iFixit purki iPhone X:n osiin - sisältä paljastui kaksi akkua ja kaksikerroksinen pääpiirilevy

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269

Applen lippulaivapuhelin iPhone X:n myynti alkoi tänään ja iFixit-sivusto on jo tuttuun tapaansa purkanut laitteen osiin ennen kuin useimmat kuluttajat ovat saaneet sen edes käsiinsä.

iPhone X:n näyttöasetelma avautuu tuttuun tyyliin parin ruuvin avaamisen ja kevyen lämmittämisen jälkeen. Sisältä paljastuu kaksiosainen akku, jonka ansiosta puhelimen sisätiloja on saatu hyödynnettyä tehokkaammin akkukapasiteetin kasvattamiseksi. Akun kapasiteetiksi kerrotaan 10,35 Wh (2716 mAh), joka on 0,07 Wh enemmän kuin selvästi suurikokoisemmassa iPhone 8 Plussassa.

iFixitin mukaan erittäin kompakti kahdesta päällekkäin ladotusta osasta koostuva pääpiirilevy on komponenttitiheydeltään suurin, jonka he ovat nähneet. Piirilevyltä löytyy mm. uusi A11 Bionic -järjestelmäpiiri, kolme gigatavua LPDDR4x RAM-muistia ja erillinen Qualcomm Snapdragon X16 LTE -modeemi. Kaksois-takakamera on sijoitettu takakuoreen tukevaan kehikkoon ja pehmustettu vaahtomuoviteipillä.

Korjattavuusarvosanaksi iPhone X saa kohtalaisen 6/10 pistettä - saman kuin edullisemmat iPhone 8 -mallit. Plussaa tulee näytön ja akkujen helposta vaihdettavuudesta sekä siitä, että haljenneen näytön saa vaihdettua ilman Face ID -tunnistimen irrottamista. Miinusta tulee puolestaan hankalista kaapeliasennuksista sekä takakuoren lasin työläästä vaihdettavuudesta.

Lähde: iFixit

Huom! Foorumiviestistä saattaa puuttua kuvagalleria tai upotettu video.

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)

Palautelomake: Raportoi kirjoitusvirheestä
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
466
Maailman kehittynein kännykkä! Todellista innovaatiota!
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 439
Onkohan tässäkin "safiirilasi" joka on niin halpaa ja epäpuhdasta että jää kaksi pykälää alemmas raaputustestissä kuin oikea safiirilasi?
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 071
Kahden akun käyttäminen on varsin mielenkiintoinen yksityiskohta. Mitenköhän tuo on käytännössä toteutettu? Molemmat akut varmaankin toimivat yhtenä yksikkönä, vaikka ovatkin erillisiä kokonaisuuksia. Muutenhan toinen akuista saattaisi heikentyä toista aiemmin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 799
Tuo kahden piirilevyn ja väli spacer levyn pinoaminen on kyllä melkoinen rakenne.

Piirilevytason korjaamisen näkökulmasta suorastaan painajaismainen jos tuolla on paljonkin korjaamisen kanalta merkittäviä jännitelinjoja ja signaaleita joita olisi hyödyllistä päästä mittaamaan.

Puhumattakaan kosteusvaurion korjaamisesta..
 
Kaiser Soze

Johtaja
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 963

Minkä luurin korjausmanuaalissa käsketään piirilevyjä korjailemaan? Taitaa kaikissa lentää piirilevy roskiin jos vika siihen paikannetaan.
 
Jos olet alalla niin saatat yllättyä semmoisten asiakkaiden määrästä joilla hajonneeseen puhelimeen jäi jotain korvaamatonta dataa :)

Applehan ei tunnetusti tarjoa millään rahalla minkään laista korjaus- tai tietojenpalautuspalvelua tuotteilleen joten epävirallisille huolloille on kysyntää.
 
Taikasana "epävirallinen." Ei toi taida olla minkään valmistajan murheena. Valtuutetuilla huolloilla on ihan omat proseduurinsa ja niissä käsketään vaihtamaan vialliset komponentit. Piirilevy on komponentti.
 
iLuurien maailmassa melko tyypillinen keissi on oikosulku Vcc_main käyttislinjassa joka johtuu 95% tapauksista keraamisten kondensaattoreiden menemisestä oikosulkuun. Lääke on napsia niitä yksi kerrallaan pois ja mittailla koska oikosulku katoaa. Joskus käyttislinjan syöttäminen väkisin powerilla auttaa myös paikallistamaan kuumenevan kondensaattorin sieltä kymmenien vastaavien seasta.

iPhone ei tarvitse montaa mokomaa kondensaattoria bootatakseen ja ollakseen sen verran vakaa että saa itunes backupin otettua.

Valtuutetut huollot on kädettömiä persereikiä :p
 
Tohon vikaa lauseeseen pitää todeta et niille kun aika on rahaa :D Ja mikä tahansa huolto puhelimeen maksaa jengille 0-150€ :)
 
Siksi datan palautus on paljon mukavampaa touhua kuin puhelimen saattaminen täyteen käyttökuntoon.

Esim kosketus/harmaapalkkivikaista iPhone 6:sta ei hullukaan ala korjauttamaan semmosella hinnalla että työlle voisi antaa takuun ja siitä pääsisi omilleen mitä työtunteihin tulee kun apple vaihtaa puhelimen uuteen halvemmalla:

iPhone 6 Plusin Multi-Touchin korjausohjelma – Apple-tuki

Mutta juttu on kokonaan toinen jos puhelin on kuollut ja sieltä halutaan tiedot talteen, semmoisten kanssa käytetyn puhelimen hinnankin ylittävät korjauskulut ei aiheuta napinaa...
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
334
Eikä toi melkein päivittäin tunge Wi-Fi:n kautta backuppia iCloudiin niin ei tartte tollasia miettiä?
 
Kaiser Soze

Johtaja
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 963
Siksi datan palautus on paljon mukavampaa touhua kuin puhelimen saattaminen täyteen käyttökuntoon.

Esim kosketus/harmaapalkkivikaista iPhone 6:sta ei hullukaan ala korjauttamaan semmosella hinnalla että työlle voisi antaa takuun ja siitä pääsisi omilleen mitä työtunteihin tulee kun apple vaihtaa puhelimen uuteen halvemmalla:

iPhone 6 Plusin Multi-Touchin korjausohjelma – Apple-tuki

Mutta juttu on kokonaan toinen jos puhelin on kuollut ja sieltä halutaan tiedot talteen, semmoisten kanssa käytetyn puhelimen hinnankin ylittävät korjauskulut ei aiheuta napinaa...
Eikö iPhone nykyään jo pakota kaikki tiedot pilveen? Aika hemmetin iso user error jos joku iClould tai Dropbox ei ole käytössä.
 
Mobiilidatan säästäjiä ja wlan verkkojen pelkääjiä riittää. Viimeisin itse korjaamani puhelin oli ulkomaan lomamatkalla särkynyt.

Apple myös suorastaan lapioi töitä piirilevytason korjaajien laariin myös noiden uusien macbook kannettavien kanssa. SSD:t juotettu emolevylle niin ainut tapa palauttaa tiedot esimerkiksi kahvilla kastuneesta koneesta on... aivan oikein. Menet koneen kanssa Apple huoltoon niin vaikka lupaisit maksaa kuun ja tähdet taivaalta niin datoja et saa takaisin. :D

En valita vaikka vähän iphone x:n rakennetta kritisoinkin :D
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 439
:D @Contay Lue säkin toi ennenkun pitää puhua "halvasta ja epäpuhtaasta" täysin syyttä suotta.
Öh, juurihan tuossa videolla osoitetaan että se on halvempaa safiirilasia, joka on epäpuhdasta ja sen takia pehmeämpää. Juuri tästähän oli kyse aiemminkin. Alkuperäinen epäilykseni siis osoittautui täysin oikeaksi.
 
Kaiser Soze

Johtaja
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 963
Öh, juurihan tuossa videolla osoitetaan että se on halvempaa safiirilasia, joka on epäpuhdasta ja sen takia pehmeämpää. Juuri tästähän oli kyse aiemminkin. Alkuperäinen epäilykseni siis osoittautui täysin oikeaksi.
Höpsis. Kielenkäyttösi implikoi että tossa ois jotain vikaa tai että toi ois huono.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
Höpsis. Kielenkäyttösi implikoi että tossa ois jotain vikaa tai että toi ois huono.
Onhan se nyt todettu, että iPhone 8 -malleissa käytetty safiirisuojalasi on laadultaan heikompaa, kuin "puhdas" safiiri (mohs 8+) :hammer: Tuossa pitäisi olla mitään epäselvää, huonompaa se on kuin kunnollinen safiiri.
 
Kaiser Soze

Johtaja
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 963
Onhan se nyt todettu, että iPhone 8 -malleissa käytetty safiirisuojalasi on laadultaan heikompaa, kuin "puhdas" safiiri (mohs 8+) :hammer: Tuossa pitäisi olla mitään epäselvää, huonompaa se on kuin kunnollinen safiiri.
No varmasti löytyy kovempia laseja. Mutta toi lasi vaikuttaa täysin tarkoituksenmukaiselta puhelimeen koska ei naarmuunnu normaalissa käytössä. Eikö se olisi vain tyhmää tollaseen mistä ei saisi mitään hyötyä? :)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 439
Eikö se olisi vain tyhmää tollaseen mistä ei saisi mitään hyötyä?
Jos mainostetaan premiummateriaalia, onhan se aika halpaa käyttää b-luokan materiaalia.

Mun mielestä tässä ei ole mitään epäselvää sen suhteen. Olet muuten aivan oikeassa, siinä on vikaa ja se on huonompi kuin aito safiirilasi. Kyse on enemmän periaatteesta kuin käytännöstä.
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
951
Siksi datan palautus on paljon mukavampaa touhua kuin puhelimen saattaminen täyteen käyttökuntoon.

Esim kosketus/harmaapalkkivikaista iPhone 6:sta ei hullukaan ala korjauttamaan semmosella hinnalla että työlle voisi antaa takuun ja siitä pääsisi omilleen mitä työtunteihin tulee kun apple vaihtaa puhelimen uuteen halvemmalla:

iPhone 6 Plusin Multi-Touchin korjausohjelma – Apple-tuki

Mutta juttu on kokonaan toinen jos puhelin on kuollut ja sieltä halutaan tiedot talteen, semmoisten kanssa käytetyn puhelimen hinnankin ylittävät korjauskulut ei aiheuta napinaa...
Eikö iPhone nykyään jo pakota kaikki tiedot pilveen? Aika hemmetin iso user error jos joku iClould tai Dropbox ei ole käytössä.
Ite en käytä tota automaattista icloud backuppia, koska se 5 gigan ilmainen tila loppuu. Toki jos olisi ostettuna isompi, niin voishan tuota sitten käyttää.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
362
Onhan se nyt todettu, että iPhone 8 -malleissa käytetty safiirisuojalasi on laadultaan heikompaa, kuin "puhdas" safiiri (mohs 8+) :hammer: Tuossa pitäisi olla mitään epäselvää, huonompaa se on kuin kunnollinen safiiri.
No varmasti löytyy kovempia laseja. Mutta toi lasi vaikuttaa täysin tarkoituksenmukaiselta puhelimeen koska ei naarmuunnu normaalissa käytössä. Eikö se olisi vain tyhmää tollaseen mistä ei saisi mitään hyötyä? :)
Mulla ois myydä sulle harkko, kultaa. Se että tuo myöhemmässä tutkimuksessa paljastuu vain kullatuksi ei tule olla ongelma.
 
Obi-Lan

¯\_(ツ)_/¯
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 058
Niin kai ne takuuvaihdetut (datoinen) menee johonkin shenzenin takakujille jossa sitten euron tuntipalkalla kannattaa käydä komponentit läpi.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
21
No varmasti löytyy kovempia laseja. Mutta toi lasi vaikuttaa täysin tarkoituksenmukaiselta puhelimeen koska ei naarmuunnu normaalissa käytössä. Eikö se olisi vain tyhmää tollaseen mistä ei saisi mitään hyötyä? :)
En tiiä ookko vaan fanipoika, mutta jerryrigseverything joskus testas niitä iphone safiirilaseja. ||
Vertas johonki halpiskelloon jossa oli safiirilasia ja se oli 2 astetta kovempaa kun iphonen safiiri.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
No varmasti löytyy kovempia laseja. Mutta toi lasi vaikuttaa täysin tarkoituksenmukaiselta puhelimeen koska ei naarmuunnu normaalissa käytössä. Eikö se olisi vain tyhmää tollaseen mistä ei saisi mitään hyötyä? :)
Jos käytetään safiirilasia, lähtökohtainen syy on, että se tarjoaa paremman naarmusuojan kuin Gorilla Glass yms. kaupalliset naarmunkestävät lasit. Applen linssinsuojien tapauksessa näin ei ole, koska safiiri on heikkotasoisempaa, joten hyöty on nolla, mutta kuluttajien harjaanjohtamisvaikutus suuri.
 
Shikanjyo

#low&slow
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 310
Taikasana "epävirallinen." Ei toi taida olla minkään valmistajan murheena. Valtuutetuilla huolloilla on ihan omat proseduurinsa ja niissä käsketään vaihtamaan vialliset komponentit. Piirilevy on komponentti.
Älä päde, jossei ole tietoa. Piirlevyltä vaihdetaan yksittäisiä komponentteja. Esimerkiksi tähän kuului Nokian level 3 korjaustyöt. Piirilevyllä on useita komponentteja.
 
Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 625
No varmasti löytyy kovempia laseja. Mutta toi lasi vaikuttaa täysin tarkoituksenmukaiselta puhelimeen koska ei naarmuunnu normaalissa käytössä. Eikö se olisi vain tyhmää tollaseen mistä ei saisi mitään hyötyä? :)
Kyllä oletuksen pitää olla se, että jos ostat safiirilasin, niin saat sen 8 tasoisen lasin, etkä mitään alennusmyyntisafiiria. Tuo kuulostaa ihan pelkältä mainoskikalta laittaa siihen halpasafiiri joka ei ole juuri gorillaa kummempi, että saadaan siihen ominaisuuslistaan se safiirilasi.
 
Kaiser Soze

Johtaja
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 963
Älä päde, jossei ole tietoa. Piirlevyltä vaihdetaan yksittäisiä komponentteja. Esimerkiksi tähän kuului Nokian level 3 korjaustyöt. Piirilevyllä on useita komponentteja.
Samat sanat. Mikä toi tollanen firma muuten edes on, tekeekö noi edes puhelimia :confused: Kaikissa nykyaikaisissa luureissa heitetään piirilevy serriin.

Kyllä oletuksen pitää olla se, että jos ostat safiirilasin, niin saat sen 8 tasoisen lasin, etkä mitään alennusmyyntisafiiria. Tuo kuulostaa ihan pelkältä mainoskikalta laittaa siihen halpasafiiri joka ei ole juuri gorillaa kummempi, että saadaan siihen ominaisuuslistaan se safiirilasi.
Ja varmasti se sitä onkin. Mutta oli ton markkinanimi mikä hyvänsä, aivan riittävän kova se silti on. Uskoisin että asiasta ei jäänyt osallistujille epäselvyyksiä :)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 439
Applen linssinsuojien tapauksessa näin ei ole, koska safiiri on heikkotasoisempaa, joten hyöty on nolla, mutta kuluttajien harjaanjohtamisvaikutus suuri.
Tuo kuulostaa ihan pelkältä mainoskikalta laittaa siihen halpasafiiri joka ei ole juuri gorillaa kummempi, että saadaan siihen ominaisuuslistaan se safiirilasi.
Tässäpä tiivistettynä koko tarina siitä mikä Applen lasissa on vikana @Kaiser Soze
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
626
Siksi datan palautus on paljon mukavampaa touhua kuin puhelimen saattaminen täyteen käyttökuntoon.

Esim kosketus/harmaapalkkivikaista iPhone 6:sta ei hullukaan ala korjauttamaan semmosella hinnalla että työlle voisi antaa takuun ja siitä pääsisi omilleen mitä työtunteihin tulee kun apple vaihtaa puhelimen uuteen halvemmalla:

iPhone 6 Plusin Multi-Touchin korjausohjelma – Apple-tuki

Mutta juttu on kokonaan toinen jos puhelin on kuollut ja sieltä halutaan tiedot talteen, semmoisten kanssa käytetyn puhelimen hinnankin ylittävät korjauskulut ei aiheuta napinaa...
Eikö iPhone nykyään jo pakota kaikki tiedot pilveen? Aika hemmetin iso user error jos joku iClould tai Dropbox ei ole käytössä.
Ite en käytä tota automaattista icloud backuppia, koska se 5 gigan ilmainen tila loppuu. Toki jos olisi ostettuna isompi, niin voishan tuota sitten käyttää.
Dollarilla (vaiko eurolla?) kuussa irtoaa 50 gigaa. Sitä en oo itte saanu vielä täyteen, kun valokuvistakin tulee säilytettyä vain ne oikeasti säilyttämisen arvoset.
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
951
Dollarilla (vaiko eurolla?) kuussa irtoaa 50 gigaa. Sitä en oo itte saanu vielä täyteen, kun valokuvistakin tulee säilytettyä vain ne oikeasti säilyttämisen arvoset.
0,99€ se tosiaan on. Onhan se harkinnassa ollut, mutta rahaa sekin on ja kun ei käy töissä, niin en ole viittinyt, kun ei ole absoluuttista tarvetta tuolle.
 
Liittynyt
21.06.2017
Viestejä
152

Minulla menee kuvat ja videot Onedriveen kun sieltä sai aikanaan 40 gigaa ilmaista tilaa mitä ei ole otettu pois vaikka nykyään määrät taitaa olla pienemmät. iCloudiin menee järjestelmän backupit, asetukset yms. ja hyvin riittää.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
258
Ihmeellistä puolustelua ja väittämistä täällä kaiser soossilta. Applen käyttämä safiiri lasi on aivan paskaa verrattuna oikeaan. Kyseessä on vain kuluttajan huijaaminen.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 492
Viestejä
4 164 106
Jäsenet
70 416
Uusin jäsen
giantaxe

Hinta.fi

Ylös Bottom