Hyvä työtuoli?

Liittynyt
11.06.2017
Viestejä
58
Pitänyt pidempään uusia työtuoli ja Martela outletin suuntaan on tullut vilkuiltua. Sähköpöydän hankinnan jälkeen alkoivat aktiivisemmat vaihtoehdot kuitenkin houkutella enemmän vrt. Logic 400 tms. aiemmin harkinnassa olleet. Håg Capiscoa silmäilin, mutta käytettyjenkin hinnat ovat sen verran korkeat, että ihan sokkona ei uskaltanut ostaa.

Kävin muutama viikko sitten testailemassa eri tyyppisiä jakkaroita, kuten satulatuoleja, Backapp, Varierin tuoleja ja Capiscon Puls versiota. Liikkeessä ei sattunut olemaan 810x Capiscoja sinä päivänä, joten päädyin ottamaan kokonaan pehmustetulla istuimella varustetun Capisco Puls 8020 version (muovinen selkänoja) kotitestiin. Viikon testailun jälkeen totesin tuolin hyväksi, mutta halusin vielä kokeilla "täysversion". Liike oli niitä taas saamassa varastoon, joten sovin tulevani testaamaan sen ennen päätöksiä. 8106 Capisco tuntui vielä puls versiota paremmalta, joten tilaus lähti sisään itse valitulla verhoilulla. Musta-harmaan varastomallin olisi saanut heti, mutta tuossa hintaluokassa valitsen mieluummin itse jotain muuta.

Nyt odotellaan tuolia. Kallis harrastus tämä etätöissä käyminen.
 
Liittynyt
12.08.2019
Viestejä
35

Joo kallis on, mutta sen saa verotukseen ja kannattaa yrittää firmalta kinua jos tulisivat vähän vastaan.

Itselle sopii tämä työasento kuin nyrkki silmään:
https://www.ahako.fi/image/cache/da.../Uudet/Håg_capisco_8106_tyotuoli-1200x800.jpg tai ehkä enemmän toi tossa keskellä
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
11.06.2017
Viestejä
58
Verottaja vaan ymmärtääkseni haluaa yli tonnin hankinnat 25% vuodessa poistettuina (tosin sitten kun jäljellä on alle 1000€ taitaa päästä poistamaan kaiken kerralla). 900€ kaavamaisen vähennyksen yli ei vielä Capiscon ja kohtuuhintaisen sähköpöydän yhdistelmällä pääse.

Capisco Pulssia kotona testatessa tuli paljon istuttua juuri niin, että istuinosaa taaksepäin siirtämällä sai selkänojan käyttöön, mutta reisien kulman silti normaalia tuolia avoimemmaksi, kun tuoli oli normaalia istumakorkeutta korkeammalla. Säädettävä pöytä kyllä ihan ehdoton noiden kanssa.
 
jsa

Tukijäsen
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
611
Onkos joku löytänyt kinnarpsin tai martelan työtuolien kuormitusrajoja mistään?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
556
Onkos joku löytänyt kinnarpsin tai martelan työtuolien kuormitusrajoja mistään?
Olisikohan vähän niin ettei virallisesti ilmoiteta. Ainakin MArtelan Logicin 400 sarjalaista tehdään extrakokoisena, johon pikaseen arvioituna mahtuu jo kohtuu tuhti dataaja istumaan. Vähän veikkaan että jos ei pääse tv ohjelmiin painon kera, niin ei liene isompaa ongelmaa, sen verta tukevia ainakin Martelat on.
 
Hessu

Tukijäsen
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 420
Olisiko kellään vinkata mistä saisi Logic 400 käsinojiin uudet kumiset pinnat tai korvikkeet entisille? En ymmärrä mikä tuossa vasemman puoleisessa on vikana, mutta se on murentunut kokonaan kappaleiksi, kun oikealla puolen ei ole mitään muutosta :confused:
 
Mjoo, ite tässä seuraillut noiden tuolien kuormitusrajoja ja muutaman tuolin joka oli kuormitusrajojen sisällä reilusti olen onnistunut saamaan solmuun niin pitää taustoittaa tarkemmin nyt :) Kinnarpsille pistin asian tiimoilta kyselyä, katsotaan mitä vastaavat.
 
jsa

Tukijäsen
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
611
Sen verran tuli jo tarkempaa dataa että:

"
Kinnarpsin omat työtuolit mukaan lukien Drabert-mallisto, on testattu EN1335 standardin mukaan 110kg asti.

6000/8000 sarjan tuolit on lisätestattu 150kg asti. (BS 5459:2000 + A2 2008)
"
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
854
Sain vihdoin oman Kab Executiven, ensikokemuksia:
Tosi mukava istua ja tuntuu erittäin jämäkältä.
Tuo Camira 24/7 Flax kangas on vähän turhan karheaa, ottaisin normikankaalla jos uusiksi olisin tilaamassa.
Käsinojissa ei ole kuin kallistuksensäätö, ja itselle nuo on ainakin turhan matalalla. Ei sinänsä haittaa kun ei ole tarkoitus käyttää niitä kuitenkaan.
Tuo perus päätuki on tosiaan aika alkeellinen, eniten ärsyttää ettei sen korkeutta näytä voivan lukita.
Säädöt ovat jämäkät ja toimivat hyvin, tosin kaasujousen säätölapa oli ekalla kerralla niin jäykkä että pelkäsin jo että se katkeaa.
Yllätti vähän kuinka pieni tuo lopulta on, itse 190 senttisenä olen jo siinä ylärajalla että just ja just sopiva, vaikka jossain taidettiin mainostaa että tämä on 2 metriselle sopiva.
Tuoli oli valmiiksi koottu, ei tarvinnut alkaa ruuvailemaan, paketti oli tosin niin iso ettei mahtunut talon pieneen hissiin.
 
Liittynyt
12.07.2017
Viestejä
280
Onko ketään tilannut corporatespec.comilta?

Houkuttaisi tilata Herman Miller Mirra tuolta.

Turussa ei liene paikkaa missä pystyisi Mirraa testamaan eli pitää vaan vetää tilausta sisään ja toivoa, että natsaisi.
Laitoitko tilauksen? Laitahan revikkaa kaupasta ja tuolista, kun sen saat. Kiinnostaa nimittäin itseäkin.
 
Juha Uotila

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935
Onkos noita Millerin Embodyjä näkyny jossain luotettavassa paikassa kunnostettuna?
 
Liittynyt
12.11.2020
Viestejä
767
Olisiko kellään vinkata mistä saisi Logic 400 käsinojiin uudet kumiset pinnat tai korvikkeet entisille? En ymmärrä mikä tuossa vasemman puoleisessa on vikana, mutta se on murentunut kokonaan kappaleiksi, kun oikealla puolen ei ole mitään muutosta :confused:
Martela outletistä saa ( www.martelaoutlet.fi ). Hinta on aika hyvä: 70e + 15e toimitus ja sisältää vain käsinojan kumipinnat.
Verrattuna, että kumiliikkeestä tai rautakaupasta saisi noin 5-10e kumiarkkia, josta voi leikata ja liimata palan käsinojaan.

Tekisi mieli vaihtaa Martelan kovat (ja heikot) käsinojat esim. Kinnarpsin geelinojiin mutta voi joutua takomaan vähän metallia.
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
4 231

On se käsinoja muutakin, kuin pelkkää kumia. Se koko käsinoja osa vaihtuu siinä ilman sitä metalliosaa. Toki ne silti kalliit ovat.
 
Liittynyt
12.11.2020
Viestejä
767
Kysyin muutama viikko takaperin ja Martelan myyjä puhui uudesta päällisestä, ei kokonaisesta käsinojasta.
Ompa hölmöä, jos pitää koko käsinoja ostaa, kun pinnat ovat erillisiä osia.
 
Liittynyt
18.11.2020
Viestejä
3
Omistan logic 300 tuolin ja muutama päivä sitten kaasujousesta päästi öljyt pihalle, joten selkänojan säätö ei enää toimi. Pikaisella googlettelulla en löytänyt uutta tarvikeosaa. Jousessa mallinumero on 3025kh 0500n 321/06 gt 30. Onko kellään kokemuksia tarvike jousista ja vaihdosta?
 
Martelalta saat ainakin hankittua.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
44
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
10.10.2019
Viestejä
262
Liittynyt
21.12.2017
Viestejä
32
Onko kenelläkään kokemuksia Modeon omasta Viima 24H -valvomotuolista? tuohon hintaan varmaan tilaisi Kab tuolin jo briteistä.
 
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
4 628
Itseäkin kiinnostaa kuinka tämä Ergo Kasper vertautuu esimerkiksi Ikean Markukseen. Budjetin ylärajana 200 €, enkä oikein tiedä mistä pitäisi lähteä etsimään tuolia.
Täällä lähti tuoli veljelle testiin.
Itsellä Ikean Markus mutta täytyy tuota itsekkin persuuksilla testata että onko yhtä hyvä/parempi kuin Ikean Järvfjället mitä käynyt useaan otteeseen kaupassa testaamassa.
Ainakin paperilla on aivan kaikki säädöt ja ominaisuudet kohdallaan.
 
  • Tykkää
Reactions: ahi
Liittynyt
11.09.2018
Viestejä
78
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
10.10.2019
Viestejä
262
Ite tilasin Workplace Office Furniture, kun täältä löytyi muitakin ketkä oli tilannut tuolta. Sivut ei välttämättä anna luotettavaa kuvaa puljusta, mutta sähköpostilla saa hyvää palvelua ja tuolin kustomointi onnistui. :thumbsup:

Edit: Office Chairs Uk antaa -10% KAB tuoleihin.
Osaatko sanoa tai joku muukin voi kommentoida. Tuleeko näihin tulleja tai lisäveroja kun tuolta Briteistä tuolin tilaa?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
659
Liittynyt
21.12.2016
Viestejä
25
Löytyykö mistään toimistotuolista pehmeää/laskevaa istuimen etureunaa? Ongelmana tällä hetkellä se, että takareisiä puristaa ikävästi n. 1h istumisen jälkeen ja jalkoja alkaa välillä myös pistelemään, eikä taukojumpan jälkeen tarvitse istua edes puolta tuntia kun taas tuntuu ikävältä. Kokeiltu Iskun, Martelan ja Kinnarpsin tarjontaa, kaikissa koeistutuissa tuntuu tulevan samaa oiretta. Kävin kokeilemassa myös KAB:n Executivea, mutta en vielä uskaltanut 10min kokeilulla ostaa, kun siinä istuin tuntui olevan hieman kovahko

Ongelma saattaa olla myös muualla kuin tuoleissa, mutta esim. autossa/mekanismituolissa/sohvalla tätä ongelmaa ei ole. Istuimen korkeussäädöstä/syvyyssäädöstä ei ole myöskään apua. Pituudesta tai painostakaan ei pitäisi olla kiinni (188/84) :hmm:
 
Mikset kallista sitä istuinta hieman eteenpäin? Sitä varten niissä ne säädöt on.
 
Steelcase Leapista löytyy joustava etureuna:
 
Liittynyt
07.04.2020
Viestejä
48

Kinnarps 6000 -työtuolissa istuinta voi kallistaa reilusti eteenpäin ja lukita portaattomasti myös etuviistoon. Tässä FreeFloat -mekanismissa istuin ja selkänoja liikkuvat toisistaan riippumatta. Sama mekanismi on myös Plus 6 -työtuolissa, tiedän koska sellainen löytyy omasta kotitoimistosta. :) Voin suositella!
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
84
Tuli tilattua CorporateSpeciltä Herman Millerin Classic Aeron C -koolla. Aikaisemmin kyselty kokemuksia ko. yrityksestä, joten yritän muistaan pistää jotain kommenttia kun saapuu.

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 526
Klassikotuoleista voi suositella kyllä Eamesin Office tuoleja. Minulla EA217 ollut jo yli 15 vuotta. Alkuperäiset aika hintavia, mutta näistä on ihan ok replikaa saatavilla kyllä mm. täältä.

Liittynyt
21.10.2020
Viestejä
4 560

350€ Niin saat istua pallolla. En tosin hommaisi jos on painavampi kuin 90 kg...
Istunut itse jo 6 vuotta pelkällä pallolla.

Nyt on tulossa kaveriksi ikean Lidkullen että saa hieman vaihtelua kunhan hankin sähköpöydän.
 
Liittynyt
31.12.2018
Viestejä
28
Tuli tilattua HJH officesta PRADO toimistotuoli viime kuussa.

Täytyy ensin mainita ensi kokemuksista kyseisen firman kanssa. Tuoli lähti kahdessa osassa ja toinen paketti saapui kotiovelle, mutta toinen meni suoraan pakettiautomaattiin eikä mahtunut sinne (> 20kg) joten kauemmaksi lähti pikkukauppaan. Koitin kysellä kuljetusfirmasta, että saisiko sen vaihdettua kotiinkuljetukseksi muttei onnistunut sillä lähettäjä laittanut pakettiautomaatin toimitustavaksi vaikka piti tulla kotiin asti. Noh viestiä sitten HJH:lle ja sieltähän ei vastausta koskaan takaisin tullut. Sain kuitenkin hoidettua itse paketin kotiin, mutta tämä jäi kyrsimään.

Tuoli on nyt ollut kolme viikkoa käytössä ja täytyy sanoa että oikein mukava on istua, mutta viikko sitten huomasin että tuoli alkanut kallistumaan hieman vasemmalle kun siinä istuu. Kävin kaikki läpi ruuvit ja kaasujalan läpi eikä niissä mitään ilmiselvää vikaa näyttäisi olevan. Viestiä taas laitettu asiakaspalveluun ja näiden kokemusten perusteella hieman maistuu uloste suussa tästä ostoksesta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
04.12.2020
Viestejä
11
Oli hakusessa työtuoli joka täyttäis seuraavat speksit:
-Halpa
-Mielellään käytetty
-Pienikokoinen
-Ei käsinojia
-Ei sisällä kilpa-autoon tarkoitettuja ominaisuuksia
-Ei ole sama tuoli kuin duunissa (Martelan Logic)
-Ergonominen

Lyhyen tutkimisen jälkeen päädyin tilaamaan sika säkissä HÅGin H04:n Martela outletista hintaan 150€+postit ja nyt on pari päivää testausta alla.
Arvelutti vähän tuo selkänoja, mutta tuo alaselän tuki on just sellanen mitä kaipasin. Lisäksi säätöjä on ihan mukavasti.
Selvästi tuoli sieltä aktiivisemmasta päästä ja soveltuu hyvin tähän kotitoimistoiluun, kun samasta tuolista pystyy olemaan sujuvasti koneella, äänitellä intsrumentteja ja kolvata, toki ei samaan aikaan.
Ihan hyvä ostos ja voin suositella mikäli tuollainen vähän simppelimpi jakkara etsinnässä. En kuitenkaan lähtisi suosittelemaan tätä isomman kokoluokan istujille.
Edellinen tuoli oli roskalavalta löydetty muovirimpula niin tää tuntuu jo kokemukselta itsessään.
 
Liittynyt
20.07.2017
Viestejä
25

Tuohon tuoliin olen ollut äärimmäisen tyytyväinen (Secretlab TITAN 2020 - Lannister), nyt on ollut jo vuoden aktiivisessa käytössä ja on edelleen kuin uusi.

2019 hinta 429€ kotiin kannettuna.
 
Liitteet

Liittynyt
28.07.2019
Viestejä
587
Tuolia pitkäjalkaiselle ? :D Vähän vaikea ostella, kun ei tahdo päästä koeistumaan.

Jokainen penkki, ellei nyt oo mikään rallijakkara, niin tuntuu istuimen koko olevan liian lyhyt.

Eli istuinsyvyyttä säätäessä vaikka maximiin asti, jää silti polvitaipeen ja penkin väliin ihan liikaa tilaa. Logic 400 saisi kai "XL" istuimella, mutta tietääkseni sitten leveyskin kasvaa ja kun en ole muuten, kun pituudelta isohko.

Ehdotuksia ?:hmm:

Edit: niin ja lompakko antaa kyllä myöten, jos löytyy jotain sopivaa.

Rallijakkarat ei kiinnosta, niillä on jo kroppa keretty paskomaan.
 
Leopardi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 620

400 XL kyllä menee omalla 185cm ruholla ihan sinne polvitaipeisiin kiinni maksimisäädöllä. Eihän se ekstraleveys siinä haittaa ainakaan ergonomisesti. Vähän kasvuvaraa :D
 
Eli pienemmällä säädöllä pitäis olla ihan jees ? Oon tosiaan niin vammasen muotonen lyhyempi torso, pitkät raajat :D Aina tuntuu jäävä tuo istuinosa liian lyhyeks.

Tais tosiaan olla 2 cm tms leveempi ja ei luulis tuon juurikaan ergonomiaan muutenkaan vaikuttavan. Pitääpä katella kyseistä vekotinta, leveyttähän saa aina halutessaan lisää :D
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 451
Viestejä
4 162 489
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
Acrat

Hinta.fi

Ylös Bottom