Huhu: Nokia 9.1 on peruttu, Nokia 9.2 luvassa ensi syksynä (9.3 Pureview)

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
Tuoreimpien huhujen mukaan HMD Globalin seuraavan lippulaivamallin julkaisu on siirtymässä kuluvan vuoden syksylle. Lykkäämisen syyksi kerrotaan järjestelmäpiirin vaihtaminen uusimman sukupolven Snapdragon 865 -malliin.

Aiemmin HMD Globalin huhuttiin suunnittelevan Nokia 9.1 -mallin julkaisua viime vuoden lopulla ja sittemmin julkaisun kerrottiin lykkääntyneen tämän vuoden toiselle neljännekselle. Viimeisimpien huhujen mukaan 9.1-malli olisi peruttu kokonaan ja syksyllä julkaistava malli saisi 9.2-mallinimen malliston nimeämisen yhtenäistämiseksi.

Alkuvuodesta HMD:n odotetaan julkaisevan Snapdragon 765 -piirillisen Nokia 8.2 -mallin 5G-yhteydellä.

Samainen tietolähde, Twitter-tili Nokia Anew, on vuotanut aiemmin mm. Nokia 9 PureViewin julkaisuajankohdan oikein. Siitä huolimatta tietoon kannattaa suhtautua vielä varauksella.

Lähteet:
Don't expect to see Nokia's 2020 flagship any time soon
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
324
Ei tuo 9.2 kuulosta yhtenäistämiselle koska muissa malleissa on tulossa tänä vuonna X.3. Saisivat keksiä uuden tavan nimetä nykyinen on vähän tylsä ja malleja on liikaa. Esim. s,m,l,xl ja l sekä xl malleista lisäksi 5g versiot niin siinä olisi jo 6 eri mallia.
 
Marti77

Team H2O
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
4 395
Turha taas julkaista uusi huippupuhelin vanhalla raudalla se ei voi olla kannattava ratkaisu ellei hintaa tiputeta rankasti.
Toivottavasti on kohtalaisen hyvä puhelin kun nokia tosiaan nyt vaatii sen hyppäyksen ja heillä on jo softapuolen asiat suht hyvässä kunnossa päivitysten takia.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 799
HMD'llä on havaittavissa samaa ikävää kuin Nokialla aikanaan, ei keskitytä mihinkään ja julkaistut mallit ovat monesti puolimoisia. (Suomeksi= jos on jotain tehtykin niin aina hiukan puolitiehen. 7+ oli ainoa joka jotenkin erottui ja täällä vielä moinen.) 3-4 hyvin ajateltua mallia pitäisi riittää pienemmän firman resursseilla.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 051
HMD'llä on havaittavissa samaa ikävää kuin Nokialla aikanaan, ei keskitytä mihinkään ja julkaistut mallit ovat monesti puolimoisia.
Tästä tuli mieleeni yhdeltä toiselta foorumilta bongaamani erään ilmeisen pätevän visionäärin lausahdus koskien Nokia-merkkisiä puhelimia:

Nokia is going to go out of business a second time... unbelievable.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
854
Eli suunnittelivat tosissaan tähänsaakka lippulaivan julkaisua juuri ennen uuden sukupolven tuloa, ja nyt havaittuaan ongelman, ratkaisu on siirtää julkaisu seuraavan sukupolven loppuun? Eikö siellä oikeasti ole ketään kertomassa isoille pomoille että julkaisu sukupolven alussa on parempi idea, tai jos oikeasti halutaan siellä loppupuolella julkaista, niin toteutuksen pitää olla sitten viimeisen päälle hiottu...
 
Liittynyt
30.12.2016
Viestejä
810
Mulla taas tulee Nokian kohdalla vähän mieleen se meemi, että "No matter how good you are at something, there's always an Asian kid [Huawei, Xiaomi jne.] better than you."

Ei tossa spec-kisassa voi oikein pärjärä, jotain muuta (kestävyys, päivitykset, pienemmät mallit? tms.) sitten mieluummin.

:cigar2:
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
Eli suunnittelivat tosissaan tähänsaakka lippulaivan julkaisua juuri ennen uuden sukupolven tuloa, ja nyt havaittuaan ongelman, ratkaisu on siirtää julkaisu seuraavan sukupolven loppuun?
Sitä ei tarina kerro, milloin tuo päätös on tehty. Saattaa olla tapahtunut vaikkapa jo alkusyksystä :confused:
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
Viimeisimpien tietojen mukaan seuraavan Nokia 9 -sarjan Pureview-puhelimen julkaisua joudutaan jälleen lykkäämään COVID-19-pandemian vuoksi. Nokia poweruserin tietojen mukaan syynä on toimitusketjujen viivästykset ja julkaisu tapahtuu todennäköisesti vuoden viimeisellä neljänneksellä. Laite julkaistaan todennäköisesti 9.3-mallinimellä, jotta nimeäminen pysyy synkassa muun malliston kanssa. Kameran osalta HMD Globalin huhutaan luopuvan Nokia 9 Pureviewissä käytetystä Lightin-kameratekniikasta.

Lähde: Nokia 9.2/9.3 PureView with Snapdragon 865 is still on but is delayed to H2 2020 now
 
Syksyhän on jo viimeisellä neljänneksellä niin mikä tässä on muuttunut aikaisempaan?
 
Ei ole muuttunut aikaisempaan, vaan on lykkääntynyt myöhemmäksi. Aiemmin on huhuiltu syksyä, joka saattoi tarkoittaa vaikka syyskuuta, joka on kolmannella neljänneksellä. Nyt huhuillaan viimeisen vuosipuoliskon puoliväliä tai loppupuolta, eli loka-joulukuuta. Huhut ovat myös eri lähteistä.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 247
On se jännä kun esim. Xiaomi saa lippulaivapuhelimen markkinoille kuukausi uuden järjestelmäpiirin julkaisun jälkeen, kun taas Nokialla samaan tuntuu kuluvan noin vuosi tai jopa puolitoista. Kannattais ehkä pitää hieman paremmin yhteyttä vaikkapa Qualcommiin tai sitten miettiä että millä periaatteella ne puhelimet suunnitellaan. Eikö sen puhelimen vois suunnitella lähes kokonaan valmiiksi asti jo etukäteen niin, että sitten kun saadaan lopulliset tiedot järjestelmäpiiristä niin tarvii vaan suunnitella komponenttien sijoittelu emolevylle. Ja siihenkin vois olla jo valmiina jonkinlainen esiversio tai luonnos. Ja luulisi muutenkin, että esim. Qualcomm kertoo puhelimen suunnittelua varten tarvittavat tiedot valmistajille ihan hyvissä ajoin niin, että tuotteet saadaan pihalle mahdollisimman nopeasti julkaisun jälkeen.

Nokian / HMD Globalin toiminta on niin hidasta, että tuntuu siltä että uutta puhelinmallia aletaan vasta mietiskellä ja mutustella siinä vaiheessa kun kilpailijoiden tuotteet on jo markkinoilla. Ihan niinkuin Nokialla elettäisiin edelleen siinä samassa kuplassa jossa elettiin 2000-luvun alussa, jossa kilpailijoiden tekemisillä ja omien mallien ominaisuuksilla kilpailijoihin nähden ei ole mitään väliä, kun puhelimessa on Nokian logo niin kyllähän porukka sitä ostaa kuten aina ennenkin. Eikö siellä kukaan vähän potki niitä pomotason ukkoja perseille että nykyään ketään ei kiinnosta puolivillainen tuote joka julkaistaan markkinoille siinä vaiheessa, kun kilpailijoiden seuraavan sukupolven tuotteet on jo nurkan takana tai jopa jo markkinoilla? Case in point: Nokia 9 Pureview. Julkaisu tapahtui yli vuoden myöhässä ja mullistavaksi hypetetty kameraratkaisu oli laginen sotku joka ei pärjännyt kuvanlaadussa kiinalaisten halpisvalmistajien IMX586-sensoria käyttäville kameroille.

Jos 9.2:n / 9.3:n julkaisu on siirtymässä Q4:lle, niin voisivat jo tässä vaiheessa lopettaa kaiken toiminnan sen markkinoille saamiseksi, ja alkaa vaikkapa kehittää sen pohjalta 9.4:ää niin että se saadaan markkinoille heti Q1/21 uudella Snapdragonilla. Siirtyminen Snapdragon 865:stä 875:een on tuskin yhtä iso muutos kuin 855 -> 865. Snapdragon 865 toi kuitenkin mukanaan erillisen 5G-modeemipiirin ja läjän palikkamaisia 5G-antenneja jotka pitää sijoitella ympäri puhelinta, joten puhelimen sisuskalut menee siinä todennäköisesti kokonaan uusiksi. Akunkin pitää olla isompi jotta se kestää 5G-käyttöä, joka taas tarkoittaa sitä että puhelimesta tulee paksumpi, joka taas tarkoittaa sitä että puhelimen kuoretkin pitää suunnitella uudestaan.

Jotenkin surkuhupaisaa touhua tuo Nokian / HMD Globalin rämpiminen varsinkin näiden lippulaivamallien suhteen. Toivoisin kaikkea hyvää firmalle, mutta nykyinen suorittamisen taso on niin surkeaa, että ei kovin hyvältä näytä. Voin lyödä vetoa, että Nokia 9.2 / 9.3 ei ehdi asiakkaiden hyppysiin ennen maaliskuuta 2021.
 
Viimeksi muokattu:

Timo 2

Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
11 789
On se jännä kun esim. Xiaomi saa lippulaivapuhelimen markkinoille kuukausi uuden järjestelmäpiirin julkaisun jälkeen, kun taas Nokialla samaan tuntuu kuluvan noin vuosi tai jopa puolitoista. Kannattais ehkä pitää hieman paremmin yhteyttä vaikkapa Qualcomiin tai sitten miettiä että millä periaatteella ne puhelimet suunnitellaan. Eikö sen puhelimen vois suunnitella lähes kokonaan valmiiksi asti jo etukäteen niin, että sitten kun saadaan lopulliset tiedot järjestelmäpiiristä niin tarvii vaan suunnitella komponenttien sijoittelu emolevylle. Ja siihenkin vois olla jo valmiina jonkinlainen esiversio tai luonnos. Ja luulisi muutenkin, että esim. Qualcom kertoo puhelimen suunnittelua varten tarvittavat tiedot valmistajille ihan hyvissä ajoin niin, että tuotteet saadaan pihalle mahdollisimman nopeasti julkaisun jälkeen.

Nokian / HMD Globalin toiminta on niin hidasta, että tuntuu siltä että uutta puhelinmallia aletaan vasta mietiskellä ja mutustella siinä vaiheessa kun kilpailijoiden tuotteet on jo markkinoilla. Ihan niinkuin Nokialla elettäisiin edelleen siinä samassa kuplassa jossa elettiin 2000-luvun alussa, jossa kilpailijoiden tekemisillä ja omien mallien ominaisuuksilla kilpailijoihin nähden ei ole mitään väliä, kun puhelimessa on Nokian logo niin kyllähän porukka sitä ostaa kuten aina ennenkin. Eikö siellä kukaan vähän potki niitä pomotason ukkoja perseille että nykyään ketään ei kiinnosta puolivillainen tuote joka julkaistaan markkinoille siinä vaiheessa, kun kilpailijoiden seuraavan sukupolven tuotteet on jo nurkan takana tai jopa jo markkinoilla? Case in point: Nokia 9 Pureview. Julkaisu tapahtui yli vuoden myöhässä ja mullistavaksi hypetetty kameraratkaisu oli laginen sotku joka ei pärjännyt kuvanlaadussa kiinalaisten halpisvalmistajien IMX586-sensoria käyttäville kameroille.

Jos 9.2:n / 9.3:n julkaisu on siirtymässä Q4:lle, niin voisivat jo tässä vaiheessa lopettaa kaiken toiminnan sen markkinoille saamiseksi, ja alkaa vaikkapa kehittää sen pohjalta 9.4:ää niin että se saadaan markkinoille heti Q1/21 uudella Snapdragonilla. Siirtyminen Snapdragon 865:stä 875:een on tuskin yhtä iso muutos kuin 855 -> 865. Snapdragon 865 toi kuitenkin mukanaan erillisen 5G-modeemipiirin ja läjän palikkamaisia 5G-antenneja jotka pitää sijoitella ympäri puhelinta, joten puhelimen sisuskalut menee siinä todennäköisesti kokonaan uusiksi. Akunkin pitää olla isompi jotta se kestää 5G-käyttöä, joka taas tarkoittaa sitä että puhelimesta tulee paksumpi, joka taas tarkoittaa sitä että puhelimen kuoretkin pitää suunnitella uudestaan.

Jotenkin surkuhupaisaa touhua tuo Nokian / HMD Globalin rämpiminen varsinkin näiden lippulaivamallien suhteen. Toivoisin kaikkea hyvää firmalle, mutta nykyinen suorittamisen taso on niin surkeaa, että ei kovin hyvältä näytä. Voin lyödä vetoa, että Nokia 9.2 / 9.3 ei ehdi asiakkaiden hyppysiin ennen maaliskuuta 2021.
Ja Nokia 8 sirocco julkaistiin SD 835 kärjestelmäpiirillä, kun muilla oli jo 845 puhelimissa.
Eli hmd globalilla on tämä ongelma on ollut jo pidemmän aikaa.
 
VmH

Liittynyt
06.02.2020
Viestejä
906
Mulla taas tulee Nokian kohdalla vähän mieleen se meemi, että "No matter how good you are at something, there's always an Asian kid [Huawei, Xiaomi jne.] better than you."

Ei tossa spec-kisassa voi oikein pärjärä, jotain muuta (kestävyys, päivitykset, pienemmät mallit? tms.) sitten mieluummin.

:cigar2:
Tosin esim. Huaweissa on omat ongelmansa (ei pääsyä Play -kauppaan) ja kiina puhelimissa muutenkin kovin arveluttava määrä kaikenlaista bloatwarea jakamassa dataasi kiinan keskushallinnolle, ja ties keille muille tahoille. En koske kepilläkään esimerkiksi Huaweihin niiden vahvan hallituskytkösten takia. Sama homma koskee etenkin Huawein reitittimiä.
 
Liittynyt
26.04.2017
Viestejä
949
Oma syy harkita Nokiaa on vain ja ainoastaan sen puhdas Android, jolle hyvät päivitykset. Tätä ei monelta muulta valmistajalta saa. Muuten kannattaa ostaa se Samsung.

Ymmärrän tuon, että lippulaivoja haluavat vaativat viimeisintä rautaa, mutta itse kyllä tyytyisin hieman vanhempaan prossuun, kunhan vastaavasti saadaan hinta kilpailukykyiseksi.

Monet kaverit ovat olleet todella tyytyväisiä Nokia edullisiin puhelimiin, eli siellä saa rahalle vastinetta. Itse olen toistaiseksi pysynyt Samsungin kelkassa, vaikka aina välillä ketuttaa bloatti.

Koska Nokialla nyt näyttää olevan tämä taktiikka julkaista paljon malleja kuin sieniä sateella, niin voisivat tehdä myös niitä oikeasti pieniä puhelimia.
 
Mawe

Thread Killer
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
738
Tajuaisivat edes jossain firmassa sen, ettei puhelin tarvitse välttämättä älyttömästi suorittimeen tehoa, kunhan laadukkaat kuvat onnistuu ja käyttöjärjestelmän toimiminen olisi sulavaa.
Nykyään kuitenkin on piirejä jotka auttaa kuvien laskemisessa ja kaikki ei pelaa luurillaan, niin ei ole pakko olla se suurin ja tehokkain järjestelmäpiiri.

HMD'llä on havaittavissa samaa ikävää kuin Nokialla aikanaan, ei keskitytä mihinkään ja julkaistut mallit ovat monesti puolimoisia. (Suomeksi= jos on jotain tehtykin niin aina hiukan puolitiehen. 7+ oli ainoa joka jotenkin erottui ja täällä vielä moinen.) 3-4 hyvin ajateltua mallia pitäisi riittää pienemmän firman resursseilla.
Pienen firman pitäisi tajuta se, ettei ne voi suoltaa joka vuosi paria kymmentä mallia ulos.
Näkeehän sen noilla isoillakin, paljon päällekkäisyyksiä ja typeriä eroja ominaisuuksissa ettei ihmiset saa selkoa niistä mikä olisi itselle paras.

Olisi halpis, keskiluokka ja lippulaiva -mallit ja niistä kohtuu kokoiset ja isot mallit, siinä olisi jo kuusi mallia.
Nimeäminen tyyliin: H20, KL20, LL20 (Halpis 2020 jne.), niille sitten lisäksi kirjain merkitsemään kokoa, sopisi ainakin itselleni.
Ehkä ne siellä kännykkäfirmoissa tietää paremmin, että ihmiset tykkää kun tietävät vain puhelimensa merkin.
Yllättävän vähän ihmiset edes osaa sanoa mikä malli heillä on puhelimesta.

Tästä tuli mieleeni yhdeltä toiselta foorumilta bongaamani erään ilmeisen pätevän visionäärin lausahdus koskien Nokia-merkkisiä puhelimia:
Tätä ollaan tässä funtsittu jonkin aikaa, ei edes mielenkiintoisia malleja ole tullut ulos, joten jää Nokia 5 ilmeisesti ensimmäiseksi ja ainoaksi Nokian Android luuriksi itselläni.
Jotain malleja paremmalla kameralla sentään harkitsin, mutta minulle on riittänyt 5:n kameran hitaus ja tarkennusongelmat, joita on ollut noissa paremmissakin malleissa.
Lumia 930:ssa sentään oli kuvanlaatu kohdallaan(N5 tietysti eri luokkaa kuin L930, tiedostettu)., mutta tällä hetkellä on muitakin merkkejä joilla hyvät kamerat

Oma syy harkita Nokiaa on vain ja ainoastaan sen puhdas Android, jolle hyvät päivitykset. Tätä ei monelta muulta valmistajalta saa. Muuten kannattaa ostaa se Samsung.

Ymmärrän tuon, että lippulaivoja haluavat vaativat viimeisintä rautaa, mutta itse kyllä tyytyisin hieman vanhempaan prossuun, kunhan vastaavasti saadaan hinta kilpailukykyiseksi.

Monet kaverit ovat olleet todella tyytyväisiä Nokia edullisiin puhelimiin, eli siellä saa rahalle vastinetta. Itse olen toistaiseksi pysynyt Samsungin kelkassa, vaikka aina välillä ketuttaa bloatti.

Koska Nokialla nyt näyttää olevan tämä taktiikka julkaista paljon malleja kuin sieniä sateella, niin voisivat tehdä myös niitä oikeasti pieniä puhelimia.
Nokiassa kiinnosti puhdas android, että inhoan androidin tyyliä pitää sovelluksia jollain tasolla käynnissä taustalla ja riittää taustalle pyörimään ihan nekin ohjelmat joita käytän edes joskus.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 247
Tajuaisivat edes jossain firmassa sen, ettei puhelin tarvitse välttämättä älyttömästi suorittimeen tehoa, kunhan laadukkaat kuvat onnistuu ja käyttöjärjestelmän toimiminen olisi sulavaa.
Nykyään kuitenkin on piirejä jotka auttaa kuvien laskemisessa ja kaikki ei pelaa luurillaan, niin ei ole pakko olla se suurin ja tehokkain järjestelmäpiiri.
Näissä tulee yleensä ongelmaksi hinta. Vaihdetaan se lippulaivapiiri pykälää halvempaan ja pudotetaan muistien määriä vähän ja pidetään muuten lippulaivatason kamerat jne., niin hinta on korkeintaan parisataa euroa halvempi kuin se ~1000€ maksava lippulaiva. HTC:lla oli muistaakseni joku tällainen malli viitisen vuotta sitten, joka taisi flopata ihan täysin. Siinä oli kaikki samat speksit ja ominaisuudet kuin kilpailijoiden parhaissa vehkeissä, paitsi että järjestelmäpiiri oli keskihintaluokan malli. Hinta oli hyvin lähellä kilpailijoiden lippulaivoja, ehkä 50€ eroa. Kaikissa revikoissa revittiin pelihousut siitä, että myydään keskihintaluokan piirillä puhelinta, jonka hinta ei eroa kilpailijoiden lippulaivoista oikeastaan ollenkaan.
Jos kaipaa tuollaista kuvailemaasi hyvien kameroiden ja muuten edullisen puhelimen yhdistelmää, niin esim. Xiaomi Mi Note 10 on sellainen. Toki Android on kaikkea muuta kuin puhdas, mutta eipä puhelin ole hinnalla pilattu kameran ominaisuuksiin nähden.
 
Tämä myös selittää hyvin tuon pocophonen joka maksoi muistaakseni 400 € ja oli varustettu sen hetken parhaalla Snapdragonilla(845 muistaakseni)

Edit. Alla lainaus 2018 lokakuussa julkaistusta artikkelista:

io-tech sanoi:
Pocophone F1 tuli Suomessa myyntiin syyskuussa, mutta alkuvaiheessa laitteen saatavuus on ollut paikoittain heikkoa suuren kysynnän vuoksi. Tämä ei ole ihme, sillä laitteen 64 Gt:n version lähtöhinta on asetettu erittäin aggressiivisesti 389 euroon. 128 Gt:n muistivaihtoehdon suositushinta on 439 euroa. Hinta.fi-hintavertailun mukaan 6 & 64 gigatavun versio irtoaa edullisimmillaan noin 350 eurolla ja 6 & 128 Gt versio noin 400 eurolla.
 
Viimeksi muokattu:

Mawe

Thread Killer
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
738
Näissä tulee yleensä ongelmaksi hinta. Vaihdetaan se lippulaivapiiri pykälää halvempaan ja pudotetaan muistien määriä vähän ja pidetään muuten lippulaivatason kamerat jne., niin hinta on korkeintaan parisataa euroa halvempi kuin se ~1000€ maksava lippulaiva. HTC:lla oli muistaakseni joku tällainen malli viitisen vuotta sitten, joka taisi flopata ihan täysin. Siinä oli kaikki samat speksit ja ominaisuudet kuin kilpailijoiden parhaissa vehkeissä, paitsi että järjestelmäpiiri oli keskihintaluokan malli. Hinta oli hyvin lähellä kilpailijoiden lippulaivoja, ehkä 50€ eroa. Kaikissa revikoissa revittiin pelihousut siitä, että myydään keskihintaluokan piirillä puhelinta, jonka hinta ei eroa kilpailijoiden lippulaivoista oikeastaan ollenkaan.
Jos kaipaa tuollaista kuvailemaasi hyvien kameroiden ja muuten edullisen puhelimen yhdistelmää, niin esim. Xiaomi Mi Note 10 on sellainen. Toki Android on kaikkea muuta kuin puhdas, mutta eipä puhelin ole hinnalla pilattu kameran ominaisuuksiin nähden.
Totta, hintahan se varmaan tulisi ongelmaksi jos se olisi kovin lähellä huippumalleja, mutta prossu sitten keskikastia.

En tiedä olisiko sitten modulaarisuus avain pärjäämiseen, siinäkin kyllä aika paljon ratkottavaa...

Mi Notea minäkin mietin jossain vaiheessa, mutta en tahdo yhtään leveämpää puhelinta kuin nyt on(Mi note 74.2mm ja N5 72.5mm).
Tuo N5 on jo turhan leveä, hankala käyttää yhdellä kädellä.
Ruudun ei tarvitsisi olla itselleni mikään iso, enemmän merkkaa puhelimen käytettävyys, josta yhden käden käyttö iso osa.
Onhan joissakin "yhden käden tila", mutta se ei silti poista ongelmaa ulottua vaikka kirjoittamaan yhdellä kädellä.

P30 lite olisi tulossa käyttöön kohta, olkoon sen aikaa, kun ja jos tulee jotain kiinnostavaa markkinoille, vaikka epäilen.

No, Nokia on kokemassa näillä näkymin saman kuin jo kerran kohtasi, eikä johto tajua siitä ilmeisesti mitään.
Tiedä onko otettu vääriä entisiä Nokialaisia töihin.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 247
Mi Notea minäkin mietin jossain vaiheessa, mutta en tahdo yhtään leveämpää puhelinta kuin nyt on(Mi note 74.2mm ja N5 72.5mm).
Tuo N5 on jo turhan leveä, hankala käyttää yhdellä kädellä.
Ruudun ei tarvitsisi olla itselleni mikään iso, enemmän merkkaa puhelimen käytettävyys, josta yhden käden käyttö iso osa.
Onhan joissakin "yhden käden tila", mutta se ei silti poista ongelmaa ulottua vaikka kirjoittamaan yhdellä kädellä.
En voi näköjään lähettää privaviestiä, mutta siis ainakin Googlen näppissovelluksessa (Gboard) on tila joka kaventaa näppiksen näytön toiseen laitaan. Näytön toiseen laitaan jää noin sentin siivu jossa ei ole näppistä.
 
Liittynyt
26.03.2018
Viestejä
51
Tykännnyt kovasti Noksun puhelimesta kun siinä on todella puhdas androidi. Ei ole turhia kilkkeitä tai muita tehossyöppöjä taustasovelluksia. (Vastapainona google kerää kyllä varmasti kaiken mahdollisen)

Saisivat tuohon lippulaivaansa laittaa langattoman latauksen, sillä nykyisessä nokialaisessa on jo toisen kerran menossa usb portti vaihtoon kun ei kestä sitä päivittäistä latausta.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
Saisivat tuohon lippulaivaansa laittaa langattoman latauksen, sillä nykyisessä nokialaisessa on jo toisen kerran menossa usb portti vaihtoon kun ei kestä sitä päivittäistä latausta.
Nokia 9 Pureviewissä oli langaton lataus, joten voisi kuvitella myös tulevasta mallista löytyvän.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 760
Nokian / HMD Globalin toiminta on niin hidasta, että tuntuu siltä että uutta puhelinmallia aletaan vasta mietiskellä ja mutustella siinä vaiheessa kun kilpailijoiden tuotteet on jo markkinoilla.
Voihan se olla isommat tekijät vievät uusien komponenttien kapasiteetin alussa. Tästä syystä laahaa vähän perässä.
Koska Nokialla nyt näyttää olevan tämä taktiikka julkaista paljon malleja kuin sieniä sateella, niin voisivat tehdä myös niitä oikeasti pieniä puhelimia.
Joo voisi dedikoida jonkun noista 9:stä numerosta pelkästään pienille malleille. Esim 6
 
Mawe

Thread Killer
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
738
En voi näköjään lähettää privaviestiä, mutta siis ainakin Googlen näppissovelluksessa (Gboard) on tila joka kaventaa näppiksen näytön toiseen laitaan. Näytön toiseen laitaan jää noin sentin siivu jossa ei ole näppistä.
Näköjään, pitääkin testata jossain vaiheessa tuota yhdellä kädellä. :tup:
Enemmän hyötyä kyllä kuin luurin yhden käden tilasta.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 069
Viimeisimpien tietojen mukaan seuraavan Nokia 9 -sarjan Pureview-puhelimen julkaisua joudutaan jälleen lykkäämään COVID-19-pandemian vuoksi. Nokia poweruserin tietojen mukaan syynä on toimitusketjujen viivästykset ja julkaisu tapahtuu todennäköisesti vuoden viimeisellä neljänneksellä. Laite julkaistaan todennäköisesti 9.3-mallinimellä, jotta nimeäminen pysyy synkassa muun malliston kanssa. Kameran osalta HMD Globalin huhutaan luopuvan Nokia 9 Pureviewissä käytetystä Lightin-kameratekniikasta.

Lähde: Nokia 9.2/9.3 PureView with Snapdragon 865 is still on but is delayed to H2 2020 now
Kamera koostuisi kuulemma edelleen viidestä sensorista mutta tosiaan Lightin-tekniikasta olisi luovuttu. Tilalla olisi 64MP pääkamera (OIS), 108MP laajakulmakamera, telefotokamera, syvyyskamera ja makrokamera.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
198
Kameratekniikkakin sitten samaksi bulkiksi kuin kaikilla muilla valmistajilla. Onkohan keneltäkään tulossa vielä luuria Lightin kameroilla, ainakin aikanaan oli huhuja muistaakseni Xiaomin suunnalta? Potentiaalia oli mutta nyt jo heitetään menemään, tuskin oli halpaa kehitystyötä.
 
Liittynyt
06.04.2018
Viestejä
74
Pitää kyllä ihmetellä, että mikä hiton kiima on saada joku makrokamera lisättyä puhelimeen. Toistaiseksi yhdenkään valmistajan erillisestä makrokamerasta ole ollut mitään käytännön iloa. Muuten kamerasetti ei varsinaisesti häiritse, softan kanssa se homma kuitenkin tehdään lopulta.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 247
Nyt huhuillaan, että 9.3:n julkaisua olisi jälleen lykätty, nyt puhutaan jo selvästi Q4:n alkupuolesta, eli todennäköisesti lokakuusta. Samassa tilaisuudessa nähdään huhujen mukaan myös Nokia 6.3 ja 7.3.

Hehe, pari kk sitten ennustelin tässä threadissa että Nokia 9.3 on asiakkaiden käsissä vasta maaliskuussa 2021. Ollaan jo kvartaalia lähempänä ennusteen toteutumista :p
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 069
HMD Globalin pitäisi saada pikku hiljaa huippumalli markkinoille, sillä edellinen kilpailijoiden kanssa samalla viivalla seissyt malli on Nokia 8 vuodelta 2017. Nokia 8 Sirocco ja 9 PureView lähtivät enemmän tai vähemmän takamatkalta vuoden vanhemman järjestelmäpiirin vuoksi. Jos käytössä on vanhempaa rautaa, niin sen pitäisi sitten näkyä hinnoittelussa.
Niin ja missä se 8.3 5G, vai se vain unohdettiin? 5.3 on jo kaupoissa.
Nokia 8.3 5G:n myynnin kerrottiin alkavan myöhemmin kesällä julkaisun yhteydessä. Olisiko jopa tässä kuussa, kun Twitterissä puhelinta jo vähän hehkutettiin?

