HMD Global keräsi 230 miljoonan dollarin lisärahoituksen

Diizzel

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 202


Diizzel kirjoitti uutisen/artikkelin:
Kesän aikana tappioistaan uutisoinnissa pyörinyt HMD Global on ilmoittanut saaneensa viimeisimmän rahoituskierroksensa ensimmäisessä vaiheessa kokoon 230 miljoonan dollarin, eli noin 195 miljoonan euron, kokonaispotin. HMD:n tiedotteen mukaan rahoituskierrokseen on osallistunut joukko HMD Globalin tärkeimpiä globaalisti toimivia strategisia kumppaneita. Yhtiölle rahoitusta antaneisiin nimiin kuuluvat ainakin suomalainen Nokia Technologies ja yhdysvaltalaiset Google ja Qualcomm, mutta tarkempia tietoja rahoittajista tai rahoitusosuuksista HMD Global ei ole ilmoittanut.

Yhtiön visiona investointien myötä on tuoda 5G-älypuhelimia kuluttajille, minkä lisäksi erityisenä painopisteenä ovat vahvat kumppanuudet amerikkalaisoperaattorien kanssa. Yhdysvaltojen ja Kiinan välisen kauppasodan ja sen vaikutusten myötä ainoana suurena eurooppalaisena puhelinvalmistajana HMD Global voi olla kiinnostava kauppakumppani yhdysvaltalaisyrityksille. Android-käyttöjärjestelmästään tunnetun Googlen ja Snapdragon-järjestelmäpiireistään tunnetun Qualcommin sijoitus HMD Globaliin voikin olla merkki luotosta eurooppalaisvalmistajan vakauteen nykytilanteessa.

Lähteet: HMD Global, Yle

Linkki alkuperäiseen juttuun
 

Rane

Coordinator @ Diablo 4 clan "iotech"
Tukijäsen
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
2 893
Menivät uusimpien julkaisujen ja mallimerkintöjen kanssa pahasti metsään. Toivottavasti vielä selviää! :)
 

Mawe

Thread Killer
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
738
Menee kuin kiskoilla, kohti varmaa tuhoa kun eivät osaa muuta kuin ryssiä.
 
Liittynyt
31.10.2017
Viestejä
519
Vieläkö pääsis piensijottajat kiinni osakkuuksiin niin olis ihan jees.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 408
Pixel-kamerat Nokioihin niin menestys on taattu!
Pixel-puhelimissahan ei ole mitenkään erityiset kamerat raudaltaan vrt. muut saman hintaluokan puhelimet ja jopa varsin vaatimattomat, mutta niissä on paras kamerasofta mistä myös "Pixel-kameran" hyvyys enimmäkseen tulee ja Google ei ole sitä varmasti kenelläkään antamassa koska se on Pixel-puhelimien myyntivaltti. Joten pyydät mahdotonta.

Eron voi todeta itse kun asentaa ns. Gcam porttauksen johonkin ei-Pixel puhelimeen ja vertaa kuvia puhelimen vakiokamerasovellukseen.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 408
Vaatiko ROOT oikeuksia?
Ei vaadi.


Buildeja on kymmeniä, osa tarkoitettu tietyille malleille ja jos ei omalle löydy niin sitten yksi noista suggested versions -sivulla listatuista. Jos esiintyy hitautta tai sovelluksen kaatuilua niin sitten seuraava build/versio kokeiluun.
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 690
HMD global vois yrittää parantaa sitä nopeutta millä puhelimia saadaan julkaisusta kaupan hyllylle ettei tarvis puolta vuotta ihmetellä mitä ehmettiä.
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 070
VentureBeatin mukaan Googlen tavoitteena olisi nostaa HMD Globalin markkinaosuutta paikkaamaan Kiinan ja Yhdysvaltojen välisen kauppasodan aiheuttamaa tilannetta. Huawein uusissa puhelimissa ei ole enää Googlen palveluita, joten Google ei saa sitä kautta uusia käyttäjiä palveluilleen. Sama pätee varmaan Qualcommiin, jos Huawei ei saa käyttää Snapdragon-piirejä. Lisäksi vaarana on, että markkinaosuuksia valuu suoraan Applelle, jos entiset Huawei-käyttäjät hylkäävät Androidin.
HMD Global on Googlelle turvallinen veto, sillä yhtiön data centerit on Suomessa eikä sillä ole samanlaisia kytköksiä Kiinan kuin Huaweilla. Toivottavasti HMD Global saa tätä kautta tuulta purjeisiinsa. Ei pitäisi olla ainakaan taustajoukoista kiinni.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 528
Jotenkin toivoisin HMD:ltä aika paljon ryhdikkäämpää toimintaa, siellä ei oikein ole kasvatettu uusia puhelimia vanhojen hyväksi todettujen oppien mukaan. Ei oikein ole 8 ja 7 plus- mallien jälkeen tullut yhtään yhtä hyvää puhelinta ja se varmasti näkyy markkinaosuuksissa, myös keskustelussa aiemmin todettu pitkä kauppoihintuloaika julkaisun jälkeen ei oikein auta, eikä liian korkeat hinnat suhteessa rautaan. Toivottavasti nämä lisärahoittajat myös vaativat vähän enemmän toimia HMD:n kasvattamiseksi kunnolliseksi puhelinvalmistajaksi. Pitäisi vaatia 3v softatukea puhelimille ja selkeämpää mallistoa. Viisi eri android mallia olisi ihan riittävä määrä kun ne jaottelee järkevästi ja hinnoittelee oikein.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
656
Hyviä kehitysaskelia HMD Globalilta. Tampereelle tuotekehitystä ja nyt ihan hyvin lisärahoitusta.

Kesää on vielä jäljellä, joten virallisesti Nokia 8.3 5G ehtii vielä tulla luvatusti "kesällä" markkinoille. Mutta olisi kyllä tärkeää saada tuotteet nopeammin kauppoihin asiakkaiden saataville ja määritellä hieman tarkemmin, milloin tuotteet ovat konkreettisesti kaupoissa asiakkaan ostettavissa, esim. Applen tyyliin. Muita korkeampia hintoja voi perustella johonkin asti esim. muita paremmalla laatuvaikutelmalla ja hyvällä ohjelmistotuella, mutta hinnoittelu tulee harkita huolella ja tuotteet saada ripeästi markkinoille.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 069
Jotenkin toivoisin HMD:ltä aika paljon ryhdikkäämpää toimintaa, siellä ei oikein ole kasvatettu uusia puhelimia vanhojen hyväksi todettujen oppien mukaan. Ei oikein ole 8 ja 7 plus- mallien jälkeen tullut yhtään yhtä hyvää puhelinta ja se varmasti näkyy markkinaosuuksissa, myös keskustelussa aiemmin todettu pitkä kauppoihintuloaika julkaisun jälkeen ei oikein auta, eikä liian korkeat hinnat suhteessa rautaan. Toivottavasti nämä lisärahoittajat myös vaativat vähän enemmän toimia HMD:n kasvattamiseksi kunnolliseksi puhelinvalmistajaksi. Pitäisi vaatia 3v softatukea puhelimille ja selkeämpää mallistoa. Viisi eri android mallia olisi ihan riittävä määrä kun ne jaottelee järkevästi ja hinnoittelee oikein.
Eipä se 8:kaan mikään kummoinen laite ollut. Kamera varsinkin oli varsin surkea.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 528
Eipä se 8:kaan mikään kummoinen laite ollut. Kamera varsinkin oli varsin surkea.
Hinta-laatusuhteeltaan yksi parhaimmista käyttämistäni luureista, edelleen aktiivikäytössä, kolmas vuosi tuli juuri täyteen. Tällä mennään kunnes löytyy yhtä hyvä paketti omaan tarpeeseen. Joku rog phone tms. voisi muuten olla hyvä, mutta näytön tarkkuus jättää parantamisen varaa. en aio enää siirtyä takaisin 1080 näyttöihin ja stereokaiuttimet olisi hyvä asia myös, sekä reiätön, tasainen näyttö.

Voisin vaikka heti ostaa käteisellä Galaxy Foldin, eli ei ole rahakysymys, vain järkikysymys.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 440
Viestejä
4 161 809
Jäsenet
70 409
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom