HBO Max (Nordic)

ttppii

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
567
Elisan + Apple TV 4k + Hbo käyttöliittymä vasta jännittävä onkin. Se pohjautuu kuva-arvoitukseen. Ohjelmien nimet eivät ole suoraan näkyvissä. Ei hakua. Ei suosikkilistaa. Esim Watchmen näyttää olevan mahdoton löytää.
 
Liitteet

Liittynyt
21.06.2019
Viestejä
1 900
Kieltämättä Androidilla se toimii paremmin, mutta itse tykkään käyttää telkkarissa suoraan sen omia softia.

Ainakin omassa 2016 Samsungissa HBO:n appi on melkosen luokaton, toki parannusta on nyt tapahtunut aika paljon.
Ehkä eniten ärsyttää se, että se usein kaataa koko telkkarin. Yhtä paljon ärsyttää sekin, että siinä rupeaa useimmiten jossain kohtaa äänet sekoilemaan. Ekaan vaatii että tekee telkkarin omanlaisen force restartin, ja toiseen se että pysäyttää jakson ja aloittaa toiston uudestaan. Onneksi se sentään osaa samasta kohdasta jatkaa....
Netflix appi telkkarissa ei kumpaakaan noista tee koskaan. Plus se on ihan hullun paljon sulavampi, tuo HBO:n kirjamellisesti nykii käytettäessä. Toki tässä voi kyse olla "vanhasta" telkkarista, mutta Netflixin appilla ei ole mitään ongelmaa.

Parannusta on ollut siinä, että nykyään voi jopa luottaa siihen seuraavan jakson suoraan aloittamiseen. Eli alkaa oikea seuraava jakso, ja se on jopa "niin fiksu" että jos tulee uusi jakso se tulee siihen heti tarjolle.
Ennen oli pakko selata itsensä sinne sarjan omalle sivulle, ja sieltä valita varmaksi oikea jakso toistettavaksi.
Saattaa olla Samsungin Tizenin(kin) ongelma. Itselläni taitaa olla myös saman vuoden Samsung yhtenä televisiona ja jaksaa kyllä ajoittain yllättää ihan omalaatuisilla ongelmillaan (kuva saattaa jämähtää jonkinlaiseen luuppiin, joskus ääni jää luuppiin eikä reagoi kanavien vaihtoon, alkuun tunki pop-up mainoksia, jne.). Koko järjestelmän buuttaamalla yleensä kuitenkin ongelmat korjaantuneet. Pääsääntöisesti kuitenkin tuo Samsungikin ihan kelvollinen ollut, mutta oudoimmat ongelmat kyllä sen kanssa kohdannut.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
361
HBO kehittelee Craig Mazinin (Chernobyl) ja Neil Druckmanin kanssa The Last of Us sarjaa o_O

"The HBO series will cover the events of the original game, which was written by Druckmann, with the possibility of additional content based on the forthcoming game sequel "

"Mazin, who is said to be an avid player of the game, stated, "Neil Druckmann is without question the finest storyteller working in the video game medium, and The Last of Us is his magnum opus. Getting a chance to adapt this breathtaking work of art has been a dream of mine for years, and I'm so honored to do it in partnership with Neil." "

Kuulostaa kyllä aivan helvetin hyvältä! Saas nähä ketä tulee Joelin ja Ellien rooleihin.

Liittynyt
18.12.2017
Viestejä
190

Arvaus: Joelista tehdään nainen tai minimissään musta. Myös Ellie tummuu. Kun nämä alkuedellytykset on täytetty, niin sarjan teko voi alkaa. Peli oli sen verran hyvä, että tulen katsomaan sarjaa odotettavasta woketuksesta huolimatta! :cool:
 
ttppii

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
567
Vertailin Elisan kautta tilatua HBO:ta suoraan tilattuun: en huomannut mitään eroa. Tummissa kohdissa valtavat pikselöinnit, liikkeessä kuva ihan huonoksi, yleinenkin laatu vastaa keskitasoista dvd:tä upskaalattuna. Erittäin vaikea uskoa, että on edes 720p tasoista kuvaa. Tosiaan sillä huhulla, että muun palveluntarjoajan kautta kuva olisi parempi ei ole perää.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 099
Alex Garlandin (Ex Machina, Annihilation) Devs näytetään Suomessa näköjään HBO Nordicissa. Pari jaksoa tullut. Yhdysvalloissahan tuo näytetään Disneyn omistamassa Hulussa, joten kiva, että Suomessa saadaan samalla tilauksella muidenkin kuin HBO:n tuottamia sarjoja.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 558
Ainakin itselleni oli tullut tiistaina HBO:lta asiakaskysely. Kannattaa katsoa sähköpostia onko saanut sähköpostia asiakaskyselyä "palvelun" tiimoilta ja vastata siihen. Jospa vastausten perusteella tekisivät edes jotakin parannuksia.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
2 656
Millähän viiveellä nuo Walking Deadit tulleet yleensä, season 10 kun odottelen?
Season 9 olikin sitten positiivinen yllätys eli tuntui että tämähän oli sellaista alkupään laatua (pitkästä aikaa), ja jopa innolla odottelen lisää.
Liekö kirjoittajat saaneet vahvistusta, en ainakaan tällä kertaa törmännyt hölmöyksiin siihen tahtiin kuten jossain kohtaa sarjan elinkaarta, hahmojen tehdessä
epäratioaanisia juttuja ja juonen kehnoine twisteineen.

Lukuun 10 tämä sarja olisi tyylikästä lopettaa, mutta ehkä lehmästä saa maitoa vielä..
 
TML

yolo
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 309
Millähän viiveellä nuo Walking Deadit tulleet yleensä, season 10 kun odottelen?
Niin, Fox tuota esittää meillä ja jälkitoisto Ruutu palvelun kautta. Jaksot näemmä pysyy vain luokkaa 5 viikkoa, joten vanhin 10. kausi jakso sielllä on jakso 9.

Mitä tulee HBO, niin seuraava kausi näyttää tulevan samana päivänä kuin siitä seuraava kausi jatkuu Foxilla/Jenkeissä. En sitten tiedä miten menee jos seuraava kausi on viimeinen. Luultavasti siinä on silti ainakin kuukauden tai varmaan useamman viive.

Viime vuonnna kausi 10. alkoi jenkeissä 6.10., eli meillä esitettiin 7.10., ja samana päivänä tuli kausi 9 HBO:lle.
En viitsi linkittää lähdettä, kun se on eräs aamupalatarvike.

tl;dr HBO Nordiciin voi odotella season 10 tämän vuoden lokakuussa.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
1 297
Devs kova, samoin myös ZeroZeroZero jota piti katsoa 4 jaksoa heti putkeen. Outsider oli myös loppuun asti katsottava.
 
SweeneyTodd

Smooth Operator
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 750
Tuli otettua kännipäissään HBO, kun Netflix-tilaus temppuili. No, mitään uutta hyvää ei ole tullut. Aloin katsomaan Deadwoodia uudestaan. Perhana, että on hyvä sarja. Saa olla tippa linssissä vähän väliä ja nauraa pissat housussa. En oikeesti muistanut, että tämä on näin hyvä sarja. Katsokaa, jos ette ole nähneet. Näin hyvät sarjat on harvassa.
 
smb

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
532
Onko tässä kuristettu nyt laatua covid19 ? Ei se laatu kyllä aikaisemminkaan hyvä ollut...
 
Sid

Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
87
Onko tässä kuristettu nyt laatua covid19 ? Ei se laatu kyllä aikaisemminkaan hyvä ollut...
Just tuli tiedote:
SUORATOISTON NOPEUS JA LAATU​
Seuraamme datankäyttöämme jatkuvasti, jotteivät verkkoyhteydet ylikuormittuisi nyt, kun kotiopiskelu ja etätyöt ovat etusijalla.​
Eli priorisoivat yhteiskunnan kannalta tuottavammat toiminnot viihteen edelle. Todella jalomielistä, kyse ei olekaan resurssien riittämättömyydestä.

:facepalm:
 
smb

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
532
Mr. Robot Season 3. Aivan järkyttävää tuhrua koko kuva.
 
ttppii

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
567
HBO:lla laadun pudotus on naurettavaa, kaista tähänkin asti ollut todella kapea. Ylipäätään, missä verkot muka ovat tökkineet? Etätyön viemä kaista pääosin on kuitenkin erittäin pieni videotoistoon verrattuna. Käyttövätkö palvelut vain tilaisuutta hyväkseen säästääkseen hiukan rahaa?
 