Nokia 5.3:n myynti alkoi aiemmin huhtikuussa alkuperäisen ilmoituksen mukaan.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 069
Tämä uutisketju alkaa saamaan koomisia piirteitä ihan jo otsikonkin perusteella. Miten voi yhden puhelimen julkaisu olla näin vaikeaa? Eikä kyseessä ole edes ensimmäinen kerta, sillä myös Nokia 8 Sirocco ja Nokia 9 Pureview myöhästyivät alkuperäisestä aikataulusta. Siihen päälle vielä Nokia 8.3 5G:n myöhästyminen :facepalm:.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
Miten voi yhden puhelimen julkaisu olla näin vaikeaa?
Vaikka se nykyään helpompaa kuin aikoinaan, niin jos se nyt on jotain muuta kuin soppari ja tilaus joltan joka laitteen tekee ja pakkaa, niin luulis olevan edelleen aika vaikeaa.

Ja jos laite valmis, niin kyllä jonkun täytyy siinäkin kohtaa miettiä ja tehdä päätös julkaistaanko vai ei.

Se edelleen ihan tavallista että monia malli/versio kehityksiä keskeytetään ennen julkistamista.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 069
Vaikka se nykyään helpompaa kuin aikoinaan, niin jos se nyt on jotain muuta kuin soppari ja tilaus joltan joka laitteen tekee ja pakkaa, niin luulis olevan edelleen aika vaikeaa.

Ja jos laite valmis, niin kyllä jonkun täytyy siinäkin kohtaa miettiä ja tehdä päätös julkaistaanko vai ei.

Se edelleen ihan tavallista että monia malli/versio kehityksiä keskeytetään ennen julkistamista.
Toimintatavoissa on pakko olla jotain pielessä, kun edellinen ajallaan julkaistu lippulaiva oli Nokia 8 vuodelta 2017. Nokia 8 Sirocco ja 9 Pureview myöhästyivät suurinpiirtein puolivuotta. Nokia "9.1" ilmeisesti peruttiin kokonaan ja Nokia 9.2/9.3 alkaa olla taas puolivuotta myöhässä, jos SD865 laitetta suunniteltiin "9.1":n perumisen jälkeen keväälle.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269

Timo 2

Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
11 789
NPU:n viimeisimpien tietojen mukaan julkaisuajankohtia on jälleen lykätty, mutta Nokia 9.3 Pureviewin, 7.3:n ja 6.3:n pitäisi olla luvassa ennen vuoden loppua.

Tämä ei ole tapa kasvattaa markkinaisuuksia. Taitaa koko firma olla konkurssikypsä. Tai jos ei vielä ole, niin tällä menolla kohta on.
 
On kyllä varsin villiä katsottavaa ollut tämä HMD Globalin lippulaivamallien julkaisupolitiikka Nokia 8:n jälkeen :dead:
 
Timo 2

Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
11 789
On kyllä varsin villiä katsottavaa ollut tämä HMD Globalin lippulaivamallien julkaisupolitiikka Nokia 8:n jälkeen :dead:
Kun sulla on jotain kontakteja sinne HMD Globalin johtoon, niin mitä selityksiä ne antaa tälläiselle alisuoriutumiselle ja miten ne meinaa korjata toimintaa?
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
Kun sulla on jotain kontakteja sinne HMD Globalin johtoon, niin mitä selityksiä ne antaa tälläiselle alisuoriutumiselle ja miten ne meinaa korjata toimintaa?
Ei noilta yrityksiltä mitään mainittavia selityksiä saa koskaan tällaisiin asioihin.
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
2 536
NPU:n viimeisimpien tietojen mukaan julkaisuajankohtia on jälleen lykätty, mutta Nokia 9.3 Pureviewin, 7.3:n ja 6.3:n pitäisi olla luvassa ennen vuoden loppua.

Taisi käydä niin että ainoa mikä kerkesi edes tämän vuoden puolella on 8.3.
 
Shikanjyo

#low&slow
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 309
Myöhästyyköhän Pureview siksi että pitää taas vaihtaa prosessoria?
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 418
Viestejä
4 160 576
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom