Honorin tulevassa Magic 3 -lippulaivapuhelimessa on peräti viisi kameraa

Diizzel

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 202


Diizzel kirjoitti uutisen/artikkelin:
Honorin toimitusjohtaja George Zhao esitteli Honorin Weibo-kanavalla yrityksen tulevan lippulaivapuhelimen, Magic 3:n, tekoälyominaisuuksia ja saman videon yhteydessä saimme katsauksen puhelimen takakuoreen – tai ainakin siihen sijoitettuun kamerajärjestelmään, sillä puhelin itsessään on peitetty mustalla suojakuorella.

Videolla näkyy selvästi, kuinka puhelimessa on kaiken kaikkiaan viisi kameraa ja ne on sijoitettu M-kirjaimen muotoon takakuoren ylälaitaan. Kameroiden määrän lisäksi näkymä paljastaa myös sen, ettei joukossa ole yhtään neliskanttista linssiä periskooppitelekameralle. Yritys on aiemmin paljastanut, että puhelimessa tulee olemaan enemmän kuin vain yksi pääkamera, minkä myötä GSMArena spekuloi, että Magic 3:n kameraratkaisu voisi muodostua 50 megapikselin kameran ja kolmen 64 megapikselin kameran sekä syvyystietokameran yhdistelmästä.

Tekoälyominaisuuksien puolelta Honor Magic 3 tulee tarjoamaan esimerkiksi hiljaisemmat soittoäänet silloin kun puhelin tunnistaa käyttäjän katsovan ruutua kohden.

Magic 3:n julkistuksen odotetaan tapahtuvan ensi viikolla 12. elokuuta. Valmistaja on jo kertonut kyseessä olevan mallisto, joten puhelimia tullaan todennäköisesti näkemään useampia ja ainakin yhdessä niistä tulee olemaan käytössä Qualcommin tuore Snapdragon 888 Plus -järjestelmäpiiri.

[gallery link="file" columns="2" size="medium" ids="64718,64717"]

Lippulaivapuhelinten lisäksi Honorilta on vuodettu kuvia edullisempaan luokkaan sijoittuvasta X20-älypuhelimesta, jonka kuvia Digital Chat Station -nimellä kulkeva vuotaja julkaisi Weibo-palvelussa. Kuvissa on nähtävissä kaksoisetukamera ja suurikokoinen keskelle takakuoren ylälaitaa sijoitettu pyöreä kamerakehikko kolmella kameralla. Puhelin sijoittunee kohtalaisen edulliseen hintaluokkaan kuten kuukausi sitten Honorin Kiinan markkinoille julkaisema Dimensity 700 -järjestelmäpiirin sisältänyt X20 SE. Siitä milloin X20 julkaistaan tai tuleeko se saataville Kiinan ulkopuolelle ei vuodoissa tai huhuissa ole ollut toistaiseksi tietoja.

Lähteet: GSMArena (1), (2), (3) Weibo (1), (2)

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
324
Eipä ne kameran määrät ja megapikselit välttämättä mitään takaa. Onkohan kameroiden määrä seuraava millä ruvetaan kilpailemaan kun kohta on megapikselit koluttu loppuun.
 
Liittynyt
30.12.2016
Viestejä
810
Onkohan yhtä kova kuin Nokian 9 PureView? Siinäkin oli monta kameraa. :asif:
 

Foxy

• Artisti •
Liittynyt
11.01.2019
Viestejä
323
Pakkohan noiden valmistajien on koittaa kaikin tavoin keksiä luovia ratkaisuja jotta erottuisi massasta, kun nykyinen teknologia sallii vaan tietyt asiat, niin kilpailu ja erottumisen tarve on kovaa...
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 562
Viestejä
4 166 408
Jäsenet
70 423
Uusin jäsen
ngocminh247

Hinta.fi

Ylös Bottom