosiaan ideana, että kanta vaihtuu jos pinnien määrä sama?
Onko tosiaan vaan rahastusta vai löytyykö tuolle mitään oikeaa syytä?
Ainakin LGA 2011 -> 2011-v3 -muutoksessa pinnien määrä pysyi samana, mutta niiden käyttötarkoitus ilmeisesti osittain muuttui.
 
Eikä pysynyt. Intel myi haswell-e/broadwell-e prossuja 2011-3 kantana mutta prossun alapinnassa on 2088 kultapadia, eli siis oikeasti LGA2088, noi puuttuvat 77 pinniä olivat välttämättömiä välimuistin viritykseen ja hyvien muistinopeuksien saantiin. Nuo lisäpinnit löytyivät lähinnä vain asuksen muutamasta emosta kuten Rampage V Extreme ja gigabyten X99 SOC Champion. @Asmola @TheBaron @Hessu

1151 on loppujen lopuksi suhteellisen pieni 6-ytimiselle prosessorille joten ei yllättäisi jos tulisi samanlainen tilanne että prossuja myydään karsitulla kannalla.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 042
Niin, 6800k jää kelloissa avain liikaa 7700k:sta, eikä pelkästään kelloissa, vaan eroa on myös hieman IPC:ssä. Eli ei ole aivan validi vertaus. Itse en usko että Coffee Lake 4c vs 6c tulee olemaan yli 200MHz eroa kellotuksissa. Tuo ero on niin pieni , että jopa edes jopa kohtuullisesti säikeistyvät pelit (5-6 threadia), tullee olemaan nopeampia 6c prossulla paremman hyötysuhteen takia.

tuossa testi 5GHz 7700k vs 4.3GHz 6800k. Ikävä kyllä pelivalikoima suosii vähän 6800k:ta. Noissa peleissä kuitenkin 6C pääsee todella lähelle, vaikka eroa on paljon kellotaajuudessa.
Oletuskellot tulee kuitenkin olemaan Coffee Lakessa pienemmät kuin Kaby Lakessa, kun Intelillä jo nyt ongelmia stock-taajudella kuumenevien yksilöiden kanssa. Lisäksi, se on huonoa bisnestä myydä 4+GHz 4-ydintä, kun malliston paras 6-ydin ei pysty samoihin lukemiin..

Parasta tässä julkaisussa tulee olemaan hinta. Joku 400€ voi jo riittää siihen kellottuvaan 6-ytimeen.. Kiitokset kannattaa lähettää AMD:n suuntaan.
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
3 930
Jotenkin kyllä ihme perseilyä tämä Intelin touhu, eikös nimenomaan jossain vaiheessa ollu puhetta, että Coffee Laket olis yhteensopivia Z270 piirisarjan kanssa? Eli TAAS uutta prossukantaa pihalle, eipä voi erityisen kuluttajaystävälliseks sanoo tätä menoo. Tässä kun vielä PCI-E 4.0 ja DDR5 häämöttää muutaman vuoden sisällä horisontissa, eli sillon menee viimestään palikat uusiks niin kuluttajaluokassa kun HEDT puolella.
Ei missään ole ollut virallista tietoa tuollaisesta (LGA1151 kannelle 6 ydintä). Intel on virallisesti sanonut ettei LGA1151:lle tule 4 ydintä enempää, joten tuossa ei ole mitään yllättävää.

Coffee lake voi hyvinkin olla yhteensopiva z270 piirisarjan kanssa. Se ei tietenkään lohduta koska eri prosessorikanta.
 
Marti77

Team H2O
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
4 422
Voisivat jo potkia ulos tuon päättäjän mitä nimeää mallit.
Kun luulee että uudet prosessorit ovat jotain vähänvirtaisia malleja ainostaan.
 
Sothis

★★★
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
611
Voisivat jo potkia ulos tuon päättäjän mitä nimeää mallit.
Kun luulee että uudet prosessorit ovat jotain vähänvirtaisia malleja ainostaan.
Mäkin katsoin noita että missäs kaikki oikeat työpöytäprossut on, kun on aiemmin tottunut että S-päätteiset on niitä virtapihejä malleja pienillä kelloilla.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 529
Mäkin katsoin noita että missäs kaikki oikeat työpöytäprossut on, kun on aiemmin tottunut että S-päätteiset on niitä virtapihejä malleja pienillä kelloilla.
S-pääte on siis merkinnyt monessa sukupolvessa 65W-versioita ja T niitä 35W "virtapihimalleja"
Näillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä näiden prossu"luokitusten" kanssa, mihin tuo S tässä tapauksessa viittaa, eli näihin millä erotellaan siis HEDT, Desktop, Laptop, ULV yms prossut toisistaan etenkin ennen julkaisua
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
475
Mielenkiintoista jos pitää paikkansa. Ensinhän coffee laken piti tulla tuolloin ensivuoden alussa ja sitä aikaistettiin nyt syksylle. Vähän tämän jälkeen se myöhästyykin alkuperäiseen julkaisu ajankohtaan.

