HMD Global julkaisee kapeareunaista näyttöä käyttävän Nokia X6 -mallin Kiinassa 16. toukokuuta

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269

Viime päivinä aktiivisten huhujen kohteena on liikkunut HMD Globalin uusi X-sarjan Nokia-puhelin, jonka julkaisun aavisteltiin virheellisesti tapahtuvan viime perjantaina. Nyt yrityksen kerrotaan lähettäneen lehdistölle kutsuja Pekingissä 16. toukokuuta järjestettävään julkaisutilaisuuteen. Tiettävästi Nokia X:ksi tai X6:ksi nimetystä laitteesta on myös viime päivinä vuotanut aidolta vaikuttavia kuvia useamman eri kiinalaislähteen toimesta.

Toistaiseksi laajimmassa kuvavuodossa Nokia X esiintyy esittelyständeihin kiinnitettynä. Ilmeisesti HMD Globalin Kiinassa käynnissä olevasta monipäiväisestä tapahtumasta peräisin olevissa kuvissa on nähtävissä myös laitteeseen liittyviä mainoskuvia. Kuvissa näkyy metallirunkoinen laite, jonka etu- ja takakuori ovat lasia. Laajakuvaisen näytön yläreunassa on pieni lovi, johon on sijoitettu mm. kuuloke ja etukamera. Takakuoren yläosassa sijaitsee kaksoiskamera sekä sormenjälkitunnistin.

Huhujen mukaan X:ssa on 5,8-tuumainen näyttö, jonka kuvasuhde on erittäin laaja 19:9. Näytön reunat ovat selvästi pienimmät, mitä yrityksen puhelinmalleissa on tähän mennessä nähty. Järjestelmäpiiriversioita on ilmeisesti luvassa kaksi: MediaTek Helio P60 neljän gigatavun RAM-muistilla (mahdollisesti Aasian markkinoille?) sekä Snapdragon 636 suuremmalla kuuden gigatavun RAM-muistilla. Nokia X tulee ilmeisesti sijoittumaan Nokia 6 (2018)- ja Nokia 7 Plus -mallien väliin, mutta sen saatavuudesta Euroopassa ei ole toistaiseksi varmoja tietoja.

Lähde & kuvat: NokiaMob (1)(2)

Huom! Foorumiviestistä saattaa puuttua kuvagalleria tai upotettu video.

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)

Palautelomake: Raportoi kirjoitusvirheestä
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 767
Heh! X marks the notch!
https://youtu.be/dvywOjh_hdY

Alkaa HMD:n tuotevalikoima levitä käsiin, kuten Samsungin ja Wanhan Nokian aikoinaan... Riittävätkö resurssit kunnolla päivitysten tukemiseen? No ehkä treble auttaa niin paljon, että wanhalla väellä pystytään jatkossa ylläpitämään useampaa puhelinmallia?

Ihan asiallinen puhelin tämäkin... Ei siinä mitään. Seuraavaksi tarvitaan vielä seuraavat: vasarapuhelin aka kestävä rugged malli, kamerapuhelin ala wanhat Nokian möykyt ökykameralla, musapuhelin ja joku pieni ja tehokas kilpailemaan Applen Se mallin ja Sonyn Compact mallin kanssa. Siinä olisi markkinarako jolla ei ole juurikaan kilpailua. En tiedä tarvitaanko erillistä Ncagen eli pelipuhelimen korvaajaa... tuo jälkeen olisi kirjo täynnä... ehkä...
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
Alkaa HMD:n tuotevalikoima levitä käsiin, kuten Samsungin ja Wanhan Nokian aikoinaan...
Vähän samaa tuossa pohdiskelin itsekin. Aiemmin on jo tullut Plus- ja Sirocco-lisänimeä käyttöön ja nyt sitten otetaan vielä kirjaimet mukaan leikkiin. Tällainen lähes reunoille ulottuva näyttö olisi ollut mukava nähdä jo Nokia 7 Plussassa.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 528
Onkohan tähän nyt lainattu samaa näyttöä joka on P20 Huaweissa, kovin näyttää samalta. Plussana mahdollinen saman näytön käytön edullisuus, miinuksena se, että on lähdetty tähän lovileikkiin mukaan. Myöskään tuo Helio piirin käyttö ei ole hyvä, rönsyilee ehkäpä liikaa alustat kohta ja leviää HMD:n käsiin, kuten Hannibalkin tuossa toteaa.
 
Hampsteri

Kukkuu pulut
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
992
Täysin turha malliston lisäys, nyt kun kaikilla on näyttölovet niin siinähän se olis ollu erilaisuutta kerrakseen kun ois jättäny tän mallin tekemättä
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
...miinuksena se, että on lähdetty tähän lovileikkiin mukaan.
Täysin turha malliston lisäys, nyt kun kaikilla on näyttölovet niin siinähän se olis ollu erilaisuutta kerrakseen kun ois jättäny tän mallin tekemättä
Edelleenkin pitää kysyä, että mitä haittaa lovesta, jos ei ulkonäöllisiä seikkoja oteta huomioon (ja senkin haitan voi eliminoida, jos loven saa "piilotettua" ohjelmallisesti)?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 290
Pienet on murheet ihmisillä, jos pienestä lovesta näytön yläreunassa pitää riemastua. :) Aika se ja sama. Samaltahan nuo kaikki nykyluurit muutenkin näyttää. Jos yksi markkinajohtajista tekee luuriin loven, niin eiköhän se trendi seuraa muillakin merkeillä. Ei vaikuta laivaliikenteeseen. Sen sijaan Nokian (toivottavasti) aloittama trendi, jossa keskitason rauta yhdistyy kohtalaisen kameran kanssa, on tervetullut. Markkinointimiesten keksimät speksikikkailut joutaa romukoppaan ja tilalle maalaisjärkeä.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 067
Uuden piirin vaihto kyllä herättää mielenkiinnon onko Nokian ja Xiaomin yhteistyö tuonut ensimmäisen hedelmän. Eli onko tämä malli Xiaomin valmistama.
Vai mennäänkö yhä Foxconnilla ja riittäkö sillä valmistuskapasiteetti. Tuodaanko uusia malleja sen vuoksi koska valmistaja vaihtuu?

Xiaomi has MediaTek Helio P60/P70 chips lined up for its 2018 devices

Nokia ja Xiaomi tekivät sopimuksen patenteista – myös muuta liiketoimintayhteistyötä

asiaan epäsuora uutinen
HMD Global to make Nokia phones in India by 2022
 
Viimeksi muokattu:

Juha Uotila

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935

Tuskin noilla on Xiaomin kanssa juuri tekemistä. Mediatek nuo prosessorit valmistaa ja myy ja olihan Nokia 3:ssa jo MediaTek:n piiri viime vuonna.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 067
En nyt tiedä miten Xiaomin kanssa tehty patenttisopimus liittyisi MediaTek:n valmistamiin prosessoreihin
Kumpikin alkaa tekee samalla prosessorilla tuotteita samaan aikaan, xiaomi monen vuoden jälkeen ja nokia yllättäen ottaa paremmassa mallissa saman prosessorin. Toki voi liittyä pelkoon että usa laittaa Snapdragonin viennin kiinaan pysähdyksiin.

Tuo uutinen oli vain että yritykset alkaa tehdä tiivistä yhteistyötä. Ei patentti ollu pointti.
Eikä se ollu faktaa, vain ajatus.
 
Juha Uotila

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935
Kumpikin alkaa tekee samalla prosessorilla tuotteita samaan aikaan, xiaomi monen vuoden jälkeen ja nokia yllättäen ottaa paremmassa mallissa saman prosessorin. Toki voi liittyä pelkoon että usa laittaa Snapdragonin viennin kiinaan pysähdyksiin.

Tuo uutinen oli vain että yritykset alkaa tehdä tiivistä yhteistyötä. Ei patentti ollu pointti.
Eikä se ollu faktaa, vain ajatus.
Kannattaa nyt vielä muistaa että kyseessä on Nokia ja Xiaomin sopimus, ei siis Xiaomin ja HMD:n.

Foxconn varmasti jatkaa HMD:n Nokia luurien valmistusta, kun on yksi "pääomistajistakin"
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 067
Tämäpä tämä. Samsung esimerkiksi..
Kyllä mallivalikoima on selvä signaali että tukea ei heru kuin minimi ajan.

Kannattaa nyt vielä muistaa että kyseessä on Nokia ja Xiaomin sopimus, ei siis Xiaomin ja HMD:n.

Foxconn varmasti jatkaa HMD:n Nokia luurien valmistusta, kun on yksi "pääomistajistakin"
Ei kannata katsoa niin karkeasti. Kyllä nokia määrää miten homma tehdään ja jos valmistaja vaihtuu. On neuvottelija varmasti Nokia eikä HDM.
Nokia omistaa patentit ja HDM vain myy. Valmistaja on ostettava patentti oikeudet jos aikoo valmistaa. HDM on vain markkinointi yhtiö, se on ollu uutisissa jatkuvasti. Kyse on myös siitä riittääkö sillä kapasiteetti noin moneen mallin kun apple on päätuote.

"Vuonna 2015 Espoossa perustettu HMD on suomalainen osakeyhtiö, jonka omistaa Smart Connect -rahasto. Omistajina ovat mukana myös HMD:n avainhenkilöt. Kovin paljon enempää ei yrityksen omistuksesta suostuta paljastamaan."

"
"Nokia-nimisiä puhelimia markkinoimaan alkava suomalaiseksi luonnehdittu HMD Global kertoo nettisivuillaan, että yhtiön omistaa Smart Connect -niminen rahasto sekä HMD:n johto. Rahastoa taas johtaa Nokian hankintajohtajana vuoden 1999-2011 toimitut Jean-Francois Baril."

"hän on esimerkiksi Nokia-puhelinten valmistuksen ostaneen Foxconnin neuvonantaja.
"

En tiedä onko Foxconn omistaja, Nokia ainakin rahoitti yhtityksen kauppoja Foxconnin kanssa.
 
Viimeksi muokattu:

Juha Uotila

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935
Ei kannata katsoa niin karkeasti. Kyllä nokia määrää miten homma tehdään ja jos valmistaja vaihtuu. On neuvottelija varmasti Nokia eikä HDM.
Nokia omistaa patentit ja HDM vain myy. Valmistaja on ostettava patentti oikeudet jos aikoo valmistaa. HDM on vain markkinointi yhtiö, se on ollu uutisissa jatkuvasti. Kyse on myös siitä riittääkö sillä kapasiteetti noin moneen mallin kun apple on päätuote.
Noh joo, Kyllä se vastuu tuotteista on HMD:llä. Nokia myy vain lisenssin käyttää nimeä yms, ja "valvoo" että vehkeet täyttää laatuvaatimukset.

Ja jos meinaat että Foxxconilta loppuisi kapasiteetti HMD:n puhelimille niin aika paljon saa tapahtuma, jos niillä riittää kapa valmistaa Applen luurit niin tuo HMD:n tuotantomäärä on se pieni kärpäsen jätös siinä sivussa :)
 
Turha alkaa kinaamaan voiko nokia puhelimia tehdä muualla, esitin vain asialle hyvät ja selvät perustelut.
Eikä tarvitse alkaa inttämään että Foxconn valmistaa puhelimet maailman tappiin asti. Se ei ole mitenkää tarpeellista.

Tuokin uutinen jonka linkkasin että Nokian valmistus siirretään Intiaan 2022, kertoo asiasta että ne ei ole aina pysyviä.

jottei juttu huku kinasteluun, toki se on foxconn myös, että sikäli olet oikeassa.
HMD Global to make Nokia phones in India by 2022
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 528
...miinuksena se, että on lähdetty tähän lovileikkiin mukaan.
Täysin turha malliston lisäys, nyt kun kaikilla on näyttölovet niin siinähän se olis ollu erilaisuutta kerrakseen kun ois jättäny tän mallin tekemättä
Edelleenkin pitää kysyä, että mitä haittaa lovesta, jos ei ulkonäöllisiä seikkoja oteta huomioon (ja senkin haitan voi eliminoida, jos loven saa "piilotettua" ohjelmallisesti)?
Lovi siinä yläreunassa on täysin turha, kaiuttimen saa näytön ylle, kuten sensoritkin, voihan siihen yläreunaan jättää sen muutama milliä lisää, niin saa jo kamerankin, en näe lovessa olevan mitään hyötyäkään.

Tähän asiaan toki on selfiekuvaajilta eri mielipiteitä, mutta onhan se selfien ottaminen osastolla täysin turha asia.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 317
Tämä olis voinut olla mun seuraava luuri ilman tuota takakuoren lasia. En vaan voi käsittää tuota trendiä. Puhelimen huoltofirmat varmasti kiittää ja vakuutusyhtiöt...
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 174
Takalasit olisi voinut jättää pois. Ei niistä ole mitään hyötyä koko laitteen kannalta kuin ulkonäöllisesti ja ulkonäkö ei ole minulle tippaakaan merkitystä. Tuo lovi-trendi vaatii vaan totuttelua, koska etukamera ja muut ovat fyysisiä laitteita. Ilman niitä ei esim. viittomakieliset pysty käymään videoneuvotteluja ja maailmassa on arviolta yli 70 miljoonaa viittomakielistä.

EDIT: Kännykän värinän lisäämisestä ehdotti jotkut huonokuuloiset ja kuurot, kun herätyskelloissa on ollut jo 70-luvulla lähtien värinäsauvat. Värinä nousi suosioon, kun ihmisiä ärsyttivät piippaukset sun muut, niin värinä oli parempi vaihtoehto.

Kännyköissä on edelleen ongelmansa, että miten pitäisi vain kahdella kädellä viittoa, niin pitää odotella sitä uutta tekniikkaa, joka mahdollistaisi 3D-hologrammin ja sitä kautta viittomisen. Mutta sen aika ei vielä ole.
 
Viimeksi muokattu:

WanhaPatu

Suurmöyhentäjä
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 458
Takalasit olisi voinut jättää pois. Ei niistä ole mitään hyötyä koko laitteen kannalta kuin ulkonäöllisesti ja ulkonäkö ei ole minulle tippaakaan merkitystä.
Vaan voisiko lasinen takakuori mahdollistaa langattoman latauksen, jota metallikuoret eivät vissiin mahdollista?
 
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
590
En sanois samsung on minun mielestä hyvä merkki ja ne toimii paremmin kuin jotkut huawei kirin järjestelmä
Kyllä minusta on aika huono merkki jos edes lippulaiva mallia eivät saa päivitettyä, Galaxy S8 ja viimeisin tietoturvapäivitys on tullut 1.lokakuuta 2017.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 290
Kyllä minusta on aika huono merkki jos edes lippulaiva mallia eivät saa päivitettyä, Galaxy S8 ja viimeisin tietoturvapäivitys on tullut 1.lokakuuta 2017.
Miten se noin vanha voi olla? Johan tuolle on tämän vuoden puolella tullut Oreokin (pohjoismaihin maaliskuussa).
 
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
590
Miten se noin vanha voi olla? Johan tuolle on tämän vuoden puolella tullut Oreokin (pohjoismaihin maaliskuussa).
Jaa-a, se onkin hyvä kysymys mutta puhelin väittää että uusin päivitys on asennettuna eikä tarjoa mitään uudempaa.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
70
Jaa-a, se onkin hyvä kysymys mutta puhelin väittää että uusin päivitys on asennettuna eikä tarjoa mitään uudempaa.
Mielenkiintoista. Itse juuri tarkastin omalla Galaxy S8:lla, ja siellä onkin huhtikuun 29. päivä julkaistu päivitys odottamassa sopivasti. Mikähän on, ettei sinun puhelimellesi ole tullut?

Sellainen kysymys herää tuosta lovesta tuossa näytössä, että peittääkö se jotain tietoja, mitä lovettomassa näytössä näkyisi tuossa kohdin vai miten se toimii? En ole itse asiaan perehtynyt, jos joku asiasta enemmän tietävä osaisi kertoa?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941
Androidissahan toi lovi on oikein hyvä juttu, saa yläpalkin pois tieltä ja lisää näyttöpintaa.

Apple taas kusi homman aika rankasti, kun iOS ei tue laajempaa kuvasuhdetta oikein mitenkään. Lopputuloksena hyöty isommasta näytöstä jää todella vähäiseksi ja koko homman tarpeellisuus on kyseenalaista.
Apple iPhone X vs iPhone 8 Plus vs iPhone 8: Interface comparison

Minusta näyttää siltä, että about jokainen tuossa testattu ohjelma näyttää enemmän sisältöä ruudulla X:llä kuin verrokkipuhelimilla.
 
Juha Uotila

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935
Jaa-a, se onkin hyvä kysymys mutta puhelin väittää että uusin päivitys on asennettuna eikä tarjoa mitään uudempaa.
Sulla on jotain vikaa luurissa. S8 tuli juuri pari päivää sitten huhtikuun tietoturva. Oreo tuli jo pari kuukautta sitten.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
Lovi siinä yläreunassa on täysin turha, kaiuttimen saa näytön ylle, kuten sensoritkin, voihan siihen yläreunaan jättää sen muutama milliä lisää, niin saa jo kamerankin, en näe lovessa olevan mitään hyötyäkään.

Tähän asiaan toki on selfiekuvaajilta eri mielipiteitä, mutta onhan se selfien ottaminen osastolla täysin turha asia.
Meinaatko tosissaan, ettei noin olisi tehty, jos se onnistuisi ilman kompromisseja?:think: Kuulokkkeen saa kapeaan kaistaleeseen näytön yläpuolelle, mutta sen äänenlaatu kärsii pienemmästä tilasta. Näin on ainakin ollut niissä kaikissa puhelimissa, joissa kyseisenlaista toteutusta olen testannut. Lisävaatimuksia tilantarpeen tulee, jos kuulokkeen yhteyteen halutaan sijoittaa toinen stereokaiuttimista. Kamera vaatii sitten vieläkin enemmän tilaa.

Loven ympärille jäävä näyttöpinta-ala on lisäystä tavalliseen 18:9-näyttöön nähden ja ainakin Androidissa se tuo varsin näppärästi lisätilaa ilmoituskuvakkeiden piilottamiseen (kunhan lovesta ei tehdä poskettoman leveää). Loven ympärille jäävät näyttökaistaleet tarjoavat toisin sanoen enemmän näyttöpinta-alaa sisällön näyttämiseen. Loven vaikutus on siis oikeastaan vain visuaalinen ja fiksussa toteutuksessa senkin saa eliminoitua loven softapohjaisesti piilottamalla.

Selfieiden turhuus on sinun mielipiteesi (enkä kyllä itsekään pidä niitä kovin tärkeänä ominaisuutena), mutta on aika itsekästä olettaa omiin tarpeisiin perustuen, että kyseinen ominaisuus olisi laitteissa yleisellä tasolla turha :bored:
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 317
Niinhän ne nokiallakin totesi siinä markkinajohtajina, ettei tuommosta kosketusnäyttöä tarvita. Sitten tuli eräs iPhone ja lopputulos onkin tiedossa.

Kyllähän sen näkee aika suoraan etukameroiden markkinoinnista, kehityksestä jne., kuinka tärkeä ominaisuus se ihmisille on. Vähän sama kun kirjanpitäjä ihmettelisi, mihin noita (kalliita) näytönohjaimia oikein tarvitaan.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
Niinhän ne nokiallakin totesi siinä markkinajohtajina, ettei tuommosta kosketusnäyttöä tarvita. Sitten tuli eräs iPhone ja lopputulos onkin tiedossa.
Ei se nyt ihan noinkaan mennyt, vaan ennemminkin Apple onnistui tuomaan markkinoille kosketusnäyttölaitteen oikeaan aikaan ja oikeaan muotoon toteutettuna :geek: Olihan Nokialla jo aiemmin kosketusnäyttölaitteita, mutta hieman väärässä form factorissa, johon markkinat eivät olleet vielä siinä vaiheessa valmiit.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 528
Mainitsin, että Selfiet on turhia. :p Yläreunassa oleva kamera voisi olla perunalaatua tai sitten isona jossain alareunassa, jolloin se ei haittaa näytön alkamista melkein yläreunasta (alareunasta alkava näyttö aiheuttaa ihmisfysiikalle yhden käden käyttöongelmia).

Toki tuo kamera ylhäällä on helppokäyttöisempi videopuheluissa ja kunnon stereokaiuttimet olisi kivat puhelimeen (HTC Onessa oli). Nykyiset stereokaiuttimet on luvattoman huonoja, kun kumminkin tekniikka elementtien valmistukseen on kehittynyt aika paljon (mm. kunnon langattomat pienet in earit) sitten tuon HTC Onen julkaisun jälkeen.

Itse näen Samsungin S9 mallien lähestymisen näytön muotoiluun miellyttävämpänä kuin nuo lovet, toki olen hieman vanhoillinen, kun tykkään 16:9 näytöistä myös tietokonekäytössä (paitsi leffakäytössä 2.35:1).

Kosketusnäytöistä muutenkin sen verran, että Nokialla oli kyllä ehkä huonoin käyttis (symbian) noille kosketusnäytöille ennen Meegoa ja Meego kuopattiin, koska tyhmyys ja lyhytnäköisyys (nythän Applella on noita pyyhkäisyjuttuja tuossa X:ssä käytössä ja ei ne nyt huonoja ole nekään, N9 oli paras kokeilemani Nokia nyt omistamaani 8:a ennen).
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 468
Viestejä
4 163 131
Jäsenet
70 412
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom