• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Ilmastonmuutos

Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 231
Melkein voisi sanoa, että vaurastuminen myös tuo mukanaan syntyvyyden laskun, mikä esim. Afrikassa olisi tulevaisuuden kannalta tervetullut kehityksen suunta.
Mutta tosiaan haittapuolena on tuo kulutuksen lisääntyminen.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 045
Suomessa lämpöä kannattaa pumpata maahan varastoon ja talvella sitten ottaa sieltä.
 
Liittynyt
19.02.2017
Viestejä
914
Huomenna julkistetaan IPCC:n erikoisraportti 1,5 asteen lämpenemistavoitteesta. Tämän pohjalta järjestetään huomenna mm. paneelikeskusteluita:
Ymparistoministerio > Mitä ilmastotiede kertoo - IPCC:n 1,5
Kolme debattia:
Miten Global Warming of 1.5 °C -raportin pääviestien tulisi näkyä Suomen pitkän aikavälin ilmastosuunnitelmassa?
Asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen ja Suomen Ilmastopaneelin puheenjohtaja, professori Markku Ollikainen

Päästövähennyksiä on saatava nopeasti – Vastaako kuluttaja, teknologia vai riittävätkö edes molemmat?
Tiimipäällikkö Tiina Koljonen, VTT ja professori Lassi Linnanen, Lappeenrannan teknillinen yliopisto

Ilmastotoimet ja köyhyyden vähentäminen – Miten Suomi voi viedä kestävän kehityksen tavoitteita ja ilmastopolitiikka eteenpäin?
Osastopäällikkö Satu Santala, ulkoministeriö ja asiantuntija Hanna Aho, Kepa

Pari ensimmäistä nyt vaikuttaa jotenkin relevanteilta, mutta miten joku "köyhyyden vähentäminen" on heti kolmantena teemana? Mistäs nyt oikein tuulee ... ei kai vain taas vasemmalta?
Ilmastotutkijat lähtökohtaisesti varmasti haluavat vain hillitä hiilidioksidipäästöjä ja ovat luultavasti (tiedemiehinä) tulleet siihen tulokseen, että köyhyyden takia hiilidioksidia vapautuu huomattavia määriä. Esimerkiksi ruuan lämmitys avotulella vaatii paljon enemmän polttopuita, kuin saman ruuan lämmittäminen yksinkertaisessa uunissa. Puut voisivat siis riittää lämmitykseen pidempään ja niitä pitäisi tämän takia hakata/kerätä vähemmän. Monet varmasti salakaatavat puita, jotta pystyvät elämään edes siedettävästi. Kannattaa muistaa, että meitä on täällä Suomessa kuitenkin vain n. 5 miljoonaa, mutta vähintään 1,3 miljardia ihmistä elää äärimmäisessä köyhyydessä. Eli siis, jos jokin asia ei tunnu heti alkuunsa merkittävältä, niin kannattaa ottaa mittasuhteet huomioon. Esim. miljardi ihmistä lämmittämässä ruokiaan avotulella päivittäin ei yhtäkkiä kuulostakaan kovin vähäiseltä asialta.

Normaalissa elämässä ihminen ymmärtää lääkkeen ja parannuskeinon välisen eron ja sitä saattaapi jopa vituttaa jos asioita yritetään korjata lääkitsemällä. Sitten kun tiedemiehet yrittävät puuttua hiilidioksidipäästöjen alkusyihin, niin heti ihmiset epäilevät skeptisinä? :)
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Liittynyt
03.12.2016
Viestejä
1 481
Trumpin hallintokin sitten myöntää ihmiskunnan vaikutuksen ilmastonmuutokseen: Trump Administration Admits Devastating Effects of Climate Change Even as They Refuse to Do Anything About It

Kelkka on vaan kääntynyt niin nopeasti, että nyt kanta on se, että mitään ei ole enää tehtävissä joten ei kannata yrittää. Noin kärjistäen.

Monikohan tämän jälkeen vielä jaksaa kiistää asian kun tieteen lisäksi vastassa on poliittinen hallinto :)
Tuossa on "hieman spinnattu". Kun avaan tuon uutisen, heti eka linkki on dokumenttiin nimeltä "The Safer Affordable Fuel-Efficient (SAFE) Vehicles Rule for Model Year 2021–2026 Passenger Cars and Light Trucks" ja tuo raportti analysoi kahdeksaa eri vaihtoehtoa autojen päästörajoitusten kannalta käyttäen hyväksi IPCC:n ilmastomalleja.

Eli periaatteessa Trumpin hallintoa haukutaan tuossa siitä, että se käyttää ilmastotiedettä hyväkseen laskiakseen päästövähennysten vaikutuksia. Ja ne vaikutukset ovat niin pieniä, että ne eivät ole edes mitattavissa vuonna 2100.
 
Liittynyt
02.08.2018
Viestejä
676
Tilannetta kun katsoo niin herää vain kysymys että onkohan maailmassa yhtä ainoaa uunoa jonkun mieletä ilmastonmuutokselle keretään vielä tekemään jotain? Eli että jostain kumman syystä Kiina alkaisi hillitä päästöjään ja vaikkapa väestömäärä saataisiin alas? :) Millä hemmetin taikuudella tämä onnistuu? Se että jossain Suomessa vähän jeesustellaan (samalla kulutetaan ja lentomatkustetaan sun muuta) ei vielä auta paskaakaan.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Onko tää nyt siis uusi narratiivi, että kyllä, ihminen aiheuttaa merkittävää ilmastonmuutosta mutta asiallepa ei enää mitään ehditä tekemään? Omien mukavuuksien kannalta tietty paras vaihtoehto tuo kaiken kiistäminen siihen asti, että voi siirtyä suoraan paska on jo tuulettimessa -moodiin.
 
Tlapio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 984

Jotenkin epäilen että paska on jo tuulettimessa mutta me ihmiskuntana ei sitä tajuta. Ne ketkä tulevaisuudessa jäävät henkiin tajuavat sen sitten.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Jotenkin epäilen että paska on jo tuulettimessa mutta me ihmiskuntana ei sitä tajuta. Ne ketkä tulevaisuudessa jäävät henkiin tajuavat sen sitten.
Paska on ihan varmasti tuulettimessa jos loputkin epäilijät hyppää suoraan paska on jo tuulettimessa, siis antaa mennä vaan -moodiin. Pahempi se on, että asia uskotaan mutta siitä ei enää piitata kuin se, ettei uskota ja pään voi vielä kääntää.
 
kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Tilannetta kun katsoo niin herää vain kysymys että onkohan maailmassa yhtä ainoaa uunoa jonkun mieletä ilmastonmuutokselle keretään vielä tekemään jotain? Eli että jostain kumman syystä Kiina alkaisi hillitä päästöjään ja vaikkapa väestömäärä saataisiin alas? :) Millä hemmetin taikuudella tämä onnistuu? Se että jossain Suomessa vähän jeesustellaan (samalla kulutetaan ja lentomatkustetaan sun muuta) ei vielä auta paskaakaan.
Pystytään ainakin vaikuttamaan muutoksen laajuuteen ja vakavuuteen, eli estämään sen paheneminen. Muuten meidän on kyllä vaan totuttava siihen, että ilmasto muuttuu.
 
Liittynyt
02.08.2018
Viestejä
676
Onko tää nyt siis uusi narratiivi, että kyllä, ihminen aiheuttaa merkittävää ilmastonmuutosta mutta asiallepa ei enää mitään ehditä tekemään? Omien mukavuuksien kannalta tietty paras vaihtoehto tuo kaiken kiistäminen siihen asti, että voi siirtyä suoraan paska on jo tuulettimessa -moodiin.
No tuo ei ole mikään uusi keksintö. Itse kirjoitin muroon jo vuosia sitten että ensimmäinen kysymys on, onko ilmastonmuutos todellista vai ei. Luultavasti on todellista, joten sitten täytyy kysyä että voimmeko tehdä sille jotain vai emme? Jollemme juuri mitään voi tehdä niin kysymys kuuluu kannattaako.

Ja painotetaan että itse olen kasvissyöjä ja elämäntapani ei paljon ilmastoa kuluta. Olisi toivottavaa että ihmiset ottaisivat ilmastonmuutoksen tosissaan, mutta en usko että tätä tulee tapahtumaan.
 
Liittynyt
02.08.2018
Viestejä
676
Pystytään ainakin vaikuttamaan muutoksen laajuuteen ja vakavuuteen, eli estämään sen paheneminen. Muuten meidän on kyllä vaan totuttava siihen, että ilmasto muuttuu.
Oikea muotoilu on "pystyisimme". En itse usko että ihmiskuntaa kiinnostaa tehdä juuri mitään asian suhteen. USA:n esimerkki on aika isossa roolissa ja sitten katsoo samalla mitä Aasiassa / Afrikassa tapahtuu.

Mielestäni olen realisti kun väitän että peli on menetetty. Tämä ei tarkoita että on syytä vaipua epätoivoon vaan uuden tilanteen kanssa on vain elettävä. Ihminen on erittäin sopeutuva laji. Kenties perustamme jo siirtokuntia Marsiin samalla kun maapallolla alkaa olot mennä todella härskeiksi.
 
Liittynyt
02.08.2018
Viestejä
676
Ilmastopaneelin puheenjohtajan tulkinta uudesta raportista: Suomen mietittävä metsäpolitiikka uusiksi

Markku Ollikainen sitä mieltä että Suomessa pitäisi rajoittaa hakkuuta ja kasvattaa vanhempaa + tiheämpää metsää. Kuten me kaikki tiedämme niin Suomi on maailman metsäisimpiä maita samalla kun esim. muu Eurooppa on hakannut metsänsä pois jo aikoja sitten.

Toki helvetin metsäisestä Suomesta voidaan tehdä vieläkin metsärikkaampi, mutta miten olisi että me painostettaisiin kaikin voimin muuta Eurooppaa istuttamaan metsiä?

Ai niin tämä ei varmaan onnistukaan syystä x, y, z ja ö?
 
Liittynyt
03.12.2016
Viestejä
1 481
Onko tää nyt siis uusi narratiivi, että kyllä, ihminen aiheuttaa merkittävää ilmastonmuutosta mutta asiallepa ei enää mitään ehditä tekemään? Omien mukavuuksien kannalta tietty paras vaihtoehto tuo kaiken kiistäminen siihen asti, että voi siirtyä suoraan paska on jo tuulettimessa -moodiin.
Ei tämä ole mitenkään "uusi" narratiivi. Jo aikapäiviä sitten on laskettu ilmastomalleista, että kaikki nämä estotoimenpiteet ovat niin mitättömiä, että niiden vaikutus lasketaan asteen sadas- tai kymmeneosissa vuonna 2100. Kaikki uutisointi on vain niin yksipuolista, että tämä on jäänyt kaiken maailmanloppumeuhkaamisen alle.
 
Liittynyt
27.11.2017
Viestejä
185
Ilmastopaneelin puheenjohtajan tulkinta uudesta raportista: Suomen mietittävä metsäpolitiikka uusiksi

Markku Ollikainen sitä mieltä että Suomessa pitäisi rajoittaa hakkuuta ja kasvattaa vanhempaa + tiheämpää metsää. Kuten me kaikki tiedämme niin Suomi on maailman metsäisimpiä maita samalla kun esim. muu Eurooppa on hakannut metsänsä pois jo aikoja sitten.

Toki helvetin metsäisestä Suomesta voidaan tehdä vieläkin metsärikkaampi, mutta miten olisi että me painostettaisiin kaikin voimin muuta Eurooppaa istuttamaan metsiä?

Ai niin tämä ei varmaan onnistukaan syystä x, y, z ja ö?
Arvatenkin nää Ollikaisen kaltaiset kuplaeläjät tykkäävät kuitenkin itse kuluttaa ja matkustella ympäri maailmaa kuin mielipuolet. Sillä olisi aikamoisia vaikutuksia kaiken karvaisten höpönlöpö-tutkijoidenkin elämänlaatuun jos Suomessa alettaisiin ajaa metsäteollisuutta alas, sen verran tärkeä vientiteollisuuden haara kuitenkin kyseessä.
 
kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Ilmastopaneelin puheenjohtajan tulkinta uudesta raportista: Suomen mietittävä metsäpolitiikka uusiksi

Markku Ollikainen sitä mieltä että Suomessa pitäisi rajoittaa hakkuuta ja kasvattaa vanhempaa + tiheämpää metsää. Kuten me kaikki tiedämme niin Suomi on maailman metsäisimpiä maita samalla kun esim. muu Eurooppa on hakannut metsänsä pois jo aikoja sitten.

Toki helvetin metsäisestä Suomesta voidaan tehdä vieläkin metsärikkaampi, mutta miten olisi että me painostettaisiin kaikin voimin muuta Eurooppaa istuttamaan metsiä?

Ai niin tämä ei varmaan onnistukaan syystä x, y, z ja ö?
Se on kyllä jännää, kuinka tämä meidän pieni maaplänttimme on se paikka josta se muutos (muka) lähtee. :D

Tokihan me voimme tehdä oman osamme, mutta onhan se aika mitätön vaikutuksiltaan isoihin maihin nähden.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 477
Pistetään taas työssä käyvä köyhälistö maksamaan, hyötyautoilua kalliimmaksi niin herrojen ei tarvitse ruuhkassa seisoa ja torpataan investoinnit metsällä. Kiina ja Intia saa kyllä jatkossakin ihan kahdestaan koko palloa paskoa ja sademetsät kaatua itsestään. Pääasia, että suomalainen kärvistelee.
 
Liittynyt
02.08.2018
Viestejä
676
Tuo että otetaan esimerkiksi metsäteollisuus tähtäimeen ei voi olla mikään vahinko. Jokainen tietää että esim. Suomessa lihansyönnin- ja lentomatkustuksen kieltäminen saisi paljon enemmän aikaan.

Se että koetetaan vahingoittaa teollisuutta niin tuossa on jo pakko olla jotain ihan muuta agendaa taustalla.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 453
Pystytään ainakin vaikuttamaan muutoksen laajuuteen ja vakavuuteen, eli estämään sen paheneminen. Muuten meidän on kyllä vaan totuttava siihen, että ilmasto muuttuu.
Käsittääkseni ilmasto olisi muuttumassa tällä hetkellä kohti lämpimämpää vaikkei tällä pallolla olisi yhtään ihmistä ollutkaan.
Ihminen on toki kiihdyttänyt sitä muutosta, mutta kuinka merkittävä ihmisen vaikutus tähän mennessä on ollut, mikä ihmisen vaikutus tällä hetkellä on ja voiko ihmisen mahdolliset toimet ilmastonmuutoksen hidastamiseksi tehdä yhtään mitään asialle tulevaisuudessa on sitten kyseenalaista.
 
Liittynyt
27.11.2017
Viestejä
185
Eikö se ole ihan loogista, että pienempien valtioiden on helpompaa aikaansaada muutoksia, ja toimia samalla edelläkävijänä?
Mitä jos isommat valtiot ei seuraakaan pienempien valtioiden esimerkkiä vaan jatkavat elostelua kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan? Etenkin Kiinassa ja Intiassa saatetaan vaan naureskella länkkärien omaan jalkaan ampumiselle ilman varsinaista aiettakaan ottaa osaa ilmastotalkoisiin.
 
kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Eikö se ole ihan loogista, että pienempien valtioiden on helpompaa aikaansaada muutoksia, ja toimia samalla edelläkävijänä?
Miksi olisi ja mitä väliä sillä olisi? Voimmehan me leikkiä aina sitä "mallioppilasta", mutta siitä ei ole meille mitään hyötyä, päinvastoin. Lisäksi suuria maita ei kiinnosta meidän tekemisemme, heillä on omat motiivinsa toimilleen.
 
kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Käsittääkseni ilmasto olisi muuttumassa tällä hetkellä kohti lämpimämpää vaikkei tällä pallolla olisi yhtään ihmistä ollutkaan.
Ihminen on toki kiihdyttänyt sitä muutosta, mutta kuinka merkittävä ihmisen vaikutus tähän mennessä on ollut, mikä ihmisen vaikutus tällä hetkellä on ja voiko ihmisen mahdolliset toimet ilmastonmuutoksen hidastamiseksi tehdä yhtään mitään asialle tulevaisuudessa on sitten kyseenalaista.
Kai sitä silti pitää yrittää vaikuttaa siihen ja samalla tietenkin sopeutua muutokseen.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 898
Eikös nimenomaan Kiinassa ole viime vuosina alettu kiinnittämään huomiota green energyyn ja tavoittelemaan pienempiä päästöjä.
 
kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Tuli tuolla "persujen uutisten" saitilla vastaan pari aiheeseen liittyvää:

Saksa taipui Greenpeacen ydinvoimakampanjan edessä ja korvasi ydinvoimaa ruskohiilellä – nyt Greenpeace vastustaa omaa saavutustaan
Oikeus lykkäsi Hambachin ikimetsän hakkuita Saksassa, kertoo Helsingin Sanomat. Hallinto-oikeus katsoo tarvitsevansa lisäaikaa ratkaistakseen, saako energiayhtiö RWE jatkaa Hambachin ikimetsien hakkaamista ruskohiilikaivoksen laajennuksen tieltä. Ympäristöliike piti tuomioistuimen ratkaisua torjuntavoittona. Ympäristöliike on kuitenkin pääsyyllinen siihen, että Saksa on riippuvainen kivihiiltäkin likaisemmasta ruskohiilestä.
.
Foreign Policy -lehti (FP) ennakoi jo viime vuonna, että Saksan hiilidioksidipäästöt vain kasvavat, kun se luopui ydinvoimasta ja yritti korvata samanaikaisesti sekä fossiilisen sähköntuotannon että ydinvoiman uusiutuvilla energianlähteillä.

Greenpeace on alusta asti vastustanut ydinvoimaa kaikkialla. Saksassa Merkelin hallituksen päätöstä luopua ydinvoimasta vuoteen 2022 mennessä vauhditti Fukushiman ydinonnettomuus Japanissa.

Merkeliä kutsuttiin välillä jo ilmastokansleriksi, kun haastava energiakäänne, Energiewende, näytti toteutuvan hyvin ja kansleri oli siihen sitoutunut.

Saksan ympäristövirasto kuitenkin laski, että Saksan hiilidioksidipäästöt vuonna 2016 olivat Euroopan suurimmat, 906 miljoonaa tonnia, ja mikä pahinta, luvussa oli nousua vuodesta 2015, jolloin päästöt olivat 902 miljoonaa tonnia, FP kirjoittaa. Tänä vuonna Saksa myönsi, ettei se tule saavuttamaan päästövähennystavoitteitaan vuodelle 2020.

Saksa on Euroopan suurin hiilenpolttaja. Saksa tuottaa FP:n mukaan 40,3 prosenttia sähköstään hiilellä; 15,5 prosenttia kivihiilellä ja 24,8 prosenttia saastuttavimmalla mahdollisella fossiilisella polttoaineella, ruskohiilellä.
Saksa taipui Greenpeacen ydinvoimakampanjan edessä ja korvasi ydinvoimaa ruskohiilellä - nyt Greenpeace vastustaa omaa saavutustaan - Suomen Uutiset

Se on tietenkin paljon helpompaa vastustaa asioita kuin tarjota oikeasti toimivia vaihtoehtoja.
Kielletään vittu kaikki! :kahvi:

Meri: Maapallon väestön räjähdysmäinen kasvu yksi juurisyistä ilmastonmuutokselle
– Jos väkiluku kasvaa vuoteen 2030 mennessä 1 miljardilla, ei tarvitse olla ruudinkeksijä tajutakseen, että maapallon kantokyky on ylitetty reippaasti. Suurinta väestönkasvu on Afrikassa ja mm. Intiassa, sanoo perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri.
Meri: Maapallon väestön räjähdysmäinen kasvu yksi juurisyistä ilmastonmuutokselle - Suomen Uutiset

Mutta sehän on tietenkin Suomen tehtävä pelastaa planeetta!
 
kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Eikös nimenomaan Kiinassa ole viime vuosina alettu kiinnittämään huomiota green energyyn ja tavoittelemaan pienempiä päästöjä.
Pakkohan niiden oli, kun siihen savusumuun ja muihin päästöihin alkoi kuolemaan ihmisiä huolestuttavissa määrin. :D

Se ei tietenkään tarkoita, että he olisivat tekemässä mitään ratkaisevaa kokonaisuutena.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 898
China is set to add 259 GW of coal-fired power stations. This equals the entire US coal capacity.
China to add 259 GW of coal capacity, satellite imagery shows
Nuohan olikin niitä aiemmin lopetettuja voimalaitoksia, kauaa ei juhlittukaan näköjään. En sinänsä ihmettele, että niitä palautellaan käyttöön kun ongelmaksi tuli kun ihmiset jäätyi kuoliaaksi eikä pystyneet tekemään ruokaa kun ei saaneet sähköä kuin tunnin vuorokaudessa. Toinen ongelma taisi olla kun hiiltä ei saanutkaan valtiolta kun jakoa rajoitettiin vai oliko se hiilen käyttökielto.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 231
Ilmastopaneelin puheenjohtajan tulkinta uudesta raportista: Suomen mietittävä metsäpolitiikka uusiksi

Markku Ollikainen sitä mieltä että Suomessa pitäisi rajoittaa hakkuuta ja kasvattaa vanhempaa + tiheämpää metsää. Kuten me kaikki tiedämme niin Suomi on maailman metsäisimpiä maita samalla kun esim. muu Eurooppa on hakannut metsänsä pois jo aikoja sitten.?
Entäs jos sittenkin:
European forests have been growing by over 1,500 football pitches every day!
Toki ei riittävästi, mutta jotain kuitenkin.

THE MYTH
European forests are shrinking
THE FACT
European forests have been growing by over 1,500 football pitches every day
European forests have been growing by over 1,500 football pitches every day!
Paper is a uniquely-renewable and sustainable product. The main raw material, trees, are grown and harvested in a carefully controlled and sustainable way – so successfully that European forests, where most of the raw material comes from, have grown by an area the size of Switzerland in just 10 years.

Between 2005 and 2015, European forests grew by 44,000 Square Kilometres – that’s an area bigger than Switzerland and amounts to over 1,500 football pitches of forest growth every day!

FAO data, 2005-2015

The most common pressures causing deforestation and severe forest degradation are: large and small-scale agriculture; unsustainable logging; mining; infrastructure projects; and increased fire incidence and intensity
WWF Living Forests Report Chapter 5: Saving Forests at Risk, 2015

50% of the world’s wood harvest is used for energy and 28% for construction. There are some other uses but paper only directly takes 13%

Derived from FAOSTAT, 2015

In some countries, particularly in the tropics, there are issues over land rights and natural forest conversion to industrial plantations which are a cause of concern to the paper industry, NGOs and consumers alike.

Forests play an important role in the conservation of biological diversity. The area of protected forests in Europe increased by around half a million hectares annually between 2000 and 2010. Half of the protected forests are managed for conservation of biodiversity.
EEA, The European Environment — State and Outlook, 2015

The Two Sides initiative supports solutions to these problems and recognises the need to support products which can clearly be traced to sustainable sources.

85% of the wood used by the European Pulp and Paper Industry comes from European Forests.
CEPI Statistics, 2015

In northern Europe, where almost all ancient Forests are protected, paper comes from managed semi-natural forests where the cycle of planting, growing and logging is carefully controlled.

The area under forest management certification has continued to increase, from 18 million ha under internationally verified certification in 2000 to some 438 million ha in 2014.
FAO Global Forest Resources Assessment, 2013
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 795
Minkä helvetin takia joku hihhulijärjestö, kuten Greenpeace on näissä "varteenotettava haastateltava"?

Onkohan "järkytys" Tiilikaisella hihhulismia, vaiko sitä, että ilman raporttia päivälle olisi mahtunut hallitukselle muitakin kysymyksiä. Kuten poliisin, KELAn ja verottajan suora pääsy kansalaisen tilitietoihin, tai AY-liikehdintä? Tiilikainen on mahdollisesti jo haudassa, kun tuloksia voidaan arvioida lopullisesti.
 
Liittynyt
11.09.2018
Viestejä
290
Kaksi varmaa keinoa Suomen päästöjen vähentämiseen:

- uusiutuvat liikennepolttoaineet verovapaiksi
- kivihiilen käyttö samoin tein banniin, tilalle ydinvoimaa, maakaasua ja vaikka pellettikattiloita

Saa suorittaa.
 
ei naarata

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 270
Dr. John McLean auditoi HadCRUT4-lämpötilasarjan:

“I was aghast to find that nothing was done to remove absurd values… the whole approach to the dataset’s create is careless and amateur, about the standard of a first-year university student.”
  • McLean found freakishly improbable data, and systematic adjustment errors , large gaps where there is no data, location errors, Fahrenheit temperatures reported as Celsius, and spelling errors.
  • Almost no quality control checks have been done: outliers that are obvious mistakes have not been corrected – one town in Columbia spent three months in 1978 at an average daily temperature of over 80 degrees C. One town in Romania stepped out from summer in 1953 straight into a month of Spring at minus 46°C. These are supposedly “average” temperatures for a full month at a time. St Kitts, a Caribbean island, was recorded at 0°C for a whole month, and twice!
  • Temperatures for the entire Southern Hemisphere in 1850 and for the next three years are calculated from just one site in Indonesia and some random ships.
  • Sea surface temperatures represent 70% of the Earth’s surface, but some measurements come from ships which are logged at locations 100km inland. Others are in harbors which are hardly representative of the open ocean.
  • When a thermometer is relocated to a new site, the adjustment assumes that the old site was always built up and “heated” by concrete and buildings. In reality, the artificial warming probably crept in slowly. By correcting for buildings that likely didn’t exist in 1880, old records are artificially cooled. Adjustments for a few site changes can create a whole century of artificial warming trends.
#DataGate! First ever audit of global temperature data finds freezing tropical islands, boiling towns, boats on land « JoNova
Tässä kiteytyy hyvin koko ilmastonmuutostieteilyn koko kuva; paskaa sisään - paskaa ulos. Ei näytä olevan mitään väliä miten päin persettä lähtötiedot on, aina niistä saadaan kyllä aikaan aivan yhtä "katastrofaalinen" johtopäätös. Upeaa "tiedettä".
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 576
Noni. Joku demari mtv:n uutisissa ehdotti kulutusveroa. Tarkoittiko jotain ALV:iin liittyvää? Ei varmaan, tarvitaan toki uusi verotus.

Tämä ilmastonmuutoshan on erittäin kätevä tapa lisätä verotusta.
Olisko uuden ilmastokauppa- ja veroviraston paikka? Voitaisiin yhdistää vielä Pastersteinin hiiliylinopeuskameroihin. Ensimmäisenä hommana parin miljardin ja viiden vuoden tietojärjestelmäprojekti kaiken hallintaan.
 
Liittynyt
08.04.2017
Viestejä
308
Trumpin hallintokin sitten myöntää ihmiskunnan vaikutuksen ilmastonmuutokseen: Trump Administration Admits Devastating Effects of Climate Change Even as They Refuse to Do Anything About It

Kelkka on vaan kääntynyt niin nopeasti, että nyt kanta on se, että mitään ei ole enää tehtävissä joten ei kannata yrittää. Noin kärjistäen.

Monikohan tämän jälkeen vielä jaksaa kiistää asian kun tieteen lisäksi vastassa on poliittinen hallinto :)
Trumppihan tekee kongreetista työtä ilmaston eteen, siirtää tuotantoa paskovasta kiinasta usa:aan.Sehän on parasta ilmastonmuutoksen torjuntaa että palautetaan tuonto kehittyneisiin maihin,rahti saastutuskin vähenee.
 
Liittynyt
22.02.2018
Viestejä
3 344
Ja mikä vika on haittaverotuksessa? Onko se jotenkin väärin, että hyötyjä ei voikaan vyöryttää enää kustannuksia muidenkin maksettavaksi.
 
Liittynyt
03.12.2016
Viestejä
1 481
Ja mikä vika on haittaverotuksessa? Onko se jotenkin väärin, että hyötyjä ei voikaan vyöryttää enää kustannuksia muidenkin maksettavaksi.
Haittaverotus on perusteltavissa esimerkiksi tupakoinnin kohdalla, mutta kun verotus kohdistuu elämiseen välttämättömiin hyödykkeisiin puhtaasti vain lisäten kustannuksia, se on haitallista.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 032
Eikös nimenomaan Kiinassa ole viime vuosina alettu kiinnittämään huomiota green energyyn ja tavoittelemaan pienempiä päästöjä.
Ilmansaasteet on täysin eri asia kuin hiilidioksidipäästöt.

Kiinalla on paha ilmansaasteongelma, ja sille ovat yrittämässä tehdä jotain koska sen vaikutukset tuntuu siellä pahasti ihan paikallisesti ilmanlaadussa.

Hiilidioksidipäästöt sen sijaan vaan lisääntyvät siellä elintason parantuessa ja teollistumisen lisääntyessä.
 
Liittynyt
22.02.2018
Viestejä
3 344
Haittaverotus on perusteltavissa esimerkiksi tupakoinnin kohdalla, mutta kun verotus kohdistuu elämiseen välttämättömiin hyödykkeisiin puhtaasti vain lisäten kustannuksia, se on haitallista.
Ei nämä kustannukset mihinkään katoa, kustannusten maksaja vaan on eri kuin hyötyjä.
 
Liittynyt
03.12.2016
Viestejä
1 481
Ei nämä kustannukset mihinkään katoa, kustannusten maksaja vaan on eri kuin hyötyjä.
Monen kulutusveron lopullisena maksajana on loppujen lopuksi vähävaraiset. Ja kustannustason keinotekoinen nousu vaikuttaa suoraan siihen, investoidaanko Suomeen vai jonnekin muualle. Kuten Eija-Riitta Korhola on usein sanonut, jos Outokummun terästeollisuus loppuu haittaverojen vuoksi ja tuotanto siirtyy Kiinaan, sen vaikutus on ympäristölle haitallista.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 946
Ilmastonmuutos on triviaali torjua: laitetaan maailmanlaajuinen hiilidioksidinpäästövero x e/kg. Jos muutama valtio jää pois, niin niille jäätävät tullit, jotta eivät hyödy siitä, että voivat ulkoistaa hiilidioksidin päästämisen kustannukset muille maille. Veron tuotto käytetään hiilidioksidin poistamiseen ilmasta (metsitys näin alkuun) ja tähän käytettävien tekniikoiden kehittämiseen. Veron määrää kasvatetaan pikku hiljaa (jotta muutos ei olisi liian nopea), kunnes hiilidioksidimäärä alkaa vähetä. Tämän jälkeen veroa säädetään, jotta haluttuna vuonna saavutetaan haluttu hiilidioksiditaso maapallolla, jonka jälkeen verolla pidetään pitoisuus haluttuna.

Ongelma on nyt ratkaistu riittävän laajaa poliittista tahtoa lukuun ottamatta. Ratkaisua saa käyttää, mutta haluan 1000 miljardia euroa palkkioksi idean esittämisestä.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 045
Nuohan olikin niitä aiemmin lopetettuja voimalaitoksia, kauaa ei juhlittukaan näköjään. En sinänsä ihmettele, että niitä palautellaan käyttöön kun ongelmaksi tuli kun ihmiset jäätyi kuoliaaksi eikä pystyneet tekemään ruokaa kun ei saaneet sähköä kuin tunnin vuorokaudessa. Toinen ongelma taisi olla kun hiiltä ei saanutkaan valtiolta kun jakoa rajoitettiin vai oliko se hiilen käyttökielto.
Cryptorahan mainaamiseenkin on käytetty ja käytetään huimat määrät energiaa. Sekä energian, että raudan muodossa.
Hyötyjinä on olleet toistaiseksi lähinnä rikolliset ja keinottelijat. Valtio voisi oikeastaan lisätä saastuttamisveron, kun cryptoa muutetaan oikeaksi rahaksi tai sillä ostetaan tuotteita.

Lisäksi öljyä sekä kaasua ym töhotetään johonkin lämmitykseen huomattavan paljon, ympäri maailmaa. Monet paikat lämpiävät polttoöljyllä (Jolla voitaisiin esim ajaa autoa.) Omakotitalossa sitä kuluu esim 2000 Litraa vuodessa. Sillä esim 2008 vuoden mesetti kuljettaisi esim 30800 kilometriä. (84 km/päivä). Valtion kannataisi tukea huomattavasti näiden paikkojen muuttamista maalämmölle, mahdollisimman pienellä byrokratialla, jos hiilijalanjälkeä haluttaisiin pienentää. Samoin hiilivoimaloille kunnon verot, joista tuki sitten ydinvoimalle s.e. pienempiä pönttöjä tehtäisiin isompien kaupunkien läheisyyteen antamaan myös se kaukolämpö. Suomessa ei ole tsunameita ja vain hyvin pieniä maanjäristyksiä ja jos voimaloita ei tahallisesti ajeta ihan mitensattuu, niin yhtään vakavamman onnettomuuden riski on olematon.

Lapsien määrää tulisi ohjailla, s.e. vanhemmat merkittäisiin ylös ja ainoastaan kolmelle ensimmäiselle lapselle myönettäisiin lapsilisää. Sen jälkeen jos molemmilla vanhemmista on kiintiö ns täynnä, mitään ei myönnettäisi. Yhtä typerää se on täällä Suomessa lisääntyä minkään ryhmän sen enempää, kuin Kiinassakaan. Mamuille tulisi myöskin rekisteröidä lapset vanhemmille, jottei sitenkään pääsisi kiertämään sääntöä.
 
Liittynyt
22.02.2018
Viestejä
3 344
Monen kulutusveron lopullisena maksajana on loppujen lopuksi vähävaraiset. Ja kustannustason keinotekoinen nousu vaikuttaa suoraan siihen, investoidaanko Suomeen vai jonnekin muualle. Kuten Eija-Riitta Korhola on usein sanonut, jos Outokummun terästeollisuus loppuu haittaverojen vuoksi ja tuotanto siirtyy Kiinaan, sen vaikutus on ympäristölle haitallista.
Köyhille voidaan antaa rahaa tulonsiirtoina/negatiivisena tuloverona/jokin muu mekanismi. Se, että Keski-ja hyvätuloisten valinnat subventoidaan joko nykyisillä tuloilla tai vielä parempaa, tulevaisuuden maksajien tuloilla, ei ole missään määrin oikeudenmukaista. Ja kun joutuu maksamaan todellisia kustannuksia, se ajaa tekemään innovaatioita (=vähentämään päästöjä) koska se tuottaa rahaa.

Ja kun ihmiset joutuvat maksamaan aiheuttamansa haitat itse, niin se todennäköisimmin ohjaa myös sitä kulutuskäyttäytymistä oikeaan suuntaan.

Ja tuo esimerkkisi on samaa luokkaa, että Suomen liian hyvät työehdot ajavat tuotannon Kiinaan. Tässä on muuten taas yksi hyvä EU:n puoli: EEA:n alueella esimerkiksi rahtilaivojen päästöille on asetettu kansainvälisesti tiukat rajat ja tiukempaan päin on menossa. Koska EU on iso markkina-alue, niin se ohjaa vaikkapa niiden rahtilaivojen kehitystä oikeaan suuntaan.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 898
Lapsien määrää tulisi ohjailla, s.e. vanhemmat merkittäisiin ylös ja ainoastaan kolmelle ensimmäiselle lapselle myönettäisiin lapsilisää. Sen jälkeen jos molemmilla vanhemmista on kiintiö ns täynnä, mitään ei myönnettäisi. Yhtä typerää se on täällä Suomessa lisääntyä minkään ryhmän sen enempää, kuin Kiinassakaan. Mamuille tulisi myöskin rekisteröidä lapset vanhemmille, jottei sitenkään pääsisi kiertämään sääntöä.
Suomessa nyt vain ei ole lisääntymisen kannalta ongelmia, sillä lisääntyvyys laskee jatkuvasti ja ilman maahanmuuttajia/pakolaisia Suomen väestö vähentyisi jatkuvasti. Väestönmäärän hallinta siellä missä sitä ei tarvita ei ratkaise mitään. Paikallisesti sillä on pelkkiä haittoja tässä tapauksessa.
 
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
1 609
Suomi vois rakentaa vähä enemmän niitä tuulimyllyjä, niin alkais ilmasto viilenemään. Itsekin jouduin ostamaan USB-tuulettimen kesällä kun ilmasto lämpeni 30 asteeseen, ja kyllä se pienikin tuuletin aika paljo helpotti. Mutta sellaiset valkoiset isot tuulimyllyt varmaan viilentää ilmaa aika paljo, niin ne vois auttaa jonku verran, koska Kiina nykyään lämmittää ilmaa aika paljo.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 553
Viestejä
4 166 073
Jäsenet
70 422
Uusin jäsen
Minibee

Hinta.fi

Ylös Bottom