HMD Globalin maaliskuun lopulla jättänyt Juho Sarvikas siirtyy Qualcommille

Diizzel

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 205


Diizzel kirjoitti uutisen/artikkelin:
Uutisoimme vajaat kaksi viikkoa sitten HMD Globalin tuotepäällikkönä alusta asti toimineen Juho Sarvikkaan luopuneen pestistään yrityksessä. Nyt Sarvikas on ilmoittanut Twitterissä suuntaavansa seuraavaksi Yhdysvaltalaisen piirijätti Qualcommin Pohjois-Amerikan vastaavaksi johtajaksi (VP & President of North America). Sarvikkaan uusi pesti alkaa 12. huhtikuuta.



Juho Sarvikas toimi aiemmin HMD Globalin tuotepäällikkönä yrityksen alusta asti, eli yli neljän vuoden ajan. Sarvikas oli HMD:llä myös varsin näkyvä hahmo ja hän esitteli uudet Nokia-puhelimet julkistustilaisuuksissa. Jo ennen työtään HMD Globalilla Sarvikkaalla oli kokemusta Nokia-puhelimista ja kokonaisuudessaan hän ehtikin työskennellä Nokialla, Microsoftilla ja HMD Globalilla yhteensä 15 vuoden ajan.

Yhdysvaltalainen Qualcomm puolestaan on suurimmalle osalle mobiilimaailmaa seuraavista tuttu ainakin Snapdragon-järjestelmäpiireistä ja muista mobiililaitteissa käytettävistä komponenteista, kuten 5G-raudasta. Qualcommilla on myös yhteyksiä Sarvikkaan edelliseen työnantajaan, eli HMD Globaliin, sillä piirivalmistaja oli yksi viime vuonna HMD Globaliin merkittävästi sijoittaneista yrityksistä.

Lähde: Juho Sarvikas @ Twitter, HMD Global, Qualcomm

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

?..

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
06.04.2018
Viestejä
3 125
Rotat jättää uppoavan laivan.
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 098
Sarvikas on aika usein twiitannut Qualcommin prosessorijulkaisuihin siihen malliin, että välit ovat varmaan olleet aika lämpimät. Toisinaan Sarvikas on myös esiintynyt Qualcommin tilaisuuksissa lavalla tai HMD Global mainittu niiden yhteydessä muuten. Liekkö näiden kontaktien kautta pesti irronnut?



Jostain syystä HMD Globalilla alkoi puhelinten myyntiintulo venymään ja laitteissa näkymään vanhoja piirejä, vaikka suhteet Qualcommiin ovat varmasti olleet kunnossa. Nyt se touhu ei ole enää Sarvikkaan käsissä mutta jospa sieltä jotain avuja vielä tulisi sinnekin suuntaan.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 768
Noksun puhelinten piirien jääminen jälkeen johtunee ihan taloudellisista syistä. Pienemmät kehitys ja hankintakapasiteetit kuin isoimmilla firmoilla.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 069
Erikoinen siirto, toisiko mukanaan Qualcommin oman puhelimen Usan markkinoille.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 339
Viestejä
4 192 356
Jäsenet
70 725
Uusin jäsen
WoTgamer

Hinta.fi

Ylös Bottom