HMD Global pitää julkistustilaisuuden huhtikuun alussa

Diizzel

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 205


Diizzel kirjoitti uutisen/artikkelin:
HMD Global on julkaissut mainoskuvan 8. huhtikuuta pidettävästä julkistustilaisuudesta. Yhtiö ei ole paljastanut vielä, mitä tilaisuudessa tullaan näkemään ja tilaisuuden sivuilta löytyy vain kuva miehestä metsässä ja merkintä #LoveTrustKeep.

Kuvasta itsestään ei vielä juurikaan päätelmiä voi vetää, mutta huhut tulevasta julkistuksesta ovat kuitenkin alkaneet. Odotuksissa on pyörinyt niin uutta lippulaivaa seuraajaksi jo kaksi vuotta vanhalle Nokia 9:lle, kuin myös uusia keskisarjalaisia Nokia 6.3:n ja 7.3:n muodossa.

Näistä keskihintaluokan laitteet lienevät todennäköisempiä, sillä NokiaPowerUser-sivuston lähteiden mukaan keskisarjalaisten julkaisua olisi suunniteltu tälle keväälle, minkä lisäksi HMD on ilmoittanut käyttävänsä Qualcommin viime kesänä julkaisemaa Snapdragon 690:tä jossain puhelimessaan. Uudesta huippumallista puolestaan ei ole taas hetkeen kuulunut paljoakaan.

NokiaPowerUserin mukaan HMD Global voisi olla myös uudistamassa nimeämistään huhtikuun tilaisuudessa, jolloin edellä mainitut keskisarjalaiset voisivatkin kantaa jotain muuta nimeä. Nämä odotukset pohjautuvat Malesiassa vuodettuihin tietoihin edullisen hintaluokan Nokia G10:stä, jonka nimeäminen erottuu selvästi aiemmista kahden pisteellä erotetun numeron nimistä. On myös täysin mahdollista, että uutta nimeämistä tultaisiin käyttämään vain tietyillä markkin-alueilla, kuten HMD on jo tehnyt mm. Yhdysvalloissa.

Samainen sivusto onkin saanut käsiinsä myös tietoja, joiden mukaan HMD Global olisi julkaisemassa Nokia X10 ja X20 -puhelimet, jotka molemmat tukevat 5G-verkkoja. Huhujen mukaan X20:ssä on 6 Gt RAM-muistia ja 128 Gt tallennustilaa, kun taas X10:ssä olisi vastaava RAM-muisti mutta pienempi 32 gigatavun tallennustila. Nokia X10:n koodinimi on NokiaPowerUserin mukaan Scarlet Witch ja X20:n Quick Silver, josta on jo aiemmin Geekbench-vuodon kautta paljastunut Snapdragon 480 -järjestelmäpiiri.

X20:n hinnaksi NokiaPowerUserin lähteet odottavat 349 euroa ja X10:n puolestaan 300 euroa. Näiden, samoin kuin myös aiemmin vuodetun G10:n julkistuksen odotetaan tapahtuvan huhtikuun julkistustilaisuudessa. NokiaPowerUserin ennustusten osumatarkkuus on kuitenkin vaihdellut, joten tietoihin kannattaa suhtautua varauksella.

Lähteet: Nokia.com, NokiaPowerUser (1), (2), (3)

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 696
Huhtikuussa pressi ja vanhentuneet ylihintaiset tuotteet kauppoihin jouluksi.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 529
Eiköhän siinä ikävä kyllä käy näin, eli eivät saa mitään Nokia 8 tai 7plus tasoista uutta ulos ja kauppoihin tulo viivästyy ensi talveen.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 248
32 gigaa tallennustilaa 300 euron puhelimessa vuonna 2021? Ei hyvää päivää... Toivottavasti huhu on väärässä. Joka tapauksessa usko Nokia-merkkisiin (äly)puhelimiin on kyllä murentunut ihan totaalisesti muutaman viime vuoden aikana. Mitään Afrikkaan tarkoitettuja halpismalleja parempaa ei saada asiakkaiden käsiin järkevään hintaan silloin kun pitäisi. Parin ensimmäisen sukupolven aikana Nokia-merkkisten Android-puhelinten joukossa oli ihan päteviä ja kauniita puhelimia, kuten Nokia 8 ja 6.1, joka on kuparisine koriste-elementteineen edelleen kaunein älypuhelin jonka olen nähnyt.
Vuoden 2018 jälkeen ei olekaan näkynyt mitään hyviä Nokia-älypuhelimia. Nokia 8.3:lla oli paljon potentiaalia, jos se oltaisiin saatu myyntiin heti 2020 keväällä. Syksyllä, kun puhelin vihdoin tuli myyntiin, markkinoilla oli jo parempia ja edullisempia 5G-puhelimia. Nokia 9 olisi voinut olla hyvä, mutta se tuli myyntiin vuoden myöhässä sisältämäänsä rautaan nähden, sen 5:stä kamerasta koostuva kamerahirvitys otti huonompia kuvia kuin kilpailijoiden yhteen sensoriin perustuvat kamerat minkä lisäksi kamera oli hidas ja lagitti ja sormenjälkilukija tunnisti melkein mitä tahansa omistajansa sormenjäljeksi. 9:n seuraajaa ollaan odoteltu pari vuotta ja siitä on pyörinyt milloin mitäkin huhuja että tulossa on kohta, mutta mitään ei ole materialisoitunut tuotteeksi, jota voitaisiin myydä ja jonka myynnillä voisiin tienata rahaa.

HMD Global/Nokia ei oikein tunnu ymmärtävän, että asiakkaat ostavat lähinnä vain tuotteita jotka on olemassa, jonka lisäksi tuotteiden pitäisi olla vielä laadultaan ja ominaisuuksiltaan hyviä ja kilpailukykyisesti hinnoiteltuja.
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
557
onkohan hmd saanut edes laatuongelmat kuriin vihdoin. Lopetin noiden ostamisen edelliseen luuriin kun jokaisen sai käyttää ainakin kahdesti huollossa elinkaaren aikana jostain täysin randomista (softa)viasta
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 212
Meillä vaihtui vaimon ja lasten puhelimet HMD:n Nokioista Xiaomeihin nimenomaan jatkuvien laatuongelmien takia. Esim. Nokia 6 on teknisesti yksi heikoin viritys mihin olen koskaan törmänny. Pahimmillaan meillä oli 3kpl Nokia kutosia ja yksikään ei ole enää ehjä. Meillä yleensä lasten ja vaimon puhelimet vanhenee käyttökelvottomiksi ennenkuin hajoaa, mutta HMD:n Nokiat ei ehtineet vanheta, kun takuu lopppui ja ei enää takuuhuoltoon voinut kiikuttaa, niin pikkuhiljaa hajosi käsiin lopullisesti.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 864
Nokia G10 mallissa käytetään ilmeisesti Mediatek Helio P22 piiriä.

Onkohan tää joku alueellinen malli kun 2.4 onjo vastaava tuon kanssa ? Kamerathan ei oo 2 sensoria enempää jos tuo on p22, max pääkameraki 21mpix.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
5 529
Onkohan tää joku alueellinen malli kun 2.4 onjo vastaava tuon kanssa ? Kamerathan ei oo 2 sensoria enempää jos tuo on p22, max pääkameraki 21mpix.
Niinpäs olikin tuossa joo sama piiri. Sehän voi olla tämä G10 ei välttämättä tänne sitten tule kun meillä on jo tuo Nokia 2.4
 

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 385
Huhut tulevista malleista vaikuttaa niin erikoisilta, etten oikein jaksa uskoa niitä ainakaan meidän Euroopan markkinoiden osalta.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 864
Huhut tulevista malleista vaikuttaa niin erikoisilta, etten oikein jaksa uskoa niitä ainakaan meidän Euroopan markkinoiden osalta.
Toisaalta jos HMD meinaa pistää koko malliston uusiks niin tuo G10 voisi olla uus entrylevel, olettaen että nyt karsitaan mallistoa pienemmäksi niin jää nämä 1 ja 2 sarjat pois. Toki vähän sekavaa kun 1.4 julkaistiin vasta hetki sitten...
 

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 385
Toisaalta jos HMD meinaa pistää koko malliston uusiks niin tuo G10 voisi olla uus entrylevel, olettaen että nyt karsitaan mallistoa pienemmäksi niin jää nämä 1 ja 2 sarjat pois. Toki vähän sekavaa kun 1.4 julkaistiin vasta hetki sitten...
Juo tuo G10 menee vielä entry-level mallina, mutta nuo X10 ja X20-mallit ei kyllä sovi spekseiltään huhuttuun 300-350 euron haarukkaan. Muutenkin kyllä vaikuttaa hölmöltä tämä mallinimisekoilu, itsehän ovat sekoittaneet tuon nykyisenkin nimeämispolitiikan.
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
651
Aina vain jaksan hämmästyä tätä tekniikkauutisten keskustelua. Yhyy, kun nimeomaan vuosiksi android-versiota tarjoava luuri, julkaistiin n. puolivuotta liian myöhään. Samaan aikaan toinen on yhyy, kun siinä luurissa oli laatuongelmia, joka julkaistiin aikaisemmin pika-aikataulussa. Siis pyhä yksinkertaisuus, mihin sitä viimeisintä tehoa edes tarvitaan, etenkin mallissa jonka pitäisi kestää vuosia ja miten niin muilla merkeillä ei ole laatuongelmia?

Tässä on kokemusta sekä siviilistä että työpuolesta, niin ihan vain tiedoksi kaikille, että puhelimia on mennyt vikojen vuoksi mennyt huoltoon käytännössä kaikilta merkeiltä. Erikseen mainittu Xiaomin luuri on mennyt roskakoriin juurikin ohjelmistovirheen takia, erään oneplussankin kanssa on tapeltu tälläkin viikolla, kun jostain syystä syö akun päivässä loppuun ilman mitään syytä ja Samsungeista en edes aloita, tosin niitä on enemmän muutenkin. Kaikeasta huolimatta ainoa josta oikeasti varoitan nykymalleissa on Motorola, se on ollut sen verran "seinäänheittopuhelin" sen verran usealla, että oikein näkee miksi se on satasta halvempi.

Suositan harkitsemaan malleja, en merkkejä, oli kysymys sitten puhelimista tai ei.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 678
Viestejä
4 188 615
Jäsenet
70 778
Uusin jäsen
Heiniks

Hinta.fi

Ylös Bottom