Intel aikoo panostaa jopa 80 miljardia euroa tuotantoon ja kehitystyöhön Euroopassa

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
19 361

Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
Intel on ehtinyt puuhata uusia tuotantolaitoksia ja muuta toimintaa myös vanhan mantereen puolelle jo jonkin aikaa. Nyt yhtiö on julkaissut ensimmäisen vaiheen kymmenvuotisesta suunnitelmastaan Eurooppaan.

Intel aikoo sijoittaa Euroopan Unioniin seuraavien kymmenen vuoden aikana yhteensä peräti 80 miljardia euroa. Summaan sisältyy sijoituksia niin piirivalmistukseen, paketointiin kuin kehitystyöhönkin.

Nyt yhtiö on kertonut ensimmäisestä noin 17 miljardin euron sijoituksesta, jolla on tarkoitus rakennuttaa Saksaan huipputason puolijohdetuotantolaitos, uusi kehityskeskus Ranskaan ja yleisiä kehitys-, tuotanto ja valmistuslaitossijoituksia Irlantiin, Italiaan, Puolaan ja Espanjaan. Eurooppaan panostamisen tavoitteena on varmistaa piirien saatavuus maailman kriiseistä riippumatta.

Intelin toimitusjohtaja Pat Gelsingerin mukaan yhtiön suunnittelemat sijoitukset ovat valtavia askeleita sekä yhtiölle itselleen että Euroopalle ja EU:n mikrosirusäädösten (Chips Act) mahdollistavan yksityisen ja julkisen puolen yhteistyöllä maanosan puolijohdeteollisuuden kehittämisen nopealla aikataululla.

Saksaan tullaan sijoittamaan ensi vaiheessa kaksi uudenlaista puolijohdetuotantolaitosta. Tarkemmin tehtaat tulevat nousemaan Saksi-Anhaltin osavaltion pääkaupunkiin Magdeburgiin. Yhtiö uskoo pääsevänsä aloittamaan rakennustyöt ensi vuoden ensimmäisellä puoliskolla ja Ångström-luokan tuotanto voisi käynnistyä vuoden 2027 aikana, kunhan Euroopan Komissio hyväksyy suunnitelmat ajoissa. Irlantiin sijoitettavat 12 miljardia on tarkoitus käyttää Leixlipin laajennusprojetkiin, joka toisi myös Intel 4 -prosessin valmistuskapasiteettia Eurooppaan.

Euroopan Piilaaksoksikin haukuttuun Ranskan Plateau de Saclay’n sijoitettava kehityskeskus tulee työllistämään Intelin suunnitelmien mukaan 450 työntekijää vuoden 2024 loppuun mennessä ja lopulta jopa 1000 työntekijää. Kehityskeskuksessa tullaan keskittymään HPC- ja tekoälyteknologioiden kehitystyöhön. Gdanskin kehityslaitosta tullaan puolestaan kasvattamaan noin 50 %:lla. Puolassa Intel on keskittynyt neuroverkkoihin, ääni- ja grafiikkateknologioihin, datakeskuksiin sekä pilvilaskentaan.

Voit lukea tarkemmin Intelin suunnitelmista yhtiön lehdistötiedotteesta.

Lähde: Intel

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
557
Nyt on paljon toimenpiteitä käynnissä sirupulan helpottamiseksi. Mahdollisesti jopa 120 miljardin satsaukset Yhdysvalloissa ja nyt tapahtuu Euroopassa. Sirujen kysyntä tosin kasvaa kovaa vauhtia, joten saapa nähdä, riittääkö tämä. Politiikka vaikuttaa myös paljon. Ukrainan sota aiheuttaa epävarmuutta markkinoille ja TSMC:n tilanne on pitkällä aikavälillä kysymysmerkki Kiinan suhteen, joten sikälikin nämä Intelin erittäin merkittävät panostukset ovat todella tervetulleita.

Intelillä on nyt monilla tärkeillä paikoilla insinööritaustainen henkilö ja se on selvästi etu. Nykyinen toimitusjohtaja Pat Gelsinger oli aikanaan jo 486-suorittimen pääarkkitehti. Hän on todella käärinyt hihat ja laittanut ison pyörän pyörimään - ero edeltäjään Bob Swaniin on selkeä. Raja Koduri rekrytoitiin kehittämään suorittimia ja Alder Lake on selvästi askel oikeaan suuntaan.
 
Liittynyt
03.12.2017
Viestejä
485
Eurooppaan pitäisi saada joku iso valmistaja myös joka tekisi piirejä muille tilaustyönnä...
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
19 361
Eurooppaan pitäisi saada joku iso valmistaja myös joka tekisi piirejä muille tilaustyönnä...
Miksei se Intel kelpaa? Tekevät myös piirejä tilaustyönä muille ja panostavat siihen koko ajan enemmän ja enemmän. Onhan meillä täällä GloFoa mutta ei enää mitään cutting edgeä tietenkään niillä. TSMC on myös katsellut Eurooppaan.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
19 361
Varmaan kelpaisi mutta kilpailun takia olisi hyvä olla joku TSMC tapainen yleistekijä .
En usko että kieltäytyisivät edes AMD:n prosessoreiden valmistuksesta jos AMD sitä kysyisi (toki vaatisi myös että AMD suunnittelisi piirinsä sille prosessille sopiviksi).
Vaikka omat on toki aina omia, niin Intel Foundry Servicesiä voi ajatella myös erillisenä firmana jolta myös Intel tilaa oman tuotantonsa.
 
Timo 2

Premium-jäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
7 638
En usko että kieltäytyisivät edes AMD:n prosessoreiden valmistuksesta jos AMD sitä kysyisi (toki vaatisi myös että AMD suunnittelisi piirinsä sille prosessille sopiviksi).
Vaikka omat on toki aina omia, niin Intel Foundry Servicesiä voi ajatella myös erillisenä firmana jolta myös Intel tilaa oman tuotantonsa.
Eikös apple historiassa hylännyt samsungin koska katsoi samsungilla olevan intressi ristiriita.

Vastaavasta syystä tuskin intel tulee tekemään amd:n prossuja, ellei tuota piirinvalmistusta eroteta selkeämmin omaksi yhtiöksi, ehkä jopa täydellinen eriyttäminen vaaditaan.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
19 361
Eikös apple historiassa hylännyt samsungin koska katsoi samsungilla olevan intressi ristiriita.

Vastaavasta syystä tuskin intel tulee tekemään amd:n prossuja, ellei tuota piirinvalmistusta eroteta selkeämmin omaksi yhtiöksi, ehkä jopa täydellinen eriyttäminen vaaditaan.
Pointti oli lähinnä teoreettinen.
 
Tup3x

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 116
Tässä nykytilanteessa ei ole oikein mitään järkeä, että käytännössä paras piiritehdas on Taiwanissa. Poliittisesti arveluttava paikka, kun ei tiedä mitä Kiina tekee. Myös sijainti on huono Eurooppalaisille, jos jotain olettamatonta tapahtuu. Hyvä, että näitä alkaa tulemaan tännekin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
557
Eurooppaan pitäisi saada joku iso valmistaja myös joka tekisi piirejä muille tilaustyönnä...
Miksei se Intel kelpaa? Tekevät myös piirejä tilaustyönä muille ja panostavat siihen koko ajan enemmän ja enemmän. Onhan meillä täällä GloFoa mutta ei enää mitään cutting edgeä tietenkään niillä. TSMC on myös katsellut Eurooppaan.
Varmaan kelpaisi mutta kilpailun takia olisi hyvä olla joku TSMC tapainen yleistekijä .
Olisi kyllä hienoa, jos Eurooppaan syntyisi suuri eurooppalainen toimija puolijohdemarkkinoille - erityisesti nykyinen markkinatilanne huomioiden. Valitettavasti se ei ole kovin helppoa, koska Eurooppa ei toimi markkina-alueena Yhdysvaltojen tapaan ja kustannustaso on Aasiaa korkeampi. Intelin panostukset Eurooppaan ovat todella tervetulleita.

TSMC on taiwanilaisena toimijana hieman vaaravyöhykkeessä. On mahdollista, että Kiina saattaa suorittaa samanlaisen "erikoisoperaation" kuin Venäjä, koska Taiwanin asema on kiistanalainen. Myös TSMC olisi teknologiajohtajana enemmän kuin tervetullut Eurooppaan. Ukrainan tapahtumat saattavat vauhdittaa TSMC:n liikkeitä, koska sirujen kysyntä kasvaa kovaa vauhtia ja tuotannon hajauttaminen on aiempaa tärkeämpää (digitalisaatio, sirupula, pandemia, logistiikan haavoittuvuus) kulujen painoarvon vähentyessä. Eurooppa on pääsääntöisesti erittäin vakaa toimintaympäristö.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
465
TSMC hankki ja hankkii koneet hollantilaisesta firmasta (ASML) joten osaamisesta ei ole kiinni ainakaan lähialueilla ja jos TSMC menetetään ei se kaada kaikkea. Raha vain ja kuka laittaa tehtaan pystyyn. Onhan jo Bosch laittanut myös oman pystyyn esim.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
19 361
TSMC hankki ja hankkii koneet hollantilaisesta firmasta (ASML) joten osaamisesta ei ole kiinni ainakaan lähialueilla ja jos TSMC menetetään ei se kaada kaikkea. Raha vain ja kuka laittaa tehtaan pystyyn. Onhan jo Bosch laittanut myös oman pystyyn esim.
Kaikki hankkii ASML:n laitteet. Mutta laitteiden valmistus on ihan eri asia kuin niiden käyttö tuotannossa ja osana koko tuotantoprosessia, ASML vain valmistaa niitä.
 
Liittynyt
08.08.2019
Viestejä
1 923

Taitaa siihen osaamiseen kuulua aika paljon muutakin kuin koneet. TSMC:n menettäminen esim. Kiinan valtauksen yhteydessä olisi potentiaalisesti katastrofi (onneksi ei tule tapahtumaan kiitos jenkkien), koska TSMC tuottaa valtavat määrät länsimaille piirejä, joiden korvaaminen nopeasti olisi mahdotonta. Mutta nuo uhkakuvat Taiwanin yllä ovat olleet olemassa jo noin 20 vuotta, ja pari kertaa kun tilanne on kärjistynyt, on Jenkit lisännyt sotilaallista läsnäoloaan noilla alueilla, ja Kiina on perääntynyt. Jenkit on pullonkorkkina Kiinan laajennuspyrkimyksille. Toistaiseksi.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
465
Kaikki hankkii ASML:n laitteet. Mutta laitteiden valmistus on ihan eri asia kuin niiden käyttö tuotannossa ja osana koko tuotantoprosessia, ASML vain valmistaa niitä.
Menee nyt vähän ohi. "Vain valmistaa" on BS.

ASML ei pelkästään valmista laitteita tilauksesta se on nyt väärä tieto. Ne opettaa toki käyttöä ja etenkin kehittää koko valmistustekniikkaa. Esim. ostamalla Cymer yhtiön ja kehittänyt jo 17 vuotta sitä sitten kilpaillen Japanilaisia vastaan.

"We are a global innovation leader in the chip industry. We provide chipmakers with hardware, software and services to mass produce patterns on silicon through lithography." - ASML Annual Report 2021

TSMC keskittyy vain tuotantoon ja olivat mukana rahoittajana ASML:lle kehitykseen koska olivat jo asiakkaana se on totta mutta se oli ASML joka kehitti EUV tekniikkaa lisenssin kanssa.

Kuten sanoin ei kovin moni poika laita (nykyään noin) 4 miljardia piirin tuotantolinjaan ja etenkin pitää olla yhteyden raaka materiaaliin mitä sit tuotannossa tarvitaan jossa TSMC on taas omat hyödyt hankkinut ja tiedot yksityiskohtiin miten pitää rullat pyörimässä mutta kuten sanoin opetuksen koneiden käyttöön saa tilauksesta jos joku ryhtyy siihen. Tuskin Nikon tai Canon yhtäkkiä omasivat kokemusta uudempien piirien valmistukseen itse?

Kyllä sen saa koneiden valmistajalta.
TSMC taas vain ja ainoastaan keskittynyt valmistukseen niin ei ongelmaa pitää infrastruktuuri yllä ja kunnossa etenkin jos on asiakaskuntaa ja yhteyksiä materiaaliin jne valmiina kuten mainitsitkin.

AMD:lla se ei onnistunut GlobalFoundriesin kanssa jos joka kerta pitää hankkia uudet linjat jos haluaa parempaa vuosittain lähes. Putosivat kelkasta. Samsung ja Intel on vahvempaa kokemusta..
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
9 018
Eli eurooppalaisille sitten jatkossa halvempaa kamaa?
Ei vientitulleja ole , jos sitä meinasit ?
Kapasiteetin lisääminen mailmanlaajuisesti vaikuttaa ylikysynnästä johtuviin hintapainaiseen.
Eurooppallaiset ostaa sieltä mistä sopivimmin saa, jos eurooppalaisia painostetaan ostamaan euroopasta, niin sellaiset ohjaukset yleensä ovat hintoja nostavia, jos tuollaista ohjausta ajattelit ?
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
186 263
Viestejä
3 388 077
Jäsenet
60 769
Uusin jäsen
metsanpukki

Hinta.fi

Ylös Bottom