Huhu: NVIDIA valmistelee jopa kolmea eri GeForce RTX 4070 -mallia

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 625

Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
NVIDIAn Ada Lovelace -sukuopolven AD104-grafiikkapiiriä tiedetään käytettävän ainakin kahdessa työpöytämallissa, jo julkaistussa GeForce RTX 4070 Ti:ssä ja vielä omaa julkaisuaan odottavassa RTX 4070:ssä. Viimeisimmän vuodon mukaan piiriä käyttäviä malleja olisi kuitenkin luvassa vielä useampiakin, vaikkei se mallinimissä näkyisikään.

NVIDIAn nimeämispolitiikka on saanut historian lehdillä ikävää valoa osakseen ennenkin, harva esimerkiksi on unohtanut GeForce MX -sarjan näytönohjaimia, joiden ominaisuudet oli kaukana ”saman sukupolven” perusmalleista. GeForce RTX 30 -sukupolvessa kritiikki sai uutta pontta, kun yhtiö alkoi julkaisemaan samalla mallinumerolla useita selvästi toisistaan poikkeavia malleja esimerkiksi muistiväylän- ja sen myötä -konfiguraation osalta.

GeForce RTX 40 -sarjassa NVIDIA julkisti aluksi GeForce RTX 4080 12- ja 16 Gt -mallit, joista ensin mainittu perustui jopa täysin eri piiriin kuin 16 Gt:n malli. Kritiikki yltyikin niin äänekkääksi, että yhtiö päätti perua koko näytönohjaimen julkaisun ja julkaista sen myöhemmin samoin ominaisuuksin RTX 4070 Ti -nimellä.

Virheistä ei ole kaikesta päätellen opittu, sillä Gigabyten Thaimaan sivustolta löytyy peräti kuusi erilaista GeForce RTX 4070 -mallia, joista kaikki ei mene vain eri mallisarjojen ja tehtaalla valmiiksi ylikellotettujen OC-versioiden piikkiin. Tarkemmin kyse on pelibundlen lunastussivustosta, jolla pitää valita oman näytönohjaimen malli. Listattuina ovat RTX 4070 Aorus Master 12 Gt kahteen kertaan, RTX 4070 Eagle OC 12 Gt, RTX 4070 Gaming OC 10 Gt, RTX 4070 Gaming OC 12 Gt ja RTX 4070 Gaming OC 16 Gt.

Listatut 10, 12 ja 16 Gt:n muistimäärät kertovat, että yhdenkään näytönohjaimen muistiohjain ei voi olla konfiguroitu identtisesti. Ottaen huomioon tiedossa olevat piirikonfiguraatiot, 12 Gt:n version voidaan olettaa olevan täydellä 192-bittisellä muistiväylällä. 16 Gt:n versio olisi toteutettavissa AD104:n muistiohjaimella vain 128-bittisessä konfiguraatiossa ja 10 Gt:n 160-bittisessä. Mahdollisista eroista esimeriksi CUDA-ydinten määrässä ei ole tällä hetkellä tietoa.

Pieni suola-annos on kuitenkin syytä nauttia huhun kyytipoikana, sillä Gigabyten Thaimaan sivut listaavat samassa paikkaa edelleen myös GeForce RTX 4080 12 Gt:n. On siis mahdollista esimerkiksi, että myös osa RTX 4070 -malleista jää julkaisematta ja saapumatta markkinoille.

Lähde: VideoCardz

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Viimeksi muokattu:

aop

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 378
NVIDIAn nimeämispolitiikka on saanut historian lehdillä ikävää valoa osakseen ennenkin, harva esimerkiksi on unohtanut GeForce MX -sarjan näytönohjaimia, joiden ominaisuudet oli kaukana ”saman sukupolven” GTX-malleista.
Veikkaan, että aika harva tuota muistaa, koska aikaa on kulunut jo yli 21 vuotta. Lisäksi tuolloin ei edes ollut "GTX" malleja.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 625
Veikkaan, että aika harva tuota muistaa, koska aikaa on kulunut jo yli 21 vuotta. Lisäksi tuolloin ei edes ollut "GTX" malleja.
Niin se muisti tekee tepposia välillä, pitää korjata
 
Focus0

System Specialist
Liittynyt
01.12.2016
Viestejä
2 054
Veikkaan, että aika harva tuota muistaa, koska aikaa on kulunut jo yli 21 vuotta. Lisäksi tuolloin ei edes ollut "GTX" malleja.
Melko hyvässä muistissa on vielä mm. Geforce 3, geforce3 ti200 ja ti500 sekoilut puhumattakaan siitä MX mallien perseilystä.
 
Dudem

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 852
MX, SE, LE ja mitä näitä nyt olikaan kaikenlaisia ei niin hyviä vaihtoehtoja. :D
 
Liittynyt
11.02.2019
Viestejä
1 783
Kaksi vielä uskoisi mutta kolmea ei kyllä. Oma toive on että 12GB olisi oikea voittonumero mutta voihan se olla että ei "3080":n kanssa samaa muistimäärä kehdata laittaa ja tuloksena on 10GB kortti. 16GB olis jo aika yllätys ottaen huomioon tarjonnan ja yleisen trendin leikata muisteja alaspäin mennessä vähän turhankin tiheästi, tosin tietysti tervetullut sellainen.
 
Liittynyt
10.12.2022
Viestejä
787
MX, SE, LE ja mitä näitä nyt olikaan kaikenlaisia ei niin hyviä vaihtoehtoja. :D
Itselläni oli aikoinaan geforce 2 mx ja myöhemmin geforce 4 mx. Tosin elettiin aikaa ettei ollut paljoa tietoa asioista ja riitti että sen aikaiset pelit sai päälle fps:llä ei ollut niin suurta roolia :)
 
Liittynyt
10.12.2022
Viestejä
787
Ideana hyvä että saadaan moneen hintahaarukkaan kortteja mutta luulisi jos sarjassa on 4 mallia ja jokaisella 2 omaansa että riittäisi.
Ei kuluttajan kannalta hirveän selkeä jos kovin monta hyvin lähekkäisillä suorituskyvyillä.
10%:n ero on "iso" mutta fps:ssä se ei välttämättä ole kuin 5 jolla ei ole käyttäjälle merkitystä.
 
Focus0

System Specialist
Liittynyt
01.12.2016
Viestejä
2 054
Väitätkö että oli Geforce 3 aikaan kovin selkeä lineup?

Muistin virkistämiseksi:

Nvidia refreshed the lineup in October 2001 with the release of the GeForce 3 Ti200 and Ti500. This coincided with ATI's releases of the Radeon 8500 and Radeon 7500. The Ti500 has higher core and memory clocks (240 MHz core/250 MHz RAM) than the original GeForce 3 (200 MHz/230 MHz), and generally matches the Radeon 8500. The Ti200 was the slowest, and lowest-priced GeForce3 release. It is clocked lower (175 MHz/200 MHz) yet it surpasses the Radeon 7500 in speed and feature set besides dual-monitor implementation.

The original GeForce3 was only released in 64 MiB configurations, while the Ti200 and Ti500 were also released as 128 MiB versions.

Ja kun makuun pääsi ni se MX perseily perään:
 
Viimeksi muokattu:

Hellsinki

Kapteeni pienkonekorjaaja
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
2 136

Geforce3 ti200 kellottui GF3 tasolle. Erittäin hyvä ja helvetin halpa aikanaan. MX oli asia erikseen.
 
Liittynyt
11.02.2019
Viestejä
1 783
Kaksi vielä uskoisi mutta kolmea ei kyllä. Oma toive on että 12GB olisi oikea voittonumero mutta voihan se olla että ei "3080":n kanssa samaa muistimäärä kehdata laittaa ja tuloksena on 10GB kortti. 16GB olis jo aika yllätys ottaen huomioon tarjonnan ja yleisen trendin leikata muisteja alaspäin mennessä vähän turhankin tiheästi, tosin tietysti tervetullut sellainen.
Nekrotaan ketjua sen verran että Gigabyte on mahdollisesti nyt vahvistanut että ainakin 12GB olisi oikein ja lisänumerona 4060 tulisi kahdeksalla gigalla:

Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 442
Viestejä
4 218 679
Jäsenet
71 044
Uusin jäsen
migosz

Hinta.fi

Ylös Bottom