Ratkaistu (Ilman Jimssin apua :/) HDD error, WD5Tb, Windows X64, Emo E350(SATA-3/6G)

Liittynyt
04.12.2017
Viestejä
416
Nonniih kaikki äitien pikkuiset punaposkiset pellavapäät. Nyt sitte oikein näytättä paapalle.

Mulla on kaikenlaisia koneita eri hommiin, mutta nyt sitten yhden kanssa tuli hankala pähkinä purtavaksi. Onskelma on seuraavanlainen. Koneessa on useita 3Tb-4Tb kiintolevyjä tallennuskäytössä ja kone on toiminut hyvin tähän asti. Päätin korvata kaksi levyä 5Tb levyllä ja siitä alkoi ongelmat. Vika on, että toinen lisätty levy on etana ja windowsin tapahtumalogiin tulee käytön yhteydessä jonoon seuraavia erroreita. "Ohjain havaitsi korttivirheen laitteella \Device\Ide\IdePort*" SMART ei havaitse mitään vikaa, eikä myöskään FDISK.

Kyseessä siis todella toinen levy kahdesta identtisestä lisätystä. Toinen toimii oikein, mutta tämä ongelmalevykin toimii kyllä toisissa eri koneissani ihan normaalisti. Olen tietysti vaihtanut levyjen paikkaa keskenään, mutta vika seuraa tätä levyä. Olen vaihtanut myös uudet johdot. Levyt ovat olleet minulla jo pitkään, mutta aiemmin ulkoisina ja ne ovatten toimineet hyvin.

Aina näitä kivoja jekkuja nää koneet järjestää.
 
Melbac

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 544
poweri alkaa hyytymään?.Tarkista se levy valmistajan softalla?.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 046
Vaihda ne IDE-moodista AHCI-moodiin. Ja opettele sanomaan, mikä Windows on käytössä, niin voin sanoa suoraan, hajottaako muutos koko koneen.

Minulla on 10 vuotta ollut Windows x64 käytössä, mutta versio on kovasti vaihtunut vuosien välissä.
 
Liittynyt
04.12.2017
Viestejä
416
Kiitos ihanat pikku kullannuput!

Arvostan vinkkejänne suuresti.

Kerroin jo alkuperäisessä kysymyksessä, että olen koittanut levyä myös eri koneissa joissa jokaisessa on eri Windowsin 64 bit versio. En huomannut täsmentää, että ongelmakone johon levyt kuuluu on Windows 7 PRO 64. Ko levyt ovat varastoja eikä järjestelmälevyjä, joten tuo muutos tuskin mitään saa rikki. Eli... IDE/AHCI moodin voin tarkistaa, mutta muistelen sen olevan hot-plug tilassa, eli AHCI se kaiketi on.

Kerroin alunperin, että koneessa on monia levyjä joista kaksi on samaa levyä. Näistä vain ja ainoastaan toinen keljuilee. Siksi olen koko hommasta niin ihmeissäni. Mitä tulee virtalähteeseen, niin se on kyllä kunnossa. Asiassa on kuitenkin sellainen juttu, että levyt ovat Lian-Li kotelossa sellaisessa pikaslotti kehikossa johon tulee virta MOLEX-liitoksella. Tätä juttua olen itse alkanut pähkäilemään. Ilmeisesti aito SATA-virtaliitos on erilainen, kuin MOLEX. Tätä pitäisi saada nyt tutkittua. Tosin tämäkin on asia jossa ihmetyttää, että miksi silloinkaan vain toinen levy temppuilisi.

Levyt on tutkittu WD:n omalla softalla ja todettu sillä virhettömiksi. Mitään muuta ongelmaa ei ole, kuin hitaus ja Windowsin login errorit. Ei levyn ääntelyä tai ongelmia tiedostojen käytön kanssa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 046
Katso AHCI-moodia säätäessä, että Aggressive Link Power Management on pois, kun se voi pistellä levyjä sleeppiin ja aiheuttaa noita ongelmia.

Myös WD:n omalla softalla voi päivittää firmwaren, ainakin Red-sarjassa NASWare päivittyy.
 
Liittynyt
04.12.2017
Viestejä
416
Nonnii!

Muistini ei enää toimi kunnolla, eli olihan se sittenkin IDE moodi tuossa päällä ja heitin sen nyt AHCI:ksi Muistin myös, että tuon olisi voinut asettaa levykohtaisesti, mutta se olikin ohjainkohtainen muutos jolloin myös systeemilevyn takia homma vaati toosan rekisteriin muutoksen.

Mutta...
Toden totta nyt tilanne on ainakin eri. Nyt ei tule sitten enää, kuin yksi virheilmoitus Widowsin logiin CHKDSK:n ajon aikana, kun ennen niitä tuli mojova rotla. Sitten myös toinen havainto. Nyt myös se ennen niin hyvin pelittänyt levy antaa sekin sitten erroria ja aivan samalla tavalla, kuin tuo ensimmäinen. Ööhh...

Mietin, että ehkä tämä vain vahvistaa itse levyjen olevan viattomia osapuolia tässä kriisissä. Se on minulle valtava ilo, koska levyt maksaa luokkaa satasia, mutta tälläinen emo kymppejä. On myös ikävää peuhata levyjen kanssa jos joutuu epäilemään niiden uskollisuutta.

Että näin. Mitäs vielä? Tuskin tuo emo rikki on, mutta mietin olisko sillä jotain vaikeuksia niellä vain noita isompia levyjä, kun se on jo sentäs aika wanha. SATA-6 ohjaimella se on, mutta nii? Edelleen se SATA vs MOLEX homma tässä. Ainakin jotkin SSD:t kuulemma saattavat jopa viottua käytettäessä adapteria aidon SATA liittimen sijasta. En löytänyt kyllä kunnon dokumenttiä asiasta, että mitä eroa niissä on. Johtimia niissä on eri määrä.

Ja tähän väliin päivitystä kesken homman:
Ajattelin vielä poistaa ongelmalevyiltä osioinnit ja luoda ne uudelleen nyt tässä AHCI liitostilassa. Nyt se ensimmäinen keljuillut levy ei anna virhettä, mutta se ennen hyvin toiminut antaa. Ehkä kyse on yhteensopivuusongelmasta, eikä tätä vaan voi ratkaista onnellisesti muuttelemalla asetuksia...

PS: semmoinen homma tässä muuten pistää silmään, että CHKDSK antaa randomina eri levyille erilaisen raportin otsikon. Välillä on ytimekäs, että "Laite tai levy tarkistettiin" Toisessa lukee edellisen lisäksi paljon muutakin, kuten "Laitteesta tai levystä ei löytynyt ongelmia" jne Kuitenkaan itse avautuvassa raportissa ei ilmene mitää moitteita ja ne kyllä ovat sisällöllisesti vastaavat. Bugi ?
 
Liittynyt
04.12.2017
Viestejä
416
Juuh...

Koitin sitten siirtää tuolle vähemmän kenkulle 5TB levylle dataa, mutta virheitä tulee heti ja hidasta on. Olen tässä etsinyt tietoa, mutta mitään kunnon tietoa en ole joko löytänyt tai sitten en vain osaa tulkita löytämääni tietoa. Sen olen nyt oppinut, että todellakin eri SATA-ohjaimet kärsivät monenlaisista rajoitteista. En sellaista selvää tietoa, että voisin arvioida onko juuri tuo syy ongelmiini, mutta tosiasia on, että koneessa 4TB levyt rokkaa ihan kybällä ja 5TB sitten ei.

Katselin jo erilaisia käytettyjä ja edelleen kalliita ns merkki SATA-6 kortteja ja niissäkin on pääsääntöisesti isoja rajoituksia levyjen suhteen. Olen suorastaan yllättynyt miten todella rajoittuneita monet näistä ovat. Olin siinä uskossa, että kunhan on SATA liitin, niin varmana levy toimii joka levy jollakin nopeudella. Olin myös käsityksessä, että lukupäät ja sektorit jne ovat osa synkkää ATK:n historiaa ja nykyisin levyt hoitelevat hommat sisäisesti riippumatta siitä miten ulkoinen ohjain levyn tunnistaa. Nyt kuitenkin olen lukenut erilaisia väitteitä, että edelleenkin nämä levyjen parametrit asettavat todellisia rajoja.

Koneessani on "AMD FCH A50" piirisarja, mutta en kertakaikiaan löydä mitään tarkempaa tietoa sen sisältämästä SATA-ohjaimesta ja levytuesta.

Ehkä suljen tämän kysymyksen turhan mystisenä.

Edit: poistettu huono lähde
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 077
Nykyisin noissa isoissa kiintolevyissä voi olla sas virta sammutus 3.3v. sata3.3 standardi ja kotikäyttäjällä tulee silloin ongelmia, sen voi ohittaa joko teippaamalla pin3 tai ostamalla molex-sata adapterin josta puuttuu oranssi johto.
https://www.hgst.com/sites/default/files/resources/HGST-Power-Disable-Pin-TB.pdf
Kun taas vanhemmat 6tb wd kiintolevyt tarvitsee 3.3v pinniin jännitettä sleepistä noustakseen...

Myöskin vanhalla sata ohjaimella voi joutua käyttämään sata 1.5gb/s nopeus asetusta joka asetetaan jumpperilla oliko toinen vasemmalta (kannattaa tarkistaa kiintolevyn mukana tulleesta jumpperi ohjeesta). Myöskin iso levy tarvitsee GUID Partition Tablen.
Jos kohtuu sas/sata korttia kaipaa löytyy lsi kiinan kopioita ihme baysta.
edit: jaah kyllä AMD FCH A50 piirisarja tukee sata 6gb/s
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
04.12.2017
Viestejä
416
Nykyisin noissa isoissa kiintolevyissä voi olla sas virta sammutus 3.3v. sata3.3 standardi ja kotikäyttäjällä tulee silloin ongelmia, sen voi ohittaa joko teippaamalla pin3 tai ostamalla molex-sata adapterin josta puuttuu oranssi johto.
https://www.hgst.com/sites/default/files/resources/HGST-Power-Disable-Pin-TB.pdf
Myöskin vanhalla sata ohjaimella voi joutua käyttämään sata 1.5gb/s nopeus asetusta joka asetetaan jumpperilla oliko toinen vasemmalta (kannattaa tarkistaa kiintolevyn mukana tulleesta jumpperi ohjeesta). Myöskin iso levy tarvitsee GUID Partition Tablen.
Jos kohtuu sas/sata korttia kaipaa löytyy lsi kiinan kopioita ihme baysta.
Kiitos vinkeistä. Tutkin näitä. Varsin edullisia ainakin ovat kotomaisiin hintoihin nähden.

Käytössä on kyllä GPT yhdellä osiolla. Levyt saavat virtansa MOLEX-liittimestä. Itse jo ehdin aiemmin miettiä, että voisiko SATA-virtaliitin olla parempi. Hyvä tietää, että asia ei ole ainakaan siitä kiinni.

Biosissa on asetus jolla voi pakottaa tuon SATA-adapterin hitaammalle. Voisin tietty koittaa sitä. Ymmärtääkseni levyt osaavat tällöin sopia asiasta ilman jumpperiakin.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 077
Itsellä ollut yksi wd levy joka teki windows logiin virheitä molex adapterilla, oikealla virallisella sata virta liittimellä loppui virheet ja wd kovon windows error logit.
 
Liittynyt
04.12.2017
Viestejä
416
Poistin kotelosta kokonaan sen aiemmin kertomani paneelin jossa on liittimet levyille. Nyt kaikki johdot menevät suoraan emolta/powerilta levyille. Käytössä nyt siis aidot SATA-powerit, mutta edelleen ne levyt vaan kettuilee.

Latasin vielä HD tune pro ohjelman jota on kehuttu päteväksi tälläisiin tilanteisiin. Sen mukaan levyjen health on OK, mutta CRC-error:ia pukkaavat molemmat levyt. Ohjelma ehdottaa kaapelivikaa. Kaapelit vaihdoin jo aiemmin ilman vaikutusta.

Okei. Vaihdoin nyt vielä kerran nuo kaapelit ja tälllä kertaa raapaisin ne toisista vanhoista koneista. Nämä ovat tyyppiä emon mukana tulleita, kun nuo toiset 1 ja 2 erän olin ostanut rahalla. Mutta tadaa! Nyt ainakin vaikuttaisi, että errorit loppuivat. Ilmeisesti nämä WD 5Tb Blue levyt ovat erikoisen tarkkoja kaapeleista, koska kaikki muut levyt ovat pelittäneet edellisillä johdoilla ihan hyvin.

SATA-modea en ehtinyt pudottaa. Hyvä näin.

Kiitos osallisuudestanne asiassa ja harmi, että saitte nähdä vaivaa.
 
Liittynyt
27.01.2017
Viestejä
230
Tämähän oli kaikin puolin hyvä threadi, kun ongelma ratkesi ja näyttää että vika todellakin oli harvinaisemmassa päässä, eli kaapelissa.
 
Liittynyt
04.12.2017
Viestejä
416
No joo, olishan se hyvä jos joku muukin tästä löytäisi avun visaiseen ongelmaansa.

Voin nyt myös vahvistaa, että toinen näistä kenkkuilevistä levyistä on yön aikana täytetty ilman yhtään ainoaa virhettä ja toinenkin on jo hyvällä alulla. Aiemmin virheitä tuli siis välittömästi.

Tästä voi oppia, että johdoissa todella on eroja ja uudet hienon näköiset johdot saattavat olla jopa huonompia, vaikka ei luulisi. Netti tulvii kyllä sellaisia väitteitä, että johdoilla ei olisi ollenkaan väliä. Näin voikin olla tietyissä tapauksissa, mutta ei näköjään kaikissa.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 174
Mikä oli siis oikea ratkaisu, että mitkä viralliset kaapelit ja miten sen erottaa? En kyllä nähnyt selkeää ratkaisua tai aamulla olen vain puusilmä?
 
H0rna

Oberste Führer
Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 178
Mikä oli siis oikea ratkaisu, että mitkä viralliset kaapelit ja miten sen erottaa? En kyllä nähnyt selkeää ratkaisua tai aamulla olen vain puusilmä?
"Nämä ovat tyyppiä emon mukana tulleita, kun nuo toiset 1 ja 2 erän olin ostanut rahalla."
 
Liittynyt
04.12.2017
Viestejä
416
Hei pikku pupujussit, vielä pikku jälkikirjoitus.

Tänään kävin Jimssissä hakemassa valvojaiskamojani. Ajattelin lähtiessä, että otan muuten ne johdot nyt mukaan ja vaihdan ne samalla kunnollisiin. Hyvä idea vai mitä?

Jimssillä sitten tutkittiin aluksi koneelta, että missäs vanhassa kuitissa ne johdot olisivat. Epäilin myös, että olen ne varmaan ostanut ilman tilausta, koska piipahdan aina välilllä siinä kaupalla ja otan jotakin hyllystä. Siinä vaiheessa homma jäätyi ja todettiin, että ilman kuittia jää johdot mun omaksi murheeksi. Siinä vaiheessa mua vähän harmitti, kun kuitenkin oli kyse mielestäni aika pikku asiasta rahallisesti joka oli kuitenkin ollut minulle itselleni aika harmillinen ongelma. Sanoin, että lain mukaanhan ei kuittia tarvita ja olisi aika tyhmää lähteä sitä kotoa penkomaan, kun sitten oikeastaan matkakulutkin kuuluisi korvata. Niin vain kävi, että johdot jäi sitten vaihtamatta. Hain matkalla jo uudet ja homma on nyt selvä mun puolesta, mutta ihan näin muuten sitten ajattelin tähän mun kokemuksen Jimssistä vielä laittaa.

Lainaus KKV:n sivulta:
Ilman kuittiakin voi valittaa
Valitusoikeus ei ole sidoksissa kuittiin. Jos tuotteessa on virhe, siitä voi valittaa ilman kuittiakin.

Osto- tai takuukuitin olemassaolo ei ole ratkaiseva tekijä arvioitaessa, kuuluuko vian korjaaminen yrityksen vastuulle vai ei. Myyjällä, maahantuojalla ja/tai valmistajalla voi olla vastuu tuotteen virheestä riippumatta siitä, onko kuluttajalla esittää kuittia ostoksesta.

Kuluttaja voi osoittaa tuotteen ostopaikan tai -ajan ilman kuittiakin. Esimerkiksi maksukorttitosite, tiliote tai liikkeen tarra tuotteen pakkauksessa voivat todentaa ostopaikan ja -ajan. Joskus tarvittavien tietojen osoittamiseen riittää se, että tuote kuuluu liikkeen myyntivalikoimaan ja voidaan muutenkin kohtuudella ajatella tuotteen ostetun kyseisestä liikkeestä.

Kuitti
 
Jimm's

Jimm's PC-Store
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 983

Hei,

Kiitos palautteesta. Asiaa selvitetään ja pidämme huolen että vastaavaa ei tule tapahtumaan. Pahoittelut tilanteesta
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 645
Viestejä
4 197 260
Jäsenet
70 760
Uusin jäsen
Maakkkee

Hinta.fi

Ylös Bottom