Hyvät tarjoukset -keskustelu

Tila
Keskustelu on suljettu.

Asmola

Molander
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 204
Olohuoneen oled-kokemusten perusteella en kyllä uskaltaisi laittaa oled-paneelia tietokonekäyytöön. Meillä on palanut kolmessa vuodessa kuvaan niin hirveät jäljet tekstityksistä ja ps4-peleistä, että ne näkee nykyään lähes koko ajan.
Kenties 6 tai 7-sarjan OLED kyseessä? Noissa palamiset taisi olla paljon isompi ongelma kuin 8-sarjasta ylöspäin. Omakohtaista kokemusta ei ole, mutta toki noiden kanssa kannattaa huolehtia ettei seisota staattista kuvaa kovin pitkiä aikoja.
 

Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 636
Ymmärrän vielä PS4 pelejen UI palamiset. Mutta miten oikein tekstitykset palaa kiinni?
Samalla alueella on paljon vaaleaa tekstitystä. En minä nyt ihan 100% varma ole siitä, että ne palkit ovat nimenomaisesti tekstityksistä, mutta kaksi sellaista selvästi tummentunutta aluetta paneelissa kuitenkin on juuri sillä kohdalla missä tekstitykset kuvassa normaalisti sijaitsevat. Oikeassa yläkulmassa taas on sopivalla taustavärillä nähtävissä ihan selvästi Fortniten latausruudun "Early access" -teksti.

Kenties 6 tai 7-sarjan OLED kyseessä? Noissa palamiset taisi olla paljon isompi ongelma kuin 8-sarjasta ylöspäin. Omakohtaista kokemusta ei ole, mutta toki noiden kanssa kannattaa huolehtia ettei seisota staattista kuvaa kovin pitkiä aikoja.
LG 55 C6V

PR-esitteissä jokainen sukupolvi on varmasti edellistä parempi, mutta minä en silti usko, että noissa on loppujen lopuksi teknisesti mitään merkittävää eroa. Meillä on varottu alusta lähtien seisottamasta mitään yksittäistä kuvaa pitkiä aikoja ruudulla ja tosiaan tuo oikean yläkulman kaikkein pahin kiinnipalaminen on peräisin Fortniten latauskuvasta.

Tietokonekäytössä on pääsääntöisesti aina vähintään taskbar kiinteästi kuvassa, joten jos oled-paneelin valitsee siihen käyttöön, niin varmasti vähintään se tulee siihen palamaan kiiinni.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
03.01.2018
Viestejä
107
Aivan. Itselläni on Sonyn AF8 ollut nyt noin 2 vuotta ja vielä ei ole yhtään mitään tullut. Tietokone, Netflix ja elokuva käytössä. Peleistä on tullut pelattua Slay the spireä, Terraforming Marssia ja Dotaa jossa esimerkiksi UI on ja pysyy. Toisaalta en mitään ole montaa kuukautta pelannut vakituiseen paljoa ilman että muutakin pyörisi ruudulla. Mutta onhan se validi riski. En vaan itse enää voi/halua vaihtaa OLEDista kun olen tottunut tuohon mustan tasoon. Se on ollut aina se asia, joka on menneisyydessä harmittanut.
 

Asmola

Molander
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 204
Itse näen toistaiseksi OLEDin ainoaksi merkittäväksi ongelmaksi hinnan, pikkutelkkareita saa halvalla, mutta isommasta (75"+) telkkarista saakin sitten maksaa jo +4k€.:cautious: Eiköhän noidenkin hinnat laske järkevälle tasolle jossain välissä.

Edit: Jatkot OLED-ketjuun niin ei mene liiaksi offtopiciksi.

 

bb12

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
13.10.2017
Viestejä
602
Sportyfeel.fi loppuunmyynti, tekeekö Kärcherillä mitään? ei ole premium malli.
 

bb12

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
13.10.2017
Viestejä
602
Tuote: Honor 20 Pro
Hinta: 375€
Kauppa: Power
Linkki: HONOR 20 PRO VIOLETTI 256 GT - Power.fi
Muuta: Hintaluokkansa paras kamerapuhelin ja muutenkin soiva peli halvemmalla kuin kertaakaan aiemmin. Google-palvelut toimivat.

Tämähän on ollut 249 tai 299 powerilla jo kerran, vai oliko sitten huawei p20 pro...
 
Liittynyt
16.10.2018
Viestejä
575
Onkohan noi tallinkin 501:set Stonewash väriltään light, medium vai dark, eivät osaa sitä itse kertoa... :confused:

Ja kuvaakaan ei tietysti ole kyseiselle mallille saatavilla
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 217
Saiko kukaan hong kongista tuota 20cm kokkiveistä myymälästä?
Vaimo kävi siellä äsken ja näytti tuota kuvaa ja sille oli sitten myyty 18cm saman merkkinen Sekitobei Santoku 18cm veitsi tuohon hintaan...
 

Eksuu

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
15.04.2018
Viestejä
2 343
Saiko kukaan hong kongista tuota 20cm kokkiveistä myymälästä?
Vaimo kävi siellä äsken ja näytti tuota kuvaa ja sille oli sitten myyty 18cm saman merkkinen Sekitobei Santoku 18cm veitsi tuohon hintaan...
Tuttu kävi hakemassa ja sai 20cm.
 

Ransteri

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
12.11.2019
Viestejä
737
Tuolla Tallinkilla on aika useasti noita -25-30% ja saanut vielä kotiinkuljetuksella ilmaiseksi. Noita tuoksuja itsekin ostanut, hinnat on normihintanakin pientä verrattuna muihin kauppoihin ja kun päälle tommonen tarjous, niin saa jo aika halvalla laatutuotetta.
Ainakin noi mistä itse olin kiinnostunut mm. Bvlgari Aqva maksaa muualla vähemmän tuplasti isommassa koossa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 360
Melkein olisin voinut ostaa plantronicsit mutta kun ei netistä voi tilata, eikä jaksa Vantaan gigantista lähtekä fillarilla tms, tai jos siellä edes on, hakemaan täältä Tiksin kupeesta.

Niin ja kokkiveitsiä ei tietenkään vantaan honkkarissa edes ollut. Vantaan tarina kaikissa "liikkeessä tarouksiin" on aina se että täällä ei mitään ole.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
40
Nyt tuntuu Tallinkin verkkokauppa taas pelittävän paremmin. Parit t-paidat laitoin vielä tilaukseen. Hyvä tuolta on tilailla näin erissäkin, kun ei tule postimaksuja kuitenkaan
 
Liittynyt
04.04.2017
Viestejä
437
Saiko kukaan hong kongista tuota 20cm kokkiveistä myymälästä?
Vaimo kävi siellä äsken ja näytti tuota kuvaa ja sille oli sitten myyty 18cm saman merkkinen Sekitobei Santoku 18cm veitsi tuohon hintaan...
Raumalla ainakin hylly täynnä näitä.
 
Liittynyt
13.09.2018
Viestejä
159
Honkkarissa olut myös Peogeot -merkkisiä kokkiveitsiä 18/20cm 7€ /kpl, joissa lähtöhinta joku 60€. Meneeköhä samaan kastiin tuon japanilaisveitsen kanssa "laadun" suhteen?
 
Liittynyt
18.09.2018
Viestejä
907
Melkein olisin voinut ostaa plantronicsit mutta kun ei netistä voi tilata, eikä jaksa Vantaan gigantista lähtekä fillarilla tms, tai jos siellä edes on, hakemaan täältä Tiksin kupeesta.

Niin ja kokkiveitsiä ei tietenkään vantaan honkkarissa edes ollut. Vantaan tarina kaikissa "liikkeessä tarouksiin" on aina se että täällä ei mitään ole.
Onpa outoa ku eilen oli koko laari täynnä siinä trampolinien takana (ei näy käytävälle).
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
145
ei liene ensimmäinen kerta kun american ebaysta löytyy tuote halvemmalla kuin suomen kivijalkakaupasta
Ei toki, mutta jos katsoo jotain oikeita kokkiveitsiä vaikkapa niin ebayhinnat voi olla ehkä -25% suomen hinnoista, mutta ei -70%. Amazon.uk:ssa noita on myyty jossain vaiheessa 9 puntaan. No eipä tuossa kukaan konkurssia tee, jos veitsen hakee ja voihan tuo olla ainakin 5 euroon ihan ok.
 

Cuubis

Tukijäsen
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
480
Toi Sekitobei on joku japanilainen halpahallimerkki ja niitten veitset on tehty about samasta tavarasta kuin euron raksapuukot. Ei voi 5 eurolla paljon mönkään mennä, mutta en kyllä ite ottaisi edes ilmaiseksi.
 
Liittynyt
08.12.2019
Viestejä
648
Heh, tilasin tuon Kärcherin tuohon -30% hintaan maanantaina - ei ole vielä liikahtanut mihinkään. Huomasin tänään, että hinta on nyt -50% ja soitin tuonne Lidlin aspaan että voiko vanhan tilauksen peruuttaa / päivittää uuden hinnan tälle tilaukselle kerta eivät vielä ole käsitelleet sitä. No, kuulemma ei onnistu heidän Sportyfeel-kaupassaan peruutukset lainkaan, että pitää odottaa että imuri tulee postiin ja sitten palauttaa paketti ja laittaa uusi tilaus uudella hinnalla.

No, tehdään sitten niin..

edit: mikäli tilausnumero on juokseva numero niin maanantain jälkeen tehty reilut 5000 tilausta tuolta Sportyfeel-kaupasta.. jos näin on niin aika isot varastot heillä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 357
Tuote: Gigantti pelikamoja
Hinta: -15%
Kauppa: Gigantti
Voimassa: Muistaakseni ensiviikon keskiviikkoon 3.6?
Linkki: Gaming – Pelaaminen - Tarvikkeet PC- ja konsolipelaamiseen - Gigantti

Huom!
Gigantti klubilaisille koodilla "MIKASALO".
Kokeilin muutamilla tuotteilla ja toimi ainakin normihintaisilla hiirillä ja näppiksillä.
Bongattu Mika Salon eilisestä Twitchistä, joten vähän epäselvä mihin toimii.
Näyttäisi toimivan myös tarjoushintaisiin, eli esim. G815 Tactile näppäimistö lähtisi 109,65€ hintaan Logitech G815 pelinäppäimistö, GL Tactile kytkimet - Hiiret ja näppäimistöt
Edit: ostoskorissa aktivoitaessa koodi tosiaan alekoodin nimeksi ilmoitetaan "Pelitarvikkeet -15%", joten toiminee vain pelitarvikkeissa, ei komponenteissa yms.
 
Liittynyt
23.02.2017
Viestejä
861
Honkkarissa olut myös Peogeot -merkkisiä kokkiveitsiä 18/20cm 7€ /kpl, joissa lähtöhinta joku 60€. Meneeköhä samaan kastiin tuon japanilaisveitsen kanssa "laadun" suhteen?
Juu tuommoinen alla linkattu löytyi Honkkarin hyllystä, vanha hintalappu oli tosiaan jotain 50€ paikkeilla (huonosti näkyi kun oli uuden lapun alla).


Ostin mollemmat, sekä tuon Peugeotin että sen vitosen Sekiotbein tms. Laatu vaikuttaisi tuossa pösössä paremmalta, mutta aika normi markettitavaraa muuten, ei varmaan kummastakaan kannattaisi kymppiä enempää maksaa. :hmm:
 
Liittynyt
13.06.2019
Viestejä
272
Soitin nyt Lidlin asiakaspalveluun, kun ei tilausvahvistusta tullut tilauksesta sähköpostiin. Selitteli vain jotain että sähköpostipalvelin on nyt juntturassa tuhansien tilausten takia, mutta tilaus kuitenkin heillä näkyy siellä. Yritti puhelun aikanakin lähettää vahvistuksen uudestaan mutta eipä näy ei. Toimitusaikaa asiakaspalvelija arvioi 1-2 viikoksi..
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
347
17.5 tilasin sportyfiilistä pari tuotetta ja tuli eilen perille. Joden toimitusaika aika hidasta.
 
  • Tykkää
Reactions: Zat

Aaltoliike

Alkuperäinen jäsen
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 255
Tuo Tallinkin kauppa, wtf.. Tilasin kahdet setit Björn Borgin boksereita, molemmat muistettiin kyllä laskuttaa, mutta tilausvahvistus sanoo että yhdet tilasin. Laitoin reklamaatiota välittömästi, että mitäs helvettiä tämä tämmöinen on.
 
Liittynyt
18.09.2018
Viestejä
907
Tuo Tallinkin kauppa, wtf.. Tilasin kahdet setit Björn Borgin boksereita, molemmat muistettiin kyllä laskuttaa, mutta tilausvahvistus sanoo että yhdet tilasin. Laitoin reklamaatiota välittömästi, että mitäs helvettiä tämä tämmöinen on.
No tään kaupan sivut ovat ihan syvältä. Voi olla että sitä yhtäkäön ei tule....
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 729
Mites toi IPX-7-luokitus, voisko tällaista käyttää saunassa? :)
Edellisestä kommenttia:
Näiden kahden mallin vertailuja löytyy hyvin esimerkiksi youtubesta. Charge 3 kestää kosteutta, mutta ei erittäin kuumia lämpötiloja. Saunassa kaiutin kannattaa sijoittaa mahdollisimman viileään kohtaan, käytännössä siis alas.

Lämpö tuon tappaa pitkällä juoksulla, ei niinkään höyry. Lattialle niin varmaan OK (siellä ei pitäisi olla kumpaakaan liikaa).
 

FinMaky

Tekee sitä ATK:ta
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
680
On saunottu, on ollut suihkussa ja muutenkin rauhallisesti ja arvokkaasti bailattu. Ei laitettu kiukaalle, mutta oli se lauteilla mukana. Ei vaurioita. Laitteeseen.
 
Liittynyt
07.07.2017
Viestejä
464

tjkoo

Tukijäsen
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
2 590
Keravan Hongkongissa oli korillinen noita 5e veitsiä. Ei taida olla kovin laadukkaita kun ainakin yksi oli jo valmiiksi ruosteessa :)

Noh, otin yhden mukaan testattavaksi.

 

007

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
73
Keravan Hongkongissa oli korillinen noita 5e veitsiä. Ei taida olla kovin laadukkaita kun ainakin yksi oli jo valmiiksi ruosteessa :)

Noh, otin yhden mukaan testattavaksi.

Tuossa on kyllä ollut katteet kohdallaan, jos joku onneton on näitä ovh-hinnalla eksynyt ostamaan... Määrästä päätellen kysyntä ei tosin näytä kohdanneen tarjontaa.
 
Liittynyt
08.03.2018
Viestejä
1 052
Hain tommosen. Kyllähän se tomaattia hyvin leikkaa. Mutta niin leikkaa vanha Fiskarssikin kunhan sen terottaa. Kyllä tosta vitosen maksaa jos tarvetta on.
 

?..

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
06.04.2018
Viestejä
3 125
Tuskin nuo veitset on Japania nähnytkään. Joku markkinointi-Seppo vaan keksinyt että tilataan Kiinasta veitset eurolla kappale ja isketään siihen joku japanilainen nimi.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 217
Ainakin hyviä arvosteluja noi veitset on saaneet, ja esim briteissäkin tän veitsen hinta yli 40 puntaa.
Amazon
 

007

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
73
Harvoin näkee jo kaupassa valmiiksi ruosteisia aterimia...
Kertoo kyllä paljon teräksen laadusta. Kiinalaisessa ruostumattomassa teräksessä säästetty urakalla kromin ja nikkelin määrässä, mikä näkyy luokattoman heikkona korroosiokestävyytenä ja veitsi ruostuu jo pakettiin... viidellä eurolla toki varmaan ajaa asiansa peruskäytössä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 890
Ainakin hyviä arvosteluja noi veitset on saaneet, ja esim briteissäkin tän veitsen hinta yli 40 puntaa.
Amazon
Toki jos ei mitään asiasta ymmärrä niin voihan noista maksaa ihan mitä tahansa Sekitobei Cook's Knife (20cm, 7.9"), Stainless Steel (10-year Guarantee) | eBay Merkillä on aina myyty hölmöille keskinkertaista ja välillä surkeaa laatua kovaan hintaan.Nykyäänkin löytyy lukemattomia kiinassa hikipajassa tehtyjä merkkituotteita joita myydään hölmöille ylihintaan.
 
Liittynyt
17.10.2018
Viestejä
121
Tyhmä kysymys, jos tuolta B&H:lta ostaa Capture Onen tarjouksesta 179$ digitaalisesti niin pitääkö siitä veroja pulittaa?
 
Liittynyt
08.04.2018
Viestejä
1 226
Kertoo kyllä paljon teräksen laadusta. Kiinalaisessa ruostumattomassa teräksessä säästetty urakalla kromin ja nikkelin määrässä, mikä näkyy luokattoman heikkona korroosiokestävyytenä ja veitsi ruostuu jo pakettiin... viidellä eurolla toki varmaan ajaa asiansa peruskäytössä.
Kyllä niitä erilaisia rosterilaatuja tehdään myös Suomessa. Esim AISI 430, jossa ei ole nikkeliä lainkaan.
https://www.worldstainless.org/File.../PDF/Euro_Inox/What_is_Stainless_Steel_FI.pdf
http://www.tokem.fi/loader.aspx?id=96e201f7-c250-45ef-9c0e-fa9e871fd19c
 

napsu

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
25.08.2019
Viestejä
1 676
Mitä mieltä olette geekbuying.comista ostopaikkana? Sieltä saisi Razer Viper Minin reilulla 30 eurolla toimituksineen.

 

007

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
73
Jep näitä teräslaatuja löytyy kyllä joka lähtöön. Se mistä veitsi kannattaa valmistaa, on taas kokonaan toinen asia. Näitä kiinalaisia euron "veitsiä" voi ostaa vaikka vuoden joka päivälle omansa, mutta pitää olla melkoinen masokisti, jos niitä aktiivisessa kokkaamisessa käyttää... En äkkiseltään keksi mitään turhauttavampaa ja vaarallisempaa kuin tylsä veitsi, jota pitää olla teroittelemassa jatkuvasti. Investoimalla kunnon japanilaiseen Rockwell-asteikolla >60 olevaan laatuveitseen säästää pitkällä tähtäimellä hermoja. Veitsi pysyy terävänä pitkään ja palvelee koko elämän oikeaoppisesti vesihiomakivillä teroitettuna.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 217
Mitä mieltä olette geekbuying.comista ostopaikkana? Sieltä saisi Razer Viper Minin reilulla 30 eurolla toimituksineen.

Ei oo itellä ainakaan ollu ongelmia, oon pari mediatoistinta tilannu.
 

napsu

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
25.08.2019
Viestejä
1 676
Ei oo itellä ainakaan ollu ongelmia, oon pari mediatoistinta tilannu.
Tarjous on näköjään voimassa pari päivää. Pitäisiköhän tuo tilata pois, vaikka toimitusaika pitkähkö onkin. Tuskin Jimms tai Gigantti tuota ennen Black Fridayta halvemmalla myyvät. :hmm:
 
Tila
Keskustelu on suljettu.
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 629
Viestejä
4 186 668
Jäsenet
70 773
Uusin jäsen
Greippi

Hinta.fi

Ylös Bottom