Liittynyt
05.06.2019
Viestejä
176
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 281
Arvelinkin että täällä jo vitsaillaan 'laatu' asialla ja uutisoinnista.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
685
Jep, haksahdin uusimaan tilauksen, kun vuosi sitten tuskastuin surkeaan kuvan laatuun. Nyt se vasta surkeaa onkin:thumbsdown:
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
1 178
Eilen katselin Manifestin uusimman jakson ja Liarin päätösjakson. Enpä huomannut kuvanlaadussa huononnusta. Toki katselun aloitin klo 22 jälkeen, joten liekö päiväsaikaan sitten näkyvää eroa. :hmm: Ja TeliaTV:n kautta edelleen katselen.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
1 178
No siihen ei tietenkään vaikuta kun ei se samalta serveriltä tule.
Täällä on moneen otteeseen myös väitetty, ettei ole eroa onko Telian tai Elisan palvelun kautta vs HBOn oma. Tämä väite mielestäni jälleen kumoutuu - tai sitten olen vain puusilmä. :rofl2:
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 408
Täällä on moneen otteeseen myös väitetty, ettei ole eroa onko Telian tai Elisan palvelun kautta vs HBOn oma. Tämä väite mielestäni jälleen kumoutuu - tai sitten olen vain puusilmä. :rofl2:
Se voi näyttää ihan samalta mutta on melko epätodennäköistä että tulisi samoilta servereiltä koska kyseessä eri firma ja täysin eri palvelu.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 408
HBO nordic on täysin eri palvelu keskenään, jos sen hankkii muualta?
Ainakin Elisa Viihteen kohdalla ja oletan Telia TV toimivan samalla tavalla kyseessä on tavallaan kirjasto/kanavapaketti, joka näkyy siellä Elisa Viihteen sivulla eikä hbonordic.comissa.
 
ttppii

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
567
Ihan samaa kuralaatua. Minulla oli hetken päällekkäin suora tilaus ja Elisa TV:n kautta. Ei mitään eroa.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 408
Ei ole. Täysin sama palvelu, yksi välikäsi vain lisää.
Muista laitteista en tiedä, mutta nettisivu ei ole sama (Elisa Viihde) ja streamin data tulee eri osoitteesta jonka nyt tarkistin (viihde-amfcache24-pa.cdn.elisaviihde.fi jne).

Itse ohjelmasisältö tietenkin on sama mutta siitähän ei olekaan ollut kyse.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
11.11.2017
Viestejä
84
Mulla tuli sellainen ongelma vastaan että android tv:n app boottaa joka kerta tv:n noin 5min katselun jälkeen. Kenelläkään muulla samaa ongelmaa. PS4:llä ja luurilla(android) toimii moitteetta. TV on TCL:n vitossarjalaisia.
 
Liittynyt
02.04.2017
Viestejä
2 241

Tyhjennä ohjelman välimuisti. Jos ei auta, niin poista ja asenna uudestaan?
 
Liittynyt
08.10.2017
Viestejä
782
Taas on tullut katsottua muutama sarja, mm. Avenue 5, The Wire, The Ousider, Zero, Zero, Zero. Seuraavaksi täytynee ruveta seuraamaan uusia kausia sarjoista Killing Eve ja Billions.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
464
Mitenkäs 5.1-äänet HBO:ssa? Android TV:n sovelluksessa ainakin tarjoaa 5.1-ääniraitoja tietyissä ohjelmissa, mutta ei sovellus tunnu stereota kummempaa ulos pukata. Samaan aikaan Netflixistä ja Amazon Primestä saa monikanavaääntä ulos samalla telkkarilla.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Huomenna (20.1.2020) alkaa HBO Nordicilla Avenue 5 scifikomediasarja. Mukana Hugh Laurie. Ainahan se skifi maistuu eikä Hugh huono pitäisi olla.

Ekan jakson tuota jaksoi katsella, mutta ei enempää. Huonosti näyteltyä ja käsikirjoitettua keskitason kakkelia.

Kappas, sieltä se nyt tuli pitkästä aikaa syy jatkaa tämän palvelun tilausta -->

Curb Your Enthusiasm, kausi 10, 20.1 alkaen
Viikossa meni koko kausi ja nyt on taas tyhjä olo. Käsittämättömän kova sarja edelleen.

Nyt pitäisi keksiä jotain uutta katsottavaa luppoaikojen täytteeksi. Watchlistille olen klikkaillut mm. sellaisia kuin Gomorrah, Billions, Succession, Devs, McMillions, Banshee, ZeroZeroZero ja Mayans M.C. Pitäisi olla ihan laatukamaa järjestään, mutta kaikki ovat aika raskasta katsottavaa. Hmmm, vaikeita päätöksiä...
 
smb

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
532
HBO Vikings kyllä järkyttävää kuraa kuvanlaatu. No niin on sarja jo muutenkin...
 
Liittynyt
30.12.2016
Viestejä
374
Nyt pitäisi keksiä jotain uutta katsottavaa luppoaikojen täytteeksi. Watchlistille olen klikkaillut mm. sellaisia kuin Gomorrah, Billions, Succession, Devs, McMillions, Banshee, ZeroZeroZero ja Mayans M.C. Pitäisi olla ihan laatukamaa järjestään, mutta kaikki ovat aika raskasta katsottavaa. Hmmm, vaikeita päätöksiä...
Billions ja Banshee on noista listatuista läpipelattuja, suositus ainakin niille, tykkäsin. Billionsin vitoskausi taitaa alkaa toukokuussa ainakin jossain päin maailmaa.
 
Yeenoghu

Neighbour of the beast
Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
1 263
Itse huomasin vasta tällä viikolla että Gomorran viimeinen (4.) kausi on katsottavissa :geek:
Ai että tykkään.
Gomorra: La serie (TV Series 2014– ) - IMDb
Harmi ettei Gomorralle ole omaa ketjua, sen se olisi kyllä ansainnut. Googlailin juuri ettei viidennestä kaudesta ole vielä mitään vahvistusta, mutta sen sijaan bongasin hiljattain julkaistun elokuvan. Ja koska jo pelkkä elokuvan nimi, saati sitten juonen kuvaus spoilaa pahasti niitä katsojia, jotka eivät ole nähneet vielä koko sarjaa, niin spoileritägit tähän. Oikeasti, älkää klikatko tai guuglatko enempää, jos teillä on sarjan katsominen kesken.

Aiemmin oli huhua että Ciron tarina saisi oman spinoff-sarjansa, mutta sen sijaan tulikin elokuva. Joka olikin ihan mainio. Ja joka
toki vastaa siihen kolmoskauden kysymykseen Ciron kohtalosta.
 
Liittynyt
17.01.2020
Viestejä
482
HBO Europe matskut on kovaa kamaa Umbre etunenässä, siinä on jotain sanoinkuvaamattoman realistista ja raakaa peliä alamaailmassa kaiken perhe-elämän keskellä. Todella hyvää ja kaivattua vaihtelua kliinisten ja siloteltujen amerikkalaisten sarjojen oheen.
Umbren jälkeen listalle vaikkapa Blinded By The Light (Puola) ja Aranyélet(Unkari), joka on suomalaisen Helppo Elämä formaatin pohjalta tehty, hyvin eri tatsi kuin suomlaisessa mikä oli ihan toimiva sekin.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 001
Kappas, sieltä se nyt tuli pitkästä aikaa syy jatkaa tämän palvelun tilausta -->

Curb Your Enthusiasm, kausi 10, 20.1 alkaen
Otin testiin viestisi perusteella ja tämähän on täyttä rautaa. 10 kauden binge lähti käyntiin. Vahingossa katsoin alkuun kauden 10 ekan jakson ja siitä siirryin siihen oikeasti ekaan. Hieman 4:3 kyrsii muttei liikaa :)
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Otin testiin viestisi perusteella ja tämähän on täyttä rautaa. 10 kauden binge lähti käyntiin. Vahingossa katsoin alkuun kauden 10 ekan jakson ja siitä siirryin siihen oikeasti ekaan. Hieman 4:3 kyrsii muttei liikaa :)
Joo, se on ihan huippu. Vaatii mustan huumorin ja kiusallisten tilanteiden komiikan ymmärtämistä, mutta jos sellainen kolahtaa, niin ei voi mennä pieleen.

Tässä sarjassa on mielestäni sellainen poikkeuksellinen piirre, että taso ei notkahda missään vaiheessa ja heti kun tuntuu vähänkin että tämä on nähty, niin sieltä tulee pamahtaa kuvioihin mukaan jotain uutta.
 
Liittynyt
16.04.2017
Viestejä
732

Joo, tätä kans toitotin puolisolle kesken kymppikauden kuinka tän sarjan taso ei oo notkahtanu oikein koskaan. Ja välillä tuntu kymppiä kattellessa et taso vaan kasvaa. Hienosti on ajan hermoilla eikä vuosien tauko heikentäny otetta lainkaan. Nero sarja.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Alex Garlandin (Ex Machina, Annihilation) Devs näytetään Suomessa näköjään HBO Nordicissa. Pari jaksoa tullut. Yhdysvalloissahan tuo näytetään Disneyn omistamassa Hulussa, joten kiva, että Suomessa saadaan samalla tilauksella muidenkin kuin HBO:n tuottamia sarjoja.
Katselin Devsin melkein yhteen putkeen. Todella loistava sarja. Vahva suositus jos genre kiinnostaa.

Onkohan tälle suunniteltu jatkoa?
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 417
Viestejä
4 160 474
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom