Intelin CES-keynote vähäsanainen tulevista Arc-näytönohjaimista

Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 529

Sampsa kirjoitti uutisen/artikkelin:
Intel on aiemmin ilmoittanut julkaisevansa Xe-HPG-grafiikka-arkkitehtuuriin perustuvat Alchemist-koodinimelliset Arc-näytönohjaimensa tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä eli tammi-maaliskuussa. Yhtiö on kuitenkin ollut niukkasanainen tarkemmista yksityiskohdista, joten eilisessä CES 2022 -keynotessa odotettiin kerrottavan lisätietoa esimerkiksi ominaisuuksista tai suorituskyvystä. Valitettavasti aihe käsiteltiin nopeasti ja pintapuolisesti ilmoituksella, että Arc-näytönohjaimien toimitukset on aloitettu OEM-valmistajille ja tulossa on yli 50 kannettavaa ja pöytäkonetta suurimmilta valmistajilta. Intelin julkaisemassa diassa on esillä Alienwaren, Acerin, Intelin ja HP:n pöytäkoneet.

Alchemist-grafiikkapiirejä tulee markkinoille kaksi, joista toisessa on kaksi Render Sliceä eli 128 Xe-Corea ja toisessa kahdeksan Render Sliceä eli 512 Xe-Corea. Näistä ensimmäinen on käytössä kannettavissa tietokoneissa ja jälkimmäinen pöytäkoneissa. Alchemist-grafiikkapiirit valmistetaan TSMC:n N6-valmistusprosessilla.

Intelin CES-lehdistötiedotteen yhteydessä Arc-näytönohjaimien ominaisuuspuolelta mainittiin jo ennakkoon tiedossa olleet tuki rautapohjaiselle säteenseurannalle ja Xe Super Sampling eli tekoälyä hyödyntävälle skaalaimelle. Intel Deep Link -teknologia yhdistää prosessorin ja näytönohjaimen suorituskykyä. Esimerkkinä näytettiin DaVinci Resolvessa Deep Link Hyper Encode -ominaisuutta, joka hyödynsi videon enkoodauksessa prosessoriin integroitua grafiikkaohjainta ja erillisnäytönohjainta samanaikaisesti.

Lähde: Intel

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 767
Useimmissa ennakoissa on oletettu että AOM pohjaiset tulevat markkinoille joskus kevään alkukesän aikana ja AIB tuotteet joskus syksyllä, joten aika turha olisi puhua näistä GPU:sta vielä edes messuilla. Katsellaan uudelleen tilannetta syksymmällä!
 
Liittynyt
11.02.2019
Viestejä
1 778
Vähän kyllä petyin kun ennakoissa puhuttiin jo valmistajille shippaamisista, mutta sitten ei kuitenkaan mitään infoa sen päälle tullut :confused2:

Toisaalta syksy tuntuisi hassulta kun Death Stranding DC tulee ilmeisesti keväällä ulos ja siinä pitäisi olla XeSS mukana, eli se tulisi saataville ennen näyttiksiä... kuvittelisi että ne tulisi samaan aikaan vaikkei rautariippuvuutta olekaan. :hmm:

Ellei sitten tuki tule päivityksenä myöhemmin, mikä tekisi sen nyt julkistamisesta entistä pöljempää.
 
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
3 683
Tuoreimmat huhut silti puhuu maaliskuusta.

Peliläppärit on varmaan turvallisempi markkina Intelille, niiden kautta ei ole pitkään tarvinnut miettiä sitä että niitä päätyisi Ethereum mergen(jonka jälkeen kaikki laitteistolla louhinta lakkaa) jälkeen paljon käytettyjen markkinoille uusien myyntiä haittaamaan.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
324
Ainakin Acerin Swift X läppärit on tulossa myyntiin huhtikuussa ja 16 tuumaisesta löytyy Intel Arc Gpu.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 800
Intel ei ole edelleenkään toimittanut ainuttakaan Xe-pohjaista erillisnäytönohjainta millekään puolueettomalle taholle testeihin. Ei ainuttakaan.
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
4 250
Intel ei ole edelleenkään toimittanut ainuttakaan Xe-pohjaista erillisnäytönohjainta millekään puolueettomalle taholle testeihin. Ei ainuttakaan.
On täysin normaalia, että rauta toimitetaan kolmannen osapuolen testeihin pari viikkoa ennen julkaisua. Ihan kaikille.

Sen sijaan jos AIB:t ja vastaavat eivät ole saaneet piirejä niin sitten on kiireenpoikasta jo maaliskuulle ehtiä ja viimevuonna puhuttu "alkuvuoden julkaisu" ei ihan osu... Tai no toki maaliskuun vika päiväkin on vielä Q1, mutta huhut kyllä implikoivat tuotteiden olevan kaupassa tammikuussa
 
Liittynyt
11.02.2019
Viestejä
1 778
Intel ei ole edelleenkään toimittanut ainuttakaan Xe-pohjaista erillisnäytönohjainta millekään puolueettomalle taholle testeihin. Ei ainuttakaan.
Olisi mielenkiintoista tietää mistä tämän tiedät ja monta RX 6500XT ja RTX 3050 korttia testeissä nyt on, mutta jätetään kysymättä ettei salaiset tietolähteet vaarannu *vink vink*

Joku taho Intelin kortteja tosin on testannut kun on kerta onnistunut tuloksia vuotamaankin:

Asmola

Molander
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 143

Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 529
Ei ole Intel toimittanut näytönohjaimiaan median testattavaksi, eikä myöskään briiffannut niistä. Sisoft Sandra ei voida pitää minkäänlaisena mittarina pelisuorituskyvystä.
 
Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 625
Ei tuo Intelin GPU ihan huono voi olla.

Teoreettiset benchmarkit ja pelikäyttö ovat kaksi eri asiaa. AMD:llahan oli teknisten speksien ja synteettisten benchmarkkien mukaan monta vuotta maailman kovimmat näytönohjaimet. Silti ne tahtoivat ottaa pataan peleissä nVidialta jolla lukemat olivat pienemmät. Palataan asiaan sen hyvyyden tai huonouden kanssa kun joku tunnettu puolueeton taho on saanut ajettua sillä oikeat pelitestit.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
Nytkun on pula näyttiksistä, niin Intelkin olisi varmasti saanut myytyä noita reippaasti. Näinköhän saavat nuo joskus ihan oikeasti kauppoihin asti..
 
shakal

RGB ON
Liittynyt
09.09.2017
Viestejä
1 420
Nytkun on pula näyttiksistä, niin Intelkin olisi varmasti saanut myytyä noita reippaasti. Näinköhän saavat nuo joskus ihan oikeasti kauppoihin asti..
Kyllä ne tähän samaan pulajatkumoon vielä kerkeää, kevyesti.
 
Asmola

Molander
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 143
Ei ole Intel toimittanut näytönohjaimiaan median testattavaksi, eikä myöskään briiffannut niistä. Sisoft Sandra ei voida pitää minkäänlaisena mittarina pelisuorituskyvystä.
Teoreettiset benchmarkit ja pelikäyttö ovat kaksi eri asiaa. AMD:llahan oli teknisten speksien ja synteettisten benchmarkkien mukaan monta vuotta maailman kovimmat näytönohjaimet. Silti ne tahtoivat ottaa pataan peleissä nVidialta jolla lukemat olivat pienemmät. Palataan asiaan sen hyvyyden tai huonouden kanssa kun joku tunnettu puolueeton taho on saanut ajettua sillä oikeat pelitestit.
Ei kerro suoraan pelisuorituskyvystä enkä sellaista väittänytkään, mutta testi tuo siinä kuin esim. Cinebench prosessorilla, joka ei sekään kerro suoraan pelisuorituskyvystä mutta antaa jonkinlaisen vertailupohjan jonka perusteella tuo ei ehkä ole ihan susi kuten totesinkin. Mutta se tästä, mielenkiinnolla odotellaan Intelin GPU:ta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
21 885

Nvidia toi 10-sarjassa uusia optimointeja siihen, missä järjestyksessä skene piirretään, niin että suurempi osaa menee cacheen. Lisäksi optimointiin piirtoa muutenkin älykkäästi, niin että taustalla z-bufferissa olevia ei piirretä ja tähän käytetään minimaalinen määrä vertailuja. AMD sitten lähti samanlaiseen lähestymistapaan Vegassa ja viimeistään RX 5000-sarjassa.

Inteliltä tämmöinen kehitystyö on voinut jäädä kokonaan välistä ja io-techissäkin linkitettiin pari juttua näistä optimisaatioista. Puhuttiin kuitenkin kymmenien prosenttien optimisaatiosta jossain tapauksissa. Ja tämä on tarpeeksi tiputtamaan esim. RTX 3070 -tasolta RTX 3060-tasolle..
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
21 885
Ei kerro suoraan pelisuorituskyvystä enkä sellaista väittänytkään, mutta testi tuo siinä kuin esim. Cinebench prosessorilla, joka ei sekään kerro suoraan pelisuorituskyvystä mutta antaa jonkinlaisen vertailupohjan jonka perusteella tuo ei ehkä ole ihan susi kuten totesinkin. Mutta se tästä, mielenkiinnolla odotellaan Intelin GPU:ta.
Minulla laski mielenkiintoa :(
Valitettavan iso piiri näyttää olevan tulossa ainakin tuohon GPU:hun, joka tarkoittaa isoa hintaa. Itse haluaisin niitä ~200€ näytönohjaimia, joilla pelataan full hd -pelejä, mutta eihän ne valmistajille paljoa voittoa tuo..

--

Joskus taisin luvata, että ostan kaksi, jos hinta on alle 100€, ja tämä lupaus pitää edelleen, mutta ei sieltä ole tulossa sitten "low endiä", johon voisin laittaa rahani. Minecraft, LoL, jotkut ihan peruspelit vaan kun toimisi.. Nyt näyttää siltä, että koetetaan kilpailla isojen poikien kanssa raskaassa sarjassa ja joo.. turpaan Intel tulee saamaan..
 
Liittynyt
11.02.2019
Viestejä
1 778
Inteliltä tämmöinen kehitystyö on voinut jäädä kokonaan välistä ja io-techissäkin linkitettiin pari juttua näistä optimisaatioista.
...tai sitten Intel on seurannut alan kehitystä ja voi tuoda nämä suoraan mukaan entistä tehokkaammin kun ei ole ajurirakennetta vuosikymmenen takaa mitä muokata vaan luodaan uutta. Ei uutta softaa tarvitse aina kirjoittaa samalla kehityskaarella kuin ennenkin vaan voi oikaista kun on jo dataa siitä mitä varten optimoida. Mutta aika näyttää miten Intel onnistuu.

Minulla laski mielenkiintoa :(
Valitettavan iso piiri näyttää olevan tulossa ainakin tuohon GPU:hun, joka tarkoittaa isoa hintaa. Itse haluaisin niitä ~200€ näytönohjaimia, joilla pelataan full hd -pelejä, mutta eihän ne valmistajille paljoa voittoa tuo..
Tämä oli siis se "täysi" piiri, eli isoin kortti mitä voisi tulla ulos. Esim. huhuluuloihin perustuva A350 malli vaikuttaa hyvinkin tuolta (nykyhinnoissa) 200€ luokalta. Suorituskyky on sitten tietysti kysymysmerkki.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
21 885
...tai sitten Intel on seurannut alan kehitystä ja voi tuoda nämä suoraan mukaan entistä tehokkaammin kun ei ole ajurirakennetta vuosikymmenen takaa mitä muokata vaan luodaan uutta. Ei uutta softaa tarvitse aina kirjoittaa samalla kehityskaarella kuin ennenkin vaan voi oikaista kun on jo dataa siitä mitä varten optimoida. Mutta aika näyttää miten Intel onnistuu.
Niin, rahalla voi ostaa kilpailijalta ihmisiä, jotka tietää noista.. Esim. Raja Koduri :)

Optimisaatiovaihe on vaan siellä viimeisenä ja voi olla , että siihen ei päästä vielä ensimmäisissä ajureissa. Sitten suorituskyky nousee ajan kanssa, ja ensimmäisenä prioriteettina on vaan saada toimiva näytönohjain ulos ja markkinoillle. Tietenkin kansa tuomitsee sen ensimmäisen version perusteella, niin voi miettiä , optimoidaanko vielä hetki ennen julkaisua, vai onko ihan pakko julkaistu heti nyt , kun kansa ja sijoittajat odottavat sitä, että tietyssä aikataulussa saadaan tuote ulos.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
11.02.2019
Viestejä
1 778
Optimisaatiovaihe on vaan siellä viimeisenä ja voi olla , että siihen ei päästä vielä ensimmäisissä ajureissa.
No jos Intel on uusi alalla ja kuvittelee että hyvä suorituskyky on jotain mitä tehdään jälkikäteen optimisaatiovaiheessa eikä jo (softa-)arkkitehtuuria suunnitellessa ja kaikessa siitä eteenpäin niin juu tietysti. Vähän epäilen että siellä kyllä on kykyä ja resursssia tehdä asia oikein eli suorituskyky otetaan huomioon jo alusta asti eikä jälkiajatuksena.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 449
No jos Intel on uusi alalla ja kuvittelee että hyvä suorituskyky on jotain mitä tehdään jälkikäteen optimisaatiovaiheessa eikä jo (softa-)arkkitehtuuria suunnitellessa ja kaikessa siitä eteenpäin niin juu tietysti. Vähän epäilen että siellä kyllä on kykyä ja resursssia tehdä asia oikein eli suorituskyky otetaan huomioon jo alusta asti eikä jälkiajatuksena.
Ei Intel ole uusi alalla. "Uutta" on vain että se GPU tehdäänkin omaksi sirukseen eikä osaksi toista
 
Liittynyt
11.02.2019
Viestejä
1 778
Ei Intel ole uusi alalla. "Uutta" on vain että se GPU tehdäänkin omaksi sirukseen eikä osaksi toista
Juu siis kommenttini oli huonosti muotoiltua sarkasmia, Intel on paitsi tunkannut näyttisajureita mutta muutenkin softaa vuosikymmeniä.

Mutta antaa pessimistien olla, saavatpahan sitten ilkkua ilokseen jos ovat oikeassa.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 474
Viestejä
4 163 464
Jäsenet
70 414
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom