HMD Global julkaisi Nokia-älypuhelintensa Android 11 -päivitysaikataulun

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 543

Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
HMD Global on ilmoittanut Twitterissä suunnitelmistaan Nokia-puhelinten Android 11 -päivityksille. Nokia Mobile -tililtä twiitatun kaavion mukaan yhtiön päivitysurakka saadaan valmiiksi ensi vuoden toisella neljänneksellä.

HMD Global tulee aloittamaan Android 11 -päivitykset kuluvan neljänneksen aikana ja ennen vuoden vaihdetta päivitykset ovat luvassa Nokia 2.2-, 5.3-, 8.1 ja 8.3 5G -malleille. Ensi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä päivityksen saavat Nokia 1.3-, 2.3-, 2.4-, 3.4- ja 1.3. Ensimmäisen ja toisen vuosineljänneksen vaihteen tienoilla päivitykset ovat luvassa Nokia 3.2-, 7.2- ja 6.2- malleille ja lopulta toisen neljänneksen aikana Nokia 1 Plussalle ja 9 Pureviewille.

Twiitissä yhtiö kehaisee samalla toimittaneensa puhelimilleen viimeisen kolmen vuoden aikana Pure, Secure and Up-To-Date -lupauksensa mukaisesti yli 1000 päivitystä.

Lähde: Nokia Mobile @ Twitter

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Liittynyt
03.01.2018
Viestejä
333
Ihan aiheen ulkopuolelta, osaisiko joku selventää Nokian puhelimien numerointia? Mulle ei kuluttajana aukene homma ollenkaan.
 
Liittynyt
31.12.2016
Viestejä
443
Ihan aiheen ulkopuolelta, osaisiko joku selventää Nokian puhelimien numerointia? Mulle ei kuluttajana aukene homma ollenkaan.
Mitä isompi ensinmäinen numero sitä parempi rauta/kalliimpi. Toinen numero kertoo julkaisu vuoden, tänä vuonna X.3, poislukien 2.4 ja 3.4
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
5 528
Mitä isompi ensinmäinen numero sitä parempi rauta/kalliimpi. Toinen numero kertoo julkaisu vuoden, tänä vuonna X.3, poislukien 2.4 ja 3.4
Toinen numero kertoo monesko malli on kyseessä samasta sarjasta.

Ainakin suurimmaks osaksi. Nokia 1 kanssa vähän toisin kun niitä on vaan Nokia 1, 1 Plus, 1.3
Ei ole 1.2 mallia kuten muilla aikalailla on. Nokia 1 Plus taitaa olla se 1.2 tavallaan.

Ja Nokia 3 malleja on kans jonkun verran.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 562
En ole kilpailijoiden päivitystahteja seurannut, mutta tämä vauhti ei ainakaan kyllä ainakaan vakuuta. Eipä siinä, pääasia toki, että päivityksiä tulee, mutta paremminkin voisi ihan varmasti mennä.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 529
Ei kyllä vakuuta päivitystahti, ei varmaan tule Nokiaa enää itselle, ei ole ekojen mallien jälkeen tullut kuin suhteessa huonompaa laatua ja geneerisempiä ratkaisuja.

HMD Nokialle käy samoin kuin Nokialle aikanaan, ei kunnon visiota ja tuki menee vaan huonommaksi jatkuvasti. :(
 
Liittynyt
08.07.2017
Viestejä
75
Ostin pari kuukautta sitten 4.2 ja on ihan hyvä luuri hintaansa nähden. Ei oo ollu mitään ongelmaa. Akun kesto myös ok.
 
Liittynyt
21.08.2017
Viestejä
6 898
Mitä isompi ensinmäinen numero sitä parempi rauta/kalliimpi. Toinen numero kertoo julkaisu vuoden, tänä vuonna X.3, poislukien 2.4 ja 3.4
Ei se välttämättä noinkaan mene raudan puitteissa.

Nokia 8 ja 8 Sirocco sisältää Snapdragon 835, 8.1-versio Snapdragon 710 ja 8.3 Snapdragon 765G. Nokia 9 (Snapdragon 845) on lähempänä
8/8 Sirocco-malleja kuin 8.1/8.3 5G:tä.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 543
Ei se välttämättä noinkaan mene raudan puitteissa.

Nokia 8 ja 8 Sirocco sisältää Snapdragon 835, 8.1-versio Snapdragon 710 ja 8.3 Snapdragon 765G. Nokia 9 (Snapdragon 845) on lähempänä
8/8 Sirocco-malleja kuin 8.1/8.3 5G:tä.
Letukin määritelmään pitää lisätä "samassa sukupolvessa/samana vuonna" niin se toimii.
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
562
Letukin määritelmään pitää lisätä "samassa sukupolvessa/samana vuonna" niin se toimii.
Ja tähän määritelmään kun lisää vielä satunnaiset Sirocco-poikkeukset, niin eihän se ihme ole että varmasti yksi sun toinen kokee että Mulle ei kuluttajana aukene homma ollenkaan.
 
Marti77

Team H2O
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
4 422
Ihan aiheen ulkopuolelta, osaisiko joku selventää Nokian puhelimien numerointia? Mulle ei kuluttajana aukene homma ollenkaan.
Se pitää kysyä nokialta itseltä kun kukaan ei ymmärrä heidän numerointia kun koko, ominaisuudet eikä suorituskyky pysy samoina.
Myöskin hinnoittelu on sekava kun joutuu maksamaan enemmän uudemmasta pienemmästä numeroluokitellusta puhelimesta.
Eli on yhtä sekava mitä nokia ollut symbian puhelinten kanssa.
Mitä tulee päivityksiin niin nokia tulee olemaan ensimmäisten joukoista saamaan android päivitykset harmi vain että heidän mallisto ei ole viime aikoina ole ollut erityisen hyvä enkä puhu että nokia olisi huono merkki kun itse on ollut kaikki paitsi yksi 1997-2019 välisenä aikana nokia/microsoft merkkiset.
 
Liittynyt
12.02.2019
Viestejä
152
Niin piti nokia 3.1 tulla android 10 päivitys q2/20 mutta eipä paljo ole näkynyt..
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 113
Niin piti nokia 3.1 tulla android 10 päivitys q2/20 mutta eipä paljo ole näkynyt..
HMD Global ei onnistunut pysymään aikataulussa kaikkien mallien kohdalla, vaikka viivästyttikin alkuperäistä aikataulua koronan vuoksi (HMD Global julkaisi Android 10 -päivityssuunnitelmansa Nokia-puhelimilleen). Android 10 päivitykset ovat kuitenkin nyt lähteneet liikkeelle ensimmäisillä markkina-alueilla Nokia 3.1 mallille.
Viivästyksistä huolimatta HMD Global edustaa Android-maailman parhaimmistoa, kun yhtiö päivittää mallejaan laajalla rintamalla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
598
HMD Nokialle käy samoin kuin Nokialle aikanaan, ei kunnon visiota ja tuki menee vaan huonommaksi jatkuvasti.
Yksi heidän visioistaan on hyvä päivitystuki. Se on sitten eri asia, ovatko ihmiset valmiit maksamaan siitä yhtään mitään. Tällä hetkellä tuntuu, että ei. Ostopäätöstä tehdessä verrataan vain laitteen speksejä hintaan eikä millekään muulle anneta arvoa.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 846
En ole kilpailijoiden päivitystahteja seurannut, mutta tämä vauhti ei ainakaan kyllä ainakaan vakuuta. Eipä siinä, pääasia toki, että päivityksiä tulee, mutta paremminkin voisi ihan varmasti mennä.
Ei taida montaa, yhtään?, valmistajaa löytyä joka paremmin hoitaa päivitykset, Android maailmasta siis
 
Juha Uotila

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935
Ei taida montaa, yhtään?, valmistajaa löytyä joka paremmin hoitaa päivitykset, Android maailmasta siis
Kyllähän tämä tilanne on muuttunut siitä, mitä se oli silloin kun HMD aloitti. Nykyisin esimerkiksi (googlen lisäksi) Samsung ja OnePlus hoitavat päivityksensä varsin mallikkaasti. Samsung muutti käytäntöjään ja tarjoaa tietyille malleilleen (ihan A-sarjasta lähtien) 3 android versiopäivitystä ja siihen päälle sitten vielä kuukausittaiset tietoturvapäivitykset.

OnePlus hoitanut viime aikoina myös päivitykset varsin mallikkaasti (mitä nyt versiot tuppaa olemaan bugisia etenkin nämä isot päivitykset). Tietoturvapäivityksiä ei tule ihan joka kuukausi, mutta parin kuukauden välein.

HMD:llä tietysti se, että myös ne alempien hintakategorien laitteet saa nuo päivitykset, mutta yleensä sitten todella pitkällä aikavälillä.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 113
Kyllähän tämä tilanne on muuttunut siitä, mitä se oli silloin kun HMD aloitti. Nykyisin esimerkiksi (googlen lisäksi) Samsung ja OnePlus hoitavat päivityksensä varsin mallikkaasti. Samsung muutti käytäntöjään ja tarjoaa tietyille malleilleen (ihan A-sarjasta lähtien) 3 android versiopäivitystä ja siihen päälle sitten vielä kuukausittaiset tietoturvapäivitykset.

OnePlus hoitanut viime aikoina myös päivitykset varsin mallikkaasti (mitä nyt versiot tuppaa olemaan bugisia etenkin nämä isot päivitykset). Tietoturvapäivityksiä ei tule ihan joka kuukausi, mutta parin kuukauden välein.

HMD:llä tietysti se, että myös ne alempien hintakategorien laitteet saa nuo päivitykset, mutta yleensä sitten todella pitkällä aikavälillä.
Muut valmistajat ovat petranneet tahtia mutta kyllä HMD Globalin 2+3 vuoden lupaus kuukausittaisten päivitysten kanssa kuuluu edelleen Android maailman parhaimmistoon. Ei sitä kannata yhtään väheksyä.

Samsung tosiaan lupaa nykyään Googlen lisäksi käsittääkseni ainoana valmistajana kolme Android versiopäivitystä mutta vain keskiluokasta ylöspäin. Siitä huolimatta se on tervetullut uudistus. Tietoturvapäivitykset tosin tulevat kuukausittain lähinnä lippulaivoille ja esim. A-sarjalaiset kuuluvat vuosineljänneksittäin päivittyvään kastiin Enterprise-malleja lukuunottamatta. Positiivisena puolena tietoturvapäivitykset ovat välillä jatkuneet jopa neljä vuotta.
OnePlussan lupaus taitaa edelleen olla sama kuin HMD Globalilla (2+3 vuotta) mutta ilman kuukausittaisia tietoturvapäivityksiä. OnePlus näyttää kuitenkin päivittävät puhelimia kolme vuotta lyhyemmästä lupauksesta huolimatta (ainakin OP3/3T ja OP5/5T).
HMD Globalin suurin valttikortti taitaa nykyään olla puhdas Android, mitä OnePlus ja Samsung eivät kykene tarjoamaan. Molempien valmistajien ohjelmistot ovat paisuneet ja ne esimerkiksi sammuttelevat sovelluksia taustalta turhan aggressiivisesti. (HMD Global kuului myös tähän kategoriaan ennen kuin poisti EvenWellin virranhallintaohjelmiston).
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 824
Edelleen Nokian käyttäjä koska puhdas Android ja tasaiset päivitykset. 7plus alla.
Seuraavakin lienee moinen jos saavat aikaiseksi sellaisen jossa mielellään edes 4500mAh akku ja siedettävä CPU. Koskei some-paskeella ole täällä väliä, olennaista on jotta kestää normikäytössä emailia mielellään vähintään 48h.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
350
7plus malli myös alla suoraan julkaisupäivänä ostettuna ja esteettisesti tykkäsin sen ulkonäöstä ja tehojen puolesta on riittänyt minulle.

Toki aina kamera voisi olla parempi, mutta kuitenkin... En ole oikein tykännyt noista uudemmista heijastavista peilikuorimalleista, mutta eipä tässä ole mikään kiire vaihdella mallia vielä, sitten ehkä kun 5G näyttää featurelta mitä pääsee jopa käyttämään oikeasti.
 
Liittynyt
02.09.2020
Viestejä
5
Minulla on Nokia 7 plus ja nyt jo toisen kerran takuu korjauksessa kun on niin huono usb liitin että ei meinaa ladata akkua, kyllä on surkeita noi usb liittimet nykyään puhelimissa.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 543
Minulla on Nokia 7 plus ja nyt jo toisen kerran takuu korjauksessa kun on niin huono usb liitin että ei meinaa ladata akkua, kyllä on surkeita noi usb liittimet nykyään puhelimissa.
Itsellä Nokia 8:n liitin rupesi löystymään ja temppuilemaan, mutta toisaalta huomattavasti vanhemman Lumia 950:n Type-C toimii edelleen kuin unelma, samoin Nokia 8:n korvanneen OP7T:n
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.08.2017
Viestejä
62
HMD Globalin suurin valttikortti taitaa nykyään olla puhdas Android, mitä OnePlus ja Samsung eivät kykene tarjoamaan.
Tuskin taitaa olla kykenemisestä kyse, vaan siitä, että nokialla ei oo resursseja ja sitä kautta kiinnostusta duunata omaa käyttöliittymää.

HMD Global kuului myös tähän kategoriaan ennen kuin poisti EvenWellin virranhallintaohjelmiston
Lähtikö se päivitysten myötä vai pitikö sille itse tehdä jotain? Tuttavalla on nokia 9 ja sitä kirotaan vieläkin kun ohjelmat käynnistyvät uudestaan sen sijaan että jatkuisivat siitä mihin jäivät.
 
Juha Uotila

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935
Ei sitä kannata yhtään väheksyä.
Ei tuo enää ole mikään valttikortti etenkinkun niiden päivityksien julkaisu kestää nykyisin aika tolkuttoman pitkään.

Tietoturvapäivityksetkin tuppaa tulemaan aikamoosella viiveellä, mikä piti olla juurikin se "puhtaan Androidin" valttikortti.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 113
Ei tuo enää ole mikään valttikortti etenkinkun niiden päivityksien julkaisu kestää nykyisin aika tolkuttoman pitkään.

Tietoturvapäivityksetkin tuppaa tulemaan aikamoosella viiveellä, mikä piti olla juurikin se "puhtaan Androidin" valttikortti.
Ei se puhdas Android tietenkään kaikille tärkeä ole mutta kustomoimatonta Androidia arvostavalle varmasti positiivinen juttu. Ainakin io-techin testeissä puhdas Android on nostettu usein plussaksi (muistaakseni sinunkin kirjoittamana).

Vuonna 2018 ja 2019 HMD Global on ollut yksi parhaimmista Googlen ja Sonyn ohella tuomaan tietoturvapäivitykset ajallaan.
 
Juha Uotila

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935
Ei se puhdas Android tietenkään kaikille tärkeä ole mutta kustomoimatonta Androidia arvostavalle varmasti positiivinen juttu. Ainakin io-techin testeissä puhdas Android on nostettu usein plussaksi (muistaakseni sinunkin kirjoittamana).
Juu niin on, mutta se että on puhdas Android ja "nopeat" päivitykset on sitten ihan eri juttu.

Nokia ei ole pystynyt niitä Android versiopäivityksiä tuomaan nopeasti, tämä tosin täysin oma mielipide. Sieltä kiilaa jo OnePlus, Samsung jne oho ja kummallakaan ei ole käyttis lähelläkään puhdasta Androidia.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 113
Juu niin on, mutta se että on puhdas Android ja "nopeat" päivitykset on sitten ihan eri juttu.

Nokia ei ole pystynyt niitä Android versiopäivityksiä tuomaan nopeasti, tämä tosin täysin oma mielipide. Sieltä kiilaa jo OnePlus, Samsung jne oho ja kummallakaan ei ole käyttis lähelläkään puhdasta Androidia.
En ole väittänytkään, että puhdas Android tarkoittaisi automaattisesti nopeampia päivityksiä. Xiaomin Mi A -sarja on tästä hyvä esimerkki. HMD Global hoiti kuitenkin päivitykset todella hyvin Pien kohdalla, kun tarkastellaan koko mallistoa. Yksittäisten mallien kohdalla muut saattoivat olla nopeampia mutta esim. Samsung päivitti vuoden sisällä Pien julkaisusta myydyistä puhelimista vain reilu 50% Pie versioon. Toki lukemaa selittää osittain laajempi mallisto eli myynnissä on ollut myös niitä vanhoja malleja.

Android 10:n kohdalla HMD Globalilla ei mennyt yhtä hyvin mutta Nokia puhelimet päivittyvät silti ihan kiitettävästi. Henk. koht. arvostan puhtaassa Androidissa sitä, että bloatwarea on huomattavasti vähemmän (kts. Tietoturvajärjestöt vaativat Googlea poistamaan bloatwaren Android-laitteista)
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 385
Nokia 8.3 5G:n Android 11 -päivitykset alkoivat tänään aiemman aikataulun mukaisesti. Ottaen huomioon, että kyseessä on ylemmän keskihintaluokan Android One -laite, ei viiden kuukauden viivettä ohjelmiston julkaisusta voi kuitenkaan pitää erityisen hyvänä suorituksena.

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 113
Nokia 8.3 5G:n Android 11 -päivitykset alkoivat tänään aiemman aikataulun mukaisesti. Ottaen huomioon, että kyseessä on ylemmän keskihintaluokan Android One -laite, ei viiden kuukauden viivettä ohjelmiston julkaisusta voi kuitenkaan pitää erityisen hyvänä suorituksena.

Aikataulut ovat pettäneet nyt pahemman kerran. Ohjelmistotuen piti olla HMD Globalin vahvin valttikortti mutta muut valmistajat ovat menneet siinäkin jo ohi.
Päivitysten pääsemisessä vauhtiin on kestänyt hieman oletettua pidempään. Lisäksi päivitysjärjestys on ollut aluksi hieman eri mitä HMD Global aiemmin esitti. Nokia 2.2:n, Nokia 5.3:n ja Nokia 8.1:n piti alkuperäisen aikataulun mukaan saada päivitys jo vuoden 2020 viimeisellä tai viimeistään vuoden 2021 ensimmäisellä neljänneksellä, eli maaliskuun loppuun mennessä. Ne odottavat kuitenkin yhä päivitystään, kuten myös Nokia 1.3, Nokia 2.4, Nokia 3.4 ja Nokia 4.2, joille päivitys myös luvattiin alun perin maaliskuun loppuun mennessä.
Edit: Nokia 8.1:lle lähtenyt Android 11 jakoon 2.3:n lisäksi.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 344
Lukenut netistä muutaman kerran, että ehkä syy miksi A11 on myöhästynyt HMD:llä olisi siinä, että eivät haluaisi tehdä samaa virhettä kuin A10:n kanssa joka oli myös hyvin buginen aluksi.. tiedä häntä, itse en ole niin tarkasti näitä asioita seurannut. Fakta on kuitenkin se, että HMD:n aikataulut ja mallijärjestys päivityksien osalta on kussut huolella.
 
Timo 2

Premium-jäsen
Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
12 065

Nähdäkseni samsun on tällä hetkellä "uusi hmd global" tuntuu että samsungin uudet puhelimet tarjoavat aika hyvää vastinetta rahalle softan ja raudan osalta, jos ei 5g yhteyttä tarvitse (Nähdäkseni tuosta 5g yhteydestä on aika vähän iloa tällä hetkellä. 2-3 vuoden päästä tilanne voi olla ihan erilainen. Silti kunolla toimiva 4g (jatkuva 50 mb/s, pahin piikki n. 30 mb/s) riittänee enemmistölle) ja a72 unohdetaan.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 385
Nyt on tullut päivitys 4.2:lle. Hieman myöhässä tuonkin suhteen, Q1:llä piti tulla.

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 344
5.3:lle piti tulla ennen 2.3:sta ja 4.2:sta. On kyllä heikko esitys HMD:ltä. Taitaa todellakin nyt tämän luurin jälkeen vaihtua puhelimen nimi ensimmäistä kertaa(!), aina on puhelimessani lukenut Nokia.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 385
@Juha Kokkonen Oisko sulla jotain sisäpiirin yms... tietoa, koska Nokia 9 Pureview tulee saamaan Android 11 päivityksen?
Ei oo valitettavasti mitään sen tarkempaa kuin mitä HMD on aikanaan lupaillut, eli Q2. Alkaa olla porukka vaihtunut HMD:llä sen verran totaalisesti, että ei siellä oikein ole enää tuttua "sisäpiiriä" jäljelläkään :interested:
 
Aa okei. Mutta hyvä puoli tässä on, että saavat hiottua mahdollisia bugeja pois softasta. :kahvi:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 344

Tarkkaa selvyyttä ongelmien aiheuttajasta ei ole, mutta ongelmia on ilmennyt myös muiden valmistajien puhelimissa Android 11 -päivityksen yhteydessä.
Androidin laatu vaan laskee näköjään, ymmärtääkseni A10:ssä oli jo paljon ongelmia ja A11:sta sama meininki jatkuu..
 
Liittynyt
21.08.2017
Viestejä
6 898

Androidin laatu vaan laskee näköjään, ymmärtääkseni A10:ssä oli jo paljon ongelmia ja A11:sta sama meininki jatkuu..
Koskeeko ainoastaan näillä hitailla prossuilla olevia Android-luureja vai ihan kaikkia? Eli prossu ei riitä pyörittämään sujuvasti Android 11-versiota? Ainakin tuon Nokia 4.2 yhdessä arvostelussa mainittiin jo Android 9-versiolla olevan "hitautta".
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 113
@Juha Kokkonen Oisko sulla jotain sisäpiirin yms... tietoa, koska Nokia 9 Pureview tulee saamaan Android 11 päivityksen?
HMD Global on perunut Nokia 9 Pureviewin Android 11 päivityksen kokonaan, kun eivät saaneet kameraa toimimaan kunnolla.
HMD Global on tänään kertonut ikäviä uutisia Nokia 9 PureView -puhelimen omistajille, jotka ovat joutuneet odottamaan Android 11 -päivitystä tuskallisen pitkään. Kyseinen päivitys ei ole tulossa puhelimelle, vaikka alun perin luvattiin. Nokia 9 PureView on toistaiseksi HMD Globalin viimeisin lippulaivapuhelin.

Android 11 -päivitystä ei HMD Globalin mukaan haluta tuoda Nokia 9 PureView -puhelimelle kameran yhteensopivuusongelmien takia. Puhelimessa käytettiin erikoista viiden kameran järjestelmää, joka oli kehitetty yhteistyössä Light.co:n kanssa. Sittemmin Light.co on ilmoittanut vetäytyvänsä puhelimien osalta, jonka takia Nokia 9 PureView -puhelimen kamerajärjestelmä on jäänyt lähes heti julkaisunsa jälkeen ilman tukea. Tämä on johtanut Android 11 -päivityksen yhteensopivuusongelmiin kameroiden kanssa.
Hyvitykseksi Nokia 9 Pureviewin omistajat voivat ostaa Nokia X -sarjalaisen puoleen hintaan. Raudan osalta Nokian uudet mallit eivät tosin tarjoa juuri upgradea Nokia 9 Pureviewiin nähden.

Geekbench 5 (CPU)
  • Nokia X20: 507/1677
  • Nokia 9 PureView: 503/2050
3DMark Wild Life (GPU):
  • Nokia X20: 978
  • Nokia 9 PureView: 1420

Android 11 päivitykset ovat olleet täydellinen fiasko HMD Globalilla.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
12.06.2018
Viestejä
342
Google on kyllä (valmistajien avustuksella) paskonut aika lahjakkaasti brändäämänsä Android One-ohjelman. Jättikö liikaa vapauksia ohjelmaan, vai oliko alkujaankin näitä Googlen beta-kokeiluja? Olihan tosta joku salaliittoteoriaakin esittänyt, että Googlen kiinnostus ohjelmaan loppui, kun alkoivat itsekin puhelinvalmistajaksi.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 113
Google on kyllä (valmistajien avustuksella) paskonut aika lahjakkaasti brändäämänsä Android One-ohjelman. Jättikö liikaa vapauksia ohjelmaan, vai oliko alkujaankin näitä Googlen beta-kokeiluja? Olihan tosta joku salaliittoteoriaakin esittänyt, että Googlen kiinnostus ohjelmaan loppui, kun alkoivat itsekin puhelinvalmistajaksi.
Alunperinhän Android One oli Googlen projekti kasvattaa käyttäjäkuntaansa seuraavaan miljardiin. Google määritteli, mitä rautaa Android One laitteissa käytettiin, ja toimitti päivitykset laitteille.
Android One is a reference platform — it’s a set of rules that device makers can follow to make low-cost phones. It makes it easier for manufacturers to develop and produce devices, because Google is doing all of the hard work figuring out materials costs. For Google, it ensures that even low-end devices can run its software and run it well, providing everyone with a uniformly decent experience.
Sittemmin Google luopui tiukoista vaatimuksista raudan suhteen ja luovutti vastuun päivityksistä laitevalmistajille. Siinä vaiheessa paletti alkoi pikku hiljaa leviämään käsiin.
Google's new plan, according to the Journal, is to give Android One partners more flexibility on price, parts, and features. In some instances, manufacturers can buy parts from their vendor of choice. In other instances, Google is giving manufacturers a broader selection of choices; there are now five cameras for them to choose from, for instance.
According to the Android One section of Google support page, Google had laid down the responsibility to manufacturers. Same manufacturers that take forever to deliver updates. For instance, after the Infinix Hot 2 launched in Nigeria it took till around mid-January before Marshmallow updates started seeding to users. It would be wrong to argue that the manufacturers were not responsible for this delay. After all Nexus users got theirs earlier.
Henk. koht. käsitys tilanteesta on, että Android Go korvasi sen, mitä Google alunperin haki Android Onella eli edullisia Android laitteita kehittyviin maihin. Android One jäi vähän tuuliajolle ja valmistajat alkoivat sooloilemaan sen kanssa. Piiritoimittajiksi valittiin kumppaneita, jotka eivät kykene tarjoamaan päivityksiä (Nokia 3:n Android 7.1.2 -päivitys myöhässä Mediatekin ajureiden takia). Viimeisimpänä sitten Nokia 9 PureViewin kamera-case (epäyhteensopivuus Android 11:n kanssa).
 
Obi-Lan

¯\_(ツ)_/¯
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 083
Monikohan Pureview 9 mahdollisesti jäljellä olevista käyttäjistä ryntää kauppaan ostamaan X20 alennuskupongilla...
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 627
Viestejä
4 186 593
Jäsenet
70 773
Uusin jäsen
Greippi

Hinta.fi

Ylös Bottom