Hyte esitteli Computexissa uuden version Y70-kotelosta, AIO-coolereita sekä tuulettimia

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 882


Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
Hyte on vielä verrattain tuore nimi markkinoilla, mutta iBuyPowerin ja NZXT:n kanssa samaan konserniin kuuluvaa yritystä ei voi syyttää ainakaan persoonattomista tuotteista. Yhtiö jatkaa tutulla linjallaan myös parhaillaan käynnissä olevilla Computex 2024 -messuilla.

Hyten ensimmäinen Computex-uutuus on uusi versio yhtiön akvaariomallin Y70-kotelosta, Y70 Touch Infinite. Kotelo itsessään on ilmeisesti identtinen edeltäjiensä kanssa, mutta aiempaan Touch-versioon verrattuna uutta on toisen sukupolven kosketusnäyttö kotelon etukulmassa. Uuden kulmanäytön vuoksi ei tarvitse kuitenkaan ostaa koko koteloa, vaan nykyisen Y70-sarjalaisen voi myös päivittää erikseen myyntiin tulevalla Y70 Touch Infinite Display -näytöllä. Näyttö on kooltaan 14,5” ja se tarjoaa 688x2560-resoluution 183 PPI:n tarkkuudella, 60 hertsin virkistystaajuudella ja jopa 50 % edeltäjäänsä nopeammilla vasteajoilla. Myös kontrastisuhdetta on saatu parannettua 25 % alkuperäiseen Y70 Touch -näyttöön verrattuna.

[gallery link="file" columns="2" size="medium" ids="98185,98184"]

Toinen messu-uutuus on AIO-cooleri Thicc Q80 Trio. Se astelee tarkkaan aiemman Thicc Q60:n jalanjälkiä pitkin, mutta ihan pelkkä 360 mm:n versio Q60:sta se ei kuitenkaan ole. AIO-coolerin Thicc Heat Exchanger -jäähdytin on kasvanut luonnollisesti Q60:n 240 mm:stä 360 mm:n kokoon ja se on edelleen poikkeuksellisen tukeva 52 mm paksuudellaan. Sen käyttämät 120 mm:n Thicc FP12 Trio -tuulettimet ovat kuitenkin jotain uutta ja todellisuudessa yksi kolmen tuulettimen runkoon asennettu kokonaisuus. Prosessoriblokin uusi kuparinen kylmälevy on Hyten mukaan varustettu 50 % aiempaa korkeammilla nestekanavilla ja samalla nesteen reititystä on optimoitu siten, että kylmälevyn pitäisi pienentää lämpöä 1°C per 100 wattia edeltäjäänsä nähden. Prosessoriblokin päältä löytyy tuttuun tapaan varren päässä kelluva 5” 1280x720-resoluution 60 Hz Ultraslim IPS -näyttö, jonka tausta on valaistu 42 osoitettavan RGB LEDin voimin. Näyttöyksikköä voi kallistaa 180° säteellä.

[gallery link="file" columns="2" size="medium" ids="98181,98182"]

Toinen cooleriuutuus on Thicc P60 Duo. 240 mm:n AIO-cooleri lupaa vastaavaa suorituskykyä, kuin aiempi Q60, mutta entistä edullisempaan hintaan. Yksi säästökohde coolerissa on ollut pois tiputettu näyttö, mutta sen sijasta prosessoriblokkiin on ilmeisesti saatu asennettua projektiolinssejä, jotka levittävät RGB:n ilosanomaa ympäri kotelon. AIO-coolerissa on käytössä THICC FP12 Duo -tuulettimet, jotka istuvat saman rungon sisällä Trio-mallin tapaan.

AIO-coolereiden käyttämät Thicc FP12 Duo- ja Trio -tuuletinkokonaisuudet tulevat saataville myös erillisinä paketteina. Trio-version kehutaan yltävän jopa 105,8 CFM:n ilmavirtaan 8,14 mmH2O staattisella paineella. Tuulettimissa on mukana myös lämpötila- ja asentosensorit, joita voidaan hyödyntää koko järjestelmän jäähdytyksen älykkäässä ohjauksessa Nexus-sovelluksen kautta ja vaikka ne ovatkin samassa rungossa, voidaan jokaista tuuletinta ohjata itsenäisesti. Kaikki yllä mainitut tuotteet tulevat saataville sekä pikimustana että mustavalkoisena panda-versiona. Kaikkea hallitaan luonnollisesti yhtiön Nexus-sovelluksella.



Pastellinsävyistä unelmaa toivovat puolestaan pääsevät ihailemaan Y70-kotelon uusia Strawberry Milk-, Blueberry Milk- ja Taro Milk -värivaihtoehtoja. Messuilla on esillä myös Noodle-RGB-valonauhoja, tietokoneen sisälle tarkoitettu USB 2.0 -headerin neliporttiseksi aktiiviseksi hubiksi muuttava Internal Universal Hub sekä vaihtorullia eri materiaaleista Keeb TKL -näppäimistöön.

Lähde: Hyte

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
959
Alkaako muilla tuntua, että tää akvaarioRGB-tulva/muoti/trollaus alkaa käydä vanhaksi? Pitkään vaan ohitin näitä olankohautuksella vaan tuntuu että nykyään ei mitään muuta tuukkaan (kiitos Noctua) ja mielenkiinto uusiin tuotteisiin vaan tippuu :cautious:
Ja ennenkun kukaan vituilee niin kyllä, tiedän että ne valot saa pois päältä...
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
247 383
Viestejä
4 315 895
Jäsenet
72 012
Uusin jäsen
trulli takagi

Hinta.fi

Ylös Bottom