Huawei antoi lausunnon älypuhelintensa komponenttitoimitusten tulevaisuudesta

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448

Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
Yhdysvaltojen ja Kiinan kauppasodan pyörteissä oleva Huawei on kohdannut menneen vuoden aikana useita takaiskuja Yhdysvaltojen tiukentuneen sääntelyn vuoksi. Kesän ja alkusyksyn uutiset eivät ole olleet yhtään sen positiivisempia, vaan ensin TSMC ilmoitti lopettavansa piirituotannon yhtiölle ja sen jälkeen LG:n ja Samsungin kerrottiin lopettavan näyttötoimitukset.

Nyt Huawei on antanut lausunnon koskien sen puhelinten ja komponenttitoimitusten lähitulevaisuutta. Yhtiön mukaan sillä on varastossa kylliksi piirisarjoja, jotta toimitukset voivat jatkua toistaiseksi määrittelemättömän ajan ja yhtiö tulee julkaisemaan uusia älypuhelinmalleja vielä kuluvan vuoden aikana. Yhtiön tiedetään käyttävän jo kiinalaista SMIC:iä (Semiconductor Manufacturing International Company) joidenkin piirien valmistamiseen, mutta yhtiön prosessit eivät ole vielä riittävän kehittyneitä lippulaivapiireille. Yhtiö onkin jo aiemmit kommentoinut kuluvan vuoden olevan toistaiseksi viimeinen, kun yhtiö voi tuottaa lippulaivatason järjestelmäpiirejä. TSMC on aiemmin ilmoittamansa aikataulun mukaan toimittanut viimeiset piirierät Huaweille eilen 14. syyskuuta.

Näyttöjen puolella Huawei luottaa monipuoliseen toimitusjärjestelmäänsä eikä se koe olevansa riippuvainen yksittäisistä tavarantoimittajista. Yhtiön mukaan sillä on jokin teknologinen ratkaisu, minkä avulla se kykenee jatkossakin turvaamaan näyttöjen saatavuuden ja yhteistyön tavarantoimittajien kanssa. Huawein tiedetään käyttäneen Samsungin ja LG:n lisäksi ainakin kiinalaisen BOE:n näyttöjä, minkä lisäksi niin ikään kiinalaisten CSOT:n ja Visionoxin tiedetään työskentelvän OLED-näyttöjen parissa.

Lähde: Huawein sähköpostitiedote

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
265
Sanoo mitä sanoo, mutta naula on lyöty arkkuun. Jos kiinalaisten komponentit olis olleet tarpeeksi hyviä niin niitä varmasti olisi käytetty aiemmin enemmän. Ainut harmi tässä on että suvereeni kamerapuhelintenvalmistaja siirtyy teknologian historiankirjoihin parin vuoden sisällä.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
854
Ei kauheasti herätä luottamusta etteivät voi edes sanoa kauanko komponentteja riittää. Taitaa olla tänhetkinen strategia odottaa vaaleja ja toivoa että Trump häviää ja kauppasota loppuu (mikä ei sinänsä edes ole varmaa vaikka Trump häviäisikin).
 
Requiem

For You
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 479
Liian kova kilpailija ollut jenkkiyrityksille. Ymmärtäähän sen että jotenkin pitää kilpailija saada pois haittaamasta.
 
Liittynyt
26.04.2017
Viestejä
949
Mitähän piirisarjoja varastossa voi olla sellaiset määrät että tuotanto jatkuu normaalisti. Varmaan ovat paniikissa ostaneet kaiken mitä saa, mutta onko siellä hyviä piirejä vai pelkkiä vanhoja mitä ovat saaneet haalittua, isot saa olla varastot.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 067
Ei kauheasti herätä luottamusta etteivät voi edes sanoa kauanko komponentteja riittää. Taitaa olla tänhetkinen strategia odottaa vaaleja ja toivoa että Trump häviää ja kauppasota loppuu (mikä ei sinänsä edes ole varmaa vaikka Trump häviäisikin).
Aiemmin totesivat, että varastot riittäisivät 1,5-2 vuodeksi. Tästä alkaa olla jo puoli vuotta aikaa eli vielä vuosi tai puolitoista?
Huawei on ilmeisesti hankkinut yli 20 miljardilla eurolla komponentteja varastoon kauppasodan varalle. Varastot tosin sisältävät jo nyt osittain vanhentunutta tekniikkaa, kun elektroniikka kehittyy niin nopeasti. Lisäksi Huawei ei ole saanut kaikkia komponentteja suoraan valmistajilta, vaan on joutunut ostamaan niitä myös jälleenmyyjiltä. Tämä luonnollisesti nostaa komponenttien hintaa. Varostat riittävät arvioiden mukaan 1,5-2 vuodeksi.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 247
Kiina vois bannata elektroniikan viemisen jenkkeihin. USA:lla menis ehkä muutama viikko, jonka jälkeen nämä nykyiset pakotteet purettaisiin.
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
4 250
Liian kova kilpailija ollut jenkkiyrityksille. Ymmärtäähän sen että jotenkin pitää kilpailija saada pois haittaamasta.
Ongelma on nimeomaan se, että Kiina ei pidä kilpailusta: sen sisämarkkinat ovat maailman kolmanneksi suurimmat ja tulevat tätä menoa olemaan melko pian suurimmat, mutta se ei salli ulkomaalaisten yritysten kilpaillaan omilla markkinoillaan, vaikka se itse agresiivisesti valtionyhtiöillä kilpailee kaikilla ulkomarkkinoilla.

Kiina vetoaa vapaisiin markkinoihin itse niitä tarjoamatta. Säännöt pitää kaikille osapuolille olla samat ja jos joku haluaa pelata omilla säännöillään, niin pelatkoon keskenään.
 
VmH

Liittynyt
06.02.2020
Viestejä
906
Kovasti yrittävät huaweilla pyristellä vastaan, vaikka myynnit on Euroopassa romahtaneet.

Huawein android kauppa on aivan naurettavan huono tarjonnaltaan verrattuna Google Play:n. Ei noita saisi omasta mielestä edes markkinoida Android nimellä (tai siitä pitäisi ehdottomasti mainita markkinoinnissa), kun tuo on käytännössä sama kun tilaisi jonkun feikkipuhelimen kiinasta jolla ei voi tehdä oikeasti mitään.

Kiina vois bannata elektroniikan viemisen jenkkeihin. USA:lla menis ehkä muutama viikko, jonka jälkeen nämä nykyiset pakotteet purettaisiin.
Tai yhdysvallat voisi bannata elektroniikan tuomisen Kiinasta. Kumpikaan ei hyötyisi tilanteesta. Jos kiina tuosta hyötyisi niin olisivat varmaan tehneet niin jo aikoja sitten.
 
Liittynyt
26.07.2017
Viestejä
235
Kiina vois bannata elektroniikan viemisen jenkkeihin. USA:lla menis ehkä muutama viikko, jonka jälkeen nämä nykyiset pakotteet purettaisiin.
Miksi Kiina niin tekisi? Yhdysvaltojen pakotteethan kohdistuvat nekin vain yhteen yritykseen, eivät kokonaiseen teollisuudenalaan (vaikka vaikuttavat toki välillisesti moniin yrityksiin).
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 247
Miksi Kiina niin tekisi? Yhdysvaltojen pakotteethan kohdistuvat nekin vain yhteen yritykseen, eivät kokonaiseen teollisuudenalaan (vaikka vaikuttavat toki välillisesti moniin yrityksiin).
Noh, iskee sitten bannin Applen tuotteiden viennille Kiinan rajojen ulkopuolelle. Keksii siihen jonkin syytöksen että Applen laitteita käytetään kiinalaisten vakoilussa.
 
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
139
Hyvä juttu. Ihan järjetöntä, että samaan aikaan kun länsimaisia yhtiöitä rajoitetaan ties millä toimin, niin kiinalainen toimija saa toimia kuin hiekkalaatikolla kotimaansa tukemana. Samaan aikaan Kiina pitää tiukassa kontrollissa sen, että Kiinan sisämarkkinat pysyvät omissa käsissä.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 268
Kiinasta melko luotettavaksi aiemmin osoittautuneesta lähteestä on kantautunut tietoja, että Huawei olisi ehtinyt saamaan TSMC:ltä vain noin 8,8 miljoonaa uutta Kirin 9000 -järjestelmäpiiriä aiemmin huhutun 15 miljoonan sijaan. Piirit ovat peräisin 22 000 piikiekosta, joista kustakin saa noin 400 piiriä.

Lähteet:
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 067
Kiinasta melko luotettavaksi aiemmin osoittautuneesta lähteestä on kantautunut tietoja, että Huawei olisi ehtinyt saamaan TSMC:ltä vain noin 8,8 miljoonaa uutta Kirin 9000 -järjestelmäpiiriä aiemmin huhutun 15 miljoonan sijaan. Piirit ovat peräisin 22 000 piikiekosta, joista kustakin saa noin 400 piiriä.

Lähteet:
Lukujen perusteella piirit eivät tule millään riittämään seuraavaan P-sarjaan. Mate 30 -sarjan puhelimia myytiin ensimmäisen 2kk:n aikana 7 miljoonaa kappaletta ja 3kk:ssa niitä oli myyty jo 12 miljoona.
Huawein on pakko saada lupa Qualcommin tai MediaTekin piireihin, mikäli meinaa High End puhelimia julkaista vielä ensi vuonna.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 268
Lukujen perusteella piirit eivät tule millään riittämään seuraavaan P-sarjaan. Mate 30 -sarjan puhelimia myytiin ensimmäisen 2kk:n aikana 7 miljoonaa kappaletta ja 3kk:ssa niitä oli myyty jo 12 miljoona.
Huawein on pakko saada lupa Qualcommin tai MediaTekin piireihin, mikäli meinaa High End puhelimia julkaista vielä ensi vuonna.
Juu ei missään nimessä tule riittämään. Joskus aiemmin kesällä Mate 40 -mallien myynniksi arveltiin Q4:llä lähemmäs 8 miljoonaa kappaletta, joten nuo piirit kuluvat siltä pohjin loppuun jo tämän vuoden aikana.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941
Noh, iskee sitten bannin Applen tuotteiden viennille Kiinan rajojen ulkopuolelle. Keksii siihen jonkin syytöksen että Applen laitteita käytetään kiinalaisten vakoilussa.
Apple maksaa Foxconnin kautta kiinalaisille duunareille merkittäviä rahasummia siitä, että iPhoneja valmistetaan Shenzenissä. Jos kiinalaiset kieltävät Applea ostamasta Kiinasta kokoonpanopalveluita, niin kyllähän se Applea hetkellisesti kirpaiseen, mutta seuraus olisi vain se, että Apple käskisi Foxconn:ia perustamaan iPhonejen kokoonpanotehtaita muualle kuin Kiinaan. Vietnamiin, Intiaan ja vaikka jenkkeihin (Intiassahan on jo iPhoneja kasaava tehdas).

Lopputuloksena tulisi olemaan se, että Kiina menettäisi yhden eniten rahaa maahan tuovan asiakkaan ja keskipitkällä aikavälillä Apple jatkaisi globaalisti puhelimiensa valmistusta aivan kuten ennenkin.

Huawein tilanteeseen tuo ei nähdäkseni vaikuttaisi käytännössä mitenkään.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941
Juu ei missään nimessä tule riittämään. Joskus aiemmin kesällä Mate 40 -mallien myynniksi arveltiin Q4:llä lähemmäs 8 miljoonaa kappaletta, joten nuo piirit kuluvat siltä pohjin loppuun jo tämän vuoden aikana.
Se on vielä aika epäselvää, että minkä verran käyttökelpoisia 7nm piirejä Huaweilla on varastossa. Ne ovat vielä ihan käyttiskamaa 2021 alkupuolella paremmissakin puhelimissa.

Pidemmällä aikavälillä myös muut piirit tulevat ongelmiksi. Maailman suurimmat SSD-valmistajat ja DRAM-valmistajat ovat ilmoittaneet, että ne ovat lopettamassa / lopettaneet muistipiirien myynnin Huaweille. Se tulee vaikeuttamaan merkittävästi edes keskitason luurien valmistusta.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 067
Se on vielä aika epäselvää, että minkä verran käyttökelpoisia 7nm piirejä Huaweilla on varastossa. Ne ovat vielä ihan käyttiskamaa 2021 alkupuolella paremmissakin puhelimissa.

Pidemmällä aikavälillä myös muut piirit tulevat ongelmiksi. Maailman suurimmat SSD-valmistajat ja DRAM-valmistajat ovat ilmoittaneet, että ne ovat lopettamassa / lopettaneet muistipiirien myynnin Huaweille. Se tulee vaikeuttamaan merkittävästi edes keskitason luurien valmistusta.
Keskiluokkaan Kirin 990 piiri on ihan pätevä vaihtoehto vielä ensi vuonna mutta High Endiin sitä ei voi enää työntää. Jos aikaisempia raportteja on uskominen niin 1-1,5 vuotta Huawei kykenisi kittuuttamaan nykyisillä varastoilla. Komponentit kuitenkin vanhentuvat nopeasti käsiin, joten vuonna 2022 voi olla tiukkaa taikoa suorituskykyistä rautaa edes siihen keskiluokkaan.

Harmony OS saattaa olla jonkinlainen pelastus, sillä se ei vaadi Huawein puheiden mukaan Androidin kaltaisia resursseja toimiakseen sulavasti. Lippulaivoihin pitäisi silti löytää kärkeä edustavat kamerasensorit, näytöt jne. Yhdysvaltain presidentinvaalit lienee merkittävin vedenjakaja tässä kuviossa.
 
tle88

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 117
Huawei tuskin kuitenkaan ns. "kaatuu" tuohon, ja pakko rako on aina hyvä motivaattori itsekullekin. Ne voivat Kiinan valtion tuella (lue: loputon teknologinen tiedustelu ja vakoilu) pystyä kuitenkin hinaamaan itsensä takaisin eturivin valmistajaksi myös ihan omalla tuotannollaan. Niillä ovat myös apunaan ne maailman suurimmat sisämarkkinat. Siinä kun puolue vielä vähän auttaa omalla "oheisviestinnällään", niin kunnollinen ja omalle maalleen lojaali kiinalainen ostaa jatkossa aina Huawein. Jo tuo tulee pitämään ne aina pinnalla.

Samoinhan se oli aiemmin Japanin kanssa... ne ihmiset siellä ihan luonnostaan suosivat Japanilaisia yrityksiä. Niiden mielestä Japanilainen tuote vain kerta kaikkiaan oli aina parempi, kuin jonkin muunmaalainen. Uskon saman koskevan vähän myös kiinalaisiakin.

Ei ole Huawein taru vielä lopussa. Kaikki ei länsimieliset maat voivat edelleen olla niiden vientikohteina. Kyllä noissa ostajia riittää. Tämä siis vain kommentiksi siihen, että noilla olisi jo naula ruumisarkussa. Uskoisin, että ei ole.

T -.-
 
Ei huaweilla ole omaa IC tuotantoa, eikä kiinassa ole kilpailukykyisiä IC-valmistajia jotka pystysivät tuottamaan kilpailukykyisiä SOC:ja Huaweille.

Ja mikää määrä rahaa ei taio niitä tarvittavia tuotantolinjoja muutamassa vuodessa tyhjästä. Ei vaikka Kiina käyttäisi kaiken rahan mitä sillä on.

Maailmassa on tasan yksi yritys tai taho, joka osaa valmistaa high-end EUV skannereita, ASML. Se valmistaa noita skannereita USA:ssa ja siltä kiellettiin jo aikaa sitten kyseisten skannereiden myynti Kiinalaisille ostajille. Laitteet maksavat kymmeniä tai satoja miljoonia kappaleelta ja niitä on koko maailmassa muutamia kymmeniä kappaleita ja jokaisen tarkka sijaintipaikka on tiedossa.

Valvontaa voisi verrata esim. ydinaseiden valvontaan.
 
Viimeksi muokattu:

tle88

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 117
No jopas, tuo muuttaakin sitten koko asian. Sitä kun prosessorin kannesta tavailee jotain "Indonesia" tai "Mexico" sanoja, ja ajattelee, että mihin ihmeen savi lutakkoon ne noita tehtaitaan aina oikein rakentavatkaan, niin on jäänyt tajuamatta kokonaan noiden valmistuslaitteiden merkitys. Kiitokset oikaisusta.

T -.-
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 337
Viestejä
4 157 659
Jäsenet
70 409
Uusin jäsen
Eycte

Hinta.fi

Ylös Bottom