Mitähän järkeä tuota on ollut aikaistaa, jos jo pari viikkoa myöhemmin tiedetään, ettei prosessorit ehdikkään tuohon ajankohtaan?
 
On pari syytä (spekulointia):
1. Emolevyvalmistajat eivät vaan pysty tuottamaan emolevyjä 2 kk varoitusajalla. Joku on nyt käynyt sanomassa Intelin markkinoinnille, että ei jumalauta onnistu.
2. Intel on päättänyt viestittää AMD:n ostajille, että "odottakaa nyt hieman, nurkan takana on tulossa kaikkea kivaa".

Minulla on edelleen teoria, että tuotteet on olleet valmiina suunnitteluosastolla jo vuoden, mutta OEM:mille ei ole kerrottu ja ekosysteemi riippuu muistakin kuin Inteleistä.

--

Silti, jos on totta, niin Intelillä on nyt pieni paniikki, kun tällaisia hallitsemattomia julkistuksia tekevät. Threadripper ja Ryzen ovat pelottavia :)
 
Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 577
En millään usko, kun jo kertaalleen ilmoittivat 8th gen Coren tulevan 14 nm H2/2017 ja nyt olisivat muka taas palaamassa alkuperäiseen aikatauluun.

Ei näitä parin kuukauden välein venkslata edes takaisin. Varsinkin kun Intel ihan oikeasti tarvitsee mainstreamiin kilpailijan Ryzen 5 ja 7:lle.

Mielenkiintoista jos pitää paikkansa. Ensinhän coffee laken piti tulla tuolloin ensivuoden alussa ja sitä aikaistettiin nyt syksylle. Vähän tämän jälkeen se myöhästyykin alkuperäiseen julkaisu ajankohtaan.

Mitähän järkeä tuota on ollut aikaistaa, jos jo pari viikkoa myöhemmin tiedetään, ettei prosessorit ehdikkään tuohon ajankohtaan?
On pari syytä (spekulointia):
1. Emolevyvalmistajat eivät vaan pysty tuottamaan emolevyjä 2 kk varoitusajalla. Joku on nyt käynyt sanomassa Intelin markkinoinnille, että ei jumalauta onnistu.
2. Intel on päättänyt viestittää AMD:n ostajille, että "odottakaa nyt hieman, nurkan takana on tulossa kaikkea kivaa".

Minulla on edelleen teoria, että tuotteet on olleet valmiina suunnitteluosastolla jo vuoden, mutta OEM:mille ei ole kerrottu ja ekosysteemi riippuu muistakin kuin Inteleistä.

--

Silti, jos on totta, niin Intelillä on nyt pieni paniikki, kun tällaisia hallitsemattomia julkistuksia tekevät. Threadripper ja Ryzen ovat pelottavia :)
 
Liittynyt
31.05.2017
Viestejä
31
Mikä on tosiaan ideana, että kanta vaihtuu jos pinnien määrä sama?
Onko tosiaan vaan rahastusta vai löytyykö tuolle mitään oikeaa syytä?
Sellaisen huhun näin (ei nyt löydy linkkiä missä moinen osui silmiin) että nykyisten emojen virransyöttö ei riitä 6c prossuille. Tilanteet joissa 6 corea lyödään
levosta täysille kelloille ja mahdollisimman nopeasti takas nukkumaan olisivat olleet liian suuria ja/tai nopeita muutoksia nykyspeksin mukaisille 1151 emoille.
Teknisesti lieneis mahdollista tehdä uusista 1151 V2 emoista taaksepäin yhteensopivia vanhojen prosujen kanssa, mutta intelin on varmaan pakko jotenkin
hanskata tilanne ettei loppukäyttäjät yritä ajaa uusia prossuja vanhoissa emoissa tekemällä joku mekaaninen esto? Ei käy kateeksi inteliä, aika soppa tuntuu olevan tulossa.
 
Aloin miettimään tapauksia joissa Inteliä Oikeasti on kiinnostanut uusien prosessorien sopiminen vanhoille emolevyille. Vuodesta 1993 lähtien, ei tule yhtäkään tapausta mieleen.

Tuosta voi päätellä mikä kenties saattaisi olla syynä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 587
Viestejä
4 195 724
Jäsenet
70 752
Uusin jäsen
Nurmine

Hinta.fi

Ylös Bottom