Intel julkaisee tänä vuonna 144-kerroksiset NAND-muistit ja 2. sukupolven Optane-asemat

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 543


Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
Intel on valottanut lehdistölle yhtiön lähitulevaisuuden suunnitelmia muistiteknologioiden parissa. Yhtiö teki muistien saralla pitkään yhteistyötä Micronin kanssa, mutta yhteistyö lopetettiin viime vuonna toisen sukupolven 3D XPoint -muistien kehitystyön tultua valmiiksi.

Intelin Non-volatile Memory Solutions -osaston johtaja Rob Crooken mukaan Intel on toimittanut jo yli 10 miljoonaa QLC-teknologiaan (Quad-Level Cell, 4 bittiä per solu) perustuvaa SSD-asemaa. Tänä vuonna yhtiö tulee aloittamaan uusien Keystone Harbor -koodinimellisten QLC-asemien toimitukset. Asemissa käytetään maailman tiettävästi ensimmäisiä 144-kerroksisia NAND-piirejä.

Intel tulee päivittämään myös muun tyyppisiä soluja käyttävät NAND-piirinsä 144-kerroksisiksi ensi vuonna. Crooke kertoi yhtiön kehittävän edelleen aktiivisesti myös PLC-soluja (Penta-Level Cell, 5 bittiä per solu), mutta ei valottanut niiden aikataulua sen tarkemmin.

3D XPoint -muisteja käyttävät Optane-asemat tulevat päivittymään tänä vuonna Alder Stream -arkkitehtuuriin. Alder Streamissa käytetään toisen sukupolven nelikerroksista 3D XPoint -muisteja, kun ensimmäisen sukupolven asemissa oli käytössä kaksikerroksiset 3D XPoint -muistit. Uuden sukupolven ohjainpiirin myötä asemat tulevat tukemaan PCI Express 4.0 -standardia. Myös Optane Persistent Memory- eli DIMM-muistipaikkoihin sopivat 3D XPoint -asemat tulevat päivittymään uuteen Barlow Bass -sukupolveen tänä vuonna.

Intel ei ole lyönyt lukkoon tulevien Optane-aseman kapasiteetteja, mutta teoriassa asemien kapasiteetti tulee kaksinkertaistumaan, mikäli uusissa asemissa käytetään yhtä montaa muistisirua kuin nykyisissä. Uudet asemat tullaan julkaisemaan Intelin kesäkuussa pidettävän tapahtuman yhteydessä.

Vaikka virallinen yhteistyö Intelin ja Micronin välillä IM Flash -yrityksen välityksellä onkin päättynyt, Intel ostaa 3D XPoint -muistinsa edelleen Micronilta. Yhtiön mukaan sillä on useita tuotantolaitoksia, mitkä pystyvät teknisesti valmistamaan 3D XPoint -muisteja, mutta se ei ole vielä lyönyt lukkoon missä mitäkin tullaan valmistamaan. Yhtiö kuitenkin aikoo siirtyä Micronin valmistamista muistisiruista itse tuotettuihin lähitulevaisuudessa.

Lähde: Blocks & Files

Linkki alkuperäiseen juttuun
 

demu

Conducător & Geniul din Carpați
Tukijäsen
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
4 401
Intel julkaisee tänä vuonna 144-kerroksiset SSD-asemat ja 2. sukupolven Optane-asemat

Siis kuinka monta kerrosta noita SSD-asemia oli?
1588937857242.png

;)
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 072
Tuo varmaan tarkoittaa että Micronin piirejä käyttävät. Mitenhän lähellä valmistumista nuo on?
"Tänä vuonna yhtiö tulee aloittamaan uusien Keystone Harbor -koodinimellisten QLC-asemien toimitukset. Asemissa käytetään maailman tiettävästi ensimmäisiä 144-kerroksisia NAND-piirejä. "

Muuten aika jännä että kiinalainen ssd piirivalmistaja on wuhanissa.
"This comes shortly after the news that Yangtze Memory Technologies Co. Ltd. (Wuhan, China) has developed a 128-layer, four-bits-per cell (QLC) "
 

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 543
Tuo varmaan tarkoittaa että Micronin piirejä käyttävät. Mitenhän lähellä valmistumista nuo on?
"Tänä vuonna yhtiö tulee aloittamaan uusien Keystone Harbor -koodinimellisten QLC-asemien toimitukset. Asemissa käytetään maailman tiettävästi ensimmäisiä 144-kerroksisia NAND-piirejä. "
En ole ihan varma miten noi menee, mutta käsittääkseni Intelin 3D NANDit ovat ihan in-house ainakin tässä nyt tulevassa sukupolvessa, jollei jo aiemmin. Micronin uusimmassa sukupolvessa päästään 128 kerrokseen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 200
Eli kielii siitä ettei menekkiä ollut. Eipä ihme, sen verran erikoinen markkinarako.
 

tavallinen viikari

2024
Tukijäsen
Liittynyt
04.04.2020
Viestejä
1 266
En ole kovin paljon noita levyasemia seurannut. Jääkö minun toisen valmistajan malli 970 m2 nandy nyt kelvottomaksi kapistukseksi?
 
Liittynyt
02.06.2017
Viestejä
374
Eli kielii siitä ettei menekkiä ollut. Eipä ihme, sen verran erikoinen markkinarako.
Tarvetta olisi, mutta...
- Hinnat ovat vielä liian kovia.
- Tekniikka laahaa perässä. Natiivituki nvDIMMeille prosessoreissa tuli ihan vasta justiinsa, ja tämäkin vain Intelin kalliimmissa Xeoneissa.
- Softa laahaa perässä. Ei ole ratkaisuita, jotka käyttäisivät tehokkaasti NVDIMMejä. Tässä on muna-kana-ongelma, softavendorit eivät tee ratkaisuita, koska ei ole kysyntää, koska ei ole ratkaisuita. Esimerkiksi tietokantamoottori pitää uudelleenkirjoittaa, jotta se toimisi tehokkaasti NVRAMin kanssa.

Kaikki edellämainitut ratkeavat ajan kanssa, kunhan Intelillä hermot kestää. Mutta voi toki olla, että takavasemmalta tulee joku memristor tms. härpäke ja kerää potin.


Itse tekniikkahan on loistava, jos/kun hinnat joskus tippuvat paljon, niin ratkaisuhan olisi täydellinen moniin mobiililaitteisiin, NVRAM vain muistina ja vekottimen voi sammuttaa datojen ollessa välittömästi taas saatavilla, kun virrat tulevat takaisin. Sama toki pätee kaikkeen muuhunkin.
 
Liittynyt
02.06.2017
Viestejä
374
Meillä on töissä muutamia Intel DC 4800 kortteja ja voin kyllä sanoa, että ovat jossain käytössä nopeita, latensseissa mikään muu "ssd" tekniikka ei pääse edes lähelle. Lisäksi, jos tehdään jatkuvaa Random writeä Optane voittaa kaikki muut 100-0, koska roskankeruu ei iske päälle (eipä se muissakaan saman hintaluokan ssd-vehkeissä helpolla iske, mutta jossain vaiheessa kuitenkin).
Peräkkäisluvussa Optane ei loista, parempaa suorituskykyä saa jopa halvan hintaluokan nvme-levyistä. (ei se silti hidas ole, saattoi olla jopa nopein ehkä julkaisuhetkellä).

Kotikäytössä olisi täysin turha kapistus, koska sen edut eivät realisoidu tyypillisessä kotikäytössä. Samalla rahalla saa parempaa ja todella paljon enemmän.
Yrityskäytössä edut rajoittuvat nimenomaan random accessiin ja writeen. Tietokantakäytössä jo nykyisellään loistava, mutta muita yleisiä käyttötarkoituksia on vaikea keksiä.

NVDIMMejä ei ole päästy vielä kokeilemaan nykyraudalla, tätä on lähinnä simuloitu ihan perusramilla, kun Linuxissa on tähän testisysteemi.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 768
Joku m2 cache levy voisi olla ok. Sinne tulee äkkiä tosi paljon kirjoitus, luku operaatioita. Mutta kun ssd levyt ovat halventuneet, niin sen cachenkin merkitys on tippunut aika tavalla. Ja totta normikäytössä ero tavalliseen ssd asemaan alkaa olla mitätön. Ei sitä levyä paukuta kovin usein niin että alkaisi häiritsemään.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 375
Ehkä hieman ohi aiheen, mutta itellä oli muutama m2. Optane 32Gb välikakkuna, joista toinen kosahti jostain syystä. Tietokonekauppa.fi lähetti sen Intelille RMA. Ja koska Intelillä ei ollut "varastossa" sitä, niin lupasivat seuraavasta erästä lähettää. Samaa lupailua jatkui ensin kuukausi, sitten toinen. Kolmantena kuukautena tuli sitten postitse vehje, pahvisessa boxissa joka oli valmistettu 2017.

Eli jos priimaa siis haluaa ja ongelmia tulee, niin varautukaa odotteluun.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 683
Viestejä
4 188 780
Jäsenet
70 779
Uusin jäsen
K01571N3N

Hinta.fi

Ylös Bottom