Intel: Arc A780 -huippumallia ei ole eikä tule

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448


Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
Intelin Arc-näytönohjaimia koskeneissa vuodoissa on puhuttu Arc A780 -huippumallista, mutta nyt yhtiö on varmistanut, ettei kyseistä mallia ole ikinä ollut olemassakaan. Tiedon varmisti PC Perspective -sivustolla tutuksi tullut ja sittemmin Intelin leipiin siirtynyt Ryan Shrout Twitterissä.



Ennen kuin pettyneimmät Intelin näytönohjainten nousua odottaneet fanit heittävät kirveitään kaivoihin, kerrottakoon kuitenkin, että huippumalli on tulossa, vain mallinimi on jotain muuta kuin vuodoissa on kerrottu. Intelin Alchemist-sukupolven huippumalli tottelee mallinimeä Arc A770.

[gallery link="file" columns="2" size="medium" ids="77383,77382"]

Arc A770 esiteltiin virallisesti LinusTechTipsin WAN Show -lähetyksessä vierailleiden Shroutin ja Tom Petersenin toimesta. Videolla ei valitettavasti kerrota tarkemmin näytönohjaimen ominaisuuksista, mutta oletettavasti kyse on täydestä ACM-G10-grafiikkapiiristä, jossa on mm. 32 Xe-ydintä ja 256-bittinen muistiväylä. Streamissa varmistui myös, että näytönohjain jäähtyy kahden korttipaikan korkuisella, kahdella tuulettimella varustetulla coolerilla ja lisävirtaa syötetään yhdellä 6- ja yhdellä 8-pinnisellä PCIe-lisävirtaliittimellä.

Lisävirtaliitinten vierestä löytyvä liitin on kustomoitu USB-liitin RGB-valaistuksen ohjaamiseen ja näytönohjaimen mukana tulee sopiva kaapeli emolevyn USB-pinneille. RGB-valaistun Intel Arc -logon lisäksi näytönohjaimessa on coolerin kuorten reunaa ja tuulettimien ulkokehää coolerin kannen alla kiertävät valoa hajottavat RGB-nauhat. Perinteiseen asentoon asennettuna näytönohjaimen päällimmäiseksi päätyvän takakanteen on lisätty niin ikään valoa hajottavia valonauhoja.



Nettiin on vuotanut hiljattain myös väitetty Intelin dia, jossa Arc-näytönohjaimet olisi sijoitettu AMD:n ja NVIDIAn kilpailivien mallien rinnalle hinnan ja suorituskyvyn mukaan. Päätimme liittää väitetyn dian mukaan uutiseen, mutta huomautamme samalla, että dian aitoudesta on herännyt useita epäilyjä liittyen mm. selkeisiin virheisiin, vaihtelevan korkuisiin palkkeihin sekä kilpailijoille listattuun suorituskykyyn. Esimerkiksi dian mukaan Radeon RX 6650 XT olisi yhtä nopea tai jopa nopeampi kuin GeForce RTX 3060 Ti, vaikka todellisuudessa 3060 Ti on nopeampi merkittävällä erolla.

Lähteet: Ryan Shrout @ Twitter, LinusTechTips @ YouTube, WCCFTech

Linkki alkuperäiseen juttuun
 

mRkukov

Hrrrr...
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 708
Lisävirtaliitinten vierestä löytyvä liitin on kustomoitu USB-liitin RGB-valaistuksen ohjaamiseen ja näytönohjaimen mukana tulee sopiva kaapeli emolevyn USB-pinneille. RGB-valaistun Intel Arc -logon lisäksi näytönohjaimessa on coolerin kuorten reunaa ja tuulettimien ulkokehää coolerin kannen alla kiertävät valoa hajottavat RGB-nauhat.
Eikö RGB ohjaus olisi mennyt ihan pcie väylän kautta vai mitä ihmettä? Varsinkin kun ei ole edes mikään standardi rgb headeri vaan custom usb. Vaatinee myös oman softan yms että toimii. Hyvin toimii kommunikaatio eri osastojen välillä.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
1 837
Eikö RGB ohjaus olisi mennyt ihan pcie väylän kautta vai mitä ihmettä? Varsinkin kun ei ole edes mikään standardi rgb headeri vaan custom usb. Vaatinee myös oman softan yms että toimii. Hyvin toimii kommunikaatio eri osastojen välillä.
miten ajattelit ohjauksen tehdä? PCIe multipleksaus ei ole ihan triviaalia ajurissa ja aivan hillitön kuorma suhteessa käyttötarpeeseen. Oman differentiaaliparin varaaminenkin olisi sulaa hulluutta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
113
miten ajattelit ohjauksen tehdä? PCIe multipleksaus ei ole ihan triviaalia ajurissa ja aivan hillitön kuorma suhteessa käyttötarpeeseen. Oman differentiaaliparin varaaminenkin olisi sulaa hulluutta.
Soittaa AMD:lle ja kysyy miten ihmeessä se radeoneissa toimii? Ei hajuakaan, mutta veikkaan SMbussia.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
Se olisi ollut helppoa pistää pcie väylän kautta, jos se (RGB ohjaus) olisi ollut GPU:n sisäänrakennettu ominaisuus. Nyt se on näyttikseen päälle liimattu juttu, niin tuo tapa on helpoin ja halvin.
 
Liittynyt
31.07.2017
Viestejä
1 531
Pakkohan nuo jonnepaskavalot oli saada tähänkin tuotteeseen edes päälleliimattuna ominaisuutena. Olisivat toteuttaneet kunnolla tai ei ollenkaan.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 455
Viestejä
4 162 524
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
Acrat

Hinta.fi

Ylös Bottom