Huhu: OnePlussalta tulossa kuusi uutta laitetta ensi syyskuuhun mennessä

Diizzel

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 234


GSMArenan mukaan yleensä luotetulta lähteeltä tulleen huhun mukaan OnePlus olisi julkaisemassa kuusi uutta laitetta ensi syyskuuhun mennessä, minkä lisäksi tulevien laitteiden aikataulut vaikuttaisivat vuotaneen julki.

Ensimmäisenä aikatauluissa olisi vastassa jo jonkin aikaa länsimaihin odotettu OnePlus 10 Pro, jonka kansainvälisen julkaisun pitäisi aikataulun mukaan tapahtua jo kuluvan kuun aikana. Seuraavaksi huhtikuussa vuorossa olisi OnePlus Nord CE 2 Lite ja loppukuusta OnePlus Nord 2T, jotka yhdessä laajentaisivat Nord-mallistoa huomattavasti totutusta.

Toukokuussa vuorossa puolestaan olisi OnePlus 10R ja heinäkuussa OnePlus Nord 3, joka voisi kulkea myös Nord Pro -nimellä. Lopuksi vuodettu julkaisuaikataulu paljastaa syyskuussa julkaistavaksi lippulaivasarjaa laajentavan OnePlus 10 Ultran, joka voisi tulla myös OnePlus 10 Pro Plus -nimellä.

Lähteet: GSMArena, Yogesh Brar @ Twitter
 
Viimeksi muokattu:
Voiskohan esim. OnePlus 10R olla kooltaan pienempi malli mutta 10 tehoilla? Applen malliin.
 
Eikös nämä lähde tekemään omaa "simpukka" eli flip mallia? Sellainen olisi itsellä hakusessa seuraavaksi ja oneplussaan olen täysin rakastunut.
 

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
267 682
Viestejä
4 627 314
Jäsenet
76 085
Uusin jäsen
Djangoo

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom