HTC:n tuleva U-älypuhelin esiintyy ensimmäisessä valokuvavuodossa

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 377



Evan Blass on julkaissut Twitterissä ensimmäisen valokuvan HTC:n tulevasta Ocean-koodinimellisestä U-lippulaivapuhelimesta. Muotoilullisesti uutuus näyttäisi noudattavan pitkälti samaa linjaa alkuvuodesta julkaistujen lasipintaisten HTC U Ultra ja U Play -mallien kanssa.



Huhujen mukaan U:n suurimpiin erikoisuuksiin kuuluu Edge Sense -ominaisuus, joka mahdollistaa erilaisten komentojen syöttämisen puhelimen kosketuksia tunnistavien metallisten kylkien avulla. Esimerkkeinä äänenvoimakkuuden säätäminen ja ilmoitusvalikon avaaminen onnistuu kylkeä pyyhkäisemällä ja kamerasovelluksessa kuvan voi napata kyljen ennalta määriteltyä kohtaa koskemalla.



Oceanin eli HTC U:n näytön huhutaan olevan 5,5-tuumainen ja tarkkuudeltaan 1440 x 2560 pikseliä. Järjestelmäpiirinä toimii Qualcommin uusin Snapdragon 835 -huippumalli ja RAM-muistia on malliversiosta riippuen 4 tai 6 gigatavua. Myös tallennustilan määrä (64 tai 128 Gt) riippuu versiosta.

HTC U:n 12 megapikselin takakameran kerrotaan perustuvan Sonyn IMX362 -sensoriin ja 16 megapikselin etukameran IMX351-sensoriin. Ennakkotietojen mukaan U:ssa ei ole 3,5 mm ääniliitäntää. Akun kooksi huhutaan 3000 mAh, joka on 5,5-tuuman näyttökokoluokassa keskitasoa pienempi. Käyttöjärjestelmän kerrotaan olevan Android 7.1 Nougat, jonka päällä on HTC:n oma Sense 9 -käyttöliittymä.

HTC U:n julkaisun odotetaan tapahtuvan vielä kuluvan kuun lopulla ja myynnin alkavan toukokuussa.

Lähteet: Twitter, Android Authority, Venturebeat

Huom! Foorumiviestistä saattaa puuttua kuvagalleria tai upotettu video.

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
145
HTC on viimeaikoina munannut niin komeasti huippumalliensa kanssa, että voisi joku kohta ostaa senkin pois kuleksimasta.

Tai sitten HTC voisi tehdä OnePlussat ja alkaa myydä järkeviä laitteita järkevään hintaan.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 467
Viestejä
4 192 209
Jäsenet
70 745
Uusin jäsen
Rroy

Hinta.fi

Ylös Bottom