Hyvät tarjoukset -keskustelu

Tila
Keskustelu on suljettu.
Liittynyt
27.01.2017
Viestejä
1 182
Offtopic, politiikkaa
OFFtopic:

Elkää saatana pelkän lehden takia liittykö tohon. Se on täysi vasemmiston jalansija. Tradekan voitot jaetaan Vasemmiston vaalikamppanjoissa ym.

"Ylintä päätösvaltaa osuuskunnassa käyttää jäsenistön vaaleilla kuudeksi vuodeksi kerrallaan valitsema edustajisto.[17] Nykyisessä, vuonna 2016 valitussa edustajistossa sosiaalidemokraateilla on 55 edustajaa (65 %), vasemmistolaisilla 29 edustajaa (34 %) ja kommunisteilla (SKP) 1 edustaja (1 %). Sosiaalidemokraattien kannatus nousi verrattuna edellisiin, vuoden 2010, edustajistovaaleihin. Tuolloin edustajistoon valittiin poliittiseen vasemmistoon lukeutuvien lisäksi yksi keskustalainen edustaja.[18]

Valtaa Tradekassa käyttävät pääosin SDP:n ja Vasemmistoliiton edustajat. Osuuskunnan hallituksessa on useita SDP:n entisiä kansanedustajia.[19] Edustajistossa puolestaan toimi seitsemän SDP:n nykyistä kansanedustajaa vuonna 2018.[20] Tällä hetkellä Tradekan hallitusta johtaa Eero Heinäluoma (sd).[15]"

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 722
lisäksi muitakin jäsenetuja, mm. -20% Restelin Burger Kingeissä ja Taco Belleissä.
Siis joka ostoksesta -20%? Toihan on sitten hyvä niille ketkä käy päivittäin/viikoittain BK:ssa tai taco bellissä safkaansa ostamassa. Ja saa jonkun turhan lehden vielä kaupan päälle.
Tuollahan saa sitten BK:sta tuplajuustohampparia hintaan 1,60€/kpl ;)
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
30.09.2020
Viestejä
230
Liittymällä Tradekan jäseneksi (osuusmaksu 33,64 €) saa tuon ilmaiseksi jäsenetuna ja lisäksi muitakin jäsenetuja, mm. -20% Restelin Burger Kingeissä ja Taco Belleissä.

Kiitos tästä infosta! Täytyy liittyyä, kun olin jo miettinyt tota kuluttajalehden tilaamista muutenkin.
 
Liittynyt
29.12.2017
Viestejä
738
Onhan tuo xiaomi raudalta aika kova tarjous, harmi kun tuossa tuo käyttisviritys, tuohon kun saisi puhtaan androidin.
Googlen launcheri tulille ja on ainakin vähän sinnepäin. 10T pro ei toimi smart lock ja epäilen ettei 11T myöskään.
 
Liittynyt
25.01.2017
Viestejä
150
Chrome OS on toki kevyempi käyttöjärjestelmä kuin Windows joten perus nettiselaus onnistuu vähän huonommallakin raudalla. Omassa Chromebookissa on N4000 eikä tuo nyt peruskäytössä hirveämmin hidastele verrattuna pöytäkoneeseen jossa on paljon enemmän tehoja. Tietysti N4000 on vähän tehokkaampi prossu mutta ero ei taida olla kovin suuri verrattuna Powerin koneeseen.
Onko arviota olisiko LENOVO IDEAPAD 3 CHROMEBOOK 11IGL05 11,6" KANNETTAVA TIETOKONE - Power.fi
satsaus tuon 80€ (149€ -> 230€) arvoinen? Eli pikkaisen pirteämpi kuin tuo 149€ kone?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 212
OFFtopic:

Elkää saatana pelkän lehden takia liittykö tohon. Se on täysi vasemmiston jalansija. Tradekan voitot jaetaan Vasemmiston vaalikamppanjoissa ym.

"Ylintä päätösvaltaa osuuskunnassa käyttää jäsenistön vaaleilla kuudeksi vuodeksi kerrallaan valitsema edustajisto.[17] Nykyisessä, vuonna 2016 valitussa edustajistossa sosiaalidemokraateilla on 55 edustajaa (65 %), vasemmistolaisilla 29 edustajaa (34 %) ja kommunisteilla (SKP) 1 edustaja (1 %). Sosiaalidemokraattien kannatus nousi verrattuna edellisiin, vuoden 2010, edustajistovaaleihin. Tuolloin edustajistoon valittiin poliittiseen vasemmistoon lukeutuvien lisäksi yksi keskustalainen edustaja.[18]

Valtaa Tradekassa käyttävät pääosin SDP:n ja Vasemmistoliiton edustajat. Osuuskunnan hallituksessa on useita SDP:n entisiä kansanedustajia.[19] Edustajistossa puolestaan toimi seitsemän SDP:n nykyistä kansanedustajaa vuonna 2018.[20] Tällä hetkellä Tradekan hallitusta johtaa Eero Heinäluoma (sd).[15]"

Mutta mites tuo poistaa sen, että lehti tulee tuolla tapaa halvemmaksi? Ei siinä kuluttajalehdessä ole mitään poliittisia juttuja eikä niitä siihen tule vaikka koko Suomi liittyisi Tradekaan. Ja ko. lehti ei edes ole Tradekan omistama, vaan on sitoutumaton kuluttajayhdistyksen omistama.

Ja jos käyttäisi edes yhden Tradekan omistaman yrityksen edes yhtä palvelua, niin eikö silloin juuri kannattaisi liittyä jos ei ole demari?

Ja oletko oikeasti itse pystynyt 100% välttelemään Tradekan yrityksiä? Et ikinä syö Tradekan ravintoloissa, etkä katsasta autoasi Tradekan katsastusasemilla?
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 752

Kiitos tiedosta. Pistin lehden tilaukseen.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 169

A-Katsastus Wikipedia mukaan siirty Tradekalla 2020.

Mutta listataan nyt ne kanatettavat/välteltävät Tradeka firmat.
A-Katsastus
Restel wiki linkissä listattu ainakin osa
Ravintolaketjut
Burger King
Rax Buffet
Taco Bell
HelmiSimpukka
Hemingway’s (nimi on viittaus Ernest Hemingwayhin)
Parnell’s Irish Pub (nimi on viittaus Charles Stewart Parnelliin)
O'Learys (Bakers, Sello ja Iso Omena)
Mario
Martina
NightLife
Holiday Inn -hotellien ravintolat
Restel-tapahtumaravintolat
Wanha Mestari
Muut ravintolat
Brasserie Le Havre, Helsinki
Central, Helsinki
Foija, Turku
Grillsson, Helsinki
Ravintola Mestaritalli, Helsinki
Muikkuravintola Sampo, Kuopio
Musiikkitalon ravintola, Helsinki
Vespa, Helsinki
Lehtipiste Oy
Kotimainen Med Group, eli tuttavallisemmin ONNI.

Mutta mites tuo poistaa sen, että lehti tulee tuolla tapaa halvemmaksi? Ei siinä kuluttajalehdessä ole mitään poliittisia juttuja eikä niitä siihen tule vaikka koko Suomi liittyisi Tradekaan. Ja ko. lehti ei edes ole Tradekan omistama, vaan on sitoutumaton kuluttajayhdistyksen omistama.
Tradekalla on poliittinen historia ja sillä on se edelleen.
Kuluttajalehti on omanlaisensa, mutta ei sen lukeminen satuta, jos ei sitä liianvakavasti ota, jolloin siitä voi olla hytyä, aikansa voi käyttää tyhmempäänkin.
Taustayhdityksellä on linkkinsä, joten ei se ihan sattumaa ole että Tradeka sitä sponssaa.

Sen ymmärrän että kaikkia ei ole valmiita myymään itseään Tradekalle vain sen takia että saa ko lehden. Sitten maksaa pyydetyn hinnan jos lehden kuitekin haluaa.

Mutta ihan hyvä mainita kytkös, vaikka se vanhuksille tuttu, niin 2000 luvulla aikuistuneille ei niin selvä, ja vanhemmillekkin voinut unohtua, kun näkyvät rakenteet romahtaneet.
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 445
Sitä voisi kuvitella, että Kärkkäisen uusnatsikytkökset ovat jotenkin uutisoitava asia täällä mutta ei, kyllä Tradekan SDP-hallitus on se mikä kuohuttaa. Voiskohan tälle tyhjästä vouhkaamiselle kuitenkin löytää jonkun paremman foorumin?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 212
Tradekalla on poliittinen historia ja sillä on se edelleen.
Luonnollisesti. Kaikki yritykset jossa omistajat on tavallista kansaa osa johdosta valitaan demokraattisesti yksi ääni per omistaja periaatteella on poliittisia ja tradekan omistajuus on pääosin vasemmistolaisten käsissä. S-Ketjun osuuskaupat ovat myös poliittisia, mutta eivät niin vahvasti minkään tietyn puolueen hallussa, koska omistajia on laajemmalla skaalalla.

Mutta maassa josssa käytännössä vain yksi oikeistolainen puolue pysyy isojen puolueiden joukossa muiden ollessa enemmän tai vähemmän vasemmistoa on itsestään selvää, että kansakin on pääosin vasemmistolaista ja siten kaikki osuuskunnat jonka osuuden voi kuka tahansa hankkia. Suljetuissa osuuskunnissa sitten toki eri tilanne, mutta niissäkin rikkaimmat miljardiosuuskunnat on sitten keskellä tai oikeastaan hiukan vasemmalla (esim. itikka on aikalailla keskustalainen).

Kuluttajalehti on omanlaisensa, mutta ei sen lukeminen satuta, jos ei sitä liianvakavasti ota, jolloin siitä voi olla hytyä, aikansa voi käyttää tyhmempäänkin.
Taustayhdityksellä on linkkinsä, joten ei se ihan sattumaa ole että Tradeka sitä sponssaa.
En ole vielä koskaan mihinkään politiikkaan kuluttajalehden jutuissa törmännyt, omien havaintojen mukaan neutraali.

Sen ymmärrän että kaikkia ei ole valmiita myymään itseään Tradekalle vain sen takia että saa ko lehden. Sitten maksaa pyydetyn hinnan jos lehden kuitekin haluaa.
Miten jonkin yrityksen omistaminen on sille itsensä myymistä :) on kyseessä sitten osuuskunta, julkinen listattu osakeyhtiä tai listaamaton osakeyhtiö.

Osuuskuntien tapauksessa toki sinun kaltaisesi osuuskunnan omistajuusvastainen aktivismi on toki vain eduksi, koska mitä vähemmän omistajia sitä parempi pitkässä juoksussa muille.

Mutta ihan hyvä mainita kytkös, vaikka se vanhuksille tuttu, niin 2000 luvulla aikuistuneille ei niin selvä, ja vanhemmillekkin voinut unohtua, kun näkyvät rakenteet romahtaneet.
Juu kyllähän kytkökset kannattaa aina mainita. Toki SOK ja Tradeka varmaan kaikille aika tuttuja...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
709
Sitä voisi kuvitella, että Kärkkäisen uusnatsikytkökset ovat jotenkin uutisoitava asia täällä mutta ei, kyllä Tradekan SDP-hallitus on se mikä kuohuttaa. Voiskohan tälle tyhjästä vouhkaamiselle kuitenkin löytää jonkun paremman foorumin?
Tuolta voi lueskella jos kiinnostaa kärkkäisen toiminta
Edit; taisi olla useampia mutta muut lukossa
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 169
Offtopic
Miten jonkin yrityksen omistaminen on sille itsensä myymistä :) on kyseessä sitten osuuskunta, julkinen listattu osakeyhtiä tai listaamaton osakeyhtiö.
Tradeka taustat on historiallisesta ja edelleen tänäpäivänä vaikutusvalta on aatteellista ja syy miksi sitä pyöritetään. Sen käyttö tai käyttämättä jättäminen on ollut periaatteellista, Liittymin on ollut värin kananttamista tai ainakin tunnustamista.

Toimintaa liittyminen on monelle ihan aatteellinen valinta, ja toiselle liittymättä jääminen on aatteellinen valinta.

Osa taasen voi olla aatteellisesta kantaaottava, mutta on valmis sen "myymään" muutamalla eurolla.

Se että tuo tai jokin muu yhteisö on aatteellisesti huomattavasti värittyneet ei tee kaikista sellaisia.

Osalle toki yksityisomistus sinänsä voi olla este, jos siihen ei liitty jotain itselle tärkeää aatetta. Mutta se että jokin firma on ykstyisomisteinen ei ole syys siitä erikseen mainita.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 052
Tuote: Crucial P5 Plus CT1000P5PSSD8 1 TB Solid State Drive (PCIe 4.0, 3D NAND, NVMe, M.2), up to 6600 MB/s
Hinta: 143,99€ + veroero
Kauppa: Amazon.de
Linkki: https://www.amazon.de/dp/B098WL46RS
Juuri nyt näyttäisi olevan 129,99€ + veroero
Jos lyhyesti voisitte sanoa, mitä eroa on P5 ja P5 plus? Pelkkä P5 on alle satasen tuossa kokoluokassa.

edit: googlettelin sitten, niin P5 Plus on PCIe 4, kun P5 on PCIe 3.. Ihan mielenkiintoinen valinta vaikka PS5-lisätilaksi..
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.06.2019
Viestejä
358
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
737
Tuli haettua hyvä laturi suorastaan ryöstöhintaan, kiitos tästä :kippis:
Mutta voi hyvä luoja tuota DNA-kaupan jonotusnumerosysteemiä. Piti odottaa 45 minuuttia että sai vuoron kassalle tekemään 15 sekunnin ostoksen. Edellä riitti vanhuksia joilla ei ollut muuta tekemistä kuin rupatella myyjille mobiilineteistä.
Tämä oli kyllä joo ihan jees tarjouksena.. Ainut ongelma oli että ensimmäisessä dna kaupassa palvelu oli täyttä paskaa eikä myyjää kiinnostanut edes etsiä laturia vaikka varastosaldo netissä näytti että laitetta on varastossa.. Noh, tästä tuli vesiperä ja katselin että itiksessä olisi ja ollaanhan tässä nyt melkein jo puolessa matkassa. Päätin ottaa riskin ja lähteä tuonne idän villiin viidakkoon kun ei muutakaan ollut päiväohjelmassa. Itiksessä olikin helvetinmoinen jono, pari kaveria kassalla ja joka asiakkaalla jotain ongelmaa. Oli mummoja jotka halusivat rupatella ja mamuja jotka yrittivät ostaa mm. playstationin gift cardeja osamaksulla ja suuttuivat kun ilmeisesti luottotiedot eivät olleet kunnossa. Kiireisimmät mamut myös ohittelivat muita jonossa ja menivät toisten vuoronumeroilla :rofl: Anyways.. Pääsin varmaan tunnin tsillailun jälkeen kassalle ja tällä kertaa myyjä jaksoi jopa lähteä penkomaan varastosta laturin, mutta kuten oli puhe niin jokaisella oli jotain ihme ongelmia .. niin minullakin. Yksikään kolmesta maksukortistani ei kelvannut vaan kaikki sanoivat "ota yhteys pankkiin". Nämä siis kolmen eri pankin kortteja. Tässä kohtaa totesin että ihan sama ja kaivoin lompakosta käteisnipun esille niin myyjän ilme meni pelokkaaksi. Ongelman nimi selvisi kun löin 50e kouraan ... heillä ei ole vaihtokassassa rahaa näin "isoon" rahaan. Kaivoin lisää ja löysin 10e setelin, ei ollut rikkoa sitäkään.. Myyjä ehdotti että lähden johonkin toiseen liikkeeseen rikkomaan rahaa ja tulen sitten uudestaan maksamaan :rofl2: No kaivoin vielä viimeisetkin lokerot lompakosta niin löysin kuin löysinkin vitosen setelin millä maksaminen sitten onnistui. Ei helvetti mikä työmaa.

Tarinan opetus: ei enää tarjousten perässä kivijalkaliikkeisiin. Varastosaldo ei pidä paikkaansa, kortit ei toimi ja käteinen ei kelpaa. En ymmärrä miten nämä liikkeet ovat hengissä. Ainiin.. Ehdottihan se myyjä osamaksulla maksamista ... 5 euron tuotteesta. Tosin mitä siinä jonottaessa kuuntelin niin ainakaan itiksen dna:n asiakkaista kukaan ei maksanut tiskillä vaan kaikki ostivat osamaksulla :poop: Tavallaan kyllä mielenkiinnosta olisi voinut ostaa vitosen tuotteen parin vuoden osamaksulla

No mutta nyt laiskamadon ei tarvi enää atk-pöydällä tunkea piuhaa puhelimeen vaan se istuu kivasti standissa ja latailee. Kai tämä taisteluvoitto oli vaikka säästölle tulikin hintaa hukatun ajan, hermojen ja ajettujen kilometrien muodossa
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
737
Jos ei muut maksutavat toimi, niin suattaahan tuokin vaikuttaa...
Tarkemmin ajateltuna tässä saattaa olla joku totuuden siemen. Kysymys vain kuuluu kumpi oli ensin, asiakkaiden ostokäyttäytyminen pelkillä osamaksuilla vai dna:n kykenemättömyys muihin maksutapoihin. Munakana :rolleyes:
 
Liittynyt
12.10.2017
Viestejä
67
Tavallaan kyllä mielenkiinnosta olisi voinut ostaa vitosen tuotteen parin vuoden osamaksulla
Kyllä noissa teleoperaattoreiden tuotteissa on minimirajat sille, minkä hintaisia tuotteita saa osamaksulla ostaa. Tätä tuotetta ei olisi ollut mahdollista ostaa osamaksulla.
 
Liittynyt
17.06.2019
Viestejä
358
Tämä myös totta, mutta akkukestossa mennään sitten metsään, koska käytetty kone ja muutenkin noissa ns. oikeissa läppäreissä ei kyllä akkukestot päätä huimaa.
Läppäreihin myydään uusia akkuja. Chromebookeilla on kieltämättä pidempi akun kesto kuin paremmilla malleilla jos niin pitkää oikeasti tarvitsee, suurin osa pärjää ilmankin. Tuolta käytetyistä näkyisi nopeasti löytyvän ainakin yksi Surface. Kysymykseesi tiedät jo varmaan vastauksen eli en ottaisi celeronia omaan käyttööni. Tämä lienee oikea paikka jatkaa tätä keskustelua, ja kannattaa korostaa hakevansa nimenomaan pitkään kestävää akkua: Mikä kannettava minulle -lirpake
 
Liittynyt
11.12.2019
Viestejä
268
Onko arviota olisiko LENOVO IDEAPAD 3 CHROMEBOOK 11IGL05 11,6" KANNETTAVA TIETOKONE - Power.fi
satsaus tuon 80€ (149€ -> 230€) arvoinen? Eli pikkaisen pirteämpi kuin tuo 149€ kone?
Idepad 3 parempi valinta tuo hp niin vanha että päivitykset loppuu nopeammin.
Itse ostanut verkkiksen outletista b kategorian tuotteita ja ei mitään ongelmia tuo ideapad 3 ois siellä 179e
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
457
Idepad 3 parempi valinta tuo hp niin vanha että päivitykset loppuu nopeammin.
Itse ostanut verkkiksen outletista b kategorian tuotteita ja ei mitään ongelmia tuo ideapad 3 ois siellä 179e
Mitä nyt nopeasti katselin niin HP:ta päivitetään vuoteen 2028 asti ja Lenovoa vuoden 2026 kesäkuuhun asti eli tämän osalta on aika sama minkä koneen ostaa. Eiköhän molemmat koneet ole SER-jätettä ennen kuin päivitykset loppuu.

Liittynyt
04.03.2021
Viestejä
716
Vielä halvemmalla sama televisio erilaisella jalustalla
Sony KE-65XH9005
999,90€ voimassa 24.10 asti
Eipä tuo silti kummonen tarjous. Jenkeissä tuo tv oli jo viime vuonna $999 tv. Samsungin kaikki 80-sarjasta ylöspäin on parempia. Sonyllahan oli viime vuonna ylempi 95-sarja, joka taas otti turpaan Samsungilta t. Rtings. Tuossa on myös tunnettu sumea 4K 120hz kuva (half resolution).

Vasta oli Samsungin 90-sarjalainen (sama kuin heidän 95, paitsi puuttuu OneConnect-box) samalla hintaa.
 
Liittynyt
16.06.2019
Viestejä
351

Saattaa Sampat pärjätä paremmin vertailuissa kun Sonyt, mutta mites laatu ylipäätään? Mun kokemukset Samsung laadusta on niin karut vuosien varrelta et ei vaan yhtään tee mieli kajota mihinkään heidän tekeleisiin. Pitkän tauon jälkeen ostin ketjun innoittamana viime jouluksi pojalle Samsung pelinäytön ja olihan tietty sekin sit rikki heti paketista - no Gigantti vaihtoi mukisematta toisen tilalle, joka sit parempi mutta silläkin semmonen taipumus et heräilee itekseen standbystä yöllä valaisten huoneen. Puhelimet on hyviä, sen myönnän.
 
Ronttosaurus

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
14.02.2018
Viestejä
626
Täällä oli aiemmin puhetta kuinka 48" OLED on monen mielestä paras tietokoneen monitoriksi. Verkkokaupassa olisi tällainen tarjous, eikö tämä ole aika hyvä? Miten vertautuu LG:n OLED malleihin? Edit. Jaha mutta ei taida tukea 4K @120hz?

Asmola

Molander
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 204
Täällä oli aiemmin puhetta kuinka 48" OLED on monen mielestä paras tietokoneen monitoriksi. Verkkokaupassa olisi tällainen tarjous, eikö tämä ole aika hyvä? Miten vertautuu LG:n OLED malleihin? Edit. Jaha mutta ei taida tukea 4K @120hz

  • HDMI-liitännän tuettu maksimiresoluutio: 3840 x 2160 @ 60 Hz, HDR-yhteenspopiva HDR10/HLG
Ei siis tue 4K 120Hz, joten en ostaisi monitorikäyttöön, LG CX 48" tainnut saada miltei samaan hintaan, joka tukee ko. resoluutiota/hersejä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
109
Mitenhän tuo 65” lg oled vs c8 oled, eli 2018 malli.

65” tarjouksessa siis

Vs oma (55”)LG C8 OLED Review (OLED55C8, OLED65C8, OLED77C8)

edit: revikka tuosta 65”, eli uudemmasta mukaan:

olisi aika houkutteleva tuo powerin tarjous, etenkin kun soundbaria en omista
Käyttönä 99% netflix yms, ja kokoa tarvitsisi hieman lisää.
 
Desgorr

Make ATK Great Again
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
5 926
Lieköhän halvin 3080:lla varustettu läppäri: Acer Nitro 5 15,6"
1799 €

Acerilta löytyy myös näyttiksen TDP:tä nostava firmware.
Toki kyseessä on Acer :hmm:
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
734
Onko robotti-imureista ollut viime aikoina hyviä tarjouksia? Hintaluokka 300-500e. Roborock S6 Max V pikaisen googlettelun jälkeen puhuttelee eniten.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
737
Onko robotti-imureista ollut viime aikoina hyviä tarjouksia? Hintaluokka 300-500e. Roborock S6 Max V pikaisen googlettelun jälkeen puhuttelee eniten.
399e olen nähnyt tuota verkkokauppacomissa tarjouksessa noin kuukaudenpäivät sitten. Powerissa olen nähnyt samaa hintaa myös joskus aiemmin eli kyllä tuota suomestakin saa alella jos vähän odottelee ja tarkkailee
 
Liittynyt
26.12.2017
Viestejä
244
Tuote: Merrell Men's Moab 2 Vent Trekking & Hiking Shoes
Hinta: 70,95€ (+ veroero)
Kauppa: Amazon (saksa)
Voimassa: ? Ollut ainakin viikon
Linkki: https://www.amazon.de/gp/product/B072M6ZY7L/

Huom! Hyvät kengät ympäri vuoden kävelyyn ja vaeltamiseen. Kesällä tosin suosittelen sandaaleita. Oma kengän kokoni on "normaalisti" 42 mutta nämä otettu koolla 43. Eivät ole liian pienet, eivät hierrä tai kierrä. Väri: Braun Pecan on tuolla hinnalla. Eri väreillä on eri hinnat. Myös muita toimittajia löytyy Amazonin alta (eri hinnoin).

Yhdet 100% samaa mallia olevat ostin tammikuussa 2020 (75,86€ kotiin toimitettuina) ja nyt toiset (73,93€ koko hinta, tilattu 12.10 saapuivat kotiin tänään 18.10). Kuukausittain tulee noin 100km kävelyä. Eli kohtuullisen vähäinen määrä. Mutta mukavat jalkaan ja käyttänyt pienessä määrässä vettä, mutaa, lunta tai loskaa (alle nilkkaan eli sanotaan alle 10cm), maantiellä, pientareella, kangasmetsikössä ja maastossa niin työ, kauppa kuin vaellusmatkailussakin.

Kuvaus (otettu partioaitan tiedoista, hinta siellä 140€ ja ei, minulla ei ole mitään tietoa mitä ihmettä on "päiväterkeily"):
"
Merrelin suosittu, erinomaisesti vaimennettu klassikkokenkä päiväterkeilyyn ja rentoon luonnossa oleiluun.

Askellusta tehokkaasti vaimentava pohja, tilava lesti ja vedenpitävä Gore-Tex kalvotekevät tästä kengästä monikäyttöisen kestosuosikin ulkoiluun vaihtelevissa sääolosuhteissa.

Irrotettava Kinetic Fit™ -pohjallinen erinomaisella kannan ja holvikaaren tuella pehmentää askellusta miellyttävästi, samalla kun kengän EVA-välipohja tarjoaa hyvän vaimennuksen sekä vakaan tuen. Kuminen vahvike kärjessä suojaa varpaita juurakoilta ja kiviltä tehden metsäpoluilla kävelystä jaloille turvallisempaa. Laadukas Vibram-kumipohja takaa mainion pidon vaihtelevassa maastossa etenemiseen. Hengittävä, verkkomaista materiaalia oleva vuorikangas sekä synteettistä nahkaa ja verkkomateriaalia oleva päällikangas viimeistelevät miellyttävän askeltuntuman.

  • Hyvin vaimennettu miesten päiväretkikenkä
  • Vedenpitävä ja hengittävä Gore-Tex -kalvo
  • Irrotettava, laadukas Kinetic Fit™ -pohjallinen
  • Vaimentava EVA-välipohja
  • Pitävä Vibram -pohja
"
Varmasti mukava Merrell tuokin, mutta hyvä ehkä korjata että tuo Vent-malli ei sisällä Gore-Tex kalvoa vaan on hyvin hengittävä versio Moabista. Täällä on Moabin kalvollinen malli ollut käytössä kaikenlaisilla koiranilmoilla ja loskakeleillä ja menossa on viides pari 13 vuoden sisään. Tarjouksista n. 90€ hintaan olen yleensä ostanut näitä Suomesta, viimeisimmät Amazonista n. 80€. Kalvo ei kestä juoksemista, mutta kävelyä kestää ja päkijän kohdalta hajoaa ennemmin tai myöhemmin kun pohjakin alkaa olla jo kulunut reilusti. Koko-opasta: vastaa Asics Nimbus kokoa, ja omalla kohdalla Jalaksen ja Eccon kokoon verrattuna täytyi ottaa 2 numeroa isompi.

Tuosta aidolla Gore-Texillä Moab 2 n. 89 €:
www.amazon.de/-/en/Merrell-Mens-Trekking-Hiking-Shoes/dp/B01HFAD518/

tai 46-47 kokoja 79€:
 
Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 672
Totta näköjään. Noissa ekoissa tilatuissa on tuo goretex laatta ja näissä uusissa ei. Noh, en jaksa alkaa palauttamaan kun en tarkemmin katsonut vaan käytän sitten kesällä ja kuivalla syksyllä/keväällä näitä uusia ja talvella / märällä näitä vanhoja.
 
Liittynyt
16.01.2019
Viestejä
716
Tuote: Kaksi maksutonta kuukautta Elisa Viihde Viaplayn leffoja ja sarjoja
Hinta: 0e
Voimassa: 31.10.
Linkki: Viaplay

Tarjous on voimassa 31.10.2021 asti asiakkaille, joilla ei ole aktiivista tilausta. Et maksa mitään kahdesta maksuttomasta kuukaudesta, mutta sinun on rekisteröitävä maksutapa. Tilaus muuttuu automaattisesti toistaiseksi voimassa olevaksi tilaukseksi, jonka hinta on 12,99 euroa/kuukausi, kun maksuttomat kuukaudet ovat päättyneet. Voit irtisanoa tilauksen milloin haluat.
Jokin meni vikaan...

Tarjousta on jo hyödynnetty niin monta kertaa kuin voi Tämän tarjouksen voimassaolo on päättynyt(15).
 
Liittynyt
26.12.2017
Viestejä
244
Kolme vuotta olen ollut Avoimen kuidun asiakkaana ja ehkä ekan vuoden ajan jaksoin aktiivisesti tiedustella tarjouksia ja päivityksiä yms., mutta sen jälkeen luovutin kun tajusin että ei niitä koskaan tule. Mielelläni voisin määräaikaisuudenkin ottaa ja TV-palveluitakin siihen päälle mutta kun ei niin ei.

Valokuitusen / Telia Kotikuidun asiakkaille tiedoksi:

Telian chatin kautta sain 100M kuituliittymän 29,90 €/kk 24kk määräajalla kun kysyin onko määräaikaisia kampanjoita saatavilla. Nyt sattui olemaan tähän osoitteeseen. Saatavuus voi vaihdella eikä tietoa onko valtakunnallinen vai kyläkohtainen. Ei muita nopeuksia tarjouksen piirissä. Normaalihinta 39,90 €/kk.

Yhteys kotiin L -laajakaista
Sopimuksen voimassaoloaika: 24 kk määräaikainen sopimus
Telia Yhteys kotiin S, M tai L hintaan 29,90 e/kk 24 kk ajan. Tilaus jatkuu määräaikaisen tilausjakson jälkeen toistaiseksi voimassa olevana hinnaston mukaisin hinnoin. Sopimuskauden kokonaishinta 717,60 e. ·
Tyyppi: Laajakaista Valokuitu / FTTH 10G · Nopeus: 70-100M. Normaalinopeus: 90M
Ongittua: Kotikuituja ei myydä määräajalla yleensä lainkaan, eikä tuo hinta näy suoraan vaan ainoastaan "taustajärjestelmien kautta". En todellakaan takaa että tämä onnistuisi kenelläkään missään päin Suomea mutta onnea yritykselle silti!
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
5 528
Ikinä ei kyllä kerkiä noihin viaplay koodeihin tai tarjouksiin kun ne ei sitten enää toimi. Prkl..

Edit. Viaplay tilaus saatu mukavalta foorumilaiselta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
31.05.2019
Viestejä
260
Tuosta kotikuidusta on ollut omasta mielestä tosi vähän tarjouksia. Pari vuotta sitten bf tarjouksena sai 22,50 eurolla 2v määräaikaisena L-koon (eli 100 mb). Saapa nähdä tuleeko uutta tarjousta tulevana mustana perjantaina, hiukan tuntuu suolaiselta tuo 39,90 normaalihinta :hmm:
 
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
1 024

On kyllä, itellä 600mb tarjoushinnalla 36e (norm.49), tosin elisa
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
6 154
hiukan tuntuu suolaiselta tuo 39,90 normaalihinta
Onhan tuo kaiken maailman kiinteistösopimuksiin verrattuna kallis, mutta nelisen kymppiä satamegaisesta on aika normaali hinta omakotitalon liittymälle. Esim. Lounealla normaalihinta 100M liittymälle (omassa verkossa) on pikkuisen edullisempi 34,90 eur/kk, kun taas esim. Savon kuidulla kympin kalliimpi 49,90 eur/kk. Suurin osa sijoittuu sitten johonkin tuolle välille.

Ei ole yksittäisten kiinteistöjen kuituliittymät niin tuottoisa bisnes että kannattaisi kauheasti tarjouksia pistää ilmoille...
 
Liittynyt
19.12.2016
Viestejä
415
Meikällä on kans 20,00€/kk 100mb vielä reilu vuoden ajan, sai "hyvään" hintaan kun kuitu hommattiin uuteen taloon.
Itsellä tällä hetkellä myös tarjoukset päällä elisalla kun verkkokaupasta katsoo, 100mb 24€ ja 29€ 300mb, 35€ 600mb.

Harvoin noita tarjouksia kyllä noihin kuituihin näkyy.
 
Liittynyt
02.05.2017
Viestejä
2 587
Onko robotti-imureista ollut viime aikoina hyviä tarjouksia? Hintaluokka 300-500e. Roborock S6 Max V pikaisen googlettelun jälkeen puhuttelee eniten.
Amazonissa Eufyn Robovac G30 oli just 199 €... ei enää, mutta kohta varmasti taas. Puhuttelee kaikkia tohon hintaan, jos ei ole markkinoinnin uhri tai halua syytää kate-euroja turhaan liikkeelle x. Ostaisin heti, jos keksis edeltäjästä yhtään mitään huonoa.
 
Liittynyt
26.01.2018
Viestejä
1 373
Onko robotti-imureista ollut viime aikoina hyviä tarjouksia? Hintaluokka 300-500e. Roborock S6 Max V pikaisen googlettelun jälkeen puhuttelee eniten.
Suomeen vasta tulleen Dreamen imureita kannattaa myös pitää silmällä, varsinkin Z10 Pro:ta. Dreame tosiaan valmistaa myös Xiaomin/Roborockin imurit.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
734
Amazonissa Eufyn Robovac G30 oli just 199 €... ei enää, mutta kohta varmasti taas. Puhuttelee kaikkia tohon hintaan, jos ei ole markkinoinnin uhri tai halua syytää kate-euroja turhaan liikkeelle x. Ostaisin heti, jos keksis edeltäjästä yhtään mitään huonoa.
Voucherin kanssa tuli hinnaksi noin 230€ niin laitoin tuon tilaukseen, Amazonin kanssa palautukset aina mennyt ihan ok jos en olekaan tyytyväinen, mutta hyvät arvostelut tuo on kieltämättä saanut. Moppausominaisuuksille ei ole tarvetta.

Edit: Peruin ja tilasinkin tämän 315€:lla: Dreame Bot L10 Pro Robot Vacuum Cleaner Sweeping Mopping 4000Pa LDS Laser Navigation SLAM Algorithm Dry Wet Cleaning 5200mAh Battery Life Wifi APP Control Auto Recharge
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 729
Suomeen vasta tulleen Dreamen imureita kannattaa myös pitää silmällä, varsinkin Z10 Pro:ta. Dreame tosiaan valmistaa myös Xiaomin/Roborockin imurit.
Empiiristen, yksittäiskappale -kokemuksen puolesta Xiaomia ja näinollen Dreamea ei enää tule kun ensimmäienn Robot Mop Pro:n moottori kesti aika tasan 6kk. Takuuseen toki uusi, mutta *tuttaa olla melkein kuukausi ilman (robotti)imuria...
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 196
Amazonissa Eufyn Robovac G30 oli just 199 €... ei enää, mutta kohta varmasti taas. Puhuttelee kaikkia tohon hintaan, jos ei ole markkinoinnin uhri tai halua syytää kate-euroja turhaan liikkeelle x. Ostaisin heti, jos keksis edeltäjästä yhtään mitään huonoa.
Valitan, mutta sellaiset robotit ei puhuttele mistä puuttuu lidar. Kartoittaminen törmäilyllä ja gyronavigointi on halpaa, vanhanaikaista ja tökeröä.
 
Tila
Keskustelu on suljettu.
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 664
Viestejä
4 187 981
Jäsenet
70 777
Uusin jäsen
juafuhe

Hinta.fi

Ylös Bottom