- Liittynyt
- 08.01.2022
- Viestejä
- 3
Pidemmän aikaa olen ollut päivittämässä koko pelikonetta, mutta vuosi vuodelta lykkääntynyt näytönohjainten hinnoittelun/saatavuuden yms. vuoksi. Nykyinen kone aikakautta radeon r9 290x eli antiikkia. Jälkeen päin viisaana olisi pitänyt vetää liipaisimesta gtx 1080 kohdalla, mutta lykkäsin kun vanhankin kanssa vielä pärjäsi. Pelailu lähinnä vanhempia MMO, mutta toiveena olisi uudempia nimikkeitä (myös mahdollisesti muitakin kuin MMO) pystyä myös pelaamaan mahdollisimman pitkälle tulevaisuuteen.
Nyt alkaa vanhan koneen kanssa olla toimivuuden kanssa jo ongelmia niin melkein olisi pakkorako hankkia jotain tilalle. Tarkoitus olisi siirtyä samalla 4k näyttöön ja näytönohjain siis ajatuksena 3080 ti/3090. Hinta ei ole sinänsä este, mutta sylettää maksaa pelkästä "merkki" näytönohjaimesta 2-3k euroa.
Nyt alkaa sitten olla Gigantissa noita HP Omen 30L paketteja käytännössä näytönohjaimen hinnalla. Normaalisti ei tulisi sellaista harkittuakaan, mutta tilanne on mikä on. Itselle lähinnä väliä ainoastaan suorituskyvyllä 4K näytön kanssa ja kestävyydellä. Paljon näistä yleensä lukenut, että ovat kuin lehtipuhaltimia kovalla kuormalla, mutta en ole löytänyt mitään konkreettisia desibelejä mikä on "lehtipuhalin", jotta voisi verrata esim. nykyisen koneen hurinaan. Jotain ulkomaisten sivujen revikoita lueskellut ja niissä puhutaan kuitenkin yleisesti ottaen melko positiiviseen sävyyn. Jos pystyy elämään kovan hurinan kanssa niin pärjääkö noiden kanssa pidempään kuin vuoden mittaisen takuun ajan? Tarvittaessa tarkoitus ajella vakiona. Jos onnistuu kellottaa niin se sitten plussaa.
Näitä kahta Gigantin vaihtoehtoa 3080ti ja 3090 silmäillyt. Onko tuossa 3090 paketissa mitään millä voisi perustella 1k euroa kalliimman hinnan? 3080ti'ssä hieman mietityttää näytönohjaimen muistin määrä jos ajatellaan, että tarkoitus olisi pärjätä koneen kanssa seuraavat 5 vuotta. 16gb RAM on ehkä myös hieman heppoinen, mutta sen voisi päivittää 32gb. Muuten ei olisi tarkoitus itse yhtään modata. Onko näissä noilla kahdella CPU:lla mitään konkreettista väliä 4K pelailua silmällä pitäen?

HP Omen 30L R7-5/16/1000/3080Ti pelitietokone - Gigantti verkkokauppa
Tyylikäs HP Omen -pelitietokone tarjoaa hämmästyttävää suorituskykyä pelaamiseen uuden sukupolven NVIDIA-näytönohjaimen, AMD Ryzen
www.gigantti.fi
HP Omen 30L i9-11/32/3000/3090 pelitietokone - Gigantti verkkokauppa
Tyylikäs HP Omen 30L GT13-1848no -pelitietokone tarjoaa huikeaa suorituskykyä uuden sukupolven NVIDIA-näytönohjaimen, 11. sukupolv
www.gigantti.fi