Hyvät tarjoukset -keskustelu

Tila
Keskustelu on suljettu.

Trollercoaster

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.06.2020
Viestejä
401
Ostitko mistä tuon Keychronin? Juuri muutama päivä sitten itse etsin matalanprofiilin näppäimistöä tuolta "Matalaprofiiliset mekaaniset näppäimistöt" osiossa, mutta ei tuntunut löytyvän. Mitä itse koitin tuota K1 v4 etsiä googlesta niin en löytänyt kun valmistajan sivuilta tuon ja sekin oli ANSI-layoutilla.

Valkoisella taustavalolla n. 10e halvempi. Myös viralliselta sivulta saa, mutta siellä oli ruskeat kytkimet loppu niin ostin Alista. Postikulut muistaakseni joku 13-14€ eli yht. 85€. Siinä on pieni riski että tullissa niistävät ALV:n, mutta minulla on viimeksi jäänyt tuote tulliin vuonna 2008, eli vaatii jonkin verran huonoa tuuria. Kuitenkin kannattaa varautua siihen että hinta voi hypätä 85€ -> 110€ vaikka yleensä näin ei käy. Tuo 110€ ei ole minusta kovin paha langattomasta, alumiinista rakennetusta mekaaninisesta low profile-näppiksestä tactileilla kytkimillä.

Noita ei saa muuta kuin ANSIna, mutta äkkiä siihen tottuu kun ne näppäinpaikat on kuitenkin selkäytimessä. Usein ihmiset ajattelevat että vaikutus on sama kuin väärällä "language bar"-asetuksella, mutta näin ei ole. Ä ja Ö ovat samoilla paikoilla kuin normaalistikin, se keycap ei vaan näytä sitä. Tietysti pieni Enter ja isot Shiftit vaatii vähän tottumista mutta ei se muutos oikeasti ole iso.

Suosittelen kaikille että totuttelee molempiin layouteihin. ISO on se "helppo" vaihtoehto mutta ANSI antaa enemmän vaihtoehtoja sekä näppäimistöissä, varaosissa ja erityisesti keycapeissa jos joskus haluaa kokeilla jotain uusia.

Hyvänä esimerkkinä juuri tämä tilanne jossa minä(sinulla vissiin hyvin samantyyppinen ongelma) etsin low profile tactile-näppäimistöä, mielellään TKL. Jos pelkkä ISO kelpaa, vaihtoehdot ovat karkeasti sanottuna maksaa 240€ tuosta Logitechin G915:sta, tai olla ilman. Perseestähän tuo on, mutta minä päätin että otetaan sitten tuo ANSI niin selviän alle satasella ja saan mahdollisesti jopa paremman näppäimistön.

Sitten vielä on se vitutus ISO:ssa kun jotain tarvii vaihtaa... Esimerkiksi tuo Cooler Masterin SK621 low profile näppäimistöhän sai haukkuja huonoista keycapeista, ja CM päätti tarjota kaikille asiakkaille ilmaiset, paremmmat keycapit. Ongelma on että ne tekee niitä vain ANSI-formaatissa, eli ISO-formaatilla olevat ovat kusessa. Ja toisin kuin ostovaiheessa, tässä kohtaa ei enää riitä että tyytyisi ulkolaisiin näppäinhattuihin vaan noiden layoutien näppäimet ovat eri kokoisia eli ANSI-näppäinhatut eivät fyysisesti sovi ISO-layoutilla olevaan näppäimistöön. Tai iso osa näppäimistä sopii mutta sitten sinne jäisi muutama täysin sopimaton näppäin, ja esim. Enterit ja Shiftit olisivat erilaisia ja luultavasti erikorkuisia kuin muut näppäimet. Melko käyttökelvotonhan tuommoinen on, ja siinä varmasti moni ISO:n omistaja tuntee olonsa kakkosluokan kansalaiseksi. Näin ei tietenkään pitäisi olla, mutta se on aika laiha lohtu niille jotka vetivät lyhyen tikun.

ANSI:ssa on hyvät puolensa, ja asiakkaan kannalta paras strategia on oppia molemmat layoutit. :)
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
714
Ei kai tuon hintaluokan laitteissa nyt tarvii mitään erityisen ihmeellistä olla. Toi linkkaamasi on kuitenkin sen melkein 50% kalliimpi, ja siinä on ominaisuuksia mistä suuri osa ei välitä. Kyllä sillä jo jonot saa aikaiseksi.
Lisäksi Samsung on kaareva, AOC on suora. Telkussa kaarevuus on kauhistus, mutta monitorissa tykkään kovasti, kun sitä katsotaan niin paljon lähempää.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 512
ifixit kitissäkin tuo mukana tuleva imukuppi on aivan onneton, tuossa halpisversiossa vielä monta astetta huonompi.
Jos on tarkoitus kännyköitä tms. kasaan liimattuja tuotteita avata, niin ottakaa vähintään ifixitin heavy duty -versiot imukupeista.
ifixit kitin kätevin työkalu on melkein tuo kynämallinen, muovinen spudger-tool, joka taipuu moneen käyttöön. kuorien avaukseen noi plektra-malliset on käteviä.
nekin on aika heppoisia kyllä ifixitillä,vähän jämerämpää matskua löytyy pienellä etsinnällä.
 
Liittynyt
26.06.2020
Viestejä
1 300
Tuli ostettua verkkokaupasta msi ventus oc rtx 2070 super 429 eurolla. Mielestäni ihan hyvä ostos, kun ilmeisesti nvidian uusilla malleilla on toimitusvaikeuksia.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Tuli ostettua verkkokaupasta msi ventus oc rtx 2070 super 429 eurolla. Mielestäni ihan hyvä ostos, kun ilmeisesti nvidian uusilla malleilla on toimitusvaikeuksia.
Jos on kiire, niin ei kai siinä sitten mitään, mutta muuten en lähtisi tässä vaiheessa hötkyilemään, kun kuukauden päästä tulee saataville 100€ kalliimmalla 3070, joka pyyhkii tuolla kortilla lattioita. Saatavuus on tosi senkin osalta varmasti alkuun huono.
 
Liittynyt
13.03.2017
Viestejä
499
Onko tuosta AOC CU34G2X:stä enemmänkin keskustelua jossain puolella foorumia? Löyty :rolleyes:. Kiinnostaisi itseäkin päivitellä nykyisestä FHD PG24Q:sta, mutta en tiedä pärjäänkö enään ilman G-Syncciä ja jos se ei tuossa kunnolla toimi, niin... :hmm:
 
Melbac

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 544
Onko tässä jotain selkeää heikkoutta budjettiluokan koneeseen? Prossuksi tulee jotain akselilta Ryzen 3100-3600.

MSI B550M PRO-VDH WiFi AMD AM4 DDR4 M.2 USB 3.2 Gen 1: Amazon.de: Computers & Accessories

Alle satasen veroineen.
vain yksi pcie4 m.2 paikka,toinen on pcie3 x4 m.2 paikka?.Myöskin tuolla näyttäisi olevan jotain rajoituksia mitä muisteja voi käyttää eli max 4x3466 MHZ(jos tajusin oikein).Eikös io-techin x570 arvostelussa msi:n virransyöttö kusenut pahasti?.

/edit
Oli tuolla yksi c liitin.
 
Liittynyt
26.06.2020
Viestejä
1 300
Jos on kiire, niin ei kai siinä sitten mitään, mutta muuten en lähtisi tässä vaiheessa hötkyilemään, kun kuukauden päästä tulee saataville 100€ kalliimmalla 3070, joka pyyhkii tuolla kortilla lattioita. Saatavuus on tosi senkin osalta varmasti alkuun huono.
Tuli tarve saada näyttis nyt eikä vuoden lopussa niin pidän ihan ookoo ostoksena :) Ja voihan ton palauttaa (ehkä) jos nvidialta liikeneekin 3070 enskuussa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 689
vain yksi pcie4 m.2 paikka,toinen on pcie3 x4 m.2 paikka?.Myöskin tuolla näyttäisi olevan jotain rajoituksia mitä muisteja voi käyttää eli max 4x3466 MHZ(jos tajusin oikein).Eikös io-techin x570 arvostelussa msi:n virransyöttö kusenut pahasti?.
Veikkaan että nimenomaan budjettikoneessa näistä ei niin väliä. Ja veikkaan myös ettei 50 eur riitä korjaamaan näitä epäkohtia jotka varmaan 200+ euron emoissa on kunnossa (esim. tuo iänikuinen virransyötöstä "valittaminen", ei siis nyt henk. koht., kun puhutaan low-mid end prosessoreista eikä kelloteta ollenkaan tai hyvin vähän)...
 
Melbac

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 544
Veikkaan että nimenomaan budjettikoneessa näistä ei niin väliä. Ja veikkaan myös ettei 50 eur riitä korjaamaan näitä epäkohtia jotka varmaan 200+ euron emoissa on kunnossa (esim. tuo iänikuinen virransyötöstä "valittaminen", ei siis nyt henk. koht., kun puhutaan low-mid end prosessoreista eikä kelloteta ollenkaan tai hyvin vähän)...
Jos pistää parikymmentä euroa lisää niin saa paremman emon.3600 seuraksi kannattaisi ostaa joku halpis B450 emo jos haluaa oikeasti säästää.Jos aikoo päivittää niin sitten toi voi olla tällä hetkellä ihan ok ostos,noiden hinnat ja saatavuus joko nousee tai laskee ensi kuussa 10pv tai aikaisemmin kun zen3 julkaistaan.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 980
Ei kai tuon hintaluokan laitteissa nyt tarvii mitään erityisen ihmeellistä olla. Toi linkkaamasi on kuitenkin sen melkein 50% kalliimpi, ja siinä on ominaisuuksia mistä suuri osa ei välitä. Kyllä sillä jo jonot saa aikaiseksi.
Ei ole kalliimpi. Sen normihinta on Gigantissa 289€ ja Samsungin 349€. Oikeasti aluksi luulin, että tuo Samsung maksaa jotain 249€ normaalisti ja ihmettelin miksi tuo 199€ tarjous on niin ihmeellinen. Hämmästys oli suuri, kun selvisi, että perushinta onkin 349€.

Edit. Okei se olikin tuo kaarevuus se juttu.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
21 879
Onko tässä jotain selkeää heikkoutta budjettiluokan koneeseen? Prossuksi tulee jotain akselilta Ryzen 3100-3600.

MSI B550M PRO-VDH WiFi AMD AM4 DDR4 M.2 USB 3.2 Gen 1: Amazon.de: Computers & Accessories

Alle satasen veroineen.
Ei ole, päivitysmahdollisuudet vähän rajalliset, kun virransyöttö ei ole paras. Mutta se virransyöttö riittää noille listan prosessoreille ihan hyvin. Lisäksi integroidusta wifistä saa minulta ison plussan :thumbsup:

Kannattaa kyllä huomioida, että 3200G ja 3400G ei toimi tuon kanssa.
 
Melbac

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 544
Integroidussa wlanissa emossa se paras juttu on se että sen saa disabloitua kun ostaa jonkun usb ax adapterin.:) :kahvi:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 658
Ei ole kalliimpi. Sen normihinta on Gigantissa 289€ ja Samsungin 349€. Oikeasti aluksi luulin, että tuo Samsung maksaa jotain 249€ normaalisti ja ihmettelin miksi tuo 199€ tarjous on niin ihmeellinen. Hämmästys oli suuri, kun selvisi, että perushinta onkin 349€.

Edit. Okei se olikin tuo kaarevuus se juttu.
Siis se AOC:n hinta 289e on sen reilu 45% kalliimpi kuin tuo Samsungin tämänpäiväinen hinta 199e. Eikai siellä sillä normihinnalla olekaan mitään jonoja ovilla tai netissä ollut, vaan nimenomaan sillä tarjoushinnalla.
 
juupeliskuupelis

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.08.2020
Viestejä
598
Vinkkinä tulevaisuuteen kivijalkakauppojen asiakkaille: älä suotta jonota, puske tiesi jonon läpi suoraan oven eteen ja ryömi läpi kun kalterit on alle metrin auki.

Nimim. neljäs oven edessä mutta 12. joka sai vuoronumeron asiakaspalvelutiskille (josta näytöt piti erikseen pyytää) jolle myytiin jo eioota. Kiitos Gigantti ja asiakkaat!
Onneksi ei ollut ilmaisia ämpäreitä tarjolla. Olis varmaan tullut ruumiita. :kahvi:
 
Liittynyt
24.02.2019
Viestejä
624
Onneksi ei ollut ilmaisia ämpäreitä tarjolla. Olis varmaan tullut ruumiita. :kahvi:
No kyllähän melkein vastasi ilmaista ämpäriä tuo tarjous. Verkkokaupassa sama näyttö ilman free syncciä 199 kanssa mutta epäilen että kukaan oli jonottamassa. Taisi gigantin ”huipputarjous” syötti vain mennä siimoineen päivineen ihmisille...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 658
No kyllähän melkein vastasi ilmaista ämpäriä tuo tarjous. Verkkokaupassa sama näyttö ilman free syncciä 199 kanssa mutta epäilen että kukaan oli jonottamassa. Taisi gigantin ”huipputarjous” syötti vain mennä siimoineen päivineen ihmisille...
Linkkiä tähän verkkiksen näyttöön?
 
juupeliskuupelis

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.08.2020
Viestejä
598
Onhan toi ihan hyvä tarjous toki, mutta tarjouksia tulee ja menee ja kohta on jo black fridayt ja kaikki. Turha sitä nyt on ruveta riehumaan yhden näyttötarjouksen takia jossain jonossa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 980
No kyllähän melkein vastasi ilmaista ämpäriä tuo tarjous. Verkkokaupassa sama näyttö ilman free syncciä 199 kanssa mutta epäilen että kukaan oli jonottamassa. Taisi gigantin ”huipputarjous” syötti vain mennä siimoineen päivineen ihmisille...
199€:lla saa 199€:n näytön. Olkoon lähtöhinta kuinka vaan 349€.
 
Liittynyt
06.02.2018
Viestejä
1 351
Kyllä se sunnuntaipelaajille on iso parannus 1080@60 ruudusta. Pro gamerit sit erikseen. Jos joku aikoo comppia tuolla tosissaan pelata niin turha kuvitellakkaan.
 
Liittynyt
15.08.2019
Viestejä
28
Niin itellä on ollut käytössä 1080p/60hz halpisnäyttö päälle 8 vuotta, eiköhän tuo kohtuullinen parannus tähän ole. Saapahan ainakin jotain ideaa mihin 3080 pystyy jos sekin joskus saapuu.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
21 879
Kannattaa lukea kokemuksia netistä jos tuota aikoo hommata. Todellakin budjettinäyttö ja paneeleissa paljon laatuvirheitä.
Jalka on huono, mutta tuossa on VESA-kiinnikkeet. Paneeli on ihan hyvä, mutta jotkut valittavat häntimisestä. Kaikki 'syncit puuttuu, mikä on sen huonoin puoli.

..mutta jos saa hyvän yksilön, se on hyvä. Loistavat mustat/tumman sävyt ja kontrasti. Itse vein tuon isoveljen Gigantille takaisin, kun siinä oli joko pölypallero paneelin välissä tai 6-7 kuollutta pikseliä. Seuraava saamani yksilö oli moitteeton.

--

Tässä on todennäköisesti se, että snobit vetelee vuoden 2015 testivoittajanäytöllä ja kuvittelee, että se on parempi. Ei ole. Tekniikka on kehittynyt tässä välissä ja tuo on vähintään keskinkertainen nykyaikainen näyttö.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 689
Kannattaa lukea kokemuksia netistä jos tuota aikoo hommata. Todellakin budjettinäyttö ja paneeleissa paljon laatuvirheitä.
Mulla on ollut tuollainen kakkosnäyttönä nyt hieman yli kuukauden eikä mitään valittamista. Ykkösnäyttönä on ~500 euron G-Sync IPS Predator.

Kuolleita pikseleitä ei ole, väritoisto on OK, jalka "peruspaska", liittimiä OK enkä häntimistä ole huomannut 144Hz käytössä vaikka kuinka ikkunoita heiluttelee.

Summa summarum - hintaisekseen OK ja aina tuo TN-näytöt hakkaa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 722
Tuote: Kingston HyperX FURY DDR4 3200 MHz CL16 32Gt
Hinta: 114,90 €
Kauppa: Verkkokauppa.com
Voimassa: ?
Linkki: Kingston HyperX FURY DDR4 3200 MHz CL16 32 Gt -muistimodulipaketti 114,90
Voi että mitä oc mainostekstiä :). Ja kun noista kammoista ei tiedä että mitkä piirit siellä sisällä on. Ja mitä toi( kork 3466MHz) mahtaa tarkoittaa, löytyykö sieltä 3466 xmp-profiili, tuskin. Mutta hinta ei ole paha jos haluaa basic 3200 cl16 32GB kitin.

"HyperX FURY DDR4 ylikellottaa itsensä automaattisesti suurimmalle ilmoitetulle taajuudelle (kork. 3466 MHz) ja tarjoaa siten heti toimintavalmiin tehon lisäyksen pelien pelaamiseen, videoiden muokkaamiseen ja renderöintiin. FURY DDR4 on myös XMP-yhteensopiva. Heti toimintavalmiissa muistissa on automaattinen ylikellotus 2400 MHz:n ja 2666 MHz:n nopeuksilla, ja se on yhteensopiva Intelin ja AMD:n uusimpien keskussuorittimien kanssa. HyperX FURY DDR4 pysyy viileänä tyylikkään, matalaprofiilisen lämmönlevittimensä ansiosta. Sataprosenttisesti testattuna ja koko käyttöiän kestävällä takuulla tuettuna FURY DDR4 on huoleton ja kustannustehokas valinta järjestelmän päivittämiseen. "
 
Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 590
Voi että mitä oc mainostekstiä :).

"HyperX FURY DDR4 ylikellottaa itsensä automaattisesti suurimmalle ilmoitetulle taajuudelle (kork. 3466 MHz) ja tarjoaa siten heti toimintavalmiin tehon lisäyksen pelien pelaamiseen, videoiden muokkaamiseen ja renderöintiin.
Aika pelottavaa jopa, kun tuollaiset erehtyy ostamaan voi kesken kaiken alkaa muistit ihan itsekseen kellottumaan.. ..yöllä vaan huomaa että kone itsestään käynnistyy ja muistit alkavat juoksemaan Karhun RAM testiä, jännite on 1.5V ja emolevy anelee armoa sekä lisätuuletusta. :think:
 
Liittynyt
17.06.2019
Viestejä
358
Liittynyt
24.06.2019
Viestejä
520
Jep, ei mitään mahdollisuutta saada tuota Gigantin näyttöä. Ajallaan oli ostoskorissa, mutta loppuunmyyty jo klo 10. Jos joku luopuu omasta Hml, niin lunastan ja noudan samaan hintaan.
Sama homma, ensin 3080 ja sitten tämä. Ei mun kannata enää yrittää näitä pikaostoja, mobiilina tällä kertaa töissä yritin, sain ostoskoriin, mutta sitten ei antanu tilata, koska tuote loppu. Kello oli siinä vaiheessa jotain 10.03 :cautious:
 
demu

Conducător & Geniul din Carpați
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
4 364
Aika pelottavaa jopa, kun tuollaiset erehtyy ostamaan voi kesken kaiken alkaa muistit ihan itsekseen kellottumaan.. ..yöllä vaan huomaa että kone itsestään käynnistyy ja muistit alkavat juoksemaan Karhun RAM testiä, jännite on 1.5V ja emolevy anelee armoa sekä lisätuuletusta. :think:
No, eivät ne muistit siellä itsekseen lähde ylikellottumaan. Ei niissä mitään sellaista prosessoria tai muutakaan mekanismia, joka voisi ottaa yhteyttä emolevyyn ja sanoa että 'Kellotteleppa meitä muisteja vähän lisää'.
Tuossa muistien kuvauksessa on varmaan tarkoitettu sanoa, että 'Muisteissa on valmiina XMP ylikellotusprofiili. Kun valitset ylikellotusprofiilin tietokoneen asetuksista, muistit ylikellottuvat automaattisesti ylikellotusprofiilin mukaisille asetuksille, muistien mallista riippuen jopa 3466MHz kellotaajuudelle .'
Joku markkinointituhari vain on päästetty kirjoittamaan 'loppukäyttäjäystävällinen, markkinointihenkinen kuvaus'.
Eikä tuo muistien ylikellotus edes kaikissa emolevyissä olekaan mahdollista, ei biosista, ei windowsista eikä erityisesti muistien itse niin päättämänä.
 
Liittynyt
27.01.2017
Viestejä
1 160

Ai ei vai osaa itekseen toimia... Skynet

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
362
Tuote: Microsoftin sertifikaatit
Hinta: 15$
Kauppa: Microsoft
Voimassa: 31.12.2020
Linkki: Become Microsoft certified and build your resilience for today’s and tomorrow’s digital economy

Exam AZ-900: Microsoft Azure Fundamentals
Exam DP-900: Microsoft Azure Data Fundamentals*
Exam AI-900: Microsoft Azure AI Fundamentals*
Exam PL-900: Microsoft Power Platform Fundamentals
Exam MS-900: Microsoft 365 Fundamentals
Exam AZ-104: Microsoft Azure Administrator
Exam AZ-204: Developing Solutions for Microsoft Azure
Exam AZ-500: Microsoft Azure Security Technologies
Exam PL-100: Microsoft Power Platform App Maker*
Exam MS-700: Managing Microsoft Teams
Exam MS-500: Microsoft 365 Security Administration
Exam MS-600: Building Applications and Solutions with Microsoft 365 Core Services
Exam DA-100: Analyzing Data with Microsoft Power BI

Yhden sertifikaatin voi suorittaa tällä hinnalla. Suoritus tapahtuu online Pearson VUE:n sivuilla
Ehdotuksia mitä näistä ois hyvä testata?
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 067
...
Joku markkinointituhari vain on päästetty kirjoittamaan 'loppukäyttäjäystävällinen, markkinointihenkinen kuvaus'.
..
Tai sitten tarkoituksellisen taitava. Nytkin sai ilmaista mainosta.
Paras markkinointitapa on kun sitä ei huomaa tarkkaan suunitelluksi.
Vähän kuin Nvidian ohjaimet, kaikki pitää jonkun muun syynä kuin Nvdian että myynnissä olevat määrät on pieniä. Kyseessä kuitenki tarkkaan analysoity tapa toimia.
 
Liittynyt
16.08.2018
Viestejä
351
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 573
Tuote: Microsoftin sertifikaatit
Hinta: 15$
Kauppa: Microsoft
Voimassa: 31.12.2020
Linkki: Become Microsoft certified and build your resilience for today’s and tomorrow’s digital economy

Exam AZ-900: Microsoft Azure Fundamentals
Exam DP-900: Microsoft Azure Data Fundamentals*
Exam AI-900: Microsoft Azure AI Fundamentals*
Exam PL-900: Microsoft Power Platform Fundamentals
Exam MS-900: Microsoft 365 Fundamentals
Exam AZ-104: Microsoft Azure Administrator
Exam AZ-204: Developing Solutions for Microsoft Azure
Exam AZ-500: Microsoft Azure Security Technologies
Exam PL-100: Microsoft Power Platform App Maker*
Exam MS-700: Managing Microsoft Teams
Exam MS-500: Microsoft 365 Security Administration
Exam MS-600: Building Applications and Solutions with Microsoft 365 Core Services
Exam DA-100: Analyzing Data with Microsoft Power BI

Yhden sertifikaatin voi suorittaa tällä hinnalla. Suoritus tapahtuu online Pearson VUE:n sivuilla
Näistä kyllä tuo Power BI kiinnostelisi, onko kukaan vielä kokeillut saako näihin osallistuttua? :)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 290
Tuote: Kingston HyperX FURY DDR4 3200 MHz CL16 32Gt
Hinta
: 114,90 €
Kauppa: Verkkokauppa.com
Voimassa: ?
Linkki: Kingston HyperX FURY DDR4 3200 MHz CL16 32 Gt -muistimodulipaketti 114,90
Kuinkas nämä noin yleensä kellottuu? Tässä pähkäilen, että ostanko Crucialin 3600-muistia 16 gigaa lisää nykyisten rinnalle, vaiko pitäisikö ostaa tuo Kingstonin halpissetti. Nykyiset muistit R3700X:n kaverina @3800MHz. (16-18-18-38-1T).

Kuten aiemmin tuossa todettiin, niin muistipiireistä ei tiedä. Kannattaa ostaa crusialia ja sittenkin vielä lisänä tarkistaa oman emon topologia. Ettei tulisi yllätyksiä muistien kulkemisen kanssa
Enpä noita ylempiä viestejä huomannutkaan. Täytyy katsoa, josko ostaisi nykyisille täydennystä jossain välissä. Ihan hinnan kiroissa ei nuo Crucialitkaan enää ole.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.08.2017
Viestejä
5 795
Kuinkas nämä noin yleensä kellottuu? Tässä pähkäilen, että ostanko Crucialin 3600-muistia 16 gigaa lisää nykyisten rinnalle, vaiko pitäisikö ostaa tuo Kingstonin halpissetti. Nykyiset muistit R3700X:n kaverina @3800MHz. (16-18-18-38-1T).
Kuten aiemmin tuossa todettiin, niin muistipiireistä ei tiedä. Kannattaa ostaa crusialia ja sittenkin vielä lisänä tarkistaa oman emon topologia. Ettei tulisi yllätyksiä muistien kulkemisen kanssa
 
Liittynyt
25.01.2019
Viestejä
3 681
Top Streetwear
-20% alennus (näytti lähtevän myös tarjoustuotteista) koodilla TSWLY20FI
Minimiostos 50€, kestosta ei tietoa.

Ei tuolla kauheasti ollut ostettavaa lopulta, mutta pari Niken verkkarotsia ja farkut nyt ainakin lähti tulemaan. Klarnakin käy jos empii maksukorttitietojen antamista, Saksasta DHL:n toimesta kumipyörin Suomeen ja Suomessa Postin verkon kautta vastaanottajalle. Sen verran pieni ale, että ei viitsinyt varsinaiseen, ei-keskustelua ketjuun laittaa.
 
Tila
Keskustelu on suljettu.
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 339
Viestejä
4 157 765
Jäsenet
70 409
Uusin jäsen
Eycte

Hinta.fi

Ylös Bottom