Harvinaisen ärhäkkä radiokeli häiritsee suomalaisia tv-katsojia – tästä ilmiössä on kyse

Kaiser Soze

Johtaja
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 963
Harvinaisen ärhäkkä radiokeli häiritsee suomalaisia tv-katsojia – tästä ilmiössä on kyse

(KUVA: Ahti Hyvölä)
Julkaistu: 27.9. 18:14

Voimakkaan korkeapaineen aiheuttama radiokeli on häirinnyt monien televisionkatselua ja radionkuuntelua jo useamman päivän ajan.

Viime viikonloppuna Suomen yllä vahvistunut korkeapaine on aiheuttanut jo päivien ajan häiriöitä antenni-tv-lähetysten vastaanottoon. Näillä näkymin korkeapaine väistyy Suomen yltä vasta ensi viikon alussa.

– Radiokeli koskee hyvinkin suurta osaa Suomea. Jos television signaali on normaalikeleilläkin heikko, niin radiokelillä se on entistä herkempi häiriöille, kertoo erityisasiantuntija Yrjö Hämäläinen Viestintävirastosta.

Viestintävirasto on saanut palautetta ongelmaan liittyen koko Oulun eteläpuolisesta Suomesta. Yksi ilmiöstä kärsineistä on kärsämäkeläinen Ahti Hyvölä, joka kertoi tilanteestaan Ilta-Sanomille alkuviikosta.

– Ihmiset varmaan ymmärtäisivät, jos radiokelit jatkuisivat vaikka yhden päivän tai muutaman tunnin. Ensimmäiset havainnot ovat jo viime viikonlopulta ja tätä on kestänyt jo useamman päivän. Ihmisten on vaikea ymmärtää, että ongelma on niin pitkäkestoinen, Hämäläinen huomauttaa.



Niin sanottua radiokeliä esiintyy vuosittain, erityisesti kesäaikaan. Radiokelin seurauksena radiosignaalit etenevät suunniteltua kauemmas, jopa satojen kilometrien päähän. Järjestelmien suunnittelussa ilmiöltä ei voida välttyä.

– Korkeapaineen aikana maan pinnan lähellä olevissa ilmakerroksissa on eri lämpötiloja. Radiokelin aikana radiosignaali jää poukkoilemaan ilmakehän kerroksiin ja sinne syntyy tunneli, jossa signaali voi edetä satoja tai jopa tuhat kilometriä. Jossain vaiheessa signaali putoaa alas kanavasta, jolloin samaan vastaanottoantenniin tulee signaaleja useasta eri lähteestä, jopa ulkomailta.

Poikkeuksellinen säätila tähän aikaan vuodesta
Kun signaaleja tulee paljon, vastaanotin voi mennä sekaisin. Viestintäviraston mukaan tilanteelle ei voida tehdä mitään.

– On kyse luonnon voimista. Ei voida muuta kuin odotella tilanteen rauhoittumista.

Radiokeliä aiheuttavasta korkeapaineen voimakkuudesta kertoo ilmanpaine. Tällä hetkellä ilmanpaine on ennätyksellisen korkea: 1044,9 hehtopascalia. Syyskuussa harvoin mitataan näin korkeita lukemia, Ilmatieteen laitokselta kerrotaan. Missään muualla maapallolla korkeapaine ei ole merenpinnan tasolla tällä hetkellä yhtä voimakas kuin Suomessa.

– Korkeapaine on nyt poikkeuksellisen, ellei ennätyksellisen vahva. En muista, että Suomessa syyskuussa olisi ollut näin korkeaa ilmanpainetta, meteorologi Hannu Valtakertoo.

Radiokeli syntyi, kun viikonloppuna Suomeen virtasi hyvin lämmintä ja kosteaa ilmaa. Sen jälkeen Suomen ylle jämähti hyvin vahva korkeapaine, joka jätti kosteutta alailmakehään. Säätila sai aikaan laajoja sumupilviä.

– Jos elettäisiin keskikesää, meillä olisi 30 astetta lämmintä. Syyskuussa aurinko ei jaksa enää lämmittää. Alailmakehään kerääntynyt kosteus on lisännyt vielä inversiota ja jättänyt suuren osan Suomea sumupilven alle, Valta sanoo.

Jos televisio ei toimikaan, niin ulkoilmassa on hieman helpompi hengittää, meteorologi kertoo. Ilmanvastus voi olla myös vähän tavallista kovempi esimerkiksi pyöräillessä tai autoa ajaessa.
Heini Särkkä


Helsinki

23:00
ILMATIETEEN LAITOS

10°

3
FORECA

11°

4

Katso sadetutka ja lähituntien sääennuste IS:n Supersää-palvelusta.

Ennätys 110 vuoden takaa
Ilmanpaineet nousevat yleensä korkeimpiin lukemiin talviaikaan. Kaikkien aikojen korkein ilmanpaine mitattiin 22. tammikuuta 1907 Helsingissä, jolloin ilmanpaine nousi 1066 hehtopascaliin.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 394
Viestejä
4 159 661
Jäsenet
70 409
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom