Imurien yleiskeskustelu (rikka/varsi/märkä/kuivaimuri, pölypussiton, HEPA yms.)

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
689
Ostin viime syksynä Dysonin V11 Absolute -mallin langattoman ja pölypussittoman "tikkuimurin", ja on kyllä aivan loistava imuri. Kertalataus riittää yleensä sellaiseen noin 130 neliön imurointiin ja käytettävyys on todella huippua. Mukana tulee myös reilusti tarvikkeita erilaisiin käyttötarpeisiin.

Dyson V11 Absolute -johdoton imuri 599,00
Onkohan tuossa yhtään leveämmät suulakkeet kuin mun V8:ssa? Jos ei niin onhan ne vähän kapeita ettei niillä jatkuvasti viitsi koko taloa imuroida. Paino käy lisäksi käsiin. Täydellä teholla tässä V8:ssa ei akku kauaa kestä, normiteholla toki menee pitkään. Mutta akunkestoon noissa uudemmissa tullutkin parannuksia. Hyvä vehje tuo on kyllä pienempään väli-imurointiin.

Suunnittelin aiemmin vanhan Electroluxin Ergospace Greenin vaihtoa kun siitä hajosi suulake. Lopulta päädyin sitten vain ostamaan pari uutta suulaketta:

Nämä kyllä helpotti hommaa huomattavasti, adapterin joutu ostamaan, että sai vanhaan putkeen kiinni mutta nämä sopii nyt sitten uudempiin malleihin suoraan. Vanhan imurin käytön jatkamista puolsi siinä oleva pitkä letku ja johto.
 
Liittynyt
31.05.2017
Viestejä
4 336
Kaikki Dysonin ostaneet väittävät, ettei muihin merkkeihin ole paluuta. Muiden merkkien omistajat taas väittävät, että Dysonit ovat ylihintaisia ja totaalisen paskoja vehkeitä. Löytyisiköhän jostain kunnolista testiä, missä olisi mukana sekä pölypussittomat että pölypussilliset imurit ja olisi oikeasti testattu kunnolla imurointitulosta eikä vain listattu manuaalista teknisiä tietoja taulukkoihin.
Minulla oli ennen Dyson eikä ole siihen enää paluuta. Järjettömän äänekäs ja nykyinen Electrolux toimii paremmin ja on hiljaisempi. Oma Electrolux 199,90 eurolla Verkkokauppa.comista ostettu Electrolux UltraOne EU099TM (normihinta tuolloin 369,90 €).
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
689
En tiedä minkä kokoiset suulakkeet V8:ssa on, mutta tässä V11 Absolutessa on kyllä ihan normikokoiset (ja lisäksi montaa eri kokoa olevia muita suulakkeita). Laite säätää auto-tilassa tehoa, ja akku riittää ainakin meidän 130 neliön kämpän imurointiin. Toki jos manuaalisesti laittaa kovimmalle teholle, niin eihän se kestä koko talon imurointia, mutta niin ei tarvitse tehdä, koska autolla homma hoituu oikein hyvin. Imuri on todella helppo ottaa käyttöön ja käyttää, jonka vuoksi meillä imuroidaan nyt paljon useammin kuin ennen, ja lapsetkin käyttävät sitä ihan mielellään vaikka onhan se hieman painava.

Ehdottomasti paras imuri mitä tullut käytettyä, enkä usko, että meidän perheessä palataan enää perinteisiin johtoimureihin.
En äkkiseltään löytänyt infoa oikein mistään, mutta Kuluttajan testissä V10:n puhdistuneen alueen leveys 25,7cm, jos esim vertaa tuohon linkkaamaani parkettisuulakkeen 33cm leveyteen niin onhan siinä pieni ero kuinka monta kertaa Dysonilla saa hinkata lattiaa verrattuna leveämpään suulakkeeseen. Oletan, että V10 ja V11 on samat suulakkeet.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 321

Dysoniltahan on tullut myös isompi V11 -versio: https://www.dyson.com/sticks/dyson-v11-outsize-nickel-red.html

En ole huomannut tuota Suomessa missään myynnissä.

Hommasin kanssa perus V11:n tuossa, mutta aika vähän siitä on vielä kokemusta. Perusimuroinnin hoitaa robotti, en tiedä olisinko valinnut tuota koko talon imurointiin, mutta robotin jälkien paikkailuun, eteisen hiekkojen ja keittiön lattian murujen nykäisyyn tuo on kätevämpi kuin johdon perässä raahattava möykky. Ja tietenkin rikkaimurin korvikkeena se on ihan eri luokkaa kuin perusimuri. Se on jossain määrin painava, tosin perusimuroinnissa se paino seisoo osittain sen suulakkeen varassa, ja äänekkäämpi kuin jotkut Electroluxin hiljaiset imurit, tosin ei nyt ihan niin pahasti että se minua ottaisi päähän. Imuteho vaikuttaa riittävältä. Hinta on pöyristyttävä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
689
T

Toi XL malli olisi vieläkin parempi normi imurin korvike isommankin alan imurointiin. Ei sillä että on tuolla pienemmälläkin V8:lla tullut lähes koko talo imuroitua mutta nopeammin sen hoitaa tavallisella. Toistaiseksi mennään nyt tällä kahden imurin taktiikalla kuitenkin.
 
Liittynyt
07.12.2016
Viestejä
174
Onkohan tuossa yhtään leveämmät suulakkeet kuin mun V8:ssa? Jos ei niin onhan ne vähän kapeita ettei niillä jatkuvasti viitsi koko taloa imuroida. Paino käy lisäksi käsiin. Täydellä teholla tässä V8:ssa ei akku kauaa kestä, normiteholla toki menee pitkään. Mutta akunkestoon noissa uudemmissa tullutkin parannuksia. Hyvä vehje tuo on kyllä pienempään väli-imurointiin.

Suunnittelin aiemmin vanhan Electroluxin Ergospace Greenin vaihtoa kun siitä hajosi suulake. Lopulta päädyin sitten vain ostamaan pari uutta suulaketta:

Nämä kyllä helpotti hommaa huomattavasti, adapterin joutu ostamaan, että sai vanhaan putkeen kiinni mutta nämä sopii nyt sitten uudempiin malleihin suoraan. Vanhan imurin käytön jatkamista puolsi siinä oleva pitkä letku ja johto.
Minkälaisia nämä adapterit ovat käyttää? Minulla on ollut Ultraone molemmista sukupolvista ja nyt ostin uuden UltraSilencerin. Tuntuu, että tuo vakiosuulake on mennyt joka kerta huonommaksi: uusin on kapeampi ja lisäksi nopeassa liikkeessä roskat sinkoilevat sinne tänne. Vanhempi Ultraone huilasi parhaiten matolla. Myöskään parkettisuulake ei sovellu nopeampitempoiseen käyttöön.
 
Mulla on siis tämä ZE126B pölynimurin 32 mm:n putkisovitin 36 mm:n suulakkeille - 9001682310 | Electrolux jolla vanhaan varteen saa nuo uusimmat suulakkeet. Toinen pää vaan työnnetään vanhaan putkeen ja pysyy ihan sillä ja toisessa päässä sitten tuo uusi ovaali liitin lukituksella. Eihän tuo kaunis ole eikä ulkonäkö mätsää mut en mä toimivuudesta osaa mitään pahaa sanoa.

Letkunkiristin siksi kun tuli nostettua lipaston alla vähän liian aikaisin vartta ylöspäin ja adapteri halkesi, jos jotain huonoa hakee niin yksi hajoava osa lisää välissä, mutta mieluummin adapterin hajotan kuin jonkun muun tosta.
 
Liitteet

Pieni ajatusvirhe tuli edelliseen viestiini kännykällä näppäillessä. Tarkoitin tietenkin näitä suulakkeita itsessään. Lienevätkö alkuperäistä miellyttävämpiä käyttää?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
689
Pieni ajatusvirhe tuli edelliseen viestiini kännykällä näppäillessä. Tarkoitin tietenkin näitä suulakkeita itsessään. Lienevätkö alkuperäistä miellyttävämpiä käyttää?
Lähinnä tullut nyt käytettyä tuota kuvassakin näkyvää parketisuulaketta. Imurointi sujuu sen kanssa kuin ajatus. Kiviä yms. imee ehkä hieman huonommin kuin tavallinen suulake, harjakset työntää kiviä eteenpäin jos ei kallista suulaketta. Tuon toisen voisin kuvitella toimivan kivien kanssa paremmin kun siinä ei ole harjoja, pitää laittaa se seuraavaksi testiin. Ennemmin näillä kuitenkin kuin vakiosuulakkeella.
 
Liittynyt
11.11.2017
Viestejä
616
Mikä olisi hyvä johdoton varsi-imuri, jolla onnistuisi karvamattojen ja sohvan imurointi? Tulisi satunaiseen käyttöön, robotti-imuri ylläpitää yleistä puhtautta, joten tolkuttoman kallista en mielellään ostaisi.
 
Liittynyt
28.03.2018
Viestejä
1 399
Lähinnä tullut nyt käytettyä tuota kuvassakin näkyvää parketisuulaketta. Imurointi sujuu sen kanssa kuin ajatus. Kiviä yms. imee ehkä hieman huonommin kuin tavallinen suulake, harjakset työntää kiviä eteenpäin jos ei kallista suulaketta. Tuon toisen voisin kuvitella toimivan kivien kanssa paremmin kun siinä ei ole harjoja, pitää laittaa se seuraavaksi testiin. Ennemmin näillä kuitenkin kuin vakiosuulakkeella.
Hankalat suulakkeet joo. Se "varsinainen" Ja samalla hiljaisin on varustettu pyörillä eikä siis siirry sivulle. On myös niin iso ettei mahdu hyvin tiukkoihin paikkoihin. Nämä taitaa olla samoja ongelmia kuin Mielen kanssa kunnes suulake hajosi ja ostettiin Twinner. Matto-asentoon menee vivulla, ei polkaisemalla ja maton imurointi on hankalaa.Mukana tulee pari muutakin suulaketta otka on vähän prototyyppiaateella nekin. Mattojen imurointi on hankalaa. Mutta jos imutehon laittaa matalaksi niin mattojen imurointi onnistuu ihan ok. Samoin parkettisuulake on melko hyvä. Suulakkeet ei mahdu imuriin mukaan

Mielessä tuntui olevan vähän samanlainen suulake. Aikanaan käytettiin se alkuperäinen loppuun ja vielä seuraavakin kunnes ostettiin Claes Ohlsonilta Twinner-suulake. Se oli ketterä matolla ja lattialla mutta niitä liukupintoja sai koko ajan teippailla lisää.
 
Liittynyt
11.06.2017
Viestejä
202
^^
Tämä on meillä ollut n. vuoden 2. imurina. Toiminut hyvin, filsujen puhdistus kerran 1,5-2vk.
Karvalankamatot on olohuoneessa, puhdistaa tyydyttävästi ne. Parempaan imurointiin käytän Luxin 2000e huippuimuria ja on meillä 2 muutakin imuria.
Mutta jos haluaa nopeasti puhdasta lattiaa, niin Bosch esiin! Ei se muuhun käy, kuin tasopintojen imurointiin, mutta siinä kohtuullisen hyvä, akku latautuun.3-3,5h:ssa. Saman verran vaatii filsut kuivua. Suodattavat ilman mielestäni riittävästi. Vaimokaan ei valita mistään hajuista, vaikka hänellä on superhajuaisti, todella.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
1 378
Ostin marraskuussa 2019 Dyson V11 Absoluten hintaan 519€. Imuroitavana 70m2 kolmio, missä pari mattoa. Kirjoittelin jo silloin kokemuksia tänne ja tässä muutaman kuun jälkeen lisää. Jos kokemuket summaa, niin tällä hinnalla odotin parempaa ja nyt tämä tuntuu kalliilta ihan ok Applemaiselta hype tuotteelta. Kaapista löytyy edelleen hyvin toimiva mummon vanha (varmaan 15v) Miele s311i, mihin saa kaupasta pusseja, en ole heittämässä roskiin ihan lähiaikoina.
  • Langattomuus ok
  • Ihan komea scifi kapistus ulkoisesti, äänet tukee tätä vaikutelmaa
  • Täyttyvän säiliön perusteella tekee ihan ok jälkeä, mutta juuri se läpinäkyvä säiliö saattaa antaakin tuon kuvan ja näyttäisi samalta imurilla kuin imurilla
  • Uskoisin, että nuo pyörivät päät tekevät kuitenkin jollain tapaa parempaa jälkeä kovilla lattioilla, kuin passiivinen suulake. Pyörivä olisi hyvä myös matoille, jos vain imuri jaksisi vääntää kunnolla ja akku kestäisi
  • Vääntelemällä ja kääntelemällä pääsee sängyn allekin, mutta kääntyilevän pään kanssa saa välillä sitten vääntää että saa sellaiseen asentoon kuin tarvis
  • Putki on suht saman mittainen kuin langallisissa, mutta koska heti putken päässä on itse imuri, ahtaisiin paikkoihin on vaikeampi päästä kuin langallisilla, joissa putken päässä on kapea kahvaosa, mikä mahtuu helpommin moneen paikkaa. Eli tällä on vaikeahko yltää vaikka TV tason taakse, sohvan alle yms.
  • Kallis. 519€ alehinnalla saa varmasti tehokkaamman ja paremman langallisen imurin. Normaali 650€ hinta täysin posketon.
    • Vuodessa viikottaisella imuroinnilla hintaa tulee 12,5€ per imurointi :lol:
  • Tällä hinnalla mukana ei vielä tule "normaalia" leveää, matalaa passiivista lattapäätä, millä pääsisi esim. sohvien alle
  • Laadullisesti ehkä hivenen rimpula, osat ei istu tiukan jämäkästi toisiinsa, klappia löytyy
  • Ääni on suihkumoottorimainen, mutta ei ärsyttävä tai liian kova
  • Pussittomuus. En tiedä onko tämä hyvä vai huono. Sinne pölysäilöön jää ajan saatossa kaikenlaista tauhkaa ja hienojakoista pölyä. Ja se pitää kyllä välillä putsata, sillä muuten laite on jossain vaiheessa tukossa ja menettää tehoaan. Tämä kannattaa tehdä ulkona, koska muuten hieno tomu leviää kämppään. Rapsutella harjalla, rätyllä, yms. Pussin kanssa ei tarvitsisi muuta kuin vaihtaa se pussi
  • Pidemmän päälle laite saattaa tuntua painavalle varsinkin lapsille tai "heikommille"
  • Teholtaan ok, mutta täyttä tehoa on tarjolla vain kymmenisen minuuttia
  • Akunkesto ei ole mitenkään loistava. AUTO modella taisi näyttää 35 minuuttia kun parkettilattioita jynssäsin sillä suurimmalla pyörivällä torque suulakkeella
    • Heti kun mennään matolle ja laitetaan lisää tehoa (AUTO), akunkesto romahtaa
    • 70m2 kunnolla imurointiin pitää joskus käyttää kesken imuroinnin laturissa
  • Hidas lataus, ei helppoa mahdollisuutta toiselle akulle. Pitäisi ruuvata koko akku irti ja ostaa törkyhintainen ($150) vara-akku
  • Pyörivällä päällä imuri tukehtuu jo ihan normaaliin räsymattoon, missä ei ole juurikaan "rasyjä". Pää vain lopettaa pyörimisen ja imuri jatkaa huutamista
    • Mukana ei tule leveää ei pyörivää päätä
    • Karvamattoa ei kannata edes ajatella pyörivällä päällä
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
1 378
Tuosta Dyson V11 Absolutesta vielä...
  • AUTO mode toimii vain High Torque pään kanssa. Muiden päiden kanssa käytetään napista manuaalista ECO/MED/BOOST tehon säätöä:
  • AUTO mode taitaa olla vain V11 ominaisuus ja V11:n High Torque suulake ei ole sama kuin pienemmissä malleissa
  • AUTO mode tuntuu pelkältä pakon sanelemalta akun säästöltä reaalimaailman tarpeen sijaan. Se pitää imutehon alhaisempana ja nostaa tehoa vasta sitten kun vastus kasvaa esimerkiksi matolle siirryttäessä. Todellinen tarve AUTO modelle olisi mieletäni juuri toisin päin. Normaalitilanteessa aina täysi teho parhaan tuloksen saavuttamiseksi ja jos tulee tukos tai joku herkän pinnan tilanne, niin silloin tiputetaan tehoa. Herkän pinnan aistiminen toki aika mahdotonta. Toki akku määrää että tuo AUTO mode toimii miten toimii tällä hetkellä
  • MED asetus antaa imurille 27 minuutin käyttöajan ja on mielestäni se minimi mitä voi käyttää. ECO kestää 60 minuuttia, mutta imuteho aika heikko, mikä tekee sen käytöstä lähes turhaa
  • Noista imuripäistä tuo High Torque on se mitä mainostetaan matolle. Mielestäni se on melkein heikoin tässä, koska se vaatii täydet tehot -> akku kestää max 12 minuuttia ja Torque on todella herkkä "ylikuormittumaan" ja näin ollen pysähtymään kokonaan. Ajelin tänään mattoa tuolla Soft Rollerilla ja tuntui pelaavan paremmin. Tiedä sitten puhdistustuloksesta vs Torque.
  • Juuri ajelin V11:sta ja kyllä se ihan hyvin roskaa, pölyä ja todella pientä hiukkasta taas keräsi. Aiemmin käytin tuota High Torque päätä ja nyt Soft Rolleria matoillekin. Taitaa jäädä Soft Rolleri käyttöön, vaikka sen taipuminen ahtaisiin on High Torqueta heikompi
Uudessa V11 Outside mallissa on vihdoin vaihdettava akku. Suurin, komein ja tehokkain lisäakulla maksaakin sitten jo $950 :D
 
Asmola

Molander
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 143
Onko kellään kokemusta tuosta Roidmi X20:stä? Ainakin arvostelujen perusteella pitäisi olla ihan ok kampe, yhdessä testissä voitti jopa Dyson V11 Absoluten. Ei ime iso kappaleita, mutta se taas ei haittaa mitään. Talossa 2 kissaa ja kuulemma minä lähden ennen kissoja, joten helposti käytettävissä oleva imuri hakusessa, noita kissankarvoja kun saa imuroida päivittäin.

Liittynyt
11.11.2017
Viestejä
616
Roidmi X30 pitäisi tulla lähiviikkoina myyntiin (en toki tiedä milloin Suomeen tulee myyntiin.)
 
Asmola

Molander
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 143
Niimpäs näkyy, tosin taitaa olla sama moottori ja akku, maksimitehoa vaan lisätty 145AW 12min -> 155AW 10min ja standaritehoa 65min -> 70min mutta veikkaan että imutehoa laskettu, digitaalinen näyttö tuossa uudessa myös. Testataan tuota X20:stä se 2 viikkoa, kai noissakin on oikeus palautukseen vaikka imurois päivittäin 2 viikkoa?
 
Liittynyt
11.06.2017
Viestejä
202
Miten tuon X20 lataus onnistuu johdottomasti, jos telineeseen ei tule virtaa? Joku siivouskomerossa lataa laitteen, eihän siivouskomeroon tule virtaa normaalisti. Valehteleeko mainos? Sähköhammasharjakin tarvitsee latauslaitteeseen virtajohdon.
 
Liittynyt
11.06.2017
Viestejä
202
OK. Mainoksissa valehdellaan, virtajohtoa ei näytetä, vain teline ilman johtoa. Sama, kuin mainoksissa johdottomat kaiuttimet näytetään ilman virtajohtoa. Törkeää valehtelua!!!
 
Asmola

Molander
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 143
OK. Mainoksissa valehdellaan, virtajohtoa ei näytetä, vain teline ilman johtoa. Sama, kuin mainoksissa johdottomat kaiuttimet näytetään ilman virtajohtoa. Törkeää valehtelua!!!
Tuossahan sanotaan johdoton imuri eikä siinä ole johtoa vaan se on laturissa, lataus tapahtuu johdottamasti imurin ja laturin välillä, mutta vaatii kontaktin. Täysin langatonta sähköä ei vielä ole oikein pystytty toteuttamaan pitkällä välimatkalla niin voit jatkossa olettaa automaattisesti että sana langaton tarkoittaa että viimeistään ladatessa lähikontakti pistorasiaan joko suoraan tai erillisen latauslaitteen kautta tarvitaan aina. Johdoton viittaa myös usein äänisignaalin johdottomuuteen, ei sähköiseen toimintaan. Nämä on näitä asioita jotka joskus aiheuttaa epäselvyyttä. Sen kun tiedostaa että täysin johdotonta sähköä ei ole vielä pystytty toteuttamaan (patterit/akut pitää ladata myös) niin välttää väärät olettamat.
 
Liittynyt
11.06.2017
Viestejä
202
Just joo, et katsonut mainosta, ei johtoa laturiin. Silmä käteen olet aivan hukassa...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 192
Miten tuon X20 lataus onnistuu johdottomasti, jos telineeseen ei tule virtaa? Joku siivouskomerossa lataa laitteen, eihän siivouskomeroon tule virtaa normaalisti. Valehteleeko mainos? Sähköhammasharjakin tarvitsee latauslaitteeseen virtajohdon.
ai joo, mun kännykkäkin on siis lankapuhelin, koska laturissa on johto. kiitos tästä. en ollut tajunnut tätä ennen.

mistäköhän saisin johdottoman puhelimen että voisin liikkua ja harrastaa vapaammin?
 
Asmola

Molander
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 143
Roidmi X20 ollut nyt käytössä muutaman päivän ja hyvältä vaikuttaa, ei liian raskas, 11v tyttökin hyvin imuroi tuolla. Imurin suulakkeen pyörivä harjapää ihan kätevä, mutta kerää langat jne. sen ympärille, mukana työkalu jolla nuo kätevä katkaista ja kerätä pois. Kissatalous niin kissanhiekan jyviä tulee aina vähän tassujen mukana, tuolla nopea ja kätevä pikaisesti imaista pois, kuten muutkin pienet roskat, seinälaturi aivan loistava. Imutehoakin piisaa riittämiin, tosin seinän vierustoilla vaatii isointa tehoa jos isompaa roskaa (isommat kissanhiekan jyvät), mutta muuten riittää keskiteho hyvin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
960
Millaista rikkaimuria suosittelette? Pieni kaksio kyseessä joten käyttöaikaa riittää varmasti jokin 45min hyvin. Budjetti avoin mutta ilman järkiperusteluita en osta Dysonin 600euron malleja. Ei eläimiä ja olisi hyvä jos niitä erilaisia suuttimia saisi vaihdettua. Säiliö mielellään yläosassa. Onko esim Roidmit millaisia?
 
Tuo Roidmi X20 jonka juuri hankin vaikuttaa kaikin puolin pätevältä. Tuossa tulee mukana kivasti lisäosiakin. Tuo seinälaturi "edellettää" että imuri makaa lattiaa vasten, mielellään tuon jatkovarren ja normi suulakkeen kanssa, mutta voihan tuota ladata tuoki suoraan johdollakin. En vielä keksi muuta miinusta kuin että kannattaa tarkistaa lasten sänkyjen alustat tarkasti ennen imurointia, tänään tytön sukka takertui imurisuulakkeen pyörivään harjaan, mutta turvasysteemi sammutti imurin heti.

Edit: Lisätään vielä että laatuvaikutelma yllätti, ei ole mikään perus kiinan pilipali-kampe vaan ihan laadukkasti valmistettu imuri, voisin väittää ettei näin laadukkaan tuntuista imuria ole ennen ollutkaan.

1587316313585.png
 
Liittynyt
08.12.2018
Viestejä
1 762
Elrctroluxin Pure F9 on todella kätevä ja tehokas. Vaihdettavat suodattimet ja voi käyttää hankalissa paikoissa letkun avulla. Auton imurointi on yhtä juhlaa. Kannattaa ostaa halvin tai tarjousmalli (300-400€), koska kalliimmat eivät lisäarvoa tuo jopa 600€ hintalapullaan.
 
Liittynyt
11.06.2017
Viestejä
202
Roidmi X20 ollut nyt käytössä muutaman päivän ja hyvältä vaikuttaa, ei liian raskas, 11v tyttökin hyvin imuroi tuolla. Imurin suulakkeen pyörivä harjapää ihan kätevä, mutta kerää langat jne. sen ympärille, mukana työkalu jolla nuo kätevä katkaista ja kerätä pois. Kissatalous niin kissanhiekan jyviä tulee aina vähän tassujen mukana, tuolla nopea ja kätevä pikaisesti imaista pois, kuten muutkin pienet roskat, seinälaturi aivan loistava. Imutehoakin piisaa riittämiin, tosin seinän vierustoilla vaatii isointa tehoa jos isompaa roskaa (isommat kissanhiekan jyvät), mutta muuten riittää keskiteho hyvin.
Jaksaako tuo imuri imeä hiekoitussoran kiviä? Oletko kokeillut auton imurointia, sehän vaatii imurilta paljon-ahtaita paikkoja paljon lattialla ja penkin alla? Paljonkohan tuohon maksaa uusi akku? Tuo vaikuttaa hyvältä imurilta, mutta imuteho edelleen arveluttaa, tuo hiekoitussoran kivien imurointi on kova testi akkuimurille. Hinta on kova, joten imuteho ratkaisee paljon.
 
Odi_

Tukijäsen
Liittynyt
06.06.2018
Viestejä
1 398
Alkanut itseäkin varsi-imuri kiinnostamaan, gigantissa ois tarjouksessa Dyson V8 Animal plus, ois vielä sopivasti 50€ lahjakortti kyseiseen kauppaan :hmm:
Mietityttää onko tuollainen tarpeeksi tehokas, lapsia ja lemmikkejä ei ole (ainakaan vielä vähään aikaan), tähän asti menty verkkiksen green cyclone pussittomalla imurilla joka joutaa hallille kohta kun suodattimia ei saa mistään eikä niitä ikuisuuksia voi pestäkkään ja päästää jonkin verran syodattimien läpi :)
 
Liittynyt
18.01.2017
Viestejä
529

Itseasiassa minulla täysin sama imuri tähtäimessä, mutta V8 Absolute versio. Onkohan noissa mitkä erot? Ainakin kovasti kehuttu ja tiedän tutun jolla on V10 ja sanonut että tehoa piisaa. Sen verran köyhä olen, että ei ole varaa ostaa paskaa, niin halvemmat olen skipannut täysin. Yksi tärkeä ominaisuus mikä pitää olla on se, että voi akun vaihtaa, koska ne varmaan menee kelvottomiksi ennen kuin itse imuri.
 
Tämän V8 animal mallin kävin tänään hakemassa, pikaisella testailulla vaikuttaa ihan pätevältä laitteelta, ei pidä mielestäni liian kovaa ääntä normaali modella, suulakkeita omiin tarpeisiin varmaan ihan riittävästi, ainut että leveä kohtuu matala passiivinen suulake voisi olla ihan hyvä lisäksi :)
Aika näyttää miten tämä oikeasti suoriutuu, tulee ehkä imuroitua useammin mutta vähemmän kerralla, kun aiemmin mennyt koko kämppä kerralla (59 neliöinen kaksio).
Noiden eroista en oo varma, mut käsittääkseni moottoroidun suulakkeen harjaksissa olisi jotain eroa ja ehkä muissa varusteissa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
42
Kieltämättä tämä Dreame vaikuttaa kyllä hintaisekseen ihan pätevältä laitteelta. Onko Roidmi X20/30 muuta käytännön eroa kuin moppaus? On kuitenkin hinnaltaan tuplat...
 
skiip

올드보이
Liittynyt
05.02.2019
Viestejä
234
Tuli tuo Roidmi X20 ostettua ja en voi kuin kehua. Kämppää tulee imuroitua nyt mielellään todella useasti. Yksi parhaista ominaisuuksista on yllättäen tuo valo, joka tulee suulakkeesta hämärässä. Se kun paljastaa pienimmätkin pölyt ja karvat, jotka saa sitten ah niin mukavasti imuroitua pois.

Nappiostos, vaikkakin hintava. Ei varmasti sovellu joka kotiin, mutta ainakin kerrostalokaksioon yhden kissan talouteen aivan täydellinen. Suuremmat roskat kuten pikkukivet tällä lähtevät suht vaikeasti, mutta eipä tarvetta meillä juuri ole. Kissanhiekka lähtee todella hyvin. Myös sohvasta sekä sängynpatjasta sai patjasuulakkeella todella hyvin ylimääräiset pois.

Tavan imuria tämä ei täysin korvaa, mutta eipä sitä tarvitse kovin usein esillekkään enää kaivaa. Ja täytyy muuten sanoa, että olen aina vihannut imurointia ennen tätä.

edit: Lisään vielä että käytän lähes järjestään sitä pienintä tehoa. Ja ulkomuoto on aika hieno, se oli yksi syy ostaa juuri tämä, kun näkyville tuli.
 
Liittynyt
20.01.2017
Viestejä
253
Tuli tilattua tuo X30, kiitos PatrikSelin linkistä niin sai alennuksenkin. Kotona nyt robotti imuri ja keskuspölynimuri. Robotti tekee nykyään perus siivouksen ja tympii aina portaita ja ovien tauksia varten raahata keskuspölynimurin letku. Eiköhän tuo aja asiansa sen suhteen. Lisäksi kätevä myös muksujen tuolla ottaa omat huoneensa yms.

Heitän tänne vaikka mielipidettä kun saapuu varmaan kesäkuussa.
 
Paljonko kustansi? Tuohan ei tosiaan poikkea juuri X20:stä muuten kuin softassa päivitetty tehoa (lyhennetty käyttöaikaa), muuten sama ja toki se 1dl isompi pölykuppi.
 
Liittynyt
09.08.2018
Viestejä
34
Paljonko kustansi? Tuohan ei tosiaan poikkea juuri X20:stä muuten kuin softassa päivitetty tehoa (lyhennetty käyttöaikaa), muuten sama ja toki se 1dl isompi pölykuppi.
Tuolta PatrikSelinin linkkejä seuraamalla löytyy hinnaksi 454 €.
 
Liittynyt
20.01.2017
Viestejä
253
Paljonko kustansi? Tuohan ei tosiaan poikkea juuri X20:stä muuten kuin softassa päivitetty tehoa (lyhennetty käyttöaikaa), muuten sama ja toki se 1dl isompi pölykuppi.
450e tuli posteineen. Eli hieman kalliimpi kuin tuo x20. En tiedä onko 50e arvoinen lisä, mutta samapa tuo.
 
Liittynyt
20.04.2018
Viestejä
417
Meidän eläintaloudessa (3 kissaa, 1 koira) mennään kahden imurin taktiikalla, tai no, toinen on siis tuollainen varrellinen rikkaimuri. Joku Electroluxin Ergorapido on malliltaan, ja ostettu 2017 jouluna. 18 voltin litiumakulla (n. 30min käyttöaikaa), pyörivällä harjasuulakkeella ja muutamalla lisävarusteella, ai niin ja ne ledit. Ne on kyllä oikeasti ihan näppärät! Tää maksoi silloin 129€ ja ostaisin kyllä siihen hintaan uudelleen. Erittäin näppärä säilyttää laturissa ja napata käyttöön kun tarvitsee, tehoakin ihan tarpeeksi kevyeen siivoukseen. Eniten yllätti tuo pyörivä harjapää, oltiin nimittäin kerran juuri siivottu ja imuroitu johtoimurilla koko kämppä läpi, jonka jälkeen jotain murua tippui matolle ja kaivettiin tuo varsi-imuri esiin. Murut tietysti lähti, mutta eniten yllätti miten paljon tuo harjapää irrotti karvaa matosta, mikä oli juuri olevinaan imuroitu!

Noin vuosi sitten piti alkaa kattelemaan uutta johdollista imuria, ja sen verran päätin että siinäkin pitää tuo pyörivä harjasuulake olla. Valikoimaa ei niissä hirveästi ollut, ja lopulta valinta osui Dyson Cinetic Big Ball AnimalPro 2-imuriin, hintaan 399€ Dysonin omasta verkkokaupasta. Mukana tuli monta erilaista suulaketta joista melkein kaikki on ollut käyttökelpoisia. Ensivaikutelma tuosta imurista on kyllä muovinen, eikä se toki siitä ole mihinkään muuttunut. Vähän tuo on myös kiikkerä, mutta muotoilu on sellainen että ei jää katolleen tai kyljelleen, vaan palaa pyörilleen aina. Tällä imurilla melkein jopa mielellään siivoan, kun läpinäkyvästä säiliöstä näkee, miten paljon schaibaa lattioilta lähtee. Ja mukana tosiaan on kaksi erikokoista pyörivää harjapäätä, niillä on hyvä imuroida matot ja kankaiset huonekalut. Muistan edelleen mikä shokki oli kun sohvaa ensimmäistä kertaa imuroin, karvaa lähti kyllä, mutta en olisi uskonut miten paljon pölyäkin irtoaa. Tuo harjaspää kun samalla vähän värisyttää/tamppaa tuota pintaa, niin irtoaa pölytkin mukavasti.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 728
Alakertaan pitäisi ostaa uusi imuri kun vanha electroluxin clario heitti henkensä, olihan tuo varmaan yli 10v vanha jo. Onko noista numaticin vehkeistä kokemuksia? Esim Henry. Briteistä noita kai saa halvemmalla, kun suomessa pyytävät 249e... Samalla voisi sit imuroida autoa ja muuta epämääräisempää kun taitaa olla vähän halvinta kärcheriä tehokkaampi.

E: Taidan hakea tuon 99e ultrasilencerin cittarista, käy sitten samat pussit ja romut kun yläkerran imuriin.
Pitänee tuo ZE112 suutin jostain napata mukaan, kun tuon vanhemman silencerin vakiosuutin on aikamoinen molo eikä ime kiviä kunnolla.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
778
Täällä on menty 5 hengen perheessä kohta kaiketi 7v Dyson dc30:lla.
Kerran on lattiasuulake vaihdettu, kun siitä kului ne harjat pois ja alkoi imemään itseään lattiaan kiinni.
Pölyallergiaa perheessä, niin imuri laulaa päivittäin. Hyvin on kestänyt kovat lastenkin käsittelyt ja satunnaiset auton imuroinnit

Vaikka tuo onkin pussiton ja tyhjääminen helppoa, niin huoltovapaa se ei ole.
Sen pyörre-yksikön saa ainakin meidän käytössä purkaa ja puhdistaa 3-4kk välein. Sen verran on sokkeloinen osa, että vaatii ihan huolellista huuhtelua.
Menisi ehkä vähän pidempääkin purkamatta, mutta aika paljon ehtii tuossakin ajassa kerätä likakerrosta sinne sokkeloihin. Tarpeeksi kun kertyy niin imuteho alkaa heikkenemään(ekan kerran puhdistin reilun vuoden käytön jälkeen ja ero oli iso).
Näkyyhän sitä pyörreyksikköäkin saavan varaosana, liekö saavat myytyä sen niille ketkä ei sitä koskaan ole puhdistanut, kun eihän sitä rikki oikein saa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
765
Autotalliin imuria katsellut ja tulikin vastaan tämä legenda Kärcher WD 2.

Onko kellään nykymalleista kokemusta, vieläkö yhtä laatua kuin aiemmin? Kotona ollut yli 20v käytössä ja aina vaan pelaa. Hinta vaan ei näytä tippumisen merkkejä, liekkö koskaan tarjouksessakaan ollut. Kärkkerin omilla sivuillakin suositushinta 59e, ja kaikki jälleenmyyjät myy yli sen. 59,90-80e.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 728
Pari kertaa imuroitu nyt tolla ze112 flex pro suulakkeella ja onhan se ihan eri maailmasta kun tuo ultrasilencerin vakio. Paljon sirompi niin mahtuu huonekalujen alle, imee oikeasti nyt kivetkin eikä työnnä niitä vaan edellä, ei tartu mattoon vaikka imurin teho isollaan ja liikkuu uskomattoman kevyesti. Äänekkäämpi tuo suulake on kun alkuperäinen mutta muuta miinusta siinä ei olekkaan. Ihan uskomattoman huonosti suunniteltu tuo vakiosuulake verrattuna tähän ze112:seen, pelkkä suorakaiteen muotonen reikä joka imeytyy lattiaan kiinni. Ei ihme että tuo työnteli vaan roskia edellä...
 
Liittynyt
11.06.2017
Viestejä
202
Onkos kellään Electrolux Silent Performer imuria?
Tuo yhdistelmäsuulake on osoittautunut aika ongelmalliseksi. Se tarraa mattoihin kovasti kiinni ja nuo pienet pyörät raapivat lattiaa. Vaikka kuinka säätäisi hyvää säätöä ei löydy.
Onkos joku löytänyt sopivaa suulaketta tilalle? Putken halkaisija on 29-30mm.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 589
Autotalliin imuria katsellut ja tulikin vastaan tämä legenda Kärcher WD 2.

Onko kellään nykymalleista kokemusta, vieläkö yhtä laatua kuin aiemmin? Kotona ollut yli 20v käytössä ja aina vaan pelaa. Hinta vaan ei näytä tippumisen merkkejä, liekkö koskaan tarjouksessakaan ollut. Kärkkerin omilla sivuillakin suositushinta 59e, ja kaikki jälleenmyyjät myy yli sen. 59,90-80e.
Täällä on WD 2 autotalli- ja remppaimurina ja pakko sanoa, että jos nyt pitäisi valita, niin en tuota kyllä ostaisi. Hoitaa kyllä hyvin sen mitä pitääkin (eli imee tehokkaasti), mutta voi jeesus tuota suunnittelua. Kenen mielestä on hyvä idea pistää imuri puhaltamaan jättöilma suoraan taakse alaviistoon? Eli aina kun imuroit yhdessä suunnassa, niin takana käy julmettu hurrikaani mikä puhaltaa kaiken pölyn ja paskan pitkin poikin :btooth:

Hommaisin sellaisen imurin, jossa poistoilmalle on selkeä putki, jolla sen saa ohjattua haluttuun suuntaan - eli mielellään suoraan ylös.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
765
Eli aina kun imuroit yhdessä suunnassa, niin takana käy julmettu hurrikaani mikä puhaltaa kaiken pölyn ja paskan pitkin poikin :btooth:
Kiitos jaetusta kokemuksesta, onnistusko siihen nätisti modata spoileri perään ohjaamaan ilmaa?
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 485
Viestejä
4 163 923
Jäsenet
70 415
Uusin jäsen
Toivokipina

Hinta.fi

Ylös Bottom