Huonekalujätti Ikea esitteli pelaajille suunnatun Uppkoppla-tuotesarjan ensimmäiset prototyypit

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 453

Maailmanlaajuiseksi huonekalujätiksi kasvanut ruotsalainen Ikea on tekemässä uutta aluevaltausta. Yhtiö on lyönyt hynttyyt yhteen lääketieteellisiin apuvälineisiin erikoistuneen Unyq:n kanssa tuodakseen markkinoille pelaajille suunnattuja apuvälineitä.

Ikean peliapuvälineet tullaan julkaisemaan muitakin Unyq:n kanssa yhteistyössä toteutettuja tuotteita sisältävään Uppkoppla-sarjaan. Tässä vaiheessa esitellyt tuotteet ovat vielä prototyyppiasteella ja lopullisten tuotteiden myynti tulee alkamaan ensi vuoden aikana, mikäli kaikki sujuu suunnitelmien mukaan.

Ensimmäiset Uppkoppla-sarjaan julkistetut prototyypit ovat näppäinhatut, hiiren johdonpidike (”mouse bungee”) ja todennäköisesti koko paketin mielenkiintoisin tuote, rannetuki. Kaikki kolme ovat 3D-tulostettuja ja ainakin jollain tasolla kustomoitavissa. Näppäinhattujen kustomointimahdollisuudet jäävät Ikean pressistä epäselviksi, mutta kuvan perusteella ainakin niiden pintatekstuuri olisi muokattavissa. Hiiren johdonpidikkeeseen voi valita haluamansa kohokirjaimin toteutetun nimen tai sanan. Rannetukeen saa niin ikään valita haluamansa sanan näkyviin isoin kohokirjaimin, jonka lisäksi Unyq:n kehittämän sovelluksen avulla käyttäjä voi skannata tuotteen kannalta oleelliset osat kehostaan, jotta 3D-tulostettava tuote sopii juuri hänen kätensä muotoihin.

Ikean Uppkoppla-sarjan tuotteiden myynti on tarkoitus aloittaa ensi vuoden aikana. Yhtiö kertoo lisäksi tutkivansa aktiivisesti mahdollisuuksia tuoda markkinoille myös muita tuotteita vastaavalla tavalla kustomoitavina 3D-tulostusta hyödyntäen.

Lähde: Ikea

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
41
Rakenna oma rannetuki, 3D skannattuna saattaisi jopa olla mielenkiintoinen. Mutta se että siihen saa oman nimen on aika "mehh"...

Mutta jos rannetuen muotoiluun ja mahdolliseen materiaalin tuntumaan voi vaikuttaa, niin itse saatan olla kyllä kiinnostunut.

Siis jos hinta kohtaa Ikean, kasaaminen olisi vain jännä lisä projektiin.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
41
Ikean uusi aluevaltaus alustavasti kuulostaa mielenkiintoiselta. Oman ranteen mukainen tuki ja sormiin sopivat hatut. Jos vain hinta/laatu on pikkasen perus Ikean yläpuolelta, niin miksikäs ei?

Omalle ranteelle kustomoit tuki ja x-määrä näppäinhattuja juuri niin kuin sitä nä haluat. Paljon paremmaksi E (parhaimmillaan) mennä. Päällä Ikean kasaat itse politiikan, niin saattaa olla kokeilemisen arvoin konsepti.

io tämän kanssa varmaan testejä, jopa tuotantoon tutustuminen kun n tulee ajankohtaiseksi.
 
Ei näissä itse sentään rakentelemaan pääse (paitsi tietenkin näppäinhatut paikalleen), vaan nämä tilataan Ikean tulostamina
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 174
Olen lukenut muutamia vuosia aikaisemmin materiaaleja, että kehitteillä oli sellainen täysautomaattinen tehdas, missä ei ole ihmisiä muuta kuin laitehuoltajia. Niin ihmiset voivat tilata sieltä minkä tahansa tuotteen, niin se tehdas sitten rupeaa kokoamaan tilaajan haluaman tuotteen ja lopulta saa tuotteen postissa.

Tämä on sellainen pieni esimerkki Ikean suunnitelmissa.

Kunpa vaan saisi ATK-pöydän suunniteltua itse ja sitten jossakin se toivomani pöytä kasataan. Nykyään ei tahdo löytää mitään hyvää pöytää.
 
Taizuuni

Jai Bhole Ki!
S Y N T H W A V E
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 440
Tuollainen näppäinhattu nystyröillä voisi tuntua ihan kivalta sormien alla :hmm:
 
Liittynyt
30.11.2017
Viestejä
469
Toi mousebungee olis kiinnostava, paitsi jos se tulee ainoostaan ton prototyypin näkösenä tuotantoon.
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
1 264
Rannetuki....?! Miten tuollaisen kanssa oikein pelataan? Kyynärvarsi pidetään paikallaan ja rannetta taivutellaan sivusuunnassa vai? Itsellä ainakin koko käsi liikkuu hiirimaton päällä kyynärpäästä eteenpäin.
 
En kyllä tiä miten tolla kuvan härvelillä ollaan ajateltu pelata, mutta usein kokeneemmat fps-pelaajat nimenomaan rannetta käyttää tähtäämiseen, flickeihin ja kulmien tarkistukseen.
Jossain kasuaaleissa ny ei kukaan rannetta varmaan käytä, kun ei tarvi lihasmuistia.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 067
Olen lukenut muutamia vuosia aikaisemmin materiaaleja, että kehitteillä oli sellainen täysautomaattinen tehdas, missä ei ole ihmisiä muuta kuin laitehuoltajia. Niin ihmiset voivat tilata sieltä minkä tahansa tuotteen, niin se tehdas sitten rupeaa kokoamaan tilaajan haluaman tuotteen ja lopulta saa tuotteen postissa.

Tämä on sellainen pieni esimerkki Ikean suunnitelmissa.

Kunpa vaan saisi ATK-pöydän suunniteltua itse ja sitten jossakin se toivomani pöytä kasataan. Nykyään ei tahdo löytää mitään hyvää pöytää.
Vähän niin kuin prusan 3d tulostin tehdas.
Ikeassa voit ostaa pöytälevyn ja jalat erikseen.

e:spoileriin
Näyttää olevan resin tulostuksella tehtyjä ikean osat.
 
Viimeksi muokattu:

WanhaPatu

Suurmöyhentäjä
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 458
Rannetuki....?! Miten tuollaisen kanssa oikein pelataan? Kyynärvarsi pidetään paikallaan ja rannetta taivutellaan sivusuunnassa vai? Itsellä ainakin koko käsi liikkuu hiirimaton päällä kyynärpäästä eteenpäin.
En minäkään ymmärrä miten tuota voisi käyttää. Sehän nostaisi käden ihan hitosti irti pöydästä?

Itselläni kyllä pelatessa, kuten muutenkin konetta käytettäessä, kyynärvarsi pysyy paikallaan ja hiirtä liikutan pelkillä ranteen & sormien liikkeillä.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 071
Rannetuki....?! Miten tuollaisen kanssa oikein pelataan? Kyynärvarsi pidetään paikallaan ja rannetta taivutellaan sivusuunnassa vai? Itsellä ainakin koko käsi liikkuu hiirimaton päällä kyynärpäästä eteenpäin.
Tuosta oli julkaistu video YouTubessa. Näyttäisi kulkevan käden mukana tuki.

EDIT: Hidas :facepalm:
 
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
3 684
Mä voin jotenkuten sulattaa jotkut yksilölliset patjaskannaukset mutta ranteet? Onko ranteisssa muka jotain yksilöllisyyksiä.

Itsellä ainakin koko käsi liikkuu hiirimaton päällä kyynärpäästä eteenpäin.
Kuulostaa huonolta ergonomialta.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 067
Tuon on vähän samanlainen kun laittaisi rannekellon lasiin huopatarran (ikeassa ei ole tälläistä luxusta)
ja laittaa kellotaulun ranteen sisäpuolelle.

Onko toi uutisen kuva rannetuesta?
ei ole, jokin hieno tietokoneella tehty mainoskuva.
Oikeassa verkko menee yli, ei jää tuon sisään.
upload_2019-6-7_10-39-17.png

Mä voin jotenkuten sulattaa jotkut yksilölliset patjaskannaukset mutta ranteet? Onko ranteisssa muka jotain yksilöllisyyksiä.
Kuulostaa huonolta ergonomialta.
Tuo on varmaan pientä huijausta, tuo taipuu joka ranteeseen, tuntuu vain hienolta kun puhelinta käytetään tekniseen toimintaa.
Ehkä tekevät 2 - 3 kokoa ja sen perusteella tehdään. Ei ainakaan kuvan perusteella vaikuta mittauksilla tehdyltä.
upload_2019-6-7_10-31-15.png
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
1 264
Okei, video selvensi hyvin asian. Näyttää ihan karmealta keksinnöltä :facepalm:. Tuollainen ylimääräinen härpäke roikkumassa ranteessa kokoajan tiellä, sitten kun nappaat välillä vähän muumilimpparia niin se lentää joko lattialle tai valahtaa kyynärpäähän.

Hiiren senssistä tuo on kiinni, että liikkuuko pelkkä ranne, vai koko kyynärvarsi. Itse pelaan melko matalalla senssillä ja hiiren liike pöydällä on luokkaa +/- 20cm, siihen ei pelkkä ranteen kääntely riitä.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 453
Tuon on vähän samanlainen kun laittaisi rannekellon lasiin huopatarran (ikeassa ei ole tälläistä luxusta)
ja laittaa kellotaulun ranteen sisäpuolelle.

Tuo on varmaan täyttä huijausta, tuo taipuu joka ranteeseen, tuntuu vain hienolta kun puhelinta käytetään tekniseen toimintaa.
Ehkä tekevät 2 - 3 kokoa ja sen perusteella tehdään. Ei ainakaan kuvan perusteella vaikuta mittauksilla tehdyltä.
Ottaen huomioon mihin tuo Unyq on erikoistunut en näe mitään syytä miksi olettaa että se olisi "2 - 3 kokoa" eikä oikeasti joka ranteelle erikseen suunniteltu, ei sen tulostamiseen menevän ajan pitäisi hirvittävästi siitä muuttua
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 067
Okei, video selvensi hyvin asian. Näyttää ihan karmealta keksinnöltä :facepalm:. Tuollainen ylimääräinen härpäke roikkumassa ranteessa kokoajan tiellä, sitten kun nappaat välillä vähän muumilimpparia niin se lentää joko lattialle tai valahtaa kyynärpäähän.

Hiiren senssistä tuo on kiinni, että liikkuuko pelkkä ranne, vai koko kyynärvarsi. Itse pelaan melko matalalla senssillä ja hiiren liike pöydällä on luokkaa +/- 20cm, siihen ei pelkkä ranteen kääntely riitä.

Älä nyt hauku, sitä on vuosi kehitetty.
Ikea partner with Area Academy’s and Unyq to create esports furniture
No tuon myynti perustuu samaan mihin kaikki muukin rihkama, halpa ja helppo laittaa roskiin.

mielenkiinnolla odotan tätä uutta tuotetta.
IKEA Wants To Scan Your Butt And 3D-Print You A Custom Gaming Chair
 
Liittynyt
24.02.2019
Viestejä
153
Olen lukenut muutamia vuosia aikaisemmin materiaaleja, että kehitteillä oli sellainen täysautomaattinen tehdas, missä ei ole ihmisiä muuta kuin laitehuoltajia. Niin ihmiset voivat tilata sieltä minkä tahansa tuotteen, niin se tehdas sitten rupeaa kokoamaan tilaajan haluaman tuotteen ja lopulta saa tuotteen postissa.

Tämä on sellainen pieni esimerkki Ikean suunnitelmissa.

Kunpa vaan saisi ATK-pöydän suunniteltua itse ja sitten jossakin se toivomani pöytä kasataan. Nykyään ei tahdo löytää mitään hyvää pöytää.
Joskus joku tainnut saada moista palvelua esimerkiksi puusepän verstaalta..
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 174
Joskus joku tainnut saada moista palvelua esimerkiksi puusepän verstaalta..
Tiedän sen, esimerkkini oli vaan tarkoitettu siihen tulevaisuuden automaattitehtaisiin, missä tehdään kaikki tilaajan toivomuksesta. Sellainen tulevaisuus tulee olemaan meillä edessä ja yhä useammalle ei ole töitä tarjolla.
 
Liittynyt
26.01.2018
Viestejä
1 359
Mä voin jotenkuten sulattaa jotkut yksilölliset patjaskannaukset mutta ranteet? Onko ranteisssa muka jotain yksilöllisyyksiä.

Kuulostaa huonolta ergonomialta.
Itse joskus opettelin pois tuosta ranteen vääntämisestä, kun tuli ranne kipeäksi. Koen siis koko kyynärvarren liikuttamisen olevan se ergonomisempi vaihtoehto ainakin itselle.
 
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
3 684
Itse joskus opettelin pois tuosta ranteen vääntämisestä, kun tuli ranne kipeäksi. Koen siis koko kyynärvarren liikuttamisen olevan se ergonomisempi vaihtoehto ainakin itselle.
Joo tuo taitaa olla monimutkaisempi juttu kuin ajattelin. Itelläni ainakin olisi hemmetin hankalaa liikuttaa koko kättä kun se lepää pöydän päällä. Mutta monilla kai hiiri on lähellä pöydän/tms reunaa niin kättä voi liikuttaa ilmassa.
 
Liittynyt
18.01.2017
Viestejä
791
Mielenkiintoisia eroja näissä hiirenliikuttelutekniikoissa. Olen tottunut pitämään ranteen täysin paikallaan (ranne lepää pehmeän rannetuen päällä), ja hiiren heiluttelu tapahtuu lähinnä sormilla, tarvittaessa ranteen pienellä sivuttaiskäännöllä tehostettuna.
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
1 264
Minulla kyynärpäät lepää pöydän päällä, hiiri ja näppis on työnnetty tarpeeksi perälle ja tuoli syvällä pöydän alla. Eli kyynärpää on se tukipiste josta hiiren heiluttelu tapahtuu. Eli ei kyynärpäät ilmassa heilu. En tiedä olenko outo, mutta tähän olen nyt tottunut :D En koe olevani "rannetuen" kohderyhmää.
 
Jager65

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.01.2017
Viestejä
303
Itsellä on jostain "kirpputorilta" ostettu toimisto tuoli 5euroa löytyy kaikki säädöt mitä vain voi olla ei niin mukava, mutta pelihommis erittäin pätevä.Varmaan joskus ollut joku luxus malli.Kyynär nojat liikkuu eteen ja taakse ja korkeus säätö yms.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
25.02.2017
Viestejä
322
Mitenköhän hyvin tuollaiset karheat näppäinhatut kerää kaiken lian? Mahtaa olla melko kiva koittaa noita putsailla kaikesta ihosta yms yms
 
Ottaa irti ja tiskaa vaikka astioiden kanssa samalla? Ei taida ajatuksena olla kaikkia näppäimiä korvata noilla.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 492
Kuulostaa huonolta ergonomialta.
Yhdessäkään FPS-pelissä ei riitä pelkkä ranteen liikkuvuus, koska osumatarkkuutta varten senssin oltava minimissä. Tässä puhutaan nyt pelaajaergonomiasta, ei toimistoergonomiasta.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 317

Kyllä mulla ainakin riitti/riittää. Pelasin kuitenkin level 9:ä faceITissä, ettei nyt ihan huonosti mennyt tuolla ranneliikkeellä. Senssi 1.5 dpi 400. Salaisuus löytyy mouse accelerationista, joka on päällä. Jos sitä ei ole, niin sitten on mahdotonta.
 
Aika outoo kyllä käyttää pelkkää rannetta, varsinkaan kiihdytys päällä. Menetät tossa käytännössä kaiken edun siitä ranneliikkeestä, kun sen etu on saada tarkempi lihasmuisti. Kiihdytys pilaa sen, koska se tähtäimen kulkema matka riippuu kuinka nopeeta hiirtä liikutat, joka on käytännössä mahdoton saada lihasmuistiin.
Paremman aimin saa kun käyttää käsivartta aina, paitsi kun clearaa kulmia tai pitää flickata edessä olevaan kohteeseen. Isomman liikkeen flickit taas pitäis käsivarrella ns huitasta ja korjata tähtäin päähän ranneliikeellä. Näin siis optimaalisesti ja teknilliseltä kantilta katottuna, mutta kaikki on yksilöitä.
Toisille toimii pelkkä käsivarsiliike ja toisille pelkkä ranneliike. Jotkut taas tykkää pelaa kiihdyttimen kanssa, kun taas jotkut haluaa pelata myös pienellä senssillä, mutta haluaa myös hyötyä lihasmuistista paremmin, joten käyttää kääntyilemiseen näitä "turn bindejä".
Mutta jos se pelkkä ranne kiihdytyksen kanssa sulla toimii, niin eikai kellään siihen mitään ole sanomista.
 
Niin, tyylejä tuntuu olevan yhtä monta kuin pelaajaa. Kyllä minä joskus koitin tuota "opetella" pois, mutta ei siitä tule mitään. Jos olet 5000 tuntia pelannut ranneliikkein ja vielä enemmän kun laskee kaikki pelit ja tietokoneen käyttö muutenkin, niin näkisin liki mahdottomaksi vaihtaa.

Ja ei sitä ole mahdotonta saada lihasmuistiin, ainakin flickshotit onnistuu ja tiedän kyllä juuri mihin tähtäin menee, kun käännän x-määrän. Tätä sekoitti vielä samalla hiiri, (rip nykyisin) jossa oli ohjelmisto helpottamassa sivuttaisliikkeitä. Tämän siis pystyi havainnollistamaan paintilla parhaiten. Pystyin piirtämään täysin suoraa viivaa sivulle ns. vapaalla kädellä. Käytännössä esim. kynärissä se tarkoitti sitä, että tähtäin oli siinä pään korkeudella kääntyessä ns. helpommin.
 
Itsekkin olen yrittänyt opetella pahoja tapoja pois, mutta aina ne palaa kun tulee tiukkaa matsia ja keskittyy vaan pelaamiseen, joten tiedän mitä tarkotat.
Jotkut ammattipelaajistakin, tai ainakin yksi, käyttää tota kiihdytystä, niin kai siinä sitten jotain on mitä oon missannu. Loogisesti ajateltuna ei pitäs olla mahdollista aina samalla nopeudella liikuttaa hiirtä, vaikka sillä suoraa viivaa pystyy tekeen. Ehkä siitä saa tarpeeksi tarkan, kun hiiri ei liiku niin pitkää matkaa, että se kihdyttimen negatiivinen vaikutus ilmenee.
 
WanhaPatu

Suurmöyhentäjä
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 458
Yhdessäkään FPS-pelissä ei riitä pelkkä ranteen liikkuvuus, koska osumatarkkuutta varten senssin oltava minimissä. Tässä puhutaan nyt pelaajaergonomiasta, ei toimistoergonomiasta.
Voi helkkari. Tuhansia tunteja FPS-pelejä takana (ei tosin mitään kilpailullista tai kynäri-tyyppistä) ja nyt tulet kertomaan, etten pysty pelaamaan niitä. :lol:
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 492
Voi helkkari. Tuhansia tunteja FPS-pelejä takana (ei tosin mitään kilpailullista tai kynäri-tyyppistä) ja nyt tulet kertomaan, etten pysty pelaamaan niitä. :lol:
Ei, vaan koko kädellä pelaavat ovat suhun vrt etulyöntiasemassa. Lue edelliset viestit. Voithan sä pelata vaikka perseelläsi touchpadilla, mutta mitään järkeä siinä ei ole.
 
WanhaPatu

Suurmöyhentäjä
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 458
Ei, vaan koko kädellä pelaavat ovat suhun vrt etulyöntiasemassa. Lue edelliset viestit. Voithan sä pelata vaikka perseelläsi touchpadilla, mutta mitään järkeä siinä ei ole.
Kuten sanottua, en pelaa mitään kilpailullista, joten mulle on ihan sama millaisen etulyöntiaseman muiden hiiret antavat. Refleksini eivät ole missään vaiheessa riittäneet 1 vs 1 parhaita pelaajia vastaan. Hankin oman etulyöntiasemani sitten 21:9 -näytöllä (60 Hz, ajatella!) ja taktisella ajattelulla sekä yhteistyöllä.

Mutta tulit kuitenkin jo sen verran vastaan, että lausunto "Yhdessäkään FPS-pelissä ei riitä" muuttui muotoon "voit pelata vaikka perseelläsi".
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
165
Olen lukenut muutamia vuosia aikaisemmin materiaaleja, että kehitteillä oli sellainen täysautomaattinen tehdas, missä ei ole ihmisiä muuta kuin laitehuoltajia. Niin ihmiset voivat tilata sieltä minkä tahansa tuotteen, niin se tehdas sitten rupeaa kokoamaan tilaajan haluaman tuotteen ja lopulta saa tuotteen postissa.

Tämä on sellainen pieni esimerkki Ikean suunnitelmissa.

Kunpa vaan saisi ATK-pöydän suunniteltua itse ja sitten jossakin se toivomani pöytä kasataan. Nykyään ei tahdo löytää mitään hyvää pöytää.
Olin ehdottamassa samaa.
 
Jager65

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.01.2017
Viestejä
303
Nuo pelituolit halvimmat ei mitään säätöä ja keinonahkaa ei ole mukava istua ainakaan jos pelaa
, tuolla jyskyssä olis kohtuu hyvä pöytä eikä maksa paljoa just sopiva atk pöytä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 561
Viestejä
4 166 356
Jäsenet
70 423
Uusin jäsen
ngocminh247

Hinta.fi

Ylös Bottom